Arvostelu: J. Edgar (2011)

J. EDGAR

Ohjaus: Clint Eastwood
Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Armie Hammer, Naomi Watts, Judi Dench, Josh Lucas, Ed Westwick, Dermot Mulroney, Damon Herriman, Stephen Root, Jeffrey Donovan, Christopher Shyer ja Adam Driver
Genre: draama
Kesto: 2 tuntia 17 minuuttia
Ikäraja: 12

J. Edgar perustuu tositapahtumiin Federal Bureau of Investigationin, eli FBI:n perustajan ja pitkäaikaisen johtajan, John Edgar Hooverin elämästä. Clint Eastwood oli kiehtoutunut Hooverin tarinasta ja päätti lopulta tehdä elokuvan hänestä. Kuvaukset käynnistyivät ja J. Edgar sai maailmanensi-iltansa 3. marraskuuta 2011 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva oli menestys pieneen budjettiinsa verrattuna, mutta kriitikot eivät erityisemmin vakuuttuneet näkemästään. Leffa sai mm. Golden Globe -ehdokkuuden parhaasta miespääosasta, muttei voittanut sitä. Itse en ollut aiemmin nähnyt J. Edgaria, mutta se on viime vuosien aikana alkanut kiinnostamaan minua yhä vain enemmän. Kun huomasin leffan täyttävän nyt kymmenen vuotta, päätin vihdoin katsoa ja arvostella J. Edgarin juhlan kunniaksi.

J. Edgar Hoover alkaa vanhoina päivinään muistelemaan lähes 50-vuotista uraansa FBI:n perustajana ja johtajana.

Pääroolissa John Edgar Hooverina nähdään Leonardo DiCaprio, joka sai ihan ansaitusti parhaan miespääosan ehdokkuuden Golden Globe -gaalassa. DiCaprio huokuu karismaa tuttuun tapaansa ja istuu täydellisesti FBI-pomon rooliin. Kun kyseessä on yhden maailman tunnetuimman agenttiorganisaation johtaja, ei ainakaan itselleni tuottanut mitään vaikeuksia hypätä heti ensiminuuteilla Hooverin elämään mukaan. Vaikka leffa esittääkin hänet usein sankarina, joka mullisti rikostutkimuksia mm. tuomalla mukaan sormenjälkien tunnistamisen, ei elokuva pelkää näyttää myös hänen synkempiä ja ikävämpiä puolia. Nuoresta miehestä lähtien Hoover oli vainoharhainen, nähden lähes kaikki mahdollisina Yhdysvaltojen vihollisina, eikä meno yhtään helpota, kun herra alkaa olla jo lähes 50 vuotta FBI:n johdossa.

     Elokuvassa nähdään myös mm. Naomi Watts Hooverin sihteerinä Helen Gandyna, Armie Hammer Hooverin uskollisimpana agenttina Clyde Tolsonina, Judi Dench Hooverin äitinä ja Ed Westwick Hooverin sanelemia muistelmia paperilla kirjoittavana agenttina. Upea Dench jättää kaikki varjoonsa joka kohtauksessaan, kun taas elokuva itsessään jättää Wattsin jatkuvasti varjoihin. Hänen hahmonsa Helen esitellään aluksi merkittävänä tekijänä Hooverin elämässä, mutta alun jälkeen hän jää täysin statistiksi. Hammer sen sijaan pääsee isosti esille Clydenä, jonka suhde Hooveriin ei ollut puhtaasti ammatillinen... Nykyään uuden Star Wars -trilogian (2015-2017) Kylo Ren -pahiksena parhaiten tunnettu Adam Driver tekee tässä muuten ensimmäisen elokuvaroolinsa, agenteille vihjeen antavana nuorukaisena.

J. Edgar on toisaalta erittäin mielenkiintoinen elämäkertateos Hooverista, mutta samalla se jää hieman vaisuksi elokuvaksi. Leffa hyötyy aiheensa kiehtovuudesta, sekä Leonardo DiCaprion hienosta roolityöstä, sillä elokuva itsessään ei ole keskivertoa parempi. Iso syy tähän on, kuinka Hooverin elämä on haluttu kertoa. Leffa hyppii jatkuvasti ajassa ja palaa vähän väliä vanhaan Hooveriin (hieman kiusallisesti maskeerattuun DiCaprioon), joka selittää elämäänsä kirjurille. Hooverin selitykset eivät kuitenkaan muodosta täysin koherenttia tarinaa, vaan enemmän yksityiskohtia sieltä täältä uran varrelta. Ensimmäinen puolituntinen on vielä selkeä, kun Hooverin nousu FBI:n johtoon esitetään, mutta sen jälkeen ailahtelevaisuus alkaa. Hooverin kuullaan ottavan kunniaa merkittävien gangstereiden kiinniottamisesta, mutta leffa käyttää enemmän aikaa Charles Lindberghin vauvan kidnappaukseen, mitä FBI yritti pitkään selvittää 1930-luvun alussa.

Sekin tapaus on ihan kiinnostava, mutta se kuuluu niihin juttuihin, mitkä elokuva esittelee ja sitten lähinnä pyyhkäisee yli keskittyäkseen muuhun. Sama meinaa käydä Hooverin ja Clyden välille muodostuvalle, siihen aikaan kielletylle suhteelle. Osio on kiinnostava, mutta sekään ei tunnu täysin kiinnostavan Clint Eastwoodia. Selkeältä tuntuvan tarinan sijaan Eastwood tyytyykin lähinnä poimimaan juttuja sieltä täältä, mikä saa elokuvan paikoitellen tuntumaan filmatisoidulta Wikipedia-artikkelilta. Ainakin katsojan kokemat tunneskaalat ovat yhtä voimakkaita kuin Wikipedia-tekstejä lukiessa. Tämän vuoksi leffa myös tuntuu laahaavan paikoitellen. Kahden tunnin ja vartin kestosta voisi helposti saksia ainakin sen ylimääräisen vartin pois. Ei J. Edgar mitenkään huono teos ole. Se on oikein kelvollinen kuvaus kiehtovasta ihmisestä. Selkeäksi kuitenkin jää, että herra Hooverissa ja FBI:ssä olisi potentiaalia vahvempaankin filmiin.

Vaikka käsikirjoituksessa onkin vikansa, isommat ongelmani J. Edgarissa liittyvät sen tekniseen toteutukseen. Leikkaus voisi olla kyllä napakampaa, mutta sitäkin enemmän minua häiritsee elokuvan valaisu ja värimaailma. Jostain syystä tämä elämäkertaleffa on valaistu kuin kauhuelokuva. Lähes kaikki päivälläkin tapahtuvat kohtaukset ovat pimeitä ja varjot usein peittävät vähintään puolet näyttelijöiden kasvoista. Yrittikö Eastwood tällä sanoa, että FBI:n väki yrittää peitellä synkkiä salaisuuksiaan? Joka tapauksessa leffa näyttää usein siltä kuin sitä katsoisi aurinkolasien kera. Synkkyyttä ei auta leffan värimaailma... tai pitäisikö sanoa väritön maailma, sillä paikoitellen voisi luulla, että elokuva on mustavalkoinen. Toisinaan värien häivytys toimii tehokeinona, esimerkiksi kun kaupungin kaduilla loistavat neon-väriset kirjaimet, jotka korostuvat entisestään, mutta suurimmaksi osaksi värimäärittely tekee leffasta raskaamman. Kuvaus on kuitenkin tyylikästä kameraliikkeiden ja sommittelujen kera. Lavasteilla ja asuilla eri aikakaudet tuodaan upeasti esille. Sen sijaan maskeeraukset ovat paikoitellen aika kehnot. Äänimaailma toimii mainiosti ja Eastwoodin itsensä säveltämät musiikit tunnelmoivat ihan mukavasti, vaikka eivät koskaan nousekaan kunnolla valokeilaan.

Yhteenveto: J. Edgar on kelvollinen draamaelokuva, jossa olisi kiinnostavan aiheensa puolesta potentiaalia paljon parempaankin. Elokuva muistuttaa välillä filmatisoitua Wikipedia-artikkelia, kun siinä hypitään tapahtumasta toiseen hieman kuivalla tavalla. Tunnepuoli jää etäiseksi, eikä iäkkään Hooverin muistelmien kertominen tarjoa toivottua herkkyyttä - etenkään kun katsojaa luultavasti häiritsee Leonardo DiCaprion heikot maskeeraukset osassa kohtauksia. DiCaprio itsessään on loistava läpi leffan ja nostaakin elokuvan muuten keskinkertaista tasoa lahjoillaan. Judi Dench on myös erittäin hyvä, mutta Naomi Watts jää harmillisesti varjoihin. Varjoihin jäävät tosin aika lailla kaikki, sillä elokuva on niin kehnosti valaistu. Asiaa ei auta harmaa värimäärittely, mikä tekee leffasta ankeaa katseltavaa. Clint Eastwoodin ohjauksessa on omat vahvuutensa yksittäisten kohtausten sisällä ja näyttelijöiden kanssa, mutta kokonaisuus on todella ailahteleva paketti. Hooverista saisi varmasti paremman elokuvan, mutta sitä odotellessa jos henkilön tarina kiinnostaa, J. Edgar ajaa tarpeeksi hyvin asiansa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.10.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
J. Edgar, 2011, Imagine Entertainment, Malpaso Productions, Wintergreen Productions