Arvostelu: Megalodon (The Meg - 2018)

MEGALODON

THE MEG

Ohjaus: Jon Turteltaub
Pääosissa: Jason Statham, Li Bingbing, Winston Chao, Rainn Wilson, Cliff Curtis, Ruby Rose, Sophia Cai, Page Kennedy, Jessica McNamee, Robert Taylor, Ólafur Darri Ólafsson ja Masi Oka
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 53 minuuttia
Ikäraja: 12

Megalodon perustuu Steve Altenin kauhukirjaan "Meg: A Novel of Deep Terror" vuodelta 1997. Jo edellisenä vuonna Hollywood Pictures -yhtiö kiinnostui kirjan filmatisoimisesta ja hankki tarinan elokuvaoikeudet. Yhtiö ei kuitenkaan ollut tyytyväinen käsikirjoittajien aikaansaannoksiin ja lopulta 1999 oikeudet palasivat takaisin Altenille. 2005 New Line Cinema -yhtiö hankki kirjan oikeudet ja alkoi työstämään filmiä. Yhtiö alkoi kuitenkin tulla toisiin ajatuksiin, tajutessaan kuinka paljon elokuvan teko tulisi maksamaan ja projekti pistettiin jäihin. Vuonna 2015 Warner Bros. -yhtiö hankki oikeudet ja ryhtyi tekemään leffaa. Alunperin kauhutekijä Eli Rothin oli tarkoitus ohjata elokuva, mutta hänellä tuli erimielisyyksiä studion kanssa, jolloin hän poistui projektista. Roth korvattiin Jon Turteltaubilla ja vihdoin lokakuussa 2016 kuvaukset voivat alkaa. Lopulta Megalodon ilmestyi elokuussa 2018 ja vaikka se oli hitti, kriitikot lyttäsivät sen. Itse en käynyt katsomassa elokuvaa, kun se ilmestyi Suomen teattereihin, sillä kammoan haita suuresti ja minulle tuotti pahaa oloa jo pelkkä trailerien katsominen. Päätin kuitenkin katsoa filmin, kun se saapuisi vuokrattavaksi ja niin vuoden 2018 viimeisinä päivinä vuokrasin Megalodonin Blockbusterista ja katsoin sen.

Meritutkimusasema Mana 1:n sukeltajat löytävät piilossa olevan, vielä Mariaanien hautaa syvemmän kohdan merenpohjasta. Siellä heidän kimppuunsa kuitenkin käy sukupuuttoon kuolleeksi luultu maailman kookkain hai, megalodon.

Toimintastara Jason Statham näyttelee sukeltaja Jonas Tayloria, joka joutuu jatkuvasti leikkimään sankaria ja pelastamaan muut pulasta. Jonasin täytyy vähän väliä tehdä vaikeimmat työt, kun muut eivät niitä uskalla tehdä ja samalla hän saa myös olla syntipukki kaikesta, mikä menee pieleen. Hahmosta on onnistuttu tekemään jollain tapaa kiinnostava, sillä hänellä tuntuu olevan enemmän älliä päässä kuin muilla ja hän ajattelee isompaa kokonaisuutta, eikä vain omaa napaansa. Jonas joutuu tekemään hyvinkin vaikeita ratkaisuja elokuvan aikana. Itse en ole mikään Stathamin fani. Pääasiassa Statham tekee täsmälleen samanlaisia roolisuorituksia kaikissa leffoissaan - joskus tosin itsetietoisemmin kuin muissa - ja hän on tässä leffassa sama rohisevalla äänellä puhuva yrmy kuin aina ennenkin. Tässä Statham pääsee kuitenkin hyödyntämään vanhaa ammattiaan. Monet eivät sitä tiedä, mutta Statham oli aikoinaan uimari, joka oli mukana ihan kunnon kisoissa. Elokuva, joka liittyy jättimäiseen haihin, pistää pakostikin päähenkilön veden varaan.
     Leffa sisältää myös paljon sivuhenkilöitä, jotka pääsevät vuorollaan kauhistelemaan megalodonia tai päätyvät sen kitaan. Li Bingbingin esittämä Suyin lähtee rohkeasti Jonasin mukaan taistoon, luoden samalla pientä romanssintynkää, mikä on tietty pakollista elokuvalle, mutta mikä ei varmaan kiinnosta ketään. Suyinilla on tytär Meiying (Sophia Cai), jonka aluksi pelkäsin olevan ärsyttävä, mutta joka osoittautuikin ihan hauskaksi hahmoksi. Etenkin keskustelut Meiyingin ja Jonaksen kesken ovat huvittavaa seurattavaa. Tutkimuksia Mana 1:llä johtaa Suyinin isä tohtori Zhang (Winston Chao) ja paikan rahoittaja on hieman ylimielinen Jack Morris (Rainn Wilson). Asemapäällikkönä toimii Cliff Curtisin esittämä Mac ja paikan lääkäri on Robert Taylorin näyttelemä tohtori Heller. Tekniikan parissa työskentelevät myös Jaxx (Ruby Rose), DJ (Page Kennedy), Lori (Jessica McNamee), Wall (Ólafur Darri Ólafsson), sekä hieman ärsyttävä Toshi (Masi Oka). Pääasiassa sivuhahmot ovat täysin yksiulotteisia, tylsiä ja joidenkin tapauksessa hyvinkin stereotyyppisiä. Joidenkin kohdalla arvaa heti, ketkä päätyvät hain ruoaksi, eikä kenenkään kohtalo erityisemmin kiinnosta katsojaa. Yksi leffan ongelmista on, kuinka se kovasti yrittää saada katsojaa välittämään näistä unohdettavista hahmoista.

Siitä lähtien, kun Steven Spielberg teki Tappajahain (Jaws - 1975), on sen jälkeen ilmestyneitä haileffoja verrattu siihen. Eikä mikään ihme, sillä elokuva teki haista suosittuja hirviöhahmoja ja aiheutti monille (kuten minulle) kammon kyseisiä otuksia kohtaan. Lisäksi Tappajahai oli leffahistorian ensimmäinen kesä-blockbuster, mikä vaikeuttaa muiden elokuvantekijöiden prosessia luoda jotain uutta ihmisiä syövistä kaloista. Pitkään haifilmit olivatkin lähinnä kopioita Tappajahaista ja kun niiden suosio alkoi hiipumaan, hait siirtyivät suoraan televisiossa julkaistaviin ö-luokan kauhurainoihin. Sharknado (2013) nosti haileffat toisenlaiseen suosioon, sillä kauhuleffan sijaan tekijät päättivätkin vain pitää hauskaa ja olla itsetietoisen hölmöjä luomuksestaan. Megalodonin tekijät ovat selvästi halunneet yhdistää Tappajahain ja Sharknadon toisiinsa, luoden kauhuleffan, joka sisältää kuitenkin pöhköilyä ja itseironisuutta, mutta huomattavasti isommalla budjetilla. Megalodon on puhdasta viihdehömppää, jota on hauska katsoa kavereiden kanssa, eikä sen oikeastaan tarvitse olla sen enempää. Ihan sellaiseksi hassutteluksi leffa ei muutu, mitä trailerit antoivat ymmärtää, mutta elokuva onnistui tästä huolimatta viihdyttämään.

Elokuvalla kestää kuitenkin yllättävän kauan, ennen kuin sen nimikkokala saapuu ruudulle. Leffan alkupää yrittää luoda jännitettä ja pitämään megalodonin mysteerinä, mikä on hölmöä, ottaen huomioon, kuinka paljon trailerit ja muut mainokset esittelivät haita kaikessa karmeudessaan. Itse jännitin elokuvan alussa, mutta veikkaan, ettei jännite tehoa niihin, jotka eivät jo valmiiksi kammoa haita. Pettymyksekseni (tai huojennuksekseni) elokuva ei itse asiassa ole pelottava. Pääasiassa itselleni epämiellyttävää oloa tuottivat ne kohdat, joissa joku hahmoista joutuu veden varaan, mutta toisaalta eiköhän siinä tilanteessa kaikki mene paniikkiin? Loppupäässä huomasin jännitykseni katoilevan, sillä kun Jonas ja kumppanit jahtaavat haita avaruusaluksilta näyttävillä sukelluslaitteilla, homma muuttui todelliseksi popcorn-viihteeksi. Valitettavasti varmasti kaikkien odottama hetki, missä megalodon pääsee herkuttelemaan uimarannalla, tuottaa aikamoisen pettymyksen. Ensinnäkin kohtaus kestää saman verran kuin trailerissa ja se on täysin veretön. On toki ymmärrettävää, että studio ymmärsi, ettei verinen haipelottelu pärjäisi yhtä hyvin teattereissa kuin lapsiystävällisempi viihde, mutta on silti outoa katsoa, kuinka megalodon hotkii ihmisiä kitaansa, eikä näy pisaraakaan verta. Jopa Jason Statham on haastattelussa tunnustanut pettymyksensä ja hänen mukaansa rantakohtauksen oli alunperin tarkoitus olla kunnon verimässäily. Sentään pari irtokättä on päässyt mukaan, mutta nekin ovat aika "kiltisti" toteutettuja.

Elokuvan ohjaajana toimii National Treasure -seikkailuelokuvat (2004-2007) ohjannut Jon Turteltaub, joka on saanut tähänkin mukaan seikkailuhenkeä. Hän tekee parhaansa Dean Georgarisin, Jon Hoeberin ja Erich Hoeberin työstämän käsikirjoituksen pohjalta, muttei millään saa katsojaa välittämään hahmoista. Megalodon on mainiosti kuvattu, mutta leikkauksessa leffaa olisi voinut tiivistää, sillä lähes kaksi tuntia tuntuu oudon pitkältä kestolta tällaiselle haihömpälle. Valaisu on oivallisesti toteutettu synkissä vedenalaisissa kohtauksissa ja Mana 1:n lavasteet ovat todella tyylikkäät. Visuaalisesti filmi on muutenkin näyttävä ja toisin kuin haileffoissa yleensä, megalodon näyttää tarpeeksi aidolta ollakseen uskottava ja pelottava, eikä naurettava. Äänimaailmakin on taidokkaasti rakennettu aina vedenalaisista äänistä ihmisten kirkumisiin. Harry Gregson-Williams on säveltänyt pientä jännitettä tuovaa musiikkia ja tehnyt pääosin hyvää työtä. Elokuvaan valituista kappaleista olen kuitenkin toista mieltä... ne ovat ihan hirveitä.

Yhteenveto: Megalodon on ihan viihdyttävä haihömppä, mikä tuottaa kuitenkin pettymyksen, jos odottaa verellä mässäilyä. Elokuvan tunnelma on paikoitellen todella epätasainen, kun se yrittää olla välillä kauhua ja välillä seikkailua. Mukaan onneksi mahtuu joitain jännittäviä hetkiä, minkä lisäksi osa huumoristakin toimii - lähinnä Jonasin ja Meiyingin keskustelut naurattavat. Elokuva myös osaa olla itsetietoisen hölmö, eikä sitä ole tarkoitettukaan kovin vakavasti otettavaksi. Jason Statham on oma itsensä pääroolissa ja vetää homman yllättävän totisena verrattuna ympärillä olevaan pöhköilyyn. Muut näyttelijät ovat ihan kelvollisia, mutta leffa käyttää liikaa aikaa yrittääkseen saada katsojan välittämään heidän hahmoistaan, kun katsoja vain haluaa nähdä heidän joutuvan hain kitaan. Visuaalisesti filmi näyttää yllättävänkin hyvältä ja vaikkei kyseessä muuten ole kovin hyvä elokuva, olen silti positiivisesti yllättynyt, että pidin Megalodonista näinkin paljon. Saatan jopa katsoa sen joskus uudestaan, sillä ongelmistaan huolimatta se onnistui viihdyttämään. Loppujen lopuksi minua jäi vain harmittamaan, ettemme päässeet näkemään sellaista verimättöä, mitä tekijät olivat suunnitelleet.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.2.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Meg, 2018, Apelles Entertainment, Di Bonaventura Pictures, Flagship Entertainment Group, Gravity Pictures, Maeday Productions

Yhteistyössä