Näytetään tekstit, joissa on tunniste Carl Weathers. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Carl Weathers. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. kesäkuuta 2025

Arvostelu: Happy Gilmore - ammattilainen (Happy Gilmore - 1996)

HAPPY GILMORE - AMMATTILAINEN

HAPPY GILMORE



Ohjaus: Dennis Dugan
Pääosissa: Adam Sandler, Julie Bowen, Christopher McDonald, Frances Bay, Carl Weathers, Allen Covert, Ben Stiller, Richard Kiel, Dennis Dugan ja Joe Flaherty
Genre: komedia, urheilu
Kesto: 1 tunti 32 minuuttia
Ikäraja: S

Happy Gilmore - ammattilainen on Adam Sandlerin tähdittämä urheilukomedia. Sandler ja hänen collegeaikainen kämppiksensä Tim Herlihy olivat kirjoittaneet yhdessä sketsejä Saturday Night Live -ohjelmaan, mutta kun Sandler sai potkut ohjelmasta, hän ja Herlihy ryhtyivät työstämään varsinaisia elokuvia. Heidän kirjoittamansa ja Sandlerin tähdittämä Billy Madison (1995) oli ollut pienimuotoinen menestys, joten kaksikolta pyydettiin uutta elokuvaa. Sandler sai idean lapsuudenystävästään Kyle McDonoughista, joka jääkiekkotaustansa ansiosta teki aikamoisia lukuja golf-kentällä. Tämän pohjalta Sandler ja Herlihy kynäilivät tarinan. Entinen golf-mestari Mark Lye pestattiin avuksi ja tämä vaati useita muutoksia tekstiin, pitäessään käsikirjoitusta epäkunnioittavana rakastamaansa lajia kohtaan. Kuvaukset käynnistyivät heinäkuussa 1995 ja lopulta Happy Gilmore - ammattilainen sai ensi-iltansa helmikuussa 1996. Elokuva menestyi hyvin, sai ihan positiivista palautetta kriitikoilta ja on noussut monien golfin pelaajien suosikkien joukkoon, mutta samalla leffa myös sai huonoimman miespääosan Razzie- ja Stinkers Bad Movie Awards -ehdokkuudet. Itse olen nähnyt Happy Gilmore - ammattilaisen joskus lapsena televisiosta, mutten muista näkemästäni mitään. Nyt kun elokuva on saamassa jatko-osan Happy Gilmore 2 (2025), päätin sitä odotellessa katsoa alkuperäisen leffan uusiksi ja samalla arvostella sen.

Huonosti menestyvä jääkiekkoilija Happy Gilmore hoksaa olevansa erittäin taitava golfissa ja päättääkin osallistua turnauksiin voittaakseen palkintorahat, joilla maksaa hänet kasvattaneen isoäitinsä talon, jonka verovirasto on pakkohuutokauppaamassa.




1990-luvun alussa Adam Sandler oli tuttu Saturday Night Live -sketseistä ja sivurooleista komedioissa, kuten Sekopäät (Airheads - 1994). Jo Billy Madison nosti hänet kohti kuuluisuutta, mutta läpimurtonsa Sandler teki Happy Gilmoressa samannimisenä jääkiekkoilijana, joka kokeilee onneaan golfin parissa, sillä hänen ärhäkkäät lyöntitaitonsa kaukalossa auttavat häntä golfkentällä lyömään pidemmälle kuin kukaan muu. Happy-nimestään huolimatta hahmo on varsin lyhytpinnainen tapaus, jonka äkäisyys ja riidanhaluisuus kohoaa sekunnissa nollasta sataan. Silti Sandler onnistuu tekemään hahmosta tykättävän. Näyttelijä on kelpo vedossa, revitellen usein hauskasti, mutta jättäen hitusen kylmäksi rauhallisemmilla hetkillä, jolloin häneltä vaadittaisiin kunnon näyttelijälahjoja.
     Elokuvassa nähdään myös Frances Bay Happyn kasvattaneena isoäitinä, joka vero-ongelmien myötä menettää talonsa ja jota Happy yrittää auttaa osallistumalla golf-turnauksiin, Ben Stiller vanhainkotia pyörittävänä Halina, Carl Weathers Happya golfissa opettavana Chubbsina, Christopher McDonald huippugolfaaja Shooter McGavinina, Julie Bowen golf-turnauksen PR-päällikkönä, jonka kanssa Happylle muodostuu tietty pakollista romantiikkaa, sekä James Bond -elokuvista 007 rakastettuni (The Spy Who Loved Me - 1977) ja Kuuraketti (Moonraker - 1979) tuttu Richard Kiel Happyn pomona raksalla. Sivunäyttelijät suoriutuvat osistaan vähintään kelvollisesti, osan ollessa jopa Sandleria taitavampia esiintyjiä. Stiller on erityisen hauska sympaattiselta vaikuttavana, mutta todellisuudessa diktaattorimaisesti vanhainkotia johtavana Halina ja McDonald istuu mainiosti Happya halveksuvan huippupelaajan rooliin.




Happy Gilmore - ammattilainen on yhä lähes kolmenkymmenen vuoden jälkeen varsin toimiva ja hauska komedia, joka kuuluu Adam Sandlerin nätisti sanottuna epätasaisen elokuvauran parempaan päätyyn. Leffa tarjoaa useita hupaisia vitsejä ja hetkiä, joista etenkin isoäidin osuus ikävässä vanhainkodissa jaksaa naurattaa makeasti. Sitten taas osa vitseistä menee huti ja aiheuttaa lähinnä vaivaantuneisuutta kotisohvalla. Todellista myötähäpeää on kuitenkin naurettavan selkeä Subway-ravintolaketjun sponsorina toimiminen. Leffassa ruokaillaan parikin kertaa Subwayssa ja huippuunsa homma menee finaaliottelussa, missä Happy Gilmorella on Subwayn paita ja hänen mailapojallaan (Allen Covert) Subwayn kassi ja lippalakki.

Tarinansa puolesta leffa vetää onnistuneesti mukaansa. Idea rämäpää-jääkiekkoilijasta, joka löytää uuden kutsumuksen golfin parissa on veikeä. Happy ei tosiaan ole kärsivällisintä sorttia ja häneltä menee helposti hermot, joten vaikka hän lyö pallon aloituksessa ennätyspitkälle, pallon saaminen koloonsa vaikkapa puolen metrin päästä voi tuottaa suuriakin vaikeuksia. On kiva seurata Happyn nousua ja tästä syntyvää kilpailua hänen ja Shooterin välillä, etenkin kun toinen osapuoli alkaa käyttää yhä vain hävyttömämpiä keinoja pysyäkseen ykkösenä. Pakolliset romanssit tuntuvat nimenomaan pakotetuilta, eikä leffa tarjoa sinänsä sen enempää, kulkien aika tuttuja urheiluelokuvien latuja, mutta Happy Gilmore - ammattilainen on silti menevää komediaviihdettä. Enpä tosin tiedä, onko jatko-osalle kuitenkaan tarvetta...




Adam Sandler itse valitsi elokuvan ohjaajaksi Dennis Duganin, joka oli aiemmin urallaan yrittänyt saada Sandleria elokuvaansa, mutta koska koomikolla ei vielä tuolloin ollut tarpeeksi nimeä, hän ei saanut tahtoaan läpi. Kun Dugan osoitti kiinnostusta Happy Gilmore - ammattilaista kohtaan, Sandler otti hänet heti mukaan, koska mies oli osoittanut uskoa Sandleriin silloin kun muut eivät. Dugan pitää kepeää ilmapiiriä hyvin yllä, tehden elokuvasta mukavan katselukokemuksen. Sandlerin ja Tim Herlihyn käsikirjoitus on pääasiassa oiva ja onpa leffa myös teknisiltä ansioiltaan kelvollinen. Elokuva on hyvin kuvattu, lavastettu, puvustettu ja leikattu kasaan. Kauas kiitävää palloa esittävät näkökulmaotokset ovat hauskan yliampuvia. Äänimaailmakin on osaavasti rakennettu, joskin Mark Mothersbaughin säveltämistä musiikeista ei jää oikeastaan mitään mieleen.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.3.2025
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Happy Gilmore, 1996, Universal Pictures, Brillstein-Grey Entertainment, Robert Simonds Productions


perjantai 2. marraskuuta 2018

Arvostelu: Rocky IV (1985)

ROCKY IV



Ohjaus: Sylvester Stallone
Pääosissa: Sylvester Stallone, Talia Shire, Burt Young, Carl Weathers, Dolph Lundgren, Brigitte Nielsen, Tony Burton, Rocky Krakoff ja Michael Pataki
Genre: urheilu, draama
Kesto: 1 tunti 31 minuuttia
Ikäraja: 12

Urheiludraamaelokuva Rocky (1976) oli menestys, mikä voitti mm. parhaan elokuvan Oscar-palkinnon ja nosti Sylvester Stallonen tähdeksi, joten jatkoa oli tietysti luvassa. Jatko-osat Rockyn uusintaottelu (Rocky II - 1979) ja Tiikerinsilmä - Rocky III (Rocky III - 1982) olivat myös hittejä, joten neljännen elokuvan suunnittelu lähti nopeasti käyntiin. Kuvauksissa koettiin kuitenkin ikäviä viivästyksiä, sillä näyttelijät Carl Weathers ja Dolph Lundgren eivät tulleet juttuun, ja Weathers jopa uhkasi lopettaa leffan teon, jos Lundgren on siinä mukana. Tämän lisäksi Stallone halusi, että hänen Rocky-hahmonsa ja Lundgrenin hahmon väliset nyrkkeilyottelut sisältäisivät oikeita iskuja autenttisuuden takia, mikä johti Stallonen sairaalareissuun. Lopulta filmi saatiin kuitenkin valmiiksi ja Rocky IV ilmestyi loppuvuodesta 1985. Elokuva nousi koko sarjan tuottoisammaksi osaksi ja pitää titteliään yhä tänäkin päivänä, mutta kriitikot haukkuivat elokuvan lähes lyttyyn. Leffa jopa sai 9 Razzie-ehdokkuutta, joista se "voitti" viisi: huonoimman miespääosan, huonoimman ohjauksen, huonoimman naissivuosan, huonoimman tulokkaan ja huonoimman musiikin palkinnot. Itse näin sarjan avausosa Rockyn ensimmäisen kerran liian nuorena, jolloin pidin sitä vain tylsänä nyrkkeilyleffana. Olen kuitenkin vuosien varrella pohtinut antaa elokuvalle uuden mahdollisuuden sen saaman ylistyksen takia. Kun ilmoitettiin, että sarja saisi jälleen jatkoa leffalla Creed II (2018), päätin, että nyt olisi vihdoin aika katsoa koko sarja alusta loppuun ja arvostella se. Pari viikkoa pettymyksen aiheuttaneen Tiikerinsilmä - Rocky III:n jälkeen oli aika katsoa Rocky IV.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Rocky, Rockyn uusintaottelu ja Tiikerinsilmä - Rocky III!

Neuvostoliittolainen nyrkkeilijä Ivan Drago saapuu Yhdysvaltoihin ja haastaa sekä Rocky Balboan että Apollo Creedin taistelemaan häntä vastaan.

Sylvester Stallone sai tosiaan tästä leffasta huonoimman miespääosan Razzie-palkinnon, mikä on mielestäni hieman kummallista, sillä hän tekee paremman suorituksen kuin Rocky III:ssa. Ei Stallone yhtä hyvä ole tässä kuin kahdessa ensimmäisessä osassa, mutta hän osoittaa silti paikoitellen selkeää lahjakkuutta ja hän on jälleen pistänyt itsensä kovaan kuntoon. Myös Rocky-hahmo tuntuu paremmalta ja kiinnostavammalta tässä. Rocky III:a vaivasi paljon se, ettei Stallone vaikuttanut keksivän hahmolleen enää käyttöä, mutta tässä hänellä on edes jonkinlainen tarina kerrottavanaan.
     Rockyn lisäksi muutkin tutut hahmot tekevät paluun. Rockyn vaimo Adrian (Talia Shire) on onneksi pidettävä hahmo alusta loppuun ja hän kannustaa miestään voittoon, vaikka samalla pelkääkin tämän puolesta. Yhdessä kohtaa hahmo kuitenkin kysyy Rockylta, onko tässä hommassa enää mitään järkeä ja tällä kertaa kysymys saa katsojankin pohtimaan, jolloin katsojana saattaa jopa olla Adrianin puolella. Adrianin Paulie-veli (Burt Young) on suurimman osan ajasta hieman ärsyttävä valittaessaan lähes joka asiasta. Nyrkkeilijä Apollo Creed (Carl Weathers) on tälläkin kertaa Rockyn puolella ja on jälleen hauska seurata, kun entiset vihamiehet puhaltavat yhteen hiileen. Weathers tekee filmin parhaan roolisuorituksen. Tony Burton palaa rooliinsa Apollon kouluttajana Dukena ja saa enemmän ruutuaikaa kuin aiemmin. Myös Rockyn ja Adrianin poika (Rocky Krakoff) pääsee isommin esille.
     Tällä kertaa Rocky ja Apollo saavat tosiaan vastaansa venäläisen Ivan Dragon, jota näyttelee Dolph Lundgren. Ivan Drago on huomattavasti kiinnostavampi tapaus kuin edellisen osan äkkipikainen Clubber Lang, joka jäi todella yksiulotteiseksi rähisijäksi. Ivanille luodaan hyvää persoonallisuutta ja jopa ihan kelpo hahmokehitystä, vaikka aluksi hän vaikuttaakin vain aivottomalta jättiläiseltä. Hahmon kanssa on tehty kiinnostavia ratkaisuja, jotka toimisivat vieläkin paremmin, jos niihin olisi keskitytty lisää. Lundgren sopii täydellisesti osaansa jo pelkän ulkonäkönsä takia.
     Elokuvassa nähdään myös Sylvester Stallonen entinen rakas Brigitte Nielsen Dragon vaimona, joka hoitaa puhumisen miehensä puolesta, sekä Michael Pataki Ivan Dragon managerina. Kummankin venäläiskorostukset ovat aika stereotyyppisen huvittavia, mutta sopivat toisaalta täydellisesti leffaan.




Siinä missä Rocky ja Rockyn uusintaottelu olivat hienoja draamaelokuvia, missä keskityttiin syventämään hahmoja ja luomaan merkitystä nyrkkeilylle, Tiikerinsilmä - Rocky III heivasi kaiken tuon menemään ja pyrki olemaan vain hyvin viihdyttävä urheiluleffa, mikä sisältäisi mahdollisimman paljon nyrkkeilemistä ja hikisiä äijiä pullistelemassa lihaksiaan. Rocky IV jatkaa samalla tiellä, vaikka yrittääkin hieman saada syvennettyä hahmoja. Mitään uutta leffa ei oikestaan tuo mukaan, mutta kyllä se ihan tarpeeksi "viihdyttää" puolentoista tunnin kestonsa ajan, jotta sen jaksaa juuri ja juuri katsoa loppuun asti. Elokuvasta löytyy omat hyvät ja omat todella huonot puolensa, ja aloitetaan niistä hyvistä puolista. Kuten jo sanoin, Ivan Drago on mainio uusi vastus ja sarjan jatkamiselle on löydetty kelpo syy. Elokuvasta löytyy jopa pientä koskettavuutta, minkä lisäksi Ivan Dragon ja Apollo Creedin välinen nyrkkeilyottelu saa jopa jännittämään, mihin yksikään Rocky III:n ottelu ei kyennyt. Matsit ovat brutaalia menoa ja niissä näyttää selkeästi sattuvan.

On myös hienoa, että tekijät ovat tajunneet jättää Bill Contin "Gonna Fly Now" -treenikappaleen pois, sillä hieno kappale tai ei, sen jatkuva käyttö alkoi jo käydä rasittavaksi. Älkää kuitenkaan huoliko, sillä treenimontaasi on kuitenkin yhä tallella. Mutta vaikka aluksi onkin hauska seurata, kuinka Rocky treenaa itseään lumivuorilla sijaitsevassa mökissä kaikella mitä sieltä löytää, samalla kun Ivan treenaa jossain Neuvostoliiton laitoksessa huipputeknologisilla laitteilla, treenaaminen vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Tämä ei välttämättä haittaisi, jos elokuva ei sisältäisi jo yhtä montaasia, missä Rocky muistelee vanhoja tapahtumia ja katsojat joutuvat katsomaan noin viiden minuutin ajan pätkiä edellisistä leffoista. Kohtaus tuntuu siltä kuin joku olisi tunkenut kaiken väliin pitkän musiikkivideon, mikä ei tunnu koskaan päättyvän. Sisältöä ei siis hirveästi löydy, jos jo näin lyhyttä elokuvaa on pitänyt venyttää musiikkivideoilla. Kohottelin muutenkin kulmia leffan voimakkaalle kasarihengelle, mitä lisäsivät musiikkien lisäksi ihan käsittämättömät hölmöydet ja vaivaannuttava "juustoisuus". Kun Rocky esittelee Paulielle uuden palvelijarobottinsa, ei voi olla miettimättä, kuinka kauas on menty siitä, kun näillä hahmoilla voitettiin Oscareita.




Pariin otteeseen elokuvan aikana mietin, että tämähän on parempi kuin sarjan kolmas osa, mutta aina kun ehdin niin ajatella, leffa alkoi näyttämään todellisia värejään. Vaikken pitänyt siitä, että Tiikerinsilmä - Rocky III hukkasi kunnon tarinan ja oli vain aivotonta nyrkkeilyhömppää, on se silti parempi kuin Rocky IV, mikä on loppujen lopuksi pelkkää poliittista sanomaa koko filmi. Tuohon aikaan Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välit olivat hyvin kireät ja Stallone on yrittänyt ottaa kantaa tähän Rocky IV:llä. Elokuva yrittää viestiä, että nämä kaksi jättivaltiota voisivat yhdistyä niinkin simppelin jutun kuin nyrkkeilyn ansiosta ja kaikki voisivat olla keskenään kavereita. Ei siinä, ihan kaunis ajatushan tuo on, mutta sen toteutus on aivan järkyttävää. Loppuottelun aikana elokuvan sanoma menee pahasti typeryyden puolelle ja koko homma muuttuu niin naurettavaksi, että filmi alkaa tuntua fantasiasadulta. Rockyn pitämä puhe elokuvan lopussa on myös niin kammottavan siirappista sontaa, että hävetti. Tämä ei yksinään olisi vielä kovin paha juttu, jos leffa ei olisi ensimmäisen tuntinsa aikana viestinyt, että Ivan edustaa pahaa ja voimakasta (mutta aivotonta) Neuvostoliittoa, joka tulee marssien Yhdysvaltoihin tuhoamaan kaiken edestään. Ja leffan täytyy tietty osoittaa, että lujalla tahdolla ja kovalla periamerikkalaisella sisulla paha Venäjä saadaan kukistettua.

Mielestäni Sylvester Stallonen ei olisi pitänyt saada Razzie-palkintoa ohjauksestakaan, vaikkei hän mitään erityistä työtä teekään. Ongelmat syntyvät lähinnä hänen käsikirjoituksestaan, mitä hänen olisi pitänyt pohtia aika paljon uudestaan. Hänen olisi pitänyt myös saada hieman logiikkaa käsittelemiinsä teemoihin, jolloin filmin ideologia ei sotisi itseään vastaan. Rocky IV on kuitenkin kuvattu ihan oivallisesti, mutta leikkauksessa olisi voinut poistaa kokonaan tarpeettoman musiikkivideon tylsistyttämästä katsojia ja lyhentää muita tarpeettoman pitkiksi venytettyjä montaaseja. Valaisu on mainiota etenkin otteluissa ja lavastajat ovat pistäneet parastaan Ivan Dragon ja Apollo Creedin ottelun aikana. Filmin ääniefektit ovat hyviä, mutta Vince DiColan sävellykset ansaitsivat palkintonsa huonoimmasta musiikista. DiColan työ vain lisää juustoista kasarihenkeä ja tekee filmistä vaivaannuttavan kaikille, jotka eivät olleet nuoria 1980-luvulla.

Yhteenveto: Rocky IV:ssä saattaa olla enemmän syvällistä sisältöä kuin pöhkössä Tiikerinsilmä - Rocky III:ssa, mutta eipä elokuvaa ole älykkyydellä pilattu. Täysin sarjaan kuulumaton palvelijarobotti, stereotyyppinen kuvaus venäläisistä, kammottava siirappisuus ja lisäpituuden saaminen jatkuvilla montaaseilla vain lisäävät elokuvan typeryyttä, eikä ole mikään ihme, että filmi on niin haukuttu. Paikoitellen se vaikuttaa ihan menevältä hömpältä ja esimerkiksi Apollo Creedin ja Ivan Dragon ottelua on viihdyttävää seurata, mutta muuten elokuva tuntuu jatkuvasti menevän sieltä, mistä aita on matalin. Loppuottelussa filmi lakkaa totaalisesti yrittämästä ja vääntää tortut ensimmäisen Rocky-elokuvan Oscar-palkintojen päälle. Lopetus on aivan naurettavaa katsottavaa, mitä vain pahentaa Rockyn pitämä puhe leffan päätteeksi. On nätti ajatus, että Yhdysvallat ja Neuvostoliitto voisivat olla kavereita ja viihtyä yhdessä nyrkkeilyn parissa, mutta kun filmi käyttää ensimmäisen tuntinsa viestien, että venäläiset ovat aivottomia tuhokoneita, leffan kiva sanoma kompastuu omaan nilkkaan ja pahasti. Stallone, Weathers ja Lundgren tekevät mainiota työtä näyttelijöinä, joten onkin harmi, ettei elokuva heidän ympärillään ole tätä laadukkaampi. Rocky IV:n katsoo juuri ja juuri kerran, muttei sitä tarvitse uudestaan nähdä. Ensimmäisen Rockyn kovimmille faneille tämän seuraaminen voi olla jopa piinaavan tuskallista. Tämän jälkeen oikein pelottaa katsoa Rocky V (1990), sillä se on haukuttu vielä huonommaksi...




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.9.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Rocky IV, 1985, United Artists, Metro-Goldwyn-Mayer


perjantai 26. lokakuuta 2018

Arvostelu: Tiikerinsilmä - Rocky III (Rocky III - 1982)

TIIKERINSILMÄ - ROCKY III

ROCKY III



Ohjaus: Sylvester Stallone
Pääosissa: Sylvester Stallone, Burt Young, Talia Shire, Carl Weathers, Burgess Meredith, Mr. T ja Hulk Hogan
Genre: urheilu, draama
Kesto: 1 tunti 39 minuuttia
Ikäraja: 12

Urheiludraamaelokuva Rocky (1976) oli ilmestymisvuotensa isoin hitti, mikä voitti parhaan elokuvan Oscar-palkinnon ja nosti päätähti Sylvester Stallonen kuuluisuuteen. Elokuvalle päätettiin samantien tehdä jatkoa ja vuonna 1979 ilmestyikin Rockyn uusintaottelu (Rocky II). Sekin oli menestys, joten jatkoahan oli jälleen luvassa. Lopulta Rocky III, eli suomalaisittain Tiikerinsilmä - Rocky III ilmestyi keväällä 1982 ja vaikka kriitikot eivät lämmenneet sille yhtä paljon kuin edellisille osille, se tuotti edellisiä osia enemmän rahaa. Nykyään elokuva on tunnettu lähinnä siinä käytetyn Survivor-yhtyeen "Eye of the Tiger" -kappaleen ansiosta. Itse tutustuin Rocky-sarjaan lapsena katsoessani ensimmäisen osan, mutta koska en välittänyt urheilusta, ei elokuva tehnyt minuun vaikutusta. Vuosien varrella olen kuitenkin miettinyt sarjan katsomista kokonaan ja kun ilmoitettiin, että sarjaa jatkettaisiin filmillä Creed II (2018), tajusin, että nyt olisi oiva aika katsoa sarja läpi ja arvostella se. Ostin Rocky-leffat Blu-ray -pakettina ja katsoin ensimmäisen osan huomatakseni, että sehän on todella erinomainen teos. Pidin myös Rockyn uusintaottelua loistavana filminä, joten muutamaa viikkoa myöhemmin aloitin innoissani Tiikerinsilmä - Rocky III:n katsomisen.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Rocky ja Rockyn uusintaottelu!

Kolme vuotta Rocky Balboa on nauttinut nyrkkeilyn maailmanmestarin tittelistä. Tilanteeseen saattaa kuitenkin tulla muutos, kun raivopäinen tulokas Clubber Lang haastaa hänet otteluun. Clubber osoittautuu aiempia vaativammaksi vastukseksi, minkä takia Rocky tarvitsee valmennusta vanhalta viholliseltaan, Apollo Creediltä.

Sylvester Stallone on treenannut itsensä todella kovaan kuntoon Rocky Balboan roolia varten, mutta valitettavasti siihen jää tällä kertaa ihailuni herraa kohtaan. Stallone tarjoaa ihan hyvän roolisuorituksen, mutta tässä elokuvassa on selkeästi huomattavissa, että hän ohjasi itseään. Stallonen loistokkuus edellisistä osista on kadonnut, mikä vaivaa myös hahmoa. Kaksi edellistä elokuvaa jännitimme, kuinka Rocky oikein pääsee huipulle ja nyt kun Rocky on huipulla, leffaa vallitsee kysymys, että mitä tässä on enää kerrottavana? Jonkinlaista henkistä kasvua hahmolle on yritetty kirjoittaa, mutta se on aika kömpelösti toteutettu.
     Rockyn lisäksi muutkin tutut hahmot edellisistä osista tekevät paluun. Adrianista (Talia Shire) on vihdoinkin saatu pidettävä, sillä tällä kertaa hän kannustaa miestään kunnolla, mutta harmillisesti hän jää todella pahasti kaiken muun varjoon. Sen sijaan hänen veljensä Paulie (Burt Young) nousee edellistä filmiä paremmin esille. Burgess Meredith on sama äksy vanha herra valmentaja Mickeynä, mutta pääsee näyttämään myös herkempää puoltansa. Ainoa todellinen kehitys, mitä vanhoille hahmoille on saatu aikaan, on että Apollo Creed (Carl Weathers) on tällä kertaa Rockyn puolella. On kiinnostavaa nähdä, kuinka vanhat vastustajat tekevät yhteistyötä, mikä on ehdottomasti elokuvan parasta antia. Weathers myös tarjoaa filmin parhaan roolisuorituksen.
     Nyt kun Creed on Rockyn puolella, on italialaiselle orille täytynyt keksiä uusi vastus ja se on Laurence Tureaudin, eli Mr. T:n näyttelemä Clubber Lang, joka vihaa Rockya, koska... koska tarina kai vaatii sitä? Hahmosta on yritetty luoda samanlaista kuin Creedistä edellisissä leffoissa, mutta häneen ei ole luotu mitään muuta sisältöä kuin raivokas viha Rockya kohtaan, jolloin hän jää todella yksiulotteiseksi ja tylsäksi hahmoksi. Tämä saa katsojan kyllä kannustamaan Rockyn voittoon, mutta leffasta puuttuu näin syvällisempi puoli ottelusta. Vaikka Mr. T:kin on kovassa kunnossa, ei hän ole näyttelijänä kummoinen ja hän "voittikin" roolistaan huonoimman tulokkaan Razzie-palkinnon.




Elokuvaa tosiaan vaivaa kysymys siitä, onko Rocky Balboan tarinassa enää mitään kerrottavaa? Tässä leffassa on hädin tuskin. Stallone toimii jälleen käsikirjoittajana ja elokuvasta voi huomata, että hän haluaa jatkaa Rocky-leffojen tekoa, muttei enää keksi, mitä hahmon kanssa voisi tehdä. Niinpä hän vain kopioi asioita suoraan edellisistä osista. Mukana on jopa pakollinen treenimontaasi "Gonna Fly Now" -kappaleen säestämänä. Joo, kopioihan Rockyn uusintaottelukin hetkiä ensimmäisestä osasta, mutta siinä leffassa on se vissi ero, että se rakentaa todellista jännitettä kahden ottelijan välille, jotta itse huipennusottelu todella tuntuisi kotikatsomossa asti. Leffoissa on myös se ero, että ensimmäisessä Rockyssa Rocky ei voittanut, jolloin toinen osa rakensi tunnelmaa siihen, kun Rocky vihdoin vie voiton. Tiikerinsilmä - Rocky III tuntuu lähinnä laiskalta yhdistelmältä kahdesta edellisestä elokuvasta ilman kunnon yritystä. Rockyn uusintaotteluun oli sentään panostettu kunnolla ja sen treenimontaasi aiheutti siksi yhä kylmiä väreitä. Tässä "Gonna Fly Now" on mukana vain, koska se nyt kai on pakollinen osa näitä leffoja. Tiikerinsilmä - Rocky III ei tarjoa missään kohtaa kylmiä väreitä, se ei nosta ihoa kananlihalle, eikä tee erityistä vaikutusta. Siinä missä Rockyn uusintaottelu sai minut pomppaamaan ylös ja hurraamaan Rockyn voittaessa, tämän leffan päätyttyä ajattelin vain, että tulipahan se katsottua.

Siinä missä Rocky ja Rockyn uusintaottelu olivat enemmän hahmoihin syventyviä draamaelokuvia kuin nyrkkeilyleffoja, Tiikerinsilmä - Rocky III on lähinnä puhdasta nyrkkeilyviihdettä. Filmi yrittää parissa kohtaa saada herätettyä tunteita katsojassa, mutta tunteet syntyvät lähinnä sen takia, että edelliset osat tekivät niin hyvää työtä saadessaan katsojan välittämään hahmoista. Syvällisyyttä yritetään luoda motivaatiopuheella, jonka antaakin tällä kertaa Adrian. Kiva, että sen antaa vihdoin Rockyn rakas, mutta kohtaus on niin kömpelösti kirjoitettu ja näytelty, että ehkä olisi parempi, jos sen olisi vain poistanut kokonaan... Vaikka elokuvasta löytyykin kritisoitavaa, en silti sanoisi, että kyseessä on heikko tekele. Tiikerinsilmä - Rocky III kalpenee todella pahasti edeltäjiensä rinnalla, mutta omana viihdeleffanaan se on ihan menevä. Ottelu Clubber Langia vastaan ei tunnu miltään, mutta onhan se ihan hauskaa katsoa, kun kornisti machoilevat äijät vetävät toisiaan turpaan. Paras ottelu käydään kuitenkin Rockyn ja tosielämän painija Hulk Hoganin näyttelemän Thunderlipsin välillä. Siinä meno vasta vedetäänkin niin yliampuvaksi, ettei kohtauksesta voi olla nauttimatta!




Stallonen olisi tosiaan kannattanut antaa ohjaus- ja käsikirjoitusvastuu eteenpäin, sillä olen varma, että joku muu olisi löytänyt Rockyn tarinasta jotain enemmän. Filmi on kuitenkin ihan oivallisesti kuvattu. Leikkauksessa elokuvaa on selkeästi tiivistelty paljon ja kyseessä onkin sarjan tähän mennessä lyhyin osa. Valaisu on mainiota ja maskeeraajat ovat päässeet lotraamaan öljyä nyrkkeilijöiden kehoja pitkin. Ääniefektit ovat osuvia ja Bill Conti tekee jälleen menevää työtä musiikkien kanssa. Pääasiassa elokuvasta jää mieleen Survivorin "Eye of the Tiger" -kappale, mikä ihan ymmärrettävästi voitti parhaan laulun Oscar-, BAFTA- ja Golden Globe -palkinnot.

Yhteenveto: Tiikerinsilmä - Rocky III on ihan kelpo viihdettä, mikä jää kuitenkin kauas kahden edellisen osan hienoudesta. Siinä missä kaksi ensimmäistä Rocky-elokuvaa keskittyivät erinomaiseen ihmisdraamaan, henkilökuvauksiin ja tunnelman rakentamiseen, tässä vain mätkitään turpaan, sillä mitään muuta kerrottavaa ei hahmoista taida enää löytyä. Leffasta paistaa läpi Stallonen innostus jatkaa sarjaa, mutta siitä huomaa myös selvästi, ettei Stallone enää tiedä, mitä tehdä hahmonsa kanssa. Niinpä filmi kärsii itseääntoistavasta käsikirjoituksesta, laiskasta ohjauksesta ja kömpelöstä näyttelemisestä. Onneksi mukana on joitain hyviä asioita, kuten Rockyn ja Creedin välille muodostuva toveruus, sekä tappelu Thunderlipsiä vastaan, mitkä pitävät katsojansa viihdytettyinä loppuun saakka. Mistään erityisestä filmistä ei todellakaan ole kyse, mutta kyllä Tiikerinsilmä - Rocky III:n ainakin kerran katsoo. Edellisten leffojen faneille se on aika takuuvarma pettymys, mutta jos edelliset osat tuottivat pettymyksen, koska niissä ei ollut tarpeeksi menoa ja mäiskettä, voi tämä tuntua paremmalta teokselta.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.8.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Rocky III, 1982, United Artists


perjantai 19. lokakuuta 2018

Arvostelu: Rockyn uusintaottelu (Rocky II - 1979)

ROCKYN UUSINTAOTTELU

ROCKY II



Ohjaus: Sylvester Stallone
Pääosissa: Sylvester Stallone, Talia Shire, Carl Weathers, Burgess Meredith, Burt Young, Tony Burton ja Joe Spinell
Genre: draama, urheilu
Kesto: 1 tunti 59 minuuttia
Ikäraja: 16

Vuoden 1976 urheiludraamaelokuva Rocky oli yllätyshitti, joka nosti Sylvester Stallonen kuuluisuuteen ja voitti mm. parhaan elokuvan Oscar-palkinnon. Kun United Artists -yhtiö tajusi filmin olevan suurmenestys, studiopomot alkoivat innoissaan kyselemään Stallonelta ja ohjaaja John G. Avildsenilta jatko-osaa. Stallone suostui kirjoittamaan ja tähdittämään jatkoa, mutta ohjaaja Avildsen jäi pois projektista tehdäkseen Saturday Night Feverin (1977) - josta hänet tosin erotettiin ennen kuvauksia. Stallone otti siis ohjaajan pestin itselleen ja alkoi työstämään jatkoa. Kuvaukset alkoivat ja lopulta Rocky II, eli suomalaisittain Rockyn uusintaottelu sai ensi-iltansa kesällä 1979. Filmi oli iso hitti ja myös kriitikot innostuivat siitä. Palkintoja ei tällä kertaa sadellut, mutta teos on yhä suosittu monien ihmisten keskuudessa. Itse tutustuin Rocky-leffoihin monta vuotta sitten, kun katsoin sarjan aloitusosan. En kuitenkaan innostunut nyrkkeilyaiheesta, enkä katsonut sarjan muita osia. Parin viime vuoden aikana olen vihdoin alkanut kiinnostumaan leffoista ja kun kuulin, että sarja olisi jälleen saamassa jatkoa elokuvalla Creed II (2018), tajusin, että nyt olisi paras hetki katsoa ja arvostella koko sarja läpi. Hommasinkin sarjan Blu-raylla ja katsoin ensimmäisen osan. Ja koska se oli mielestäni tällä kertaa aivan mielettömän hieno teos, katsoin Rocky uusintaottelun vain muutamaa päivää myöhemmin.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Rocky!

Vaikka Rocky Balboan ja Apollo Creedin nyrkkeilyottelu päättyi Creedin eduksi, ei hän silti ole tyytyväinen, sillä hän ei koe oikeasti voittaneensa Rockya. Kun Rocky yrittää aloittaa tavallisempaa elämää Adrianin kanssa, Creed haastaa hänet uusintaotteluun.

Rocky Balboan roolissa jatkaa tietysti Sylvester Stallone, joka pääsee jälleen osoittamaan, että hän oli joskus erittäin lahjakas näyttelijä. Valitettavasti Stallonelta löytyy hieman heikommat hetkensä ja esimerkiksi parissa surullisemmassa kohtauksessa hän ei täysin vakuuta. Pääasiassa hänen ongelmansa löytyvät alkupuolelta, sillä hänellä tuntuu välillä olevan vaikeuksia päästä takaisin hahmon pään sisään. Edellisessä filmissä huomasi, ettei Rocky ole erityisen älykäs, mutta tämän elokuvan alkupäässä hän vaikuttaa välillä jopa tyhmältä ja todella lapselliselta. Onneksi sekä hahmo että Stallone parantavat tasoaan, mitä pidemmälle tarina etenee ja viimeisen tunnin aikana molemmat ovat juuri sitä samaa mahtavuutta, mitä edellisessäkin osassa.
     Harmillisesti Talia Shire ei vieläkään vakuuta Rockyn tyttöystävänä Adrianina. Hahmoa on itse asiassa jopa muutettu ärsyttävämmäksi, sillä hän pistää Rockyn lopettamaan nyrkkeilemisen ja hankkimaan kunnon töitä. Toisin sanoen Adrian on kirjoitettu riippakiveksi, joka seisoo Rockyn ja tämän unelmien välissä. On suuri sääli, ettei elokuvan ainoasta kunnon naishahmosta ole saatu kirjoitettua pidettävämpää tai kiinnostavampaa tapausta.
     Rockyn ja Adrianin lisäksi muutkin tutut tekevät paluun ensimmäisestä osasta. Adrianin veljelle Paulielle (Burt Young) ei ole kuitenkaan keksitty samalla lailla tekemistä, vaikka pari hassua kohtausta hänelle onkin saatu kirjoitettua. Burgess Meredith loistaa jälleen Rockyn valmentajana Mickeynä ja hän vaikuttaa entistäkin äksymmältä kuin edellisessä osassa. Vaikka Mickey ei ole sellainen persoona, jonka kanssa haluaisi tutustua, tekee Meredith hänestä taas kerran hyvin pidettävän hahmon. Joe Spinellin esittämä rikollispomo Gazzokin käy kääntymässä pikaisesti.
     Kun Paulie ja Gazzo jäävät taka-alalle, Carl Weathersin näyttelemä Apollo Creed nousee paremmin esille. Weathers tuo upeasti esille, kuinka Apollon ego koki suuren kolauksen, kun hän ei saanutkaan tyrmättyä Rockya, minkä vuoksi Apollo vaikuttaa vihaavan häntä sydämensä kyllyydestä. Hahmo on kirjoitettu inhottavammaksi kuin edellisessä osassa, mikä on toimiva ratkaisu, sillä tässä leffassa katsojat haluavat entistäkin enemmän nähdä Rockyn päihittävän Apollon. Weathers pistää hienosti kaikkensa peliin läpi leffan, etenkin itse loppuottelussa. Tony Burton esittää Apollon manageria Dukea, joka yrittää rauhoitella nyrkkeilijää, kun tämä alkaa liikaa miettimään Rockyn nujertamista.




Rockyn uusintaottelu imaisee katsojan hienosti takaisin ensimmäisen Rockyn upeaan tunnelmaan aloittamalla elokuvan kertauksella Rockyn ja Apollon ottelusta. Vaikka leffa ilmestyi kolme vuotta Rockyn jälkeen, on todella mielenkiintoinen ja toimiva ratkaisu, että filmi jatkaa tarinaa suoraan siitä, mihin edellinen osa päättyi. Rocky ja Apollo viedään sairaalaan toisilleen aiheuttamien vammojensa takia, mistä päästyään Rocky ja Adrian aloittavat yhteisen elämänsä. Aluksi on hauska seurata, kuinka Rocky joutuu kuuluisuutensa takia mediahöykytykseen ja kun hän saa palkkionsa ottelusta, eikä ensimmäistä kertaa rikkaana tiedä, miten käyttäisi rahansa. Harmillisesti tämä myös tuo juuri sitä lapsellisempaa ja tyhmempää puolta esille hahmossa, minkä lisäksi leffa tuntuu ensimmäisen puolen tunnin aikana lähinnä junnaavan paikoillaan. Jonkinlaista potkua tarinaan tuo hetki, jolloin Apollo peruu edellisen osan sanansa ja haastaa Rockyn uusintaotteluun, mutta Rocky ei tähän suostukaan Adrianin takia, jolloin hänet leimataan pelkuriksi. On haikeaa katsoa, kuinka juuri kuuluisuuteen noussut ja maineesta nauttiva hyväsydäminen Rocky muuttuukin yhtäkkiä jopa halveksutuksi nyrkkeilypiirien keskuudessa.

Tästäkin huolimatta elokuva hakee itseään liian pitkään. Vaikka filmi ja Stallonen roolityö saavat katsojan Rockyn pään sisälle, kun tämä pohtii mitä tehdä elämällä, kestää draamailu liian kauan. Vasta noin puolessa välissä elokuvaa tarina alkaa vihdoin tosissaan starttailemaan ja alkaa rakentamaan jännitettä, mikä mainiosti johtaa Rocky Balboan ja Apollo Creedin uusintaotteluun. Luvassa on edellisestä filmistä kopioitu treenaamismontaasi, minkä taustalla soi tietty Bill Contin "Gonna Fly Now" -hittikappale. Kopioimisesta huolimatta montaasiosio toimii yhä pirun hienosti ja kasvattaa tunnelmaa entisestään. Kun Rocky toistamiseen nostaa portaiden yläpäässä nyrkkinsä ilmaan, on tilanne yhä äärimmäisen vaikuttava ja ihoni meni jälleen kananlihalle. Leffasta löytyy muitakin hetkiä, jolloin se kopioi edellistä osaa, mutta nämä voi suurimmaksi osaksi katsoa sormien läpi, etenkin kun päästään itse uusintaotteluun.

Ennen ottelun alkamista pelkäsin, että se tuntuisi vain tylsältä kopiolta edellisen osan ottelusta, mutta yllätyin erittäin positiivisesti, sillä olin täysin väärässä. Vaikka ensimmäinen Rocky on kokonaisuutena eheämpi ja parempi elokuva, on itse nyrkkeilymatsi mielestäni tässä filmissä paljon parempi. Tähän vaikuttaa jo parempi ohjaus, sekä tärkeämpänä taidokkaampi kuvaus. Ensimmäisessä Rockyssa pystyi useasti näkemään, etteivät nyrkiniskut todellakaan osuneet kohteeseensa, mutta tässä kameratyöskentelyllä ja kuvakulmilla on onnistuttu piilottamaan tällainen. Lyönnit näyttävät aidosti sattuvan ja meininki on aiempaa rankempaa ja tylympää. Tätä lisää se, että siinä missä edellisessä osassa Apollo luuli saavansa vastaan helposti päihitettävän amatöörin ja Rocky oli lähinnä otettu kunniasta kamppailla hänen kanssaan, on tässä nostettu panoksia niin paljon, että hahmot tuntuvat toistensa verivihollisilta. Apollon viha Rockya kohtaan oikein huokuu, eikä Rockykaan säästele iskuissaan samalla lailla. Ottelu muuttui jopa niin jännittäväksi, että huomasin istuvani sohvan reunalla aivan totaalisen kiehtoutuneena. Uusintaottelu on niin mestarillisesti luotu ja niin huikea tunnelmaltaan, että se saa antamaan anteeksi elokuvan ensimmäisen puoliskon ongelmia. Ottelun viimeisten erien aikana olin käsittämättömän innoissani ja kun filmi päättyi, minuun oli latautunut niin suuri adrenaliiniryöppy, että lähestulkoon tanssahtelin lopputekstien ajan. Jumaliste, mikä matsi ja pyhä jysäys, miten kova jatko-osa!




Edellisen Rockyn ohjannut John G. Avildsen oli tosiaan kiireinen toisen projektin kanssa, joten ohjauksesta vastaa tällä kertaa Stallone itse. On hyvin ymmärrettävää, että studiopomot kauhistelivat, kun leffan päätähti-käsikirjoittaja halusi ottaa itselleen myös ohjausvastuun, mutta Stallone osoitti heidän huolensa turhiksi. Stallone tekee loistotyötä ohjauksen kanssa ja on onnistunut luomaan samanlaista henkeä kuin edellisessä osassa. Ja kuten sanoin, Stallone tekee Avildsenia parempaa työtä itse nyrkkeilymatsin kanssa. Toki Stallonen ohjaaminen tarkoittaa sitä, että hänen roolisuorituksensa hieman kärsii, kun hän ohjaa itse itseään, mutta lopputulos voisi olla täysi katastrofi, joten siinä mielessä täytyy nostaa herralle hattua. Käsikirjoituksessaan Stallone tosiaan kopioi edellisen osan hetkiä, mutta tekee sen tarpeeksi toimivasti, jolloin kopiointi ei ole liian häiritsevää. Rockyn uusintaottelu on myös tekniseltä puoleltaan onnistunut, vaikka alkupuoliskoa olisikin voinut tiivistää hieman leikkauksessa. Kuvausta jo kehuinkin, minkä lisäksi valaisu on todella oivallista ja äänimaisema on aiempaa paremmin rakennettu. Bill Conti on säveltänyt tämänkin filmin musiikit ja hän tekee toistamiseen erittäin hyvää työtä.

Yhteenveto: Rockyn uusintaottelu on laiskahkosta alkupäästään huolimatta loistava jatko-osa. Ensimmäisen elokuvan ottelun kertauksen jälkeen tarina haahuilee liikaa ja leffa lähtee kunnolla käyntiin vasta puolessa välissä. Vaikka treenaamismontaasi on lähes suoraan kopioitu edellisestä elokuvasta, toimii se silti yhä todella hyvin. Filmin parasta antia on kuitenkin itse uusintaottelu, missä meno on saatu uskomattoman jännittäväksi ja brutaaliksi. Katsojana kauhistelee nyrkiniskuja, jotka tällä kertaa näyttävät oikeasti osuvan kohteeseensa. Elokuvan loppu tarjoaa aivan mahtavan tunteen, mikä saa katsojan antamaan anteeksi leffan ongelmia. Sylvester Stallone on edelleen todella hyvä pääroolissa Rocky Balboana ja hän tekee hienoa työtä myös käsikirjoittajana ja ohjaajana. Burgess Meredith ja Carl Weathers ovat erinomaiset Mickeynä ja Creedinä, mutta Talia Shire jättää taas kylmäksi Adrianina. Jos pidit ensimmäisestä Rockysta, pidät takuuvarmasti myös Rocky uusintaottelusta. Ei leffa edeltäjänsä tasolle pääse (paitsi upeassa nyrkkeilyottelussaan) ja se tuntuu paikoitellen vanhan toistolta, mutta kyseessä on silti mahtava elokuva, mikä jättää katsojalle fantastisen tunteen!




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.8.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.etsy.com
Rocky II, 1979, Chartoff-Winkler Productions


perjantai 12. lokakuuta 2018

Arvostelu: Rocky (1976)

ROCKY



Ohjaus: John G. Avildsen
Pääosissa: Sylvester Stallone, Talia Shire, Burt Young, Carl Weathers, Burgess Meredith, Joe Spinell ja Thayer David
Genre: draama, urheilu
Kesto: 2 tuntia
Ikäraja: 16

Nykyään Rocky tunnetaan nyrkkeilyelokuvien klassikkona ja Sylvester Stallone aikamoisena superstarana. Ennen vuotta 1976 tilanne oli kuitenkin täysin toinen. Stallone oli esiintynyt vain pienissä rooleissa, mutta nekään eivät tuntuneet johtavan mihinkään. Stallonella oli suuria rahavaikeuksia ja hän joutui asumaan ties missä läävissä. 24. maaliskuuta 1975 tapahtui kuitenkin jotain, mikä muutti hänen elämänsä. Stallone näki nyrkkeilyottelun, jossa moninkertainen voittaja Muhammad Ali kohtasi tuntemattomamman Chuck Wepnerin. Kaikkien odotuksien vastaisesti Wepner kesti lähes loppuun asti mestaria vastaan, mikä todella avasi Stallonen silmät. Hän näki Wepnerissä itsensä tavoittelemassa unelmaansa ja inspiroitui kirjoittamaan käsikirjoituksen amatöörinyrkkeilijästä, joka kohtaa maailmanmestarin. Stallone alkoi kauppaamaan tarinaansa eri yhtiöille, mutta sillä ehdolla, että hän itse voisi tähdittää elokuvaa. Lopulta United Artists suostui hänen vaatimukseensa ja filmi teko alkoi. Studio ei kuitenkaan täysin luottanut Stalloneen ja antoikin käyttöön pienen budjetin, jotteivät ennustetut tappiot olisi kovin suuret. Ja voi pojat, että kaikki epäilijät olivat väärässä. Ilmestyessään Rocky tuotti yli 200 miljoonaa dollaria, nousten vuoden menestyneimmäksi elokuvaksi! Tämän lisäksi kriitikot ylistivät filmiä ja se voittikin kolme Oscar-palkintoa (paras elokuva, paras ohjaus ja paras leikkaus) kymmenestä ehdokkuudestaan. Stallonesta tuli välittömästi tähti ja Rocky nousi vuosien varrella klassikon asemaan. Itse näin Rockyn joitain vuosia sitten, mutten innostunut siitä lähes lainkaan, sillä en pidä urheilusta ja pidin nyrkkeilyä tylsänä. Parin viime vuoden aikana olen kuitenkin pohtinut elokuvan ja sen jatko-osien katselua, mutta vasta kun ilmoitettiin, että sarja saisi jälleen jatkoa leffalla Creed II (2018), päätin, että nyt on oikeasti aika ottaa itseä niskasta kiinni ja katsoa Rocky-leffat läpi. Hommasinkin ne Blu-rayna ja katsoin ensimmäisen Rockyn välittömästi uudelleen. Ja tuota noin niin... VAU!

Kun nyrkkeilyn maailmanmestari Apollo Creed ilmoittaa ottelevansa seuraavaksi tuntematonta amatööriä vastaan, nyrkkeilemisestä haaveileva nuori Rocky Balboa näkee tilaisuutensa tulleen.

Pääroolissa Rocky Balboana nähdään tosiaan Sylvester Stallone ja täytyy sanoa, etten ole koskaan nähnyt häneltä yhtä mielettömän huikeaa roolisuoritusta! Stallone teki ihan oikean päätöksen, kun ei suostunut yhtiöiden pyyntöihin roolittaa Rockyksi joku tunnetumpi näyttelijä ja läpi leffan hän osoittaa olevansa ainoa oikea mies hommaan. Hän suorastaan pursuaa raakaa energiaa ja näyttämisen halua. Samalla tavalla miten Rocky yrittää todistaa muille ja itselleen taitonsa, myös Stallone tekee sitä roolityöllään. Kuntoilukohtauksissa hän saa hien valumaan oikein kunnolla, pistäessään kehonsa koetukselle ja parissa kohtaa hän järisyttää upeilla puheillaan. Yksi elokuvan parhaista kohtauksista on, kun Rocky huutaa oven takaa valmentajalleen siitä, miten tämä ei auttanut Rockya, kun hän tarvitsi apua, mutta nyt hänen pitäisi ottaa apu vastaan, kun valmentaja voisi hyötyä ottelun tuomasta maineesta. Ja tässä täytyy todella ottaa huomioon, että Stallone kirjoitti elokuvan käsikirjoituksen ja repliikit. Hänhän on aivan häikäisevän talentti tekijä tässä! Replikointi on huikeaa läpi leffan ja tietty Stallone säästi parhaat repliikit itselleen. Hahmona Rocky on äärimmäisen pidettävä heppu. Hän ei ole mitä fiksuin tapaus, mutta hän on sitäkin hyväsydämisempi. Läpi elokuvan Rocky auttaa kaikkia tuttujaan - jopa silloin kun touhu menee rikollisuuden puolelle... Hahmosta välittää ensimmäisistä minuuteista lähtien ja katsoja kannustaa täysillä Rockya voittoon. Stallone sai elokuvasta parhaan miespääosan ja parhaan käsikirjoituksen Oscar-ehdokkuudet ja mielestäni hänen olisi myös pitänyt viedä pystit, sillä hän olisi todella ansainnut ne.
     Stallone ei ollut ainoa, joka sai roolistaan Oscar-ehdokkuuden, vaan kolme muutakin näyttelijää saivat. Talia Share näyttelee Adriania, eläinkaupanpitäjää ja Rockyn ihastuksenkohdetta, joka on mielestäni elokuvan heikoin lenkki. Adrian on hyvin ujo tapaus ja... noh, siihen se tuntuukin jäävän. Kaiken tapahtuvan keskellä Adrian jää usein pienelle huomiolle ja vaikka hän jakaakin mukavan luisteluillan Rockyn kanssa, ei hän koskaan nouse kunnolla esille. Share on kyllä kelpo roolissaan, mutta hahmo on harmillisen unohdettava. Sen sijaan Adrianin veli Paulie (Burt Young) pääsee useassa kohtaa loistamaan. Paulie on Rockyn kaveri, jolla tapahtuu pään sisällä paljon muutoksia. Välillä Paulie on ystävällinen ja rento, kun taas välillä hän on aggressiivinen. Paikoitellen hän auttaa Rockya treenaamaan ja välillä hän onkin hyvin mustasukkainen hänelle. Young tuo Paulien eri tunnetilat hienosti esille ja luo todellista persoonaa.
     Neljäs Oscar-ehdokasnäyttelijä on Burgess Meredith, joka esittää äksyä valmentaja Mickeytä. Hahmo puhuu usein todella inhasti Rockya kohtaan, mutta hän selkeästi tekee niin "vahvistaakseen luonnetta". Useassa kohtaa Mickeyn tapa puhua motivoi Rockya parhaimmalla mahdollisella tavalla ja Meredith sopii osaansa täydellisesti.
     Carl Weathers näyttelee maailmanmestarinyrkkeilijä Apollo Creediä ja hänkin sopii rooliinsa kuin valettu. Weathers on uskottava sekä kehässä rankkana tappelijana että ihmisten hymyilevänä idolina. Elokuva ei onneksi esitä Apolloa kaikkein kliseisimpänä mulkvistina, vaikkakin se, että Apollo haluaa haastaa tuntemattoman nyrkkeilijän, jotta voisi nöyryyttää tätä matsissa, viestii todella itserakkaasta egopullistelusta.
     Elokuvassa nähdään myös oiva Joe Spinell rikollisherra Gazzona, jolle Rocky tekee töitä elättääkseen itsensä ja kilpikonnalemmikkinsä, sekä Thayer David promoottori Jergensinä.




Kuten jo alussa sanoin, en tykkää yhtään urheilun katsomisesta ja lapsena ajattelin Rockyn olevan vain tylsä nyrkkeilypätkä, missä Stallone machoilee. En tiedä, mitä elokuvaa katsoin lapsena, sillä se ei ollut sama Rocky, minkä näin nyt. Vaikka tarina pyörii nyrkkeilemisen ympärillä ja siinä on kuntoilua ja lihaksien pullistelua, on elokuvaa vaikea kutsua urheiluleffaksi. Nyrkkeilymatseja nähdään vain heti alussa ja ihan lopussa Rockyn kohdatessa Apollo Creedin. Niiden välissä filmi on lähinnä puhdasta henkilödraamaa... ja aivan törkeän mestarillisesti kerrottua sellaista! Katsoja pääsee kokemaan Rockyn matkan aivan mielettömän huikealla tavalla. Alusta alkaen elokuva pohjustaa Rockyn hahmoa täydellisesti, näyttäen miten hän toimii muiden ihmisten kanssa. Useassa kohtaa Rocky vain kävelee kadulla ja hänen ohitseen kulkee hänen tuttunsa ja heidän lyhyistä tervehtimisistä voi jo päätellä, että kyseessä on hyvinkin pidetty henkilö näillä kulmilla. Eikä syyttä. Yhdessä kohtauksessa Rocky huomaa, että hänen tuntemansa nuori tyttö hengailee kujalla epäilyttävien miesten kanssa ja Rocky käy taluttamassa tytön pois, antaen samalla ohjeita siitä, miten elämä voi mennä päin helvettiä tuollaisen käytöksen takia. Syvällisyyttä tähän kohtaukseen tuo se, että Rocky itse työskentelee rikolliselle, mutta silloinkin hän näyttää pehmon puolensa, sillä ohjeiden vastaisesti hän ei ole valmis satuttamaan uhkailemiaan ihmisiä. Hahmo on niin hienosti pohjustettu, että hänen kautta katsoja imaistaan täysillä mukaan tarinaan.

Kyseessä on aika hidastempoinen elokuva, mutta se ei tarkoita, että Rocky olisi tylsä, ehei. Jotkut Adrianiin liittyvät hetket ovat kyllä hieman pitkäveteisiä, mutta muuten aika kuluu todella nopeasti. Erinomaisten hahmoesittelyjen jälkeen Rocky saa vihdoin kutsun nyrkkeillä Apollo Creediä vastaan ja tästä alkaa tietty valmistautuminen matsiin. Tässäkään kohtaa leffa ei kallistu kaikkein tyypillisimpiin ja tylsimpiin salilla käymisiin, vaan Rocky etsii muita keinoja treenata itseään. Eikä elokuva mene todellakaan siitä, mistä aita on matalin ja näytä pelkästään Rockya hakkaamassa nyrkkeilysäkkiä, vaan se tuo myös taidokkaasti esille hahmon kokeman henkisen treenin. Ja ai että se hetki, kun Rocky päättää vihdoin ottaa itseään ihan tosissaan niskasta kiinni ja alkaa treenimontaasi upean "Gonna Fly Now" -kappaleen (jonka olisi pitänyt viedä Oscar-palkinto) tahtiin, mikä päättyy ikoniseen kuvaan, jossa Rocky juoksee portaat ylös ja huipulla nostaa nyrkit ilmaan, niin kyllä meni iho kananlihalle kohtauksen voimakkuudesta!




Elokuvassa on muitakin vaikuttavia kohtauksia kuin Rockyn huuto valmentajalle ja treenimontaasi. Lopun nyrkkeilymatsi Rockyn ja Apollo Creedin välillä on hyvinkin vaikuttavasti toteutettu, mistä olin todella yllättynyt, sillä kuten sanoin, en pidä urheilun katsomisesta. Mutta kun elokuva on rakentanut tarinansa ja tunnelmansa näin hienosti, ja siinä luodaan todellista henkistä kamppailua näiden kahden nyrkkeilijän välille, niin onhan se loppumatsi lumoavaa katseltavaa - sekä hyvin rankkaa. Vaikka useassa kohtaa voi päivänselvästi huomata, ettei nyrkinisku oikeasti mene perille asti ja iskettävä kaatuu ilmavirran takia, on matsi brutaalia menoa. Yhdessä kohtaa homma menee siihen pisteeseen asti, että Rockyn silmä on turvonnut ja muurautunut umpeen, jolloin hän ihan oikeasti pyytää, että se leikattaisiin auki, jotta hän voisi jatkaa ottelua! Olin myös vaikuttunut siitä, että leffa menee silläkin lailla syvälliseksi, että se tarjoaa pohdiskelua siitä, miksi kukaan harrastaisi urheilua, missä molempia osapuolia voi sattua erittäin pahasti?

Pientä negatiivista sanottavaa tuo kuitenkin leffan ihan viimeinen minuutti ennen lopputekstejä, mikä muuttuu turhankin juustoiseksi. Pari muutakin siirappisempaa kohtausta on luvassa, mutta lähinnä viimeisen minuutin olisi voinut hoitaa jollain muulla tavalla. Tästä huolimatta Rocky on huikea mestariteos, joka ansaitsee asemansa klassikkona. Kyseessä on yksi inspiroivimmista elokuvista, minkä olen koskaan nähnyt, sillä sekä Rockyn että hänen näyttelijänsä Sylvester Stallonen nousu tuntemattomasta tähdeksi osoittaa, että kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa, kun todella uskoo siihen ja painaa vain täysillä eteenpäin!




Ehdinkin jo kehua Stallonen käsikirjoitustaitoja, mutta miten pärjäsi sen parissa työskennellyt ohjaaja John G. Avildsen? No todella hyvin, ottaen huomioon, että hän jopa voitti Oscarin työstään elokuvan parissa! Avildsen luo hienosti tunnelmaa ja saa tiettyihin kohtauksiin juuri oikealla tavalla voimaa. Vaikka muutamissa kohdissa tosiaan näkee, etteivät nyrkiniskut osu kohteeseensa, on Rocky silti muuten taidokkaasti kuvattu ja loistavasti leikattu kasaan. Kuvauksella on näyttävästi vangittu Philadelphian henki, missä tarina tapahtuu. Äänitehosteet eivät ole mitä parhaimmasta päästä ja äänitys kohisee välillä, mutta Bill Contin mieleenpainuvat sävellykset toimivat täysillä ja kuten jo sanoin, hänen olisi pitänyt napata Oscar-pysti "Gonna Fly Now'n" säveltämisestä.

Yhteenveto: Rocky on todellinen mestariteos ja urheiluelokuvien ehta klassikko. Leffaa ei tosin voi täysin urheiluelokuvaksi kutsua, sillä nyrkkeilyä siinä on yllättävän vähän. Pääasiassa filmi keskittyy henkilödraamaan ja päähahmo Rockyyn persoonana, sekä tämän suhteisiin muiden ihmisten kanssa. Elokuvan draamapuoli on erinomaisesti rakennettu, mistä voi kiittää Sylvester Stallonea, joka on tehnyt upeaa työtä käsikirjoituksen kanssa. Vielä parempaa työtä Stallone tekee näytellessään Rockya - hän on aivan mielettömän hyvä roolissa! Hieman liian hiljaiseksi jäävää Talia Shirea lukuunottamatta muutkin näyttelijät ovat todella mainioita osissaan. Ohjaaja John G. Avildsen on onnistunut luomaan hienon tunnelman, mikä kulkee läpi elokuvan ja hän onnistuukin nostamaan ihon kananlihalle muutamaan otteeseen mahtavien ja vaikuttavien hetkien ansiosta. Rockyn puhe oven takaa, loistavan "Gonna Fly Now'n" säestämä treenimontaasi ja itse nyrkkeilyottelu ovat aivan huikeita kohtauksia! Pientä miinusta hieman heikonpuoleisesti kirjoitetun naispääosan lisäksi tuo ihan viimeinen minuutti, mitä olisi voinut miettiä hieman uudestaan. Tämä on kuitenkin vain pieni miinus ja muuten Rocky on yksi kaikkien aikojen parhaista elokuvista, sekä yksi kaikkien aikojen inspiroivimmista teoksista sekä Rockyn tarinan, että taustalla tapahtuneen Stallonen tarinan takia. Tästä syystä Rocky onkin niitä filmejä, mitkä jokaisen tulisi nähdä ainakin kerran elämässään.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 31.7.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Rocky, 1976, Chartoff-Winkler Productions


sunnuntai 26. elokuuta 2018

Arvostelu: Predator - saalistaja (Predator - 1987)

PREDATOR - SAALISTAJA

PREDATOR



Ohjaus: John McTiernan
Pääosissa: Arnold Schwarzenegger, Carl Weathers, Shane Black, Sonny Landham, Richard Chaves, Bill Duke, Jesse Ventura, Elpidia Carrillo, R.G. Armstrong ja Kevin Peter Hall
Genre: toiminta, scifi, jännitys
Kesto: 1 tunti 47 minuuttia
Ikäraja: 16

Predator - saalistajan idea lähti hyvin erikoisesta ajatuksesta liikkeelle. Sylvester Stallonen tähdittämän Rocky IV:n (1985) jälkeen vitsailtiin siitä, että kukaan ihminen ei voisi Rockya voittaa ja seuraavan vastuksen pitäisi olla avaruusolento tai jotain. Tästä vitsistä Jim ja John Thomas saivat idean kirjoittaa käsikirjoituksen, joka kulki nimellä "Hunter". Alunperin kyseessä piti olla pienen budjetin monsteripätkä, mutta kun Twentieth Century Fox kiinnostui tarinasta, he halusivat tehdä ison budjetin teoksen. Predator - saalistajan kuvaukset alkoivat keväällä 1986 ja se sai ensi-iltansa seuraavana kesänä. Elokuva oli suuri menestys, mutta kriitikot eivät siitä erityisemmin välittäneet ja monet kutsuivat sitä aivottomaksi toiminnaksi. Kuitenkin vuosien varrella elokuvan arvosanat ovat nousseet, kun ne jotka näkivät Predator - saalistajan aikoinaan lapsina, ovat nykyään kriitikoita, jolloin he ovat nostaneet sen kehutuksi scifitoiminnaksi, josta monet nykypäivän pätkät lainailevat. Itse näin Predator - saalistajan ala-asteen lopussa isäni kanssa, mutta se ei ollut ensikosketukseni hahmoon. Olin pari vuotta aiemmin nähnyt AVP: Alien vs. Predatorin (2004), jossa Predator taistelee toisen leffasarjan, Alienin (1979-) avaruusmörköä vastaan. Pidin Predator - saalistajasta todella paljon ja olen katsonut sen muutamaan otteeseen uudestaan. Kun vuoden 2017 alussa mietin, mitä elokuvia arvostelisin vuodelle 2018, Predator - saalistaja tuli mieleeni, kuten myös sen jatko-osat. Päätin arvostella sarjan kolme osaa, sillä pian ilmestyy uusi Shane Blackin ohjaama The Predator (2018), johon täytyi tietysti valmistautua...

Joukko erikoissotilaita lähtee pelastamaan sissien ottamia panttivankeja viidakosta. Operaation aikana he kuitenkin huomaavat, että puissa väijyy toinenkin, näkymätön vaara, joka alkaa hyökkäillä ryhmän kimppuun. Sotilaiden täytyy yrittää keksiä, miten he pääsisivät pois viidakosta elävinä...

Pääosassa erikoissotilaisen johtajana, majuri Dutchina nähdään kehonrakennuksesta terminaattoriksi muuttunut Arnold Schwarzenegger, joka on täydellinen valinta. Schwarzenegger ei ole näyttelijänä mitä parhain ja jotkut hetket hän vetää yli, mutta silti kaikki hänen olemuksessaan tekee Dutchista todella toimivan hahmon. Dutch pitää tiimiään kuin perheenään ja on valmis tekemään heidän puolesta mitä tahansa. Hahmo osaa ottaa rennosti ja pitää hauskaa, mutta hän on tarpeen vaatiessa myös erittäin tarkka ja hyvä taistelija. Schwarzenegger pääsee usein pullistelemaan lihaksiaan, sillä hänen asuunsa ei hihoja kuulu, jolloin hänen jättimäiset hauikset korostuvat lähes tauotta. Hänelle on myös kirjoitettu muutama one liner -vitsi, kuten "Stick around", kun hän tökkää sissisotilaan puukolla puuhun kiinni. Näiden takia hahmo on paikoitellen hieman koominen, mutta on vaikea väittää vastaan sille, etteikö Arska osaisi olla äijä niin tahtoessaan... eli kaiken aikaa!
     Majuri Dutchin tiimiin kuuluu viisi sotilasta: viiksekäs Blain (Jesse Ventura), aika persoonaton Poncho (Richard Chaves), hiljainen Mac (Bill Duke), intiaanimainen jäljittäjä Billy (Sonny Landham) ja härö Hawkins (tulevan The Predatorin ohjaaja Shane Black). Hahmot ovat toimivasti erilaisia, vaikkakin he ovat jokainen aika yksiulotteisia tyyppejä. Hyviä sotilaita he kuitenkin ovat - paitsi ehkä Hawkins, joka keskittyy lähinnä seksivitsien kertomiseen kuin ampumiseen - ja luottavat johtajaansa sataprosenttisesti. Näyttelijät sopivat rooleihinsa ja hoitavat hommansa hyvin.
     Tiimin mukaan lähtee myös Dutchin vanha ystävä, eversti Dillon, jota näyttelee Carl Weathers. Läpi elokuvan huomaa, ettei Dillon kuulu tiimiin ja hänet pidetään kaiken aikaa ulkopuolisena, vaikka hän roikkuukin koko ajan mukana. Eversti Dillon tuntuu yrittävän nostaa itseään porukan pomoksi, mutta epäonnistuu siinä jatkuvasti. Vaikka hahmo lähteekin taistelemaan, ei hän usein tunnu sotilaalta, vaan lähinnä sotilaiden paperihommia tekevältä hepulta.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat kidnapattu nainen (Elpidia Carrillo), jota tiimi auttaa ja kenraali Phillips (R.G. Armstrong), joka lähettää tiimin viidakkoon, sekä tietysti itse Predator, joka pysyy suurimman osan leffasta näkymättömänä. Näin häneen on luotu karmivuutta onnistuneesti ja jokaisen yleiskuvan aikana katsoja yrittää tähyillä, jos näkisi metsästä jotain, mikä näyttäisi hieman Predatorilta. Mielestäni Predator on hahmona erinomainen ja häntä haluaa välittömästi elokuvan jälkeen nähdä lisää, sillä hän on niin siisti ulkonäkönsä ja varusteidensa takia. Predator-puvun alla esiintyy Kevin Peter Hall, mutta hahmon äänenä toimii "Transformersista" tutun Optimus Primen ääni Peter Cullen.




Elokuvan alku - lukuunottamatta introa, jossa avaruusalus lentää Maan ohi ja pudottaa pakokapselin planeetalle - ei vielä viesti siitä, että kyseessä olisi tarina avaruusmonsterista, vaan leffa vaikuttaa lähinnä tavalliselta toimintapätkältä, jossa Yhdysvaltain urheat soturit taistelevat raakalaisia sissisotilaita vastaan. Muutamia vihjeitä nähdään siitä, mitä myöhemmin tulee olemaan luvassa, kun Dutchin tiimi löytää nyljettyjä ruumiita roikkumassa puusta ja kun vaikuttaa siltä, että jokin tarkkailee tiimiä. Tämä voisi kuitenkin viestiä sitä, että viidakossa riehuu jonkinlainen alkuasukasheimo tai yksinäinen tappaja. Olisikin hienoa, että leffan intro olisi kokonaan poissa, jolloin niille, jotka alkavat katsomaan teosta tietämättä sen tarinaa, yllättyisivät suuresti. Ensimmäisen ison tulitaistelun jälkeen Predator - saalistaja alkaakin saamaan uutta suuntaa, kun jokin näkymätön tappaa yhden tiimistä ja alkaa tosissaan vaikuttamaan siltä, että jokin vainoaa sotilaita. Perinteinen räiskintä muuttuukin jännitysteokseksi, kun Dutch ja kumppanit yrittävät keksiä, mikä ihme on heidän perässään? Jännitystä kasvatetaan hienosti läpi elokuvan, kuten myös paniikkia, kun tiimiläisiä alkaa kuolla, eikä pakoreittiä tunnu löytyvän. Täytyy siis tietysti yrittää tappaa se olento. Loppujen lopuksi leffassa ei välitetä lähes ollenkaan siitä tehtävästä, jolle sotilaat lähtivät, sillä pohjimmillaan kyseessä on puhdas selviytymistarina.

Valitettavasti Predator - saalistajassa on ongelma siinä, että kun tiimiläisiä alkaa kuolla, katsojana tajuaa, ettei oikein välitäkään muista kuin Dutchista, koska... noh, Arnold Schwarzenegger on itsessään tarpeeksi hyvä syy. Vaikka tavallaan kammoaa Predatoria ja toivoo, että kaikki pääsisivät ehjinä kotiin, alkaa silti hieman kannustamaankin yli-inhimmillistä saalistajaa ja toivoo, että pääsisi näkemään lisää ruumiita. Onneksi elokuvassa ei ole mietitty lapsikatsojia. Vaikka Predatorista ja Dutchista myytiinkin leluja muksuille, ei itse elokuva ole heille tarkoitettu. Nyljettyjen ihmisten lisäksi verta lentää muutenkin ja yhdessä kohtaa filmiä nähdään ihmisen sisälmykset levinneinä kasvien päälle. Predatorilla on nylkemisen lisäksi muitakin erittäin hupaisia tapoja, miten hän hyödyntää uhrejaan, mikä voi aiheuttaa perheen pienimmille painajaisia. Näin Predator - saalistaja pääsee olemaan kovan luokan toimintaelokuva, joka yhdistää hienosti scifiä normaaliin viidakkotoimintaan ja luo näin täysin oman lajityyppinsä. Loppuhuipennus on erittäin mainio, kuten on koko muukin elokuva. Lopussa äijätunnelma nostetaan jälleen korkealle, kun mennään kunnolla mano a mano, vaikkei vastapuoli olekaan tavallinen mies. Tavallaan leffa on puhdasta hömppää, kuten moni kriitikko sanoi elokuvan ilmestyessä, mutta se ei tee tästä millään lailla huonoa. Kyseessä on todella hyvä ja viihdyttävä teos, jonka katsoo mielellään useasti uudestaan, eikä ole ihme, että se on noussut suureen suosioon.

Elokuvan ohjaajana toimii John McTiernan, joka oli tätä ennen tehnyt vain kauhuleffan Nomads (1986), mutta joka on jälkeenpäin noussut tunnetuksi leffojen kuten Die Hard - vain kuolleen ruumiini yli (Die Hard - 1988) ja Punaisen lokakuun metsästys (The Hunt for Red October - 1990) kautta. McTiernan hoitaa hommansa tyylillä ja on saanut luotua toimivan ilmapiirin läpi leffan. Käsikirjoittajat John ja Jim Thomas ovat tehneet oivaa työtä tekstien kanssa ja saaneet mukaan ikimuistettavia ja nerokkaita repliikkejä, kuten "Run! Go! Get to the choppa!" ja "You're one ugly motherfucker." Predator - saalistaja on kuvattu ihan hyvin, mutta mukana on myös kehnojakin otoksia. Leikkaus on pääasiassa sujuvaa ja valaistus toimii hyvin keskellä metsää. Maskeeraukset ovat taidokkaasti toteutetut, minkä lisäksi Predatorin asu ja naama ovat tolkuttoman hienosti tehdyt! Visuaaliset efektit ovat eläneet parhaat päivänsä ja useat efektit näyttävät lähinnä käsin piirretyiltä. Äänitehosteet ovat kuitenkin todella mainiot; etenkin Predatorin äänet ja sotilaiden aseiden tulitukset kuulostavat hyviltä. Äänitys ei paikoitellen ole parhaasta päästä ja jotkut huudot särkevät ääntä, mutta muuten äänet toimivat. Musiikista vastaa Alan Silvestri, joka on tehnyt erinomaista työtä. Sävellyksissä on hienosti yhdistelty kauhua, toimintaa ja yliluonnollisuutta, minkä lisäksi useasti kuultava viidakkorummutus toimii täydellisesti. Elokuvassa kuullaan myös Little Richardin kappale "Long Tall Sally".




Blu-rayn kuvanlaatu on oivallinen, vaikka Predatorin näkökulmakuvat näyttävätkin aikamoiselta mössöltä. Suomessa on saatavilla kaksi erilaista Blu-ray -julkaisua: kaksilevyinen versio, jossa toisella levyllä on elokuva 3D:nä ja toisella leffa 2D:nä, ja Ultimate Hunter Edition, joka sisältää lisämateriaaleja. Itse omistan kaksilevyisen version sen tyylikkäämmän kannen takia, mutta se ei valitettavasti sisällä muita extroja kuin trailerit.

Yhteenveto: Predator - saalistaja on erittäin hyvä elokuva, jossa yhdistyvät mainiosti perinteinen ammuskelu viidakossa, salaperäinen tunnelma, sekä lasertykillä, näkymättömyyskoneella ja silpomisterillä varustettu avaruusolento. Avauskohtausta lukuunottamatta leffassa salaillaan hienosti sitä, mitä on tiedossa ja kun scifielementit saapuvat mukaan, tavallinen toimintaleffa muuttuu hienosti joksikin erilaiseksi. Elokuvasta on saatu jännittävä karmivan uhan ja ammuskelukohtien avulla. Arnold Schwarzenegger on erinomainen pääosassa, vaikkei erityisen hyvä näyttelijä olekaan. Muut tiimistä ovat ihan kivoja, mutta erityisemmin ei kuitenkaan kiinnosta, kuka kuolee ja kuka ei. Itse Predator on aivan mahtava hahmo ja häntä haluaa nähdä lisää. Leffan efektit ovat kärsineet vuosien varrella, mutta onneksi kokonaisuus on niin viihdyttävä, etteivät kökömmät tehosteet haittaa. Alan Silvestrin musiikit ovat erittäin mainiot ja niihin on saatu vangittua eri lajityyppien tunnelmia ja silti kokonaisuus on saatu tuntumaan yhdeltä ainoalta leffalta. Mukana on hienoja repliikkejä, joita haluaisi mielellään käyttää normikeskusteluissakin, mutta valitettavasti "You're one ugly motherfucker" ei oikein sovi ruokapöytäpuheeseen. Suosittelen Predator - saalistajaa kaikille toiminnan ja scifin ystäville, sekä Arska-faneille, joista tosin suuri osa on jo nähnyt tämän. Lapsille tämä on liian hurja nyljettyjen ihmisten ja sisälmysten takia, mutta monet teinit voivat kokea tästä paljonkin riemua.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.6.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Predator, 1987, Twentieth Century Fox Film Corporation, Amercent Films, American Entertainment Partners L.P., Davis Entertainment, Lawrence Gordon Productions, Silver Pictures