Arvostelu: The Book of Henry (2017)

THE BOOK OF HENRY

Ohjaus: Colin Trevorrow
Pääosissa: Naomi Watts, Jaeden Lieberher, Jacob Tremblay, Dean Norris, Maddie Ziegler, Sarah Silverman, Lee Pace, Tonya Pinkins ja Geraldine Hughes
Genre: draama, trilleri
Kesto: 1 tunti 45 minuuttia
Ikäraja: 12

Käsikirjoittaja Gregg Hurwitz sai idean The Book of Henrystä jo 1990-luvulla ja kirjoitti siitä ensimmäisen version vuonna 1998. Hurwitz esitteli ideaansa useille leffayhtiöille, kunnes vihdoin Sidney Kimmel Entertainment kiinnostui siitä. 2010-luvun alussa ohjaajaksi valittiin Colin Trevorrow, mutta tuotanto viivästyi, kun hänet palkattiin tekemään Jurassic World (2015). Sen ilmestyttyä Trevorrow palasi takaisin The Book of Henryn pariin ja kuvaukset alkoivat syksyllä 2015. Elokuvan oli tarkoitus ilmestyä jo syksyllä 2016, mutta sen julkaisu päätettiin siirtää seuraavalle vuodelle. Lähes 20 vuotta siihen meni, mutta lopulta The Book of Henry sai ensi-iltansa kesällä 2017. Se oli kuitenkin suuri taloudellinen floppi; elokuvan budjetti oli noin 10 miljoonaa dollaria ja se sai tienattua vain vähän yli 4 miljoonaa. Kriitikot myös haukkuivat filmin lyttyyn, eikä leffa saapunut lainkaan Suomen teatterilevitykseen. Itse olin hieman harmissani siitä, sillä pidin todella paljon Jurassic Worldista ja minua kiinnosti tietää, mitä Trevorrow tekisi originaalin tarinan parissa. Mitä kauemmin kului aikaa, sitä enemmän leffa alkoi kiinnostamaan myös sen näyttelijöiden takia. Kun huomasin, että The Book of Henry oli vihdoin saapunut Suomeen myyntiin ja vuokralle, päätin katsoa sen.

Nerokas nuorukainen Henry huomaa, että naapurissa asuva mies pahoinpitelee ja ahdistelee omaa tytärtään. Henry päättää keksiä tilanteeseen ratkaisun.

Elokuvan nimikkoroolissa Henrynä nähdään Se-kauhuleffasta (It - 2017) tuttu Jaeden Lieberher, joka tekee oikein mainion ja yllättävän uskottavan roolityön. Henry on tosiaan aikamoinen nero; älykkyytensä puolesta hän on paljon ikäisiään kypsempi. Siinä missä muut muksut käyttävät aikaa leikkimiseen ja pelaamiseen, Henry pitää huolta perheensä raha-asioista ja rakentaa erilaisia keksintöjä. Paikoitellen Henryn älykkyys nousee esille ylimielisyytenä, mikä on hieman ärsyttävää, mutta pääasiassa hahmo on hyvin pidettävä tapaus, etenkin kun Lieberher hoitaa hommansa niin taidokkaasti.
     Henry asuu yhdessä äitinsä Susanin (Naomi Watts) ja pikkuveljensä Peterin (Jacob Tremblay) kanssa. Poikien äidistä on tehty kiinnostava hahmo, sillä vaikka Henryn puheista käy selville, että perheellä olisi rahaa kuin roskaa, Susan päättää tehdä töitä pienessä kuppilassa, eikä keskity intohimoprojektiinsa, eli lastenkirjojen tekemiseen. Jotain uutta perinteiseen äitihahmoon tuo se, että hänet nähdään usein pelaamassa sotapelejä, kun Henry laskee rahoja taustalla. Watts on tuttuun tapaansa oiva valinta äidin rooliin, vaikka vetääkin hieman yli elokuvan toisella puoliskolla. Nuori Jacob Tremblay taas on aina yhtä erinomainen näyttelijänalku ja sanon jälleen samaa kuin Wonderin (2017) ja Roomin (2015) arvioissani, eli hänestä kuullaan vielä pitkään, kunhan hän ei vain mokaa lupaavaa uraansa päihteillä tai ylimielisyydellä. Vaikka Tremblay pääsee pariin otteeseen näyttämään taitonsa, jää hänen Peter-hahmonsa usein täysin taustalle.
     Vielä pahemmin taustalle tuntuu jäävän naapurintyttö Christina (Maddie Ziegler), jonka takia leffassa tapahtuu kaikenlaista erikoista. Ottaen huomioon, kuinka filmi yrittää painottaa, miten tärkeää on saada Christina kauas isänsä Glennin (Dean Norris) luota, hänen hahmonsa jää todella tylsäksi, eikä Zieglerin roolisuoritus jää millään lailla mieleen. Norris taas on oiva valinta aika inhottavaksi naapurinmieheksi. Yllättävän taidokkaasti elokuva saa katsojan inhoamaan Glenniä, vaikka leffa ei koskaan todella näytä, että hän tekisi hirveyksiä.
     Elokuvassa nähdään myös pienemmissä rooleissa Geraldine Hughes Henryn luokanopettajana, Tonya Pinkins koulun rehtorina, Sarah Silverman Susanin tympeänä ystävänä, sekä Lee Pace David-kirurgina.

The Book of Henry alkaa kuin mikä tahansa kiva perheleffa. Lapset käyvät iloisesti koulussa, vaikka sieltä löytyykin ikävä kiusaajapoika. Äiti selvästi rakastaa lapsiaan hyvin paljon ja yrittää miettiä, miten voisi pitää heistä mahdollisimman hyvin huolta. Kaikki on vähän liiankin iloista ennen kuin eräänä iltana Henry näkee ikkunastaan Christinan huoneen, missä tapahtuu jotain epäilyttävää. Hetkessä elokuvan tunnelma muuttuu paljon synkemmäksi ja mukaan tuodaan mielenkiintoista mysteerisyyttä, etenkin kun nähtävät kohtaukset eivät oikeastaan paljasta katsojille mitään - Henry vain puuhailee kaikenlaista jännää. Ja jos tunnelman äkillinen muutos tuntuu erikoiselta, niin voi pojat elokuva tarjoaa yllättäviä käänteitä! Harmillisesti, kun toinen käännekohta pistetään sekoittamaan pakkaa, tuntuu helposti siltä kuin katsoisi eri elokuvaa kuin juuri äsken. Christina unohtuu täysin pitkäksi aikaa. Ja sitten tekijät ovat päättäneet pärisyttää oikein kunnolla menemään ja vetävät maton katsojien jalkojen alta. Minun on pakko tunnustaa, että noin puolessa välissä nähtävä käänne tuli minulle todellisena yllätyksenä ja vielä siinä kohtaa ajattelin, että kylläpä on käsikirjoittajalla pokkaa.

Valitettavasti siinä kohtaa alkaa myös valtava alamäki. Leffan toinen puolisko muuttaa The Book of Henryn kauheaksi sekasotkuksi, joka ei enää tiedä, mitä se yrittää olla. Useaan otteeseen tuijotin tapahtumia epäuskoisena, etenkin kun eräät kasettinauhat tuodaan mukaan tarinaan. Elokuva käy usein totaalisen typeryyden rajoilla ja parissa kohtaa liikkuu täysin pohjamudissa. Päähenkilöt tekevät niin ihmeellisiä ratkaisuja, että heistä voi olla vaikea pitää. Kaikkien aiempien yllätyskäänteiden takia filmiä on kuitenkin yhä ihan kiinnostava katsoa, sillä itse ainakin vain odotin, mitä tarina seuraavaksi tarjoaa? Kehnon loppuratkaisun, näin suoraan sanottuna. Lopputekstien alkaessa leffasta on ehtinyt jäädä sellainen ikävä maku suuhun, että tuottaa vaikeuksia muistaa niitä alkupuoliskon hyviä osuuksia. Lähinnä minua jäi harmittamaan, että erittäin mainiot lapsinäyttelijöiden suoritukset menevät täysin hukkaan, kun niitä ympäröi näin huono tekele.

Käsikirjoittaja Gregg Hurwitz on selvästi ollut innoissaan siitä, kuinka poikkeavan tarinan hän on onnistunut kirjoittamaan. Hän on tainnut olla niin täpinöissään juonenkäänteistä, ettei ole pysähtynyt miettimään, kuinka hölmöltä lopputulos voi tuntua. Tätä ei ole ymmärtänyt myöskään ohjaaja Colin Trevorrow, joka ei saa pidettyä erilaisia tunnelmia kasassa. Olen nähnyt muutamia Trevorrowin ja Hurwitzin haastatteluita, ja he selvästi ovat täysin sitä mieltä, että tarinankerronnan poikkeavuudet tekevät The Book of Henrystä hienon. Kyseessä ei ole mikään "minä olen isäsi" -twisti, mikä saisi päähenkilön ja katsojan tajuamaan uusia ja mullistavia puolia hahmoista ja tarinan kokonaisuudesta. Korkeintaan käänteet saavat katsojan pitämään Henryä psykoottisena tapauksena... Elokuva on myös paikoitellen kasattu leikkaamossa niin kummallisesti, että siitä tuntuu puuttuvan kymmenien minuuttien edestä materiaalia. Sentään leffa on oivallisesti kuvattu, valaistu, lavastettu ja äänitetty. Michael Giacchinon säveltämät musiikit toimivat leffan aikana, mutteivät jää mieleen. Maskeerauksesta taas täytyy kritisoida sitä, että eikö Christinalle olisi voinut tehdä oikeasti näkyviä jälkiä, jotka saisivat katsojan oikeasti välittämään hänen tilanteestaan ja tekisivät loppupuoliskon hulluudet hieman hyväksyttävimmiksi katsojan silmissä? Eikö? Ei sitten.

Yhteenveto: The Book of Henry alkaa mainiosti, mutta muutaman mahdollisimman yllättävän juonenkäänteen jälkeen sen taso alkaa putoilla, jolloin lopputuloksena on harmillisen huono tekele. Jonkun olisi pitänyt ihan kunnolla sanoa käsikirjoittaja Gregg Hurwitzille, että hänen tekstinsä ei ole hyvä sen takia, että se yllättää katsojan vähän väliä. Ei, kun jokainen käänne tekee leffasta entistä typerämmän. Useat hetket saivat minut hämmästelemään, kuinka outoja ratkaisuja tekijät ovatkaan keksineet. Lopussa on vaikea muistaa alun hyviä puolia. Lähinnä jää vain harmittamaan, että Jaeden Lieberherin, Jacob Tremblayn ja Naomi Wattsin oivalliset roolisuoritukset menevät täysin hukkaan kehnossa elokuvassa. The Book of Henrystä saisi hyvän elokuvan, mutta se vaatisi suuria muutoksia käsikirjoituksessa. En siis voi suositella leffaa oikeastaan kenellekään. Jotkut pitävät siitä samasta syystä kuin sen tekijät, eli koska se on erilainen. Muttei erilaisuus tee siitä erityistä. Ei ihme, että tämän elokuvan takia Colin Trevorrow menetti paikkansa yhdeksännen Star Wars -leffan ohjaajana.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.4.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Book of Henry, 2017, Double Nickel Entertainment, Sidney Kimmel Entertainment

Arvostelu: Rocky Balboa (2006)

ROCKY BALBOA

Ohjaus: Sylvester Stallone
Pääosissa: Sylvester Stallone, Burt Young, Geraldine Hughes, Milo Ventimiglia, Antonio Tarver, James Francis Kelly III ja Tony Burton
Genre: draama, urheilu
Kesto: 1 tunti 42 minuuttia
Ikäraja: 12

Sylvester Stallonen tähdittämä nyrkkeilydraamaelokuva Rocky (1976) oli kriitikoiden ylistämä suurmenestys, mikä voitti mm. parhaan elokuvan Oscar-palkinnon. Jatkoa oli siis tietysti luvassa. Rockyn uusintaottelu (Rocky II - 1979) ja Tiikerinsilmä - Rocky III (Rocky III - 1982) olivat vielä pidettyjä niin kriitikoiden kuin katsojien keskuudessa, mutta Rocky IV (1985) oli korkeista lipputuloistaan huolimatta monien haukkuma raina. Rocky V (1990) oli kuitenkin sekä haukuttu että huonosti menestynyt leffa, jolloin sarja päätettiin jättää siihen. Kuitenkin vuosien varrella Stallonea itseään alkoi kaduttaa, millainen Rocky V:stä tuli ja hän halusi tehdä vielä yhden elokuvan hahmostaan, aivan kuin anteeksipyyntönä faneille sarjan edellisestä osasta. Niinpä hän alkoi työstämään sarjan kuudetta osaa. Lopulta Rocky Balboaksi nimetty filmi sai ensi-iltansa joulukuussa 2006 (Suomeen leffa saapui vasta tammikuussa 2007). Elokuva ei ollut toivottu hitti, mutta sai kuitenkin niin fanit kuin kriitikotkin tyytyväisiksi. Itse tutustuin Rocky-sarjaan jo lapsena, kun katsoin sarjan aloitusosan, mutten erityisemmin innostunut sen nyrkkeilyteemasta. Olen kuitenkin vuosien aikana pohtinut, että antaisin sarjalle uuden mahdollisuuden. Nyt kun sarja on jälleen saamassa jatkoa elokuvalla Creed II (2018), päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja katsoa ja arvostella koko Rocky-sarjan. Rocky Balboaa katsoessani tajusin parissa kohtaa, että olen joskus tainnut jäädä seuraamaan sitä, kun se on näytetty televisiossa.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Rocky, Rockyn uusintaottelu, Tiikerinsilmä - Rocky III, Rocky IV ja Rocky V!

Rocky Balboa on jäänyt eläkkeelle ja yrittää päivä päivältä selvitä vaimonsa Adrianin menehtymisestä. Synkältä vaikuttava tulevaisuus saa kuitenkin yllättävän käänteen, kun Rocky haastetaan palaamaan takaisin kehään ja kohtaamaan nuori maailmanmestari Mason Dixon.

Sylvester Stallone palaa Rocky Balboan rooliin kuudentoista vuoden tauon jälkeen ja tekee huomattavasti paremman roolisuorituksen kuin sarjan muutamassa edellisessä osassa. Jälleen käy selväksi, ettei Rocky ole mitä fiksuimmasta päästä, mutta Stallone ei tällä kertaa vedä tätä piirrettä millään lailla yli, vaan muistaa, että vaikkei Rockylla välttämättä ole suurimmat aivot, hänellä on mitä suurin sydän. Rocky on äärimmäisen pidettävä hahmo tässä elokuvassa, minkä lisäksi katsoja ei voi olla kokematta suurta empatiaa häntä kohtaan. Rocky on menettänyt vaimonsa, hänen poikansa ei halua olla tekemisissä hänen kanssaan, eikä hän voi enää edes nyrkkeillä. Rocky on murtunut mies ja hänen suruaan on kauhea seurata sivusta. Stallone tuo upeasti esille Rockyn kokemat tunteet ja pistää kaikkensa peliin läpi leffan niin näyttelijänä kuin käsikirjoittajana ja ohjaajanakin. On aivan mahtavaa nähdä, että hänellä on vihdoin kunnon tarina kerrottavanaan ja elokuvasta huokuu, kuinka paljon hän välittää tästä sarjasta.
     Muutama muukin vanha tuttu hahmo tekee paluun. Valitettavasti Burt Young tekee erittäin kehnon roolityön Rockyn kaverina Pauliena. Young on todella rasittava osassaan, eikä tilannetta helpota yhtään, millainen Paulie on hahmona - itsekeskeinen, ailahtelevainen, kiittämätön, huonokäytöksinen mulkvisti, joka saa ihan liian paljon ruutuaikaa. Tiedän, että Rocky on liian hyväsydäminen hylätäkseen Paulien, mutta kun ottaa huomioon, kuinka kaltoin Paulie kohteli Adriania ja kuinka Paulie hävitti Balboan perheen kaikki rahat ja kuinka tympeä hän on kaverilleen, ei voi muuta kuin ihmetellä, miksi Rocky enää sietää häntä. On todella surullista, että Paulie on lähes kaikki, mitä Rockylla on enää jäljellä vanhasta elämästään.
     Rockyn poikana, Robertina nähdään tällä kertaa Milo Ventomiglia, eikä Stallonen oikea poika Sage Stallone, kuten Rocky V:ssä. Harmillisesti muutos ei ole kovin kummoinen askel parempaan suuntaan, sillä hahmo pysyy yhä aika samanlaisena valittajana, joka ei kestä isänsä mainetta. Ventomiglia ei myöskään ole kaksinen roolissaan. Apollo Creedin entinen valmentaja Dukekin (Tony Burton) nähdään lyhyesti, kun hän yrittää pistää Rockyn takaisin kuntoon viimeistä ottelua varten.
     Oikea nyrkkeilijä Antonio Tarver näyttelee Rockyn tämänkertaista vastusta, Mason Dixonia. Onneksi Tarver on huomattavasti parempi näyttelijä kuin sarjan edelliset nyrkkeilijänäyttelijät Mr. T ja Tommy Morrison, vaikkei hänellä ollut aiempaa elokuvakokemusta. Tarver sopii täydellisesti nuoren nyrkkeilijän osaan, joka haluaa todistaa kykynsä. Hahmo ei kuitenkaan ole mikään liian itsevarma tapaus, jolloin hänestä voi jopa pitää katsojana. Harmillisesti Mason jää kuitenkin aika vaisuksi ja yksiulotteiseksi hahmoksi, eikä hänestä oteta kaikkea irti.
     Elokuvassa nähdään myös mainio Geraldine Hughes baarimikko Mariena, johon Rocky tutustuu, sekä James Francis Kelly III Marien poikana, Stepsinä. Marien lisääminen on erittäin kekseliästä ja on hauska, kuinka hahmo yhdistetään sarjan alkuperäiseen osaan, mutta hänen poikansa tuo filmiin vain keskeneräiseksi jäävän sivujuonen.

Suoraan sanottuna Rocky Balboa ei todellakaan ole ongelmaton elokuva. Se sisältää selkeitä heikkouksia, mutta silti kyseessä on huomattavasti parempi filmi kuin sarjan kolme edellistä osaa ja ensimmäinen hyvä Rocky-leffa sitten vuoden 1979. Elokuvasta huomaa, että Stallonea on alkanut kaduttamaan edellisissä osissa tekemänsä asiat. Enkä tarkoita vain yleisesti inhottua Rocky V:ä, vaan Tiikerinsilmä - Rocky III:n ja Rocky IV:n aivotonta kasarihölmöilyä. Rocky V yritti viedä sarjan takaisin juurilleen ja olla jälleen puhdas draamafilmi, muttei oikein onnistunut yrityksessään ja jäi lopulta aika keskinkertaiseksi tekeleeksi. Rocky Balboassa Stallone on vihdoin löytänyt sen oikean tunteen sarjan kahdesta ensimmäisestä elokuvasta ja panostaa hyvin elokuvan draamapuoleen. Hän on halunnut tehdä mahdollisimman samanhenkisen teoksen, mikä on hienoa, mutta siitä löytyy varjopuolikin. Paikoitellen filmi tuntuu jopa liian nostalgian tunnetta kalastelevalta tekeleeltä kuin omalta tarinaltaan. Elokuva käyttää ensimmäiset parikymmentä minuuttia ihan vain siihen, että Rocky muistelee alkuperäisen leffan tapahtumia. Vaikka tämä auttaa katsojaa ymmärtämään Rockyn kokeman surun, menee muistelu jopa liian pitkälle. Ja vaikka lähes inhosinkin Paulieta tässä elokuvassa, puhuu hän yhdessä kohtaa viisaasti, kun hän toteaa, että Rocky elää elämäänsä taaksepäin, kun hänen pitäisi suunnata eteenpäin.

Turhan melodramaattiseksi paisuvan muistelun lisäksi elokuvassa on ongelmana myös sen tarinankerronnallinen rakenne. Leffa käyttää niin paljon aikaa nostalgiaan, ettei sillä jää tarpeeksi aikaa uusiin juttuihin. Kuten jo sanoin, Stepsin juonikuvio tuntuu todella keskeneräiseltä, aivan kuin Stallone olisi unohtanut käsikirjoitusvaiheessa viedä homman loppuun saakka. Tämän lisäksi Rockyn ja hänen poikansa rikkinäinen suhde vaatisi lisää aikaa, jotta se voitaisiin käsitellä kunnolla. Onneksi Rocky pääsee yhdessä kohtaa pitämään Robertille vaikuttavan puheen, minkä aikana Stallone oikein loistaa. Elokuva kestää alle tunnin ja kolme varttia, ja mielestäni se voisi ihan hyvin kestää noin kaksikin tuntia, jolloin siinä olisi riittävästi aikaa käydä läpi hahmojen välisiä suhteita.

Ja tietenkin, kun mukana on alkuperäisen Rocky-elokuvan muistelemista, sekä joitain samanlaisia kohtauksia, täytyy ennen loppuottelua olla treenimontaasi ja minkäs muunkaan kuin Bill Contin "Gonna Fly Now" -kappaleen säestämänä. Tässä kappaleen kierrättäminen ei todellakaan haittaa, sillä montaasi on erittäin mainiosti tehty ja saa katsojan oikeaan tunnelmaan. Itse ottelu Rockyn ja Mason Dixonin välillä on jännittävää katseltavaa. Stallone halusi otteluun mukaan arvaamattomuutta ja realistisempaa otetta, minkä vuoksi tarkan koreografian sijaan Stallone ja Tarver improvisoivat ja mätkivät toisiaan oikeasti päin lättyä, mikä johti jopa aitoon nenäverenvuotoon! Harmillisesti jostain kumman syystä tekijät ovat kuitenkin lähes pilanneet koko ottelun jälkituotannossa. Miksi ihmeessä leikkaajat päättivät pilkkoa osan tappelusta ihan silpuksi ja miksi helvetissä värimäärittelijät päättivät pistää osan kuvista mustavalkoisiksi, osan sinisiksi ja osan punaisiksi?! Turha ja ennen kaikkea typerä kikkailu saa ottelun menettämään ison osan hohdostaan, mikä on todella suuri sääli. Ongelmistaan huolimatta Rocky Balboa on kuitenkin kokonaisuutena parempi teos kuin muutama edeltäjänsä ja ehdottomasti selkeä askel parempaan suuntaan. Alkuperäisen Rockyn ja Rockyn uusintaottelun tasoa ei vieläkään saavuteta, mutta innolla jään odottamaan, mitä ensimmäisellä Creed-leffalla (2015) on tarjottavanaan...

Näyttelemisen lisäksi myös Stallonen ohjaus ja käsikirjoitus ovat vahvempaa kuin viime osissa. Silti hän olisi voinut karsia alusta joitain nostalgiahetkiä pois ja keskittyä aloittamaan uutta tarinaa. Tämän lisäksi jotkut draamakohdat menevät jopa hieman yliampuvan nyyhkyilyn puolelle, joten Stallone olisi voinut vain kirjoittaa idean ja näytellä, ja antaa jonkun muun hoitaa ohjaamisen ja käsikirjoittamisen. Rocky Balboa on kuitenkin taitavasti kuvattu elokuva. Nyrkkeilymatsin aikana on luvassa muutamia erittäin tyylikkäitä kamera-ajoja ja laajaa, areenaa kiertävää kuvaa olisi voinut näyttää enemmänkin. Lavastus-, puvustus- ja maskeeraustiimit ovat hoitaneet hommansa ansiokkaasti, vaikkakin jälkimmäisen ei tarvinnut tuhlata tekoverta, kun näyttelijät tarjosivat aitoa tavaraa. Äänimaailma on oivallisesti rakennettu, eivätkä nyrkiniskut ole yhtä yliampuvia kuin muutamassa edellisessä osassa. Musiikit on tottakai säveltänyt Bill Conti, joka kierrättää paljon vanhaa, mutta saa tuttuihin melodioihin myös jotain uutta.

Yhteenveto: Rocky Balboa palauttaa sarjan vihdoin takaisin plussan puolelle, mutta jää silti kauas kahden ensimmäisen Rocky-leffan tasosta. Elokuva käyttää alkupäässään ihan liikaa aikaa vanhan muistelemiseen, jolloin filmillä kestää harmillisen kauan lähteä käyntiin. Melodramaattinen muistelu vie myös tarpeellista aikaa tämän tarinan kertomiselta, jolloin jotkut juonikuviot tuntuvat turhan kiirehtiviltä. Tämän lisäksi Burt Young tekee armottoman kehnon roolityön ärsyttävänä Pauliena, mutta muuten kyseessä on mainio elokuva. Sylvester Stallone loistaa Rockyn roolissa ja pistää useassa kohtaa parastaan. Antonio Tarver sopii erittäin hyvin haastajanyrkkeilijän osaan ja Masonista on jopa saatu jollain tapaa pidettävä hahmo. Loppupäässä vanhan muistelu ei enää haittaa samalla tavalla ja treenimontaasi "Gonna Fly Now'n" tahtiin herättää juurikin toivotun tunteen katsojassa. Loppuottelusta löytyy jännitystä ja hetkiä, joissa näkee, että näyttelijöitä sattuu aidosti, jolloin onkin suuri sääli, että ottelun hienoutta yritetään pilata tökeröllä leikkauksella ja typerällä värikikkailulla. Filmi kuitenkin päättyy hyvin ja Rocky Balboa toimisi kelpo päätöksenä Rockyn saagalle. Creed kuitenkin tehtiin, enkä malta odottaa näkeväni sen! Kahden ensimmäisen Rocky-elokuvan fanille Rocky Balboa on varmasti ilahduttavaa katseltavaa, etenkin jos välissä ilmestyneet kolme leffaa eivät iskeneet. Jos taas pidät enemmän Rockyn kasariseikkailuista, elokuva voi helposti jättää kylmäksi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.9.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Rocky Balboa, 2006, Metro-Goldwyn-Mayer, Columbia Pictures, Revolution Studios, United Artists, Chartoff-Winkler Productions