Arvostelu: Goosebumps (2015)

GOOSEBUMPS

Ohjaus: Rob Letterman
Pääosissa: Dylan Minnette, Jack Black, Odeya Rush, Ryan Lee, Amy Ryan, Jillian Bell, Halston Sage, Timothy Simons ja Amanda Lund
Genre: fantasia, seikkailu, komedia
Kesto: 1 tunti 43 minuuttia
Ikäraja: 12

Goosebumps perustuu R. L. Stinen samannimiseen, yli kaksisataa(!!) osaa sisältävään kirjasarjaan, joita on ilmestynyt vuodesta 1992 aina tähän päivään asti. Jo vuonna 1998 Tim Burton halusi tuottaa kirjojen pohjalta elokuvan, mutta projekti ei edennyt, sillä hän ja muut tekijät eivät osanneet päättää, minkä kirjan he sovittaisivat filmatisoinniksi. Viitisentoista vuotta myöhemmin Columbia Pictures hankki kirjasarjan elokuvaoikeudet ja alkoi työstämään omaa leffaansa. Käsikirjoittajat keksivät, ettei heidän kannattaisi muokata yhdestä kirjasta elokuvaa, vaan he ammentaisivat materiaalia koko sarjasta. Projektin eteneminen oli kuitenkin hidasta ja jopa kirjailija Stine totesi uskovansa Goosebumps-elokuvaan, vasta kun näkee sellaisen omin silmin. Lopulta käsikirjoitus saatiin kuin saatiinkin kasaan, näyttelijät roolitettiin ja kuvaukset alkoivat keväällä 2014. Vihdoin lokakuussa 2015 Goosebumps sai ensi-iltansa ja se oli pienimuotoinen hitti, mistä monet kriitikotkin pitivät. Itse en kuitenkaan nähnyt elokuvaa, kun se ilmestyi, sillä en ole koskaan lukenut Stinen kirjoja, eivätkä mainokset saaneet leffaa näyttämään kovin kummoiselta. Olen kuitenkin näiden parin vuoden aikana pohtinut filmin vilkaisemista useaan otteeseen, mutten ole saanut aikaiseksi sitä. Kun huomasin, että elokuvan jatko-osa Goosebumps 2 (Goosebumps 2: Haunted Halloween - 2018) on saapumassa Suomeen vuokrattavaksi, päätin, että nyt olisi aika katsoa ja arvostella tämä alkuperäinen elokuva.

Kun joukko "Goosebumps"-hittikirjojen hirviöitä herää henkiin kirjojen sivuilta, kirjailija R. L. Stinen, hänen tyttärensä Hannahin, naapurinpoika Zachin ja nolon Champin täytyy löytää kaikki hirviöt ja vangita ne takaisin kirjoihinsa, ennen kuin ne tuhoavat koko kaupungin.

"Goosebumps"-kirjailija R. L. Stinen roolissa nähdään Jack Black, joka sopii erittäin hyvin erakoituneen ja vainoharhaisen taiteilijan osaan. En tiedä lainkaan, millainen persoona Stine on todellisuudessa, mutta uskoisin, että jos kenen tahansa kirjailijan kauhuluomukset heräisivät henkiin, muuttuisi hän vuosien varrella samanlaiseksi kuin tämän leffan Stine. Suurimman osan ajasta Black esittää aika lailla samaa hahmoa kuin monissa muissa elokuvissaan, mutta eipä se toisaalta haittaa, sillä Blackin hauska persoona viihdyttää lähestulkoon aina.
     Vaikka filmiä mainostetaankin Jack Blackin nimellä, on tarinan todellinen päähenkilö juuri kaupunkiin muuttanut Zach, jota näyttelee Netflixin "13 Reasons Why" -sarjasta (2017-) parhaiten tuttu Dylan Minnette. Olen aina pitänyt Minnetteä ihan lupaavana nuorena näyttelijänalkuna ja sama jatkuu tämänkin leffan jälkeen. Minnette on kelpo roolissaan, miksi onkin harmi, että hänen hahmonsa on laiskasti kirjoitettu. Välillä Zach säikähtää pieniäkin asioita ja joskus taas hän on rohkea sankari. Kunnon kasvutarinaa hänelle ei ole luotu, vaan hahmo vain muuttuu kohtauksen sitä vaatiessa. Tämän lisäksi Zach on hieman liian impulsiivinen persoona, joka myös luulee olevansa kaiken aikaa oikeassa, mikä tekee hänestä paikoitellen ärsyttävän. Parissa kohtaa hän esimerkiksi antaa neuvoja R. L. Stinelle ja Stinen tyttärelle, jotka tietävät varmasti enemmän hirviöistä kuin Zach.
     Ja Stinen tyttärestä Hannahista (Odeya Rush) puheenollen, hänkään ei ole mitä parhaiten kirjoitettu henkilö. Hahmo esitellään mysteerisenä, mutta jossain kohtaa hän alkaa vain muuttua tylsäksi sivuhahmoksi, joka tarvitsee Zachin apua selvitäkseen hurjilta monstereilta. Tätä ei yhtään auta se, ettei Rush ole kovin hyvä roolissaan. Minnette ja Black huokuvat energiaa, joten heihin verrattuna Rushin esiintyminen on hyvinkin yksitoikkoista.

Seikkailuun on tietty pitänyt kirjoittaa mukaan pakollinen komediakaveri, joka heittää huonoja vitsejä minkä kerkiää, kiljuu muka-hauskasti hirviön nähdessään ja jakaa katsojien mielipiteen siinä, onko hän huvittava vai ärsyttävä. Ryan Leen esittämä Champ pääsee kyllä lausumaan joitain hauskoja heittoja, mutta usein hän myös ärsyttää. Champ on mitä stereotyyppisin hento pieni nörttipoika, joka on ihastunut koulun kauneimpaan tyttöön (Halston Sage), mutta johon hänellä ei ole mitään mahiksia, sillä hän on äärimmäisen nolo tyyppi. Champin huonoista jutuista huolimatta Lee tekee kaikkensa hahmon kanssa, eikä ole onneksi ihan niin raivostuttava, että katsoja vain odottaisi hänen kuolemaansa.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat Zachin vararehtoriäiti Gale (osaansa kelvollisesti sopiva Amy Ryan), tämän ärsyttävä sisko Lorraine (Jillian Bell, jonka haluaisi päätyvän ihmissuden kitaan), sekä mitä urpoimmat poliisit Stevens (Timothy Stevens) ja kokelas Brooks (Amanda Lund). Leffan lopussa nähdään myös oikea R. L. Stine teatterin opettajana.

Itse en ole tosiaan koskaan lukenut ainuttakaan "Goosebumps"-kirjaa, mutta pidin silti kovasti ideasta, etteivät tekijät vain tehneet yhdestä kirjasta elokuvaa, vaan tarina tapahtuu meidän maailmassamme, jossa nämä kirjat ovat hahmojen luettavissa ja näiden kirjojen sivuilta eri hirviöt pääsevät vapaaksi. Elokuva tarjoaakin erinomaisen kattauksen erilaisia mörköjä, kuten kammottavan lumimiehen, karmivan ihmissuden, friikit avaruusolennot, murhanhimoiset puutarhatontut, tappajarobotit, jättimäisen sirkan, kaikkialle leviävän lihansyöjäkasvin, sekä ties mitä muuta hauskaa. Kirjojen faneille tuttujen mörköjen bongaaminen on varmasti hauskaa puuhaa ja uskoisin, että useat kohtaukset on myös lainailtu kirjoista. Kuitenkin vaikka laaja hirviögalleria on mahtava idea, johtaa tämä myös harmillisesti siihen, etteivät möröt saa niin paljon ruutuaikaa kuin voisi toivoa. Esimerkiksi zombit, muumio ja klovni näkyvät vain taustalla, ja usealle hirviölle on varattu vain yksi kohtaus aikaa loistaa.

Vaikken ole lukenut kirjoja, joihin elokuva perustuu, on filmi aika lailla juuri sitä, mitä odotinkin sen olevan: puhdasta viihdettä monstereilla ja Jack Blackilla höystettynä, mikä pyrkii yhdistelemään huumoria kauhuelementteihin. Eikä sen toisaalta tarvitse olla mitään sen enempää. Valitettavasti tasapainottelu kahden eri genren välillä ei kuitenkaan suju yhtä luontevasti kuin voisi toivoa. Tekijät ovat selvästi halunneet tehdä filmistä mahdollisimman lapsiystävällisen, jolloin jännittäviä hetkiä kevennetään jatkuvalla läpänheitolla, mikä syö pahasti tunnelmaa. He, jotka tuntemistani ihmisistä ovat lukeneet "Goosebumpseja", ovat sanoneet kirjojen olevan aidosti jännittäviä, joten mielestäni elokuvankin pitäisi uskaltaa luoda edes pientä kauhua. Hirviöseikkailu on jo itsessään hauska idea ja mielestäni viihtyvyyden pitäisi syntyä elokuvan hengestä eikä siitä, että typerä sivuhahmo laukoo vitsejä tauotta. Champ ei kuitenkaan ole huumoripuolen isoin ongelma, vaan että mukana on muitakin todella yliampuvia komediahahmoja. Poliisikaksikko ei ole mitä toimivin lisäys ja vielä ärsyttävämpi on tarinan päämörkö, Jack Blackin ääninäyttelemä vatsastapuhujan nukke Slappy, jonka joka ikinen repliikki on mitä typerin ja laiskin vitsi, mitä tekijät ovat vain voineet keksiä.

Vitsit eivät harmillisesti ole ainoa laiska asia, mitä käsikirjoittaja Darren Lemke on mukaan tunkenut. Itse tarinankerronta on usein hyvin kömpelöä. Lemke esittelee hahmonsa tönkösti ja sitten vain heittää heidät seikkailuun ilman, että katsoja todella välittäisi heistä. Kieltämättä hän on onnistunut luomaan mukaansatempaavan vauhdikkaita kohtauksia hirviöiden kanssa, mutta monissa kohtauksissa hahmot selviävät tilanteista todella laiskojen yhteensattumien takia. Kun Lemke ei tiedä, miten hahmot voisivat pelastaa itsensä, joku muu ilmestyy viime hetkellä paikalle. Tämän lisäksi Goosebumps on täynnä hölmöjä juoniaukkoja, jotka viestivät, ettei Lemkeä erityisemmin kiinnostanut projekti. Lemke myös unohtaa joitain aloittamiaan juonikuvioita ja tarinan sääntöjä. Hän on yrittänyt saada aikaiseksi jonkinlaisia juonenkäänteitä, jotka arvaa helposti etukäteen. Viimeisessä kohtauksessa on jopa kaksi käännettä! Mitään paljastamatta sanon vain, että toisen on kai tarkoitus pohjustaa jatko-osaa, mutta se on yksi jättimäinen juoniaukko lisää. Typeryyksistään huolimatta en kuitenkaan sano, että Goosebumps olisi kehno elokuva, sillä viihdyin sen parissa oikein mukavasti. Filmissä riitti energiaa, eikä aika käynyt koskaan pitkäksi sen aikana, sillä menoa ja meininkiä ei todellakaan puutu. Sen lisäksi, että olisin halunnut nähdä hirviöitä enemmän, olisin myös kaivannut hieman lisäpituutta, jotta erilaiset aukot saataisiin korjattua. Vartti lisää elokuvan kestoon - sekä enemmän jännitettä ja vähemmän huumoria - niin kyseessä voisi olla oikeasti mainio koko perheen halloween-leffa.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Rob Letterman, joka teki aiemmin Jack Blackin kanssa seikkailuleffan Gulliverin matkat (Gulliver's Travels - 2010), mihin tästä leffasta muuten löytyy viittaus. Sekä Black että Letterman tekevät Goosebumpsin kanssa parempaa työtä, vaikkei Letterman osaa tasapainotella jännityksen ja huumorin kanssa. Letterman on kuitenkin onnistunut luomaan menevän seikkailuhengen, mikä imaisee katsojan mukaansa. Kuvaukseltaan elokuva on tyylikäs, mutta valitettavasti digitehosteista ei voi sanoa samaa. Vaikka toisaalta selkeästi digitaalisilta näyttävät möröt ymmärtää, sillä realistisemmat otukset voisivat pelottaa lapsia ja koska ne eivät kirjojen hahmoina ole muutenkaan todellisia, mutta mielestäni vuonna 2015 olisi pitänyt pystyä vähän parempaan. Digimörköjen keskellä Slappy-nukke erottuu edukseen, sillä nukke on oikeasti tehty ja ohjailtu. Lavasteet ovat oivallisesti toteutetut, minkä lisäksi on hienoa, että valaistuksessa leffasta ei oltu tehty turhan synkkää. Hautausmaakohtaus on kyllä synkkä, mutta siitä näkee selkeästi kaiken. Äänimaailma on mainiosti rakennettu hirviöiden päästämistä murahduksista aina mahtavan Danny Elfmanin säveltämiin musiikkeihin asti. Tim Burton tosiaan halusi tehdä Goosebumps-elokuvan 1990-luvulla ja hänen vakiosäveltäjänsä Elfman onnistuukin tuomaan mukaan Burton-viboja fantasiamelodioillaan.

Yhteenveto: Goosebumps on viihdyttävä koko perheelle sopiva halloween-elokuva, josta olisi pienillä viilauksilla saanut selkeästi paremman kokonaisuuden. Darren Lemken käsikirjoitus sisältää harmillisia aukkoja, minkä lisäksi hän on tehnyt usein hyvin laiskaa työtä kohtausten kanssa. Jännittävät tilanteet ratkeavat ihan liian helposti. Ja jännityksestä puheenollen elokuva toimisi huomattavasti paremmin, jos siitä olisi uskallettu tehdä jännittävämpi, eikä jokaista kohtausta latistettaisi typerällä huumorilla. Vaikka mukana on oivallisiakin vitsejä, on jokaista hyvää vitsiä kohden kaksi kehnoa. Etenkin Slappy-nuken läpänheitto on järkyttävän laiskaa. Tehosteitakin olisi voinut vielä kerran viimeistellä. Näyttelijät tekevät kuitenkin pääasiassa kelpo työtä. Jack Black hauskuuttaa kuten aina ja Dylan Minnette sopii hyvin pääosaan, vaikka hänen hahmonsa onkin paikoitellen kehnosti kirjoitettu. Huolellisemmin työstetyn käsikirjoituksen ja rohkeamman ohjauksen kanssa elokuva voisi olla oikein mainio. Jo tällaisenaan se kuitenkin viihdyttää alusta loppuun nopeatempoisella seikkailullaan. Jos siis ala-asteelta yläasteelle siirtyvät lapsenne ovat kiinnostuneita hirviöistä, sopii Goosebumps erittäin hyvin koko perheen kesken vietettävään "kauhu"-iltaan. Kirjojen fanien kannattaa vilkaista leffa, sillä on varmasti hauskaa bongailla tuttuja monstereita.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.7.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Goosebumps, 2015, Columbia Pictures, Expedition Films, LStar Capital, Original Film, Scholastic Entertainment, Sony Pictures Animation, Sony Pictures Entertainment, Village Roadshow Pictures