Arvostelu: Ihmemaa Oz (The Wizard of Oz - 1939)

IHMEMAA OZ

THE WIZARD OF OZ

Ohjaus: Victor Fleming
Pääosissa: Judy Garland, Ray Bolger, Jack Haley, Bart Lahr, Frank Morgan, Billie Burke ja Margaret Hamilton
Genre: lastenelokuva, fantasia, seikkailu
Kesto: 1 tunti 42 minuuttia
Ikäraja: 7

"Toto, I've a feeling we're not in Kansas anymore."

The Wizard of Oz, eli suomalaisittain Ihmemaa Oz perustuu L. Frank Baumin samannimiseen kirjaan (The Wonderful Wizard of Oz - 1900). Tarinasta oltiin jo ennen tätä vuoden 1939 elokuvaa tehty erilaisia versioita, kuten lyhytelokuvia, radiokuunnelmia ja musikaaliesityksiä, mutta tämä elokuva on kaikista tunnetuin versio tarinasta. Tiesin kyllä tarinan, sen hahmot ja tapahtumat, mutten ollut koskaan ennen nähnyt elokuvaa kokonaan. Muistaakseni olen lyhyitä pätkiä nähnyt sieltä täältä, mutta kokonaisuus oli kokematta. Muppettien Ihmemaa Ozista (The Muppets' Wizard of Oz - 2005) olin nähnyt osia, mutta ainoa aiheesta kertova elokuva, jonka olen nähnyt kokonaan, on Mahtava Oz (Oz the Great and Powerful - 2013), joka toimii esiosana Ihmemaa Ozille. Elokuvan klassikkomaineen takia halusin nähdä sen, mutta se ei koskaan tullut televisiosta, enkä olisi erityisemmin halunnut maksaa siitä. Onneksi Ihmemaa Oz ilmestyi Netflixin tarjontaan, joten pystyin sieltä katsomaan sen. Samalla päätin kirjoittaakin siitä.

Pyörremyrsky vie Dorothy-tytön ja hänen Toto-koiransa ihmeelliseen Oziin. Päästäkseen takaisin kotiinsa, Dorothyn täytyy päästä Smaragdikaupunkiin ja pyytää Ozin velholta, että tämä siirtäisi Dorothyn kotiin taikavoimillaan. Dorothyn täytyy kiirehtiä, sillä hänen perässään on Lännen Paha Noita.

Pääosassa Dorothyna nähdään Judy Garland, joka on varsin innokas roolissaan. Hahmo tuntuu välillä lellityltä ja välillä siltä, ettei tunnu kuuluvan minnekään. Oziin saapuessaan Dorothy tietenkin ihmettelee kaikkea, mutta haluaa silti päästä takaisin tuttuun ja turvalliseen kotiinsa. Välillä elokuvan aikana tuntuukin, että sen sijaan, että Dorothy haluaisi tutkia Ozin maailmaa enemmän, hän haluaa vain päästä pois mielenkiintoisemmasta paikasta.
     Matkallaan Dorothy tapaa Variksenpelättimen (Ray Bolger), Tinamiehen (Jack Haley) ja Leijonan (Bert Lahr), joista jokainen tarvitsee jotain. Niinpä kuullessaan, että Dorothy on matkalla Ozin velhon luokse, joka voisi täyttää toiveita, kolmikko lähtee tytön mukaan. Variksenpelättimellä ei ole aivoja ja hän uskoo, että jos saisi aivot, hän osaisi olla pelottava ja pitää varikset pois pellolta. Tinamies haluaisi sydämen, sillä muuten hän on vain rautainen heppu, joka ruostuu paikoillen todella helposti ilman öljyämistä. Leijona on oikeasti pelkuri ja hän haluaisi rohkeutta, jotta voisi olla metsän kuningas. Kolmikko on erinomaisen veikeä ja tuovat hyvää huumoria seikkailuun.

Margaret Hamiltonin näyttelemä Lännen Paha Noita tuntuu täydelliseltä määritelmältä pahaksi noidaksi. Hahmolla on vaatteinaan pikimusta kaapu ja samanvärinen hattu, ja vihreästä naamasta löytyy syylä ja ilkeä virne. Noita myös nauraa kimeästi ja tietenkin lentelee luudanvarrella. Hahmo on oiva pahis ja hän haluaa kostaa Dorothylle, sillä saapuessaan Dorothy vahingossa tappoi Noidan siskon, Idän Pahan Noidan. Kostosyy on ymmärrettävä ja tavallaan voikin kannustaa Noitaa nappaamaan Dorothyn. Hamilton vetää ilkikurisen roolinsa hienosti.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat mm. tavallisessa maailmassa elävät Dorothyn Em-täti (Clara Blandick) ja Henry-setä (Charley Grapewin), sekä inhottava neiti Gulch (myös Margaret Hamilton), joka inhoaa Dorothyn Toto-koiraa. Hyvää Glinda-noitaa näyttelee Billie Burke. Juuri Glinda ohjeistaa Dorothyn hakemaan apua Ozin velholta, jota näyttelee Frank Morgan. Morgan esittää myös professori Ihmetystä, portinvartijaa ja vaunujen kuljettajaa.

Elokuvan alku on värimaailmaltaan ankean seepiamainen, joka kuvastaa hienosti, kuinka Dorothy näkee oman maailmansa tylsänä. Pyörremyrskyn iskiessä muut ehtivät pakoon, mutta Dorothy jää sisälle taloon, jonka pyörremyrsky kiskaiseekin mukaansa. Kun myrsky rauhoittuu, tyttö avaa ulko-oven ja päätyy värikkääseen Ozin maailmaan. Kontrasti seepian ja värikkyyden kanssa on oiva keksintö ja voin vain kuvitella, kuinka nykypäivänä simppeliltä tuntuva niksi teki suuren vaikutuksen leffan ilmestyessä vuonna 1939. Paikoitellen tarina tuntuu hieman Lewis Carrollin Liisa Ihmemaassa -sadulta (Alice in Wonderland - 1865), mutta Ihmemaa Oz on tarpeeksi omanlaisensa teos ja sanoisin jopa suosivani tätä ylitse sen. Läpi elokuvan kulkee riemukas tunnelma, joka varmasti innostaa lapsia ja saa luultavasti levitettyä hymyn kyynisemmänkin aikuiskatsojan huulille.

Ihmemaa Oz on pääasiassa kestänyt hyvin aikaa ja se on hieno satu, josta kaikenikäiset voivat nauttia. Elokuva kulkee hyvällä tempolla eteenpäin ja siinä tapahtuu kaiken aikaa jotain, jolloin aika ei käy pitkäksi. Ozin maailma on lumoavasti luotu ja sinne haluaisi itsekin päästä seikkailemaan. Ozissa Dorothy törmää mitä erikoisempiin asioihin ja olentoihin, kuten puhuviin puihin, unettaviin kukkiin ja kummituksiin. Vaaratilanteitakin on luvassa ja perheen pienimmille Paha Noita voi olla hyvin hurja ilmestys. Filmi on kuitenkin varsin lapsiystävällisesti tehty ja se vaatiikin katsojaltaan lapsenmielisyyttä. Oikeastaan ainoa ongelmani leffassa on, kuinka helposti lopputaistelu ratkeaa.

Kyseessähän on musikaali ja elokuvan tunnetuin kappale on Dorothyn laulama haaveilukappale Over the Rainbow, jota on käytetty nykypäivänäkin esimerkiksi automainoksessa. Biisi on kaunis ja kyllähän sen ymmärtää, miksi se on noussut niin klassiseen asemaan. Mukana on myös mm. Variksenpelättimen laulama If I Only Had a Brain, Tinamiehen laulama If I Only Had a Heart ja Leijonan hoilaama If I Only Had the Nerve, jotka ovat myös toimivia haaveilulauluja, joissa on energiaakin mukana. Elokuvassa on päähän jääviä hauskoja kipaleita, kuten Ding-Dong! The Witch is Dead ja We're Off to See the Wizard, mutta mukana on myös pari ärsyttävämpää renkutusta, kuten The Lullaby League ja The Lollipop Guild. Onneksi ne ovat lyhyitä ja menevät helposti muun elokuvan kanssa.

Elokuvan on ohjannut Victor Fleming, jonka visio värikkäästä maailmasta on siirtynyt hyvin elokuvaksi. Lavasteet ovat mainioita, kuten myös puvustus. Etenkin Lännen Pahan Noidan yksinkertainen asu ja maskeeraus ovat täydellisesti toteutetut. Taustoista näkee aina, jos kyseessä on valkokangas tai maalaus, mutta sellainen ei erityisemmin häiritse erikoisessa Ozissa. Pyörremyrskykohtaus on ihan tyylikkään näköinen vieläkin. Ihmemaa Oz on hyvin kuvattu ja sujuvasti leikattu. Musiikin on säveltänyt Harold Arlen, joka on tehnyt hyvää työtä säveltäessään tunnelmointia leffaan. Elokuva voittikin Oscar-palkinnon sekä musiikistaan että Over the Rainbow -kappaleesta.

Yhteenveto: Ihmemaa Oz on upea satuelokuva, joka toimii yhä vuosikymmenienkin jälkeen. Kontrasti seepiavärisen oikean maailman ja väririkkaan Ozin välillä on loistava keksintö. Näytteleminen ja monet muutkin asiat ovat teatraalisia. Dorothy on mainio päähenkilö, mutta suosikeiksi nousevat helposti hauska kolmikko Variksenpelätin, Tinamies ja Leijona. Lännen Paha Noita on erinomainen pahis ja juuri sellainen kuin klassisen noidan kuuluukin olla. Taustoista näkee päivittyneet tehosteet, kuten myös muutamista muistakin efekteistä. Tunnelma on seikkailullinen, lapsenmielinen ja riemukas. Tarina on täynnä tapahtumia, jolloin aika ei käy pitkäksi. Musikaalinumerot ovat pääasiassa mainioita ja minulla jäikin päähän soimaan We're Off to See the Wizard. Vain loppuhuipennuksen turhan helppo ratkaisu jää häiritsemään. Muuten Ihmemaa Oz on ilahduttava fantasiaelokuva, joka on ehdottomasti klassikkoasemansa ansainnut.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.2.2017 - Muokattu 20.2.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.commons.wikimedia.org
The Wizard of Oz, 1939, Metro-Goldwyn-Mayer

Arvostelu: Hop (2011)

HOP (2011)

Ohjaus: Tim Hill
Pääosissa: Russell Brand, James Marsden, Hugh Laurie, Kaley Cuoco, Hank Azaria, Cary Cole, Tiffany Espensen ja David Hasselhoff
Genre: lastenelokuva, seikkailu
Kesto: 1 tunti 35 minuuttia
Ikäraja: 7

Kun näin Hopin trailerin vuonna 2011, kiinnostuin elokuvasta, vaikka en ajatellut sen voivan olla kovin kummoinen. Kiinnostus johtui lähinnä siitä, ettei minulle tullut mieleeni muita pääsiäispupuelokuvia. En kuitenkaan käynyt katsomassa sitä leffateatterissa, vaan ajattelin odottaa, että se tulisi jossain kohtaa televisiosta. Pari vuotta sitten huomasinkin, että pääsiäisen aikaan televisiossa näytettäisiin Hop ja aloin katsomaan elokuvaa... aina siihen asti, että ensimmäiset repliikit kuuluivat ja tajusin, että kyseessä oli suomeksi dubattu versio. Siinä kohtaa kanava vaihtui ja päätin odottaa seuraavaa tilaisuutta. Seuraavanakin vuonna elokuva tuli televisiosta ja tällä kertaa tarkistin etukäteen, millä kielellä se näytettäisiin. Suomidubbihan se taas oli ja jälleen Hop jäi minulta väliin. Onnekseni huomasin vuoden 2017 alussa, että elokuva oli tullut Netflixin valikoimaan. Kun pääsiäinen alkoi lähestyä, päätin vihdoin katsoa Hopin ja arvostella sen juhlan kunniaksi... tarkastaen tietty ensin, että kyseessä oli varmasti alkuperäinen englanniksi puhuttu versio.

E.B:sta on tarkoitus tulla seuraava pääsiäispupu, mutta hän unelmoikin rummuttamisesta rockyhtyeessä. E.B. karkaa Pääsiäissaarelta ja lähtee Hollywoodiin toteuttamaan unelmaansa. Siellä hän tapaa Fred Puputin, jonka kanssa hän alkaa ystävystyä.

Lapsena E.B. ihaili suuresti isänsä pääsiäispupun työtä, mutta vuosien varrella hänen kiinnostuksensa on kohdistunut musiikilliseen ilmaisuun. E.B. ei pidä siitä, että hänen elämänsä olisi päätetty etukäteen, mikä johtaakin siihen, että hän päättää karata juuri ennen kruunajaisiaan. E.B. on kiinnostava päähenkilö, vaikka hänestä löytyy ärsyttäväkin puoli. Hän on nimittäin todella itsekeskeinen, eikä tunnu huomioivan muita ympärillään. Elokuvan aikana hän alkaa onneksi oppimaan, että muutkin ovat tärkeitä. E.B:n äänenä kuullaan Russell Brand, joka ei mielestäni ole kummoinen näyttelijä. Tässä on onneksi mukana vain hänen äänensä, mutta sekin on välillä hieman rasittava.
     E.B:n isää, eli pääsiäispupua esittää House-sarjasta (2004-2012) tuttu Hugh Laurie. Pääsiäispupu ei kykene ymmärtämään, että hänen pojallaan on muita unelmia kuin hänen roolinsa jatkaminen. E.B:n karatessa hän alkaa pikkuhiljaa tajuamaan, ettei hän voikaan määräillä poikaansa ikuisesti tai ohjailla tämän elämää. Muuten hahmo ei tunnu pääsevän oikein esille, eikä Laurie tuo rooliin mitään ihmeellistä.
     Pääsiäispupun alaisuudessa toimii tietysti tipuja, joista isoimmassa roolissa on Carlos, joka on kyllästynyt elämään pupujen ikeen alla ja haluaisi päästä huipulle. E.B:n karatessa Carlos kokee tilaisuutensa tulleen ja aloittaa ilkikurisen suunnitelmansa, jonka avulla hän nousisi Pääsiäissaaren johtoon. Carlosin äänenä kuullaan The Simpsons -animaatiosarjasta (1989-) tuttu Hank Azaria, joka esittää sarjassa mm. baarimikko Moeta, poliisipäällikkö Wiggumia ja Kwik-E-Mart -kaupan myyjä Apua.
     E.B:n tapaamaa ihmistä, Fred Puputinta näyttelee James Marsden, joka on ihan hyvä roolissaan. Fred on työtön nuori mies, joka asuu yhä vanhempiensa luona, jotka pitävät häntä täysin saamattomana. Hän päättää kuitenkin vihdoin yrittää osoittaa olevansa parempi kuin muut luulevat. Hänen ongelmiaan eivät kuitenkaan auta itsekeskeinen puhuva pupu, joka haluaa itse apua. Fred yrittää auttaa E.B:ta parhaansa mukaan, vaikka itse haluaisikin keskittyä täysillä oman elämänsä parantamiseen.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat mm. Fredin isä (Cary Cole), jonka mielestä Fred on perheen musta lammas, Fredin sisko Sam (The Big Bang Theory -sarjasta, 2007-, tuttu Kaley "Penny" Cuoco), joka yrittää saada Fredia parantamaan elämäänsä, sekä Fredin perheen adoptiolapsi Alex (Tiffany Espensen), joka tuntuu olevan ylpeydenaihe perheelle. Leffassa nähdään valitettavasti myös David Hasselhoff omana itsenään, joka pääsee tietenkin heittämään "Ritari Ässä" -vitsejä.

Pääsiäinen on noin 1900 vuotta vanha, kristittyjen tärkein juhla. Sitä vietetään Jeesuksen ylösnousemuksen takia. Uskomuksen mukaan nykyään pitkäperjantaina tunnettuna päivänä Jeesus ristiinnaulittiin ja kaksi päivää myöhemmin (ensimmäinen pääsiäispäivä) hän teki ylösnousemuksen. Tästä on tehty useita näytelmiä ja elokuvia, kuten The Last Temptation of Christ (1988). Tähän eivät Hopin pääsiäisjutut liity oikeastaan millään lailla, vaan elokuva kuvastaakin sellaista pääsiäistä, mikä se erittäin monille nykylapsille on: paljon karkkia, suklaata, värejä, pupuja ja tipuja. Pääsiäismunien koristelu, pääsiäisruoat, -puput ja -tiput kuuluvat kyllä pääsiäisperinteisiin, mutta tässä ne ovat muutettu paikoitellen todella yliampuviksi. Etenkin karkkia ja suklaata valmistava Pääsiäistehdas on täynnä värejä ja kirkkautta, mikä aiheuttaisi todellisuudessa päänsäryn, mutta elokuvaan se sopii erinomaisesti. Kontrastina on arkinen ihmisten maailma, josta E.B. on innoissaan, sillä se on jotain, mistä hän ei vielä erityisen paljon tiedä. Fredille taas pääsiäismaailma tuottaa vau-tunteita. Elokuvassa näytetäänkin, kuinka kahdesta eri maailmasta tulevat henkilöt kiinnostuvat siitä paikasta, jossa he eivät ole ennen olleet. Silti he haluaisivat pitää oman kotinsa, eivätkä välttämättä uskalla kokea muutosta.

Hop on selvästi lastenelokuva. Siinä on monia hölmöjä hetkiä ja värikkäät teemat yhdistettyinä söpöihin hahmoihin toimivat varmasti paremmin perheen pienille kuin isoille. Se ei kuitenkaan tarkoita, että aikuiset eivät voisi nauttia Hopista. Monille elokuvan idea kuulostaa jo liian typerältä, jotta he voisivat koskaan antaa leffalle mahdollisuutta, mutta yllätyksekseni Hopissa on otettu aikuiskatsojatkin huomioon. Siinä missä lapset naureskelevat sille, että puput kakkivat karkkia, aikuiset pääsevät hekottelemaan, kun E.B. yrittää käydä Playboy-talossa, sillä Playboyn logossahan on pupun siluetti. Mukana on muutamia yksittäisiä vitsejä, jotka naurattivat toimivasti - eräs heitto oli jopa yllättävän julma. Vanhemmille voi tuottaa vaikeuksia olla nauramatta, sillä lapset luultavasti haluavat heti tietää, mikä oli niin hassua ja mitä siihen oikein uskaltaisi vastata? Useaan otteeseen leffa tuntuu kököltä, eikä loppuosiosta enää löydy samanlaista tunnelmaa, mutta niinä hetkinä pitää vain muistuttaa itselleen, että Hop on pääasiassa lapsille tehty elokuva. Itsensä löytäminen on tärkeä teema läpi leffan, mikä on tietty lapsille tärkeä pohdiskelun aihe, joten jotain syvällistäkin on mukana. Tällaisenaan kyseessä on viihdyttävä pääsiäispätkä, jonka aikana on mainiota mussuttaa Kinder-munia ja muita juhlan herkkuja.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Tim Hill, joka oli tätä ennen ohjannut muutaman muunkin lastenelokuvan, joissa yhdistetään näyttelijöitä ja animoituja hahmoja - tunnetuimpana Alvin and the Chipmunks (Alvin ja pikkuoravat - 2007). Hill selvästi taitaa tällaisen tyylin ja mielestäni hän voisi tehdä samanlaisia pätkiä lisääkin, vaikka eivät nämä kovin kummoisia olekaan. Elokuva on kuvattu hyvin, kuten myös leikattu. Visuaaliset tehosteet eivät ole mitä parhaimmat, mutta tarpeeksi toimivat. Suurimmaksi osaksi katsojana kykenee uskomaan, että James Marsdenin esittämä Fred puhuu digijänikselle. Musiikista vastaa Christopher Lennertz, mutta hänen sävellyksensä eivät jää mieleen.

Yhteenveto: Hop ei sinänsä ole hyvä, mutta omalla tavallaan se on juuri oikea elokuva nykypäivän pääsiäisenviettoon, missä on unohtunut koko pyhän lähtökohdat. Viihdyttävä leffa on, vaikka loppuosio ei enää toimi kovin kummoisesti. Elokuva kertoo mainiosti siitä, että pitäisi kuunnella omaa sydäntään ja tehdä sitä, mitä oikeasti haluaa, eikä sitä mitä muut haluavat sinun tekevän. E.B. on mielenkiintoinen hahmo, vaikka välillä ärsyttääkin itsekeskeisyydessään. Fred on myös mainio tapaus. Visuaalinen ilme on tarpeeksi toimiva, jotta katsojana uskoo oikean näyttelijän ja digihahmon tekevän asioita. Pääasiassa kyseessä on lastenelokuva, mutta mukana on onneksi myös huumoria vanhemmille. Suosittelenkin Hopia perheen yhteiseen pääsiäisleffahetkeen. Lopputekstien jälkeen nähdään vielä lyhyt kohtaus, joten kannattaa odottaa, että leffa on varmasti täysin päättynyt, ennen kuin alkaa puuhaamaan muuta.

Kirjoittanut: Joonatan, 10.3.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.filmofilia.com
Hop, 2011, Universal Pictures, Relativity Media, Illumination Entertainment