STREET FIGHTER
Ohjaus: Steven E. de Souza
Näyttelijät: Jean-Claude Van Damme, Ming-Na Wen, Raúl Juliá, Damian Chapa, Byron Mann, Kylie Minogue, Kenya Sawada, Wes Studi, Jay Tavare, Grand L. Bush, Robert Mammone, Gregg Rainwater, Peter Tuiasosopo, Andrew Bryniarski, Miguel A. Núñez Jr. ja Roshan Seth
Genre: toiminta
Kesto: 1 tunti 42 minuuttia
Ikäraja: 16
Street Fighter perustuu Capcomin samannimiseen videopelisarjaan. Pelit olivat nousseet suureen suosioon 1990-luvun alussa ja Capcom itse halusi kääntää ne elokuvan muotoon. Eri Hollywoodin tekijät esittelivät ideoitaan yhtiölle, mutta kerta toisensa perään Capcom torjui heidät, kunnes Steven E. de Souza kertoi heille oman visionsa, johon yhtiö tarttui. Päärooliin valittiin Jean-Claude Van Damme, jonka palkkio söi ison osan budjetista, minkä takia sivunäyttelijät piti valita paljon kokemattomammista esiintyjistä. Kuvaukset käynnistyivät alkuvuodesta 1994 ja alun perin tekijöiden oli tarkoitus kuvata rauhallisemmat kohtaukset ensin, antaen näyttelijöiden treenata taisteluja varten rauhassa. Mutta kun pääpahista esittävä Raúl Juliá saapui kuvauksiin riutuneen näköisenä, käytyään läpi syöpähoitoja, tekijöiden oli pakko muovata aikatauluja; toiminnalliset kohtaukset kiirehdittiin ensin ja sitten vasta siirryttiin Julián osuuksiin. Ongelmia aiheutti myös huumeriippuvuuden kourissa ollut Van Damme, joka saapui useina päivinä myöhässä kuvauksiin ja jonain päivinä jätti kuvaukset kokonaan välistä. Hänen käytöksensä takia yksi elokuvan kalleimmista kohtauksista täytyi kuvata uudelleen. Capcom esitti myös kesken kuvausten vaatimuksia uusien pelihahmojen lisäämisestä elokuvaan, mikä tuotti de Souzalle vaikeuksia. Lopulta budjetin tullessa vastaan, de Souza ryhtyi repimään kokonaisia sivuja käsikirjoituksesta, toivoen voivansa leikata silti koherentin elokuvan kuvatusta materiaalista. Tuotannolla oli kiire, koska Capcom vaati sille ensi-illaksi joulukuuta 1994 ja leffa saatiin juuri ja juuri esityskelpoiseksi siihen mennessä. Street Fighter oli taloudellinen menestys, joka sai kuitenkin murskaavan vastaanoton niin kriitikoilta kuin pelien faneilta, mikä johti suunnitellun jatko-osan peruuntumiseen. Itse en ole nähnyt elokuvaa aiemmin, mutta nyt kun pelien pohjalta on tulossa uusi Street Fighter -filmatisointi (2026), päätin sitä odotellessa antaa alkuperäiselle elokuva-adaptaatiolle vihdoin mahdollisuuden.
Aasialaisvaltio Shadaloo on sisällissodan kourissa. Kun kenraali Bison ottaa maan asukkaita panttivangeikseen ja vaatii miljardien lunnaita, Allied Nations lähettää parhaan sotilaansa, eversti Guilen joukkoineen pysäyttämään Bisonin.
Elokuvan pääroolissa Allied Nationsin eversi William F. Guilena nähdään tosiaan Jean-Claude Van Damme, joka oli 1990-luvun alussa suosionsa huipulla. Maine oli kuitenkin noussut miehellä hattuun ja Van Damme teki kuvauksista yhtä helvettiä käytöksellään. Valitettavasti diivamaisuus ei korvaudu hyvällä näyttelijätyöllä, vaan Van Damme on aivan vaivaannuttavan huono roolissaan. Hän on pökkelö kuin mikä ja hän kokee suuria vaikeuksia suoltaa kehnoa dialogia luontevasti tönkön aksenttinsa läpi. Eipä ole ihme, että leffan myötä Van Dammen ura lähti aikamoiseen alamäkeen, mistä ei olekaan tapahtunut uutta nousua kolmen vuosikymmenen aikana.
Sen sijaan näyttelijäkaartin pelastavana voimana toimii vain pari kuukautta ennen elokuvan julkaisua menehtynyt Raúl Juliá, joka esittää pahaa kenraali Bisonia. Vaikka myös Julián ongelmaksi muodostuu kökkö dialogi, hän ottaa kaiken irti herkuttelemalla dramaattisella pahishahmollaan varsin viihdyttävästi. Hän tekee kenraali Bisonista ilahduttavan sarjakuvamaisen, elämää suuremman roiston. Juliá oli aluksi epäileväinen leffan suhteen, mutta koska hänen lapsensa olivat kovia Street Fighter -faneja, hän päätti tehdä elokuvan heille.
Leffassa nähdään myös Kylie Minogue eversti Guilea seuraavana luutnantti Whitena, Ming-Na Wen reportteri Chun-Li Zangina, Grand L. Bush ja Peter Tuiasosopo hänen assistentteinaan Balrogina ja Hondana, Byron Mann ja Damian Chapa huijarikaksikko Ryuna ja Ken Mastersina, Wes Studi asekauppias Sagatina ja Jay Tavare hänen tappelijanaan Vegana, Robert Mammone hirviömäisenä Blankana, sekä Andrew Bryniarski, Miguel A. Nuñez Jr. ja Roshan Seth kenraali Bisonia seuraavina Zangiefina, Dee Jayna ja tohtori Dhalsimina. Sivunäyttelijät ovat toinen toistaan heikompia rooleissaan, eikä asiaa auta se, että he pääsivät harjoittelemaan toimintakohtauksia usein vasta kuvauspäivänä.
En yhtään ihmettele, että Street Fighteria pidetään edelleen yhtenä kaikkien aikojen kehnoimmista videopelielokuvista, vaikka samalla ymmärrän myös jollain tapaa heitä, joiden mielestä leffan kökköys nimenomaan tekee siitä niin viihdyttävän. Peleistä tutut hahmot on muovattu lähes tunnistamattomiksi tyypeiksi, jotka pääsevät hädin tuskin edes tositoimiin. Peleille ominainen katutappeluasetelma myös suorastaan loistaa poissaolollaan. Ainoa tätä muistuttava kohtaus katkeaa äkillisesti juuri kuin matsi on alkamassa. Sen sijaan, että tappelijat ottaisivat toisistaan mittaa, Steven E. de Souza halusi tosiaan jostain syystä kertoa James Bond -elokuvista inspiraationsa saaneen poliittisen valtataistelun, jossa voisi olla ainesta... jos periaatteessa kaikki tämän idean ympärillä ei kusisi omaan nilkkaansa.
Elokuvan tuotannolliset ongelmat näyttelijöiden kokemattomuudesta alati muuttuvaan käsikirjoitukseen näkyvät ikävällä tavalla lopputuloksesta. Tarina etenee kömpelösti eteenpäin ja se on täynnä hölmöjä hetkiä. Tekijöidenkin mielestä turhan laajaksi paisunut hahmogalleria jää täysin pintapuoleiseksi, eikä kenenkään kohtalosta jaksa kiinnostua. Kun suuri osa näyttelijöistä takeltelee heikon dialoginsa kanssa, on keskustelukohtauksia äärimmäisen raskasta katsoa alkuhuvituksen jälkeen. Taistelukohtauksissa on oma viihdearvonsa, mutta välillä on turhankin selvää, että koreografioita ei ehditty harjoitella juuri yhtään. Puisevaa ja yleisilmapiiriltään suorastaan kornia Street Fighteria katsellessa varttia vaille kahden tunnin kesto tuntuu huomattavasti pidemmältä. Nyt jään uteliaana odottamaan tulevaa elokuvayritystä. Traileri vaikuttaa siltä, että tekijät ovat halunneet tehdä peleille uskollisemman sovituksen, mutta samalla leffasta on aistittavissa täysin toisenlaista kökköyttä...
Steven E. de Souza ei vain käsikirjoittanut elokuvaa, vaan hän myös uralleen poikkeuksellisesti ohjasi sen. De Souzalla oli takanaan mainioita leffoja, kuten Commando (1985), Juokse tai kuole (The Running Man - 1987) ja Die Hard - vain kuolleen ruumiini yli (Die Hard - 1988), mutta Street Fighteria hän ei saa toimimaan. Leffa näyttäytyikin selvänä käännekohtana toimintaklassikoita kirjoittaneen de Souzan uralla, koska seuraavaksi hän sai aikaiseksi lähinnä sellaisia pökäleitä kuin Judge Dredd - tuomarin (Judge Dredd - 1995) ja toisen videopelielokuvan Lara Croft Tomb Raider - elämän lähteen (Lara Croft: Tomb Raider - The Cradle of Life - 2003). Sääli.
Eipä Street Fighterin teknisissäkään ansioissa ole juuri kehumista. Leffa on kelpuutettavasti kuvattu, lavasteet näyttävät hyviltä ja osa käytännön tehosteista toimii. Puvustus on kuitenkin ailahtelevaa ja maskeeraukset ovat erään hahmon kohdalla kiusallisen huonot, eivätkä monet hahmoista edes näytä peliverrokeiltaan. Myös leffan digitehosteet ovat parhaat päivänsä nähneet. Äänimaailma rymistelee menevästi, mutta eipä Graeme Revellin säveltämistä musiikeista jää mitään mieleen.
Lopputekstien jälkeen nähdään vielä kohtaus, joka pohjusti jatko-osaa, jota ei koskaan tehty.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.8.2026
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Street Fighter, Yhdysvallat, Japani, 1994, Capcom Entertainment, Universal Pictures, Edward R. Pressman Productions
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti