Passenger (2026) - elokuva-arvostelu

PASSENGER

Ohjaus: André Øvredal

Näyttelijät: Lou Llobell, Jacob Scipio, Melissa Leo, Joseph Lopez, Miles Fowler ja Alan Trong

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 34 minuuttia

Ikäraja: 16

Passenger on norjalaisen ohjaaja André Øvredalin uusi kauhuelokuva. Zachary Donohue ja T.W. Burgess työstivät leffan käsikirjoituksen ja kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 2025. Nyt Passenger on saapunut elokuvateattereihin, mutta itse en ole pahemmin odottanut sen näkemistä. Leffan traileri näytti aika geneeriseltä ja kun elokuvan ensi-iltaa siirreltiin, aloin jossain kohtaa tuumia, että se tuskin edes tulisi Suomen teattereihin. Kävin silti katsomassa Passengerin heti sen ensi-iltaviikonloppuna.

Maddie ja Tyler päättävät lopettaa tylsät toimistotyönsä ja elää pakettiautossa, kiertäen ympäri Yhdysvaltoja. Kun he eräänä yönä todistavat kauhistuttavan kolarin, he hoksaavat pian, että heihin on tarttunut jonkinlainen paha henki, mikä muuttaa maantie-elämän selviytymistaisteluksi.

Foundation-sarjasta (2021-) tuttu Lou Llobell ja Bad Boys: Ride or Diesta (2024) tuttu Jacob Scipio näyttelevät pariskuntaa Maddieta ja Tyleria, jotka ovat lopen kyllästyneet tavanomaiseen arkeensa ja tylsiin toimistoduuneihinsa. Pari päättääkin repäistä oikein kunnolla; lopettaa työnsä, myydä lähes kaiken omaisuutensa ja hankkia pakettiauton, mistä tulee heidän liikkuva kotinsa. Elämä tien päällä ei kuitenkaan ole toivottua auvoa, kun käy selväksi, että heihin on tarttunut paha olento, jonka lempipuuhaa on piinata autoilijoita kauhistuttaviin kolareihin asti. Llobell ja Scipio ovat kelvolliset rooleissaan, tulkiten hyvin hahmojensa kasvavaa kauhuaan, mutta heidän hahmonsa Maddie ja Tyler jäävät aika tylsiksi kauhukliseiksi. Maddie alkaa tietty näkemään kummia ensin, saaden Tylerin lähinnä tuumimaan, että tyttöystävä on seonnut pakuelämän myötä.

Passenger osoittautui aika lailla juuri niin geneeriseksi höttökauhuleffaksi kuin etukäteen odotin, ainakin käsikirjoituksensa osalta. Zachary Donohuen ja T.W. Burgessin tekstissä on oma vekkuli ideansa, mutta tarina sen idean ympärillä kulkee niitä kaikista tavanomaisimpia ja kliseisimpiä latuja. Mukaan on tietty jopa kirjoitettu se puolivälin pakollinen iäkkäämpi rouva, jolta päähenkilöt käyvät kysymässä neuvoa tilanteeseensa. Käsikirjoitus sisältää myös kehnoa dialogia, mikä tekee pelottelujen välisistä kohtauksista paikoin vaivaannuttavaa katseltavaa.

Elokuva hyötyy paljon siitä, että sen ohjaksissa on niinkin osaava ohjaaja kuin André Øvredal. Esimerkiksi Trollhunterin (Trolljegeren - 2010), Scary Stories to Tell in the Darkin (2019) ja The Last Voyage of the Demeterin (2023) ohjannut Øvredal näyttää silloin tällöin kykyjään rakentaa karmivia kohtauksia, vaikka usein hän turvautuukin niihin kaikista ilmiselvimpiin ja laiskimpiin kovaäänisiin böö-säikyttelyihin ja loppuhuipennus kärsii tahattomasta komiikasta. Kuitenkin jännittävä avauskohtaus, pelottelu parkkipaikalla ja tiivistunnelmainen drive in -leffareissu nostavat muuten laimean Passengerin pisteitä. Erityisen hyvä elokuva ei ole, mutta ilman Øvredalia se olisi todennäköisesti huomattavasti kehnompi. Tällaisenaan Passenger on kertaalleen katsottava puolitoistatuntinen, joka kuitenkin todennäköisesti unohtuu mielestä aika nopeasti.

Teknisesti Passenger on hyvin tehty, vaikka äänimaailma luottaa liikaa niihin äkkisäikyttelyihin. Kameratyöskentely erityisesti on parhaimmillaan todella tyylikästä ja jo aiemmin esiin nostamani parkkipaikkakohtaus on erittäin mainio nimenomaan kuvauksensa ansiosta. Lavasteet ovat oivalliset ja puvustus kelvollista, mutta maskeerausten taso vaihtelee. Erilaiset ruhjeet ja muut näyttävät onnistuneen ikäviltä, mutta sitten itse leffan antagonisti, eli se "matkustaja" on lopulta aika laimea ulkoasultaan. Tehosteet ajavat asiansa, mutta Christopher Youngin säveltämät musiikit jäävät varsin yhdentekeväksi taustahälinäksi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.5.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Passenger, Yhdysvallat, 2026, 18Hz productions, Coin Operated, Paramount Pictures

Arvostelu: Bad Boys: Ride or Die (2024)

BAD BOYS: RIDE OR DIE

Ohjaus: Adil El Arbi ja Bilall Fallah

Pääosissa: Will Smith, Martin Lawrence, Jacob Scipio, Vanessa Hudgens, Alexander Ludvig, Paola Núñez, Eric Dane, Ioan Gruffudd, Melanie Liburd, Tasha Smith, Tiffany Haddish, Dennis Greene, Rhea Seehorn, Quinn Hemphill, DJ Khaled ja Joe Pantoliano

Genre: toiminta, komedia

Kesto: 1 tunti 55 minuuttia

Ikäraja: 16

Will Smithin ja Martin Lawrencen tähdittämä toimintakomedia Pahat pojat (Bad Boys - 1995) oli taloudellinen menestys, joten sille tehtiin tietty jatkoa. Bad Boys II (2003) menestyi myös hyvin, mutta kesti silti lähes kaksi vuosikymmentä, kunnes kolmas osa Bad Boys for Life (2020) sai ensi-iltansa. Kolmososa oli elokuvasarjan menestynein, joten neljännen elokuvan teko käynnistyi heti. Kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 2023, mutta ne jouduttiin keskeyttämään kesällä hetkellisesti Hollywoodin näyttelijöiden ja käsikirjoittajien lakon ajaksi. Lakon päätyttyä elokuva tehtiin loppuun ja nyt Bad Boys: Ride or Die on saapunut elokuvateattereihin. Itse pidän alkuperäisestä Pahat pojat -elokuvasta, mutta jatko-osat olivat mielestäni aika keskinkertaisia. Kävin siitä huolimatta katsomassa Bad Boys: Ride or Dien heti sen ensi-iltapäivänä IMAXissa.

Miamin etsivien Mike Lowreyn ja Marcus Burnettin täytyy yrittää pelastaa entisen kapteeninsa maine, kun hänet lavastetaan tehneeksi yhteistyötä huumekartellien kanssa.

Will Smith ja Martin Lawrence palaavat rooleihinsa etsivinä Mike Lowreynä ja Marcus Burnettina, jotka päätyvät jälleen kerran keskelle varsinaista soppaa. Tällä kertaa heidän täytyy puhdistaa edellisleffassa kuolleen kapteeninsa Conrad Howardin (Joe Pantoliano) maine, kun tämä lavastetaan huumekartellien yhteistyötekijäksi. Pian etsivät joutuvat huomaamaan olevansa itsekin epäiltyjen listalla, jolloin heidän perässään ovat niin rosvot kuin poliisitkin. Smithin ja Lawrencen kemiat osuvat edelleen hyvin yhteen, mutta ajoittain kaksikon koheltaminen on jopa uuvuttavaa. Erityisesti Lawrence yrittää aivan liikaa ja monet hänen vitseistään ovat pahimman luokan kiusallisuutta. Parin vuoden takaisessa Oscar-gaalassa läpsyllään kohahduttanut Smith on ihan kelpo vireessä, mutta yleensä hauska näyttelijä jää lähinnä patsastelemaan totisena.

     Elokuvassa nähdään myös vanhoina tuttuina Paola Núñez kapteeni Rita Secadana, Vanessa Hudgens ja Alexander Ludvig poliiseina Kellynä ja Dornina, Dennis Greene hömelönä Reggienä, sekä Jacob Scipio Miken vangittuna äpäräpoika Armandona. Tasha Smith korvaa Theresa Randlen Marcusin vaimona Theresana, kun taas muina uusina naamoina nähdään muun muassa Melanie Liburd Miken uutena mielitiettynä Christinenä, Eric Dane huumekartellin tehosotilaana McGrathina, Ioan Gruffudd pormestariehdokas Lockwoodina, sekä Better Call Saul -sarjasta (2015-2022) tuttu Rhea Seehorn edesmenneen Howardin tyttärenä, liittovaltion seriffi Judy Howardina. Sivunäyttelijät vähintään ajavat asiansa. Kaikista yllättävimpänä Bad Boys II:ssa esitelty Greene saa leffan huippuhetken, joka mullistaa niin katsojan kuin muiden hahmojenkin käsityksen Reggiestä.

Bad Boys: Ride or Die on aika lailla juuri sitä, mitä siltä odotinkin. Keskinkertainen toimintakomedia, joka viihdyttää hetkittäin, mutta joka todennäköisesti unohtuu mielestä nopeasti. Ainakin kolmosleffan tapahtumat olivat päässeet unohtumaan itseltäni lähes täysin. Uutuusleffa muistuttaa usein tikanheittoa sokkona. Muutama juttu osuu maalitauluun, pari käy lähellä keskipistettä ja loput lentävätkin sitten enemmän tai vähemmän reilusti huti. Parhaimmillaan elokuva saa nauramaan ääneen, huonoimmillaan meno on vaivaannuttavaa ja näytöksessä vallinnut hiljaisuus joidenkin vitsien jälkeen tuntui huutavalta. Mitään ideaa ei selvästi ole pidetty liian huonona, kliseisenä, irrallisena tai tyylirikkona, vaan kaikki on heivattu mukaan. Vaikka leffalla on mittaa hieman alle kaksi tuntia, tuntuu se kestoaan pidemmältä ja siinä on varmaan vartti leikattavissa pois.

Elokuvalla kestää turhan pitkään lähteä käyntiin, mutta toisella puoliskollaan se onnistui hetkittäin voittamaan minua puolelleen. Tarina on tarpeeksi toimiva, joskin turhan täyteen ahdettu ja äärimmäisen ennalta-arvattava. Jännitystä ei seasta juuri löydy, sen varmistaa viimeistään Marcusin myötähäpeällinen käytös. Lopputaistelu onneksi pelastaa paljon, pääasiassa teknisellä toteutuksellaan. Kameraa asetellaan kekseliäästi eri paikkoihin, jopa aseisiin, mikä luo kohtauksiin hetkittäisesti videopelimäistä näköä. Lennokkikameraa hyödynnetään myös yllättävän komeasti. Kun usein toimintaleffoissa parhaat paukut on käytetty jo ennen finaalia, oli mukavaa vaihtelua, että nyt ne oli jätetty viimeiseksi.

Bad Boys: Ride or Dien ohjauksesta vastaa sama Adil & Bilall -duo, joka ohjasi myös Bad Boys for Lifen. Paikoitellen kaksikko näyttää, että heillä on silmää tyylikkääseen toimintaan ja kykyä luoda viihdyttävää menoa, mutta yhtä lailla he ampuvat välillä liikaa yli tai menevät siitä, mistä aita on matalin. Ailahtelevaisuudesta huolimatta minun täytyy sanoa, että minua harmittaa duon puolesta, kun heidän tekemänsä Batgirl-elokuva pyyhittiin maan päältä, vaikka se oli jo viittä vaille valmis julkaisuun. Chris Bremnerin ja Will Beallin käsikirjoitus on täysin yhdentekevä, täynnä kökköä dialogia ja kliseisiä ratkaisuja. Kekseliään kameratyöskentelyn lisäksi käytännön tehosteet ovat oivaa jälkeä, lavasteet hienot ja äänimaailma hyvin luotu. Elokuvassa toki kuullaan sarjan mainio tunnusmelodia, kuten myös parikin versiota Inner Circlen tarttuvasta Bad Boys -kappaleesta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.6.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Bad Boys: Ride or Die, 2024, Columbia Pictures, Jerry Bruckheimer Films, Westbrook Studios

Arvostelu: Expend4bles (2023)

EXPEND4BLES

Ohjaus: Scott Waugh

Pääosissa: Jason Statham, Megan Fox, Dolph Lundgren, Randy Couture, Curtis "50 Cent" Jackson, Jacob Scipio, Iko Uwais, Sylvester Stallone, Andy García, Levy Tran ja Tony Jaa

Genre: toiminta

Kesto: 1 tunti 43 minuuttia

Ikäraja: 16

Toimintastarojen tähdittämä toimintaelokuva The Expendables (2010) oli negatiivisista arvosteluistaan huolimatta taloudellinen menestys, joten jatkoa oli luvassa. The Expendables 2 (2012) sai suopeamman vastaanoton kriitikoilta ja menestyi vielä edeltäjäänsä paremmin lippuluukuilla, mutta The Expendables 3 (2014) sai lähinnä lyttäävää palautetta ja menestyi huomattavasti edellisosia huonommin. Siitä huolimatta neljännen osan suunnittelu käynnistyi ja päätähti Sylvester Stallonen mukaan sen olisi tarkoitus jäädä sarjan viimeiseksi elokuvaksi. Taiteellisten erimielisyyksien vuoksi Stallone kuitenkin jätti projektin vuonna 2017, kunnes suostui vuotta myöhemmin palaamaan leffan pariin. Alun perin ohjaajana oli tarkoitus toimia kolmososan tavoin Patrick Hughes, mutta vuonna 2021 hänet korvattiin Scott Waughilla. Kuvaukset käynnistyivät saman vuoden syyskuussa ja nyt pöljän Expend4bles-nimen saanut elokuva on saapunut teattereihin. Itse olen pitänyt sarjan aiempia osia lähinnä keskinkertaisena höttönä, eivätkä odotukseni neljättä osaa kohtaan olleet korkeat, etenkin leffan näyttelijäkaartin ja trailerin nähtyäni. Kävin kuitenkin katsomassa Expend4blesin heti sen ensi-iltapäivänä yhdessä useita näitä toimintatähtiä fanittavan isäni kanssa, jonka kanssa olin aiemmatkin Expendablesit katsonut.

Expendables-tiimi saa tehtäväkseen pysäyttää asekauppias Rahmatin, joka on saanut käsiinsä ydinaseita ja aikoo käynnistää niillä kolmannen maailmansodan.

Vanhasta Expendables-poppoosta enää vain Sylvester Stallonen näyttelemä Barney Ross, Jason Stathamin näyttelemä Lee Christmas, Dolph Lundgrenin esittämä Gunner Jensen ja Randy Couturen esittämä Toll Road tekevät paluun, aiempien tähtien jättäydyttyä pois nelososasta erinäisten syiden takia. Stallonen rooli jää yllättävän lyhyeksi; olisikohan hänellä ehkä vartti ruutuaikaa koko leffassa. Stathamin esittämä Christmas nouseekin elokuvan keulakuvaksi. Statham hoitaa hommansa tutulla tyylillään, eikä yritä yhtään sen enempää kuin muissakaan tämän vuoden kökkörainoissaan, Fast & Furious X:ssä (Fast X - 2023) ja Meg 2: The Trenchissä (2023). Lundgren on ihan hupaisa tarkka-ampujana, jolla alkaa olla ongelmia näkönsä kanssa, kun taas puinen Couture ei ole kehittynyt näyttelijänä yhtään elokuvien varrella.

     Siinä, missä aiemmissa Expendables-elokuvissa nähtiin toinen toistaan kovempia toimintastaroja, kuten Arnold Schwarzenegger, Bruce Willis, Chuck Norris, Mel Gibson, Jean-Claude Van Damme, Harrison Ford ja Wesley Snipes, neljännessä leffassa mukaan hyppäävät näyttelijävalinnat aiheuttavat lähinnä myötähäpeää. Tosielämässäkin kamppailulajimestarit Iko Uwais ja Tony Jaa ovat vielä passelit lisäykset, joskin kummankin taidot haaskataan lähes täysin ja Andy García menettelee tämänkertaisena tehtävänantajana, CIA-agentti Marshina. Muina tulokkaina nähdään Megan Fox, rap-artisti 50 Cent, sekä lähes tuntemattomat Levy Tran ja Jacob Scipio. Foxilla ja Tranilla yritetään tuoda naisvoimaa tiimiin, mutta Foxin rooliksi jää lähinnä keikkua kameran edessä tiukoissa nahka-asuissa, eikä hän taida tappaa kuin yhden ainoan pahiksen koko leffan aikana. 50 Cent ei vieläkään näytä, että hän kuuluisi elokuviin ja Scipion osuus jää heikoksi yritykseksi toistaa kolmosleffassa nähdyn Antonio Banderasin Galgo-hahmon moottoriturpaisuutta. Elokuvaa katsoessa huomaa usein pohtivansa, ketä kaikkia parempia vaihtoehtoja leffaan olisi voinut saada. Liam Neeson, Keanu Reeves, Denzel Washington, Danny Trejo... tai jos naisvoimaa haluttiin mukaan, niin entäpä Linda Hamilton, Sigourney Weaver, Michelle Rodriguez tai vaikkapa Milla Jovovich?

Aiempia osia selvästi heikompi näyttelijäkaarti ei jää Expend4blesin ainoaksi ongelmaksi. Kyseessä on todella puolivillaisesti kasaan pistetty toimintakohellus, joka ei jaksa edes viihdyttää. Barneyn ja Christmasin keskinäinen vittuilu leffan alussa on ihan hupaisaa kuunneltavaa, mutta eipä rainasta muuten paljoa hupia löydy. Toimintakohtaukset ovat ponnetonta räpeltämistä, ajoittain jopa suorastaan pitkäveteistä seurattavaa. Lapsiystävällisemmän kolmososan jälkeen tekijät halusivat voittaa fanit takaisin puolelleen ja nelosesta on tehty huomattavasti raaempi. Ongelma vain on siinä, että veriroiskeet koostuvat pelkästään naurettavan surkeista tietokonetehosteista, joita tuskin hyväksyttäisiin edes videopeleihin. Aivan liian pitkässä lopputaistelussa ehtii pariinkin otteeseen vilkaista kelloa, että milloin tämä yksitoikkoinen räiskintä loppuu? Erityinen pettymys on, etteivät Uwais ja Jaa pääse oikeuksiinsa tai tappelemaan toisiaan vastaan. 

Käsikirjoituksenraakile on tällä kertaa vieläkin ohuempi, antaen aika laiskat raamit uusimmalle tehtävälle. Erityisen turhauttavaa on, kuinka hälläväliä-asenteella kaikki hoidetaan ja kirjoitetaan pois alta, varsinkin viimeisillä minuuteilla, jolloin juonenkäänteet muuttuvat suorastaan typeriksi. Typeryys ei välttämättä haittaisi, jos elokuva tajuaisi, kuinka pöljä se on, mutta leffaa kohdellaan aivan liian vakavin mielin. Etenkin puolivälin tosikkopatsastelu käy puuduttavaksi. Näiden Expendables-leffojen piti olla nostalgiantäyteistä mäiskettä kasarirainojen hengessä. Nyt kun lähes kaikki kasaritähdet ovat halunneet pois sarjasta ja heidät on korvattu Megan Foxin ja 50 Centin tasoisilla näyttelijöillä, kohdeyleisölle tuskin irtoaa enää mitään. Nuorempaa yleisöäkään tuskin saadaan enää tässä kohtaa kalasteltua mukaan.

Expend4blesin ohjauksesta vastaa Scott Waugh, jonka edellisen työn, John Cenan ja Jackie Chanin tähdittämän Hidden Strike -leffan (2023) ilmestymisestä ei ole kulunut kuin kaksi kuukautta. Waugh ei erityisemmin vakuuta Expend4blesin puikoissa. Hän ei saa aikaiseksi edes kivaa kertakäyttöviihdettä, vaan leffan tuijottaminen tuntuu edetessään yhä vain enemmän puhtaalta ajan haaskaukselta. Elokuva ei edes näytä hyvältä. Taustakankaiden käyttö on vähän väliä selvää ja digitehosteet ovat täysin viimeistelemättömät. Erityisesti loppuhuipennuksen räjähdykset näyttävät surkuhupaisan huonoilta. Lavasteet ja asut ovat tuttua peruskauraa ja maskeeraukset ajavat asiansa. Äänimaailma jylisee mukavasti, mutta Guillaume Rousselin säveltämät musiikit eivät mitenkään erotu edukseen.

Yhteenveto: Expend4bles on turhauttavan kehno toimintaräpellys, joka osoittaa, että koko leffasarja kuuluisi jo vanhainkotiin. Aiemmin toinen toistaan kovemmilla toimintatähdillä varusteltu elokuvasarja hämmentää nelosleffassa roolivalinnoillaan, pistäen miettimään, että eikö tekijöillä ollut varaa pestata varteenotettavampia tyyppejä, vai ymmärsivätkö kaikki kieltäytyä tarjouksesta? Sylvester Stallonekin tuntuu olevan mukana enää pakon seurauksesta ja ukon ruutuaika vähenee suunnilleen varttiin. Jason Statham hoitaa pääosan samalla lailla kuin kaikissa muissakin leffoissaan, sivunäyttelijöiden ollessa joko kehnoja tai välinpitämättömiä. Elokuva on kaikin puolin laiskasti pistetty kasaan, eivätkä edes naurettavan huonoilla tietokonetehosteilla ja kiusallisen kököllä digiverellä varustellut toimintakohtaukset jaksa viihdyttää. Alkupäässä Barneyn ja Christmas väliset sanailut huvittavat, mutta siihen se sitten jää. Expend4blesia ei voi suositella edes edellisosien faneille, sillä niin puolivillaisesti ja halvalla se on pistetty kasaan. Elokuvan kanssa voi ihan hyvin odottaa siihen, että se ilmestyy jossain kohtaa suoratoistopalveluun - siellä se olisi pitänyt alun perinkin julkaista.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.9.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Expend4bles, 2023, Millennium Films, Nu Boyana Film Studios, Media Capital Technologies, Campbell Grobman Films

Arvostelu: Suurenmoisen lahjakkuuden sietämätön taakka (The Unbearable Weight of Massive Talent - 2022)

SUURENMOISEN LAHJAKKUUDEN SIETÄMÄTÖN TAAKKA

THE UNBEARABLE WEIGHT OF MASSIVE TALENT

Ohjaus: Tom Gormican

Pääosissa: Nicolas Cage, Pedro Pascal, Sharon Horgan, Lily Sheen, Tiffany Haddish, Ike Barinholtz, Alessandra Mastronardi, Paco León, Jacob Scipio, Neil Patrick Harris, David Gordon Green ja Demi Moore

Genre: komedia, toiminta, draama

Kesto: 1 tunti 47 minuuttia

Ikäraja: 12

The Unbearable Weight of Massive Talent, eli suomalaisittain Suurenmoisen lahjakkuuden sietämätön taakka on Nicolas Cagen tähdittämä komediaelokuva. Ohjaaja-käsikirjoittaja Tom Cormigan yritti pitkään houkutella Cagea mukaan leffaideaansa, mutta Cage torjui leffan muutamaankin otteeseen, kunnes lopulta suostui, Cormiganin kirjoitettua hänelle pitkän kirjeen. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2020 tiukkojen koronarajoitusten alla ja nyt Suurenmoisen lahjakkuuden sietämätön taakka saapuu elokuvateattereihin. Itse kiinnostuin heti, kun kuulin Cagen esittävän itseään tulevassa filmissä ja kävinkin katsomassa elokuvan sen lehdistönäytöksessä muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.

Nicolas Cage ei saa tavoittelemaansa elokuvaroolia ja hänellä menee heikosti ex-vaimonsa ja tyttärensä kanssa. Nick päättää tarttua agenttinsa tarjoukseen vierailla faninsa syntymäpäiväjuhlilla miljoonaa dollaria vastaan. Helppo keikka muuttuu pian jännittäväksi, kidnappausta tutkivan CIA:n värvätessä Nickin vakoilemaan isäntäänsä.

Nicolas Cage näyttelee itseään... tai jonkin sortin fiktiivistä versiota Nicolas Cagesta. Vähän kuin itse näyttelijä, myös elokuvan tulkinta hänestä on velkaantunut stara, joka on joutunut tekemään paljon itseään turhauttavaa roskaa, haaveillen samalla pääsevänsä valitsemaan elokuvansa paremmin. Pahoissa veloissa rypenyt Cage tekikin useita suoraan Anttilan alelaariin päätyneitä turhakkeita, mutta onneksi viime vuosina hän on päässyt esiintymään huomattavasti laadukkaammissa filmeissä, kuten Mandyssa (2018), Color Out of Spacessa (2019) ja Pigissä (2021). Suurenmoisen lahjakkuuden sietämätön taakka tuntuu näyttelijälle loogiselta tavalta käsitellä näitä uran muutoksia. On vaikea kuvitella, että kovinkaan moni näyttelijä suostuisi tai edes kykenisi tekemään näin lystikkään itseironista roolia kuin Cage. Hän tarjoaa yhden vahvimmista suorituksistaan ikinä. Nicolas Cagena Nicolas Cage pääsee hulluttelemaan ja huutamaan kuten Nicolas Cagen olettaakin, mutta hän pääsee myös esittelemään todellisia lahjojaan.

     Elokuvassa nähdään myös Sharon Horgan Nickin keksittynä ex-vaimona Oliviana, Lily Sheen Nickin keksittynä tyttärenä Addyna (tosielämässä Cagella on kaksi poikalasta), Neil Patrick Harris Nickin agenttina Finkinä, Pedro Pascal Nickin juhliinsa kutsuvana Javina, sekä Tiffany Haddish ja Ike Barinholtz CIA:n agentteina Vivianina ja Martinina. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat osistaan mainiosti - erityisesti Pascal, joka on nappivalinta Nicolas Cage -faniksi. Cagen ja Pascalin kemiat kohtaavat täydellisesti ja kaksikon yhteisiä kohtauksia on suorastaan ilo katsoa.

Suurenmoisen lahjakkuuden sietämätöntä taakkaa on muutenkin valtava ilo katsoa. Elokuva onnistui yllättämään minut totaalisesti ja vetelemään mattoa jalkojeni alta vähän väliä. Kyseessä on hillittömän hauska metatasoilla liikkuva komedia, joka yhdistelee nerokkaasti monenlaisia juttuja toisiinsa, luoden täysin omanlaisensa lopputuloksen. Seassa on niin itseironista komediaa, vahvaa perhedraamaa, herkkää ystävyyskertomusta, päihdesekoilua, vakoojatrilleriä, mafiakuvioita, vauhdikasta toimintaa kuin sitä cagemaista hulluutta. Pahimmassa tapauksessa elokuva leviäisi käsiin kauheana sekamelskana, mutta aiemmin vain ihan katsottavan romanttisen komedian Sinkkuna suhteessa (That Awkward Moment - 2014) tehnyt Tom Cormigan pitää pakettia kasassa ihailtavasti.

En edes muista, milloin minulla olisi ollut näin hauskaa elokuvateatterissa. Etenkin leffan ensimmäinen tunti sai naureskelemaan vähän väliä huvittavien keskustelujensa, kuvioidensa ja Cagen filmografiaan kohdistuvien viittauksiensa kanssa. Erään LSD-kohtauksen aikana liki sattui mahaan nauramisen määrä. Tarina vie täysillä mukanaan ja elokuva vain paranee, kun Nickin ja Javin välille alkaa vähitellen muodostumaan kaveruus. Kaksikon hiljalleen suunnittelema elokuva vain tuo filmiin lisää metatasoja ja Suurenmoisen lahjakkuuden sietämätön taakka toimii myös omanlaisena rakkauskirjeenä elokuvataidetta kohtaan. Loppuhuipennus ei ole yhtä vahva kuin elokuvan ensimmäiset suunnilleen tunti ja vartti, mutta se vie filmin silti lystikkäästi päätökseensä. Ja kuten hahmot itsekin sanovat, taiteellinen henkilödraama vaatii toimintakohtauksen, jota voi hyödyntää trailereissa kalastelemaan massayleisöä teatteriin. Nerokas elokuva!

Cormiganin ohjaus ja Kevin Ettenin kanssa työstämä käsikirjoitus ovat läpikotaisin loistokasta työtä. Elokuva leikittelee ideoillaan todella nokkelasti, saaden katsojansa virnuilemaan tyytyväisenä läpi filmin. Etenkin kun Cormigan ja Etten tunnustavat Paddington 2:n (2017) kuuluvan kaikkien aikojen parhaiden elokuvien joukkoon. Suurenmoisen lahjakkuuden sietämätön taakka on myös teknisiltä ansioiltaan pätevästi tehty. Se on mainiosti kuvattu ja oivallisesti leikattu kasaan. Lavasteet ja asut ovat onnistuneet ja äänimaailma on hyvin rakennettu Mark Ishamin säveltämiä musiikkeja myöten.

Yhteenveto: Suurenmoisen lahjakkuuden sietämätön taakka on riemastuttava metatasoilla liikkuva komedia, joka viihdyttää täysillä ja naurattaa todella makeasti. Elokuva yhdistelee erittäin tyylikkäästi monenlaisia lajityyppejä toisiinsa, luoden varsin omaperäisen kokonaisuuden. Jonkun muun käsissä lopputulos voisi olla kamala sekamelska, mutta Tom Cormigan pitää pakettia hienosti kasassa. Elokuva pitää täysillä mukanaan, tuoden vähän väliä uusia puolia menoon mukaan ja pitäen hommaa raikkaana. Nicolas Cage on huippuvireessä läpi elokuvan ja hänen ja Pedro Pascalin kemiat kohtaavat täydellisesti. Filmi on tekniseltä puoleltaankin onnistunut. Suurenmoisen lahjakkuuden sietämätön taakka nousi kevyesti vuoden parhaiden elokuvien joukkoon. Cage-faneille suosittelen filmiä todella lämpimästi, mutta sen voi katsoa muutenkin, jos vekkulimaiset toimintakomediat iskevät. Viimevuotisen Pigin ja nyt tämän jälkeen en malta odottaa, mitä kaikkea Cagella on vielä tarjottavanaan...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.4.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Unbearable Weight of Massive Talent, 2022, Lionsgate, Saturn Films

Arvostelu: Tom Clancy: Armoa tuntematta (Tom Clancy's Without Remorse - 2021)

TOM CLANCY: ARMOA TUNTEMATTA

TOM CLANCY'S WITHOUT REMORSE

Ohjaus: Stefano Sollima

Pääosissa: Michael B. Jordan, Jamie Bell, Jodie Turner-Smith, Luke Mitchell, Jack Kesy, Todd Lasance, Jacob Scipio, Guy Pearce, Brett Gelman, Colman Domingo ja Lauren London

Genre: toiminta, jännitys

Kesto: 1 tunti 50 minuuttia

Ikäraja: 16

Tom Clancy's Without Remorse, eli suomalaisittain Tom Clancy: Armoa tuntematta perustuu Tom Clancyn samannimiseen kirjaan vuodelta 1993. Jo kirjan ilmestyessä Savoy Pictures ryhtyi suunnittelemaan elokuvaa sen pohjalta ja päätähdeksi kaavailtiin Keanu Reevesiä. Projekti kuitenkin kariutui, kunnes John Milius saapui mukaan, aikeinaan ohjata ja käsikirjoittaa leffa. Päärooliin pohdittiin mm. Laurence Fishburnea ja Gary Siniseä, mutta taas suunnitelmat jämähtivät paikoilleen. Vuonna 2012 Paramount Pictures ryhtyi työstämään filmiä kirjan pohjalta, Christopher McQuarrien ohjauksessa. Tom Hardyn oli tarkoitus esittää päähahmoa, mutta tämäkin yritys kaatui ja niin McQuarrie kuin Hardy siirtyivät muihin projekteihin. 2017 Akiva Goldsman ryhtyi käsikirjoittamaan kahdesta Tom Clancyn kirjasta, Armoa tuntematta ja Iskuryhmä Rainbow'sta (Rainbow Six - 1998) elokuvasovituksia. Taylor Sheridan palkattiin kirjoittamaan Goldsmanin tekstejä uusiksi, Michael B. Jordan roolitettiin pääosaan ja ohjaajaksi valittiin Stefano Sollima. Kuvaukset käynnistyivät vihdoin lokakuussa 2019, mutta koronaviruspandemian takia ne jouduttiin keskeyttämään keväällä 2020. Samalla elokuva siirtyi Paramountilta Amazonille, joka päätti julkaista filmin Prime Video -suoratoistopalvelussaan. Kuvaukset saatiin vietyä päätökseen lokakuussa 2020 ja nyt Tom Clancy: Armoa tuntematta on julkaistu Amazon Prime Videossa. Itse en ole lukenut Clancyn kirjaa, mutta koska muutamat Clancyn kirjojen pohjalta tehdyistä elokuvasovituksista ovat minulle tuttuja, minua alkoi kiinnostaa, kun huomasin uuden filmin olevan tulossa. Katsoinkin Tom Clancy: Armoa tuntematta heti julkaisupäivän aamuna.

Kun Navy SEAL -sotilas John Kellyn raskaana oleva vaimo murhataan, John lähtee kostoretkelle, aikeinaan etsiä ja tappaa murhaajat. Samalla hänelle aukeaa salaliitto, joka voisi johtaa Yhdysvallat ja Venäjän sotaan.

Michael B. Jordan näyttelee John Kellyä, Yhdysvaltain Navy SEAL -sotilasta, jonka vaimo murhataan, joten hän päättää lähteä kostamaan - eli siis todella originaalia hahmoa toimintaelokuvassa, jollaisia ei ole nähty kyllästymiseen asti! Okei, on pakko sanoa, että kyseessä on todella tylsän tavanomainen päähenkilö, mutta tekijät hyötyvät paljon siitä, että he saivat Jordanin rooliin, sillä hän yrittää tehdä kaikkensa pitääkseen tätä tyhjänpäiväistä rainaa kasassa harteillaan. Jordan sopii erittäin hyvin pääosaan ja onkin suuri harmi, että elokuva hänen ympärillään on näin heikko.

     Elokuvassa nähdään myös mm. Jamie Bell epäilyttävänä CIA-pomo Ritterinä, Jodie Turner-Smith komentajakapteeni Karen Greerinä, Guy Pearce puolustusministeri Clayna, sekä Lauren London suunnilleen yhden kohtauksen jälkeen kuolevana Johnin raskaana olevana vaimona Pamina. Bell yrittää parhaansa kehnon hahmonsa kanssa, mutta Turner-Smith tuntuu kaiken aikaa tietävän, kuinka tyhjää tyyppiä joutuu esittämään. Pearce taas hoitaa hommansa täysin vasemmalla kädellä, vailla mitään selvää mielenkiintoa leffaa kohtaan.

Tästä tulee varmaan aika lyhyt arvio tällä kertaa, sillä minulla ei yksinkertaisesti ole oikein mitään sanottavaa Armoa tuntematta -elokuvasta. "Geneerinen", "kliseinen" ja "mitäänsanomaton" ovat täydellisiä adjektiiveja kuvailemaan elokuvaa ja harmillisesti sekaan pitää vielä heittää "pitkästyttävä". Leffa kulkee niin tuttuja latuja niin ponnettomasti, että siitä on vaikea innostua missään kohtaa. Siinä ei kertaakaan tapahdu mitään, mikä saisi tuumimaan, että "tuo oli sentään ihan siistiä". Lähinnä leffaa vain tuijottaa, vilkuillen vähän väliä, kauanko kestoa on vielä jäljellä. Vaikka homma ratkeaa jo suunnilleen puolentoista tunnin kohdalla, katselukokemus tuntuu selvästi yli kaksituntiselta.

Minkäännäköistä kunnon tunnelmaa elokuvasta on turha etsiä. Vähäiset toimintakohtaukset eivät saa jännittämään, eivätkä ne edes tarjoa mitään luovia tappokeinoja tai tyylikästä menoa. Itse kertomuskaan ei jännitä, sillä koko salaliittohomma ei jaksa kiinnostaa - etenkään kun arvasin, kuka on kaiken takana heti, kun hahmo asteli ruutuun. Loppupäässä filmi lässähtelee oikein tosissaan - liekö sitten johtunut pandemia-ajan uudelleenkirjoituksista tai filmin siirtymisestä Paramountilta Amazonille. Niin tai näin, lopputulos on lähinnä päähenkilön esittely potentiaalista leffasarjaa varten, joka voisi joskus kulkea käsi kädessä Amazonin Tom Clancy's Jack Ryan -sarjan (2018-) kanssa. Elokuvan sijaan Armoa tuntematta herättääkin mielikuvia ylipitkästä televisiosarjan pilottijaksosta.

Elokuvan ohjaajana toimii Stefano Sollima ja käsikirjoittajan hommia hoitaa Taylor Sheridan (apunaan ensikertalainen leffakirjoittaja Will Staples). Filmin heikkoudet ohjauksessa ja tekstissä aiheuttavat suurta ihmetystä, sillä Solliman ja Sheridanin aiempi yhteistyö Sicario 2: Soldado (Sicario: Day of the Soldado - 2018) oli oikein onnistunut teos. Sen lisäksi, että kaksikon työ on heikkoa ihan vain leffaa miettiessä, Tom Clancyn fanit voivat kokea suuren pettymyksen, sillä netistä lukemani perusteella elokuva poikkeaa kirjasta aikamoisesti. Sentään tekniseltä puolelta löytyy päteviä puolia, kuten kelvollista kuvausta, lavastusta, erikoistehosteita ja äänisuunnittelua. Jónsin säveltämät musiikit menevät sujuvasti taustalla, mutta eivät tarjoa sen ihmeempää.

Yhteenveto: Tom Clancy: Armoa tuntematta on harmillisen laimea toimintaraina, joka kulkee niin tuttuja reittejä, että kliseisyys saa menettämään mielenkiinnon jo kauan ennen puoltaväliä. Toiminnan sarallakaan leffa ei onnistu tarjoamaan mitään erityistä, eikä homma koskaan saa jännittämään. Tarinastakaan ei löydy jännitettä, kun ylikäytetyt paljastukset arvaa jo filmin alkumetreillä. Kun juoni kulkee moneen kertaan nähtyjä polkuja, eikä toimintakaan hetkauta, elokuva tuntuu jopa aika pitkäveteiseltä. Clancyn kirjan faneille taas pettymystä tuottaa leffan voimakas poikkeaminen lähdemateriaalista. Lisäpisteen leffa saa päärooliin pätevästi sopivasta Michael B. Jordanista, joka aidosti yrittää pitää kokonaisuutta kasassa. Loppujen lopuksi koko elokuva tuntuu vain ylipitkäksi venytetyltä pilottijaksolta Jordanin hahmon omasta sarjasta. Toisaalta Jordanin hyvän työn takia haluaisin nähdä häntä lisää tässä roolissa, mutta eipä näin laimea leffa saa innostumaan jatkosta.

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt, mahdollista jatko-osaa pohjustava kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.4.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com

Tom Clancy's Without Remorse, 2021, Amazon Studios, Skydance Media, Paramount Pictures, New Republic Pictures, Midnight Radio, Outlier Society, Weed Road Pictures

Arvostelu: The Outpost (2020)

THE OUTPOST

Ohjaus: Rod Lurie
Pääosissa: Scott Eastwood, Caleb Landry Jones, Jacob Scipio, Milo Gibson, Jack Kesy, Orlando Bloom, Scott Alda Coffey, Will Attenborough, Kwame Patterson, Taylor John Smith, Cory Hardrict, Trey Tucker, Chris Born ja Jack Kalian
Genre: sota
Kesto: 2 tuntia 3 minuuttia
Ikäraja: 16

The Outpost pohjautuu Jake Tapperin kirjaan The Outpost: An Untold Story of American Valor (2012), mikä taas perustuu tositapahtumiin Kamdeshin taistelusta Afganistanissa lokakuun 3. päivä 2009. Tuottaja Scott Stuber ja käsikirjoittajat Paul Tamasy ja Eric Johnson hankkivat kirjan elokuvaoikeudet ja alkoivat työstämään siitä filmatisointia Universal Picturesille. Alunperin Sam Raimin oli tarkoitus ohjata leffa, mutta nämä suunnitelmat kariutuivat ja uudeksi ohjaajaksi valittiin Rod Lurie, kun projekti siirtyi Universalilta Millenium Medialle. Kuvaukset alkoivat syksyllä 2018, vaikka niissäkin koettiin ongelmia, kun päätähti Scott Eastwood mursi nilkkansa ja kuvauksia jouduttiin venyttämään kahdella viikolla. The Outpostin oli tarkoitus saada maailmanensi-iltansa South by Southwest -elokuvafestivaaleilla, mutta koronaviruksen takia tapahtuma jouduttiin perumaan. Elokuva päätettiinkin monissa maissa julkaista suoraan internetissä, mutta koska Suomessa teatterit ovat onneksi avanneet, saamme The Outpostin valkokankaille. Kävin katsomassa elokuvan lehdistönäytöksessä muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.

Vuonna 2009 amerikkalaissotilaiden joukko saapuu Kamdeshiin, Afganistaniin taistelemaan kapinoivaa taliban-joukkoa vastaan ja turvaamaan rauhaa. Joukko saa tukikohdakseen vaarallisesti sijoitetun etuvartion, Outpost Keatonin ja joutuu jatkuvasti väijytyksien ja hyökkäysten uhriksi.

Vain hieman yli 50 sotilaan amerikkalaisjoukkoon kuuluvat mm. Taru sormusten herrasta -trilogian (The Lord of the Rings - 2001-2003) Legolas-haltian roolista tuttu Orlando Bloom kapteeni Keatingina, westernlegenda Clint Eastwoodin poika Scott Eastwood kersantti Romeshana, Caleb Landry Jones sotilas Carterina ja toimintatähti Mel Gibsonin poika Milo Gibson kapteeni Yllescasina. Mukaan mahtuu paljon muitakin ja muutamaa sotilasta jopa näyttelevät todellisesta Kamdeshin taistelusta selvinneet sotilaat. Romeshaa ja Carteria lukuunottamatta katsojalle ei kuitenkaan synny minkäänlaista tunnesidettä hahmoihin ja läpi leffan kun joku sotilaista kuolee taistelussa, katsojan on vaikea yhdistää nimeä kasvoihin. Landry Jones on mainio valinta sotilaaksi, joka on aluksi kaikkien kiusan kohteena, mutta nousee pikkuhiljaa näyttämään kykyjään. Eastwood taas ei ole läheskään isänsä veroinen näyttelijä, mutta kaikessa pökkelyydessäkin pärjää hyvin toimintakohtausten keskellä. Bloom vakuuttaa yllättävänkin pätevästi kapteenin roolissa, minkä takia onkin harmi, että hän saa lopulta aika vähän ruutuaikaa.

The Outpostista ei todellakaan tule mitään uutta sotaelokuvien klassikkoa, mutta on se oikein kelvollinen filmi tapahtumasta, mitä pidetään yhtenä kauheimpana taistona Afganistanin sodassa. Itse taistelua pitää kuitenkin odotella pitkään ja ensimmäinen puolisko leffasta on hyvinekin puolineen aika keskinkertaista menoa. Elokuva tuntuu oikein tarkoituksella venyttävän alkupäätä, jotta katsoja tuntisi sotilaiden turhautumisen. Alkupuoliskolta löytyy sotilaiden hilpeää ryhmähenkeä ja veikeää piikittelyä toisilleen. Tasaisin väliajoin etuvartioon hyökätään ja painotetaan sitä, kuinka surkeaan paikkaan se on asetettu. Outpost Keaton sijaitsee laakson pohjalla ja sitä ympäröivät joka suunnalta korkeat rinteet, mitkä ovat erinomaisia paikkoja, mistä talibanit voivat tehdä väijytyksiä ja yllätyshyökkäyksiä. Aluksi sotilaiden vitsailu nuotion ääressä hekotuttaa ja taistot jännittävät, mutta pidemmän päälle saman toistaminen tunnin ajan alkaa puuduttamaan. Ensimmäisen puoliskon kerronta on lisäksi kömpelöä ja osa merkittäviltä tuntuvista kohtauksista keskeytetään, ennen kuin niissä oikeasti päästään minnekään. Ensimmäisestä puoliskosta myös huokuu tunne siitä, että The Outpost tehtiin televisiokatselua varten ja siitä puuttuu usein tietty elokuvallisuus.

Meno kuitenkin paranee huomattavasti, kun se kunnon taistelu alkaa, minkä takia koko elokuva on päätetty tehdä. Amerikkalaisten valmistautuessa kotiinpaluuseen, sadat talibanit ilmestyvät joka suunnasta ja todellinen mähinä alkaa. Samalla elokuvan tuotantoarvotkin nousevat huomattavasti. Hieman pitkäveteisen alkupuoliskon jälkeen Kamdeshin taistelu on lopulta odotuksen arvoinen. Erityisen piinaavaaksi tai vangitsevaksi menoa ei ole saatu, mutta taistelun lopputuloksesta tietämättömät jännittävät pienesti, miten tällaisesta voi selvitä hengissä. Pitkälti yli puolen tunnin tulitaistelu näyttää sotimista useiden sotilaiden vinkkelistä ja ympäri tukikohtaa, mikä pitää tykityksen jatkuvasti mielenkiintoisena. Vaikka toinen puolisko nostaakin leffan tasoa, silti kokonaisuudesta jää jotenkin vaisu olo.

Ohjaaja Rod Lurie lainailee paljon huomattavasti paremmista sotaelokuvista, muttei tarjoa omalla työllään samaa vaikutusta kuin esikuvansa. Hän on kuitenkin onnistunut tekemään isosta taistelusta näyttävää seurattavaa vakuuttavien tehosteiden, lavasteiden ja kuvauksen ansiosta. Sotimista vain tehostaa onnistunut äänimaailma, missä räjähdykset ja aseiden tulitus saavat todellisen voimansa elokuvakokemuksessa. Larry Groupén säveltämät musiikit tuovat myös oman kelpo lisänsä. Filmi kuitenkin kompastelee Eric Johnsonin ja Paul Tamasyn käsikirjoitukseen, mikä tuntuu ensimmäisen puoliskonsa ajan lähinnä irrallisilta kohtauksilta, mitkä on liitetty peräkkäin, jotta pituutta saadaan lisää ja katsoja joutuu odottamaan elokuvan kohokohtaa kauemmin. Kaksikko myös sortuu liialliseen jenkkiylistykseen ilman minkäänlaista itseironiaa tai muuta huvittavuutta, mikä saa katsojan usein antamaan sen anteeksi sotaelokuvissa.

Yhteenveto: The Outpost on kelpo sotaraina, jonka suuri taistelu on näyttävästi toteutettu, mutta joka ei kuitenkaan elokuvana tee erityisen isoa vaikutusta. Elokuvan ensimmäinen puolisko käytetään itseään toistaviin sotilaiden vitsailuihin ja talibanien hyökkäyksiin, ja puolisko tuntuu usein vain yksittäisiltä kohtauksilta, mitkä on liimattu yhteen lisäpituuden vuoksi. Sotilashahmojen syvennykseen aikaa ei käytetä, eikä katsoja paria hahmoa lukuunottamatta edes sen kummemmin välitä sotilaista, minkä huomaa eritoten taistelujen aikana. Toki on surullista, kun kyse on oikeista henkilöistä, jotka ovat menehtyneet sodassa, mutta elokuva ei onnistu luomaan tarvittavaa tunnesidettä. Lisäksi ensimmäinen puolisko tuntuu todella vahvasti siltä, että filmi tehtiin suoraan televisiokatselua varten. Itse Kamdeshin taistelun alkaessa meno kuitenkin paranee ja toinen puolisko on huomattavasti koherentimpi. Caleb Landry Jones ja Orlando Bloom ovat oivallisia rooleissaan, mutta Scott Eastwood ei oikein vieläkään vakuuta näyttelijänä. Kuulin ensimmäisen kerran koko leffasta vain pari viikkoa ennen sen näkemistä ja uskoisin harmillisesti, että tulen myös unohtamaan filmin olemassaolon yhtä pitkässä ajassa. The Outpost kannattaa katsoa, jos Lähi-idän sodat kiehtovat. Tämän vuoden sotaelokuvatarjonnasta suosittelen kuitenkin paljon enemmän alkuvuodesta ilmestynyttä upeaa Taistelulähetit - 1917 (1917 - 2019).

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.7.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The Outpost, 2020, Millennium Media, York Films

Arvostelu: Bad Boys for Life (2020)

BAD BOYS FOR LIFE

Ohjaus: Adil El Arbi ja Bilall Fallah
Pääosissa: Will Smith, Martin Lawrence, Jacob Scipio, Paola Núñez, Vanessa Hudgens, Alexander Ludwig, Charles Melton, Kate del Castillo, Joe Pantoliano, Nicky Jam, Theresa Randle, DJ Khaled ja Michael Bay
Genre: toiminta, komedia
Kesto: 2 tuntia 3 minuuttia
Ikäraja: 16

Michael Bayn esikoiselokuva Pahat pojat (Bad Boys - 1995) oli suuri hitti, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Bad Boys II (2003) oli vielä isompi menestys, vaikkei voittanutkaan kriitikoita puolelleen. Sen ilmestymisestä asti kolmatta osaa on suunniteltu. Vuonna 2009 Columbia Pictures palkkasi Peter Craigin kirjoittamaan kolmannen osan käsikirjoitusta, mutta vuonna 2014 ilmoitettiin, että hänet on vaihdettu David Guggenheimiin. Vuotta myöhemmin ohjaajaksi valittiin Joe Carnahan. Samoihin aikoihin ilmoitettiin myös, että elokuva ilmestyisi helmikuussa 2017. Kuitenkin leffan teon aloittamisen kanssa koituvien ongelmien vuoksi ensi-iltaa siirrettiin tammikuulle 2018, minkä jälkeen se siirrettiin marraskuulle 2018, kunnes yhtiö ilmoitti, ettei elokuva olisikaan tulossa. Helmikuussa 2018 kuitenkin paljastui, että filmi oli edelleen tekeillä ja sen kuvaukset alkoivat vihdoin tammikuussa 2019. Nyt Bad Boys for Life saa 17 vuoden odotuksen jälkeen ensi-iltansa ja itse en oikein tiennyt, mitä miettiä asiasta. Tavallaan pidin siitä, että sarja saa vihdoin kauan puhutun ja huhutun kolmannen osansa, mutta samalla en uskonut, että leffa olisi kovin kummoinen, Bad Boys II:n ollessa mielestäni laimea toimintarymistely. Meninkin katsomaan Bad Boys for Lifea lähinnä toivoen, että se onnistuisi viihdyttämään paremmin kuin sarjan toinen osa. Siinä se kyllä onnistui, mutta se, että onko kyseessä hyvä elokuva, onkin sitten toinen kysymys...

Poliisikaksikko Mike ja Marcus ovat erkaantumassa toisistaan, Marcuksen päättäessä jäädä eläkkeelle. Duon pitää kuitenkin toimia yhdessä vielä kerran, kun menneisyys palaa kummittelemaan huippuluokan tappajan muodossa.

Will Smith ja Martin Lawrence palaavat pahoiksi pojiksi, eli Mikeksi ja Marcukseksi. Elokuvan traileri näytti siltä, että Smith olisi edelleen energisesti menossa mukana, kun taas Lawrence on muuttunut hitaammaksi ja väsyneemmäksi. Itse leffassa meno on kuitenkin toinen. Lawrence on yllättäen elokuvan hauskin tapaus ja hän kääntääkin tietyn väsähtäneisyyden toimivasti edukseen. Smith sen sijaan kulkee läpi leffan perussuorittamisen vaihde päällä. Hän toimii edelleen Mikena, mutta tuntuu tekevän vain sen, mistä hänelle maksetaan, eikä yhtään enempää. Hahmoina Mike ja Marcus ovat samat kyttäveikkoset kuin aiemminkin ja on kyllä ilo päästä takaisin heidän seuraansa.

Muita hahmoja leffassa ovat mm. Miken ja Marcuksen pomo Howard (aina yhtä mahtava Joe Pantoliano), Marcuksen vaimo Theresa (Theresa Randle), uuden AMMO-erikoistiimin jäsenet Rita (Paola Núñez), Kelley (Vanessa Hudgens), Dorn (Alexander Ludwig) ja Rafe (Charles Melton), sekä tämänkertaiset pahikset, tappaja Armando (Jacob Scipio) ja hänen äitinsä Isabel (Kate del Castillo). Vanhojen hahmojen paluu on veikeä nähdä 17 vuoden jälkeen, mutta uudet hahmot eivät tee erityistä vaikutusta. AMMO-tiimi tuntuu paikoitellen olevan mukana mahdollista lisäosaleffaa varten, mutta hahmot eivät ole tarpeeksi kummoisia, jotta heitä jaksaisi seurata yksinään. Scipio on kyllä pätevä valinta tehokkaan pahiksen rooliin. Elokuvassa nähdään myös kaksi ensimmäistä Bad Boysia ohjannut Michael Bay pienessä cameoroolissa, sekä DJ Khaled (tai kuten hänet on nimetty alku- ja lopputeksteihin Khaled "DJ Khaled" Khalediksi) teurastajana.

Bad Boys for Life on juurikin sitä, mitä siltä voi odottaa, eikä yhtään mitään sen enempää. Aivot narikkaan -toimintaa, minkä tarkoitus on vain viihdyttää. Jollekin tämä voi olla vuoden paras elokuva ja toiselle vuoden surkein - ja vieläpä aika pitkälti samoista syistä. Jos pitää aiemmista Bad Boyseista, iskee tämä takuulla. Omasta mielestäni ensimmäinen elokuva on kelpo toimintakomedia, toinen elokuva taas laimea. Tämä putoaa listallani niiden kahden väliin. Bad Boys for Life on ihan kivaa viihdettä näin vuoden alkuun, mutta eipä tarvitse odottaa edes kesään asti, kun tämän näkemisen ja olemassaolon on jo unohtanut. Edellisten osien tavoin filmi on jälleen parhaimmillaan, kun se vain antaa Will Smithin ja Martin Lawrencen pitää hauskaa kahdestaan. Katsojalle nousee väkisinkin hymy huulille, kun seuraa heidän läpänheittoaan. Muutamassa kohtaa elokuva sai minut jopa nauramaan ääneen.

Lisäksi leffan toimintapuoli onnistuu viihdyttämään tarpeeksi passelisti. Etenkin noin puolessa välissä nähtävä takaa-ajo on hyvinkin mukaansatempaava ja veikeä. Pelkät ammuskelukohtaukset ovat hieman yksitoikkoisia, mutta sentään elokuva ei venytä toimintaansa niin äärimmäisyyksiin kuin pitkäveteinen Bad Boys II. Vaikka Bad Boys for Life ei ole sentään yhtä pitkä kuin kaksi ja puolituntinen toinen osa, on tässäkin typistämisen varaa, sillä etenkin elokuvan alkupää laahailee. Edellisten osien tavoin filmi heikkenee huomattavasti, kun se yrittää kertoa tarinaa kaiken vitsailun ja toiminnan ohessa. Elokuvan vakavoituessa se käy usein melodramaattisen puolella ja katsojana huomaa herkästi pyörittelevänsä silmiään. Draamapuolesta on vaikea välittää, jolloin elämää - ei, vaan universumia suuremmat ylidraamailut ovat lähinnä myötähäpeällisiä.

Elokuvan ohjauksesta ei vastaa tällä kertaa Michael Bay, vaan Adil El Arbi ja Bilall Fallah, joiden työpanosta ei kuitenkaan näe millään lailla, sillä Bad Boys for Life on niin Bay-leffa kuin vain voi olla. Bayn tyylin näkee väreistä, kameran asetteluista ja kuvauskikkailuista, huumorityylistä, sekä toiminnan näyttämisestä. On vaikea kuvitella, että Arbilla ja Fallahilla olisi ollut minkäänlaista sananvaltaa, vaan tuottajana toimiva Bay pyöri selvästi puikoissa läpi tuotannon. Kun hahmot astuvat autosta ulos, täytyy se tietty kuvata maantasosta, hidastetusti ja dramaattisesti. Kun taas pahis pääsee karkuun, täytyy sankarien pysähtyä hengästyneinä ja tuijottaa mahdollisimman hävinneen näköisinä kaukaisuuteen, kun kamera pyörii heidän ympärillään. Jos auringonlaskun saa vielä taustalle, niin Bay on tyytyväinen. Efektit ovat pääasiassa toimivat, mutta mukaan mahtuu myös turhankin selviä digiliekkejä. Äänitehosteet iskevät lujaa ja Lorne Balfen säveltämät musiikit toimivat hyvin. Parasta on, kuinka paljon Balfe hyödyntää ensimmäisen elokuvan tunnusmusiikkia. Ja onhan se Inner Circlen "Bad Boys" -korvamatokappale tietty mukana.

Yhteenveto: Bad Boys for Life on ihan kelpo toimintakomedia, mikä tarjoaa tarpeeksi viihdykettä niin taisteluita kuin huumoriakin kaipaaville. Elokuvalla kestää lähteä käyntiin ja sen alku tuntuu laahaavan, mutta onneksi jossain kohtaa se onnistuu imaisemaan mukaansa vauhdikkaalla takaa-ajolla. Kyseinen kohtaus on leffan parasta antia toimintapuolella ja se pitää tiukasti mukanaan, toisin kuin hieman yksitoikkoisiksi käyvät ammuskelut. Leffassa saa muutaman kerran jopa nauraa ääneen ja Martin Lawrence tarjoaa yllättäen filmin parhaat vitsit. Lawrence on vuosien varrella väsähtänyt, mutta pystyy kääntämään sitä edukseen elokuvan aikana. Will Smith taas hoitaa homman tutulla tyylillään, yrittämättä sen kummemmin tarjota mitään erityistä. Uusi ohjaajakaksikko Adil El Arbi ja Bilall Fallah eivät ole tainneet saada lainkaan sananvaltaa elokuvan tuotannossa, sillä kaikin puolin Bad Boys for Life tuntuu Michael Bayn teokselta. Kuvauskikkailut ovat tuttua Bayta ja koska hän ei osaa olla maltillinen missään, on kaikki yliampuvaa. Etenkin draamakohtauksissa vellotaan melodramaattisuudessa. Sarjan aiempien osien faneille ja aivot narikkaan -toimintaviihteen ystäville Bad Boys for Life on varmasti juurikin sitä, mitä on kaivannut. Muille leffa osoittautuu luultavasti tyhjänpäiväiseksi ja typeräksi rainaksi.

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.1.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Bad Boys for Life, 2020, Columbia Pictures, 2.0 Entertainment, Don Simpson/Jerry Bruckheimer Films, Overbrook Entertainment