Arvostelu: Dumbo (1941)

DUMBO

Ohjaus: Ben Sharpsteen, Samuel Armstrong, Norman Ferguson, Wilfred Jackson, Jack Kinney ja Bill Roberts
Pääosissa: Edward Brophy, Verna Felton, Sarah Selby, Dorothy Scott, Noreen Gammill, Sterling Holloway ja Herman Bing
Genre: animaatio, musikaali, lastenelokuva
Kesto: 1 tunti 4 minuuttia
Ikäraja: 7

Dumbo on Walt Disneyn animaatioelokuvien klassikkosarjan neljäs osa. Elokuva perustuu Helen Abersonin tarinaan. Ilmestyessään se oli suuri hitti, etenkin kun siihen käytetty budjetti ei ollut kovin huimaava. Kahden tappiota tuottaneen elokuvan jälkeen hittileffa oli Walt Disneylle tarpeellinen. Elokuva voitti Oscar-palkinnon musiikeistaan ja oli myös ehdolla alkuperäiskappaleesta. Hauskana faktana että Walt Disney ei ollut alunperin kiinnostunut Dumbon tekemisestä, mutta siitä tuli lopulta hänen lempielokuvansa omasta tuotannostaan. Itse näin elokuvan lapsena pariin otteeseen ja muistelisin, että kerran käydessäni Ikeassa, se pyöri jossain lasten leikkipaikassa, jossa katsoin sitä hetken aikaa. Kului vuosia, kunnes näin sen jälleen uudestaan keväällä 2014. Ostaessani Disney-elokuvia Blu-raylle, ostin tietenkin myös Dumbon, mutten katsonut sitä kuin vasta päättäessäni, että arvostelen lähes kaikki Disney-klassikot alkuvuodella 2018. Katsoin elokuvan heti Lumikki ja seitsemän kääpiötä (Snow White and the Seven Dwarfs - 1937) jälkeen.

Haikara tuo sirkuksen rouva Jumbo -elefantille poikavauvan, jolla on jostain syystä todella suuret korvat. Dumboksi nimetty norsupienokainen joutuu korviensa takia pilkan kohteeksi ja hänestä tehdään sirkuksen uusi pelle. Onneksi Dumbo tapaa Timotei-hiiren, joka haluaa osoittaa Dumbon olevan enemmän kuin pelkkä vitsi.

Dumbo on siinä mielessä erikoinen Disney-seikkailun päähenkilö, ettei hän puhu ollenkaan koko elokuvan aikana. Hänen tunteensa ja ajatuksensa esitetäänkin hänen ilmeidensä ja kehon liikkeiden kautta. Tämä on hienosti toteutettu, jolloin katsojana oivaltaa, ettei päähenkilön välttämättä tarvitse sanoa sanaakaan, jotta tulee ymmärretyksi. Dumbo on suloinen pieni elefantti ja häntä käy usein sääliksi, sillä hänelle vain nauretaan ja häntä pilkataan. Nimenä "Dumbo" on haukkumanimi ja norsupojan oikea nimi on Jumbo Junior. Katsojana haluaa nähdä, että Dumbo osoittaisi olevansa tärkeä, jolloin muilla pilkka kolahtaisi omaan nilkkaan.
     Dumbon äiti, eli rouva Jumbo (Verna Felton) ei välitä muiden puheista ja hän näkee poikansa maailman ihanimpana asiana. Valitettavasti puolustaessaan poikaansa, rouva Jumbo kahlitaan häkkiin, eikä hän saa tavata Dumboa enää. Myös häntä käy sääliksi ja herkimmille voi tulla kyynel silmään, kun Dumbo livahtaa tapaamaan äitiään, joka halaa lastaan kärsällään, tarjoten tukea ja turvaa kylmään maailmaan.
     Tarinoissa elefantit pelkäävät hiiriä, miksi onkin hauska ratkaisu, että Dumbon parhaaksi ystäväksi muodostuu hiiri nimeltä Timotei (Edward Brophy). Aluksi Dumbo säikähtää pientä hiirulaista, mutta ymmärtää nopeasti, ettei Timoteissa ole mitään pelottavaa. Timotei on ensimmäinen ystävällinen tapaus, joka yrittää kohottaa Dumbon itsetuntoa ja auttaa Dumboa osoittamaan muille, että hän on arvokas elefantti, eikä mikään norsupelle. Timotei puhuu paljon ja hänestä voi helposti tulla elokuvan suosikkihahmo.
     Muita hahmoja ovat esimerkiksi muka-arvokkaat elefanttinaiset, jotka halveksuvat Dumboa ja pilkkaavat häntä. Heitä voi suoraan kutsua ämmiksi, sillä sellaisia he todella ovat! Jo hyvin nopeasti heitä alkaa inhota, etenkin heidän johtajaämmäänsä Prissya (Sarah Selby). Sirkuksen tirehtöörinä kuullaan Herman Bing ja haikarana, joka tuo Dumbo-vauvan, kuullaan Sterling Holloway.

Dumbon tapahtumat sijoittuvat kiertävään sirkukseen, jota kuljettaa jostain syystä naamavärkillä varustettu veturi Ukko-Pekka. Alussa haikara tuo Dumbon elefanttien vaunuun, jossa häntä ensin ihastellaan, mutta korvien koon paljastuessa häntä aletaan pitää luonnonoikkuna. Mitä pidemmälle elokuva kulkee, sitä enemmän katsojalle tekee pahaa nähdä, kuinka Dumbo-paran elämä muuttuu vaikeammaksi. Hänen hassujen korviensa takia hänestä yritetään vääntää sirkuksen uutta vetonaulaa, mutta eihän se tietenkään onnistu ja hän päätyy pelle-esitykseen mukaan. Dumbo nähdään useasti surullisena, kunnes Timotei päättää tehdä asialle jotain. Timoteista pitää myös sen takia, sillä hän auttaa katsojan säälin kohdetta. Muuten elokuva tuntuu menevän hyvällä temmolla eteenpäin, mutta valitettavasti elokuvan loppupuoli tuntuu kiirehtivän, niin kuin rahat olisivat loppumassa kesken tai kiinnostus tarinaa kohtaan olisi loppunut. Loppu tulee aika yhtäkkiä ja vaikka hieman kerrotaan, mitä hahmoille tapahtuu, jättää lopetus pienesti kylmäksi.

Vaikka pelle-esitysten hölmöys naurattaa katsojaa, kun katsoo klovnien kohellusta, ei leffassa ole erityisemmin riemua mukana. Dumbo on surullinen teos, joka koskettaa läpi kestonsa. Loppua lukuunottamatta elokuva osaa käyttää vain vähän yli tunnin kestonsa taidokkaasti. Onkin suuri harmi, ettei loppu ole muun elokuvan veroinen. Teemanahan tarinassa on erilaisuuden hyväksyminen, sekä muiden että oman itsensä kohdalla. Nykypäivänä elokuvasta löytää myös rasismia. Lopussa esiintyvät varikset ovat todella stereotyyppisiä afroamerikkalaisia ja alussa sirkustelttaa kasaavat työläiset ovat kaikki jokseenkin orjien näköisiä tummaihoisia. Näissä asioissa täytyy tietenkin ottaa huomioon, että elokuva ilmestyi 1940-luvun alussa, joten maailma nähtiin silloin hyvin erilaisena. Nykypäivänä nämä asiat ovat tietenkin vaikeammin hyväksyttävissä. Myös Dumbon ja Timotein humalakohtaus on nykypäivänä hieman kyseenalainen, eikä tällaisia enää voitaisi tehdä uusiin lastenelokuviin. Humalakohtauksen jälkeen elokuva tuntuu kiirehtivän loppuun, mikä tuntuu oudolta, sillä itse humalakohtaus on hieman ylipitkä ja alkaa käydä tylsäksi.

Dumbo on musikaali, kuten aiemmatkin Disney-leffat. Suurimmaksi osaksi elokuvan musiikit eivät jää erityisemmin mieleen, mutta sydäntä riipaisevan liikuttava "Baby Mine" on ihanan erinomainen. Sen aikana rouva Jumbo keinuttaa Dumboa kärsällään häkin ulkopuolella. Kohtaus on itsessään jo todella surullinen ja "Baby Mine" -kappale tuo tunnelmaan vielä oman hienon lisäyksensä, tehden siitä elokuvan parhaan kohtauksen. Ei mikään ihme, että "Baby Mine" oli ehdolla parhaan alkuperäiskappaleen Oscar-palkinnosta. Humalakohtauksen aikana soi "Pink Elephants on Parade", jonka tahtiin Dumbon ja Timotein hallusinoimat eriväriset norsut tanssivat.

Animoinnista huomaa, että budjetissa on säästelty. Sen sijaan, että elokuva näyttäisi läpikotaisin Walt Disneyn elokuvalta, sen taustat ovat oudon näköisiä ja läpi elokuvan animointijälki näyttää samalta kuin nopeasti väännetyt lasten viikonloppupiirretyt. Etenkin juna ja ihmiset ovat hölmön näköisiä. Ihmisille ei olla erityisemmin vaivaannuttu piirtämään edes kasvoja, paitsi tirehtöörille. Pelleille hassu tyyli sopii, mutta yleisesti ottaen vain eläimet näyttävät Disneyn elokuvasta otetuilta. Taustat ovat todella yksinkertaistettuja ja paikoitellen jopa tylsän näköisiä. Elokuvan pääohjaajana toimii Ben Sharpsteen, joka oli ohjaamassa myös aiempia Disney-elokuvia. Kohtauksia ovat ohjanneet myös Samuel Armstrong, Norman Ferguson, Wilfred Jackson, Jack Kinney ja Bill Roberts. Elokuvan musiikit ovat säveltäneet Frank Churchill ja Oliver Wallace, jotka ovat tehneet mainiota työtä musiikkien kanssa.

Blu-rayn kuvanlaatu on hyvä. Lisämateriaalina Blu-raylla on "Backstage Disney", joka sisältää pätkät "Taking Flight: The Making of Dumbo", joka kertoo elokuvan teosta, "The Magic of Dumbo: A Ride of Passage", joka kertoo Dumbo-huvipuistolaitteesta, "Sound Design Excerpt from 'The Reluctant Dragon'", joka näyttää hieman äänitehosteiden tekoa "Celebrating Dumbo", jossa puhutaan Dumbon merkityksestä, sekä alkuperäisen Walt Disneyn TV-esittelyn elokuvalle. Mukana on myös poistettuja kohtauksia, trailereita, taidegallerioita, lyhytelokuvia ja pelejä. Katsottavaa riittää hieman yli tunniksi.

Yhteenveto: Dumbo on oikein mainio elokuva, mutta sen viimeinen vartti tuntuu kiirehtivän ja hienoksi tarkoitettu lopetus tuntuu antikliimaksilta. Leffa on koskettava ja paras kohtaus on, kun häkkiin vangittu rouva Jumbo keinuttaa ulkopuolella olevaa Dumbo-pienokaista kärsällään, "Baby Minen" soidessa taustalla. Dumbo on suloinen hahmo, jonka erikoisuus on, ettei hän puhu, vaan näyttää tunteensa eleillään ja ilmeillään. Timotei-hiiri sen sijaan hoitaa puhumisen. Elefanttiämmiä inhoaa nopeasti. Humalakohtaus tuntuu aluksi hauskalta, mutta se kestää liian kauan, varsinkin jos sitä vertaa kiirehtivään loppuun. Animointi ei ole mitä parhainta, vaan se valitettavasti näyttää hätäisesti ja halvasti tehdyltä. Teema erilaisuudesta ja sen hyväksymisestä on tärkeä, minkä takia tämä kannattaa näyttää lapsille.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.2.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Dumbo, 1941, Walt Disney Productions