Arvostelu: Meg 2: The Trench (2023)

MEG 2: THE TRENCH

Ohjaus: Ben Wheatley

Pääosissa: Jason Statham, Wu Jing, Sophia Cai, Page Kennedy, Cliff Curtis, Melissanthi Mahut, Sergio Peris-Mencheta, Skyler Samuels, Sienna Guillory, Kiran Sonia Sawar ja Felix Mayr

Genre: jännitys, toiminta

Kesto: 1 tunti 56 minuuttia

Ikäraja: 12

Steve Altenin kirjaan Meg: A Novel of Deep Terror (1997) perustuva haielokuva Megalodon (The Meg - 2018) oli taloudellinen menestys, joten jatkoa oli tietty luvassa. Dean Georgaris, Jon Hoeber ja Erich Hoeber ryhtyivät kirjoittamaan jatko-osaa kirjasarjan toisen teoksen, The Trenchin (1999) pohjalta. Ohjaaja Jon Turteltaub oli kuitenkin avoimesti pettynyt siihen, ettei studio antanutkaan hänen tehdä niin synkkää ja raakaa elokuvaa kuin aluksi luvattiin, eikä hän halunnut palata jatko-osan pariin. Hänet korvattiin Ben Wheatleyllä ja kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2022. Nyt Meg 2: The Trench saapuu elokuvateattereihin ja itse olen odottanut leffaa kauhulla. Sen lisäksi, että minulla on ikävä haikammo, mikä teki jo ykkösleffan katsomisesta inhan kokemuksen, kakkososan traileri näytti mielestäni myötähäpeällisen huonolta. Näistä huolimatta päätin kuitenkin käydä katsomassa Meg 2: The Trenchin heti sen ensi-iltapäivänä.

Jonas Taylor ja kumppanit palaavat tutkimaan merenalaista syvännettä ja sen ennennäkemätöntä ekosysteemiä. Siellä he saavat vastaansa uusia jättiläishaita, megalodoneja kuin myös muita esihistoriallisia hirviöitä.

Siitä huolimatta, että Jason Statham kritisoi studioiden päätöstä leikata ensimmäisestä Megalodonista alun perin suunniteltua lapsiystävällisempää popcorn-viihdettä, hän päätti palata rooliinsa Jonas Taylorina. Jonas keskittyy merensuojeluhommiin ja nappaa kiinni esimerkiksi myrkyllisiä jätteitä mereen kaatavia tyyppejä, mutta käy myös toisinaan sukeltamassa merenpohjasta löytyneen termokliinin läpi megalodonien asuttamaan syvänteeseen - siitäkin huolimatta, mitä viime leffassa tällaisesta tutkimusmatkasta seurasi. Statham on ihan hyvässä vedossa tälläkin kertaa ja hyppää menoon mukaan vaihtelevasti joko yrmyllä ilmeellä tai hymyssä suin.

     Moni muukin tuttu edellisosasta tekee paluun, joskin Suyin Zhang on päätetty tappaa elokuvien välissä, näyttelijä Li Bingbingin jätettyä elokuvasarjan syystä tai toisesta. Reippaasti kasvanut Sophia Cai palaa rooliinsa Zhangin tyttärenä Meiyinginä, Cliff Curtis nähdään toistamiseen Macina ja Page Kennedy nousee tälläkin kertaa suosikiksi vekkulina DJ:nä. Uusina tulokkaina nähdään Wu Jing Meiyingin enona, megalodon-tutkija Jiumingina, Skyler Samuels Mana One -laitoksella työskentelevänä Jessinä, Sienna Guillory varakkaana Driscolina, Sergio Peris-Mencheta palkkasoturi Montesina, sekä Melissanthi Mahut, Kiran Sonia Sawal ja Felix Mayr sukelluksia tekevinä Rigasina, Salina ja Lancena. Siinä, missä Meiying oli ykkösosassa yllättävän onnistunut ja pidettävä lapsihahmo, nykyinen teinityttö käy lähinnä hermoille aiheuttaessaan muille tarpeettomia lisäongelmia. Mac ja DJ toimivat yhä mainiosti ja Jiuming istuu hyvin heidän rinnalle. Loput hahmoista ovatkin sitten täysin yhdentekeviä, potentiaalisia aterioita megalodoneille. Näyttelijöiden työ on ailahtelevaa, etenkin kun heidän hahmojensa suhtautuminen tilanteeseen ei pysy samana kohtausten välillä, vaan välillä pakokauhu muuttuukin lähes seikkailun riemuksi ja vitsailuksi ja sitten taas jännitetään.

Ensimmäinen Megalodon ei ole kovin kaksinen elokuva ja on sääli, että studio meni pilaamaan tekijöiden alkuperäiset suunnitelmat synkemmästä ja verisemmästä jättihairainasta. Lopputulos on silti ihan kivaa hömppäviihdettä, joka tarjoaa juuri sitä, mitä se lupailee. Jatko-osaa on tietty tehty ajatusmallilla "isompi ja enempi tarkoittaa parempaa". Megalodoneja on useampi ja ne ovat isompia kuin viimeksi. Eikä siinä mitään, premissi syvänteestä karanneista useammasta jättihaista on kiinnostava ja kauhistuttava, ja siitä voisi saada aikaan toisen ihan menevän popparihömpän. Valitettavasti käsikirjoittajilla on ollut ihan muu mielessään ja Meg 2: The Trench on todella turhauttava sekamelska.

Jos jo ensimmäinen elokuva herätti tunteen, että jotkut leffaa tehneistä halusivat saada aikaan vakavammin otettavaa ja synkempää haijännäriä ja toiset taas halusivat tehdä aivotonta ja kevyttä höttöä, kakkososassa tämä fiilis on paljon voimakkaampi. Meg 2: The Trench on ilmapiiriltään käsittämätön sotku, joka saattaa saman kohtauksen aikana hypätä kauhusta komediaan. Elokuva ei osaa päättää, esittäisikö se nämä jättihait karmivina uhkina, vai pöljänä ideana? Trailerinkin avannut kohtaus, jossa 65 miljoonaa vuotta sitten megalodon hyökkää dinosauruksen kimppuun, viestii itsetietoisen hupsusta menosta, mutta sitten leffa vakavoituukin pitkäksi aikaa. Megalodoneista ei saada mitään irti, ne vain uiskentelevat ja mulkoilevat. Syvänteessä vietettävä tunti käy ajoittain jopa pitkäveteiseksi, kun haista ei tunnu olevan vaaraa ja samalla elokuvan epäloogisuudet alkavat nostella päätään varmasti niidenkin silmissä, jotka niin sanotusti jättivät aivonsa narikkaan teatterisaliin astuessaan.

Traileri koostuu lähes täysin siitä, kun megalodonit saalistavat rannikolla, ja Jonas kumppaneineen yrittää metsästää niitä. Tätä innolla odottavat todella joutuvat odottamaan, sillä kyse on vain leffan viimeisestä puolesta tunnista. Jos syvänneosuus meni tylsästi synkistellessä, tämä viimeinen puolituntinen vääntää nupit visusti kaakkoon. On hupaisaa vihdoin nähdä, kun megalodonit saapuvat uimarannalle, joka on haiden vinkkelistä kuin katettu buffet-pöytä ja kun Jonas yrittää metsästää niitä vesiskootterilla. Mutta tämä ei riitä tekijöille. Sekaan on pitänyt änkeä jättiläismustekalaa, dinosauruksia ja muita, jotka vievät turhaan ruutuaikaa niiltä merihirviöiltä, joiden takia leffaan tultiin. Odotin näkeväni megalodonin ja krakenin välistä yhteenottoa, mutta tämä ö-luokan monsterirainoja muistuttava kohtaus onkin ohi puolessa minuutissa. Sen sijaan Jurassic Parkin (1993) velociraptorit mieleen tuovien liskojen parissa vietetään liikaa aikaa. Ja jos nämäkään eivät olisi vielä tarpeeksi, mukana on totta kai pakollisia ihmispahiksia, jotka ovat toinen toistaan myötähäpeällisempiä karikatyyrejä kuin suoraan lasten piirrossarjasta. Kun kirjoittajien mopo lähtee liiaksikin keulimaan (vai pitäisikö sanoa, että se vesiskootteri lipsuu käsistä), huipennus on vain todella typerryttävää seurattavaa, täynnä logiikkaongelmia, jatkuvuusvirheitä ja muuta sekoilua.

Jon Turteltaubin poistuttua projektista, ärsyynnyttyään kohteluunsa ykkösleffan teon aikaan, hänet korvattiin Ben Wheatleyllä. Kikkailustaan tuttu Wheatley ei harmillisesti pääse oikeuksiinsa, vaan hänen ohjauksensa muuttuu lopulta kaoottiseksi ja tyylitajuttomaksi koheltamiseksi, kun hän yrittää mahduttaa mukaan kaikki kirjoittajatrion lennokkaat ideat. Wheatleylle ominaista vekkulimpaa kameratyöskentelyä ei päästä näkemään kuin parin lyhyen otoksen verran. Kuvaus on kuitenkin kelvollista. Leikkauksessa leffasta olisi voinut saksia ainakin puoli tuntia pois, sillä kahden tunnin kesto käy tällä kertaa ajoittain todella raskaaksi. Lavasteet ja asut ovat oivat, mutta erikoistehosteiden taso heittelee läpi leffan. Hait näyttävät hyviltä, mutta monet muut efektit taas viimeistelemättömiltä. Äänimaailma jytisee ihan menevästi, mutta eipä Harry Gregson-Williamsin musiikeista jää mitään käteen.

Yhteenveto: Meg 2: The Trench on turhauttavan kehno jatko-osa ihan viihdyttävälle hairainalle. Kyseessä on monin tavoin äärimmäisen epätasainen leffa, jolla tuntuu olevan pahemman luokan identiteettikriisi siitä, mitä se haluaisi olla. Välillä elokuva yrittää olla kauhua, välillä taas komediaa. Kauhukomediaksi lopputulosta ei oikein voi kutsua, sillä genret eivät kulje käsi kädessä, vaan taistelevat valokeilasta. Toisinaan leffa on täysin pöljä, toisinaan se taas pyytää katsojaa ottamaan itsensä vakavasti. Tunnin mittainen synkistely syvänteessä käy ajoittain pitkäveteiseksi ja viimeisen puolen tunnin sekoilu taas alkaa ärsyttämään typeryydellään. Jostain syystä useampi jättihai ei riittänyt käsikirjoittajille, vaan he ovat tunkeneet leffan täyteen ylimääräistä. Ihmispahikset ovat myötähäpeällisiä karikatyyrejä, dinosaurukset saavat elokuvan tuntumaan köyhän miehen Jurassic Parkilta ja jättiläismustekalan ruutuaika jää niin minimaaliseksi, että miksi sellainen piti edes kirjoittaa mukaan? Jättihain ja jättimustekalan eeppistä yhteenottoa odottavat kohtaavat pettymyksen, kun matsi kestää puolisen minuuttia. Elokuvasta löytyy sentään muutamia viihdyttäviä hetkiä, hupaisia kuolemia, sekä hauskoja juttuja DJ:n suunnalta. Jason Statham toimii menevästi pääroolissa, mutta sivunäyttelijät hoitavat tonttinsa vaihtelevin onnistumisin. Myös ohjaus ja erikoistehosteet ovat epätasaisesti hoidettu. Jos pidit ensimmäisestä Megalodonista paljon, Meg 2: The Trenchin voi ihan sujuvasti käydä katsomassa. Jos haluat ainoastaan nähdä, kun jättihait ahmivat ihmisiä, varoitan, että sitä pitää odottaa lähes loppumetreille asti. Jos taas et tykännyt Megalodonista, suosittelen pysymään kaukana tästä jatko-osasta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.8.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Meg 2: The Trench, 2023, Warner Bros. Studios Leavesden, Apelles Entertainment, China Media Capital, Flagship Entertainment Group, Gravity Pictures, Maeday Productions