BLUE BEETLE
Ohjaus: Ángel Manuel Soto
Pääosissa: Xolo Maridueña, Bruna Marquezine, Belissa Escobedo, George Lopez, Susan Sarandon, Raoul Max Trujillo, Damián Alcázar, Elpidia Carillo, Adriana Barraza, Harvey Guillén ja Becky G
Genre: toiminta, komedia, scifi
Kesto: 2 tuntia 7 minuuttia
Ikäraja: 12
Blue Beetle perustuu DC Comicsin samannimiseen sarjakuvahahmoon, joka teki ensiesiintymisensä vuonna 1939. Warner Bros. Pictures alkoi vuonna 2018 suunnitella DC:n sarjakuvien pohjalta elokuvia, jotka julkaistaisiin suoraan HBO Max -palvelussa ja yksi ensimmäisenä aluille pistetyistä projekteista oli Blue Beetle. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2022 ja kun studiolla tykättiin ohjaaja Ángel Manuel Soton otteesta ja nähdystä kuvamateriaalista, elokuva päätettiinkin siirtää suoratoistopalvelusta elokuvateatterilevitykseen. Nyt Blue Beetle on saanut ensi-iltansa ja itse en ollut järin innoissani filmistä. Supersankarileffoja ilmestyy nykyään turhan tiuhaan tahtiin ja koin vuoden muut sarjakuvafilmatisoinnit kiinnostavampina. Asiaa ei auttanut, ettei hahmo ollut minulle entuudestaan tuttu, eikä trailerikaan vakuuttanut minua. Kävinkin katsomassa Blue Beetlen sen ensi-iltapäivänä varautunein odotuksin.
Vastikään collegesta valmistunut Jaime Reyes ryhtyy etsimään itselleen työpaikkaa. Tulevaisuuden haaveet joutuvat kuitenkin väistymään, kun Jaime saa käsiinsä mystisen skarabeen, joka linkittyy Jaimeen ja antaa hänelle supervoimat.
Pääroolissa Jaime Reyesinä, eli Blue Beetlenä nähdään Karate Kid -elokuvia (1984-2024) jatkaneesta Cobra Kai -televisiosarjasta (2018-) tuttu Xolo Maridueña. Itselleni entuudestaan tuntematon Maridueña teki nopeasti vaikutuksen tämän itselleni entuudestaan tuntemattoman supersankarin osassa, enkä pistäisi yhtään vastaan, jos näyttelijä palaisi rooliin tulevaisuudessakin. Jaime on juuri collegen lakiopinnoista valmistunut nuorukainen, joka monen muun tavoin odottaa, että koko maailma olisi nyt auki hänen edessään. Hän joutuu kuitenkin kohtaamaan ikävän totuuden, ettei niillä hyvillä papereillakaan todellisuudessa pitkälle pötkitä... etenkään jos samoihin aikoihin saa haltuunsa mystisen artefaktin, joka kiinnittyy sinuun ja pakottaa sinulle supervoimat. Jaime on pidettävä heppu ja on kiinnostavaa seurata supersankaritarinaa, jossa hahmo yrittää keksiä keinoa päästä voimistaan eroon, sen sijaan, että lähtisi heti hyödyntämään niitä maailmanpelastushommissa. Maridueñan roolityö vain paranee loppua kohti ja tästä vakuuttuneena minun pitää muuten pikimmiten ottaa Cobra Kai katseluun...
Leffan todellinen vetonaula tuntuu kuitenkin olevan Jaimen perhe, joka pitää sisällään toinen toistaan vekkulimpia tyyppejä. Äiti Rocio (Elpidia Carrillo) jää hieman paitsioon ja sisko Milagro (Belissa Escobedo) yrittää liikaa matkia Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings -leffasta (2021) Awkwafinan Katy-hahmoa. Isä Alberto (Damián Alcázar) on sympaattinen, mutta show'n varastavat tämän veli, eli Jaimen hulvaton setä Rudy (George Lopez) ja loppupäässä yllättävä isoäiti (Adriana Barraza). Lopez ja Barraza irrottelevat onnistuneesti rooleissaan.
Siinä, missä elokuvan hyvispuoli toimii mainiosti, pahisosasto jättää kylmäksi. Yleensä mainio Susan Sarandon näyttelee Victoria Kordia, rikasta bisnesnaista, joka on vuosikausia etsinyt skarabeeta, käyttääkseen sen voimia pahoihin tarkoituksiin. Hahmo on todella tylsä, eikä edes Sarandon onnistu pelastamaan Victoriaa geneerisyyden ja kliseisyyden kuopasta. Kiinnostavampi on Victoriaa auttava luutnantti Carapax (Raoul Max Trujillo), josta löytyy enemmän syvyyksiä, jotka kuitenkin jätetään katsojalta pimentoon liian pitkäksi aikaa, jolloin niiden läväyttäminen silmille kriittisimmällä hetkellä ei tunnu enää ansaitulta. What We Do in the Shadows -vampyyrisarjassa (2019-) ilahduttava Harvey Guillén taas haaskataan täysin Victorian päätiedemiehenä, "Sanchezina". Lisäksi menossa on myös mukana Victorian veljentytär Jenny (Bruna Marguezine), joka ei pidä tätinsä toimista ja jonka kautta skarabee päätyy Jaimen käsiin. Marquezine toimii roolissaan ja häneltä löytyy hyvää kemiaa Maridueñan kanssa.
Blue Beetle ei todellakaan ole mikään maata järisyttävä supersankarileffa, mutta alhaiset odotukseni huomioon ottaen pidin siitä yllättävänkin paljon. Elokuvalta löytyy turhan selvät kompastuskivensä ja aika heikkojen vihollisten lisäksi leffa kaipaisi myös enemmän omaperäisyyttä. Toki siinä kohtaa, kun DC:n ja Marvelin sarjakuvien pohjalta on tehty yli sata näyteltyä filmatisointia, puhumattakaan animaatioista ja muiden firmojen sarjisadaptaatioista, on mahdotonta, että kukaan pystyisi tekemään elokuvaa, mistä ei tulisi mieleen joku näistä aiemmista leffoista. Mutta kun Blue Beetleä katsoessa huomaa jatkuvasti miettivänsä, että "tämä on Iron Manista (2008), tuo on Spider-Man: Homecomingista (2017), tämä muistuttaa Venomia (2018), tuo näyttää vähän Deadpoolilta (2016), tuosta tulee mieleen Spider-Man Avengers: Endgamesta (2019) ja oho, tähän on saatu mukaan myös vähän The Matrixin (1999) visuaalisuuksia", tahattomat mielleyhtymät muuttuvat puhtaan kopioinnin epäilyksi. Ja kuten varmaan jotkut huomasivat, listasin lähes pelkkiä Marvel-leffoja. Osa synkemmistä DC-tuotannoista pitävistä voikin turhautua, kuinka paljon Blue Beetle muistuttaa enemmän Marvelin kuin DC:n elokuvauniversumia.
Vaikka lainailu ja lukuisat kliseet häiritsevät (katsojana pystyy sanomaan jotkut vitseistä ja filosofisista latteuksista loppuun etukäteen, kun samat jorinat on kuultu moneen kertaan), Blue Beetle nousee silti plussan puolelle. Se on vikoineenkin viihdyttävä supersankariseikkailu, joka nostaa hymyn jatkuvasti huulille. Elokuvan ehdottomasti vahvinta antia on sen perhepuoli. Reyesit ovat tiivis poppoo ja näyttelijät saavat homman tuntumaan aidolta ja rakastavalta perheeltä. He ovat oivallisen erilaisia ja tykättäviä persoonia, tarjoten runsaasti hyvää huumoria. Kun yleensä supersankarielokuvissa päähenkilö joutuu pelastamaan perheensä pahisten kynsistä, on mukavaa vaihtelua, kun perhe tekee osansa pelastaakseen päähenkilön. Pidin myös siitä, kuinka pienimuotoinen leffa Blue Beetle on, kun kyse on perheen suojelemisesta, eikä tyypilliseen nyky-supersankarielokuvien tapaan rinnakkaistodellisuuksia sisältävän multiversumin pelastamisesta. Toimintaa on mukana ja pääasiassa taistelut ovat viihdyttävää turpaanvetoa, mutta loppupäässä Blue Beetlen ja Carapaxin yhteenotto alkaa jossain kohtaa hieman puuduttamaan.
Elokuvan on ohjannut Ángel Manuel Soto, joka ei ollut tätä ennen tehnyt erityisen isoja filmejä. Soto suoriutuu hommastaan pätevästi ja luo tehokasta tunnesidettä perhepuoleen. En kuitenkaan tiedä, pitääkö elokuvan turhauttavasta matkimisesta syyttää Sotoa, vai käsikirjoittaja Gareth Dunnet-Alcoceria. Dunnet-Alcocer onnistuu joillain osa-alueilla, mutta hänen tekstinsä kaipaisi runsaasti enemmän mielikuvitusta ja toivon, että jos Blue Beetle saa jatkoa ja hän palaa käsikirjoittajaksi, Dunnet-Alcocer saisi laadittua sankarin ympärille paljon omaperäisemmän tekstin. Elokuva on kelvollisesti kuvattu ja varsin sujuvasti leikattu. Lavasteet näyttävät hyviltä ja maskeeraukset ovat mainiot. Blue Beetlen asu on tyylikäs, mutta Carapaxin lopullinen asu pikemminkin huvittaa yliyritteliäisyydessään. Erikoistehosteet ajavat asiansa, vaikka ne heikkenevät loppua kohti. Yksi elokuvan parhaista puolista on yllättäen sen musiikkipuoli. Bobby Krlic tunnelmoi erittäin toimivasti melodioillaan ja varsinkin Blue Beetlen tunnussävelmä jämähtää päähän.
Yhteenveto: Blue Beetle on kelpo supersankariviihdettä, joka kaipaisi kuitenkin huomattavasti omaperäisempää otetta. Genren kuluttajille elokuva sisältää turhan paljon jo nähtyjä juttuja, oli kyse sitten visuaalisista kikoista, asusuunnittelusta, ideoista tai ihan suoraan kokonaisista kohtauksista. Myös pahispuoli jättää pääasiassa kylmäksi, eikä yleensä mainio Susan Sarandon onnistu pelastamaan tylsää hahmoaan. Elokuva kuitenkin onnistuu todella hyvin päähenkilössään ja tämän perheessä. Xolo Maridueña tekee Jaime Reyesistä välittömästi pidettävän ja vakuuttaa yhä enemmän, kun tästä tulee Blue Beetle. Show'n kuitenkin varastaa hahmon perhe, josta löytyy toinen toistaan vekkulimpia persoonia. Perhedynamiikka on loistava ja tuo jotain raikasta muuten geneeriseen ja kliseiseen supersankarirainaan. Elokuva tarjoaa paljon hauskoja juttuja, sekä ihan tyylikästä toimintaa, joskin loppumatsi äityy turhan massiiviseksi muuten mukavan pienimuotoisessa filmissä. Supersankarielokuvien suurkuluttajille Blue Beetle on toki pakkokatsottavaa, vaikka välillä tuntuisikin, ettei sillä ole mitään uutta tuotavaa pöytään. Jos taas on iskenyt ähky vastaavia leffoja kohtaan, voi filmin huoletta jättää siihen, että se tulee jossain kohtaa HBO Maxiin, minne se alun perin suunniteltiin. Heikkouksineenkin tykkäsin Blue Beetlestä, lähinnä sen hahmojen takia ja toivon näkeväni Jaime Reyesin perheineen vielä uudestaan tulevaisuudessa - mutta mielikuvituksellisemman käsikirjoituksen kera.
Lopputekstien aikana ja niiden jälkeen nähdään vielä lyhyet kohtaukset.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.8.2023
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Blue Beetle, 2023, Warner Bros., DC Entertainment, The Safran Company, Warner Bros. Pictures Mexico
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti