Arvostelu: Aquaman and the Lost Kingdom (2023)

AQUAMAN AND THE LOST KINGDOM

Ohjaus: James Wan

Pääosissa: Jason Momoa, Patrick Wilson, Yahya Abdul-Mateen II, Amber Heard, Randall Park, Temuera Morrison, Nicole Kidman, Dolph Lundgren, Vincent Regan, John Rhys-Davies ja Pilou Asbæk

Genre: toiminta, fantasia, scifi

Kesto: 2 tuntia 4 minuuttia

Ikäraja: 12

DC Comicsin sarjakuviin perustuva supersankarielokuva Aquaman (2018) oli valtava menestys, joten sille päätettiin tietysti tehdä jatkoa. Jo ensimmäistä elokuvaa tehdessään päätähti Jason Momoa esitteli ideansa jatko-osan tarinasta ja sen pohjalta David Leslie Johnson-McGoldrick ryhtyi työstämään käsikirjoitusta. Samaan aikaan elokuvalle suunniteltiin lisäosaleffaa "The Trench", mutta idea lopulta kuopattiin. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2021 ja elokuvan oli tarkoitus ilmestyä jo viime jouluna, mutta koronaviruspandemian takia julkaisua jouduttiin viivästyttämään. Nyt Aquaman and the Lost Kingdom on vihdoin saapunut elokuvateattereihin ja itse odotin leffaa ristiriitaisin odotuksin. Ensimmäinen Aquaman oli mielestäni mainio supersankarirymistely, mutta DC:n elokuvauniversumi on ollut viime aikoina erityisen hajanainen, eivätkä huhut leffan tuotanto-ongelmista tai pieleen menneistä testinäytöksistä herättäneet luottoa jatko-osan toimivuutta kohtaan. Kävin silti katsomassa Aquaman and the Lost Kingdomin heti sen ensi-iltapäivänä IMAXissa.

Aquaman tarvitsee vangitun veljensä Ormin apua, kun myyttisen ja voimakkaan Mustan kolmikärjen löytänyt Black Manta palaa kostamaan isänsä kuoleman.

Lukuun ottamatta Willem Dafoen näyttelemää Vulkoa, ensimmäisestä Aquaman-elokuvasta tutut hahmot tekevät paluun ja ainakin näillä näyttelijöillä nähtävästi viimeistä kertaa, Aquaman and the Lost Kingdomin lopettaessa tämänhetkisen DC-elokuvauniversumin. Jason Momoan on huhuttu palaavan tulevaan, James Gunnin johtamaan DC-leffauniversumiin uudessa roolissa Lobona, mutta hänet nähdään vielä ainakin nyt Arthur Currynä, eli Aquamanina. Karismaattinen Momoa toimii roolissa edelleen, esittäen oivallisesti niin hahmon hupsumman kuin vakavammankin puolen. Aquaman pohtii entistä enemmän paikkaansa maailmassa, saatuaan lapsen. Hänen pitäisi nyt toimia sekä isänä lapselleen, Atlantiksen kuninkaana, että niin maanpäällisen kuin merenalaisenkin maailman suojelijana.

     Ex-miehensä Johnny Deppin kanssa käytyjen oikeudenkäyntien aikana ja niiden jälkeen on puhuttu paljon Amber Heardin paluusta Aquamanin rakkaan Meran rooliin. Jotkut sanoivat, että Heard olisi saanut potkut leffasta, minkä puolesta kirjoitettiin jopa vetoomuksia. Heard itse on sanonut joutuneensa taistelemaan roolinsa puolesta ja DC Filmsiä johtava Walter Hamada on jopa myöntänyt, että Meran uudelleenroolitusta oli pohdittu. James Wan halusi kuitenkin pitää Heardin Merana. Hahmon ruutuaikaa on vähennetty huomattavasti ykkösleffaan verrattuna. Heard hoitaa roolinsa kelvollisesti kuten ykkösosassa, mutta elokuvaa katsoessa voi huomata, etteivät tekijät oikein tienneet, mitä tehdä näyttelijän ja tämän hahmon kanssa.

Sivurooleissa nähdään toistamiseen myös Temuera Morrison ja Nicole Kidman Aquamanin ihmisisä Tomina ja atlantislaisäiti Atlannana, Dolph Lundgren Meran isänä, kuningas Nereusina ja Patrick Wilson Aquamanin veljenä, Ormina, eli Ocean Masterina. Pahisroolia edustaa tälläkin kertaa Yahya Abdul-Mateen II:n näyttelemä David Kane, eli Black Manta, jonka apurina häärää ykkösleffan lopputekstikohtauksessa nähty tohtori Stephen Shin (Randall Park), joka haaveilee Atlantiksen löytämisestä. On hieman tylsää, että Black Manta toimii tälläkin kertaa pahiksena. Vaikka hahmo saakin uusia voimia Mustan kolmikärjen avulla, ei hänestä saada paljoa irti. Sen sijaan Wilsonin näyttelemästä Ormista kaivetaan uusia puolia, kun Aquaman tarvitsee tämän apua Black Mantan pysäyttämiseen. Leffan aikana on vaikea olla tuumimatta, miksei Aquaman vain soittanut kavereilleen Justice Leaguesta sen sijaan, että luottaisi veljeensä, joka tuntee syvää vihaa häntä kohtaan.

Ottaen huomioon, että ensimmäinen Aquaman on DC-elokuvien suurin kassamagneetti, olisi voinut luulla, että jatko-osan teko tapahtuisi kuin leikiten. Aquaman and the Lost Kingdomin matka valkokankaille oli kuitenkin kivikkoinen ja siihen mahtui monta mutkaa matkaan, oli kyse sitten Heardin erottamista koskevista vetoomuksista, nähtävästi vaikeasta ilmapiiristä kuvauksissa, useista uusintakuvauksista tai koko DC-leffauniversumin uudelleenkäynnistämisen ilmoittamisesta, kun vanha leffauniversumi oli edelleen käynnissä. Vaikea tuotanto näkyy lopputuloksessa, ainakin osittain.

Ei Aquaman and the Lost Kingdom huono leffa ole, se on lähinnä vain todella yhdentekevä ja keskinkertainen. Se tarjoaa silloin tällöin ihan menevää supersankaritoimintaa ja sen seikkailu viihdyttää aika ajoin, mutta eipä kokonaisuudesta tunnu jäävän käteen mitään. Mukana on niin hyvää kuin kehnoa huumoria. Pienimuotoisemmat käsirysyt ovat mainioita, mutta isommat spektaakkelitaistelut kaatuvat oman painonsa alle. Tarina on tarpeeksi kelvollinen, mutta käsikirjoitus kaipaisi silti reippaasti potkua. On aika tylsää, että viiden vuoden odotuksen jälkeen luvassa on jälleen Black Mantan kostoyritystä ja myyttisen kolmikärjen etsintää. Taustalla lymyilee ihan kiinnostava takapiru, josta ei kuitenkaan saada oikein mitään irti. Käsikirjoitus yrittää ottaa hieman kantaa ilmastonmuutokseen ja luonnonsuojeluun, mutta teema jää pintaraapaisuksi. Mielenkiintoisen merenalaisen maailman ja mytologian syventämisen ohella elokuvan kantavana voimana toimii Aquamanin ja Ormin yritys parantaa välejään - joskin veljesten naljailevista keskusteluista herää herkästi mielleyhtymiä Marvel-leffoista tuttujen ukkosenjumala Thorin ja tämän pahan Loki-veljen kanssakäymisiin. Asiaahan ei auta, että Aquaman jopa kutsuu Ormia Lokiksi yhdessä kohtaa.

Ohjauksesta vastaa tälläkin kertaa modernina kauhutaiturina pidetty James Wan, jonka kannattaisi pysytellä siellä kauhun puolella. Wanin käsissä Aquaman and the Lost Kingdom äityy toisinaan hieman turhauttavaksi mekastukseksi, eivätkä leffan dramaattisemmat ja humoristisemmat puolet kulje käsi kädessä. Tekniseltä puoleltaan elokuva näyttää keskeneräiseltä. Kameratyöskentely on kelvollista ja lavasteet ja asut oivalliset, mutta tietokonetehosteista tulee usein mieleen videopelit. Vedenalaisissa kohtauksissa hahmojen digihiukset näyttävät kummallisilta ja toimintakohtauksissa on selvää, kun näyttelijä vaihdetaan animoituun hahmoon. Äänimaailma rymistelee kovaäänisesti, oli kyse sitten efekteistä tai Rupert Gregson-Williamsin musiikeista.

Yhteenveto: Aquaman and the Lost Kingdom on harmillisen keskinkertainen ja unohdettava jatko-osa mainiolle supersankarielokuvalle. Leffan haastava tuotanto näkyy lopputuloksesta ja elokuva on rakenteeltaan hieman takkuileva. Ajoittain elokuva viihdyttää passelisti, mutta toisinaan taas se on raskassoutuista seurattavaa. Niin huumorin kuin toiminnan taso vaihtelee ja suuret, keskeneräisiltä näyttävien digitehosteiden täyttämät taistelut saavat ähkyn nopeasti aikaiseksi. On hieman tylsää, että tarina kierrättää paljon juttuja ykkösosasta pahiksesta lähtien. Tekijät kuitenkin laajentavat kiinnostavasti tätä merenalaista maailmaa. Parasta elokuvassa on Aquamanin ja Ormin välien lämpeneminen. Jason Momoa toimii edelleen nimikkoroolissa Aquamanina ja muu näyttelijäkaarti hoitaa tonttinsa vaihtelevin lopputuloksin. Aquaman and the Lost Kingdom ei ole huono elokuva, mutta se on todella valitettavan yhdentekevä tapaus ja erityisen iso pettymys, kun sen mieltää nykyisen DC-elokuvauniversumin päätösosaksi. Parin vuoden päästä uusi DC-leffauniversumi pyörähtää käyntiin Superman: Legacylla (2025), jossa nähdään David Corenswet Supermanina Henry Cavillin sijaan. Aquaman on takuulla mukana siinäkin leffauniversumissa, varmaan jonkun toisen näyttelijän esittämänä.

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.12.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Aquaman and the Lost Kingdom, 2023, Warner Bros., DC Entertainment, Atomic Monster, The Safran Company

Arvostelu: Expend4bles (2023)

EXPEND4BLES

Ohjaus: Scott Waugh

Pääosissa: Jason Statham, Megan Fox, Dolph Lundgren, Randy Couture, Curtis "50 Cent" Jackson, Jacob Scipio, Iko Uwais, Sylvester Stallone, Andy García, Levy Tran ja Tony Jaa

Genre: toiminta

Kesto: 1 tunti 43 minuuttia

Ikäraja: 16

Toimintastarojen tähdittämä toimintaelokuva The Expendables (2010) oli negatiivisista arvosteluistaan huolimatta taloudellinen menestys, joten jatkoa oli luvassa. The Expendables 2 (2012) sai suopeamman vastaanoton kriitikoilta ja menestyi vielä edeltäjäänsä paremmin lippuluukuilla, mutta The Expendables 3 (2014) sai lähinnä lyttäävää palautetta ja menestyi huomattavasti edellisosia huonommin. Siitä huolimatta neljännen osan suunnittelu käynnistyi ja päätähti Sylvester Stallonen mukaan sen olisi tarkoitus jäädä sarjan viimeiseksi elokuvaksi. Taiteellisten erimielisyyksien vuoksi Stallone kuitenkin jätti projektin vuonna 2017, kunnes suostui vuotta myöhemmin palaamaan leffan pariin. Alun perin ohjaajana oli tarkoitus toimia kolmososan tavoin Patrick Hughes, mutta vuonna 2021 hänet korvattiin Scott Waughilla. Kuvaukset käynnistyivät saman vuoden syyskuussa ja nyt pöljän Expend4bles-nimen saanut elokuva on saapunut teattereihin. Itse olen pitänyt sarjan aiempia osia lähinnä keskinkertaisena höttönä, eivätkä odotukseni neljättä osaa kohtaan olleet korkeat, etenkin leffan näyttelijäkaartin ja trailerin nähtyäni. Kävin kuitenkin katsomassa Expend4blesin heti sen ensi-iltapäivänä yhdessä useita näitä toimintatähtiä fanittavan isäni kanssa, jonka kanssa olin aiemmatkin Expendablesit katsonut.

Expendables-tiimi saa tehtäväkseen pysäyttää asekauppias Rahmatin, joka on saanut käsiinsä ydinaseita ja aikoo käynnistää niillä kolmannen maailmansodan.

Vanhasta Expendables-poppoosta enää vain Sylvester Stallonen näyttelemä Barney Ross, Jason Stathamin näyttelemä Lee Christmas, Dolph Lundgrenin esittämä Gunner Jensen ja Randy Couturen esittämä Toll Road tekevät paluun, aiempien tähtien jättäydyttyä pois nelososasta erinäisten syiden takia. Stallonen rooli jää yllättävän lyhyeksi; olisikohan hänellä ehkä vartti ruutuaikaa koko leffassa. Stathamin esittämä Christmas nouseekin elokuvan keulakuvaksi. Statham hoitaa hommansa tutulla tyylillään, eikä yritä yhtään sen enempää kuin muissakaan tämän vuoden kökkörainoissaan, Fast & Furious X:ssä (Fast X - 2023) ja Meg 2: The Trenchissä (2023). Lundgren on ihan hupaisa tarkka-ampujana, jolla alkaa olla ongelmia näkönsä kanssa, kun taas puinen Couture ei ole kehittynyt näyttelijänä yhtään elokuvien varrella.

     Siinä, missä aiemmissa Expendables-elokuvissa nähtiin toinen toistaan kovempia toimintastaroja, kuten Arnold Schwarzenegger, Bruce Willis, Chuck Norris, Mel Gibson, Jean-Claude Van Damme, Harrison Ford ja Wesley Snipes, neljännessä leffassa mukaan hyppäävät näyttelijävalinnat aiheuttavat lähinnä myötähäpeää. Tosielämässäkin kamppailulajimestarit Iko Uwais ja Tony Jaa ovat vielä passelit lisäykset, joskin kummankin taidot haaskataan lähes täysin ja Andy García menettelee tämänkertaisena tehtävänantajana, CIA-agentti Marshina. Muina tulokkaina nähdään Megan Fox, rap-artisti 50 Cent, sekä lähes tuntemattomat Levy Tran ja Jacob Scipio. Foxilla ja Tranilla yritetään tuoda naisvoimaa tiimiin, mutta Foxin rooliksi jää lähinnä keikkua kameran edessä tiukoissa nahka-asuissa, eikä hän taida tappaa kuin yhden ainoan pahiksen koko leffan aikana. 50 Cent ei vieläkään näytä, että hän kuuluisi elokuviin ja Scipion osuus jää heikoksi yritykseksi toistaa kolmosleffassa nähdyn Antonio Banderasin Galgo-hahmon moottoriturpaisuutta. Elokuvaa katsoessa huomaa usein pohtivansa, ketä kaikkia parempia vaihtoehtoja leffaan olisi voinut saada. Liam Neeson, Keanu Reeves, Denzel Washington, Danny Trejo... tai jos naisvoimaa haluttiin mukaan, niin entäpä Linda Hamilton, Sigourney Weaver, Michelle Rodriguez tai vaikkapa Milla Jovovich?

Aiempia osia selvästi heikompi näyttelijäkaarti ei jää Expend4blesin ainoaksi ongelmaksi. Kyseessä on todella puolivillaisesti kasaan pistetty toimintakohellus, joka ei jaksa edes viihdyttää. Barneyn ja Christmasin keskinäinen vittuilu leffan alussa on ihan hupaisaa kuunneltavaa, mutta eipä rainasta muuten paljoa hupia löydy. Toimintakohtaukset ovat ponnetonta räpeltämistä, ajoittain jopa suorastaan pitkäveteistä seurattavaa. Lapsiystävällisemmän kolmososan jälkeen tekijät halusivat voittaa fanit takaisin puolelleen ja nelosesta on tehty huomattavasti raaempi. Ongelma vain on siinä, että veriroiskeet koostuvat pelkästään naurettavan surkeista tietokonetehosteista, joita tuskin hyväksyttäisiin edes videopeleihin. Aivan liian pitkässä lopputaistelussa ehtii pariinkin otteeseen vilkaista kelloa, että milloin tämä yksitoikkoinen räiskintä loppuu? Erityinen pettymys on, etteivät Uwais ja Jaa pääse oikeuksiinsa tai tappelemaan toisiaan vastaan. 

Käsikirjoituksenraakile on tällä kertaa vieläkin ohuempi, antaen aika laiskat raamit uusimmalle tehtävälle. Erityisen turhauttavaa on, kuinka hälläväliä-asenteella kaikki hoidetaan ja kirjoitetaan pois alta, varsinkin viimeisillä minuuteilla, jolloin juonenkäänteet muuttuvat suorastaan typeriksi. Typeryys ei välttämättä haittaisi, jos elokuva tajuaisi, kuinka pöljä se on, mutta leffaa kohdellaan aivan liian vakavin mielin. Etenkin puolivälin tosikkopatsastelu käy puuduttavaksi. Näiden Expendables-leffojen piti olla nostalgiantäyteistä mäiskettä kasarirainojen hengessä. Nyt kun lähes kaikki kasaritähdet ovat halunneet pois sarjasta ja heidät on korvattu Megan Foxin ja 50 Centin tasoisilla näyttelijöillä, kohdeyleisölle tuskin irtoaa enää mitään. Nuorempaa yleisöäkään tuskin saadaan enää tässä kohtaa kalasteltua mukaan.

Expend4blesin ohjauksesta vastaa Scott Waugh, jonka edellisen työn, John Cenan ja Jackie Chanin tähdittämän Hidden Strike -leffan (2023) ilmestymisestä ei ole kulunut kuin kaksi kuukautta. Waugh ei erityisemmin vakuuta Expend4blesin puikoissa. Hän ei saa aikaiseksi edes kivaa kertakäyttöviihdettä, vaan leffan tuijottaminen tuntuu edetessään yhä vain enemmän puhtaalta ajan haaskaukselta. Elokuva ei edes näytä hyvältä. Taustakankaiden käyttö on vähän väliä selvää ja digitehosteet ovat täysin viimeistelemättömät. Erityisesti loppuhuipennuksen räjähdykset näyttävät surkuhupaisan huonoilta. Lavasteet ja asut ovat tuttua peruskauraa ja maskeeraukset ajavat asiansa. Äänimaailma jylisee mukavasti, mutta Guillaume Rousselin säveltämät musiikit eivät mitenkään erotu edukseen.

Yhteenveto: Expend4bles on turhauttavan kehno toimintaräpellys, joka osoittaa, että koko leffasarja kuuluisi jo vanhainkotiin. Aiemmin toinen toistaan kovemmilla toimintatähdillä varusteltu elokuvasarja hämmentää nelosleffassa roolivalinnoillaan, pistäen miettimään, että eikö tekijöillä ollut varaa pestata varteenotettavampia tyyppejä, vai ymmärsivätkö kaikki kieltäytyä tarjouksesta? Sylvester Stallonekin tuntuu olevan mukana enää pakon seurauksesta ja ukon ruutuaika vähenee suunnilleen varttiin. Jason Statham hoitaa pääosan samalla lailla kuin kaikissa muissakin leffoissaan, sivunäyttelijöiden ollessa joko kehnoja tai välinpitämättömiä. Elokuva on kaikin puolin laiskasti pistetty kasaan, eivätkä edes naurettavan huonoilla tietokonetehosteilla ja kiusallisen kököllä digiverellä varustellut toimintakohtaukset jaksa viihdyttää. Alkupäässä Barneyn ja Christmas väliset sanailut huvittavat, mutta siihen se sitten jää. Expend4blesia ei voi suositella edes edellisosien faneille, sillä niin puolivillaisesti ja halvalla se on pistetty kasaan. Elokuvan kanssa voi ihan hyvin odottaa siihen, että se ilmestyy jossain kohtaa suoratoistopalveluun - siellä se olisi pitänyt alun perinkin julkaista.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.9.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Expend4bles, 2023, Millennium Films, Nu Boyana Film Studios, Media Capital Technologies, Campbell Grobman Films

Arvostelu: The Expendables 3 (2014)

THE EXPENDABLES 3

Ohjaus: Patrick Hughes

Pääosissa: Sylvester Stallone, Jason Statham, Mel Gibson, Dolph Lundgren, Wesley Snipes, Antonio Banderas, Randy Couture, Harrison Ford, Arnold Schwarzenegger, Jet Li, Terry Crews, Kellan Lutz, Ronda Rousey, Glen Powell, Victor Ortiz ja Kelsey Grammer

Genre: toiminta

Kesto: 2 tuntia 6 minuuttia - Extended Cut: 2 tuntia 11 minuuttia

Ikäraja: 16

Toimintastarojen tähdittämä The Expendables (2010) oli taloudellinen hitti, joten jatkoa oli tietty luvassa. The Expendables 2 (2012) menestyi vielä edeltäjäänsä paremmin, joten kolmososan teko lähti heti liikkeelle. Kuvaukset käynnistyivät elokuussa 2013 ja lopulta The Expendables 3 sai ensi-iltansa vuotta myöhemmin. Elokuva ei saanut kummoista palautetta kriitikoilta, eikä se ollut edeltäjiensä veroinen taloudellinen hitti - osittain sen takia, että jo pari viikkoa ennen ilmestymistä koko elokuva vuoti nettiin hyvällä kuvanlaadulla, missä sen arveltiin saaneen jopa lähes 200 000 katselua ensimmäisenä päivänä. Itse katsoin elokuvan vasta vuokralta ja pidin sitä aika keskinkertaisena toimintaleffana. Nyt kun elokuvasarja on jälleen saamassa jatkoa neljännen filmin voimin, päätin katsoa The Expendablesit läpi ja arvostella ne. Noin puolitoista kuukautta kakkosleffan jälkeen katsoin The Expendables 3:n.

Vapautettuaan yhden Expendables-tiimin jäsenistä vuosien vankeudesta, ryhmä lähetetään kohtaamaan tähän asti pahimman vastustajansa, yhden ryhmän perustajista, Conrad Stonebanksin.

Sylvester Stallone, Jason Statham, Dolph Lundgren, Randy Couture ja Terry Crews palaavat rooleihinsa Expendables-tiimin jäseninä Barney Rossina, Lee Christmasina, Gunner Jenseninä, Toll Roadina ja Hale Caesarina, minkä lisäksi aiemmista filmeistä tutut Jet Li ja Arnold Schwarzenegger käyvät pistäytymässä Yin Yangina ja Trench Mauserina. Bruce Willisin esittämä Church ainoastaan mainitaan, Willisin pyytäessä esiintymisestään liian kovaa liksaa, jolloin hahmo kirjoitettiin ulos elokuvasta ja korvattiin Harrison "Indiana Jones" Fordin esittämällä CIA:n operaatiojohtaja Drummerilla. Vanhat tutut hoitavat hommansa yhä ihan menevästi, joskin samaa intoa ei tunnu enää löytyvän leffasarjaa kohtaan kuin aiemmin.

     Karismaattisen Fordin lisäksi tulokkaina leffasarjaan saapuvat myös Wesley Snipes pitkään vankeudessa lusineena Doctor Deathina, Antonio Banderas hölösuisena Galgona, huonoimman miessivuosan Razzie-palkinnon voittanut Kelsey Grammer Barneyn tuttuna Bonapartena, sekä Mel Gibson tämänkertaisena vihollisena, yhtenä Expendables-joukon alkuperäisenä jäsenenä, Conrad Stonebanksina. Snipes on elokuvan parasta antia, hypäten tyylillä huipputappajan osaansa. Banderas tuo mukaan kelpo huumoria, Gibsonin toimien oivana roistona. Grammerin Razzie-voitto tuntuu pahasti liioitellulta, etenkin kun hänen ruutuaikansa on todella vähäinen. Elokuvassa oli alun perin tarkoitus esiintyä myös Jackie Chan, Nicolas Cage ja Milla Jovovich, mutta harmillisesti nämä suunnitelmat eivät toteutuneet.

The Expendables 3 lähtee mainiosti liikkeelle vauhdikkaalla toimintakohtauksella, jossa Barney ja kumppanit vapauttavat Doc Deathin junavankilastaan. Kohtaus nappaa hyvin mukaansa ja lupailee viihdyttävää leffaa, jossa vanhat äijät heittävät huonoa läppää samalla, kun ampuvat roistoja kumoon - jopa silloin, kun pahispuolen aseeton edustaja yksinkertaisesti vain poistuu vessasta yhä housut kintuissa. Elokuva kuitenkin menettää vetoaan, mitä pidemmälle se etenee. Jossain kohtaa Barney päättää hajottaa Expendables-ryhmän, pelätessään, että tämä homma voisi koitua hänen kamujensa kuolemaksi, joten sen sijaan hän pestaa nuoria ja kokemattomampia tyyppejä (Kellan Lutz, Ronda Rousey, Glen Powell ja Victor Ortiz) auttamaan häntä. Heidän elämänsä eivät kaiketi merkitse Barneylle mitään.

Jo leffasarjan toisessa osassa hyödynnettiin tylsästi nuorta sotilashahmoa (Liam Hemsworth), jonka ainoa funktio oli lopulta vain toimia motivaattorina vanhoille äijille ja samaa kikkaa kokeillaan myös tässä. Katsojaa ei kuitenkaan saada kiinnostumaan tästä uudesta nelikosta yhtään, joten menossa ei tunnu olevan painoarvoa. Kun nelikko tuodaan mukaan, leffan taso laskee huomattavasti. Viihdearvo hiipuu ja elokuva muuttuu jopa raskassoutuiseksi. Lopputaistelu onnistuu sentään hieman koukuttamaan uudestaan, mutta silloinkin tykitys ja tulitus muuttuu nopeasti tylsän itseään toistavaksi ja jännityksettömäksi mekastukseksi. Monelle toimintafanille voi myös tulla pettymyksenä, kuinka verettömiä taistelut ovat.

Tällä kertaa ohjaajana toimii Patrick Hughes, joka on The Expendables 3:n jälkeen tehnyt ihan veikeän The Hitman's Bodyguardin (2017) ja sen kehnohkon jatko-osan Hitman's Wife's Bodyguardin (2021). Harmillisesti Hughesin työ ei ole kummoista tässä. Hän ohjaa toimintakohtauksia ihan sujuvasti, muttei saa niihin tunnetta, vaan homma jää vain totaalisen pintapuoliseksi rymistelyksi. Tähän vaikuttaa toki Stallonen, Creighton Rothenbergerin ja Katrin Benediktin heikko käsikirjoitus. On toki väärin olettaa, että tällaisen filmin teksti olisi tätä laadukkaampi, mutta silti toivoisin, että kolmikon rustaama juoni olisi edes hieman kiinnostavampi. Sentään he ovat kirjoittaneet ihan hauskoja kettuiluja hahmojen välille. Elokuva on ihan toimivasti kuvattu, siinä on kelpo lavasteita, asuja ja maskeerauksia ja äänimaailma rymistelee mukavasti. Erikoistehosteet ovat pääasiassa sujuvat, mutta paikoitellen räjähdyksistä paistaa läpi digitaalisuus.

Elokuvasta on olemassa muutamaa minuuttia pidempi Extended Cut, joka sisältää lähinnä kuvia pahiksista, joihin luodit osuvat, siistitymmän teatteriversion leikatessa tällaisista otoksista pois. Kokonaan uusia kohtauksia versiosta ei löydy, jos ei lasketa Expendables-tiimin tappamaa vessassa-kävijä-parkaa.

Yhteenveto: The Expendables 3 on kelvollisesta alusta ja lopustaan huolimatta aika heikko toimintarymistely, jossa leffasarjan vetovoima alkaa tosissaan hiipua. Stallonesta ja kumppaneista ei löydy samaa intoa elokuvaa kohtaan kuin parissa aiemmassa osassa. Näyttelijäkaartin pelastavina tekijöinä toimivatkin tulokkaat Wesley Snipes, Mel Gibson, Harrison Ford ja Antonio Banderas, joista erityisesti Snipes ja Banderas heittäytyvät hyvin rooliensa vietäväksi. Tämänkertainen tarina on aika yhdentekevä ja muuttuu jopa hieman pitkäveteiseksi, kun nuoret sotilaat tuodaan mukaan. Katsojana ei pahemmin jaksa välittää tapahtumista. Toimintakohtaukset ovat ajoittain ihan viihdyttäviä, mutta turhan verettömiä ja siistittyjä, sekä vähän liian yksitoikkoisia tykityksessään. Tekninen osasto toimii passelisti, joskin erikoistehosteista näkyy digitaalisuus. Jos aiemmat The Expendables -rainat iskivät lujaa, kolmososa tuskin on poikkeus. Nyt jään ihan mielenkiinnolla odottamaan tulevaa neljättä elokuvaa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.5.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Expendables 3, 2014, Lionsgate, Millennium Films, Nu Image Entertainment GmbH, Davis-Films, Ex3 Productions, Fipex Holding, Nu Boyana Film Studios

Arvostelu: Kätyrit: Grun tarina (Minions: The Rise of Gru - 2022)

KÄTYRIT: GRUN TARINA

MINIONS: THE RISE OF GRU

Ohjaus: Kyle Balda

Pääosissa: Steve Carell, Pierre Coffin, Taraji P. Henson, Alan Arkin, Jean-Claude Van Damme, Lucy Lawless, Dolph Lundgren, Danny Trejo, Michelle Yeoh, RZA, Russell Brand ja Julie Andrews

Genre: animaatio, komedia, seikkailu

Kesto: 1 tunti 27 minuuttia

Ikäraja: 7

Illumination Entertainmentin animaatiokomedia Itse ilkimys (Despicable Me - 2010) oli suuri hitti, jolle tehtiin tietty jatkoa. Itse ilkimys 2 (Despicable Me 2 - 2013) ja Itse ilkimys 3 (Despicable Me 3 - 2017) olivat edeltäjiään isompia hittejä ja vielä menestyksekkäämpi lippuluukuilla oli päähenkilön keltaisista apureista tehty lisäosaleffa Kätyrit (Minions - 2015). Pian lisäosaelokuvan ilmestymisen jälkeen alkoi jatko-osan suunnittelu. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animointi alkoi loppuvuodesta 2019 ja elokuvan oli tarkoitus saada ensi-iltansa jo kesällä 2020, mutta koronaviruspandemian takia sitä on siirretty useaan otteeseen. Nyt Minions: The Rise of Gru, eli suomalaisittain Kätyrit: Grun tarina on saapunut elokuvateattereihin. Itse en ollut elokuvasta erityisen innoissani. Mielestäni ensimmäinen Itse ilkimys -leffa on varsin kelpo raina, mutten piitannut sen jatko-osista. Ensimmäinen Kätyrit-elokuva oli kuitenkin mielestäni ihan menevä, joten toivoin, että jatko-osa olisi edes hieman sen tasoa. Meninkin vähän skeptisin odotuksin katsomaan Kätyrit: Grun tarinaa sen ensi-iltapäivän aamuna.

1970-luvulla 12-vuotias Gru haaveilee superrikollisen urasta, osana pelättyä Konnakuusikkoa. Kun yksi kuusikosta sieppaa pojan, Grun hölmöjen keltaisten kätyreiden on lähdettävä pelastusretkelle.

Tohelot ja pöljät keltaiset kätyriolennot (tai kuten varmaan kaikki oikeasti kutsuvat niitä Suomessa, "minionit") tekevät pitkään odotetun paluunsa valkokankaille, Pierre Coffinin toimiessa niiden kaikkien ääninäyttelijänä - jopa suomidubbauksessa. Ensimmäisestä Kätyrit-elokuvasta tuttu kolmikko Kevin, Stuart ja Bob toimii tämänkin leffan päätriona, joskin myös vielä hölmömpi Otto saa paljon ruutuaikaa omassa sivuseikkailussaan. Kolmikko toimii ihan lystikkäästi edelleen, hahmojen ollessa onnistuneesti hieman erilaisia toisistaan.

     Ensimmäisen Kätyrit-elokuvan lopuksi keltaiset oliot hyppäsivät pahiksen ammatista haaveilevan Gru-pojan (Steve Carell) mukaan ja nyt palvelevat tätä tulevaisuuden superrikollista. Tässä elokuvassa Gru on vasta 12-vuotias lapsi, mutta sitäkin innokkaampi roistoudesta. Vaikka lapsi-Gru onkin oiva idea, hahmo tuntuu varastavan tarinallista valokeilaa liikaa itseensä elokuvan nimikkohahmoilta.

Muita hahmoja leffassa ovat Grun ihailemaan Konnakuusikkoon kuuluvat Disco Donna (Taraji P. Henson), Willi Koukku (Alan Arkin), Mahtikoura (Danny Trejo), Nunnachaku (Lucy Lawless), Svedunaattori (Dolph Lundgren) ja Saksi-Jean (Jean-Claude Van Damme), Grun äkäinen äiti (Julie Andrews), akupunktioita suorittava Chow (Michelle Yeoh), Oton kohtaama moottoripyöräilijä (RZA), sekä Itse ilkimys -leffoista tuttu nuori tohtori Nefario (Russell Brand). Vaikuttavasta ääninäyttelijäjoukosta huolimatta sivuhahmot eivät pahemmin vakuuta. Konnakuusikon jäsenet eivät herätä erityistä mielenkiintoa, eivätkä myöskään tarjoa uhkaa tai naurujakaan.

Harmillisesti Kätyrit: Grun tarina ei onnistunut voittamaan minua puolelleen. Siitä löytyy ajoittain ihan hassuja ja viihdyttäviä hetkiä (parhaana kenties trailerissa lähes kokonaan näytetty lentokoneosio) ja myönnän naurahtaneeni ääneen muutaman kerran, mutta muuten kyseessä on hieman turruttava melukohellus. Erityisesti lopputaistelun aikana aloin jo toivoa, että äänenvoimakkuutta laskettaisiin, sillä jatkuva huutaminen alkoi käydä ikävästi korviin. Näytökseni yleisön nuorempaa väkeä seuratessa tuli sentään huomattua, että kohderyhmään elokuva tehoaa varmasti hyvin. Siinä tapahtuu ihan koko ajan jotain ja jokainen rauhallisempikin hetki on jossain kohtaa pakko keskeyttää älämölöllä ja/tai jollain villillä jutulla sinkoilemassa ympäri kuvaa. Voisi luulla, että kaikessa vauhdissaan elokuva kulkisi nopeasti, mutta ei. Tämä puolitoistatuntinen tuntuu yllättävänkin pitkältä.

Isoin ongelmani elokuvassa on kuitenkin se, että se tuntuu olevan yllättävän vähän kiinnostunut itse Kätyreistä. Kuten leffan suomenkielinen nimi sanookin, tämä on Grun tarina. Varmaan ainoa syy, miksei elokuvaa nimetty Itse ilkimykseksi on, että ensimmäinen Kätyrit-leffa tuotti enemmän rahaa kuin yksikään Itse ilkimyksistä. Minulla on ollut varsin ristiriitainen suhtautuminen näihin keltaisen sekopäihin ja olen välillä kokenut ne todella ärsyttäviksi. Tätä elokuvaa katsoessani minua kuitenkin jopa harmitti, kuinka vähän ruutuaikaa kätyrit saavat. Kestää yli puoli tuntia, kunnes Kevin, Bob ja Stuart nousevat esiin Grun varjosta. Kolmikon kommellus nostaa leffan tasoa aika ajoin ja jotkut jutut olisivat toimineet paremmin irrallisina lyhytelokuvina. Kokonaisuus jää kuitenkin erittäin keskinkertaiseksi.

Elokuvan animaatiojälkeä ei kuitenkaan voi kuin kehua. Visuaalisesti Kätyrit: Grun tarina on todella taidokkaasti tehty ja oivallisen värikäs. Hahmot ovat vekkulimaisen näköisiä ja taustat ovat pullollaan yksityiskohtia. Varsinkin 1970-luvun San Francisco on hienosti luotu animaatiomuodossaan. Usein jopa toivoo, että tekijät uskaltaisivat rauhoittua enemmän näyttääkseen animaattoreiden hienoja luomuksia. Matthew Fogelin käsikirjoitus ja Kyle Baldan ohjaus kuitenkin paahtavat siihen tahtiin eteenpäin, ettei aikaa oikein jää sellaiselle. Meuhkaava äänimaailma käy tosiaan välillä raskaaksi. Heitor Pereiran säveltämät musiikit tunnelmoivat ihan hyvin taustalla, mutta jäävät tunnettujen hittibiisien varjoon, mitä läpi leffan hyödynnetään.

Yhteenveto: Kätyrit: Grun tarina on keskinkertainen, joskin paikoitellen ihan viihdyttävä animaatiokohellus, joka luultavasti iskee lujaa lapsiin. Elokuvan iso ongelma on, että se tuntuu enemmän Itse ilkimys -leffalta kuin Kätyreiden omalta filmiltä. Grun tarina on osuva lisänimi, leffan keskittyessä lähinnä Gruhun. Kestää liian kauan, ennen kuin kätyrikolmikko Kevin, Bob ja Stuart päästetään vauhtiin ja silloinkin he saavat liian vähän ruutuaikaa. Trion kohtaukset ovat parhaimmillaan todella lystikkäitä. Muu siinä ympärillä ei oikein vakuuta. Pahisjengi Konnakuusikko sisältää tylsiä tyyppejä, joita edes vahva näyttelijäkaarti ei pelasta. Animaatiojälki on erittäin mainiota, mutta äänimaailma muun hektisen menon kanssa muuttuvat aika ajoin rasittaviksi. Kätyrit: Grun tarina toimii takuuvarmasti Itse ilkimys -leffojen ja kätyreiden faneille. Jos sarjan aiemmat elokuvat eivät ole vakuuttaneet, tämä tuskin muuttaa mieltä positiivisempaan suuntaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.6.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Minions: The Rise of Gru, 2022, Universal Pictures, Illumination Entertainment, DreamWorks Animation

Arvostelu: The Expendables 2 (2012)

THE EXPENDABLES 2

Ohjaus: Simon West

Pääosissa: Sylvester Stallone, Jason Statham, Yu Nan, Dolph Lundgren, Terry Crews, Randy Couture, Jet Li, Liam Hemsworth, Jean-Claude Van Damme, Bruce Willis, Arnold Schwarzenegger ja Chuck Norris

Genre: toiminta

Kesto: 1 tunti 43 minuuttia

Ikäraja: 16

Sylvester Stallonen ohjaama ja tähdittämä toimintaelokuva The Expendables (2010) oli kriitikoiden lyttäyksestä huolimatta hitti lippuluukuilla, joten jatkoa ryhdyttiin heti suunnittelemaan. Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2011. Kuvausten aikana stunt-mies Kun Liu menetti traagisesti henkensä räjähdyksessä, minkä lisäksi Bulgariassa ympäristöaktivistit syyttivät työryhmää luonnon tuhoamisesta ja useiden lepakoiden kuolemantuottamuksesta. Molemmat tapaukset vietiin oikeuteen asti. Elokuva tehtiin kuitenkin valmiiksi ja lopulta The Expendables 2 sai ensi-iltansa elokuussa 2012. Leffa oli ensimmäistä osaa isompi menestys taloudellisesti, minkä lisäksi se keräsi kehuja myös kriitikoilta. Kävin itsekin katsomassa elokuvan isäni kanssa, kun se saapui Suomen teattereihin. En silloin pahemmin piitannut näkemästäni, enkä ole katsonut leffaa uudestaan. Kuitenkin nyt kun elokuvasarja on saamassa neljännen osansa, päätin valmistautumisena katsoa ja arvostella aiemmat leffat uudestaan. Noin kuukausi ensimmäisen elokuvan jälkeen katsoin The Expendables 2:n.

Barney Rossin johtama Expendables-tiimi saa uuden tehtävän, joka muuttuu kuitenkin kostoretkeksi, kun palkkasoturi Jean Vilain tappaa yhden tiimin jäsenistä.

Mickey Rourkea ja Steve Austinia lukuun ottamatta ensimmäisestä The Expendables -elokuvasta tutut kovanaamat tekevät paluun - ja tällä kertaa Bruce Willis ja Arnold Schwarzenegger pääsevät ihan toimintaan mukaan! Sylvester Stallonen näyttelemä Barney Ross pysyy tiimin keulakuvana, vierellään äreä Lee Christmas (Jason Statham). Gunnerin (Dolph Lundgren) takinkäännöt on nähtävästi annettu anteeksi ja hän taistelee Yin Yangin (Jet Li), Hale Caesarin (Terry Crews) ja Toll Roadin (Randy Couture) rinnalla. Uutena tiimiin liittyvät Liam Hemsworthin esittämä tarkka-ampuja Billy the Kid ja Yu Nanin näyttelemä CIA-agentti Maggie Chan.

     Ja jos tässä ei ole vielä macho-pullistelevaa äijäenergiaa tarpeeksi, kornisti Vilain-nimen saaneen pahiksen roolissa nähdään Jean-Claude Van Damme ja käypä itse meemimateriaaliksi muuttunut Chuck Norriskin pelastamassa kaverit pulasta. Näyttelijäkaarti on varsinainen kasarin toimintaleffafanien märkä päiväuni. Vaikka täytyy myöntää, että innostuin itsekin nähdessäni Rambon, terminaattorin ja John McClanen samaan aikaan kuvassa, ampumassa roistoja täyteen reikiä, eivät näyttelijät mitään palkinnonarvoisia roolisuorituksia tarjoa. Pääasiassa kaikki hoitavat kuitenkin hommansa toimivasti ja on selvää, että toimintalegendoilla on ollut hauskaa kuvauksissa. Van Dammeahan oli pyydetty jo ensimmäiseen The Expendablesiin. Hän oli kieltäytynyt tarjouksesta ja tullut katumapäälle nähdessään valmiin tuotoksen.

Vaikkei The Expendables 2 kovin kaksinen teos ole ja jää samalle keskinkertaisuuden tasolle kuin ensimmäinenkin filmi, on kyseessä silti ihan viihdyttävä toimintaraina. Tavallaan elokuva viihdyttää jopa edeltäjäänsä paremmin, eikä vain siksi, että Willis ja Schwarzenegger ovat enemmän mukana ja sekaan on saatu Van Damme ja Norris, eli koko toimintaäijien kööri alkaa tosissaan olla kasassa. Siinä, missä ensimmäinen The Expendables otti itsensä turhan vakavasti, jatko-osa on tehty enemmän kieli poskessa. Edellisestä leffasta löytyi toki vitsinsä, mutta se oli silti turhan totinen. Jatko-osassa on ymmärretty tuoda mukaan kasaritoiminnalle ominaista korniutta ja juustoisuutta. Onhan se pirun siistiä, kun iso-Arska saapuu pelastamaan muut ja sanoo: "I'm back!"

Myös toimintansa puolesta The Expendables 2 on edellistä leffaa vakuuttavampi. Heiluvan kameran ja äkkipikaisen leikkauksen sijaan taistelut kuvataan pääasiassa pidemmillä laajoilla otoksilla, joista näkee, mitä hahmot tekevät. Jet Lin kamppailulajeja hyödynnetään vihdoin tyylikkäässä kohtauksessa ja kun Stallone, Schwarzenegger ja Willis ampuvat yhdessä, on tämä historiallinen hetki pakko esittää koko komeudessaan laajalla ja pitkällä otoksella. Toimintakohtauksia vaivaa kuitenkin sama juttu kuin viimeksi, eli jännityksen puute. Barneyn tiimi on sellainen tuhojoukko, että eipä heidän puolestaan pahemmin jaksa jännittää. Roistot kaatuvat helposti kumoon, mutta ampuvat toki kaiken aikaa huteja, jolloin sankareiden ei pahemmin tarvitse edes vaivautua suojautumaan. Lopputaisteluun mennessä tulitusta ja tykitystä on jo nähty niin paljon, että Barneyn ja Vilainin nyrkkimatsia lukuun ottamatta meno käy aika puuduttavaksi.

Sylvester Stallone ei tällä kertaa toimi ohjaajana, mikä on etu filmille. Täten Stallone pystyy keskittymään patsasteluun kameran edessä ja jättää ohjausvastuun Simon Westille, joka oli tätä ennen tehnyt mainion ysäritoiminnan Con Air - lento vapauteen (Con Air - 1997). Westin työ on osaavampaa, vaikka hän joutuukin ammentamaan Stallonen ja Richard Wenkin höttöisestä käsikirjoituksesta. Tekniseltä puoleltaankin filmi on edeltäjäänsä parempi. Kehuin jo kuvausta ja leikkausta toimintakohtausten aikana. Niiden lisäksi filmi on myös oivallisesti valaistu ja lavastettu, ja näyttelijät ovat hyvin puvustettuja ja maskeerattuja. Erikoistehosteista paistaa yhä läpi digitaalisuus ja roiskuvasta verestä huomaa, että raakuudet tehtiin jälkikäteen tietokoneella, kun studio päättikin kuvausten jälkeen tehdä filmistä lapsilta kielletyn. Äänimaailma tykittelee oivallisesti niin efektien kuin Brian Tylerin musiikkien puolesta.

Yhteenveto: The Expendables 2 on hitusen edeltäjäänsä parempi elokuva, mutta silti aika keskinkertainen toimintaraina. Arnold Schwarzeneggerin ja Bruce Willisin ruutuajan kasvattaminen, sekä Jean-Claude Van Dammen ja Chuck Norrisin tuominen mukaan toimivat vain plussana, tehostaen filmin testosteronista äijätykitystä. Monen kasaritoimintaleffafanin on varmasti vaikea pidättää ilopissaa, kun näkee Stallonen ja kumppanit ruudulla yhtä aikaa. Elokuvan vahvuutena toimii 

tekijöiden ymmärrys tehdä leffa tällä kertaa enemmän kieli poskessa ja juustoisemmin, ykkösleffan ylidramaattisen patsastelun sijaan. Elokuva tarjoaa usean oivallisen ja tyylikkään kohtauksen, jotka riemastuttavat. Tarina ei kuitenkaan ole kaksinen, eikä toiminnasta löydy minkäänlaista jännitettä. Loppuhuipennus käy mekastuksessaan jopa aika puuduttavaksi. Teknisiltä ansioiltaankin elokuva on edeltäjäänsä laadukkaampi, vaikka erikoistehosteet ovatkin jo parhaat päivänsä nähneet. Jos pidit ensimmäisestä The Expendablesista, kannattaa jatko-osakin katsoa. 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.3.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Expendables 2, 2012, Lionsgate, Millennium Films, Nu Image Entertainment GmbH, Splendid Film, Barney's Christmas, Acquire Entertainment Group, Le Vision Pictures

Arvostelu: The Expendables (2010)

THE EXPENDABLES

Ohjaus: Sylvester Stallone

Pääosissa: Sylvester Stallone, Jason Statham, Jet Li, Dolph Lundgren, Terry Crews, Randy Couture, Steve Austin, Eric Roberts, David Zayas, Giselle Itié, Charisma Carpenter, Mickey Rourke, Bruce Willis ja Arnold Schwarzenegger

Genre: toiminta

Kesto: 1 tunti 43 minuuttia - Extended Director's Cut: 1 tunti 53 minuuttia

Ikäraja: 16

The Expendables on Sylvester Stallonen tähdittämä, ohjaama ja käsikirjoittama toimintaelokuva. David Callaham sai 2000-luvun alussa idean elokuvasta ja tarjosi "Barrow"-nimellä kulkevaa ideaansa Warner Brosille. Stallone kiinnostui tarinasta ja päätti hyödyntää sitä pitkään mielessään olleeseen ideaan toimintatähtien ensemble-elokuvasta. Kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2009 ja lopulta The Expendables ilmestyi elokuussa 2010. Elokuva oli taloudellinen menestys, mutta sai negatiivisia arvosteluja kriitikoilta ja jopa huonoimman ohjauksen Razzie-ehdokkuuden. Itse katsoin The Expendablesin vasta vuoden tai pari ilmestymisen jälkeen isäni kanssa ja pidin leffaa ihan menevänä toimintarainana. En muista, olenko katsonut elokuvaa toistamiseen, joten viime katselusta saattaa jopa olla kymmenisen vuotta. Nyt kun The Expendables -elokuvasarja on saamassa jo neljännen osansa, päätin katsoa aiemmat leffat uudestaan ja arvostella ne läpi.

Itseään Expendablesiksi kutsuva eliittisotilaiden joukko saa tehtäväkseen tappaa Vilena-saarta diktaattorimaisesti johtavan kenraali Garzan ja tätä ohjailevan entisen CIA-agentti James Munroen.

Sylvester Stallone nähdään elokuvan pääroolissa Barney Rossina, Expendables-ryhmän johtajana. Stallonesta löytyy tietty karismaa toimintaelokuvan keulakuvaksi, sitä hän on osoittanut jo viimeiset 40 vuotta. Stallone ei aina näyttelijänä vakuuta, mutta tätä leffaa katsoessa voi huomata herran innon saadessaan kaverinsa samaan elokuvaan ja se sympaattinen into korvaa jo paljon. Vierellään Barneylla ovat 2000-luvulla toimintaleffojen ykkösnimiin nousseen Jason Stathamin näyttelemä Lee Christmas, kiinalaisten kamppailulajielokuvien legendan Jet Lin esittämä Yin Yang, ruotsalaisen kivikasvo Dolph Lundgrenin esittämä Gunner Yensen, sekä paremman puutteessa jalkapalloilija Terry Crewsin näyttelemä Hale Caesar, vapaaottelija Randy Couturen esittämä Toll Road ja showpainija Steve Austinin esittämä Dan Paine, jotka pyydettiin mukaan, kun Stallone ei saanut houkuteltua rooleihin esimerkiksi Jean-Claude Van Dammea ja Wesley Snipesia, eivätkä Bruce Willis ja Arnold Schwarzenegger suostuneet tekemään nopeita cameoita enempää. Mickey Rourke on mukana, mutta lähinnä vain muistelemassa vanhoja hyviä aikoja tatuointiliikkeessään. Statham, Li, Lundgren ja jopa Crews hoitavat hommansa ihan pätevästi, mutta Couture ja Austin ovat täysin yhdentekevät kaiken keskellä. Hyvä, että kaksikko saa edes repliikkejä lausuttavakseen.

     Pahisosastoa taas edustavat David Zayasin näyttelemä kenraali Garza ja Eric Robertsin esittämä entinen CIA-agentti James Munroe, jotka ovat kaapanneet vallan pienellä Vilenan saarella. Zayas ja Roberts sopivat erittäin passelisti roistoiksi, mutta heidän hahmonsa ovat geneerisen tylsiä ja mitäänsanomattomia. Heistä ei irtoa yhtään mitään ja erityisen huonoa on, ettei heillä ole oikein mitään tekemistä sankareiden kanssa. Pientä henkilökohtaisuutta välienselvittelyyn yritetään tuoda vilenalaisnaisen Sandran (Giselle Itié) kautta, mutta sekin on aika lepsusti kirjoitettu kuvio.

The Expendables viihdyttää varmasti erittäin passelisti kasari- ja ysäritoimintaleffojen parissa kasvaneita, jotka pääsevät näkemään idoleitaan ruudulla samaan aikaan ja vaikka homma tarjoaa itsellenikin pieniä innostuksen tunteita, minusta tuntuu, että elokuvassa olisi potentiaalia parempaan. Sen lisäksi, että tietyt elokuvaan täydellisesti istuvat näyttelijät kieltäytyivät mukanaolosta ja Willis ja Schwarzenegger käyvät ärsyttävästi vain kääntymässä, jo näillä eväillä olisi varmasti voinut saada paremman filmin. Nyt lopputuloksena on ihan viihdyttävä, mutta silti aika keskinkertainen toimintapätkä, joka kaipaisi lisäpotkua niin mitäänsanomattoman juonensa kuin huonojen roistojensa puolesta.

Elokuva pitää tarpeeksi hyvin mukanaan, vaikkei se koskaan herätä kunnon kiinnostusta tapahtumiin tai saa missään kohtaa jännittämään sankareiden selviytymisen puolesta. Toimintastarojen kyky väistellä luotisateita muuttuu viimeistään lopputaistelussa koomiseksi, mutta vielä hilpeämpää on, kuinka täydelliset sihdit Stallonen ja kumppaneiden hahmoilta löytyy. Pahikset kaatuvat helposti (ja mukavan verisesti) kumoon ja toimintakohtaukset tarjoavat parhaimmillaan oivaa mättöä. Samalla tuntuu, ettei leffa osaa ottaa kaikkea irti näyttelijöistään. Jet Li erityisesti pystyisi paljon tyylikkäämpäänkin meininkiin. Mukana on onneksi myös tarkoituksellistakin komiikkaa, mikä syntyy tietty vanhoja toimintarainoja kopioivista ihanan kököistä puujalkaheitoista. Osa niistä ovat oikeasti hauskoja, toiset taas niin huonoja että ne naurattavat ja loput ovat ihan vain kiusallisen surkeita.

Näyttelemisen lisäksi Stallone toimii myös elokuvan ohjaajana ja toisena käsikirjoittajana idean isän David Callahamin kanssa. Siitä huolimatta, että filmiä kirjoitettiin useasti uudestaan, tuntuu teksti raakileelta. Erityisesti yksi juonikuvio Dolph Lundgrenin hahmoon liittyen on täysin juosten kustu. Tekstin pohjalta Stallone on ohjannut ihan menevää toimintarymistelyä. Teknisiltä ansioiltaankin elokuva jää varsin keskinkertaiseksi. Kuvauksesta löytyy omat ansionsa, mutta myös monia hätiköiden otettuja kuvia, jotka näyttävät siltä kuin kuvaaja yrittäisi samanaikaisesti ratsastaa hevosella. Lavasteet ja asut ovat mainiot, mutta erikoistehosteet eivät vakuuta. Taustakankaan käyttö on välillä häiritsevän selvää. Äänimaailma jytisee kuitenkin oivallisesti ja Brian Tylerin säveltämät musiikit tuovat mukaan oikeaa rautaisuutta.

Elokuvasta on olemassa kymmenisen minuuttia pidempi ohjaajan versio. Mukana on useita pidennettyjä kohtauksia, sekä osa kuvista ovat eri otoksesta käytettyjä. Joidenkin kohtausten järjestys on hieman erilainen. Selkeä muutos on, että kun teatteriversiossa alkutekstit pyörivät heti ensiminuuteilla, pidennetyssä versiossa ne isketään ruutuun vasta, kun ensimmäinen taistelu on suoritettu ja ryhmä lentää kotiin. Jälkimmäinen on varsin melodramaattinen ja suosin sähäkämpää teatteriversion toteutusta.

Yhteenveto: The Expendables on kovasta potentiaalistaan huolimatta aika keskinkertainen toimintaraina. Sylvester Stallone ja Jason Statham ovat kovassa vedossa rooleissaan, mutta Jet Li jää harmillisen alikäytetyksi, Dolph Lundgrenin hahmon juonikuvio on kehnosti toteutettu ja Randy Couture ja Steve Austin tuntuvat täysin ylimääräisiltä. Mickey Rourkea, Arnold Schwarzeneggeria ja Bruce Willisiä haluaisi nähdä paljon merkittävämmissä rooleissa, eivätkä David Zayas ja Eric Roberts vakuuta tylsissä pahisosissaan. Filmi viihdyttää passelisti vauhdikkaiden toimintakohtaustensa ja kehnon läpänheittonsa kanssa, mutta paljon jää kuitenkin uupumaan. Hahmojen puolesta ei jaksa jännittää ja lähinnä vain huvittaa, kuinka voittamattomalta Expendables-tiimi vaikuttaa. Heikkouksineenkin leffa toimii varmasti kasarin ja ysärin toimintaleffojen ystäville ja näiden starojen faneille.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.2.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Expendables, 2010, Millennium Films, Nu Image Entertainment GmbH, Nimar Studios, Rogue Marble, Splendid Film, Wide Pictures

Arvostelu: Aquaman (2018)

AQUAMAN

Ohjaus: James Wan
Pääosissa: Jason Momoa, Amber Heard, Patrick Wilson, Yahya Abdul-Mateen II, Willem Dafoe, Dolph Lundgren, Nicole Kidman, Temuera Morrison, Djimon Hounsou, Randall Park ja Julie Andrews
Genre: toiminta, seikkailu, komedia
Kesto: 2 tuntia 23 minuuttia
Ikäraja: 12

Aquaman perustuu DC Comicsin samannimiseen supersankariin, joka teki ensiesiintymisensä "More Fun Comics #73" -lehdessä vuonna 1941. Kyseessä on myös DC:n elokuvauniversumin kuudes filmi Man of Steelin (2013), Batman v Superman: Dawn of Justice (2016), Suicide Squadin (2016), Wonder Womanin (2017) ja Justice Leaguen (2017) jälkeen, joista jälkimmäisessä Aquaman nähtiin yhtenä pääsankareista. Hahmo on vuosikausia ollut pilkattu koomisen asunsa ja tyylinsä takia, minkä takia monien hymyt hyytyivät, kun Jason Momoan näyttelemästä hahmon elokuvaversiosta julkaistiin ensimmäinen kuva ja Aquamanista oltiin tehty karski taistelija. Aquamanista suunniteltiin jo vuonna 2004 omaa filmatisointia, mutta projekti lähti kunnolla käyntiin vasta, kun DC aloitti oman elokuvauniversuminsa. Leffan teosta ilmoitettiin vuonna 2014 ja sen kuvaukset alkoivat keväällä 2017. Itse en erityisemmin innostunut, kun kuulin Aquaman-elokuvan olevan tekeillä. Hahmo ei ole koskaan kiinnostanut minua ja mielenkiintoni leffaa kohtaan heräsikin lähinnä, kun huomasin, että ohjaajana toimisi kauhukonkari James Wan. Kiinnostukseni kasvoi, kun näin Justice Leaguen ja pidin Aquamania yhtenä elokuvan paremmista puolista. En kuitenkaan sen kummemmin jäänyt odottamaan filmin ilmestymistä, mutta tämä taas johtuu siitä, että minulla on suuri haikammo ja pääasiassa veden alle sijoittuvassa elokuvassa olisi varmasti haita uiskentelemassa. Minulle tulee muutenkin epämiellyttävä olo katsoessani vedenalaisia kohtauksia, minkä vuoksi olin erittäin jännittynyt, kun menin tyttöystäväni kanssa katsomaan Aquamania sen lehdistö/kutsuvierasnäytökseen Finnkinon uudelta jättimäiseltä IMAX-valkokankaalta ja vieläpä 3D:nä.

Kun Atlantiksen kuningas Orm julistaa sodan maanpäällistä ihmiskuntaa kohtaan, Arthur Curryn eli Aquamanin täytyy löytää myyttinen kuningas Atlanin kolmikärki, noustakseen todelliseksi merten hallitsijaksi ja päättääkseen koko maailmaa uhkaavan sodan.

Jason Momoa palaa Arthur Curryn eli Aquamanin rooliin ja osoittaa jälleen olevansa oikea mies rooliin. Momoalta löytyy roolin vaatimaa lihaksikkuutta, mutta myös itseironista huumoria ja hölmöyttä, mikä tekee hänestä pidettävän hahmon. DC:n sankareissa tuntuu paikoitellen olevan ongelmana, että he ovat liiankin voittamattomia jumalolentoja, mikä tekee heistä vaikeasti lähestyttäviä, mutta Aquamanista on onneksi luotu maanläheinen (vai pitäisikö sanoa "vedenläheinen", heh heh) tyyppi ja siten helposti tykättävä. Justice Leaguessa Aquamanin taustat jäivät lähes täysin pimentoon ja hahmo vain saapui mukaan yrmyilemään tai virnuilemaan, riippuen toimiko kuvauksissa ohjaajana Zack Snyder vai Joss Whedon. Tässä leffassa Aquaman on enemmän vitsiniekka, mutta hänestä löytyy synkempääkin puolta. Hahmon taustoja avataan lisää ja hänelle kirjoitettu matka todelliseksi sankariksi on tuttu ja turvallinen, mutta hyvin toteutettuna erittäin kiinnostava.
     Justice Leaguessa nopeasti näyttäytynyt Amber Heardin esittämä atlantislainen Mera nähdään tämän elokuvan naispäähenkilönä. Mera tulee kuninkaallisesta suvusta, muttei ole täysin sinut roolinsa kanssa, jolloin hänen on helpompi lähteä etsintäreissulle Aquamanin kanssa. Heard on mainio osassaan ja hänen hahmonsa pääsee vähän väliä toimintaan erikoisten kykyjensä kanssa. Elokuvan tekijät eivät kuitenkaan ole osanneet päättää, onko hahmon tarkoitus olla nainen joka ei tarvitse miestä selvitäkseen, vai pelkkä neito hädässä, sillä taistelukyvyistään huolimatta Mera tarvitsee oudonkin usein Aquamanin pelastamaan hänet pinteestä.
     Atlantiksen johtajana, kuningas Ormina nähdään ohjaaja James Wanin vakionäyttelijä Patrick Wilson. Kuningas Orm on vallan sokaisema ja julma johtaja, ja Wilson sopii osaan kelvollisesti. Onkin vain valitettavaa, että hyvistä lähtökohdista huolimatta hahmosta on lopulta kirjoitettu todella tylsä ja hieman rasittava pahis, joka geneerisyydellään saa katsojan lähinnä pyörittelemään silmiään. Hahmolle on onnistuttu luomaan motiivi teoilleen, mutta Orm on silti unohdettava roisto, vaikka Wilson yrittääkin parhaansa.

Paljon kuningas Ormia kiinnostavampi vastus on Yahya Abdul-Mateen II:n näyttelemä Black Manta, huipputeknologisia aseita käyttävä piraatti, jolla on kalavelkoja (ehe ehe) maksettavana Aquamanin kanssa. Lähes purskahdin nauruun, kun traileria katsoessani näin Black Mantan asun, mutta itse leffassa se on yllättävänkin toimiva ja hahmosta on saatu uhkaava. On kiinnostavaa nähdä, kuinka tavallinen ihminen yrittää luoda tekniikkaa taistellakseen jumalolentoa vastaan ja Abdul-Mateen II suoriutuu osastaan erittäin oivallisesti. Harmi vain, että hahmo jätetään kuningas Ormin varjoon, eikä häntä päästetä näyttämään täyttä potentiaaliaan.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat Aquamanin isä Thomas Curry (Temuera Morrison), kuninkaan neuvonantaja Vulko (Willem Dafoe), sekä Meran kuningasisä Nereus (Dolph Lundgren). Morrison on oikein sympaattinen tapaus sankarin ihmisisänä, joka kaipaa rakasta vaimoaan, Atlantiksen kuningatarta (Nicole Kidman). Dafoe on hieman hölmö valinta omaan rooliinsa, eikä osoita tavallista lahjakkuuttaan, mutta Lundgren on yllättäen nappivalinta arvokkaan kuninkaan osaan.

Jason Momoan ohessa elokuvan parasta antia on ehdottomasti sen maailma. Vedenalaisia maailmoja harvemmin nähdään leffoissa ja silloinkin ne ovat aika pienessä osassa. Justice Leaguessa nähtiin todella pieni vilaus tästä maailmasta, mikä herätti kiinnostuksen ja Aquaman avaa Atlantiksen maailmaa vielä enemmän. Merenpohjaan sijoittuvat kohtaukset ovat kiehtovia ja ne tekevät elokuvasta ennennäkemättömän ja raikkaan tuntuisen supersankarigenressä. Lisäksi leffa poikkeaa perinteisistä supersankarileffoista lisäämällä mukaan enemmän seikkailuelokuvan tuntua, hahmojen etsiessä myyttistä objektia ympäri maailman. Toki mukaan mahtuu perinteistä supersankarimäiskettä, mutta elokuva löytää uusia suuntia, mitkä tekevät tästä yllättävänkin tuoreen oloisen. Mäiskeestä puheenollen toimintakohtaukset ovat todella näyttäviä ja kekseliäitä. Vettä hyödynnetään taidokkaasti ja esimerkiksi Italiaan sijoittuva pitkä taisto on erinomaisesti rakennettu. DC-leffojen tapaan lopputaistelu on todella massiivinen, mutta tällä kertaa suuri sota jopa sopii mukaan, eikä käy puuduttavaksi.

Tämän lisäksi Aquaman ei ota itseään kovin vakavasti. Se on itse asiassa jopa itsetietoisen hölmö elokuva. Lähivuosina ilmestyneitä DC-leffoja, kuten Man of Steeliä ja Batman v Superman: Dawn of Justicea kritisoitiin paljon siitä, kuinka synkkiä ja ilottomia ne ovat, ja Aquaman onkin täysin niiden vastakohta. Vaikka mukana onkin synkemmät ja vakavammat hetkensä, on leffa pääasiassa todella pöhkö, värikäs ja huumorintajuinen. Tekijät ovat ymmärtäneet, etteivät he voi haudanvakavina pistää merihevosarmeijaa taistelemaan haiarmeijaa vastaan ja pistää sekaan vielä laserammuskelua merenpohjassa, vaan elokuva tiedostaa hölmöytensä ja painelee menemään oikein kunnolla. Elokuva koettelee rajojaan yllättävänkin paljon, testaten kuinka pitkälle se voi mennä hölmöydessään. Itse nautin todella paljon leffan kevyemmästä hengestä ja se tukee hienosti filmin seikkailumeininkiä. Elokuva jaksaa jatkuvasti yllättää sillä, kuinka pöhköksi se voikaan muuttua, ilman että se menettää kasvonsa kokonaan.

Vaikka elokuva onnistuukin hölmöytensä ansiosta viihdyttämään ja tarjoamaan useat naurut, eivät sen vitseiksi tarkoitetut repliikit ole kovin hyviä. Vitsirepliikit ovat itse asiassa lähes surkeita. Itse hymähdin kerran jollekin vitseistä, mutta muuten vitsit ovat lähinnä myötähäpeällisiä, sillä ne eivät ole läheskään yhtä nokkelia kuin tekijät kuvittelevat, eivätkä ne ole kummoisesti ajoitettuja. Lisäksi Aquamanilla on ongelmia kestonsa kanssa. Elokuvalla on pituutta lähes kaksi ja puoli tuntia, mistä saisi helposti noin vartin pois. Esimerkiksi Saharaan sijoittuva osio tuntuu ylipitkältä ja etenkin siinä vitsit tuottivat suurta häpeän tunnetta. Suurin ongelma leffassa kuitenkin on, että sen olisi pitänyt ilmestyä ennen Justice Leagueta. Nyt Aquamanin täytyy olla jatkoa sille, mutta samalla sen täytyy avata sankarin taustatarina niille katsojille, jotka eivät ole sarjakuvia lukeneet. Tämän elokuva tekee todella kömpelösti. Leffan menneisyyteen sijoittuva alku on vielä toimiva, mutta läpi leffan nähtävät takaumat ovat tönkösti mukaan tungettuja. Tekijät ovat selvästi halunneet kertoa omaa tarinaansa, mutta ovat tajunneet, että hahmon menneisyyttä on pakko avata. Se onkin johtanut todella innottomiin takaumiin, jotka keskeyttävät elokuvan rytmityksen joka ikinen kerta.

Elokuvan ohjauksesta vastaa pääasiassa kauhuleffoja, kuten Saw (2004), Riivattu (Insidious - 2010) ja Kirottu (The Conjuring - 2013) tehnyt James Wan. Wan on jo kerran aiemmin hypännyt pois mukavuusalueeltaan tehdessään toimintaviihdepläjäyksen Fast & Furious 7 (Furious 7 - 2015) ja Aquamanissa hän jatkaa samalla tyylillä. Wanilla on selvästi ollut hauskaa leffaa tehdessään, minkä lisäksi hän on todella panostanut toimintakohtauksiin. Taistelut ovat erinomaisesti kuvattuja ja koreografioituja. Muutenkin leffa on oivallisesti kuvattu, mutta leikkauksessa olisi voitu panostaa enemmän kokonaisuuden rytmitykseen. David Leslie Johnson-McGoldrickin ja Will Beallin työstämä käsikirjoitus vaatisi myös selkeää hiomista, etenkin repliikkien osalta. Visuaaliset tehosteet ovat suurimmaksi osaksi näyttävät. Atlantis ja erilaiset merenelävät on hienosti toteutettu, mutta paikoitellen hahmojen hiusten liike veden alla näyttää liiankin digitaaliselta. Lavastajat ja puvustajat ovat tehneet taidokasta työtä luodessaan yksityiskohtaista Atlantista, minkä lisäksi äänitiimi pistää parastaan jyrisevillä ääniefekteillä. Elokuvan musiikkivalinnat ovat kuitenkin aika kamalat. Leffassa kuullaan välillä kappaleita, jotka eivät tunnu kuuluvan mukaan lainkaan ja Saharakohtauksien sävellykset tuntuvat enemmän puhtaalta komedialta ja häiritsevät tunnelmaa liikaa.

Yhteenveto: Aquaman on erittäin viihdyttävä ja hauskan pöhkö supersankariseikkailu, mikä kärsii kuitenkin hieman kehnosta rytmityksestä. Tietty elokuvan täytyy avata päähenkilön taustoja katsojille, mutta mukaan tungetut takaumat ovat erittäin kömpelösti toteutettuja. Lisäksi elokuvaa voisi tiivistää, sillä sen ei tarvitsisi kestää melkein kahta ja puolta tuntia. Tarinan roistot eivät ole mitä parhaiten kirjoitettuja, kuningas Ormin ollessa hyvin geneerinen tapaus, ja Black Mantan ollessa harmillisen alikäytetty. Elokuvaan kirjoitetut vitsit ovat yllättävänkin huonoja, mutta muuten filmi onnistuu hauskuuttamaan hölmöydellään. On aivan mahtavaa, ettei ohjaaja James Wan ole seurannut Zack Snyderin yrmyilevissä jalanjäljissä, vaan pitää oikeasti hauskaa elokuvan kanssa ja tarjoaa jatkuvasti mitä hulluimpia juttuja. Elokuva onnistuu monessa kohtaa yllättämään, kuinka pitkälle se uskaltaa mennä hölmöytensä kanssa. Jason Momoa on erinomainen nimikkoroolissa Aquamanina ja hän osaa hyvin vitsailla omalla kustannuksellaan. Amber Heard on kelpo naispääroolissa, mutta Willem Dafoe on hieman kummallinen valinta omaan osaansa. Elokuvan merenalainen maailma on äärimmäisen kiehtova ja fantastisesti luotu, minkä lisäksi leffan seikkailuhenki tekee tästä hyvin poikkeuksellisen supersankariteoksen. Toimintakohtaukset ovat todella tyylikkäät ja ongelmistaan huolimatta Aquaman onnistuu viihdyttämään erittäin mainiosti. Supersankari- ja popcornviihteen ystäville tämä filmi toimii takuulla, mutta Snyderin synkkää DC-maailmaa ihannoivat saattavat pettyä tähän pahasti. Kovin fiksua leffaa ei kannata odottaa näkevänsä, vaikka mukana onkin sanomaa saastuttamisesta.

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt, jatko-osaa pohjustava kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.12.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Aquaman, 2018, Warner Bros. Pictures, DC Comics, DC Entertainment, Panoramic Pictures

Arvostelu: Creed II (2018)

CREED II

Ohjaus: Steven Caple Jr.
Pääosissa: Michael B. Jordan, Sylvester Stallone, Tessa Thompson, Florian Munteanu, Dolph Lundgren, Phylicia Rashad, Wood Harris, Russell Hornsby, Brigitte Nielsen ja Milo Ventimiglia
Genre: draama, urheilu
Kesto: 2 tuntia 10 minuuttia
Ikäraja: 12

Creed II on Rocky-elokuvasarjan kahdeksas osa. Alkuperäinen Sylvester Stallonen tähdittämä Rocky (1976) oli iso menestys, mikä voitti mm. parhaan elokuvan Oscar-palkinnon. Myös sen jatko-osa Rockyn uusintaottelu (Rocky II - 1979) oli kehuttu hitti, mutta sen jälkeen taso putosi. Tiikerinsilmä - Rocky III (Rocky III - 1982) ja Rocky IV (1985) olivat kassamagneetteja, mutta saivat palkintoja lähinnä huonoudestaan. Rocky V (1990) oli floppi niin lippuluukuilla kuin katsojien ja kriitikoiden mielestä. 2006 sarjaa yritettiin herättää henkiin leffalla Rocky Balboa (2006), mutta vaikka se oli pidetty elokuva, ei se ollut kovin iso hitti. Elokuvan oli tarkoitus jäädä sarjan viimeiseksi, mutta 2015 ilmestyikin tarinaa jatkava lisäosaleffa Creed: The Legacy of Rocky (Creed), mikä oli sekä katsojien että kriitikoiden mieleen. Kovin iso hitti ei sekään ollut, mutta rahaa tuli tarpeeksi, jotta studio päätti tehdä jatkoa. Kuvaukset alkoivat keväällä 2018 ja nyt Creed II on vihdoin saanut ensi-iltansa. Itse tutustuin Rocky-sarjaan jo lapsena, kun katsoin alkuperäisen Rocky-elokuvan. Se ei kuitenkaan erityisemmin iskenyt, sillä minua ei ole koskaan kiinnostanut urheilu. Olen välillä pohtinut uuden mahdollisuuden antamista sarjalle, mutta tämä pohdinta päätyi toteutukseen vasta, kun kuulin Creed II:n olevan tekeillä. Katsoin Rockyn uudestaan ja vihdoin ymmärsin sen hienouden, mikä sai minut innostumaan sarjasta. Rockyn uusintaottelukin oli mahtava leffa, mutta sitten taso putosi ja kiinnostuksenikin alkoi kadota. Innostukseni onneksi palasi oikein kunnolla, kun pääsin vihdoin ensimmäiseen Creediin asti, mikä osoittautui aivan loistokkaaksi teokseksi ja meninkin erittäin positiivisin mielin katsomaan Creed II:n sen ensi-iltapäivänä Stallonea fanittavan isäni kanssa.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Rocky, Rockyn uusintaottelu, Tiikerinsilmä - Rocky III, Rocky IV, Rocky V, Rocky Balboa ja Creed: The Legacy of Rocky!

Nyrkkeilijä Adonis Creed yrittää keskittyä suhteeseensa laulajatyttöystävänsä Biancan kanssa, kun hänen isänsä Apollon tappajan, Ivan Dragon poika Viktor haastaa hänet otteluun...

Michael B. Jordan osoittaa jälleen lahjakkuutensa palatessaan Adonis Creedin rooliin. Jordan pistää jatkuvasti itsensä koville, ja treeni- ja nyrkkeilykohtauksissa on vaikuttavaa nähdä, minkälaiseen rääkkiin hän on valmis itsensä pistämään roolin vuoksi. Valitettavasti Jordanin hahmo ei ole mitä parhaiten kirjoitettu. Adonikselta löytyy hyviä juttuja leffan aikana, mutta katsojan on vaikea päästä hänen päänsä sisälle ja hyväksyä hänen ratkaisuja, kun kyseessä on nyrkkeily. On ymmärrettävää, että Adonis haluaa kostaa isänsä kuoleman kohtaamalla Viktor Dragon kehässä, mutta tämä motiivi ei saa katsojan sympatioita puolelleen.
     Tessa Thompson palaa Adoniksen tyttöystävän Biancan rooliin ja hänen hahmoaan onnistutaan syventämään hyvin. Pidin ensimmäisessä Creed-elokuvassa paljon siitä, kuinka Biancallekin oltiin kirjoitettu oma tarinansa kuulovian vuoksi ja tässä sitä jatketaan kiinnostavasti. Katsojana saattaakin huomata tuntevansa enemmän kuuloansa menettävää laulajaa kohtaan kuin tämän nyrkkeilijämiestä. Thompson on erittäin mainio roolissaan ja häneltä löytyy hieno lauluääni.
     Rocky Balboana nähdään tietysti kahdeksatta kertaa Sylvester Stallone, joka meinaa jatkuvasti varastaa show'n ollessaan ruudulla. Itse asiassa vain nyrkkeilykohtauksissa Stallone osataan jättää taka-alalle ja muuten hän todella varastaa show'n. Hänelle on kirjoitettu aidosti koskettavaa draamaa, mikä on myös kiinnostavampaa kuin Adoniksen kostoreissu. Stallone vakuuttaa vahvoilla puheillaan ja katsoja on Rockyn puolella, kun tämä yrittää saada Adonista jäämään kotiin ja unohtamaan Dragot kokonaan. Stallone tarjoaa erinomaisen roolityön, kuten häneltä voi näissä leffoissa odottaakin.
     Yllättäen parasta koko elokuvassa ovat itse Dragot. Rocky-leffoissa on ollut isona ongelmana, etteivät niiden vastustajahahmot ole kovin hyvin kirjoitettuja, vaan he jäävät aika ohuiksi hahmoiksi, mutta tämä elokuva on vahva poikkeus. Rocky IV:ssä nähty Dolph Lundgren palaa järkälemäisen Ivan Dragon rooliin ja tämän poikana Viktorina nähdään Florian Munteanu. Hahmojen välinen isä-poika-suhde on aivan huikean hyvin rakennettu ja heillä on todella mielenkiintoinen tausta, minkä vuoksi katsojana saattaa jopa kannustaa heitä Adoniksen sijaan! Dragot ovat edelleen vähäsanaisia miehiä, mitä on käytetty mahtavasti hyväksi, jolloin heidän katseisiinsa on panostettu ja niistä voi tehdä isoja päätelmiä siitä, mitä heidän välillä on meneillään. Lundgren yllätti minut täysin tarjoamalla aidosti hienon roolisuorituksen. Tässä hän ei ole vain isokokoinen tuhokone, vaan hän tuntuu ihmiseltä. Ensikertalaisnäyttelijä Munteanu tekee myös vahvan roolityön (enkä tarkoita vain sitä jättimäistä lihasmassaa, mikä häneltä löytyy) ja hänen ja Lundgrenin väliltä löytyy oikeaa kemiaa uskottaviksi isäksi ja pojaksi.
     Elokuvassa nähdään myös mainio Phylicia Rashad Adoniksen huolehtivana äitipuolena, Wood Harris Adoniksen valmentajana Little Dukena ja Russell Hornsby Dragojen managerina.

Creed II onneksi jatkaa ensimmäisen Creedin asettamalla erittäin hyvällä linjalla, vaikkei pääsekään samalla mahtavalle tasolle. Elokuvassa tasapainotellaan taidokkaasti väkivaltaisten nyrkkeilyotteluiden ja koskettavamman draaman kanssa. Nyrkkeilymatseja nähdään enemmän, mutta meno ei onneksi muutu aivottomaksi mäiskeeksi, kuten Rocky-sarjalle tapahtui 1980-luvulla, vaan draamapuoli on vahvasti esillä sekä kehässä että sen ulkopuolella. Adoniksen haaveet maineesta ja kunniasta eivät onnistu säväyttämään, mutta onneksi hänen ja Biancan parisuhde kiinnostaa vielä enemmän kuin viime filmissä. Parille on luotu kiinnostavia juonikuvioita, joihin voisi välillä uppoutua koko loppuleffankin ajaksi ja unohtaa koko nyrkkeilyn. Tietty silloin, kun matsit alkavat, niitä voisi katsoa pidempään, sillä ne ovat niin taidokkaasti toteutettuja. Ensimmäisen Creedin otteluiden tasolle ei päästä teknisellä toteutuksella eikä jännityspuolella, mutta matsit pitävät mielenkiinnon yllä, meiningin muuttuessa yhä vain rajummaksi.

Rocky-elokuvia on toisesta leffasta lähtien haitannut tietty kaavamaisuus. Lähes jokainen leffa kulkee eteenpäin hyvin samanlaisia reittejä pitkin, vaikka töyssyt ja mutkat reitin varrella vaihtelevatkin. Ensimmäinen Creed kopioi paikoitellen hyvinkin vahvasti alkuperäistä Rockya, mutta onnistui luomaan jotain todella raikasta ja voimakasta mukaan, mikä sai elokuvan tuntumaan lähestulkoon tuoreelta. Harmi vain, että Creed II tuntuu hieman liiankin kaavamaiselta. Jälleen kerran mukana on niitä mutkia esimerkiksi päähenkilöiden parisuhteesta, mitkä luovat jotain uutta mukaan, mutta nyrkkeilypuolen kertomuksena elokuva on aika ennalta-arvattava. Tämä valitettavasti johtaa siihen, ettei muuten vaikuttavista nyrkkeilyotteluista tunnu löytyvän jännitettä ja sellaisia "hei vau" -fiiliksiä, mitä ensimmäisen Creedin matseista löytyi. Yksi syy jännitteen puuttumiseen on myös se, ettei Adonis ole yhtä kiinnostavasti kirjoitettu hahmo kuin viimeksi ja se että katsoja saattaa huomata kannustavansa Dragoja tällä kertaa. Jos leffa nojaisi liikaa pelkkään nyrkkeilyyn, kyseessä olisi varmasti yksi heikommista Rocky-sarjan elokuvista. Onneksi mukana onkin sitä vahvaa draamaa otteluiden väleissä ja erinomaisesti kirjoitettuja ihmissuhteita, mitkä nostavat leffan tasoa korkeammalle. Dragojen loistavasti luotu isä-poika-suhde on lisäpisteen arvoinen.

Creed: The Legacy of Rockyn ohjaaja Ryan Coogler siirtyi tekemään supersankarileffan Black Panther (2018), minkä vuoksi hänet täytyi korvata Steven Caple Jr.:lla. Caple Jr. on tätä ennen tehnyt vain pienen indiedraaman The Land (2016) ja paikoitellen tuntuu siltä, että hyppääminen siitä Rocky-sarjan kahdeksanteen osaan oli kenties liian iso pala purtavaksi. Caple Jr. näyttää lahjansa draamapuolella, mutta isoissa nyrkkeilyotteluissa jää kaipaamaan Cooglerin hienoa visiota. Käsikirjoituksesta vastaavat Juel Taylor ja Sylvester Stallone, ja olisi kiinnostavaa tietää, kirjoittiko Stallone itsensä isompaan rooliin, vai onko hänen ansiotaan, että Dragoihin on panostettu niin paljon. Voi myös olla, että ennalta-arvattavuus johtuu juurikin Stallonen käsikirjoitustyöstä ja hänen olisi varmaan pitänyt pysyä kameran edessä. Kamerasta puheenollen Creed II on mainiosti kuvattu, vaikka paikoittelen käsivaralta otettu kuva heiluu liikaa. Leikkaus on taidokasta, eikä filmi tunnu edeltäjänsä tavoin liian pitkältä. Valotiimi on päässyt pitämään hauskaa nyrkkeilyareenoiden showvalaistuksen kanssa, kun taas maskeeraajat pääsevät jälleen kerran valmistamaan erilaisia ruhjeita. Lavastus on taidokkaasti luotu ja nyrkkeilyotteluissa kiinnostaisi tietää, kuinka paljon areenasta on totta ja kuinka iso osa toteutettiin tietokoneella. Äänisuunnittelijat ovat päässeet taas kerran leikkimään vahvoilla nyrkiniskuilla. Valitettavasti Ludwig Göranssonin sävellykset eivät tällä kertaa tee kovin kummoista vaikutusta, sillä ne jäävät täysin elokuvassa käytettyjen kappaleiden varjoon. Minua jäi myös häiritsemään, että Göransson hyödynsi ikonista Rocky-tunnaria, "Gonna Fly Now'ta" täysin samalla tavalla kuin edellisessäkin Creedissä.

Yhteenveto: Creed II on oikein mainio jatko-osa, mikä jää kuitenkin ensimmäisen Creed-elokuvan jalkoihin. Michael B. Jordan on erittäin hyvä nimikkoroolissa, mutta valitettavasti hänen hahmoaan ei ole kirjoitettu kaikkein parhaimmalla tavalla. Adonikselta löytyy kiinnostavaa draamaa tyttöystävänsä kanssa, mutta hahmona Bianca on tällä kertaa mielenkiintoisempi. Stallone pistää jälleen parastaan Rocky Balboana ja onkin kai itse nostanut omaa osuuttaan isommaksi. Yllätyksenä kaikkein parasta koko leffassa ovatkin sen roistot, eli isä ja poika Drago, joihin on panostettu upeasti. Hahmojen vähäsanaisuutta käytetään hienosti hyödyksi, ja Lundgren ja Munteanu tarjoavat loistavat roolisuoritukset. Ohjaaja Steven Caple Jr. osaa asiansa draamapuolella, mutta nyrkkeilyotteluihin kaipaisi hänen edeltäjänsä Cooglerin kosketusta. Otteluista puuttuu jännite, sillä leffa on hyvin ennalta-arvattava. Mukaan mahtuu kuitenkin paljon hyvää, jolloin se nousee Rocky-sarjan paremmalle puolelle. Suosittelenkin Creed II:a kaikille Rocky-sarjan faneille, etenkin niille, jotka innostuivat Creed: The Legacy of Rockysta. Jos Adoniksen tarina ei viime kerralla kiinnostanut ja mielestäsi koko homma olisi pitänyt lopettaa jo vuosia sitten, niin sitten ei kannata käyttää aikaa tähän filmiin. Itse en pistäisi pahitteeksi, jos Creed-sarjaa jatkettaisiin vielä ainakin yhdellä elokuvalla - kunhan itse Creed-hahmo kirjoitetaan paremmin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.11.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Creed II, 2018, Warner Bros. Pictures, Metro-Goldwyn-Mayer Studios, New Line Cinema