Arvostelu: Rocky Balboa (2006)

ROCKY BALBOA

Ohjaus: Sylvester Stallone
Pääosissa: Sylvester Stallone, Burt Young, Geraldine Hughes, Milo Ventimiglia, Antonio Tarver, James Francis Kelly III ja Tony Burton
Genre: draama, urheilu
Kesto: 1 tunti 42 minuuttia
Ikäraja: 12

Sylvester Stallonen tähdittämä nyrkkeilydraamaelokuva Rocky (1976) oli kriitikoiden ylistämä suurmenestys, mikä voitti mm. parhaan elokuvan Oscar-palkinnon. Jatkoa oli siis tietysti luvassa. Rockyn uusintaottelu (Rocky II - 1979) ja Tiikerinsilmä - Rocky III (Rocky III - 1982) olivat vielä pidettyjä niin kriitikoiden kuin katsojien keskuudessa, mutta Rocky IV (1985) oli korkeista lipputuloistaan huolimatta monien haukkuma raina. Rocky V (1990) oli kuitenkin sekä haukuttu että huonosti menestynyt leffa, jolloin sarja päätettiin jättää siihen. Kuitenkin vuosien varrella Stallonea itseään alkoi kaduttaa, millainen Rocky V:stä tuli ja hän halusi tehdä vielä yhden elokuvan hahmostaan, aivan kuin anteeksipyyntönä faneille sarjan edellisestä osasta. Niinpä hän alkoi työstämään sarjan kuudetta osaa. Lopulta Rocky Balboaksi nimetty filmi sai ensi-iltansa joulukuussa 2006 (Suomeen leffa saapui vasta tammikuussa 2007). Elokuva ei ollut toivottu hitti, mutta sai kuitenkin niin fanit kuin kriitikotkin tyytyväisiksi. Itse tutustuin Rocky-sarjaan jo lapsena, kun katsoin sarjan aloitusosan, mutten erityisemmin innostunut sen nyrkkeilyteemasta. Olen kuitenkin vuosien aikana pohtinut, että antaisin sarjalle uuden mahdollisuuden. Nyt kun sarja on jälleen saamassa jatkoa elokuvalla Creed II (2018), päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja katsoa ja arvostella koko Rocky-sarjan. Rocky Balboaa katsoessani tajusin parissa kohtaa, että olen joskus tainnut jäädä seuraamaan sitä, kun se on näytetty televisiossa.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Rocky, Rockyn uusintaottelu, Tiikerinsilmä - Rocky III, Rocky IV ja Rocky V!

Rocky Balboa on jäänyt eläkkeelle ja yrittää päivä päivältä selvitä vaimonsa Adrianin menehtymisestä. Synkältä vaikuttava tulevaisuus saa kuitenkin yllättävän käänteen, kun Rocky haastetaan palaamaan takaisin kehään ja kohtaamaan nuori maailmanmestari Mason Dixon.

Sylvester Stallone palaa Rocky Balboan rooliin kuudentoista vuoden tauon jälkeen ja tekee huomattavasti paremman roolisuorituksen kuin sarjan muutamassa edellisessä osassa. Jälleen käy selväksi, ettei Rocky ole mitä fiksuimmasta päästä, mutta Stallone ei tällä kertaa vedä tätä piirrettä millään lailla yli, vaan muistaa, että vaikkei Rockylla välttämättä ole suurimmat aivot, hänellä on mitä suurin sydän. Rocky on äärimmäisen pidettävä hahmo tässä elokuvassa, minkä lisäksi katsoja ei voi olla kokematta suurta empatiaa häntä kohtaan. Rocky on menettänyt vaimonsa, hänen poikansa ei halua olla tekemisissä hänen kanssaan, eikä hän voi enää edes nyrkkeillä. Rocky on murtunut mies ja hänen suruaan on kauhea seurata sivusta. Stallone tuo upeasti esille Rockyn kokemat tunteet ja pistää kaikkensa peliin läpi leffan niin näyttelijänä kuin käsikirjoittajana ja ohjaajanakin. On aivan mahtavaa nähdä, että hänellä on vihdoin kunnon tarina kerrottavanaan ja elokuvasta huokuu, kuinka paljon hän välittää tästä sarjasta.
     Muutama muukin vanha tuttu hahmo tekee paluun. Valitettavasti Burt Young tekee erittäin kehnon roolityön Rockyn kaverina Pauliena. Young on todella rasittava osassaan, eikä tilannetta helpota yhtään, millainen Paulie on hahmona - itsekeskeinen, ailahtelevainen, kiittämätön, huonokäytöksinen mulkvisti, joka saa ihan liian paljon ruutuaikaa. Tiedän, että Rocky on liian hyväsydäminen hylätäkseen Paulien, mutta kun ottaa huomioon, kuinka kaltoin Paulie kohteli Adriania ja kuinka Paulie hävitti Balboan perheen kaikki rahat ja kuinka tympeä hän on kaverilleen, ei voi muuta kuin ihmetellä, miksi Rocky enää sietää häntä. On todella surullista, että Paulie on lähes kaikki, mitä Rockylla on enää jäljellä vanhasta elämästään.
     Rockyn poikana, Robertina nähdään tällä kertaa Milo Ventomiglia, eikä Stallonen oikea poika Sage Stallone, kuten Rocky V:ssä. Harmillisesti muutos ei ole kovin kummoinen askel parempaan suuntaan, sillä hahmo pysyy yhä aika samanlaisena valittajana, joka ei kestä isänsä mainetta. Ventomiglia ei myöskään ole kaksinen roolissaan. Apollo Creedin entinen valmentaja Dukekin (Tony Burton) nähdään lyhyesti, kun hän yrittää pistää Rockyn takaisin kuntoon viimeistä ottelua varten.
     Oikea nyrkkeilijä Antonio Tarver näyttelee Rockyn tämänkertaista vastusta, Mason Dixonia. Onneksi Tarver on huomattavasti parempi näyttelijä kuin sarjan edelliset nyrkkeilijänäyttelijät Mr. T ja Tommy Morrison, vaikkei hänellä ollut aiempaa elokuvakokemusta. Tarver sopii täydellisesti nuoren nyrkkeilijän osaan, joka haluaa todistaa kykynsä. Hahmo ei kuitenkaan ole mikään liian itsevarma tapaus, jolloin hänestä voi jopa pitää katsojana. Harmillisesti Mason jää kuitenkin aika vaisuksi ja yksiulotteiseksi hahmoksi, eikä hänestä oteta kaikkea irti.
     Elokuvassa nähdään myös mainio Geraldine Hughes baarimikko Mariena, johon Rocky tutustuu, sekä James Francis Kelly III Marien poikana, Stepsinä. Marien lisääminen on erittäin kekseliästä ja on hauska, kuinka hahmo yhdistetään sarjan alkuperäiseen osaan, mutta hänen poikansa tuo filmiin vain keskeneräiseksi jäävän sivujuonen.

Suoraan sanottuna Rocky Balboa ei todellakaan ole ongelmaton elokuva. Se sisältää selkeitä heikkouksia, mutta silti kyseessä on huomattavasti parempi filmi kuin sarjan kolme edellistä osaa ja ensimmäinen hyvä Rocky-leffa sitten vuoden 1979. Elokuvasta huomaa, että Stallonea on alkanut kaduttamaan edellisissä osissa tekemänsä asiat. Enkä tarkoita vain yleisesti inhottua Rocky V:ä, vaan Tiikerinsilmä - Rocky III:n ja Rocky IV:n aivotonta kasarihölmöilyä. Rocky V yritti viedä sarjan takaisin juurilleen ja olla jälleen puhdas draamafilmi, muttei oikein onnistunut yrityksessään ja jäi lopulta aika keskinkertaiseksi tekeleeksi. Rocky Balboassa Stallone on vihdoin löytänyt sen oikean tunteen sarjan kahdesta ensimmäisestä elokuvasta ja panostaa hyvin elokuvan draamapuoleen. Hän on halunnut tehdä mahdollisimman samanhenkisen teoksen, mikä on hienoa, mutta siitä löytyy varjopuolikin. Paikoitellen filmi tuntuu jopa liian nostalgian tunnetta kalastelevalta tekeleeltä kuin omalta tarinaltaan. Elokuva käyttää ensimmäiset parikymmentä minuuttia ihan vain siihen, että Rocky muistelee alkuperäisen leffan tapahtumia. Vaikka tämä auttaa katsojaa ymmärtämään Rockyn kokeman surun, menee muistelu jopa liian pitkälle. Ja vaikka lähes inhosinkin Paulieta tässä elokuvassa, puhuu hän yhdessä kohtaa viisaasti, kun hän toteaa, että Rocky elää elämäänsä taaksepäin, kun hänen pitäisi suunnata eteenpäin.

Turhan melodramaattiseksi paisuvan muistelun lisäksi elokuvassa on ongelmana myös sen tarinankerronnallinen rakenne. Leffa käyttää niin paljon aikaa nostalgiaan, ettei sillä jää tarpeeksi aikaa uusiin juttuihin. Kuten jo sanoin, Stepsin juonikuvio tuntuu todella keskeneräiseltä, aivan kuin Stallone olisi unohtanut käsikirjoitusvaiheessa viedä homman loppuun saakka. Tämän lisäksi Rockyn ja hänen poikansa rikkinäinen suhde vaatisi lisää aikaa, jotta se voitaisiin käsitellä kunnolla. Onneksi Rocky pääsee yhdessä kohtaa pitämään Robertille vaikuttavan puheen, minkä aikana Stallone oikein loistaa. Elokuva kestää alle tunnin ja kolme varttia, ja mielestäni se voisi ihan hyvin kestää noin kaksikin tuntia, jolloin siinä olisi riittävästi aikaa käydä läpi hahmojen välisiä suhteita.

Ja tietenkin, kun mukana on alkuperäisen Rocky-elokuvan muistelemista, sekä joitain samanlaisia kohtauksia, täytyy ennen loppuottelua olla treenimontaasi ja minkäs muunkaan kuin Bill Contin "Gonna Fly Now" -kappaleen säestämänä. Tässä kappaleen kierrättäminen ei todellakaan haittaa, sillä montaasi on erittäin mainiosti tehty ja saa katsojan oikeaan tunnelmaan. Itse ottelu Rockyn ja Mason Dixonin välillä on jännittävää katseltavaa. Stallone halusi otteluun mukaan arvaamattomuutta ja realistisempaa otetta, minkä vuoksi tarkan koreografian sijaan Stallone ja Tarver improvisoivat ja mätkivät toisiaan oikeasti päin lättyä, mikä johti jopa aitoon nenäverenvuotoon! Harmillisesti jostain kumman syystä tekijät ovat kuitenkin lähes pilanneet koko ottelun jälkituotannossa. Miksi ihmeessä leikkaajat päättivät pilkkoa osan tappelusta ihan silpuksi ja miksi helvetissä värimäärittelijät päättivät pistää osan kuvista mustavalkoisiksi, osan sinisiksi ja osan punaisiksi?! Turha ja ennen kaikkea typerä kikkailu saa ottelun menettämään ison osan hohdostaan, mikä on todella suuri sääli. Ongelmistaan huolimatta Rocky Balboa on kuitenkin kokonaisuutena parempi teos kuin muutama edeltäjänsä ja ehdottomasti selkeä askel parempaan suuntaan. Alkuperäisen Rockyn ja Rockyn uusintaottelun tasoa ei vieläkään saavuteta, mutta innolla jään odottamaan, mitä ensimmäisellä Creed-leffalla (2015) on tarjottavanaan...

Näyttelemisen lisäksi myös Stallonen ohjaus ja käsikirjoitus ovat vahvempaa kuin viime osissa. Silti hän olisi voinut karsia alusta joitain nostalgiahetkiä pois ja keskittyä aloittamaan uutta tarinaa. Tämän lisäksi jotkut draamakohdat menevät jopa hieman yliampuvan nyyhkyilyn puolelle, joten Stallone olisi voinut vain kirjoittaa idean ja näytellä, ja antaa jonkun muun hoitaa ohjaamisen ja käsikirjoittamisen. Rocky Balboa on kuitenkin taitavasti kuvattu elokuva. Nyrkkeilymatsin aikana on luvassa muutamia erittäin tyylikkäitä kamera-ajoja ja laajaa, areenaa kiertävää kuvaa olisi voinut näyttää enemmänkin. Lavastus-, puvustus- ja maskeeraustiimit ovat hoitaneet hommansa ansiokkaasti, vaikkakin jälkimmäisen ei tarvinnut tuhlata tekoverta, kun näyttelijät tarjosivat aitoa tavaraa. Äänimaailma on oivallisesti rakennettu, eivätkä nyrkiniskut ole yhtä yliampuvia kuin muutamassa edellisessä osassa. Musiikit on tottakai säveltänyt Bill Conti, joka kierrättää paljon vanhaa, mutta saa tuttuihin melodioihin myös jotain uutta.

Yhteenveto: Rocky Balboa palauttaa sarjan vihdoin takaisin plussan puolelle, mutta jää silti kauas kahden ensimmäisen Rocky-leffan tasosta. Elokuva käyttää alkupäässään ihan liikaa aikaa vanhan muistelemiseen, jolloin filmillä kestää harmillisen kauan lähteä käyntiin. Melodramaattinen muistelu vie myös tarpeellista aikaa tämän tarinan kertomiselta, jolloin jotkut juonikuviot tuntuvat turhan kiirehtiviltä. Tämän lisäksi Burt Young tekee armottoman kehnon roolityön ärsyttävänä Pauliena, mutta muuten kyseessä on mainio elokuva. Sylvester Stallone loistaa Rockyn roolissa ja pistää useassa kohtaa parastaan. Antonio Tarver sopii erittäin hyvin haastajanyrkkeilijän osaan ja Masonista on jopa saatu jollain tapaa pidettävä hahmo. Loppupäässä vanhan muistelu ei enää haittaa samalla tavalla ja treenimontaasi "Gonna Fly Now'n" tahtiin herättää juurikin toivotun tunteen katsojassa. Loppuottelusta löytyy jännitystä ja hetkiä, joissa näkee, että näyttelijöitä sattuu aidosti, jolloin onkin suuri sääli, että ottelun hienoutta yritetään pilata tökeröllä leikkauksella ja typerällä värikikkailulla. Filmi kuitenkin päättyy hyvin ja Rocky Balboa toimisi kelpo päätöksenä Rockyn saagalle. Creed kuitenkin tehtiin, enkä malta odottaa näkeväni sen! Kahden ensimmäisen Rocky-elokuvan fanille Rocky Balboa on varmasti ilahduttavaa katseltavaa, etenkin jos välissä ilmestyneet kolme leffaa eivät iskeneet. Jos taas pidät enemmän Rockyn kasariseikkailuista, elokuva voi helposti jättää kylmäksi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.9.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Rocky Balboa, 2006, Metro-Goldwyn-Mayer, Columbia Pictures, Revolution Studios, United Artists, Chartoff-Winkler Productions

Arvostelu: Rocky V (1990)

ROCKY V

Ohjaus: John G. Avildsen
Pääosissa: Sylvester Stallone, Talia Shire, Burt Young, Sage Stallone, Richard Gant, Tommy Morrison ja Michael Williams
Genre: draama, urheilu
Kesto: 1 tunti 44 minuuttia
Ikäraja: 12

Parhaan elokuvan Oscar-palkinnon voittanut urheiludraamaelokuva Rocky (1976) ja sen jatko-osat Rockyn uusintaottelu (Rocky II - 1979), Tiikerinsilmä - Rocky III (Rocky III - 1982) ja Rocky IV (1985) olivat menestyksiä, joten jatkoa oli tietty luvassa. Kun päätähti Sylvester Stallone oli saanut käsikirjoituksen tehtyä, hän päättikin jättää ohjaajan pestin, jolloin sarjan ensimmäisen osan ohjaaja John G. Avildsen palasi takaisin sarjan pariin. Kuvaukset alkoivat ja lopulta Rocky V sai ensi-iltansa loppuvuodesta 1990. Elokuva kuitenkin tuotti paljon vähemmän kuin sarjan aiemmat osat, minkä lisäksi kriitikot haukkuivat sen täysin lyttyyn. Filmi jopa sai seitsemän Razzie-ehdokkuutta (huonoin elokuva, huonoin ohjaus, huonoin käsikirjoitus, huonoin miespääosa, huonoin naispääosa, huonoin miessivuosa ja huonoin alkuperäiskappale), muttei "voittanut" niistä yhtäkään. Vuosien varrella elokuvan maine on vain heikentynyt ja jopa sen tekijät ovat myöntäneet, etteivät pidä elokuvasta. Itse tutustuin Rocky-sarjaan lapsena, kun katsoin sarjan avausosan. Silloin pidin elokuvaa kuitenkin tylsänä nyrkkeilyleffana, enkä katsonut jatko-osia. Vuosien varrella olen pohtinut antaa filmeille uuden mahdollisuuden, mutta päätin tehdä sen vasta, kun ilmoitettiin, että sarja saisi jälleen jatkoa elokuvalla Creed II (2018). Niinpä ostin koko leffasarjan ja katsoin ensimmäisen Rockyn uudestaan, mikä osoittautui hyväksi päätökseksi, sillä kyseessä on aivan erinomainen teos. Pidin myös Rockyn uusintaottelua loistavana, mutta sitten taso tippui hurjasti ja mielestäni Tiikerinsilmä - Rocky III ja Rocky IV olivat lähinnä hölmöä kertakäyttöviihdettä. Silti päätin katsoa Rocky V:n heti seuraavana päivänä neljännen osan jälkeen, sillä minua kiinnosti todella paljon tietää, mikä elokuvassa voi olla niin pielessä?

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Rocky, Rockyn uusintaottelu, Tiikerinsilmä - Rocky III ja Rocky IV!

Ottelussaan Ivan Dragoa vastaan Rocky Balboa sai vakavan vamman päähänsä, mikä pakottaa hänet jäämään eläkkeelle. Tämän lisäksi Balboa-perheen rahat on kavallettu, jolloin perhe joutuu muuttamaan takaisin köyhempiin oloihin Philadelphiaan. Asiat alkavat kuitenkin näyttämään valoisammilta, kun Rocky alkaa kouluttaa lupaavaa nyrkkeilijänalkua, Tommy Gunnia.

Sylvester Stallone palaa viidettä kertaa Rocky Balboan rooliin, joka on tällä kertaa huomattavasti mielenkiintoisemmin kirjoitettu kuin parissa edellisessä leffassa. Niissä filmeissä Rockysta oli tehty enemmänkin kova toimintasankari ja kahden ensimmäisen elokuvan samaistuttavan inhimmillinen Rocky alkoi katoilla. Tässä leffassa Rocky menettää rahansa ja maineensa, ja hänet pakotetaan eläkkeelle, jolloin hänen täytyy keksiä jokin ratkaisu synkkään tilanteeseensa. On kurjaa nähdä, kuinka ylistetty maailmanmestari on lähes täysin rikki ja katsojana kannustaa Rockya uuteen nousuun. Stallonen roolityö ei kuitenkaan ihan vakuuta. Häneltä löytyy erinomaiset hetkensä, mutta paikoitellen hän saa Rockyn näyttämään totaaliselta idiootilta. Stallone on selvästi yrittänyt tehdä hahmosta samanlaisen kuin parissa ensimmäisessä elokuvassa, muttei pysty löytämään oikeaa mielentilaa siihen. Hölmöintä hahmossa on kuitenkin se, että hän on jostain syystä alkanut tekemään taikatemppuja... tai no, hän on opetellut yhden tempun, perinteisen vedän-korvasi-takaa-kolikon ja tekee sen tarpeettoman monta kertaa elokuvan aikana.
     Vanhat tutut hahmot Rockyn vaimo Adrian (Talia Shire) ja tämän veli Paulie (Burt Young) tekevät tietty paluun. Adrianille rahatilanteen muuttuminen on myös karua, mutta Paulien kurjuudesta ei voisi vähempää välittää, sillä on hänen syynsä, että Balboat ovat puilla paljailla. Mielestäni Balboat antavat tämän hänelle ihan liian helposti anteeksi ja heidän olisi pitänyt hylätä Paulie pilaamasta heidän elämäänsä enempää. Hahmon olisi muutenkin voinut poistaa, sillä Young on jopa rasittava roolissaan. Shire sen sijaan on oikein kelpo osassaan ja katsojana huomaa yllättäen olevan usein hänen puolellaan.
     Rockyn ja Adrianin poika Robert tuodaan edellisiä osia isommin esille ja tällä kertaa häntä näyttelee Sylvester Stallonen oikea poika, vuonna 2012 menehtynyt Sage Stallone. Sylvester on selvästi halunnut välittää todellista isä-poika -tunnetta elokuvaan, mutta se ei ihan täysin toimi, sillä Sage ei ole erityisen hyvä näyttelijä. Hänen hahmonsa on kuitenkin kirjoitettu mielenkiintoisesti ja hän saa siten katsojan sympatiat puolelleen. Hölmöintä hahmon roolivalinnassa on se, että elokuva jatkaa suoraan siitä, mihin Rocky IV jäi, mutta Sage on tässä leffassa paljon vanhempi kuin Robertia neljännessä osassa näytellyt Rocky Krakoff.
     Tärkeimpänä uutena hahmona filmissä esitellään Tommy Gunn, jota näyttelee edesmennyt nyrkkeilijä Tommy Morrison. Tommy on todella kiinnostavasti kirjoitettu henkilö, sillä hän on kuumapäinen nyrkkeilijänalku, joka ei malta odottaa pääsevänsä todistamaan kykyjään. Rockyn tavoin katsoja näkee hänessä hieman Rockya nuorempana, jolloin on ymmärrettävää, että Rocky ottaa Tommyn koulutettavakseen. Hahmon kehittyminen on myös oivallisesti toteutettu ja vaikka Morrisonia on kovasti haukuttu, mielestäni hän sopii äkkipikaiseksi nuorukaiseksi.
     Toinen tärkeä uusi hahmo on Richard Gantin esittämä George Washington Duke, joka järjestää otteluita ja yrittää kerätä isot rahat taskuunsa nyrkkeilijöiden kustannuksella. Vaikka tämäkin hahmo on kiinnostavasti suunniteltu ja hän on ideatasolla erinomainen takapiru, ei toteutus ole mitä parhain. Gant vetää roolinsa välillä aika pahasti yli, jolloin hahmo ei sovi muuten maanläheisempään tarinaan. Yliampuvan hölmöön Rocky IV:ään Duke sopisi täydellisesti, mutta tähän leffaan hän ei oikein istu.

Rocky V ei nimittäin jatka samalla hömelöllä linjalla kuin sarjan edellinen osa, missä pystyi lopettamaan kylmän sodan pitämällä siirappisen puheen nyrkkeilyottelun jälkeen. Balboan talossa ei enää pyöri palvelijarobottia, mikä saa katsojan pyörittelemään silmiään, eikä ohutta tarinaa yritetä pitkittää musiikkivideomaisilla montaaseilla. Kahta edellistä Rocky-elokuvaa vaivasi pahasti se, että Rocky oli noussut nyrkkeilymaailman huipulle, joten leffoissa ei tuntunut enää olevan mitään kerrottavaa. Filmit kierrättivät kahdesta ensimmäisestä osasta tuttuja reittejä ja nostivat panoksia tekemällä hommasta viihteellisempää ja typerämpää. Rocky IV oli niin uskomattoman pöhkö filmi, että Rocky V tuntuu siltä kuin Stallone yrittäisi pyytää anteeksi edellisen osan tyhmyyksiä. Sen sijaan, että Rocky kohtaisi jälleen jonkun venäläisen supersotilaan ja nauttisi ylellisestä elämästään, Stallone vie hahmot takaisin juurilleen tekemällä heistä köyhiä. Samalla hän vie koko sarjan takaisin juurilleen. Rocky-sarja ei alkanut yliampuvana nyrkkeilyviihteenä, vaan syvällisempänä draamatarinana ja Rocky V yrittää jälleen olla sitä. Ja olen lähes varma, että elokuva floppasi aikoinaan siitä syystä, että ihmiset olivat unohtaneet, mistä sarjassa oli oikeasti kyse ja he olisivat halunneet nähdä lisää aivottomia mäiskintäleffoja. Paluu vanhaan ei käynyt heille, eivätkä he ole unohtaneet pettymystään. Toinen syy floppaamiselle oli tietty myös se, että filmi ilmestyi samana päivänä kuin perheleffa Yksin kotona (Home Alone - 1990), mikä nousi samantien megahitiksi.

Itse pidän erittäin paljon siitä suunnasta, minkä Rocky V otti. Kyseessä on heti paljon mielenkiintoisempi tarina ja itse asiassa muutenkin paljon raikkaampi kertomus kuin pari edellistä leffaa. Tätä ennen jokaikinen Rocky-leffa pistää päähahmonsa ensin alakuloiseksi, kunnes tämä löytää voimansa ja sitten nähdään tunnelmaa nostattava treenimontaasi, minkä jälkeen elokuvat huipentuvat suureen loppuotteluun nyrkkeilykehässä. Eipäs vaan tässä leffassa! Monille muille tämä taisi tulla pettymyksenä, mutta itse iloitsin siitä, että Stallone keksi vihdoin jotain uutta sarjaan, eikä vain kierrättänyt vanhaa. Rocky ei kohtaa tällä kertaa ketään nyrkkeilyottelussa, vaan huipennukseksi on keksitty katutappelu, mikä on aivan mahtava idea! Katutappelussa ei ole sääntöjä, vaan meno voi äityä ties kuinka brutaaliksi. Harmi vain, ettei tappelu itsessään ole yhtä hulppea kuin idea siitä. Tämä on itse asiassa muutenkin Rocky V:n isoin ongelma. Siinä on loistavia ideoita, mutta niitä ei osata viedä täysin loppuun, jolloin kokonaisuus jää keskeneräiseksi. Tämän lisäksi leffan draamapuoli muuttuu paikoitellen turhan siirappiseksi ja puolessa välissä filmiä nähdään kaksi aivan liian pitkää montaasia lähes peräkkäin. Toinen niistä olisi riittänyt ihan hyvin.

Elokuvan kantava voima on kuitenkin sen sisältämä isä-poika -suhde. Filmin alussa nähdään loistava kohtaus, missä Rocky ihailee Robertin piirroksia ja löytää hieman kyseenalaisen työn, mikä johtaa ehdottomasti koko leffan hauskimpaan hetkeen. Tämä ei kuitenkaan itsessään tee kohtauksesta vielä hienoa, vaan Rocky sanoo siinä tärkeitä asioita pojalleen, mitkä nousevat myöhemmin leffassa hyvin esille. Rocky kertoo, kuinka hän kykenee poikansa kautta elämään nuoruuttaan uudestaan ja että he olisivat ikuinen tiimi, mutta Tommyn tullessa kuvioihin, Robert huomaa, että Rocky alkaakin elämään nuoruuttaan Tommyn kautta. Rocky jopa sanoo samoja asioita Tommylle kuin leffan alussa Robertille, jolloin pojalla alkaa täysin ymmärrettävä kapinavaihe. Toki tämä saa katsojan näkemään päähenkilön valitettavan huonossa valossa, mutta tosielämässä hyväsydämisimmätkin henkilöt voivat tehdä harmillisia virheitä. Tätäkin juonikuviota vaivaa se, ettei sitä osata viedä kunnolla loppuun, mutta se tuo silti jotain uutta ja raikasta mukaan sarjaan.

Sarjan paluuta juurilleen vain korostaa se, että ohjaajana toimii ensimmäisen Rockyn ohjannut John G. Avildsen. Herra ei valitettavasti tee läheskään yhtä huikeaa työtä elokuvan kanssa, mutta on silti hyvä, että maanläheisempi Avildsen on puikoissa kuin pää pilvissä ohjannut Stallone. Stallone on kuitenkin tietty vastuussa käsikirjoituksesta ja hän on vihdoin ja viimein löytänyt itselleen tarinan kerrottavaksi. Jostain syystä Stallone on päättänyt lisätä mukaan täysin tarpeettomia hölmöyksiä, kuten hetken, jossa Robertin uusi kaveri Jewel (Elisebeth Peters) kehuu Robertin takapuolta. Jos hän olisi karsinut niitä ja panostanut enemmän eri juonikuvioiden ratkomiseen, kyseessä olisi oikeasti mainio teos. Rocky V on ihan kelvollisesti kuvattu ja leikattu, vaikka filmiä voisikin parista kohtaa tiivistää. Muuten tekninen puoli on kuitenkin ihan kunnossa. Jostain syystä elokuva on saanut kamalasti kritiikkiä sen musiikeista, joihin on sekoitettu 1990-luvun alussa suosiosta nauttinutta hip hopia. Monien mielestä tämän takia leffa on vanhentunut huonosti, mutta itse pidän filmin sävellyksiä huomattavasti laadukkaampina kuin Rocky IV:n kehnoja musiikkeja. Tässä musiikeista vastaa sentään vanha säveltäjä Bill Conti. Musiikeissa on hauskasti yhdistelty ensimmäisestä Rockysta ikoniseksi noussutta "Gonna Fly Now" -kappaletta Rocky III:n vielä tunnetumpaan "Eye of the Tiger" -lauluun.

Yhteenveto: Rocky V palauttaa sarjan vihdoin takaisin juurilleen kahden todella pöhkön elokuvan jälkeen ja keskittyy henkilödraamaan aivottoman mäiskeen sijaan. Harmi vain, ettei draamapuoli täysin onnistu, eikä juonikuvioita osata viedä kunnolla päätökseen, jolloin kokonaisuus jää aika keskinkertaiseksi. Leffan tarina on kuitenkin kiehtova ja sen isä-poika-suhde on jokseenkin toimiva, vaikkei Sage Stallone olekaan kaksinen näyttelijä. Näytteleminen ei muutenkaan ole parhaasta päästä tässä leffassa. Sylvester onnistuu paikoitellen löytämään oikean mielentilan Rockyyn, mutta saa hänet usein vaikuttamaan täysin tollolta. Burt Young on ärsyttävä Pauliena, eikä Richard Gantin yliampuva George Washington Duke sovi leffaan lainkaan. Tommy Morrison sopii kuitenkin ihan kelvollisesti äkkipikaisen Tommy Gunnin rooliin. Kokonaisuutena Rocky V jää siis lähinnä ihan kivaksi yritykseksi ja kahden ensimmäisen Rocky-elokuvan tason saavuttamiseen tarvittaisiin vielä paljon työtä. Kyseessä on kuitenkin huomattavasti laadukkaampi teos kuin millaisena sitä yleisesti pidetään. Suosittelenkin sarjan faneja antamaan leffalle uuden mahdollisuuden ja muistamaan, mistä sarjassa oli alunperin kyse. Toisaalta jos urpo Rocky IV iski sarjasta kaikkein kovimmin, on ihan ymmärrettävää, jos Rocky V ei uppoa. Heikkouksistaan huolimatta Rocky V on kuitenkin askel oikeaan suuntaan - ainakin omasta mielestäni.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.9.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Rocky V, 1990, United Artists, Star Partners III Ltd.

Arvostelu: Rocky IV (1985)

ROCKY IV

Ohjaus: Sylvester Stallone
Pääosissa: Sylvester Stallone, Talia Shire, Burt Young, Carl Weathers, Dolph Lundgren, Brigitte Nielsen, Tony Burton, Rocky Krakoff ja Michael Pataki
Genre: urheilu, draama
Kesto: 1 tunti 31 minuuttia
Ikäraja: 12

Urheiludraamaelokuva Rocky (1976) oli menestys, mikä voitti mm. parhaan elokuvan Oscar-palkinnon ja nosti Sylvester Stallonen tähdeksi, joten jatkoa oli tietysti luvassa. Jatko-osat Rockyn uusintaottelu (Rocky II - 1979) ja Tiikerinsilmä - Rocky III (Rocky III - 1982) olivat myös hittejä, joten neljännen elokuvan suunnittelu lähti nopeasti käyntiin. Kuvauksissa koettiin kuitenkin ikäviä viivästyksiä, sillä näyttelijät Carl Weathers ja Dolph Lundgren eivät tulleet juttuun, ja Weathers jopa uhkasi lopettaa leffan teon, jos Lundgren on siinä mukana. Tämän lisäksi Stallone halusi, että hänen Rocky-hahmonsa ja Lundgrenin hahmon väliset nyrkkeilyottelut sisältäisivät oikeita iskuja autenttisuuden takia, mikä johti Stallonen sairaalareissuun. Lopulta filmi saatiin kuitenkin valmiiksi ja Rocky IV ilmestyi loppuvuodesta 1985. Elokuva nousi koko sarjan tuottoisammaksi osaksi ja pitää titteliään yhä tänäkin päivänä, mutta kriitikot haukkuivat elokuvan lähes lyttyyn. Leffa jopa sai 9 Razzie-ehdokkuutta, joista se "voitti" viisi: huonoimman miespääosan, huonoimman ohjauksen, huonoimman naissivuosan, huonoimman tulokkaan ja huonoimman musiikin palkinnot. Itse näin sarjan avausosa Rockyn ensimmäisen kerran liian nuorena, jolloin pidin sitä vain tylsänä nyrkkeilyleffana. Olen kuitenkin vuosien varrella pohtinut antaa elokuvalle uuden mahdollisuuden sen saaman ylistyksen takia. Kun ilmoitettiin, että sarja saisi jälleen jatkoa leffalla Creed II (2018), päätin, että nyt olisi vihdoin aika katsoa koko sarja alusta loppuun ja arvostella se. Pari viikkoa pettymyksen aiheuttaneen Tiikerinsilmä - Rocky III:n jälkeen oli aika katsoa Rocky IV.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Rocky, Rockyn uusintaottelu ja Tiikerinsilmä - Rocky III!

Neuvostoliittolainen nyrkkeilijä Ivan Drago saapuu Yhdysvaltoihin ja haastaa sekä Rocky Balboan että Apollo Creedin taistelemaan häntä vastaan.

Sylvester Stallone sai tosiaan tästä leffasta huonoimman miespääosan Razzie-palkinnon, mikä on mielestäni hieman kummallista, sillä hän tekee paremman suorituksen kuin Rocky III:ssa. Ei Stallone yhtä hyvä ole tässä kuin kahdessa ensimmäisessä osassa, mutta hän osoittaa silti paikoitellen selkeää lahjakkuutta ja hän on jälleen pistänyt itsensä kovaan kuntoon. Myös Rocky-hahmo tuntuu paremmalta ja kiinnostavammalta tässä. Rocky III:a vaivasi paljon se, ettei Stallone vaikuttanut keksivän hahmolleen enää käyttöä, mutta tässä hänellä on edes jonkinlainen tarina kerrottavanaan.
     Rockyn lisäksi muutkin tutut hahmot tekevät paluun. Rockyn vaimo Adrian (Talia Shire) on onneksi pidettävä hahmo alusta loppuun ja hän kannustaa miestään voittoon, vaikka samalla pelkääkin tämän puolesta. Yhdessä kohtaa hahmo kuitenkin kysyy Rockylta, onko tässä hommassa enää mitään järkeä ja tällä kertaa kysymys saa katsojankin pohtimaan, jolloin katsojana saattaa jopa olla Adrianin puolella. Adrianin Paulie-veli (Burt Young) on suurimman osan ajasta hieman ärsyttävä valittaessaan lähes joka asiasta. Nyrkkeilijä Apollo Creed (Carl Weathers) on tälläkin kertaa Rockyn puolella ja on jälleen hauska seurata, kun entiset vihamiehet puhaltavat yhteen hiileen. Weathers tekee filmin parhaan roolisuorituksen. Tony Burton palaa rooliinsa Apollon kouluttajana Dukena ja saa enemmän ruutuaikaa kuin aiemmin. Myös Rockyn ja Adrianin poika (Rocky Krakoff) pääsee isommin esille.
     Tällä kertaa Rocky ja Apollo saavat tosiaan vastaansa venäläisen Ivan Dragon, jota näyttelee Dolph Lundgren. Ivan Drago on huomattavasti kiinnostavampi tapaus kuin edellisen osan äkkipikainen Clubber Lang, joka jäi todella yksiulotteiseksi rähisijäksi. Ivanille luodaan hyvää persoonallisuutta ja jopa ihan kelpo hahmokehitystä, vaikka aluksi hän vaikuttaakin vain aivottomalta jättiläiseltä. Hahmon kanssa on tehty kiinnostavia ratkaisuja, jotka toimisivat vieläkin paremmin, jos niihin olisi keskitytty lisää. Lundgren sopii täydellisesti osaansa jo pelkän ulkonäkönsä takia.
     Elokuvassa nähdään myös Sylvester Stallonen entinen rakas Brigitte Nielsen Dragon vaimona, joka hoitaa puhumisen miehensä puolesta, sekä Michael Pataki Ivan Dragon managerina. Kummankin venäläiskorostukset ovat aika stereotyyppisen huvittavia, mutta sopivat toisaalta täydellisesti leffaan.

Siinä missä Rocky ja Rockyn uusintaottelu olivat hienoja draamaelokuvia, missä keskityttiin syventämään hahmoja ja luomaan merkitystä nyrkkeilylle, Tiikerinsilmä - Rocky III heivasi kaiken tuon menemään ja pyrki olemaan vain hyvin viihdyttävä urheiluleffa, mikä sisältäisi mahdollisimman paljon nyrkkeilemistä ja hikisiä äijiä pullistelemassa lihaksiaan. Rocky IV jatkaa samalla tiellä, vaikka yrittääkin hieman saada syvennettyä hahmoja. Mitään uutta leffa ei oikestaan tuo mukaan, mutta kyllä se ihan tarpeeksi "viihdyttää" puolentoista tunnin kestonsa ajan, jotta sen jaksaa juuri ja juuri katsoa loppuun asti. Elokuvasta löytyy omat hyvät ja omat todella huonot puolensa, ja aloitetaan niistä hyvistä puolista. Kuten jo sanoin, Ivan Drago on mainio uusi vastus ja sarjan jatkamiselle on löydetty kelpo syy. Elokuvasta löytyy jopa pientä koskettavuutta, minkä lisäksi Ivan Dragon ja Apollo Creedin välinen nyrkkeilyottelu saa jopa jännittämään, mihin yksikään Rocky III:n ottelu ei kyennyt. Matsit ovat brutaalia menoa ja niissä näyttää selkeästi sattuvan.

On myös hienoa, että tekijät ovat tajunneet jättää Bill Contin "Gonna Fly Now" -treenikappaleen pois, sillä hieno kappale tai ei, sen jatkuva käyttö alkoi jo käydä rasittavaksi. Älkää kuitenkaan huoliko, sillä treenimontaasi on kuitenkin yhä tallella. Mutta vaikka aluksi onkin hauska seurata, kuinka Rocky treenaa itseään lumivuorilla sijaitsevassa mökissä kaikella mitä sieltä löytää, samalla kun Ivan treenaa jossain Neuvostoliiton laitoksessa huipputeknologisilla laitteilla, treenaaminen vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Tämä ei välttämättä haittaisi, jos elokuva ei sisältäisi jo yhtä montaasia, missä Rocky muistelee vanhoja tapahtumia ja katsojat joutuvat katsomaan noin viiden minuutin ajan pätkiä edellisistä leffoista. Kohtaus tuntuu siltä kuin joku olisi tunkenut kaiken väliin pitkän musiikkivideon, mikä ei tunnu koskaan päättyvän. Sisältöä ei siis hirveästi löydy, jos jo näin lyhyttä elokuvaa on pitänyt venyttää musiikkivideoilla. Kohottelin muutenkin kulmia leffan voimakkaalle kasarihengelle, mitä lisäsivät musiikkien lisäksi ihan käsittämättömät hölmöydet ja vaivaannuttava "juustoisuus". Kun Rocky esittelee Paulielle uuden palvelijarobottinsa, ei voi olla miettimättä, kuinka kauas on menty siitä, kun näillä hahmoilla voitettiin Oscareita.

Pariin otteeseen elokuvan aikana mietin, että tämähän on parempi kuin sarjan kolmas osa, mutta aina kun ehdin niin ajatella, leffa alkoi näyttämään todellisia värejään. Vaikken pitänyt siitä, että Tiikerinsilmä - Rocky III hukkasi kunnon tarinan ja oli vain aivotonta nyrkkeilyhömppää, on se silti parempi kuin Rocky IV, mikä on loppujen lopuksi pelkkää poliittista sanomaa koko filmi. Tuohon aikaan Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välit olivat hyvin kireät ja Stallone on yrittänyt ottaa kantaa tähän Rocky IV:llä. Elokuva yrittää viestiä, että nämä kaksi jättivaltiota voisivat yhdistyä niinkin simppelin jutun kuin nyrkkeilyn ansiosta ja kaikki voisivat olla keskenään kavereita. Ei siinä, ihan kaunis ajatushan tuo on, mutta sen toteutus on aivan järkyttävää. Loppuottelun aikana elokuvan sanoma menee pahasti typeryyden puolelle ja koko homma muuttuu niin naurettavaksi, että filmi alkaa tuntua fantasiasadulta. Rockyn pitämä puhe elokuvan lopussa on myös niin kammottavan siirappista sontaa, että hävetti. Tämä ei yksinään olisi vielä kovin paha juttu, jos leffa ei olisi ensimmäisen tuntinsa aikana viestinyt, että Ivan edustaa pahaa ja voimakasta (mutta aivotonta) Neuvostoliittoa, joka tulee marssien Yhdysvaltoihin tuhoamaan kaiken edestään. Ja leffan täytyy tietty osoittaa, että lujalla tahdolla ja kovalla periamerikkalaisella sisulla paha Venäjä saadaan kukistettua.

Mielestäni Sylvester Stallonen ei olisi pitänyt saada Razzie-palkintoa ohjauksestakaan, vaikkei hän mitään erityistä työtä teekään. Ongelmat syntyvät lähinnä hänen käsikirjoituksestaan, mitä hänen olisi pitänyt pohtia aika paljon uudestaan. Hänen olisi pitänyt myös saada hieman logiikkaa käsittelemiinsä teemoihin, jolloin filmin ideologia ei sotisi itseään vastaan. Rocky IV on kuitenkin kuvattu ihan oivallisesti, mutta leikkauksessa olisi voinut poistaa kokonaan tarpeettoman musiikkivideon tylsistyttämästä katsojia ja lyhentää muita tarpeettoman pitkiksi venytettyjä montaaseja. Valaisu on mainiota etenkin otteluissa ja lavastajat ovat pistäneet parastaan Ivan Dragon ja Apollo Creedin ottelun aikana. Filmin ääniefektit ovat hyviä, mutta Vince DiColan sävellykset ansaitsivat palkintonsa huonoimmasta musiikista. DiColan työ vain lisää juustoista kasarihenkeä ja tekee filmistä vaivaannuttavan kaikille, jotka eivät olleet nuoria 1980-luvulla.

Yhteenveto: Rocky IV:ssä saattaa olla enemmän syvällistä sisältöä kuin pöhkössä Tiikerinsilmä - Rocky III:ssa, mutta eipä elokuvaa ole älykkyydellä pilattu. Täysin sarjaan kuulumaton palvelijarobotti, stereotyyppinen kuvaus venäläisistä, kammottava siirappisuus ja lisäpituuden saaminen jatkuvilla montaaseilla vain lisäävät elokuvan typeryyttä, eikä ole mikään ihme, että filmi on niin haukuttu. Paikoitellen se vaikuttaa ihan menevältä hömpältä ja esimerkiksi Apollo Creedin ja Ivan Dragon ottelua on viihdyttävää seurata, mutta muuten elokuva tuntuu jatkuvasti menevän sieltä, mistä aita on matalin. Loppuottelussa filmi lakkaa totaalisesti yrittämästä ja vääntää tortut ensimmäisen Rocky-elokuvan Oscar-palkintojen päälle. Lopetus on aivan naurettavaa katsottavaa, mitä vain pahentaa Rockyn pitämä puhe leffan päätteeksi. On nätti ajatus, että Yhdysvallat ja Neuvostoliitto voisivat olla kavereita ja viihtyä yhdessä nyrkkeilyn parissa, mutta kun filmi käyttää ensimmäisen tuntinsa viestien, että venäläiset ovat aivottomia tuhokoneita, leffan kiva sanoma kompastuu omaan nilkkaan ja pahasti. Stallone, Weathers ja Lundgren tekevät mainiota työtä näyttelijöinä, joten onkin harmi, ettei elokuva heidän ympärillään ole tätä laadukkaampi. Rocky IV:n katsoo juuri ja juuri kerran, muttei sitä tarvitse uudestaan nähdä. Ensimmäisen Rockyn kovimmille faneille tämän seuraaminen voi olla jopa piinaavan tuskallista. Tämän jälkeen oikein pelottaa katsoa Rocky V (1990), sillä se on haukuttu vielä huonommaksi...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.9.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Rocky IV, 1985, United Artists, Metro-Goldwyn-Mayer

Arvostelu: Tiikerinsilmä - Rocky III (Rocky III - 1982)

TIIKERINSILMÄ - ROCKY III

ROCKY III

Ohjaus: Sylvester Stallone
Pääosissa: Sylvester Stallone, Burt Young, Talia Shire, Carl Weathers, Burgess Meredith, Mr. T ja Hulk Hogan
Genre: urheilu, draama
Kesto: 1 tunti 39 minuuttia
Ikäraja: 12

Urheiludraamaelokuva Rocky (1976) oli ilmestymisvuotensa isoin hitti, mikä voitti parhaan elokuvan Oscar-palkinnon ja nosti päätähti Sylvester Stallonen kuuluisuuteen. Elokuvalle päätettiin samantien tehdä jatkoa ja vuonna 1979 ilmestyikin Rockyn uusintaottelu (Rocky II). Sekin oli menestys, joten jatkoahan oli jälleen luvassa. Lopulta Rocky III, eli suomalaisittain Tiikerinsilmä - Rocky III ilmestyi keväällä 1982 ja vaikka kriitikot eivät lämmenneet sille yhtä paljon kuin edellisille osille, se tuotti edellisiä osia enemmän rahaa. Nykyään elokuva on tunnettu lähinnä siinä käytetyn Survivor-yhtyeen "Eye of the Tiger" -kappaleen ansiosta. Itse tutustuin Rocky-sarjaan lapsena katsoessani ensimmäisen osan, mutta koska en välittänyt urheilusta, ei elokuva tehnyt minuun vaikutusta. Vuosien varrella olen kuitenkin miettinyt sarjan katsomista kokonaan ja kun ilmoitettiin, että sarjaa jatkettaisiin filmillä Creed II (2018), tajusin, että nyt olisi oiva aika katsoa sarja läpi ja arvostella se. Ostin Rocky-leffat Blu-ray -pakettina ja katsoin ensimmäisen osan huomatakseni, että sehän on todella erinomainen teos. Pidin myös Rockyn uusintaottelua loistavana filminä, joten muutamaa viikkoa myöhemmin aloitin innoissani Tiikerinsilmä - Rocky III:n katsomisen.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Rocky ja Rockyn uusintaottelu!

Kolme vuotta Rocky Balboa on nauttinut nyrkkeilyn maailmanmestarin tittelistä. Tilanteeseen saattaa kuitenkin tulla muutos, kun raivopäinen tulokas Clubber Lang haastaa hänet otteluun. Clubber osoittautuu aiempia vaativammaksi vastukseksi, minkä takia Rocky tarvitsee valmennusta vanhalta viholliseltaan, Apollo Creediltä.

Sylvester Stallone on treenannut itsensä todella kovaan kuntoon Rocky Balboan roolia varten, mutta valitettavasti siihen jää tällä kertaa ihailuni herraa kohtaan. Stallone tarjoaa ihan hyvän roolisuorituksen, mutta tässä elokuvassa on selkeästi huomattavissa, että hän ohjasi itseään. Stallonen loistokkuus edellisistä osista on kadonnut, mikä vaivaa myös hahmoa. Kaksi edellistä elokuvaa jännitimme, kuinka Rocky oikein pääsee huipulle ja nyt kun Rocky on huipulla, leffaa vallitsee kysymys, että mitä tässä on enää kerrottavana? Jonkinlaista henkistä kasvua hahmolle on yritetty kirjoittaa, mutta se on aika kömpelösti toteutettu.
     Rockyn lisäksi muutkin tutut hahmot edellisistä osista tekevät paluun. Adrianista (Talia Shire) on vihdoinkin saatu pidettävä, sillä tällä kertaa hän kannustaa miestään kunnolla, mutta harmillisesti hän jää todella pahasti kaiken muun varjoon. Sen sijaan hänen veljensä Paulie (Burt Young) nousee edellistä filmiä paremmin esille. Burgess Meredith on sama äksy vanha herra valmentaja Mickeynä, mutta pääsee näyttämään myös herkempää puoltansa. Ainoa todellinen kehitys, mitä vanhoille hahmoille on saatu aikaan, on että Apollo Creed (Carl Weathers) on tällä kertaa Rockyn puolella. On kiinnostavaa nähdä, kuinka vanhat vastustajat tekevät yhteistyötä, mikä on ehdottomasti elokuvan parasta antia. Weathers myös tarjoaa filmin parhaan roolisuorituksen.
     Nyt kun Creed on Rockyn puolella, on italialaiselle orille täytynyt keksiä uusi vastus ja se on Laurence Tureaudin, eli Mr. T:n näyttelemä Clubber Lang, joka vihaa Rockya, koska... koska tarina kai vaatii sitä? Hahmosta on yritetty luoda samanlaista kuin Creedistä edellisissä leffoissa, mutta häneen ei ole luotu mitään muuta sisältöä kuin raivokas viha Rockya kohtaan, jolloin hän jää todella yksiulotteiseksi ja tylsäksi hahmoksi. Tämä saa katsojan kyllä kannustamaan Rockyn voittoon, mutta leffasta puuttuu näin syvällisempi puoli ottelusta. Vaikka Mr. T:kin on kovassa kunnossa, ei hän ole näyttelijänä kummoinen ja hän "voittikin" roolistaan huonoimman tulokkaan Razzie-palkinnon.

Elokuvaa tosiaan vaivaa kysymys siitä, onko Rocky Balboan tarinassa enää mitään kerrottavaa? Tässä leffassa on hädin tuskin. Stallone toimii jälleen käsikirjoittajana ja elokuvasta voi huomata, että hän haluaa jatkaa Rocky-leffojen tekoa, muttei enää keksi, mitä hahmon kanssa voisi tehdä. Niinpä hän vain kopioi asioita suoraan edellisistä osista. Mukana on jopa pakollinen treenimontaasi "Gonna Fly Now" -kappaleen säestämänä. Joo, kopioihan Rockyn uusintaottelukin hetkiä ensimmäisestä osasta, mutta siinä leffassa on se vissi ero, että se rakentaa todellista jännitettä kahden ottelijan välille, jotta itse huipennusottelu todella tuntuisi kotikatsomossa asti. Leffoissa on myös se ero, että ensimmäisessä Rockyssa Rocky ei voittanut, jolloin toinen osa rakensi tunnelmaa siihen, kun Rocky vihdoin vie voiton. Tiikerinsilmä - Rocky III tuntuu lähinnä laiskalta yhdistelmältä kahdesta edellisestä elokuvasta ilman kunnon yritystä. Rockyn uusintaotteluun oli sentään panostettu kunnolla ja sen treenimontaasi aiheutti siksi yhä kylmiä väreitä. Tässä "Gonna Fly Now" on mukana vain, koska se nyt kai on pakollinen osa näitä leffoja. Tiikerinsilmä - Rocky III ei tarjoa missään kohtaa kylmiä väreitä, se ei nosta ihoa kananlihalle, eikä tee erityistä vaikutusta. Siinä missä Rockyn uusintaottelu sai minut pomppaamaan ylös ja hurraamaan Rockyn voittaessa, tämän leffan päätyttyä ajattelin vain, että tulipahan se katsottua.

Siinä missä Rocky ja Rockyn uusintaottelu olivat enemmän hahmoihin syventyviä draamaelokuvia kuin nyrkkeilyleffoja, Tiikerinsilmä - Rocky III on lähinnä puhdasta nyrkkeilyviihdettä. Filmi yrittää parissa kohtaa saada herätettyä tunteita katsojassa, mutta tunteet syntyvät lähinnä sen takia, että edelliset osat tekivät niin hyvää työtä saadessaan katsojan välittämään hahmoista. Syvällisyyttä yritetään luoda motivaatiopuheella, jonka antaakin tällä kertaa Adrian. Kiva, että sen antaa vihdoin Rockyn rakas, mutta kohtaus on niin kömpelösti kirjoitettu ja näytelty, että ehkä olisi parempi, jos sen olisi vain poistanut kokonaan... Vaikka elokuvasta löytyykin kritisoitavaa, en silti sanoisi, että kyseessä on heikko tekele. Tiikerinsilmä - Rocky III kalpenee todella pahasti edeltäjiensä rinnalla, mutta omana viihdeleffanaan se on ihan menevä. Ottelu Clubber Langia vastaan ei tunnu miltään, mutta onhan se ihan hauskaa katsoa, kun kornisti machoilevat äijät vetävät toisiaan turpaan. Paras ottelu käydään kuitenkin Rockyn ja tosielämän painija Hulk Hoganin näyttelemän Thunderlipsin välillä. Siinä meno vasta vedetäänkin niin yliampuvaksi, ettei kohtauksesta voi olla nauttimatta!

Stallonen olisi tosiaan kannattanut antaa ohjaus- ja käsikirjoitusvastuu eteenpäin, sillä olen varma, että joku muu olisi löytänyt Rockyn tarinasta jotain enemmän. Filmi on kuitenkin ihan oivallisesti kuvattu. Leikkauksessa elokuvaa on selkeästi tiivistelty paljon ja kyseessä onkin sarjan tähän mennessä lyhyin osa. Valaisu on mainiota ja maskeeraajat ovat päässeet lotraamaan öljyä nyrkkeilijöiden kehoja pitkin. Ääniefektit ovat osuvia ja Bill Conti tekee jälleen menevää työtä musiikkien kanssa. Pääasiassa elokuvasta jää mieleen Survivorin "Eye of the Tiger" -kappale, mikä ihan ymmärrettävästi voitti parhaan laulun Oscar-, BAFTA- ja Golden Globe -palkinnot.

Yhteenveto: Tiikerinsilmä - Rocky III on ihan kelpo viihdettä, mikä jää kuitenkin kauas kahden edellisen osan hienoudesta. Siinä missä kaksi ensimmäistä Rocky-elokuvaa keskittyivät erinomaiseen ihmisdraamaan, henkilökuvauksiin ja tunnelman rakentamiseen, tässä vain mätkitään turpaan, sillä mitään muuta kerrottavaa ei hahmoista taida enää löytyä. Leffasta paistaa läpi Stallonen innostus jatkaa sarjaa, mutta siitä huomaa myös selvästi, ettei Stallone enää tiedä, mitä tehdä hahmonsa kanssa. Niinpä filmi kärsii itseääntoistavasta käsikirjoituksesta, laiskasta ohjauksesta ja kömpelöstä näyttelemisestä. Onneksi mukana on joitain hyviä asioita, kuten Rockyn ja Creedin välille muodostuva toveruus, sekä tappelu Thunderlipsiä vastaan, mitkä pitävät katsojansa viihdytettyinä loppuun saakka. Mistään erityisestä filmistä ei todellakaan ole kyse, mutta kyllä Tiikerinsilmä - Rocky III:n ainakin kerran katsoo. Edellisten leffojen faneille se on aika takuuvarma pettymys, mutta jos edelliset osat tuottivat pettymyksen, koska niissä ei ollut tarpeeksi menoa ja mäiskettä, voi tämä tuntua paremmalta teokselta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.8.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Rocky III, 1982, United Artists

Arvostelu: Rockyn uusintaottelu (Rocky II - 1979)

ROCKYN UUSINTAOTTELU

ROCKY II

Ohjaus: Sylvester Stallone
Pääosissa: Sylvester Stallone, Talia Shire, Carl Weathers, Burgess Meredith, Burt Young, Tony Burton ja Joe Spinell
Genre: draama, urheilu
Kesto: 1 tunti 59 minuuttia
Ikäraja: 16

Vuoden 1976 urheiludraamaelokuva Rocky oli yllätyshitti, joka nosti Sylvester Stallonen kuuluisuuteen ja voitti mm. parhaan elokuvan Oscar-palkinnon. Kun United Artists -yhtiö tajusi filmin olevan suurmenestys, studiopomot alkoivat innoissaan kyselemään Stallonelta ja ohjaaja John G. Avildsenilta jatko-osaa. Stallone suostui kirjoittamaan ja tähdittämään jatkoa, mutta ohjaaja Avildsen jäi pois projektista tehdäkseen Saturday Night Feverin (1977) - josta hänet tosin erotettiin ennen kuvauksia. Stallone otti siis ohjaajan pestin itselleen ja alkoi työstämään jatkoa. Kuvaukset alkoivat ja lopulta Rocky II, eli suomalaisittain Rockyn uusintaottelu sai ensi-iltansa kesällä 1979. Filmi oli iso hitti ja myös kriitikot innostuivat siitä. Palkintoja ei tällä kertaa sadellut, mutta teos on yhä suosittu monien ihmisten keskuudessa. Itse tutustuin Rocky-leffoihin monta vuotta sitten, kun katsoin sarjan aloitusosan. En kuitenkaan innostunut nyrkkeilyaiheesta, enkä katsonut sarjan muita osia. Parin viime vuoden aikana olen vihdoin alkanut kiinnostumaan leffoista ja kun kuulin, että sarja olisi jälleen saamassa jatkoa elokuvalla Creed II (2018), tajusin, että nyt olisi paras hetki katsoa ja arvostella koko sarja läpi. Hommasinkin sarjan Blu-raylla ja katsoin ensimmäisen osan. Ja koska se oli mielestäni tällä kertaa aivan mielettömän hieno teos, katsoin Rocky uusintaottelun vain muutamaa päivää myöhemmin.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Rocky!

Vaikka Rocky Balboan ja Apollo Creedin nyrkkeilyottelu päättyi Creedin eduksi, ei hän silti ole tyytyväinen, sillä hän ei koe oikeasti voittaneensa Rockya. Kun Rocky yrittää aloittaa tavallisempaa elämää Adrianin kanssa, Creed haastaa hänet uusintaotteluun.

Rocky Balboan roolissa jatkaa tietysti Sylvester Stallone, joka pääsee jälleen osoittamaan, että hän oli joskus erittäin lahjakas näyttelijä. Valitettavasti Stallonelta löytyy hieman heikommat hetkensä ja esimerkiksi parissa surullisemmassa kohtauksessa hän ei täysin vakuuta. Pääasiassa hänen ongelmansa löytyvät alkupuolelta, sillä hänellä tuntuu välillä olevan vaikeuksia päästä takaisin hahmon pään sisään. Edellisessä filmissä huomasi, ettei Rocky ole erityisen älykäs, mutta tämän elokuvan alkupäässä hän vaikuttaa välillä jopa tyhmältä ja todella lapselliselta. Onneksi sekä hahmo että Stallone parantavat tasoaan, mitä pidemmälle tarina etenee ja viimeisen tunnin aikana molemmat ovat juuri sitä samaa mahtavuutta, mitä edellisessäkin osassa.
     Harmillisesti Talia Shire ei vieläkään vakuuta Rockyn tyttöystävänä Adrianina. Hahmoa on itse asiassa jopa muutettu ärsyttävämmäksi, sillä hän pistää Rockyn lopettamaan nyrkkeilemisen ja hankkimaan kunnon töitä. Toisin sanoen Adrian on kirjoitettu riippakiveksi, joka seisoo Rockyn ja tämän unelmien välissä. On suuri sääli, ettei elokuvan ainoasta kunnon naishahmosta ole saatu kirjoitettua pidettävämpää tai kiinnostavampaa tapausta.
     Rockyn ja Adrianin lisäksi muutkin tutut tekevät paluun ensimmäisestä osasta. Adrianin veljelle Paulielle (Burt Young) ei ole kuitenkaan keksitty samalla lailla tekemistä, vaikka pari hassua kohtausta hänelle onkin saatu kirjoitettua. Burgess Meredith loistaa jälleen Rockyn valmentajana Mickeynä ja hän vaikuttaa entistäkin äksymmältä kuin edellisessä osassa. Vaikka Mickey ei ole sellainen persoona, jonka kanssa haluaisi tutustua, tekee Meredith hänestä taas kerran hyvin pidettävän hahmon. Joe Spinellin esittämä rikollispomo Gazzokin käy kääntymässä pikaisesti.
     Kun Paulie ja Gazzo jäävät taka-alalle, Carl Weathersin näyttelemä Apollo Creed nousee paremmin esille. Weathers tuo upeasti esille, kuinka Apollon ego koki suuren kolauksen, kun hän ei saanutkaan tyrmättyä Rockya, minkä vuoksi Apollo vaikuttaa vihaavan häntä sydämensä kyllyydestä. Hahmo on kirjoitettu inhottavammaksi kuin edellisessä osassa, mikä on toimiva ratkaisu, sillä tässä leffassa katsojat haluavat entistäkin enemmän nähdä Rockyn päihittävän Apollon. Weathers pistää hienosti kaikkensa peliin läpi leffan, etenkin itse loppuottelussa. Tony Burton esittää Apollon manageria Dukea, joka yrittää rauhoitella nyrkkeilijää, kun tämä alkaa liikaa miettimään Rockyn nujertamista.

Rockyn uusintaottelu imaisee katsojan hienosti takaisin ensimmäisen Rockyn upeaan tunnelmaan aloittamalla elokuvan kertauksella Rockyn ja Apollon ottelusta. Vaikka leffa ilmestyi kolme vuotta Rockyn jälkeen, on todella mielenkiintoinen ja toimiva ratkaisu, että filmi jatkaa tarinaa suoraan siitä, mihin edellinen osa päättyi. Rocky ja Apollo viedään sairaalaan toisilleen aiheuttamien vammojensa takia, mistä päästyään Rocky ja Adrian aloittavat yhteisen elämänsä. Aluksi on hauska seurata, kuinka Rocky joutuu kuuluisuutensa takia mediahöykytykseen ja kun hän saa palkkionsa ottelusta, eikä ensimmäistä kertaa rikkaana tiedä, miten käyttäisi rahansa. Harmillisesti tämä myös tuo juuri sitä lapsellisempaa ja tyhmempää puolta esille hahmossa, minkä lisäksi leffa tuntuu ensimmäisen puolen tunnin aikana lähinnä junnaavan paikoillaan. Jonkinlaista potkua tarinaan tuo hetki, jolloin Apollo peruu edellisen osan sanansa ja haastaa Rockyn uusintaotteluun, mutta Rocky ei tähän suostukaan Adrianin takia, jolloin hänet leimataan pelkuriksi. On haikeaa katsoa, kuinka juuri kuuluisuuteen noussut ja maineesta nauttiva hyväsydäminen Rocky muuttuukin yhtäkkiä jopa halveksutuksi nyrkkeilypiirien keskuudessa.

Tästäkin huolimatta elokuva hakee itseään liian pitkään. Vaikka filmi ja Stallonen roolityö saavat katsojan Rockyn pään sisälle, kun tämä pohtii mitä tehdä elämällä, kestää draamailu liian kauan. Vasta noin puolessa välissä elokuvaa tarina alkaa vihdoin tosissaan starttailemaan ja alkaa rakentamaan jännitettä, mikä mainiosti johtaa Rocky Balboan ja Apollo Creedin uusintaotteluun. Luvassa on edellisestä filmistä kopioitu treenaamismontaasi, minkä taustalla soi tietty Bill Contin "Gonna Fly Now" -hittikappale. Kopioimisesta huolimatta montaasiosio toimii yhä pirun hienosti ja kasvattaa tunnelmaa entisestään. Kun Rocky toistamiseen nostaa portaiden yläpäässä nyrkkinsä ilmaan, on tilanne yhä äärimmäisen vaikuttava ja ihoni meni jälleen kananlihalle. Leffasta löytyy muitakin hetkiä, jolloin se kopioi edellistä osaa, mutta nämä voi suurimmaksi osaksi katsoa sormien läpi, etenkin kun päästään itse uusintaotteluun.

Ennen ottelun alkamista pelkäsin, että se tuntuisi vain tylsältä kopiolta edellisen osan ottelusta, mutta yllätyin erittäin positiivisesti, sillä olin täysin väärässä. Vaikka ensimmäinen Rocky on kokonaisuutena eheämpi ja parempi elokuva, on itse nyrkkeilymatsi mielestäni tässä filmissä paljon parempi. Tähän vaikuttaa jo parempi ohjaus, sekä tärkeämpänä taidokkaampi kuvaus. Ensimmäisessä Rockyssa pystyi useasti näkemään, etteivät nyrkiniskut todellakaan osuneet kohteeseensa, mutta tässä kameratyöskentelyllä ja kuvakulmilla on onnistuttu piilottamaan tällainen. Lyönnit näyttävät aidosti sattuvan ja meininki on aiempaa rankempaa ja tylympää. Tätä lisää se, että siinä missä edellisessä osassa Apollo luuli saavansa vastaan helposti päihitettävän amatöörin ja Rocky oli lähinnä otettu kunniasta kamppailla hänen kanssaan, on tässä nostettu panoksia niin paljon, että hahmot tuntuvat toistensa verivihollisilta. Apollon viha Rockya kohtaan oikein huokuu, eikä Rockykaan säästele iskuissaan samalla lailla. Ottelu muuttui jopa niin jännittäväksi, että huomasin istuvani sohvan reunalla aivan totaalisen kiehtoutuneena. Uusintaottelu on niin mestarillisesti luotu ja niin huikea tunnelmaltaan, että se saa antamaan anteeksi elokuvan ensimmäisen puoliskon ongelmia. Ottelun viimeisten erien aikana olin käsittämättömän innoissani ja kun filmi päättyi, minuun oli latautunut niin suuri adrenaliiniryöppy, että lähestulkoon tanssahtelin lopputekstien ajan. Jumaliste, mikä matsi ja pyhä jysäys, miten kova jatko-osa!

Edellisen Rockyn ohjannut John G. Avildsen oli tosiaan kiireinen toisen projektin kanssa, joten ohjauksesta vastaa tällä kertaa Stallone itse. On hyvin ymmärrettävää, että studiopomot kauhistelivat, kun leffan päätähti-käsikirjoittaja halusi ottaa itselleen myös ohjausvastuun, mutta Stallone osoitti heidän huolensa turhiksi. Stallone tekee loistotyötä ohjauksen kanssa ja on onnistunut luomaan samanlaista henkeä kuin edellisessä osassa. Ja kuten sanoin, Stallone tekee Avildsenia parempaa työtä itse nyrkkeilymatsin kanssa. Toki Stallonen ohjaaminen tarkoittaa sitä, että hänen roolisuorituksensa hieman kärsii, kun hän ohjaa itse itseään, mutta lopputulos voisi olla täysi katastrofi, joten siinä mielessä täytyy nostaa herralle hattua. Käsikirjoituksessaan Stallone tosiaan kopioi edellisen osan hetkiä, mutta tekee sen tarpeeksi toimivasti, jolloin kopiointi ei ole liian häiritsevää. Rockyn uusintaottelu on myös tekniseltä puoleltaan onnistunut, vaikka alkupuoliskoa olisikin voinut tiivistää hieman leikkauksessa. Kuvausta jo kehuinkin, minkä lisäksi valaisu on todella oivallista ja äänimaisema on aiempaa paremmin rakennettu. Bill Conti on säveltänyt tämänkin filmin musiikit ja hän tekee toistamiseen erittäin hyvää työtä.

Yhteenveto: Rockyn uusintaottelu on laiskahkosta alkupäästään huolimatta loistava jatko-osa. Ensimmäisen elokuvan ottelun kertauksen jälkeen tarina haahuilee liikaa ja leffa lähtee kunnolla käyntiin vasta puolessa välissä. Vaikka treenaamismontaasi on lähes suoraan kopioitu edellisestä elokuvasta, toimii se silti yhä todella hyvin. Filmin parasta antia on kuitenkin itse uusintaottelu, missä meno on saatu uskomattoman jännittäväksi ja brutaaliksi. Katsojana kauhistelee nyrkiniskuja, jotka tällä kertaa näyttävät oikeasti osuvan kohteeseensa. Elokuvan loppu tarjoaa aivan mahtavan tunteen, mikä saa katsojan antamaan anteeksi leffan ongelmia. Sylvester Stallone on edelleen todella hyvä pääroolissa Rocky Balboana ja hän tekee hienoa työtä myös käsikirjoittajana ja ohjaajana. Burgess Meredith ja Carl Weathers ovat erinomaiset Mickeynä ja Creedinä, mutta Talia Shire jättää taas kylmäksi Adrianina. Jos pidit ensimmäisestä Rockysta, pidät takuuvarmasti myös Rocky uusintaottelusta. Ei leffa edeltäjänsä tasolle pääse (paitsi upeassa nyrkkeilyottelussaan) ja se tuntuu paikoitellen vanhan toistolta, mutta kyseessä on silti mahtava elokuva, mikä jättää katsojalle fantastisen tunteen!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.8.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.etsy.com
Rocky II, 1979, Chartoff-Winkler Productions

Arvostelu: Rocky (1976)

ROCKY

Ohjaus: John G. Avildsen
Pääosissa: Sylvester Stallone, Talia Shire, Burt Young, Carl Weathers, Burgess Meredith, Joe Spinell ja Thayer David
Genre: draama, urheilu
Kesto: 2 tuntia
Ikäraja: 16

Nykyään Rocky tunnetaan nyrkkeilyelokuvien klassikkona ja Sylvester Stallone aikamoisena superstarana. Ennen vuotta 1976 tilanne oli kuitenkin täysin toinen. Stallone oli esiintynyt vain pienissä rooleissa, mutta nekään eivät tuntuneet johtavan mihinkään. Stallonella oli suuria rahavaikeuksia ja hän joutui asumaan ties missä läävissä. 24. maaliskuuta 1975 tapahtui kuitenkin jotain, mikä muutti hänen elämänsä. Stallone näki nyrkkeilyottelun, jossa moninkertainen voittaja Muhammad Ali kohtasi tuntemattomamman Chuck Wepnerin. Kaikkien odotuksien vastaisesti Wepner kesti lähes loppuun asti mestaria vastaan, mikä todella avasi Stallonen silmät. Hän näki Wepnerissä itsensä tavoittelemassa unelmaansa ja inspiroitui kirjoittamaan käsikirjoituksen amatöörinyrkkeilijästä, joka kohtaa maailmanmestarin. Stallone alkoi kauppaamaan tarinaansa eri yhtiöille, mutta sillä ehdolla, että hän itse voisi tähdittää elokuvaa. Lopulta United Artists suostui hänen vaatimukseensa ja filmi teko alkoi. Studio ei kuitenkaan täysin luottanut Stalloneen ja antoikin käyttöön pienen budjetin, jotteivät ennustetut tappiot olisi kovin suuret. Ja voi pojat, että kaikki epäilijät olivat väärässä. Ilmestyessään Rocky tuotti yli 200 miljoonaa dollaria, nousten vuoden menestyneimmäksi elokuvaksi! Tämän lisäksi kriitikot ylistivät filmiä ja se voittikin kolme Oscar-palkintoa (paras elokuva, paras ohjaus ja paras leikkaus) kymmenestä ehdokkuudestaan. Stallonesta tuli välittömästi tähti ja Rocky nousi vuosien varrella klassikon asemaan. Itse näin Rockyn joitain vuosia sitten, mutten innostunut siitä lähes lainkaan, sillä en pidä urheilusta ja pidin nyrkkeilyä tylsänä. Parin viime vuoden aikana olen kuitenkin pohtinut elokuvan ja sen jatko-osien katselua, mutta vasta kun ilmoitettiin, että sarja saisi jälleen jatkoa leffalla Creed II (2018), päätin, että nyt on oikeasti aika ottaa itseä niskasta kiinni ja katsoa Rocky-leffat läpi. Hommasinkin ne Blu-rayna ja katsoin ensimmäisen Rockyn välittömästi uudelleen. Ja tuota noin niin... VAU!

Kun nyrkkeilyn maailmanmestari Apollo Creed ilmoittaa ottelevansa seuraavaksi tuntematonta amatööriä vastaan, nyrkkeilemisestä haaveileva nuori Rocky Balboa näkee tilaisuutensa tulleen.

Pääroolissa Rocky Balboana nähdään tosiaan Sylvester Stallone ja täytyy sanoa, etten ole koskaan nähnyt häneltä yhtä mielettömän huikeaa roolisuoritusta! Stallone teki ihan oikean päätöksen, kun ei suostunut yhtiöiden pyyntöihin roolittaa Rockyksi joku tunnetumpi näyttelijä ja läpi leffan hän osoittaa olevansa ainoa oikea mies hommaan. Hän suorastaan pursuaa raakaa energiaa ja näyttämisen halua. Samalla tavalla miten Rocky yrittää todistaa muille ja itselleen taitonsa, myös Stallone tekee sitä roolityöllään. Kuntoilukohtauksissa hän saa hien valumaan oikein kunnolla, pistäessään kehonsa koetukselle ja parissa kohtaa hän järisyttää upeilla puheillaan. Yksi elokuvan parhaista kohtauksista on, kun Rocky huutaa oven takaa valmentajalleen siitä, miten tämä ei auttanut Rockya, kun hän tarvitsi apua, mutta nyt hänen pitäisi ottaa apu vastaan, kun valmentaja voisi hyötyä ottelun tuomasta maineesta. Ja tässä täytyy todella ottaa huomioon, että Stallone kirjoitti elokuvan käsikirjoituksen ja repliikit. Hänhän on aivan häikäisevän talentti tekijä tässä! Replikointi on huikeaa läpi leffan ja tietty Stallone säästi parhaat repliikit itselleen. Hahmona Rocky on äärimmäisen pidettävä heppu. Hän ei ole mitä fiksuin tapaus, mutta hän on sitäkin hyväsydämisempi. Läpi elokuvan Rocky auttaa kaikkia tuttujaan - jopa silloin kun touhu menee rikollisuuden puolelle... Hahmosta välittää ensimmäisistä minuuteista lähtien ja katsoja kannustaa täysillä Rockya voittoon. Stallone sai elokuvasta parhaan miespääosan ja parhaan käsikirjoituksen Oscar-ehdokkuudet ja mielestäni hänen olisi myös pitänyt viedä pystit, sillä hän olisi todella ansainnut ne.
     Stallone ei ollut ainoa, joka sai roolistaan Oscar-ehdokkuuden, vaan kolme muutakin näyttelijää saivat. Talia Share näyttelee Adriania, eläinkaupanpitäjää ja Rockyn ihastuksenkohdetta, joka on mielestäni elokuvan heikoin lenkki. Adrian on hyvin ujo tapaus ja... noh, siihen se tuntuukin jäävän. Kaiken tapahtuvan keskellä Adrian jää usein pienelle huomiolle ja vaikka hän jakaakin mukavan luisteluillan Rockyn kanssa, ei hän koskaan nouse kunnolla esille. Share on kyllä kelpo roolissaan, mutta hahmo on harmillisen unohdettava. Sen sijaan Adrianin veli Paulie (Burt Young) pääsee useassa kohtaa loistamaan. Paulie on Rockyn kaveri, jolla tapahtuu pään sisällä paljon muutoksia. Välillä Paulie on ystävällinen ja rento, kun taas välillä hän on aggressiivinen. Paikoitellen hän auttaa Rockya treenaamaan ja välillä hän onkin hyvin mustasukkainen hänelle. Young tuo Paulien eri tunnetilat hienosti esille ja luo todellista persoonaa.
     Neljäs Oscar-ehdokasnäyttelijä on Burgess Meredith, joka esittää äksyä valmentaja Mickeytä. Hahmo puhuu usein todella inhasti Rockya kohtaan, mutta hän selkeästi tekee niin "vahvistaakseen luonnetta". Useassa kohtaa Mickeyn tapa puhua motivoi Rockya parhaimmalla mahdollisella tavalla ja Meredith sopii osaansa täydellisesti.
     Carl Weathers näyttelee maailmanmestarinyrkkeilijä Apollo Creediä ja hänkin sopii rooliinsa kuin valettu. Weathers on uskottava sekä kehässä rankkana tappelijana että ihmisten hymyilevänä idolina. Elokuva ei onneksi esitä Apolloa kaikkein kliseisimpänä mulkvistina, vaikkakin se, että Apollo haluaa haastaa tuntemattoman nyrkkeilijän, jotta voisi nöyryyttää tätä matsissa, viestii todella itserakkaasta egopullistelusta.
     Elokuvassa nähdään myös oiva Joe Spinell rikollisherra Gazzona, jolle Rocky tekee töitä elättääkseen itsensä ja kilpikonnalemmikkinsä, sekä Thayer David promoottori Jergensinä.

Kuten jo alussa sanoin, en tykkää yhtään urheilun katsomisesta ja lapsena ajattelin Rockyn olevan vain tylsä nyrkkeilypätkä, missä Stallone machoilee. En tiedä, mitä elokuvaa katsoin lapsena, sillä se ei ollut sama Rocky, minkä näin nyt. Vaikka tarina pyörii nyrkkeilemisen ympärillä ja siinä on kuntoilua ja lihaksien pullistelua, on elokuvaa vaikea kutsua urheiluleffaksi. Nyrkkeilymatseja nähdään vain heti alussa ja ihan lopussa Rockyn kohdatessa Apollo Creedin. Niiden välissä filmi on lähinnä puhdasta henkilödraamaa... ja aivan törkeän mestarillisesti kerrottua sellaista! Katsoja pääsee kokemaan Rockyn matkan aivan mielettömän huikealla tavalla. Alusta alkaen elokuva pohjustaa Rockyn hahmoa täydellisesti, näyttäen miten hän toimii muiden ihmisten kanssa. Useassa kohtaa Rocky vain kävelee kadulla ja hänen ohitseen kulkee hänen tuttunsa ja heidän lyhyistä tervehtimisistä voi jo päätellä, että kyseessä on hyvinkin pidetty henkilö näillä kulmilla. Eikä syyttä. Yhdessä kohtauksessa Rocky huomaa, että hänen tuntemansa nuori tyttö hengailee kujalla epäilyttävien miesten kanssa ja Rocky käy taluttamassa tytön pois, antaen samalla ohjeita siitä, miten elämä voi mennä päin helvettiä tuollaisen käytöksen takia. Syvällisyyttä tähän kohtaukseen tuo se, että Rocky itse työskentelee rikolliselle, mutta silloinkin hän näyttää pehmon puolensa, sillä ohjeiden vastaisesti hän ei ole valmis satuttamaan uhkailemiaan ihmisiä. Hahmo on niin hienosti pohjustettu, että hänen kautta katsoja imaistaan täysillä mukaan tarinaan.

Kyseessä on aika hidastempoinen elokuva, mutta se ei tarkoita, että Rocky olisi tylsä, ehei. Jotkut Adrianiin liittyvät hetket ovat kyllä hieman pitkäveteisiä, mutta muuten aika kuluu todella nopeasti. Erinomaisten hahmoesittelyjen jälkeen Rocky saa vihdoin kutsun nyrkkeillä Apollo Creediä vastaan ja tästä alkaa tietty valmistautuminen matsiin. Tässäkään kohtaa leffa ei kallistu kaikkein tyypillisimpiin ja tylsimpiin salilla käymisiin, vaan Rocky etsii muita keinoja treenata itseään. Eikä elokuva mene todellakaan siitä, mistä aita on matalin ja näytä pelkästään Rockya hakkaamassa nyrkkeilysäkkiä, vaan se tuo myös taidokkaasti esille hahmon kokeman henkisen treenin. Ja ai että se hetki, kun Rocky päättää vihdoin ottaa itseään ihan tosissaan niskasta kiinni ja alkaa treenimontaasi upean "Gonna Fly Now" -kappaleen (jonka olisi pitänyt viedä Oscar-palkinto) tahtiin, mikä päättyy ikoniseen kuvaan, jossa Rocky juoksee portaat ylös ja huipulla nostaa nyrkit ilmaan, niin kyllä meni iho kananlihalle kohtauksen voimakkuudesta!

Elokuvassa on muitakin vaikuttavia kohtauksia kuin Rockyn huuto valmentajalle ja treenimontaasi. Lopun nyrkkeilymatsi Rockyn ja Apollo Creedin välillä on hyvinkin vaikuttavasti toteutettu, mistä olin todella yllättynyt, sillä kuten sanoin, en pidä urheilun katsomisesta. Mutta kun elokuva on rakentanut tarinansa ja tunnelmansa näin hienosti, ja siinä luodaan todellista henkistä kamppailua näiden kahden nyrkkeilijän välille, niin onhan se loppumatsi lumoavaa katseltavaa - sekä hyvin rankkaa. Vaikka useassa kohtaa voi päivänselvästi huomata, ettei nyrkinisku oikeasti mene perille asti ja iskettävä kaatuu ilmavirran takia, on matsi brutaalia menoa. Yhdessä kohtaa homma menee siihen pisteeseen asti, että Rockyn silmä on turvonnut ja muurautunut umpeen, jolloin hän ihan oikeasti pyytää, että se leikattaisiin auki, jotta hän voisi jatkaa ottelua! Olin myös vaikuttunut siitä, että leffa menee silläkin lailla syvälliseksi, että se tarjoaa pohdiskelua siitä, miksi kukaan harrastaisi urheilua, missä molempia osapuolia voi sattua erittäin pahasti?

Pientä negatiivista sanottavaa tuo kuitenkin leffan ihan viimeinen minuutti ennen lopputekstejä, mikä muuttuu turhankin juustoiseksi. Pari muutakin siirappisempaa kohtausta on luvassa, mutta lähinnä viimeisen minuutin olisi voinut hoitaa jollain muulla tavalla. Tästä huolimatta Rocky on huikea mestariteos, joka ansaitsee asemansa klassikkona. Kyseessä on yksi inspiroivimmista elokuvista, minkä olen koskaan nähnyt, sillä sekä Rockyn että hänen näyttelijänsä Sylvester Stallonen nousu tuntemattomasta tähdeksi osoittaa, että kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa, kun todella uskoo siihen ja painaa vain täysillä eteenpäin!

Ehdinkin jo kehua Stallonen käsikirjoitustaitoja, mutta miten pärjäsi sen parissa työskennellyt ohjaaja John G. Avildsen? No todella hyvin, ottaen huomioon, että hän jopa voitti Oscarin työstään elokuvan parissa! Avildsen luo hienosti tunnelmaa ja saa tiettyihin kohtauksiin juuri oikealla tavalla voimaa. Vaikka muutamissa kohdissa tosiaan näkee, etteivät nyrkiniskut osu kohteeseensa, on Rocky silti muuten taidokkaasti kuvattu ja loistavasti leikattu kasaan. Kuvauksella on näyttävästi vangittu Philadelphian henki, missä tarina tapahtuu. Äänitehosteet eivät ole mitä parhaimmasta päästä ja äänitys kohisee välillä, mutta Bill Contin mieleenpainuvat sävellykset toimivat täysillä ja kuten jo sanoin, hänen olisi pitänyt napata Oscar-pysti "Gonna Fly Now'n" säveltämisestä.

Yhteenveto: Rocky on todellinen mestariteos ja urheiluelokuvien ehta klassikko. Leffaa ei tosin voi täysin urheiluelokuvaksi kutsua, sillä nyrkkeilyä siinä on yllättävän vähän. Pääasiassa filmi keskittyy henkilödraamaan ja päähahmo Rockyyn persoonana, sekä tämän suhteisiin muiden ihmisten kanssa. Elokuvan draamapuoli on erinomaisesti rakennettu, mistä voi kiittää Sylvester Stallonea, joka on tehnyt upeaa työtä käsikirjoituksen kanssa. Vielä parempaa työtä Stallone tekee näytellessään Rockya - hän on aivan mielettömän hyvä roolissa! Hieman liian hiljaiseksi jäävää Talia Shirea lukuunottamatta muutkin näyttelijät ovat todella mainioita osissaan. Ohjaaja John G. Avildsen on onnistunut luomaan hienon tunnelman, mikä kulkee läpi elokuvan ja hän onnistuukin nostamaan ihon kananlihalle muutamaan otteeseen mahtavien ja vaikuttavien hetkien ansiosta. Rockyn puhe oven takaa, loistavan "Gonna Fly Now'n" säestämä treenimontaasi ja itse nyrkkeilyottelu ovat aivan huikeita kohtauksia! Pientä miinusta hieman heikonpuoleisesti kirjoitetun naispääosan lisäksi tuo ihan viimeinen minuutti, mitä olisi voinut miettiä hieman uudestaan. Tämä on kuitenkin vain pieni miinus ja muuten Rocky on yksi kaikkien aikojen parhaista elokuvista, sekä yksi kaikkien aikojen inspiroivimmista teoksista sekä Rockyn tarinan, että taustalla tapahtuneen Stallonen tarinan takia. Tästä syystä Rocky onkin niitä filmejä, mitkä jokaisen tulisi nähdä ainakin kerran elämässään.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 31.7.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Rocky, 1976, Chartoff-Winkler Productions