Arvostelu: Rocky Balboa (2006)

ROCKY BALBOA

Ohjaus: Sylvester Stallone
Pääosissa: Sylvester Stallone, Burt Young, Geraldine Hughes, Milo Ventimiglia, Antonio Tarver, James Francis Kelly III ja Tony Burton
Genre: draama, urheilu
Kesto: 1 tunti 42 minuuttia
Ikäraja: 12

Sylvester Stallonen tähdittämä nyrkkeilydraamaelokuva Rocky (1976) oli kriitikoiden ylistämä suurmenestys, mikä voitti mm. parhaan elokuvan Oscar-palkinnon. Jatkoa oli siis tietysti luvassa. Rockyn uusintaottelu (Rocky II - 1979) ja Tiikerinsilmä - Rocky III (Rocky III - 1982) olivat vielä pidettyjä niin kriitikoiden kuin katsojien keskuudessa, mutta Rocky IV (1985) oli korkeista lipputuloistaan huolimatta monien haukkuma raina. Rocky V (1990) oli kuitenkin sekä haukuttu että huonosti menestynyt leffa, jolloin sarja päätettiin jättää siihen. Kuitenkin vuosien varrella Stallonea itseään alkoi kaduttaa, millainen Rocky V:stä tuli ja hän halusi tehdä vielä yhden elokuvan hahmostaan, aivan kuin anteeksipyyntönä faneille sarjan edellisestä osasta. Niinpä hän alkoi työstämään sarjan kuudetta osaa. Lopulta Rocky Balboaksi nimetty filmi sai ensi-iltansa joulukuussa 2006 (Suomeen leffa saapui vasta tammikuussa 2007). Elokuva ei ollut toivottu hitti, mutta sai kuitenkin niin fanit kuin kriitikotkin tyytyväisiksi. Itse tutustuin Rocky-sarjaan jo lapsena, kun katsoin sarjan aloitusosan, mutten erityisemmin innostunut sen nyrkkeilyteemasta. Olen kuitenkin vuosien aikana pohtinut, että antaisin sarjalle uuden mahdollisuuden. Nyt kun sarja on jälleen saamassa jatkoa elokuvalla Creed II (2018), päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja katsoa ja arvostella koko Rocky-sarjan. Rocky Balboaa katsoessani tajusin parissa kohtaa, että olen joskus tainnut jäädä seuraamaan sitä, kun se on näytetty televisiossa.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Rocky, Rockyn uusintaottelu, Tiikerinsilmä - Rocky III, Rocky IV ja Rocky V!

Rocky Balboa on jäänyt eläkkeelle ja yrittää päivä päivältä selvitä vaimonsa Adrianin menehtymisestä. Synkältä vaikuttava tulevaisuus saa kuitenkin yllättävän käänteen, kun Rocky haastetaan palaamaan takaisin kehään ja kohtaamaan nuori maailmanmestari Mason Dixon.

Sylvester Stallone palaa Rocky Balboan rooliin kuudentoista vuoden tauon jälkeen ja tekee huomattavasti paremman roolisuorituksen kuin sarjan muutamassa edellisessä osassa. Jälleen käy selväksi, ettei Rocky ole mitä fiksuimmasta päästä, mutta Stallone ei tällä kertaa vedä tätä piirrettä millään lailla yli, vaan muistaa, että vaikkei Rockylla välttämättä ole suurimmat aivot, hänellä on mitä suurin sydän. Rocky on äärimmäisen pidettävä hahmo tässä elokuvassa, minkä lisäksi katsoja ei voi olla kokematta suurta empatiaa häntä kohtaan. Rocky on menettänyt vaimonsa, hänen poikansa ei halua olla tekemisissä hänen kanssaan, eikä hän voi enää edes nyrkkeillä. Rocky on murtunut mies ja hänen suruaan on kauhea seurata sivusta. Stallone tuo upeasti esille Rockyn kokemat tunteet ja pistää kaikkensa peliin läpi leffan niin näyttelijänä kuin käsikirjoittajana ja ohjaajanakin. On aivan mahtavaa nähdä, että hänellä on vihdoin kunnon tarina kerrottavanaan ja elokuvasta huokuu, kuinka paljon hän välittää tästä sarjasta.
     Muutama muukin vanha tuttu hahmo tekee paluun. Valitettavasti Burt Young tekee erittäin kehnon roolityön Rockyn kaverina Pauliena. Young on todella rasittava osassaan, eikä tilannetta helpota yhtään, millainen Paulie on hahmona - itsekeskeinen, ailahtelevainen, kiittämätön, huonokäytöksinen mulkvisti, joka saa ihan liian paljon ruutuaikaa. Tiedän, että Rocky on liian hyväsydäminen hylätäkseen Paulien, mutta kun ottaa huomioon, kuinka kaltoin Paulie kohteli Adriania ja kuinka Paulie hävitti Balboan perheen kaikki rahat ja kuinka tympeä hän on kaverilleen, ei voi muuta kuin ihmetellä, miksi Rocky enää sietää häntä. On todella surullista, että Paulie on lähes kaikki, mitä Rockylla on enää jäljellä vanhasta elämästään.
     Rockyn poikana, Robertina nähdään tällä kertaa Milo Ventomiglia, eikä Stallonen oikea poika Sage Stallone, kuten Rocky V:ssä. Harmillisesti muutos ei ole kovin kummoinen askel parempaan suuntaan, sillä hahmo pysyy yhä aika samanlaisena valittajana, joka ei kestä isänsä mainetta. Ventomiglia ei myöskään ole kaksinen roolissaan. Apollo Creedin entinen valmentaja Dukekin (Tony Burton) nähdään lyhyesti, kun hän yrittää pistää Rockyn takaisin kuntoon viimeistä ottelua varten.
     Oikea nyrkkeilijä Antonio Tarver näyttelee Rockyn tämänkertaista vastusta, Mason Dixonia. Onneksi Tarver on huomattavasti parempi näyttelijä kuin sarjan edelliset nyrkkeilijänäyttelijät Mr. T ja Tommy Morrison, vaikkei hänellä ollut aiempaa elokuvakokemusta. Tarver sopii täydellisesti nuoren nyrkkeilijän osaan, joka haluaa todistaa kykynsä. Hahmo ei kuitenkaan ole mikään liian itsevarma tapaus, jolloin hänestä voi jopa pitää katsojana. Harmillisesti Mason jää kuitenkin aika vaisuksi ja yksiulotteiseksi hahmoksi, eikä hänestä oteta kaikkea irti.
     Elokuvassa nähdään myös mainio Geraldine Hughes baarimikko Mariena, johon Rocky tutustuu, sekä James Francis Kelly III Marien poikana, Stepsinä. Marien lisääminen on erittäin kekseliästä ja on hauska, kuinka hahmo yhdistetään sarjan alkuperäiseen osaan, mutta hänen poikansa tuo filmiin vain keskeneräiseksi jäävän sivujuonen.

Suoraan sanottuna Rocky Balboa ei todellakaan ole ongelmaton elokuva. Se sisältää selkeitä heikkouksia, mutta silti kyseessä on huomattavasti parempi filmi kuin sarjan kolme edellistä osaa ja ensimmäinen hyvä Rocky-leffa sitten vuoden 1979. Elokuvasta huomaa, että Stallonea on alkanut kaduttamaan edellisissä osissa tekemänsä asiat. Enkä tarkoita vain yleisesti inhottua Rocky V:ä, vaan Tiikerinsilmä - Rocky III:n ja Rocky IV:n aivotonta kasarihölmöilyä. Rocky V yritti viedä sarjan takaisin juurilleen ja olla jälleen puhdas draamafilmi, muttei oikein onnistunut yrityksessään ja jäi lopulta aika keskinkertaiseksi tekeleeksi. Rocky Balboassa Stallone on vihdoin löytänyt sen oikean tunteen sarjan kahdesta ensimmäisestä elokuvasta ja panostaa hyvin elokuvan draamapuoleen. Hän on halunnut tehdä mahdollisimman samanhenkisen teoksen, mikä on hienoa, mutta siitä löytyy varjopuolikin. Paikoitellen filmi tuntuu jopa liian nostalgian tunnetta kalastelevalta tekeleeltä kuin omalta tarinaltaan. Elokuva käyttää ensimmäiset parikymmentä minuuttia ihan vain siihen, että Rocky muistelee alkuperäisen leffan tapahtumia. Vaikka tämä auttaa katsojaa ymmärtämään Rockyn kokeman surun, menee muistelu jopa liian pitkälle. Ja vaikka lähes inhosinkin Paulieta tässä elokuvassa, puhuu hän yhdessä kohtaa viisaasti, kun hän toteaa, että Rocky elää elämäänsä taaksepäin, kun hänen pitäisi suunnata eteenpäin.

Turhan melodramaattiseksi paisuvan muistelun lisäksi elokuvassa on ongelmana myös sen tarinankerronnallinen rakenne. Leffa käyttää niin paljon aikaa nostalgiaan, ettei sillä jää tarpeeksi aikaa uusiin juttuihin. Kuten jo sanoin, Stepsin juonikuvio tuntuu todella keskeneräiseltä, aivan kuin Stallone olisi unohtanut käsikirjoitusvaiheessa viedä homman loppuun saakka. Tämän lisäksi Rockyn ja hänen poikansa rikkinäinen suhde vaatisi lisää aikaa, jotta se voitaisiin käsitellä kunnolla. Onneksi Rocky pääsee yhdessä kohtaa pitämään Robertille vaikuttavan puheen, minkä aikana Stallone oikein loistaa. Elokuva kestää alle tunnin ja kolme varttia, ja mielestäni se voisi ihan hyvin kestää noin kaksikin tuntia, jolloin siinä olisi riittävästi aikaa käydä läpi hahmojen välisiä suhteita.

Ja tietenkin, kun mukana on alkuperäisen Rocky-elokuvan muistelemista, sekä joitain samanlaisia kohtauksia, täytyy ennen loppuottelua olla treenimontaasi ja minkäs muunkaan kuin Bill Contin "Gonna Fly Now" -kappaleen säestämänä. Tässä kappaleen kierrättäminen ei todellakaan haittaa, sillä montaasi on erittäin mainiosti tehty ja saa katsojan oikeaan tunnelmaan. Itse ottelu Rockyn ja Mason Dixonin välillä on jännittävää katseltavaa. Stallone halusi otteluun mukaan arvaamattomuutta ja realistisempaa otetta, minkä vuoksi tarkan koreografian sijaan Stallone ja Tarver improvisoivat ja mätkivät toisiaan oikeasti päin lättyä, mikä johti jopa aitoon nenäverenvuotoon! Harmillisesti jostain kumman syystä tekijät ovat kuitenkin lähes pilanneet koko ottelun jälkituotannossa. Miksi ihmeessä leikkaajat päättivät pilkkoa osan tappelusta ihan silpuksi ja miksi helvetissä värimäärittelijät päättivät pistää osan kuvista mustavalkoisiksi, osan sinisiksi ja osan punaisiksi?! Turha ja ennen kaikkea typerä kikkailu saa ottelun menettämään ison osan hohdostaan, mikä on todella suuri sääli. Ongelmistaan huolimatta Rocky Balboa on kuitenkin kokonaisuutena parempi teos kuin muutama edeltäjänsä ja ehdottomasti selkeä askel parempaan suuntaan. Alkuperäisen Rockyn ja Rockyn uusintaottelun tasoa ei vieläkään saavuteta, mutta innolla jään odottamaan, mitä ensimmäisellä Creed-leffalla (2015) on tarjottavanaan...

Näyttelemisen lisäksi myös Stallonen ohjaus ja käsikirjoitus ovat vahvempaa kuin viime osissa. Silti hän olisi voinut karsia alusta joitain nostalgiahetkiä pois ja keskittyä aloittamaan uutta tarinaa. Tämän lisäksi jotkut draamakohdat menevät jopa hieman yliampuvan nyyhkyilyn puolelle, joten Stallone olisi voinut vain kirjoittaa idean ja näytellä, ja antaa jonkun muun hoitaa ohjaamisen ja käsikirjoittamisen. Rocky Balboa on kuitenkin taitavasti kuvattu elokuva. Nyrkkeilymatsin aikana on luvassa muutamia erittäin tyylikkäitä kamera-ajoja ja laajaa, areenaa kiertävää kuvaa olisi voinut näyttää enemmänkin. Lavastus-, puvustus- ja maskeeraustiimit ovat hoitaneet hommansa ansiokkaasti, vaikkakin jälkimmäisen ei tarvinnut tuhlata tekoverta, kun näyttelijät tarjosivat aitoa tavaraa. Äänimaailma on oivallisesti rakennettu, eivätkä nyrkiniskut ole yhtä yliampuvia kuin muutamassa edellisessä osassa. Musiikit on tottakai säveltänyt Bill Conti, joka kierrättää paljon vanhaa, mutta saa tuttuihin melodioihin myös jotain uutta.

Yhteenveto: Rocky Balboa palauttaa sarjan vihdoin takaisin plussan puolelle, mutta jää silti kauas kahden ensimmäisen Rocky-leffan tasosta. Elokuva käyttää alkupäässään ihan liikaa aikaa vanhan muistelemiseen, jolloin filmillä kestää harmillisen kauan lähteä käyntiin. Melodramaattinen muistelu vie myös tarpeellista aikaa tämän tarinan kertomiselta, jolloin jotkut juonikuviot tuntuvat turhan kiirehtiviltä. Tämän lisäksi Burt Young tekee armottoman kehnon roolityön ärsyttävänä Pauliena, mutta muuten kyseessä on mainio elokuva. Sylvester Stallone loistaa Rockyn roolissa ja pistää useassa kohtaa parastaan. Antonio Tarver sopii erittäin hyvin haastajanyrkkeilijän osaan ja Masonista on jopa saatu jollain tapaa pidettävä hahmo. Loppupäässä vanhan muistelu ei enää haittaa samalla tavalla ja treenimontaasi "Gonna Fly Now'n" tahtiin herättää juurikin toivotun tunteen katsojassa. Loppuottelusta löytyy jännitystä ja hetkiä, joissa näkee, että näyttelijöitä sattuu aidosti, jolloin onkin suuri sääli, että ottelun hienoutta yritetään pilata tökeröllä leikkauksella ja typerällä värikikkailulla. Filmi kuitenkin päättyy hyvin ja Rocky Balboa toimisi kelpo päätöksenä Rockyn saagalle. Creed kuitenkin tehtiin, enkä malta odottaa näkeväni sen! Kahden ensimmäisen Rocky-elokuvan fanille Rocky Balboa on varmasti ilahduttavaa katseltavaa, etenkin jos välissä ilmestyneet kolme leffaa eivät iskeneet. Jos taas pidät enemmän Rockyn kasariseikkailuista, elokuva voi helposti jättää kylmäksi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.9.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Rocky Balboa, 2006, Metro-Goldwyn-Mayer, Columbia Pictures, Revolution Studios, United Artists, Chartoff-Winkler Productions