TUHKIMO
CINDERELLA
Ohjaus: Clyde Geronimi, Wilfred Jackson ja Hamilton Luske
Pääosissa: Ilene Woods, Eleanor Audley, James MacDonald, Lucille Bliss, Rhoda Williams, Verna Felton, Luis Van Rooten ja William Phipps
Genre: animaatio, romantiikka, musikaali, lastenelokuva
Kesto: 1 tunti 14 minuuttia
Ikäraja: S
Cinderella, eli suomalaisittain Tuhkimo on Walt Disneyn animaatioelokuvien klassikkosarjan 12. osa. Elokuva perustuu yhteen tunnetuimmista kansansaduista, etenkin Charles Perraultin versioon "Cendrillon" (1697). Kuuden toisen maailmansodan aikaan hätäisemmin väännetyn yhdistelmäelokuvan jälkeen Disney-yhtiö palasi tekemään selkeämpiä, kokonaisia teoksia. Yhtiö kärsi rahapulasta, joten he ottivat ison riskin jatkaessaan elokuvien tekoa. Jos Tuhkimo olisi menestynyt huonosti lippuluukuilla, olisi Disney-yhtiö ollut ylitsepääsemättömän vaikeassa paikassa. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Tuhkimo oli iso hitti. Elokuva tienasi useita miljoonia ja oli ehdolla kolmesta Oscar-palkinnosta. Leffasta on muodostunut joidenkin suosikki Disney-klassikko ja elokuva on päässyt korkealle kaikkien aikojen parhaiden animaatioelokuvien listoissa. Itse en ollut nähnyt Tuhkimoa lapsena, sillä prinsessajutut eivät erityisemmin napanneet. Katsoinkin elokuvan vasta kesällä 2014, kun tajusin, etten ollut sitä ennen nähnyt ja koin tietenkin tarvetta katsoa sen. Olin nähnyt "Samu Sirkan joulutervehdyksessä" ("From All of Us to All of You" - 1958-) tietyn kohtauksen elokuvasta joka jouluna, joten oli kiva nähdä kohtaus vihdoin itse elokuvassa. Ostin elokuvan Blu-raylle, kun aloin keräilemään Disney-klassikkoja, mutten katsonut elokuvaa pitkään aikaan uudestaan. Kun 2017 alussa päätin arvostella lähes kaikki Disney-klassikot alkuvuodelle 2018, tuli Tuhkimokin tietty katsottua uudelleen.
Prinssi pitää tanssiaiset, jonne kaikki kuningaskunnan neidot on kutsuttu. Tuhkimo on aina haaveillut tällaisesta ja aikoo myös lähteä, mutta hänen ilkeä äitipuolensa ja lähes yhtä ilkeät siskopuolet estävät hänen pääsynsä. Tuhkimon onneksi hänen luokseen saapuu hyvä haltiakummi, joka saa taikojensa avulla Tuhkimon osallistumaan tanssiaisiin. Tuhkimon täytyy tosin lähteä tansseista ennen keskiyötä, sillä muuten taika raukeaa...
Tuhkimo (Ilene Woods) jää alkupuolella hieman taka-alalle. Hänestä saa selville sen, että hän haaveilee paremmasta elämästä, mutta jostain syystä hän päättää jäädä asumaan ilkeiden ihmisten luokse. Elokuvan alussa kerrotaan, että Tuhkimon isä menehtyi, kun hän oli mennyt naimisiin ilkeän leidi Tremainen kanssa, mutta koskaan ei kerrota, miksei Tuhkimo vain karannut isänsä kuoleman jälkeen. Hyvin nopeasti tosin käy selväksi, että hän on todella kiltti, joten siitä voi päätellä, että hän ei varmaan uskaltanut lähteä. Lumikin tapaan Tuhkimollakin on eläinystäviä, joiden kanssa hän viettää aikaa kartanon tornihuoneessa.
Toinen "Lumikkia" muistuttava asia on, että päähenkilöllä on ilkeä äitipuoli. Toisin kuin Lumikki ja seitsemän kääpiötä -elokuvan (Snow White and the Seven Dwarfs - 1937) paha kuningatar, leidi Tremaine (Eleanor Audley) ei ole puhdas paha, vaan lähinnä ylimielinen ja uskoo Tuhkimon kuuluvan hänen alapuolelleen. Hahmo on inhottava ja tarinan paha puoli, muttei oikeasti ole muuta kuin vain ilkeä. Tämä tekee hahmosta mielenkiintoisemman ja lähestyttävämmän, sillä leidi Tremaine tuntuu enemmän ihmiseltä kuin yliluonnollinen kuningatar. Heti alussa hahmoa oppii inhoamaan ja niin oppii myös Tuhkimon kauheita siskopuolia.
Siskopuolet, eli Anastasia (Lucille Bliss) ja Drizella (Rhoda Williams) käskyttävät Tuhkimoa koko ajan tekemään kaikkea, mutta eivät itse tunnu osaavan oikein mitään. Kummatkin kuvittelevat olevansa todella tärkeitä ja arvokkaita, sekä äärimmäisen kauniita - vaikka eivät sitä oikeasti olekaan. Siinä missä leidi Tremaine on inhottava ja ilkeä, Anastasia ja Drizella ovat lähinnä tyhmiä ja ilkeitä.
Tuhkimon eläinystäviin kuuluvat mm. hiiret Huli ja Vili, joita molempia esittää James MacDonald. Laiha Vili on Tuhkimolle vanha tuttu, kun taas pulleampi Huli tulee talouteen uutena elokuvan alussa. Vili näyttää Hulille taloa ja opettaa varomaan perheen kissaa, Luciferia, joka on häijy ja inhottava kuten omistajansakin. Katti myös esittää olevansa kiltin Bruno-koiran uhri, jolloin Bruno-parka saa huutoja. Itse olen kissaihminen, enkä siksi erityisemmin pidä siitä, että kissat esitetään elokuvissa usein pahiksina. Toisaalta pidän myös hiiristä, joten ymmärtäähän sen, että heitä vastassa on kissa. Hiirten puheesta ei kovin paljoa saa selvää ja pitää tarkkaan kuunnella, että ymmärtää, mitä he sanovat. Hiiret ja Lucifer tuovat elokuvaan tarpeellista huumoria, jonka avulla lapset jaksavat katsoa leffaa uudestaankin. Hahmot ovat selvästi tehty pääasiassa lasten viihteeksi.
Hyvä haltiakummi (Verna Felton) on monien lempihahmo Tuhkimosta, mutta tavallaan hän tuntuu hieman hätäisesti keksityltä ratkaisulta Tuhkimon ongelmaan. Onhan haltiakummi mainio ja hassu hahmo, mutta ottaen huomioon, ettei elokuvan alkupuolella ole ollut erityisesti yliluonnollista, niin hänen mukanaolonsa tuntuu lähinnä helpolta ratkaisulta. Haltiakummin rooli ei ole kovin suuri, mutta hän jää silti helposti mieleen.
Prinssi (William Phipps) jää todella etäiseksi elokuvassa. Katsojana saa tietää, että hänelle ei kelpaa yksikään nainen, kunnes hän kohtaa Tuhkimon, mutta siihen se jääkin. Prinssi ei paljoa puhu ja hänestä on vaikea pitää, sillä hänestä ei oikeastaan tiedä mitään. Tästäkin tulee mieleen Lumikki ja seitsemän kääpiötä, sillä siinäkin prinssihahmo on mitäänsanomaton. Kuninkaalla (Luis Van Rooten) ja tämän neuvonantajalla, monokkelia käyttävällä suurherttualla (myös Van Rooten) on isommat roolit. Kuningas haluaisi lapsenlapsia ennen kuolemaansa ja häntä ärsyttää hänen poikansa käytös. Suurherttua joutuu kärsimään kaikista mokista ja kaksikolle on luotu hauskoja kohtia.
Lumikki ja seitsemän kääpiötä -elokuvan tapaan myös Tuhkimo alkaa sillä, että satukirja aukeaa ja katsojille kerrotaan tarinan lähtökohdista. Tämä on paras yhteys näiden kahden elokuvan välillä, sillä se tuo katsojalle tunteen, että Disneyn prinsessaelokuvat ovat kaikki satukirjoja. Alkupuolella nimikkohahmo Tuhkimo tuntuu tosiaan jäävän taka-alalle ja leffa tuntuukin kertovan Hulin ja Vilin toilailuista. Mikäs siinä, sillä hiirikaksikon juttuja on hauska seurata, etenkin ilkeän (mutta hölmön) Luciferin jahdatessa heitä. Läpi elokuvan katti jahtaa hiiriä, huonolla tuloksella. Samaan aikaan näytetään, mitä linnassa tapahtuu ja päätetään järjestää juhlat. Kun siskopuolet repivät Tuhkimon tanssimekon riekaleiksi, tuntuu kaikki toivo olevan mennyttä. Paikalle saapuukin hyvä haltiakummi, joka taikoo Tuhkimolle uuden mekon, minkä lisäksi hän saa myös vaunut ja hevosia. Vielä tanssiaisosuus toimii, mutta sitten tapahtuu todella outo juoniaukko, johon ihmiset haluaisivat yhä vastauksen. Onkin hauskaa ja typerää, miten nykyelokuvia kritisoidaan hirveästi niiden juoniaukoista, mutta klassisia elokuvia ei. Jotkut selittävät outouden sillä, että kyseessä on satu, mutta saduissakin on säännöt. Ihan lopetus on Disneyn tuttuun tyyliin nopeasti menevä, mutta sitä edellinen kohtaus on onneksi ihan jännittävä, eikä kiirehdi. Kun loppuratkaisu on nähty, Tuhkimossa nähdään enää vain lyhyt ja nopea lopetuskohtaus, jonka jälkeen kirjan kansi sulkeutuu ja elokuva päättyy. Kokonaisuudessaan elokuva on hyvä, mutta sen juoniaukko jää vaivaamaan, minkä lisäksi tuntuu siltä, ettei päähenkilöä syvennetty tarpeeksi, sillä alussa keskityttiin niin paljon hiirihahmoihin.
VAROITUS! Tämä kappale tulee sisältämään SPOILEREITA, eli juonipaljastuksia koskien outoa aukkoa Tuhkimon juonessa. Jos et ole nähnyt elokuvaa tai tiedä tarinaa, hyppää suoraan seuraavaan kappaleeseen. Hyvä haltiakummi sanoo Tuhkimolle, että taika raukeaa tasan keskiyöllä ja niin käykin... paitsi että Tuhkimon lasikengät pysyvät ennallaan. Tämän avullahan päästään loppuratkaisuun, mutta kysymys kuuluukin, mikseivät lasikengät katoa kahdeltatoista? Se voisi olla mahdollista, että haltiakummi tiesi, mitä tuleman pitää ja päätti siksi antaa kenkien olla, mutta tätä ei koskaan kerrota, joten ei voi tietää, onko se totta. Itse näen asian vain selittämättömänä juoniaukkona, joka katsotaan sormien läpi, sillä kyseessä on klassikko. Tämän lisäksi tarinassa on muitakin outouksia. Vaikka lasikengät ovat vain Tuhkimolle tehdyt, on silti kummallista, ettei kenelläkään koko valtakunnassa ole samankokoista jalkaa. Tämänkin voisi selittää sillä, että kengät muuttavat kokoaan pienemmiksi, kun niitä sovitetaan muille, mutta kun tätäkään ei kerrota, lopputulos jää pelkäksi arvailuksi. Kolmanneksi on outoa, että kun ensimmäinen lasikenkä menee rikki, suurherttua hyväksyy Tuhkimon toisen kengän, jota hän ei ole ennen nähnyt. Kenkähän voisi olla täysin eri. Tämän voi tosin ratkaista helposti sillä, että kuinka monella edes on lasista tehdyt kengät... Neljäntenä outoutena on, että suurherttua näki Tuhkimon, joten miksei hän etsi vain vaaleahiuksisia neitokaisia sen sijaan, että käy kaikki kuningaskunnan nuoret naiset läpi?
Tuhkimo on musikaali monen muun Disney-elokuvan tapaan. Valitettavasti kappaleet eivät ole pääasiassa kovin ihmeellisiä. Elokuvan aloittajana kuullaan ihan kiva "Cinderella (Main Title)", jonka jälkeen kuultava haaveilulaulu "A Dream is a Wish Your Heart Makes" on hieman tylsä. Hiirien laulama "Work Song" on taas ihan kiva, mutta hiirten laulusta on vaikea saada mitään selvää ja kappale voi helposti ärsyttää. Drizellan laulamana "Oh, Sing Sweet Nightingale" on hirveydessään huvittava. Paras laulu on tietenkin Oscar-ehdokkuudenkin saanut "Bibbidi-Bobbidi-Boo", jonka hyvä haltiakummi laulaa tehdessään taikoja. Kappale on erinomainen ja se jää helposti päähän soimaan. Siinä on hyvä meininki, mitä elokuvan muut kappaleet kaipaavat.
Elokuva on animoitu taidokkaasti. Animointi tehtiin oikeista näyttelijöistä kuvatun materiaalin avulla. Aluksi näyttelijät esittivät kaikki hahmojen liikkeet, joiden pohjalta animaattorit piirsivät animaatiohahmot. Elokuvassa on selkeä Disney-tyyli läpikotaisin, etenkin tietty eläinten kohdalla. Taustat ovat hienoja, vaikka linnassa suuret tilat ovat jokseenkin yksinkertaisen näköisiä. Elokuvan ovat ohjanneet Clyde Geronimi, Wilfred Jackson ja Hamilton Luske. Jackson toimi jo Lumikki ja seitsemän kääpiötä -leffassa ohjaajana, kun taas Hamilton Luske oli Pinocchiossa (1940) toinen pääohjaaja. Geronimi taas työskenteli elokuvien Kolme caballeroa (The Three Caballeros - 1944), Iskelmäparaati (Make Mine Music - 1946), Säveltuokio (Melody Time - 1948) ja Herra Rupikonna ja Iisoppi Kurkinen (The Adventures of Ichabod and Mr. Toad - 1949) parissa. Käsikirjoituksesta vastaa yhdeksän henkilöä. Äänitehosteet ovat ihan toimivia, mutta niitä ei ole käytetty kovin paljoa. Musiikista vastaavat Paul J. Smith ja Oliver Wallace, jotka ovat tehneet mainiota työtä sävellysten kanssa.
Blu-rayn kuvanlaatu on hyvä. Lisämateriaalina Blu-raylla on "Backstage Disney: Diamond Edition", joka sisältää pätkät "The Real Fairy Godmother" ja "Behind the Magic: A New Princess Fantasyland", lyhytelokuvan "The Magic of the Glass Slipper: A Cinderella Story", sekä vaihtoehtoisen aloituksen. "Classic DVD Bonus Features" -osio sisältää poistettuja kohtauksia ja lauluja, radio-ohjelmia, trailereita, sekä elokuvan teosta kertovia pätkiä, kuten "From Rags to Riches: The Making of Cinderella". Mukana on myös lyhytelokuva "Tangled Ever After", joka liittyy klassikkosarjan 50. osaan Kaksin karkuteillä (Tangled - 2010) ja 3D-Blu-rayn esittelyvideo Leijonakuninkaasta (The Lion King - 1994) tuttujen Timonin ja Pumban kanssa. Katsottavaa on yli kahdeksi tunniksi.
Yhteenveto: Tuhkimo on oiva satuelokuva, joka sisältää yhden vanhimmista juoniaukoista koskaan. Sen takia loppuosuus ei ole enää niin erikoinen, vaikka siitä löytyy jännittävyyttäkin. Alkupuolella itse Tuhkimo jää hieman taka-alalle, sillä Huli ja Vili esiintyvät niin paljon Luciferin kanssa. Vaikka hiirikaksikko tuokin hauskoja hetkiä mukaan, heidän takiaan päähenkilö ei pääse tarpeeksi esille. Prinssi on todella mitäänsanomaton tapaus, mutta hyvä haltiakummi on mitä mainioin. Haltiakummin laulama "Bibbidi-Bobbidi-Boo" on ehdottomasti elokuvan paras laulu, muiden ollessa aika unohdettavia. Äitipuolesta ja siskopuolista on tehty onnistuneen inhottavat. Animointi toimii, kuten myös musiikki. Suosittelen elokuvaa Disney-faneille, sekä prinsessaelokuvia rakastaville. Monelle pikkutytölle tämä toimii varmasti, mutta myös pojat voivat kokea tästä riemua. Tuhkimon jälkeen Disney-yhtiöllä alkoi taas mennä hyvin, mikä on hienoa, sillä muuten olisimme voineet jäädä paitsi useista hyvistä teoksista. Tuhkimo kannattaa katsoa myös siinä mielessä, että jos se ei olisi menestynyt, voisi olla niin, ettei Disney-yhtiötä enää ole. Elokuvalle on tehty kaksi jatko-osaa, Tuhkimo II: Unelmien prinsessa (Cinderella II: Dreams Come True - 2002) ja Tuhkimo III: Taikansa kutakin (Cinderella III: A Twist in Time - 2007), mutta niitä en ole nähnyt, enkä ole kovin varma, haluaisinko edes katsoa niitä. Niiden lisäksi Disney teki Tuhkimosta näytellyn version vuonna 2015, joka kulkee nimellä Cinderella - Tuhkimon tarina ja joka on ihan kelpo elokuva.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.2.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.dreampunk.me
Cinderella, 1950, Walt Disney Productions
Hieno ja pohdiskeleva arvio Tuhkimosta!
VastaaPoistaTuhkimo jää ehkä tosiaan elokuvan alkupuolella Hulin ja Vilin jalkoihin ruutuajassa, mutta niin näyttää jäävän myös posterissa, jonka olet arvosteluusi löytänyt. Posterin perusteella saa sen kuvan, että hiirikaksikko on elokuvan päähenkilöitä. Ehkäpä hiirestään tunnettu yhtiö halusi mainostaa elokuvaa hiiri-imperiuminsa jatkona... XD
Minä en oikeastaan lapsena innostunut Tuhkimosta, mutta nyt vanhempana pidän elokuvaa loistavana. Tuhkimo on ihana hahmo, ja monet sivuhahmot ovat todella vekkuleita (juurikin nuo hiiret, mutta myös kuningas ja suurherttua). Minä en ole koskaan tajunnut elokuvan juonen epäloogisuuksia, koska olen nauttinut sadun maailmasta täysin siemauksin. Enpäs siis osaa sanoa, mikseivät lasikengät katoa ja miksei muilla neidoilla ole Tuhkimon kanssa samankokoista jalkaa. (Toki näistä epäloogisuuksista ei voi syyttää Disneytä vaan alkuperäisiä sadun kirjoittajia, joiden versiolle Disney on ollut vain uskollinen.) Sen sijaan en näe ongelmaa siinä, että suurherttua tunnistaa Tuhkimon lasikengän. Hänhän on juuri pitänyt kengän toista paria mukanaan ties kuinka monta tuntia, joten lasikengän pieninkin yksityiskohta on kerennyt juurtua herttuan mieleen. Niinpä uskon, että hän huomaa heti kengän olevan samanlainen. Ja lasikengät ovat varmasti harvinaisia heidän valtakunnassaan. Voisin myös arvailla, ettei suurherttua välttämättä muista Tuhkimon olleen vaaleahiuksinen. Hän ei kokenut tarvetta laittaa mieleensä Tuhkimon ulkonäköä tanssiaisissa, koska ei arvannut joutuvansa jahtaamaan häntä. Jahtauksen alkaessa kaikki tapahtui taas niin nopeasti, ettei yksityiskohdista, kuten hiusten väristä, voinut saada selkoa. ;) Sitä paitsi eikös tuollaisissa juhlissa ole yleensä tapana nauttia prosenttipitoisia juomia, joten ehkäpä suurherttualla oli pää jo valmiiksi sekaisin... XD
Minäkään en ole nähnyt Tuhkimon jatko-osia, eikä kyllä tee mielikään katsoa niitä. :P
Kiitos paljon! :)
PoistaTämän arvion tein helmikuussa 2017, joten ymmärrät varmaan, että minun täytyi itsekin lukea se uudestaan, jotta pystyin vastaamaan sinulle! :D
Huli ja Vili ovat kyllä hauskoja, mutta vievät ehkä liikaa huomiota. Oliko muuten siinä vuoden 2015 näytellyssä Cinderellassa hiirihahmoja ollenkaan? En nimittäin muista... (ps. arvio siitä, Maleficentista ja Into the Woodsista tulossa ensi tai sitä seuraavana vuonna!)
Voihan se olla, että alan lämmetä Disney-klassikoille ajan kanssa. Tai sitten olen hieman liian mies pitämään näin prisenssamaisesta leffasta... mihin en oikeastaan usko, sillä tämä mies pitää Tangledia ja Frozenia todella hyvinä elokuvina! :D
Noniin, nyt se selvisi, alkoholin syytä! Taisi Haltiakummikin ottaa muutaman hörpyn ennen taikojaan, mikä selittää kenkäkysymyksen! ;D
Voisihan ne kai joskus vilkaista... (ps. niistäkin arvostelu tulossa ... ehkä joskus 2020-luvulla! :D)
- Joonatan