Näyttelijät: Walker Scobell, Leah Sava Jeffries, Daniel Diemer, Dior Goodjohn, Charlie Bushnell, Aryan Simhadri, Virginia Kull, Jason Mantzoukas, Timothy Simons, Glynn Turman, Tamara Smart, Lin-Manuel Miranda, Aleks Paunovic, Toby Stephens, Kristen Schaal, Margaret Cho, Sandra Bernhard, Andra Day, Rosemarie DeWitt, Andrew Kavadas, Courtney B. Vance ja Nick Boraine
Genre: fantasia, seikkailu
Jaksomäärä: 8
Jakson kesto: 35 minuuttia - 48 minuuttia - Yhteiskesto: noin 5 tuntia 30 minuuttia
Ikäraja: 12
Rick Riordanin kirjoihin perustuva fantasiasarja Percy Jackson ja olymposlaiset nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä Disney+ -palvelussa joulukuussa 2023, joten jatkoa oli luvassa. Kuvaukset käynnistyivät elokuussa 2024 ja nyt Percy Jackson ja olymposlaisten toinen tuotantokausi on julkaistu Disney+:ssa. Itse olin lapsena innokas Percy Jackson -fani, mutta suhtauduin ristiriitaisesti kirjoista aiemmin tehtyihin elokuviin. Pidin uuden sarjan avauskaudesta, vaikka koinkin sen hieman kiirehtivän tarinaansa läpi. Olen odottanut jatkoa positiivisin mielin ja katsoinkin uudet jaksot heti niiden julkaisupäivinä.
Kun Grover-satyyri katoaa etsiessään taianomaista Kultaista taljaa, Percy Jackson ja Annabeth lähtevät etsimään ystäväänsä vaaralliselta Hirviöidenmereltä.
Sarjan tutut puolijumalat ja kumppanit tekevät paluun, lähtien tietty nimikkosankarista Percy Jacksonista (Walker Scobell), joka sai sarjan avauskaudella tietää olevansa kreikkalaisen merijumala Poseidonin (Toby Stephens) poika ja joka onnistui välttämään suuren konfliktin löytämällä ja palauttamalla setänsä Zeuksen (näyttelijä vaihtunut Courtney B. Vanceen, Lance Reddickin menehdyttyä) mestarisalaman Olympokseen. Nyt Percy kiskaistaan taas uuteen seikkailuun, kun hänen paras kaverinsa Grover (Aryan Simhadri) katoaa etsintäretkellään Hirviöidenmerellä. Scobell osoittaa toistamiseen olevansa oikea valinta rooliinsa. Kun alkuihmetys on poissa, Scobell pääsee tuomaan Percystä muitakin puolia, tämän ymmärtäessä oman asemansa puolijumalten maailmassa.
Myös Annabeth (Leah Sava Jeffries), petturi Luke (Charlie Bushnell), Percyä nenänvarttaan pitkin katsova Clarisse (Dior Goodjohn), sekä puoliveristen leiriä pyörittävät Chiron (Glynn Turman) ja Dionysos (Jason Mantzoukas) ovat menossa mukana ja uusina tuttavuuksina kakkoskaudella esitellään muun muassa nuori kyklooppi Tyson (Daniel Diemer), ikuiseen nälkään kirottu Tantalus (Timothy Simons), Circe-noita (Rosemarie DeWitt), sekä Hirviöidenmerellä asusta suuri kyklooppi Polyfemos (Aleks Paunovic). Jeffrieskin jatkaa hyvää työtään Annabethina, Diemerin hypätessä onnistuneesti menoon mukaan sympaattisena Tysonina. Bushnell ei valitettavasti vieläkään vakuuta pahoja puolijumalia johtavana Lukena ja suorastaan myötähäpeällisen kehno on Simons Tantaluksena, joka on saapunut pitämään jöötä puoliveristen leirissä. Asiaa ei auta hahmon vaivaannuttavan halvannäköinen toteutus.
Percy Jackson ja olymposlaiset -sarjan toinen tuotantokausi jatkaa avauskauden viitoittamalla linjalla. Sarja pysyy ilahduttavasti uskollisempana lähdemateriaalilleen kuin aiemmat elokuvayritykset, mutta täysin vaivattomasti Rick Riordanin teokset eivät vieläkään siirry ruuduille. Ykköskautta vaivannut kiirehtiminen on onneksi korjattu kakkoskaudella. Jaksot eivät tunnu vain juoksevan kirjoista tuttuja kohtauksia läpi kuin rasteja ruutuun merkiten, vaan kakkoskaudella tarinankerronta hengittää enemmän ja kohtausten annetaan liikkua omalla painollaan eteenpäin. Harmillisesti kakkoskauden ongelmaksi muodostuu omalla kohdallani se, että mielestäni kakkoskirja Hirviöidenmeri ei ole ikinä ollut tarinansa puolesta yhtä hyvä kuin sarjan avausosa Salamavaras.
Toinen tuotantokausi jää kyllä plussan puolelle, mutta sarja ei vieläkään mielestäni pääse sellaiseen vauhtiin kuin siltä toivoisi ja mihin Percy Jacksonin saagassa olisi potentiaalia. Kaudella on selkeitä huippuhetkiä, joista iso osa syntyy Percyn ja Tysonin välille muodostuvasta siteestä. Osa Hirviöidenmerellä tapahtuvista tilanteista ovat selvästi kiinnostavampia kuin toiset. Toisinaan kausi nappaa mukaansa, toisinaan siitä taas uupuu tarvittava seikkailufiilis ja jännite. Loppuhuipennus ajaa asiansa, vaikka samalla sitä vaivaakin tietty halpuus. Kolmas, Titaanien kirous -kirjaan perustuva kausi on jo kuvattu ja sen on ilmoitettu alkavan myöhemmin tänä vuonna. Vaikka Percy Jackson ja olymposlaiset onkin jättänyt minut pienesti kylmäksi, odotan tulevaa silti positiivisin mielin, koska tästä se todellinen konflikti vasta käynnistyy. Sekä jo ihan vain sen takia, että myöhempiä kirjoja ei ole vielä sovitettu näyteltyyn muotoon aiemmin.
Tuotantokauden ohjaajien työ on ailahtelevaa, eivätkä he välillä vaikuta osaavan päättää, kuinka nuorille tai vanhoille katsojille sarja olisi tarkoitettu. Lapsellisuuksien ja synkistelyn yhteentörmäys on paikoin kummastuttava. Teknisesti Percy Jackson ja olymposlaisten kakkoskausi on myös ailahteleva. Kausi on kelvollisesti kuvattu ja leikattu kasaan. Osa lavasteista ovat hienoja ja onneksi Polyfemos-kyklooppi on vakuuttavasti luotu asua ja maskeerausta sekä tietokonetehosteita yhdistelemällä. Muuten digiefektien taso vaihtelee näyttävästä keskeneräiseen. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja Bear McCrearyn ja Sparks & Shadowsin säveltämät musiikit tunnelmoivat oivallisesti taustalla.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.1.2026
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja televisiosarjan juliste www.impawards.com
Percy Jackson and the Olympians, Yhdysvallat, 2023-, Walt Disney Studios, 20th Century Fox Television, 20th Television, Co-Lab 21, Gotham Group, Moorish Dignity Productions, Quaker Moving Pictures
Pääosissa: Florence Pugh, Harry Styles, Olivia Wilde, Chris Pine, Gemma Chan, KiKi Layne, Nick Kroll, Kate Berlant, Asif Ali, Sydney Chandler, Douglas Smith ja Timothy Simons
Genre: trilleri, draama
Kesto: 2 tuntia 2 minuuttia
Ikäraja: 16
Don't Worry Darling on Florence Pugh'n ja Harry Stylesin tähdittämä mysteerielokuva. Leffa lähti liikkeelle Carey Van Dyken, Shane Van Dyken ja Katie Silbermanin ideasta, jota he yrittivät kaupitella elokuvantekijöille ja studioille. Olivia Wilde kiinnostui tekstistä ja suostui ohjaamaan siitä elokuvan. Kun Wilden esikoisohjaus Booksmart (2019) keräsi paljon kehuja, studiot ryhtyivät kilpailemaan siitä, kuka saisi Wilden seuraavan elokuvan itselleen. New Line Cinema nappasi projektin ja kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2020. Elokuvan tuotanto ei kuitenkaan ollut helppo. Kuvaukset jouduttiin keskeyttämään koronavirustartunnan takia, näyttelijä Shia LaBeoufin sanottiin saaneen potkut filmistä, mutta myöhemmin hän paljasti todisteiden kera, että hän lähti itse projektista ja että häntä aneltiin jäämään mukaan, ja ohjaaja Wilde otti useasti yhteen päätähti Pugh'n kanssa, minkä takia Pugh ei halunnut olla paljoa mukana leffan pressikiertueella. Lisäksi elokuvan maailmanensi-illassa Venetsian elokuvajuhlilla kohuttiin, että Styles olisi sylkenyt näyttelijä Chris Pinen päälle, mutta näyttelijät kielsivät huhun. Nyt Don't Worry Darling saa ensi-iltansa Suomessa ja itse olin kiinnostunut elokuvasta sen ohjaajan, näyttelijäkaartin ja ympärillä liikkuvien kohujen takia, tietämättä yhtään mitään itse tarinasta. Kävinkin positiivisin mielin katsomassa Don't Worry Darlingin sen lehdistönäytöksessä muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.
Alice ja Jack Chambers asuvat onnellisesti idyllisessä pikkukaupungissa 1950-luvulla. Päivät Alice viettää kotona, pohtien, mitä Jack oikein tekee töissään, mysteerisessä Victory-operaatiossa?
Päärooleissa Alice ja Jack Chambersina nähdään viime vuosina kovassa nosteessa ollut Florence Pugh ja entinen One Direction -tähti Harry Styles, joka korvasi projektista poistuneen Shia LaBeoufin ja joka päätyi seurustelemaan ohjaaja Wilden kanssa kuvausten aikana. Pugh on roolissaan tuttuun tapaansa erinomainen, osoittaen jälleen olevansa yksi tämän hetken parhaista nuorista näyttelijöistä. Hän tekee hyvää työtä esittäessään 1950-luvun rikasta kotirouvaa, joka käyttää aikansa siivoilleen ja kokaten, hänen miehensä ollessa töissä. Pugh myös tulkitsee onnistuneesti hahmonsa voimistuvia tunnetiloja, kun hän alkaa epäillä, että hänen miehensä työt liittyvät johonkin todella hämärään. Styles on kelpo valinta Jack-mieheksi, päästen parissa kohtaa näyttämään muutakin kuin hurmuripuoltaan. Pugh'n ja Stylesin kemiat osuvat hyvin yhteen.
Elokuvassa nähdään myös mm. ohjaaja Wilde Chambersien naapurina ja Alicen läheisimpänä ystävänä Bunnynä ja Nick Kroll tämän miehenä, Jackin parhaana kaverina Billinä, Kate Berlant juoruilevana Peginä, KiKi Layne kummallisena Margaretina, sekä Chris Pine kaupunkia pyörittävänä, salaperäisenä Frankina ja Gemma Chan tämän Shelley-vaimona. Sivunäyttelijätkin hoitavat hommansa mainiosti - varsinkin Pine, josta löytyy sopivasti karismaa ja epäilyttävyyttä ison bisneksen johtajaksi.
Kaikenlaisten kohujen keskellä Don't Worry Darlingista kuoriutuu ihan menevä jännäri, joka ei kuitenkaan tunnu yltävän potentiaaliinsa. Siitä löytyy kehuttavaa Pugh'n näyttelijäsuorituksesta lähtien, mutta myös harmillista moitittavaa. Itse tuotannolliset vaikeudet ja ihmisten väliset konfliktit eivät onneksi näy lopputuloksessa, ja jos ei ole seurannut mediasta kohuja, ei välttämättä edes uskoisi, kuinka vaikeaa filmin tekoprosessi oli. Elokuvan ongelmat löytyvät lähinnä Van Dyken sisarusten ja Silbermanin tarinan pohjalta työstetystä käsikirjoituksesta, jossa lainaillaan liikaa huomattavasti paremmista elokuvista. En voi kertoa, mistä kaikista filmeistä on otettu inspiraatiota, sillä se olisi jo suuri spoileri. Sen verran uskallan sanoa, että alkupään balettikohtauksista tulee herkästi mieleen esimerkiksi Black Swan (2010) ja Suspiria-uudelleenfilmatisointi (2018). Lisäksi vaikka teksti sisältää onnistuneita kauhukuvioita monien miesten tarpeesta kontrolloida naisiaan, tietyt motiivit kaiken taustalla jäävät liian pimentoon.
Elokuva lähtee vahvasti liikkeelle, eikä kestä montaakaan minuuttia, kun katsojalla on jo vahva tunne, että tässä pikkukaupungissa on jotain vialla. Kaikki on liian hyvää ja ihanaa ollakseen totta. On mielenkiintoista ryhtyä selvittämään Alicen kanssa, mistä kaikessa onkaan kyse. Elokuva ei ole käänteinen ja yllätyksineen ihan niin ovela kuin se luulee, sillä varastaessaan liikaa muilta, nämä käänteet ja yllätykset tuntuvat turhankin ennalta-arvattavilta ja yllätyksettömiltä. Vaikka tutkimusprosessi onkin kiinnostavaa puuhaa ja elokuva nostattaa jännitettä paikoin varsin tehokkaasti, puolivälin paikkeilla leffa tuntuu hieman junnaavan paikoillaan. Loppupää kiristää taas tahtia, mutta siinä kohtaa lainailut muualta ovat liian selviä ja jopa mielikuvituksettoman tylsiä.
Olivia Wilde tekee parhaansa ailahtelevan käsikirjoituksen kanssa. Ohjaus on pätevää ja vaikkei elokuva yllä Booksmartin loistokkuuteen, Wilde näyttää, ettei hän ollut kameran takana pelkkä yhden filmin ihme. Wilde rakentaa tunnelmaa taidokkaasti, joskin välillä hänen kannattaisi luottaa hiljaisuuteen tehokeinona turhankin mahtipontiseksi paisuvan musiikin sijaan. John Powellin sävellykset toimivat pääasiassa mainiosti, mutta välillä hän voisi hillitä hieman. Don't Worry Darling on kuvattu erittäin tyylikkäästi. Kuvauksessa on usein näyttävää symmetriaa, esimerkiksi heti alussa, kun miehet lähtevät aamulla samanaikaisesti töihin, vaimojen jäädessä talojensa etupihoille vilkuttelemaan. Lavasteet ja asut ovat hienot, ja niillä herätetään 1950-luku upeasti takaisin henkiin.
Yhteenveto:Don't Worry Darling on harmillisen epätasainen trilleri, joka käynnistyy todella vahvasti, mutta menettää hiljalleen tehoaan. Vaikka mysteerin selvittäminen onkin kiinnostavaa puuhaa ja elokuva onnistuu välillä olemaan jännittävä, puolenvälin paikkeilla homma alkaa hieman junnata paikoillaan. Toisen puoliskon käänteet eivät ole niin yllättäviä kuin tekijät ovat varmasti toivoneet, etenkin kun ne rakentuvat liikaa lainailuihin muista, huomattavasti paremmista filmeistä. Lopulta leffa tuntuu aika mielikuvituksettomalta ideoidensa kanssa. Florence Pugh on erinomainen pääroolissa ja vain vahvistaa asemaansa tämän hetken parhaimpien näyttelijöiden joukossa. Harry Styles on kelvollinen hänen miehensä osassa ja Chris Pine sopii hyvin rooliinsa epäilyttävänä kaupunginjohtajana. Olivia Wilden ohjaus on pääasiassa mainiota ja teknisiltä ansioiltaan leffa on taiturimaisesti pistetty kasaan. Elokuvan käsikirjoitus vain on harmillisen ontuva. Don't Worry Darling pääsee kuitenkin täpärästi plussan puolelle tiettyjen onnistumisiensa ansiosta. Vahvemman käsikirjoituksen ja yllättävämpien käänteiden kanssa filmi voisi edustaa vuoden parhaimmistoa.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.9.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Don't Worry Darling, 2022, New Line Cinema, New Line Productions, Vertigo Entertainment, Warner Bros.
Ohjaus: Rob Letterman Pääosissa: Dylan Minnette, Jack Black, Odeya Rush, Ryan Lee, Amy Ryan, Jillian Bell, Halston Sage, Timothy Simons ja Amanda Lund Genre: fantasia, seikkailu, komedia Kesto: 1 tunti 43 minuuttia Ikäraja: 12
Goosebumps perustuu R. L. Stinen samannimiseen, yli kaksisataa(!!) osaa sisältävään kirjasarjaan, joita on ilmestynyt vuodesta 1992 aina tähän päivään asti. Jo vuonna 1998 Tim Burton halusi tuottaa kirjojen pohjalta elokuvan, mutta projekti ei edennyt, sillä hän ja muut tekijät eivät osanneet päättää, minkä kirjan he sovittaisivat filmatisoinniksi. Viitisentoista vuotta myöhemmin Columbia Pictures hankki kirjasarjan elokuvaoikeudet ja alkoi työstämään omaa leffaansa. Käsikirjoittajat keksivät, ettei heidän kannattaisi muokata yhdestä kirjasta elokuvaa, vaan he ammentaisivat materiaalia koko sarjasta. Projektin eteneminen oli kuitenkin hidasta ja jopa kirjailija Stine totesi uskovansa Goosebumps-elokuvaan, vasta kun näkee sellaisen omin silmin. Lopulta käsikirjoitus saatiin kuin saatiinkin kasaan, näyttelijät roolitettiin ja kuvaukset alkoivat keväällä 2014. Vihdoin lokakuussa 2015 Goosebumps sai ensi-iltansa ja se oli pienimuotoinen hitti, mistä monet kriitikotkin pitivät. Itse en kuitenkaan nähnyt elokuvaa, kun se ilmestyi, sillä en ole koskaan lukenut Stinen kirjoja, eivätkä mainokset saaneet leffaa näyttämään kovin kummoiselta. Olen kuitenkin näiden parin vuoden aikana pohtinut filmin vilkaisemista useaan otteeseen, mutten ole saanut aikaiseksi sitä. Kun huomasin, että elokuvan jatko-osa Goosebumps 2 (Goosebumps 2: Haunted Halloween - 2018) on saapumassa Suomeen vuokrattavaksi, päätin, että nyt olisi aika katsoa ja arvostella tämä alkuperäinen elokuva.
Kun joukko "Goosebumps"-hittikirjojen hirviöitä herää henkiin kirjojen sivuilta, kirjailija R. L. Stinen, hänen tyttärensä Hannahin, naapurinpoika Zachin ja nolon Champin täytyy löytää kaikki hirviöt ja vangita ne takaisin kirjoihinsa, ennen kuin ne tuhoavat koko kaupungin.
"Goosebumps"-kirjailija R. L. Stinen roolissa nähdään Jack Black, joka sopii erittäin hyvin erakoituneen ja vainoharhaisen taiteilijan osaan. En tiedä lainkaan, millainen persoona Stine on todellisuudessa, mutta uskoisin, että jos kenen tahansa kirjailijan kauhuluomukset heräisivät henkiin, muuttuisi hän vuosien varrella samanlaiseksi kuin tämän leffan Stine. Suurimman osan ajasta Black esittää aika lailla samaa hahmoa kuin monissa muissa elokuvissaan, mutta eipä se toisaalta haittaa, sillä Blackin hauska persoona viihdyttää lähestulkoon aina. Vaikka filmiä mainostetaankin Jack Blackin nimellä, on tarinan todellinen päähenkilö juuri kaupunkiin muuttanut Zach, jota näyttelee Netflixin "13 Reasons Why" -sarjasta (2017-) parhaiten tuttu Dylan Minnette. Olen aina pitänyt Minnetteä ihan lupaavana nuorena näyttelijänalkuna ja sama jatkuu tämänkin leffan jälkeen. Minnette on kelpo roolissaan, miksi onkin harmi, että hänen hahmonsa on laiskasti kirjoitettu. Välillä Zach säikähtää pieniäkin asioita ja joskus taas hän on rohkea sankari. Kunnon kasvutarinaa hänelle ei ole luotu, vaan hahmo vain muuttuu kohtauksen sitä vaatiessa. Tämän lisäksi Zach on hieman liian impulsiivinen persoona, joka myös luulee olevansa kaiken aikaa oikeassa, mikä tekee hänestä paikoitellen ärsyttävän. Parissa kohtaa hän esimerkiksi antaa neuvoja R. L. Stinelle ja Stinen tyttärelle, jotka tietävät varmasti enemmän hirviöistä kuin Zach. Ja Stinen tyttärestä Hannahista (Odeya Rush) puheenollen, hänkään ei ole mitä parhaiten kirjoitettu henkilö. Hahmo esitellään mysteerisenä, mutta jossain kohtaa hän alkaa vain muuttua tylsäksi sivuhahmoksi, joka tarvitsee Zachin apua selvitäkseen hurjilta monstereilta. Tätä ei yhtään auta se, ettei Rush ole kovin hyvä roolissaan. Minnette ja Black huokuvat energiaa, joten heihin verrattuna Rushin esiintyminen on hyvinkin yksitoikkoista.
Seikkailuun on tietty pitänyt kirjoittaa mukaan pakollinen komediakaveri, joka heittää huonoja vitsejä minkä kerkiää, kiljuu muka-hauskasti hirviön nähdessään ja jakaa katsojien mielipiteen siinä, onko hän huvittava vai ärsyttävä. Ryan Leen esittämä Champ pääsee kyllä lausumaan joitain hauskoja heittoja, mutta usein hän myös ärsyttää. Champ on mitä stereotyyppisin hento pieni nörttipoika, joka on ihastunut koulun kauneimpaan tyttöön (Halston Sage), mutta johon hänellä ei ole mitään mahiksia, sillä hän on äärimmäisen nolo tyyppi. Champin huonoista jutuista huolimatta Lee tekee kaikkensa hahmon kanssa, eikä ole onneksi ihan niin raivostuttava, että katsoja vain odottaisi hänen kuolemaansa. Muita hahmoja elokuvassa ovat Zachin vararehtoriäiti Gale (osaansa kelvollisesti sopiva Amy Ryan), tämän ärsyttävä sisko Lorraine (Jillian Bell, jonka haluaisi päätyvän ihmissuden kitaan), sekä mitä urpoimmat poliisit Stevens (Timothy Stevens) ja kokelas Brooks (Amanda Lund). Leffan lopussa nähdään myös oikea R. L. Stine teatterin opettajana.
Itse en ole tosiaan koskaan lukenut ainuttakaan "Goosebumps"-kirjaa, mutta pidin silti kovasti ideasta, etteivät tekijät vain tehneet yhdestä kirjasta elokuvaa, vaan tarina tapahtuu meidän maailmassamme, jossa nämä kirjat ovat hahmojen luettavissa ja näiden kirjojen sivuilta eri hirviöt pääsevät vapaaksi. Elokuva tarjoaakin erinomaisen kattauksen erilaisia mörköjä, kuten kammottavan lumimiehen, karmivan ihmissuden, friikit avaruusolennot, murhanhimoiset puutarhatontut, tappajarobotit, jättimäisen sirkan, kaikkialle leviävän lihansyöjäkasvin, sekä ties mitä muuta hauskaa. Kirjojen faneille tuttujen mörköjen bongaaminen on varmasti hauskaa puuhaa ja uskoisin, että useat kohtaukset on myös lainailtu kirjoista. Kuitenkin vaikka laaja hirviögalleria on mahtava idea, johtaa tämä myös harmillisesti siihen, etteivät möröt saa niin paljon ruutuaikaa kuin voisi toivoa. Esimerkiksi zombit, muumio ja klovni näkyvät vain taustalla, ja usealle hirviölle on varattu vain yksi kohtaus aikaa loistaa.
Vaikken ole lukenut kirjoja, joihin elokuva perustuu, on filmi aika lailla juuri sitä, mitä odotinkin sen olevan: puhdasta viihdettä monstereilla ja Jack Blackilla höystettynä, mikä pyrkii yhdistelemään huumoria kauhuelementteihin. Eikä sen toisaalta tarvitse olla mitään sen enempää. Valitettavasti tasapainottelu kahden eri genren välillä ei kuitenkaan suju yhtä luontevasti kuin voisi toivoa. Tekijät ovat selvästi halunneet tehdä filmistä mahdollisimman lapsiystävällisen, jolloin jännittäviä hetkiä kevennetään jatkuvalla läpänheitolla, mikä syö pahasti tunnelmaa. He, jotka tuntemistani ihmisistä ovat lukeneet "Goosebumpseja", ovat sanoneet kirjojen olevan aidosti jännittäviä, joten mielestäni elokuvankin pitäisi uskaltaa luoda edes pientä kauhua. Hirviöseikkailu on jo itsessään hauska idea ja mielestäni viihtyvyyden pitäisi syntyä elokuvan hengestä eikä siitä, että typerä sivuhahmo laukoo vitsejä tauotta. Champ ei kuitenkaan ole huumoripuolen isoin ongelma, vaan että mukana on muitakin todella yliampuvia komediahahmoja. Poliisikaksikko ei ole mitä toimivin lisäys ja vielä ärsyttävämpi on tarinan päämörkö, Jack Blackin ääninäyttelemä vatsastapuhujan nukke Slappy, jonka joka ikinen repliikki on mitä typerin ja laiskin vitsi, mitä tekijät ovat vain voineet keksiä.
Vitsit eivät harmillisesti ole ainoa laiska asia, mitä käsikirjoittaja Darren Lemke on mukaan tunkenut. Itse tarinankerronta on usein hyvin kömpelöä. Lemke esittelee hahmonsa tönkösti ja sitten vain heittää heidät seikkailuun ilman, että katsoja todella välittäisi heistä. Kieltämättä hän on onnistunut luomaan mukaansatempaavan vauhdikkaita kohtauksia hirviöiden kanssa, mutta monissa kohtauksissa hahmot selviävät tilanteista todella laiskojen yhteensattumien takia. Kun Lemke ei tiedä, miten hahmot voisivat pelastaa itsensä, joku muu ilmestyy viime hetkellä paikalle. Tämän lisäksi Goosebumps on täynnä hölmöjä juoniaukkoja, jotka viestivät, ettei Lemkeä erityisemmin kiinnostanut projekti. Lemke myös unohtaa joitain aloittamiaan juonikuvioita ja tarinan sääntöjä. Hän on yrittänyt saada aikaiseksi jonkinlaisia juonenkäänteitä, jotka arvaa helposti etukäteen. Viimeisessä kohtauksessa on jopa kaksi käännettä! Mitään paljastamatta sanon vain, että toisen on kai tarkoitus pohjustaa jatko-osaa, mutta se on yksi jättimäinen juoniaukko lisää. Typeryyksistään huolimatta en kuitenkaan sano, että Goosebumps olisi kehno elokuva, sillä viihdyin sen parissa oikein mukavasti. Filmissä riitti energiaa, eikä aika käynyt koskaan pitkäksi sen aikana, sillä menoa ja meininkiä ei todellakaan puutu. Sen lisäksi, että olisin halunnut nähdä hirviöitä enemmän, olisin myös kaivannut hieman lisäpituutta, jotta erilaiset aukot saataisiin korjattua. Vartti lisää elokuvan kestoon - sekä enemmän jännitettä ja vähemmän huumoria - niin kyseessä voisi olla oikeasti mainio koko perheen halloween-leffa.
Elokuvan ohjauksesta vastaa Rob Letterman, joka teki aiemmin Jack Blackin kanssa seikkailuleffan Gulliverin matkat (Gulliver's Travels - 2010), mihin tästä leffasta muuten löytyy viittaus. Sekä Black että Letterman tekevät Goosebumpsin kanssa parempaa työtä, vaikkei Letterman osaa tasapainotella jännityksen ja huumorin kanssa. Letterman on kuitenkin onnistunut luomaan menevän seikkailuhengen, mikä imaisee katsojan mukaansa. Kuvaukseltaan elokuva on tyylikäs, mutta valitettavasti digitehosteista ei voi sanoa samaa. Vaikka toisaalta selkeästi digitaalisilta näyttävät möröt ymmärtää, sillä realistisemmat otukset voisivat pelottaa lapsia ja koska ne eivät kirjojen hahmoina ole muutenkaan todellisia, mutta mielestäni vuonna 2015 olisi pitänyt pystyä vähän parempaan. Digimörköjen keskellä Slappy-nukke erottuu edukseen, sillä nukke on oikeasti tehty ja ohjailtu. Lavasteet ovat oivallisesti toteutetut, minkä lisäksi on hienoa, että valaistuksessa leffasta ei oltu tehty turhan synkkää. Hautausmaakohtaus on kyllä synkkä, mutta siitä näkee selkeästi kaiken. Äänimaailma on mainiosti rakennettu hirviöiden päästämistä murahduksista aina mahtavan Danny Elfmanin säveltämiin musiikkeihin asti. Tim Burton tosiaan halusi tehdä Goosebumps-elokuvan 1990-luvulla ja hänen vakiosäveltäjänsä Elfman onnistuukin tuomaan mukaan Burton-viboja fantasiamelodioillaan.
Yhteenveto:Goosebumps on viihdyttävä koko perheelle sopiva halloween-elokuva, josta olisi pienillä viilauksilla saanut selkeästi paremman kokonaisuuden. Darren Lemken käsikirjoitus sisältää harmillisia aukkoja, minkä lisäksi hän on tehnyt usein hyvin laiskaa työtä kohtausten kanssa. Jännittävät tilanteet ratkeavat ihan liian helposti. Ja jännityksestä puheenollen elokuva toimisi huomattavasti paremmin, jos siitä olisi uskallettu tehdä jännittävämpi, eikä jokaista kohtausta latistettaisi typerällä huumorilla. Vaikka mukana on oivallisiakin vitsejä, on jokaista hyvää vitsiä kohden kaksi kehnoa. Etenkin Slappy-nuken läpänheitto on järkyttävän laiskaa. Tehosteitakin olisi voinut vielä kerran viimeistellä. Näyttelijät tekevät kuitenkin pääasiassa kelpo työtä. Jack Black hauskuuttaa kuten aina ja Dylan Minnette sopii hyvin pääosaan, vaikka hänen hahmonsa onkin paikoitellen kehnosti kirjoitettu. Huolellisemmin työstetyn käsikirjoituksen ja rohkeamman ohjauksen kanssa elokuva voisi olla oikein mainio. Jo tällaisenaan se kuitenkin viihdyttää alusta loppuun nopeatempoisella seikkailullaan. Jos siis ala-asteelta yläasteelle siirtyvät lapsenne ovat kiinnostuneita hirviöistä, sopii Goosebumps erittäin hyvin koko perheen kesken vietettävään "kauhu"-iltaan. Kirjojen fanien kannattaa vilkaista leffa, sillä on varmasti hauskaa bongailla tuttuja monstereita.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.7.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Goosebumps, 2015, Columbia Pictures, Expedition Films, LStar Capital, Original Film, Scholastic Entertainment, Sony Pictures Animation, Sony Pictures Entertainment, Village Roadshow Pictures
