Näyttelijät: Hilary Duff, Francia Raisa, Christopher Lowell, Suraj Sharma, Tom Ainsley, Tien Tran, Kim Cattrall, Ashley Reyes, Leighton Meester, Josh Peck, Aby James, Michael Cimino, Meaghan Rath, Paget Brewster, Meghan Trainor, Mark Consuelos, Constance Maria, Clark Gregg, Alexis Denisof ja Neil Patrick Harris
Genre: komedia
Jaksomäärä: 20
Jakson kesto: 22 minuuttia - 27 minuuttia - Yhteiskesto: noin 8 tuntia
Ikäraja: 12
Ensisilmäyksellä-komediasarjan (How I Met Your Mother - 2005-2014) itsenäiseksi jatkosarjaksi tehty How I Met Your Father nousi pienimuotoiseen suosioon, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin alkuvuodesta 2022, joten jatkoa oli luvassa. Hulu tilasi tekijöiltä kaksi kertaa ensimmäistä kautta pidemmän jatkokauden ja kuvaukset käynnistyivät keväällä 2022. How I Met Your Fatherin toisen tuotantokauden esitys alkoi tammikuussa 2023, mutta katsojaluvut romahtivat, eivätkä kriitikotkaan antaneet erityisen positiivista palautetta, joten sarja päätettiin lopettaa kesken kaiken. Itse päätin katsoa How I Met Your Fatherin, katsottuani Ensisilmäyksellä-sarjan sen 20-vuotisjuhlan kunniaksi, vaikka tiesin jatkosarjan jäävän kesken. En pahemmin välittänyt ensimmäisestä kaudesta ja aloitinkin kakkoskauden katselun skeptisenä.
Sophie jättää Jessen, nähtyään hänen suutelevan Meredithiä ja Ian palaa yllättäen kuvioihin. Myös muut kaveruksista kompuroivat rakkauselämiensä kanssa.
How I Met Your Fatherin tutut hahmot tekevät paluun ja näillä näkymin viimeistä kertaa, sillä katsojalukujen romahdettua Hulu päätti lopettaa sarjan teon tähän kakkoskauteen. Sophie (Hilary Duff, kertojana Kim Cattrall) luuli löytäneensä elämänsä rakkauden Jessestä (Christopher Lowell), mutta kun Jessen vanha rakkaus Meredith (Leighton Meester) palasikin paikalle, haluten Jessen takaisin, suhde kariutui heti alkuunsa. Myös Ian (Daniel Augustin) teki paluun Australiasta, menetettyään työnsä ja pistäen Sophien nyt sekaisin tunteidensa kanssa. Sophien kämppis Valentina (Francia Raisa) ja brittimies Charlie (Tom Ainsley) puolestaan erosivat lasten hankkimiseen liittyvien erimielisyyksien takia, eikä Sidin (Suraj Sharma) ja Hannahin (Ashley Reyes) etäsuhdekaan meinaa toimia. Ellen (Tien Tran) sen sijaan löytää uuden ihastuksen naapuristaan Rachelista (Aby James). Valitettavasti vielä sarjan toinenkaan kausi ei saanut minua erityisemmin tykästymään näihin hahmoihin. Mielsin myös näyttelijät tällä kertaa entistä vaivaannuttavimmiksi, monien kuten Ainsleyn ja Tranin yrittäessä aivan liian kovasti olla hauskoja. Duff ajaa yhä asiansa pääroolissa, mutta eipä Sophie ole vieläkään järin kiinnostava päähahmo.
En yhtään ihmettele, että How I Met Your Father kohtasi loppunsa jo näin varhaisessa vaiheessa. Toistan edelleen sitä, että Ensisilmäyksellä-sarjan laiskan rahastuslisäosan sijaan tästä olisi pitänyt rohkeasti tehdä kokonaan oma juttunsa, sillä tällaisenaan sarja jää kiinni tiettyihin kaavoihin, sekä pahasti alkuperäissarjan varjoon. How I Met Your Father jatkaa sillä mitäänsanomattomalla ja keskinkertaisella linjallaan, eikä sarja pääse missään kohtaa oikeasti vauhtiin. Yhdentekevyyttä toki lisää näin jälkikäteen katseltuna voimakkaasti tieto siitä, ettei jatkoa ole luvassa ja esimerkiksi isän identiteetin mysteeri tulee varmaan ikuisesti pysymään mysteerinä. Tekijät ja näyttelijät ovat tässä kuluneina vuosina kertoneet omia visioitaan siitä, mikä sarjan paljastus on, mutta katsojan on todennäköisesti parempi keksiä lopputulos omasta päästään.
Sen lisäksi, että sarjan hahmot ja heidän suhdesotkut eivät tälläkään kertaa pahemmin vakuuta, jättää huumoriosasto taas lähinnä kylmäksi. Huvittuneita hymähdyksiä voi ilmetä kotisohvalla silloin tällöin, mutta itse en muistaakseni nauranut kertaakaan ääneen koko tuotantokauden aikana, toisin kuin Ensisilmäyksellä-sarjaa katsoessani, joka nauratti kunnolla joka jaksossa (paitsi siinä rikollisen surkeassa finaalissa). Kun hahmot eivät kiinnosta, juonikuviot eivät nappaa mukaansa ja komediaosasto ei naurata, on helppo ymmärtää, miksi katsojaluvut laskivat kuin jyrkkää liukumäkeä kauden edetessä.
On omituista, kuinka lattea sarja on, kun ottaa huomioon, että suuren osan jaksoista on ohjannut lähes koko Ensisilmäyksellä-sarjan ohjannut Pamela Fryman. Tässä naisen työ jättää kuitenkin pahasti toivomisen varaa ja sarjan energia tuntuu kiusallisen teennäiseltä. Sentään teknisesti How I Met Your Fatherin toinen kausi ajaa asiansa. Jaksot ovat hyvin kuvattuja ja leikkauskin on pääasiassa sujuvaa. Lavasteet ovat mainiot, puvustus oivallista ja äänityöskentelykin toimivaa Lennon Stellan esittämää Hey, Beautiful -tunnuskappaletulkintaa myöten.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.4.2026
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com
How I Met Your Father, Yhdysvallat, 2022-2023, 20th Television, Bays Thomas Productions, Hulu Originals, The Walk-Up Company
Näyttelijät: Josh Radnor, Cobie Smulders, Neil Patrick Harris, Jason Segel, Alyson Hannigan, Cristin Milioti, Robert Belushi, Marshall Manesh, William Zabka, Wayne Brady, Sherri Shepherd, Frances Conroy, Tim Gunn, Joe Nieves, Cristine Rose, Anna Camp, Ray Wise, John Lithgow, Lin-Manuel Miranda, Sarah Chalke, Ashley Williams, Bill Fagerbakke, Lucy Hale, Kyle MacLachlan, Jorge Garcia, Jennifer Morrison, Kal Penn, Lyndsy Fonseca, David Henrie ja Bob Saget
Genre: komedia
Jaksomäärä: 24
Jakson kesto: noin 22 minuuttia - Yhteiskesto: noin 8 tuntia 47 minuuttia
Ikäraja: 12
Carter Baysin ja Craig Thomasin luoma komediasarja Ensisilmäyksellänousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä televisioissa syyskuussa 2005. Toinen, kolmas, neljäs, viides, kuudes, seitsemäs ja kahdeksas kausi pitivät suosiota yllä, joten jatkoa oli luvassa vielä lisää. Yksi sarjan päätähdistä, Jason Segel meinasi tosin jättää sarjan, sillä hänen elokuvauransa oli tuossa kohtaa lähtenyt nousuun, mutta kun tekijät päättivät, että yhdeksäs kausi veisi tarinan päätökseensä, hän suostui palaamaan vielä viimeiselle kaudelle. Kuvaukset käynnistyivät ja lopulta Ensisilmäyksellä-sarjan yhdeksäs ja samalla viimeinen tuotantokausi alkoi pyöriä televisioissa syyskuussa 2013. Kausi voitti parhaan kuvauksen Emmy-palkinnon, minkä lisäksi suuri osa jaksoista sai positiivista palautetta. Sarjan lopetus sai kuitenkin murkavastaanoton niin katsojilta kuin kriitikoilta ja nykyään sarjan lopetusta pidetään jopa yhtenä televisiohistorian huonoimmista. Itse olin tosiaan aiemmin nähnyt vain yksittäisiä jaksoja Ensisilmäyksellä-sarjasta ja vasta kun viime syksynä huomasin sarjan täyttävän 20 vuotta, päätin vihdoin katsoa sen alusta loppuun. Aloitin finaalikauden katsomisen jännittyneenä, sillä olin jo vuosia kuullut haukkuja sarjan lopetuksesta.
Samalla kun viisikko valmistautuu Barneyn ja Robinin häihin, Lily ja Marshall riitelevät Italiaan muuttamisesta. Häissä Ted kohtaa naisen, joka muuttaa hänen elämänsä.
Ensisilmäyksellä-sarjan tuttu kaveriviisikko tekee paluun ja näillä näkymin viimeistä kertaa. Barney Stinson (Neil Patrick Harris) ja Robin Scherbatsky (Cobie Smulders) valmistautuvat häihinsä, jännittäen tulevaisuutta eri tavoin. Lily Aldrinin (Alyson Hannigan) ja Marshall Eriksenin (Jason Segel) rakkaus kuitenkin rakoilee, sillä Marshall ei ole innostunut Italiaan muuttamisesta Lilyn uuden työn takia, minkä lisäksi mies ei ole vielä paljastanut vaimolleen saamastaan tuomaripestistä. Kaiken tämän keskellä Ted Mosby (Josh Radnor) pohtii omaa rakkauselämäänsä, tietämättä että tulevat häät muuttaisivat hänen elämänsä radikaalisti. Radnor, Harris, Smulders, Hannigan ja Segel ovat edelleen mainiot rooleissaan, mutta en tykännyt siitä, kuinka muutaman hahmon tarinat viedään lopulta päätökseensä ja kuinka tympeästi hahmoja loppusuoralla kohdellaan.
Monet muutkin tutut, kuten Barneyn veli James (Wayne Brady), Barneyn vanhemmat Loretta (Frances Conroy) ja Jerome (John Lithgow), Robinin isä Robin Sr. (Ray Wise), limusiinikuski Ranjit (Marshall Manesh), Marshallin äiti Judy (Suzie Plakson), Kapteeni (Kyle MacLachlan), sekä Tedin exät kuten Victoria (Ashley Williams) ja Stella (Sarah Chalke) nähdään vielä viimeisen kerran, samalla kun joukkoon liittyy vihdoin ja viimein Tedin tuleva vaimo ja tämän lasten äiti, jonka näyttelijäksi paljastettiin kahdeksannen kauden lopussa Cristin Milioti. Milioti on täydellinen valinta äidin näyttelijäksi ja hahmo on kaiken odotuksen arvoinen. Valitettavasti se, miten tätäkin hahmoa kohdellaan sarjan lopussa, pistää vihaksi.
Ensisilmäyksellä-sarjan viimeinen tuotantokausi on hyvin erilainen aiempiin kausiin verrattuna. Siinä, missä kahdeksan edellistä kautta kertoivat aina suunnilleen vuoden tapahtumat syksystä kesään, finaalikausi tapahtuu pääasiassa vain Robinin ja Barneyn hääviikonlopun aikana, kertoen monenlaisia skenaarioita joita ehtii vielä tapahtua ja palaamalla toisinaan takaumien kautta menneisyyteen. Osittain ratkaisu toimii ja osittain ei. Toisaalta tällainen venytys johtaa todella turhiin jaksoihin, joista eräs riimitellen etenevä iltasatujakso teki nopeasti mieli hypätä yli. Toisaalta taas pidin siitä, että tekijät venyttämällä venyttävät odotusta itse hääseremoniaan, ja Tedin ja äitihahmon kohtaamiseen ja nämä hetket ovat onneksi odotuksen arvoiset. Barneyn ja Robinin suhde tuntuu vihdoin ansaitulta ja Barneyn kehityskaari lipevästä naistenmiehestä rakastavaksi aviomieheksi on erinomainen. Ted oppii vihdoin päästämään irti Robinista ja tätä käsittelevä jakso on niin kaunis kuin kypsäkin. Ja onneksi se pääjuttu, eli Tedin ja äidin ensitapaaminen on aidosti suloinen.
Ja siihen sarja olisi pitänyt ymmärtää lopettaa.
Sillä se, mitä yhdeksäs kausi tekee kaksiosaisessa finaalijaksossaan, on jotain niin anteeksiantamatonta vittuilua koko fanikuntaa kohtaan, että ratkaisujen pelkkä ajattelu pistää vihaksi. Ensisilmäyksellä päättää ihan viime metreillä tuhota aivan kaiken, mitä se on kausiensa aikana rakentanut. Hahmojen kehityskaaret heitetään roskakoriin ja ylipäätään koko sarjan pointti tuikataan tuleen. En voinut muuta kuin tuijottaa pöyristyneenä, kuinka päätösjakso näyttää keskisormea periaatteessa kaikille. Carter Bays ja Craig Thomas ovat liiankin epätoivoisesti päättäneet shokeerata katsojan tekemällä totaalisia u-käännöksiä, joista eräs tekee koko yhdeksännen kauden häätarinasta täysin yhdentekevän. Nähtävästi ne ärsyttävimmät vedot johtuivat siitä, että Bays ja Thomas kuvasivat tulevaisuuteen sijoittuvat osiot Tedin lapsia esittävien Lyndsy Fonsecan ja David Henrien kanssa jo vuosia aiemmin, jotta he eivät ikääntyisi, eikä heidän kohtauksiaan pystynyt enää kuvaamaan uusiksi. Baysin ja Thomasin olisi pitänyt tajuta, että he olivat lähteneet kuljettamaan tarinaansa ja hahmojaan eri suuntaan, poispäin heidän alkuperäisestä visiostaan, eikä vanha lopetus enää toimikaan kaiken kypsyttelyn jälkeen.
En yhtään ihmettele, että tätä finaalia pidetään yhtenä koko televisiosarjahistorian huonoimmista - jopa Radnor ja Hannigan ovat jälkikäteen myöntäneet, ettei se toiminut ja julkaistiinpa DVD:llä vaihtoehtoinen loppu, kun Bays ja Thomas tajusivat, mitä olivatkaan menneet tekemään. Mutta siinä kohtaa oli jo liian myöhäistä. Sarjan huipennus on totaalinen tarinankerronnallinen epäonnistuminen, joka pitää pilkkanaan kaikkia, jotka olivat tuhlanneet elämästään pitkän ajan tämän viisikon seuraamiseen. Nyt tietäen, miten kertakaikkisen typerästi ja suorastaan loukkaavasti Ensisilmäyksellä lopulta päättyy, en ole varma haluanko koskaan katsoa sarjaa uudelleen.
Pamela Fryman on ohjannut tuotantokauden kaikki jaksot ja jos jotakuta pitää kehua, niin Frymania, joka yrittää parhaansa pitääkseen tunnelman korkealla silloin, kun käsikirjoittajien aikaansaannokset saavat näkemään punaista. On myös hatunnoston arvoinen juttu, että Fryman ohjasi sarjan 208:sta jaksosta lopulta jopa 196 jaksoa, mikä on täysin poikkeuksellinen temppu televisiohistoriassa! Teknisesti Ensisilmäyksellä sentään pitää tasonsa. Finaalikausi on osaavasti kuvattu, lavasteet ovat mainiot, puvustus pätevää ja äänimaailmakin osaavasti rakennettu. The Solidsin Hey, Beautiful -kappale on viimeiseen asti mahtava tunnusbiisi.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.12.2025
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org
How I Met Your Mother, Yhdysvallat, 2005-2014, 20th Century Fox Television, Bays Thomas Productions
Näyttelijät: Josh Radnor, Neil Patrick Harris, Cobie Smulders, Alyson Hannigan, Jason Segel, Becki Newton, Ashley Williams, Michael Trucco, Ellen D. Williams, Marshall Manesh, Chris Elliott, Kyle MacLachlan, Thomas Lennon, Joe Manganiello, Ray Wise, Frances Conroy, Mike Tyson, Seth Green, Ralph Macchio, William Zabka, Keegan-Michael Key, Bob Saget, Lyndsy Fonseca, David Henrie ja Cristin Milioti
Genre: komedia
Jaksomäärä: 24
Jakson kesto: noin 22 minuuttia - Yhteiskesto: noin 8 tuntia 47 minuuttia
Ikäraja: 12
Carter Baysin ja Craig Thomasin luoma komediasarja Ensisilmäyksellänousi suureen suosioon, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä televisioissa syyskuussa 2005. Toinen, kolmas, neljäs, viides, kuudes ja seitsemäs kausi pitivät suosiota yllä, joten jatkoa oli luvassa lisää. Kuvaukset käynnistyivät kesällä 2012 ja Ensisilmäyksellä-sarjan kahdeksannen kauden esitys alkoi saman vuoden syyskuussa. Kausi piti katsojaluvut korkeina ja se voitti parhaan kuvauksen ja leikkauksen Emmy-palkinnot, mutta kriitikoilta kausi sai nihkeän vastaanoton. Kuten olen kertonut, olin aiemmin nähnyt yksittäisiä jaksoja sarjasta, mutten ollut ennen innostunut näkemästäni. Kuitenkin kun viime syksynä huomasin sarjan täyttävän 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa ja arvostella sen vihdoin kokonaan läpi. Pidin paljon sarjan seitsemästä ensimmäisestä kaudesta ja aloitinkin kahdeksannen kauden katselun positiivisin mielin.
Ted yrittää uudestaan Victorian kanssa. Barney yrittää salata Quinnilta seurustelleensa Robinin kanssa. Lily ja Marshall totuttelevat uuteen elämäänsä vanhempina.
Ensisilmäyksellä-sarjan tutut hahmot nähdään jälleen kerran ja he ovat aikamoisten suhdekoukeroiden keskellä. Ted (Josh Radnor) päätti kokeilla Victorian (Ashley Williams) kanssa uudestaan, tietämättä, että nainen oli juuri menossa naimisiin ja karkasi häistään Tedin takia. Barney (Neil Patrick Harris) seurustelee strippari Quinnin (Becki Newton) kanssa ja Robin (Cobie Smulders) deittailee nyt Nickin (Michael Trucco) kanssa. Omituisena ratkaisuna sarja meni tosin jo edellisellä kaudella paljastamaan, että Barney ja Robin ovatkin tulevaisuudessa menossa naimisiin. Lily (Alyson Hannigan) ja Marshall (Jason Segel) taas yrittävät totutella uuteen elämäänsä vanhempina, Lilyn synnytettyä pariskunnan esikoislapsen, Marvin-pojan seitsemännen kauden päätteeksi. Radnor, Harris, Smulders, Hannigan ja Segel ovat edelleen hyvässä vedossa. Myös Williams ja Newton suoriutuvat mainiosti osistaan. Ted tuntuu hahmona edelleen turhauttavasti junnaavan paikoillaan, kun taas muita nelikosta viedään hyvin eteenpäin.
Kaudella nähdään myös muun muassa Chris Elliott Lilyn isänä, Kyle MacLachlan paluun tekevänä Kapteenina, Joe Manganiello Marshallin kaverina Bradina, sekä tietty Marshall Manesh vanhana kunnon taksikuski Ranjitina. Vieraileviin tähtiin kuuluvat esimerkiksi The Karate Kid -kasariklassikon (1984) tähdet Ralph Macchio ja William Zabka. Huvittavaa kyllä, ilman heidän esiintymistään tässä sarjassa emme välttämättä olisi ikinä saaneet mahtavaa Cobra Kai -sarjaa (2018-2025).
Ymmärrän hyvin, miksi Ensisilmäyksellä-sarjan kahdeksas kausi sai heikomman vastaanoton kriitikoilta kuin aiemmat kaudet. Kyseessä on selvästi sarjan ontuvin kausi tähän mennessä, mutta ei se tarkoita, että kausi olisi suorastaan huono. Kauden ongelmaksi muodostuu se, että tekijät ovat menneet jo paljastamaan lopputuloksen. Katsojilla on jo tiedossa, että Barney ja Robin tulevat menemään naimisiin, joten sitten sitä vain odottaa, kuinka Quinn ja Nick poistetaan kuvioista ja miten Barney ja Robin palaavat yhteen. Onhan se kiinnostavaa seurattavaa, mutta itseäni harmitti tietää lopputulos jo ennen kuin kausi edes alkoi. Vielä harmittavampaa on, että kausi ei edes yllä itse häihin asti, siitäkin huolimatta, että niistä ryhdyttiin vihjailemaan jo kaksi tuotantokautta sitten.
Muuten kausi toimii passelisti, vaikka sekaan mahtuukin muutamia hieman väsähtäneitä jaksoja. Mielestäni erityisesti kauden 20. jakso oli suorastaan kehno, pääasiassa siksi, että sen tapahtumat eivät oikeasti tapahdukaan ja se on aika kömpelöä pohjustusta seuraavalle, sarjan huipentavalle kaudelle. Mutta sitten taas pari jaksoa myöhemmin nähtävät Barneyn polttarit on aivan mahtava jakso. Lilyn ja Marshallin vauva-arkea on kiinnostavaa seurata ja kaikista näistä kommelluksista irtoaa pääasiassa hyvää huumoria. Nyt jäänkin mielenkiinnolla ja jännityksellä odottamaan, kuinka tarina viedään päätökseen. Ensisilmäyksellä-sarja on usein nostettu esiin, kun puhutaan televisiohistorian huonoimmista lopetuksista, joten saapa nähdä, mitä siellä on oikein luvassa...
Pamela Fryman on jälleen yhtä jaksoa lukuun ottamatta ohjannut koko tuotantokauden ja pitää hyvin hupaisaa ilmapiiriä yllä, joskin käsikirjoitustiimi takeltelee enemmän kuin ennen. Teknisesti Ensisilmäyksellä pitää yhä kutinsa. Kahdeksas kausi on osaavasti kuvattu ja leikattu, lavasteet ovat tietty mainiot, puvustus on oivallista ja äänityöskentelykin pätevää.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.10.2025
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org
How I Met Your Mother, Yhdysvallat, 2005-2014, 20th Century Fox Television, Bays Thomas Productions
Pääosissa: Josh Radnor, Neil Patrick Harris, Cobie Smulders, Alyson Hannigan, Jason Segel, Kal Penn, Becki Newton, Nazanin Boniadi, Chris Elliott, Ellen D. Williams, Martin Short, Frances Conroy, Wayne Brady, Bill Fagerbakke, Ray Wise, Jimmi Simpson, "Weird Al" Yankovic, Katie Holmes, Ernie Hudson, Lyndsy Fonseca, David Henrie ja Bob Saget
Genre: komedia
Jaksomäärä: 24
Jakson kesto: noin 22 minuuttia - Yhteiskesto: noin 7 tuntia 48 minuuttia
Ikäraja: 12
Komediasarja Ensisilmäyksellänousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä televisioissa syksyllä 2005. Toinen, kolmas, neljäs, viides ja kuudes kausi pitivät suosiota yllä, joten jatkoa oli luvassa lisää. Kuvaukset käynnistyivät kesällä 2011 ja lopulta Ensisilmäyksellä-sarjan seitsemännen tuotantokauden esitys alkoi saman vuoden syyskuussa. Kausi sai kriitikoilta vaihtelevaa palautetta, mutta katsojaluvut pysyivät korkealla ja kausi sai neljä Emmy-ehdokkuutta (paras kuvaus, lavastus, maskeeraus ja leikkaus), joista se voitti jälkimmäisen. Itse olin aiemmin katsonut vain yksittäisiä jaksoja sarjasta, mutta kun viime vuonna huomasin Ensisilmäyksellä-sarjan täyttävän 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi vihdoin katsoa sen alusta loppuun. Pidin kuudesta ensimmäisestä kaudesta ja aloitinkin seitsemännen kauden katselun positiivisin mielin.
Samalla kun Ted jatkaa "sen oikean" etsimistä, Lily ja Marshall odottavat esikoislastaan, Barney syventää suhdettaan Noran kanssa ja Robin ihastuu terapeuttiinsa.
Ensisilmäyksellä-sarjan tutut hahmot ovat jälleen vauhdissa. Erottuaan Zoeysta (Jennifer Morrison), Ted (Josh Radnor) on jälleen sinkkumarkkinoilla ja etsimässä sitä oikeaa, tulevaa vaimoaan ja lastensa äitiä. Lapsista puheen ollen, kuudennen kauden päätteeksi Lily (Alyson Hannigan) sai tietää, ettei hän potenutkaan ruokamyrkytystä, vaan hän on itse asiassa vihdoin raskaana, Marshallin (Jason Segel) intoillessa tulevansa kohta isäksi. Barney (Neil Patrick Harris) on alkanut kypsentyä ja asettuu hissukseen aloilleen Noran (Nazanin Boniadi) kanssa, mistä Robin (Cobie Smulders) on harmissaan, kunnes hän menee terapiaan ja ihastuu terapeuttiinsa Keviniin (Kal Penn). Hahmot ovat edelleen mainiot, joskin jälleen kerran sarja tuntuu kertovan kaikista muista paitsi Tedistä ja siitä, kuinka tämä tapasi lastensa äidin. Kuvitelkaapa nyt ihan oikeasti, että isänne ryhtyisi kertomaan teille tarinaa siitä, kuinka hän tapasi äitinne, mutta todellisuudessa hän jaarittelee ummet ja lammet ties keistä muista naisista, sekä ystäviensä suhdesotkuista. Sentään kaudelta löytyy parikin kertaa, kun sarja ironisesti heittää vitsiä siitä, kuinka huono Ted on kertomaan tarinoita. Näyttelijäkaarti on lystikkäässä vedossa ja Pennin lisäksi uusista tulokkaista kehut ansaitsee myös Becki Newton, joka näyttelee Quinnia, stripparia, joka pistää Barneyn tunteet sekaisin.
Seitsemäs tuotantokausi on hieman epätasainen tapaus, etenkin vahvan kuudennen kauden jälkeen, mutta nousee silti plussan puolelle, lähinnä hulvattoman hauskan loppupäänsä takia. Ankkakravaattiin liittyvä jatkuva vitsi on hupaisa, mutta muuten kauden ensimmäinen puolikas jättää toivomisen varaa - jopa ykkösjakson Suomi-viittauksista huolimatta. On kiinnostavaa seurata, kuinka Lily ja Marshall ryhtyvät valmistautumaan lapsensa syntymään, mutta yksittäiset juonikuviot eivät aina ole järin mielenkiintoisia ja osa jaksoista on selvästi vähemmän hauskoja kuin toiset. Katsaukset tulevaisuuteen Barneyn häihin on hiukan kömpelö kerrontakikka, jolla yritetään saada katsoja arvuuttelemaan läpi kauden, kuka onkaan juhlien morsian?
Suunnilleen kauden puolivälin kieppeillä taso lähtee kuitenkin taas nousuun ja loppupää kaudesta tarjoaa monia todella lystikkäitä jaksoja, lähtien neljännestätoista jaksosta, jossa Barney kyllästyy siihen, että Lily ja Marshall ovat niin kiireisiä perhejutuissaan, ettei heillä ole enää aikaa kavereilleen ja niinpä hän päättää nousta trioksi muodostuneen poppoon johtajaksi. Jaksoa varten on jopa tehty oma intronsa, josta Lily ja Marshall on pyyhitty pois. Kauden huippujaksot olivat kuitenkin mielestäni peräkkäiset yhdeksästoista ja kahdeskymmenes jakso, joista ensimmäisessä syvennytään Barneyn luomaan veljeskuntaan ja toisessa hypitään ajassa ja näytetään, kuinka Ted ja Marshall katsovat alkuperäisen Tähtien sota -trilogian (Star Wars - 1977-1983) kolmen vuoden välein ja esittävät haaveensa ja uskomuksensa siitä, missä elämäntilanteessa he tulevat olemaan seuraavan kolmen vuoden päästä.
Tämänkin kauden ohjausvastuussa on lähes yksinään ollut Pamela Fryman ja vain siihen ankkakravattiin keskittyvä kolmosjakso on eri ohjaajan, Rob Greenbergin käsialaa. Fryman jatkaa mainiota työtään, pitäessään tunnelmaa korkealla, silloinkin kun käsikirjoittajat hieman kompuroivat, yrittäessään keksiä uusia kommelluksia tälle kaveriporukalle. Teknisestikin Ensisilmäyksellä-sarjan seitsemäs kausi on oivallinen. Se on hyvin kuvattu ja leikattu, lavasteet ja asut näyttävät hyviltä ja äänimaailmakin on passelisti rakennettu tuttuja musiikkeja myöten.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.9.2025
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org
How I Met Your Mother, Yhdysvallat, 2005-2014, 20th Century Fox Television, Bays Thomas Productions
Näyttelijät: Josh Radnor, Neil Patrick Harris, Cobie Smulders, Jason Segel, Alyson Hannigan, Marshall Manesh, Bob Odenkirk, Jennifer Morrison, Laura Bell Bundy, Kyle MacLachlan, Bill Fagerbakke, Ned Rolsma, Frances Conroy, John Lithgow, Katy Perry, Lyndsy Fonseca, David Henrie ja Bob Saget
Genre: komedia
Jaksomäärä: 24
Jakson kesto: noin 22 minuuttia - Yhteiskesto: noin 8 tuntia 46 minuuttia
Ikäraja: 12
Craig Thomasin ja Carter Baysin luoma komediasarja Ensisilmäyksellänousi suureen suosioon, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä televisioissa syyskuussa 2005. Toinen, kolmas, neljäs ja viides kausi kasvattivat suosiota, joten jatkoa oli luvassa vielä lisää. Kuvaukset pyörähtivät käyntiin kesällä 2010 ja lopulta Ensisilmäyksellä-sarjan kuudennen kauden esitys alkoi saman vuoden syyskuussa. Katsojaluvut pysyivät korkeina, kriitikot kehuivat tuotantokautta ja kausi sai viisi Emmy-ehdokkuutta (mm. paras ohjaus, kuvaus, lavastus ja maskeeraus), joista se voitti parhaan leikkauksen palkinnon. Itse olin aiemmin nähnyt joitain yksittäisiä Ensisilmäyksellä-jaksoja, mutten ollut koskaan katsonut sarjaa kokonaan. Kun viime syksynä huomasin sarjan täyttävän 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi vihdoin katsoa sen alusta loppuun. Pidin viidestä ensimmäisestä kaudesta ja aloitinkin kuudennen kauden katselun positiivisin mielin.
Ted tapaa uuden naisen, joka saa hänet kyseenalaistamaan moraalinsa arkkitehtinä, Robininkin pohtiessa töitään uudelleen. Lily ja Marshall yrittävät saada lapsen, samalla kun Barney etsii oikeaa isäänsä.
Sarjan tutut hahmot tekevät jälleen paluun ja tähän kaveriviisikkoon syvennytään tällä kaudella kenties paremmin kuin koskaan ennen. Josh Radnorin näyttelemä Ted Mosby pistetään ahtaalle, kun hän saa sittenkin pestin Goliath National Bankin arkkitehtinä. Projekti vain tarkoittaisi sitä, että historiallinen newyorkilainen rakennus pitäisi purkaa alta pois. Haastavammaksi tilanteen tekee, kun Ted tapaa uuden naisen, Zoeyn (Jennifer Morrison) ja ihastuu tähän, mutta Zoey paljastuukin aktivistiksi, joka protestoi GNB:tä vastaan rakennuksen pelastamisen puolesta. Cobie Smuldersin esittämällä Robin Scherbatskyllä on myös ollut ryppyjä rakkaudessa. Hän hylkäsi hulppean työtarjouksen, jotta voisi jäädä juontamaan aamuohjelmaa Don Frankin (Benjamin Koldyke) kanssa, mutta Donille tarjottiin samaa pestiä Robinin jälkeen ja Don tarttui tähän, jolloin Robin jäi huonompaan työhönsä ja ilman Donia. Nähtyään viimeisenkin kaksoisolentonsa, Jason Segelin ja Alyson Hanniganin näyttelemät Marshall Eriksen ja Lily Aldrin päättivät vihdoin hankkia lapsen, mutta homma ei sujukaan toivotulla tavalla. Neil Patrick Harrisin esittämä Barney Stinson puolestaan alkaa ensi kertaa tosissaan kyseenalaistamaan äitinsä (Frances Conroy) kertomukset isästään ja päättää vihdoin selvittää, kuka tämä mysteerimies on oikeasti olevinaan. Niin hahmoviisikko kuin heidän näyttelijänsä toimivat edelleen mainiosti. Etenkin Segel pääsee tällä kaudella vakuuttamaan uudella tavalla, kun Marshall joutuu kohtaamaan suuren tragedian.
Hieman heikomman viidennen tuotantokauden jälkeen Ensisilmäyksellä palaa ruotuun kuudennella kaudellaan, tarjoten jopa sarjan tähän asti parhaita juttuja. Kuten jo sanoin, tämä kausi syventää ja jopa haastaa pääviisikkoa täysin uudella tavalla, tuoden tiettyä uutta potkua sarjaan. Tedin ja Zoeyn suhteen tietää heti kättelyssä olevan huonolla pohjalla, mutta tämä tuo Tedistä esille monimutkikkaampia puolia, joiden avautumista ja käsittelyä on kiinnostavaa seurata. On myös kiinnostavaa seurata, kun aivan mahtavan tragikoomisen kakkosjakson myötä Barney alkaa tosissaan haluta selvittää, kuka hänen oikea isänsä on ja miksi tämä hylkäsi Barneyn tämän ollessa vielä pieni lapsi. Kun tätä sovinistista naistenmiesimagoa rikotaan, alta paljastuu entistäkin mielenkiintoisempi tyyppi. Kausi myös kokeilee kepillä jäätä ja että voiko komedian sekaan tuoda ihan kunnon draamaa. Vaikka tästäkin löytyy vitsinsä, tekijät ovat myös tienneet, milloin pysyä vakavina ja kausi iskee eri tavalla tunteisiin kuin aiemmat.
Isompien tarinakaarten lisäksi kausi sisältää myös perinteikkäämpään tapaan irrallisempia jaksoja, omine kommelluksineen. Vaikka kausi onkin pullollaan hyviä ja hauskoja jaksoja, kuutoskauden kirkkaaksi tähtijaksoksi nimeän neljännen jakson, Subway Warsin, jossa hahmot ovat eri mieltä siitä, kuinka New Yorkissa on nopeinta liikkua - kävellen, metrolla, bussilla, vai taksilla - ja he päättävätkin pistää asian testiin, kisaamalla eri keinoin MacLaren's Pubista erääseen ravintolaan, missä on bongattu elokuvaohjaaja Woody Allen. Jakso on aivan hillittömän hauska ja hieman Allenin tyyliä mukaillen pistetty kasaan.
Yhtä jaksoa lukuun ottamatta Pamela Fryman on ohjannut koko muun tuotantokauden ja hänenkin työssään on uutta potkua, mitä varmasti auttaa käsikirjoitustiimin vahvemmat ja hauskemmat tekstit kuin viime kaudella. Tämäkin Ensisilmäyksellä-tuotantokausi on osaavasti kuvattu ja leikattu kasaan. Lavasteet ja asut ovat oivalliset ja äänityöskentelykin on mainiota musiikkeja myöten.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.7.2025
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org
How I Met Your Mother, Yhdysvallat, 2005-2014, 20th Century Fox Television, Bays Thomas Productions
Pääosissa: Josh Radnor, Jason Segel, Cobie Smulders, Neil Patrick Harris, Alyson Hannigan, Marshall Manesh, Joe Nieves, Cristine Rose, Ben Koldyke, Chris Elliott, Joe Manganiello, Laura Prepon, Judy Greer, Hong Chau, Jennifer Lopez, Lyndsy Fonseca, David Henrie ja Bob Saget
Genre: komedia
Jaksomäärä: 24
Jakson kesto: noin 22 minuuttia - Yhteiskesto: noin 8 tuntia 48 minuuttia
Ikäraja: 12
Carter Baysin ja Craig Thomasin luoma komediasarja Ensisilmäyksellänousi nopeasti suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä syksyllä 2005. Toinen, kolmas ja neljäs kausi pitivät suosiota yllä, joten jatkoa oli luvassa lisää. Kuvaukset käynnistyivät kesällä 2009 ja lopulta Ensisilmäyksellä-sarjan viidennen kauden esitys alkoi saman vuoden syyskuussa. Katsojaluvut pysyivät korkeina, mutta kausi sai ailahtelevamman vastaanoton kuin edelliset. Itse olin aiemmin nähnyt yksittäisiä jaksoja sarjan varrelta ja kun viime vuonna huomasin Ensisilmäyksellä-sarjantäyttävän 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa ja arvostella sarjan läpi. Pidin neljästä ensimmäisestä kaudesta ja aloitinkin vitoskauden katselun positiivisin mielin.
Robinin ja Barneyn salasuhde paljastuu muille, mutta he eivät ole itse varmoja, haluavatko vakavaa parisuhdetta.
Ensisilmäyksellä-sarjan tuttu kaveriviisikko tekee paluun ja aikamoisella muutoksella. Painiskeltuaan pitkään tunteidensa kanssa, Barney (Neil Patrick Harris) ja Robin (Cobie Smulders) päätyivät sänkyyn ja pohtivat nyt, että ovatko he vain kavereita tiettyjen "etujen" kera, vai olisivatko he valmiita kunnon parisuhteeseen. Robin on jo itsessään huono sitoutumaan, mutta kun tämän combon toinen osapuoli on kaikkien naistenmiesten idoli Barney, voisiko heillä olla minkäänlaista tulevaisuutta? Myös Marshall (Jason Segel) ja Lily (Alyson Hannigan) pohtivat tulevaisuuttaan ja potentiaalista perheenlisäystä, kun taas Ted (Josh Radnor) aloittaa hommat uudessa työpaikassaan arkkitehtuurin professorina. Hahmot ovat pääasiassa mainiot, joskin joidenkin kehityskaaret ottavat turhauttavaa takapakkia kauden edetessä. Radnor, Harris, Smulders, Segel ja Hannigan ovat aina yhtä mainiot rooleissaan ja kausi kaudelta heidän yhteinen kemiansa vain vahvistuu.
Muita hahmoja ovat muun muassa vanhat tutut MacLarens-pubin omistaja Carl (Joe Nieves), taksikuski Ranjit (Marshall Manesh) ja Barneyn kaveri Brad (Joe Manganiello), sekä uutena merkittävän lisänä sekaan hyppäävä uutisankkuri Don Frank (Ben Koldyke), joka sekoittaa Robinin ja Barneyn tilannetta. Kaudella nähdään myös laulajatähti Jennifer Lopez naisille ohjekirjoja kirjoittavana Anitana.
Viides tuotantokausi käynnistyy kiinnostavissa merkeissä. Robin ja Barney tunnustivat tunteensa toisiaan kohtaan, mutta sitoutumiskammoisten on vaikea päästä yhteisymmärrykseen siitä, miten heidän pitäisi toimia ja mitä he ovat nyt toisilleen. On hauska seurata, kun Barney yrittää kovasti päästä vanhoista tavoistaan eroon ja totutella vakavampaan seurusteluelämään. Samaan aikaan on myös hupaisaa katsoa, kun Ted yrittää kovasti vakuuttaa olevansa pätevä professoriksi, vain möhliäkseen kerta toisensa perään. Mutta sitten ensimmäisten vajaan kymmenen jakson jälkeen kausi jää junnaamaan paikoilleen, hahmot ottavat askelta taaksepäin kehityksessään ja tuntuu siltä, että käsikirjoittajat eivät tiedä, mitä tehdä näiden tyyppien kanssa.
Vitoskausi tarjoaa kyllä hauskoja jaksoja, tilanteita ja repliikkejä siellä täällä ja mahtuupa sekaan myös sarjan ensimmäinen musikaalijakso, mutta paikoitellen meno tuntuu vaisummalta kuin ennen ja kokonaisuutena kausi jää hieman puolitiehen sellaiseksi välikappaleeksi, vaikka aluksi se vaikuttaakin vievän tarinaa reippaalla otteella eteenpäin. Loppujen lopuksi omasta mielestäni kauden parasta antia oli sen toiseksi viimeinen jakso, jossa Ted käy treffeillä erään naisen (Judy Greer) kanssa, vain hoksatakseen, että heidän valitsemansa treffileffa kertoo Tedin ja Stellan (Sarah Chalke) suhteesta, mutta maalaten Tedistä tarinan pahiksen ja Stellan ex-poikaystävästä Tonysta (Jason Jones) traagisen romantikon, joka onnistui voittamaan elämänsä rakkauden takaisin. Ja tietenkin Tedin ärtymykseksi tästä elokuvasta muodostuu jättihitti, jonka hänen kaverinsakin haluavat nähdä.
Ohjaaja Pamela Fryman pitää tunnelmaa hupaisana ja Neil Patrick Harriskin käy kokeilemassa onneaan kameran takana kolmannessatoista jaksossa. Käsikirjoitustiimin työ on kuitenkin epätasaisempaa kuin aiemmin. Kirjoittajien työssä pidin tällä kaudella kenties eniten siitä, kuinka tarinaa kertova iäkkäämpi Ted siistii joitain juttuja lapsiystävällisemmäksi, mutta katsoja voi hoksata, mistä oli oikeasti kyse. Teknisesti tämäkin Ensisilmäyksellä-kausi toimii. Se on pätevästi kuvattu ja leikattu kasaan. Lavasteet ja puvut pysyvät oivallisina ja äänityöskentely on mainiota.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.6.2025
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org
How I Met Your Mother, Yhdysvallat, 2005-2014, 20th Century Fox Television, Bays Thomas Productions
Pääosissa: Ben Affleck, Rosamund Pike, Carrie Coon, Kim Dickens, Tyler Perry, Missi Pyle, Neil Patrick Harris, Emily Ratajkowski, Casey Wilson, Lola Kirke, Boyd Holbrook, Lisa Banes, David Clennon ja Scoot McNairy
Genre: trilleri, draama
Kesto: 2 tuntia 29 minuuttia
Ikäraja: 16
Gone Girl perustuu Gillian Flynnin kirjaan Kiltti tyttö (Gone Girl) vuodelta 2012. Elokuvatuottaja Leslie Dixon sai kirjan käsiinsä jo ennen sen julkaisua vuonna 2011 ja innostui siitä niin paljon, että halusi tehdä siitä elokuvan. Hän vei tekstin Reese Witherspoonille, jota hän ajatteli täydelliseksi naispäärooliin ja yhdessä he saivat 20th Century Foxin hankkimaan kirjan elokuvaoikeudet. Flynn itse kirjoitti elokuvan käsikirjoituksen ja ohjaajaksi palkattiin David Fincher. Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2013 ja lopulta Gone Girl sai maailmanensi-iltansa 26. syyskuuta 2014 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva oli kehuttu jättimenestys, joka sai parhaan naispääosan Oscar-ehdokkuuden ja parhaan ohjauksen, naispääosan, käsikirjoituksen ja musiikin Golden Globe -ehdokkuudet. Itse katsoin elokuvan vasta, kun se saapui vuokralle ja pidin siitä. Olen muistaakseni kerran katsonut sen uudelleen ja nyt kun huomasin Gone Girlin täyttävän kymmenen vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen jälleen ja samalla arvostella sen.
Kun Nick Dunnen vaimo Amy katoaa pariskunnan hääpäivänä, mies joutuu järkytyksekseen itse tutkinnan alle ja päättää selvittää, mistä onkaan todellisuudessa kyse?
Ben Affleck näyttelee opettaja Nick Dunnea, jonka vaimo Amy (parhaan naispääosan Oscar- ja Golden Globe -ehdokas Rosamund Pike, joka korvasi Witherspoonin tuotantovaiheessa) mysteerisesti katoaa heidän hääpäivänään. Affleck tekee loistotyötä roolissaan, kun kummallinen tapaus alkaa muuttua vielä kummallisemmaksi tapahtumavyöryksi, jossa Nickin elämää ryhdytään riepottelemaan toden teolla. Affleck on itse ollut tosielämässä mediakohujen kohteena, joten hänellä on jonkinlaista ymmärrystä, millaista on jäädä niiden keskelle, tuoden sen puolen hyvin filmiin. Katsoja ryhtyy yhdessä Nickin kanssa selvittämään, mistä on todellisuudessa kyse? Onko Amy siepattu vai jopa murhattu ja kenen toimesta?
Elokuvassa nähdään myös Carrie Coon Nickin siskona Margona, Kim Dickens ja Patrick Fugit tapausta selvittävinä etsivinä, Boneynä ja Gilpininä, Missi Pyle tapaukseen tarttuvana televisiojuontaja Ellen Abbottina, Tyler Perry asianajaja Tanner Boltina, Neil Patrick Harris Amyn ex-poikaystävä Desinä, Casey Wilson tunkeilevana naapuri Noellenä, Emily Ratajkowski Nickin oppilaana Andiena, sekä Lisa Banes ja David Clennon Amyn kauhistuneina vanhempina. Sivunäyttelijätkin ovat pääasiassa hyviä rooleissaan - erityisesti Coon siskona ja Dickens etsivänä. Ensisilmäyksellä-komediasarjasta (How I Met Your Mother - 2005-2014) tuttu Neil Patrick Harris ei kuitenkaan ihan vakuuta osassaan, mutta sen sijaan Madeana tunnettu Tyler Perry pääsee yllättämään oikein tosissaan lakimiehenä, joka saapuu puolustamaan Nickiä, kun media ryhtyy maalailemaan hänestä sieppaajaa ja pahimmillaan jopa murhaajaa.
Harva jännäri tai murhamysteeri onnistuu yllättämään minut käänteillään, mutta muistan sen, kun katsoin Gone Girlin ensi kertaa ja kuinka ällikällä leffa minut löi edetessään. Sen enempää paljastamatta sanon vain, että elokuva pitää sisällään yhden parhaista juonenkäänteistä, mitä on moniin vuosiin nähty. Mukana on muitakin todella tehokkaita koukkuja ja mutkia, eikä lopputulosta ole mitenkään helppo ennustaa. Kahden ja puolen tunnin kesto kulkeekin pääasiassa kuin hujauksessa, sillä elokuva saa katsojan vangittua niin tehokkaasti penkin reunalle tapahtumia tapittamaan. Onko se toisaalta ihme, kun kirjailija itse on saanut käsikirjoittaa elokuva-adaptaation ja kun puikoissa vielä häärää David Fincherin kaltainen trilleritaituri?
Gone Girl nappaa mukaansa välittömästi ja vain tiukentaa otettaan edetessään. Mysteeri rakentuu erinomaisesti ja on kiehtovaa seurata, kuinka tapahtumat etenevät. Asioita käännetään kerran jos toisenkin päälaelleen ja katsojana huomaa epäilevänsä aika lailla jokaista hahmoa Amyn katoamisesta - jopa Nickiä. Tapausta seurataan monista eri vinkkeleistä ja elokuva kommentoi onnistuneesti, kuinka media vaikuttaa tällaisiin tapauksiin runsaasti. Kuinka mediat kertovat omia versioitaan tapahtumista, tarttuen eri näkökulmiin ja maalailemalla pahiksia, jotta saisivat kerättyä klikkejä ja sitä kautta rahaa. Kansaa samanaikaisesti inhottavat, että kiehtovat tällaiset tapaukset ja media saa ohjailtua hyvin, mihin suuntaan he haluavat vihaisen joukon purkavan inhoaan. Erityisesti viime vuosina tällainen joukkolynkkaus on ollut suorastaan muodikasta, vaikka tuskin kukaan meistä tietää totuuksia. Gone Girl ei kuitenkaan maalaile kenestäkään puhtoista, vaan tuo varjopuolia esille itse kustakin.
Elokuva ei kuitenkaan ole kokonaisuutena ihan niin täydellinen kuin mihin sillä olisi rahkeita. Jo elokuvan ensimmäiseltä tunnilta löytyy hetki, jolloin hahmo tekee valinnan, jolla hän voisi joko pelastaa nahkansa tai jäädä vellomaan kohun kouriin ja jostain syystä hän päätyy jälkimmäiseen. Tämän voi katsoa vielä sormien läpi, mutta viimeisen puolen tunnin aikana nähtävät koukerot muuttuvat osittain niin epärealistisiksi, että katsojan on vaikea uskoa asioiden tapahtuvan niin kuin ne tapahtuvat. Ensimmäiset kaksi tuntia ovat pääasiassa niin tarkkaan hiottuja, että on harmi, kuinka ihan loppumetreillä meno löystyy hieman. Silti heikkouksiensakin kanssa Gone Girl on mahtava jännäri, joka kiskoo tehokkaasti mattoa katsojan jalkojen alta kerta toisensa perään.
David Fincher rakentaa tiivistä ja koukuttavaa tunnelmaa erinomaisesti, osoittaen lahjojaan jälleen kerran. Gillian Flynn siirtää kirjansa tyylikkäästi elokuvamuotoon, joskin loppupäähän olisi voitu panostaa yhtä paljon kuin kaikkeen muuhunkin. Teknisiltä ansioiltaan Gone Girl on myös pätevä filmi. Se on taitavasti kuvattu ja todella sulavasti leikattu. Kahden ja puolen tunnin kestoon ei oikeastaan tylsää hetkeä löydy - ei, vaikka elokuvan olisikin jo nähnyt pariin otteeseen. Lavasteet ovat oivat, asut mainiot, valaisu tyylikästä ja maskeeraukset rujot. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja Trent Reznorin ja Atticus Rossin säveltämät musiikit tunnelmoivat taustalla.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.7.2023
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Gone Girl, 2014, Twentieth Century Fox, New Regency Productions, TSG Entertainment, Pacific Standard
Pääosissa: Seth MacFarlane, Charlize Theron, Amanda Seyfried, Liam Neeson, Giovanni Ribisi, Neil Patrick Harris, Sarah Silverman, Christopher Hagen, Evan Jones, Wes Studi, Alex Borstein, Rex Linn ja Gilbert Gottfried
Genre: komedia, western
Kesto: 1 tunti 56 minuuttia
Ikäraja: 16
A Million Ways to Die in the West, eli suomalaisittain Miljoona tapaa kuolla lännessäon Seth MacFarlanen ohjaama, käsikirjoittama, tuottama ja tähdittämä länkkärikomedia. Nuoresta asti westerneistä pitänyt MacFarlane alkoi kehitellä elokuvaa, kun hän ja käsikirjoittajat Alec Sulkin ja Wellesley Wild katsoivat länkkäreitä tehdessään Ted-komediaa (2012). Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2013 ja lopulta Miljoona tapaa kuolla lännessä sai maailmanensi-iltansa 15. toukokuuta 2014 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva oli pieni hitti lippuluukuilla, mutta se sai pääasiassa negatiivista palautetta kriitikoilta ja oli ehdolla neljästä Razziesta (huonoin ohjaus, miespääosa, naispääosa ja kaksikko). Itse katsoin Miljoona tapaa kuolla lännessä vasta vuokralta ja pidin sitä ihan hupaisana. Nyt kun huomasin elokuvan täyttävän kymmenen vuotta, päätin katsoa sen uudelleen ja samalla arvostella sen juhlavuoden kunniaksi.
Vuonna 1882 villissä lännessä, arizonalaisessa Old Stumpin kaupungissa asuva lammasfarmari Albert Stark joutuu tyttöystävänsä Louisen jättämäksi. Samalla kun Albert yrittää keksiä keinon voittaa naisen takaisin, pahamaineinen lainsuojaton Clinch Leatherwood lähestyy kaupunkia.
Elokuvan pääroolissa nähdään sen ohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja, sekä Family Guy -animaatiosarjan (1999-) luojana ja ääninäyttelijänä parhaiten tunnettu Seth MacFarlane. Kyseessä on yksi ensimmäisistä kerroista, kun MacFarlane ihan nähdään kuvassa, sillä pääasiassa hän tekee ääninäyttelijän hommia. MacFarlane näyttelee Albert Starkia, epäonnista ja köyhää lammasfarmaria, joka vihaa villiä länttä sydämensä pohjasta. Hahmo on toisaalta pidettävä reppana, mutta samalla hänen jatkuva valituksensa käy silloin tällöin hermoille. MacFarlane pärjää roolissaan kelvollisesti, mutta hän ei todellakaan ole yhtä hyvä näyttelemään kameran edessä kuin pelkkänä äänenä studiossa.
Elokuvassa nähdään myös Amanda Seyfried Albertin tyttöystävänä Louisena, joka jättää poloisen miehen heti leffan alussa, Neil Patrick Harris viiksillään ylpeilevänä rikkaana Foynä, jonka Louise ottaa uudeksi poikaystäväkseen, Giovanni Ribisi Albertin ystävänä Edwardina ja Sarah Silverman tämän prostituoituna vaimona Ruthina, Liam Neeson häijynä lainsuojattomana Clinch Leatherwoodina ja Charlize Theron tämän vaimona Annana, sekä muutamia varsin veikeitä cameoita tunnetuilta näyttelijöiltä, joista pari saa pohtimaan, voiko Miljoona tapaa kuolla lännessä -leffan laskea samaan sarjaan parin muun villiin länteen sijoittuvan elokuvan kanssa? Sivunäyttelijöistä parhaiten suoriutuvat Neeson katalan roiston osassa ja Theron tämän paremmasta elämästä haaveilevana vaimona. Ribisi ja Silverman ovat myös kelvolliset osissaan, mutta Seyfried jää todella tylsäksi Louisena, eikä Harris ole niin hauska Foyna kuin hän selvästi luulee olevansa.
MacFarlanen luoma Family Guy on yksi komediasarjasuosikeistani. Pidän myös todella paljon hänen ohjaamasta ja tähdittämästä ensimmäisestä Ted-leffasta. Siksi onkin outoa joutua sanomaan, että Miljoona tapaa kuolla lännessä on aika epähauska ja ajoittain suorastaan tylsä elokuva. Kyseessä on kummallisen laiskasti kasaan väsätty länkkärikomedia, jonka vitseistä suuri osa ampuu maalitaulua kohti yhtä huonosti kuin elokuvan päähenkilö. Sekaan mahtuu pari aidosti hauskaa vitsiä ja kotisohvalta voi kuulua joitain huvittuneita hymähdyksiä, mutta suurimmaksi osaksi leffaa vain tuijottaa ja tuumii, että pitäisikö tämän nyt siis naurattaa vai ei? Osa vitseistä naurattaa enemmän idean tasolla kuin toteutuksessa. Esimerkiksi on ihan hassu ajatus, että Edward-kaverin tyttöystävä on huora, joka paneskelee menemään päivät pitkät, mutta joka ei suostu harrastamaan seksiä miehensä kanssa ennen avioliittoa, koska se olisi syntistä. Monet vitseistä menevät myös ohi, jos katsojalla ei ole tiedossa joitain aikakauteen liittyviä nippelitietoja. Esimerkiksi läpi elokuvan kulkee vitsi siitä, ettei kukaan hymyile valokuvissa. Vaikka katsoja tietäisi, että tämä johtuu siitä, kuinka kauan yhden valokuvan ottaminen tuolloin kesti, ei vitsi ole erityisen hauska ensimmäiselläkään kerralla. Laiskuuden outona vastapainona toimii näyttelijöiden aivan liian kova yrittäminen, mikä menee jo myötähäpeän puolelle jossain kohtaa.
Elokuvan tarina on ihan menevä, mutta ihan liian pitkäksi venytetty. Miljoona tapaa kuolla lännessä kestää muutamaa minuuttia vaille kaksi tuntia ja siitä saisi helposti saksittua vartista kahteenkymmeneen minuuttiin pois materiaalia. Nämä olisi voinut jättää myöhemmin johonkin pidennettyyn versioon niille, jotka pitivät näkemästään. Sen lisäksi, että näin seasta saataisiin joitain huonoimmista vitseistä pois, kerronnasta saisi napakampaa. Nyt se haahuilee aivan liikaa ja kun menokaan ei naurata, käy elokuva aika ajoin pitkäveteiseksi.
Seth MacFarlane onnistui Tedin ohjauksessa ja käsikirjoituksessa paljon paremmin kuin tässä, sillä nyt hänen täytyy keskittyä myös näyttelemiseen kameran edessä. MacFarlane käyttää heti alussa liikaa aikaa villin lännen kurjuuden korostamiseen ja murjottamiseen, mikä jo heti työntää katsojaa poispäin. Monet MacFarlanen ideoista eivät jaksa kantaa näytölle asti ja monet vitseistä tuntuvat siltä, että ne kaivettiin roskakorista, kun niitä ei hyväksytty vaikkapa Family Guyhin. Sentään Miljoona tapaa kuolla lännessä on hyvin kuvattu. Lavasteet ovat hienot ja asut mainiot. Erikoistehosteet eivät ole kaksiset, mutta ajavat asiansa. Äänimaailma on pätevästi rakennettu ja Joel McNeelyn musiikit ovat oivan geneeristä länkkäritunnelmointia. Parhaiten musiikkipuolelta jää mieleen vekkuli musikaalinumero If You've Only Got a Moustache.
Lopputekstien aikana ja niiden jälkeen nähdään vielä lyhyet kohtaukset.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.8.2023
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
A Million Ways to Die in the West, 2014, Bluegrass Films, Fuzzy Door Productions, Media Rights Capital, RGB Media
Pääosissa: Nicolas Cage, Pedro Pascal, Sharon Horgan, Lily Sheen, Tiffany Haddish, Ike Barinholtz, Alessandra Mastronardi, Paco León, Jacob Scipio, Neil Patrick Harris, David Gordon Green ja Demi Moore
Genre: komedia, toiminta, draama
Kesto: 1 tunti 47 minuuttia
Ikäraja: 12
The Unbearable Weight of Massive Talent, eli suomalaisittain Suurenmoisen lahjakkuuden sietämätön taakka on Nicolas Cagen tähdittämä komediaelokuva. Ohjaaja-käsikirjoittaja Tom Cormigan yritti pitkään houkutella Cagea mukaan leffaideaansa, mutta Cage torjui leffan muutamaankin otteeseen, kunnes lopulta suostui, Cormiganin kirjoitettua hänelle pitkän kirjeen. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2020 tiukkojen koronarajoitusten alla ja nyt Suurenmoisen lahjakkuuden sietämätön taakka saapuu elokuvateattereihin. Itse kiinnostuin heti, kun kuulin Cagen esittävän itseään tulevassa filmissä ja kävinkin katsomassa elokuvan sen lehdistönäytöksessä muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.
Nicolas Cage ei saa tavoittelemaansa elokuvaroolia ja hänellä menee heikosti ex-vaimonsa ja tyttärensä kanssa. Nick päättää tarttua agenttinsa tarjoukseen vierailla faninsa syntymäpäiväjuhlilla miljoonaa dollaria vastaan. Helppo keikka muuttuu pian jännittäväksi, kidnappausta tutkivan CIA:n värvätessä Nickin vakoilemaan isäntäänsä.
Nicolas Cage näyttelee itseään... tai jonkin sortin fiktiivistä versiota Nicolas Cagesta. Vähän kuin itse näyttelijä, myös elokuvan tulkinta hänestä on velkaantunut stara, joka on joutunut tekemään paljon itseään turhauttavaa roskaa, haaveillen samalla pääsevänsä valitsemaan elokuvansa paremmin. Pahoissa veloissa rypenyt Cage tekikin useita suoraan Anttilan alelaariin päätyneitä turhakkeita, mutta onneksi viime vuosina hän on päässyt esiintymään huomattavasti laadukkaammissa filmeissä, kuten Mandyssa (2018), Color Out of Spacessa (2019) ja Pigissä(2021). Suurenmoisen lahjakkuuden sietämätön taakka tuntuu näyttelijälle loogiselta tavalta käsitellä näitä uran muutoksia. On vaikea kuvitella, että kovinkaan moni näyttelijä suostuisi tai edes kykenisi tekemään näin lystikkään itseironista roolia kuin Cage. Hän tarjoaa yhden vahvimmista suorituksistaan ikinä. Nicolas Cagena Nicolas Cage pääsee hulluttelemaan ja huutamaan kuten Nicolas Cagen olettaakin, mutta hän pääsee myös esittelemään todellisia lahjojaan.
Elokuvassa nähdään myös Sharon Horgan Nickin keksittynä ex-vaimona Oliviana, Lily Sheen Nickin keksittynä tyttärenä Addyna (tosielämässä Cagella on kaksi poikalasta), Neil Patrick Harris Nickin agenttina Finkinä, Pedro Pascal Nickin juhliinsa kutsuvana Javina, sekä Tiffany Haddish ja Ike Barinholtz CIA:n agentteina Vivianina ja Martinina. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat osistaan mainiosti - erityisesti Pascal, joka on nappivalinta Nicolas Cage -faniksi. Cagen ja Pascalin kemiat kohtaavat täydellisesti ja kaksikon yhteisiä kohtauksia on suorastaan ilo katsoa.
Suurenmoisen lahjakkuuden sietämätöntä taakkaa on muutenkin valtava ilo katsoa. Elokuva onnistui yllättämään minut totaalisesti ja vetelemään mattoa jalkojeni alta vähän väliä. Kyseessä on hillittömän hauska metatasoilla liikkuva komedia, joka yhdistelee nerokkaasti monenlaisia juttuja toisiinsa, luoden täysin omanlaisensa lopputuloksen. Seassa on niin itseironista komediaa, vahvaa perhedraamaa, herkkää ystävyyskertomusta, päihdesekoilua, vakoojatrilleriä, mafiakuvioita, vauhdikasta toimintaa kuin sitä cagemaista hulluutta. Pahimmassa tapauksessa elokuva leviäisi käsiin kauheana sekamelskana, mutta aiemmin vain ihan katsottavan romanttisen komedian Sinkkuna suhteessa (That Awkward Moment - 2014) tehnyt Tom Cormigan pitää pakettia kasassa ihailtavasti.
En edes muista, milloin minulla olisi ollut näin hauskaa elokuvateatterissa. Etenkin leffan ensimmäinen tunti sai naureskelemaan vähän väliä huvittavien keskustelujensa, kuvioidensa ja Cagen filmografiaan kohdistuvien viittauksiensa kanssa. Erään LSD-kohtauksen aikana liki sattui mahaan nauramisen määrä. Tarina vie täysillä mukanaan ja elokuva vain paranee, kun Nickin ja Javin välille alkaa vähitellen muodostumaan kaveruus. Kaksikon hiljalleen suunnittelema elokuva vain tuo filmiin lisää metatasoja ja Suurenmoisen lahjakkuuden sietämätön taakka toimii myös omanlaisena rakkauskirjeenä elokuvataidetta kohtaan. Loppuhuipennus ei ole yhtä vahva kuin elokuvan ensimmäiset suunnilleen tunti ja vartti, mutta se vie filmin silti lystikkäästi päätökseensä. Ja kuten hahmot itsekin sanovat, taiteellinen henkilödraama vaatii toimintakohtauksen, jota voi hyödyntää trailereissa kalastelemaan massayleisöä teatteriin. Nerokas elokuva!
Cormiganin ohjaus ja Kevin Ettenin kanssa työstämä käsikirjoitus ovat läpikotaisin loistokasta työtä. Elokuva leikittelee ideoillaan todella nokkelasti, saaden katsojansa virnuilemaan tyytyväisenä läpi filmin. Etenkin kun Cormigan ja Etten tunnustavat Paddington 2:n (2017) kuuluvan kaikkien aikojen parhaiden elokuvien joukkoon. Suurenmoisen lahjakkuuden sietämätön taakka on myös teknisiltä ansioiltaan pätevästi tehty. Se on mainiosti kuvattu ja oivallisesti leikattu kasaan. Lavasteet ja asut ovat onnistuneet ja äänimaailma on hyvin rakennettu Mark Ishamin säveltämiä musiikkeja myöten.
Yhteenveto:Suurenmoisen lahjakkuuden sietämätön taakka on riemastuttava metatasoilla liikkuva komedia, joka viihdyttää täysillä ja naurattaa todella makeasti. Elokuva yhdistelee erittäin tyylikkäästi monenlaisia lajityyppejä toisiinsa, luoden varsin omaperäisen kokonaisuuden. Jonkun muun käsissä lopputulos voisi olla kamala sekamelska, mutta Tom Cormigan pitää pakettia hienosti kasassa. Elokuva pitää täysillä mukanaan, tuoden vähän väliä uusia puolia menoon mukaan ja pitäen hommaa raikkaana. Nicolas Cage on huippuvireessä läpi elokuvan ja hänen ja Pedro Pascalin kemiat kohtaavat täydellisesti. Filmi on tekniseltä puoleltaankin onnistunut. Suurenmoisen lahjakkuuden sietämätön taakka nousi kevyesti vuoden parhaiden elokuvien joukkoon. Cage-faneille suosittelen filmiä todella lämpimästi, mutta sen voi katsoa muutenkin, jos vekkulimaiset toimintakomediat iskevät. Viimevuotisen Pigin ja nyt tämän jälkeen en malta odottaa, mitä kaikkea Cagella on vielä tarjottavanaan...
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.4.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Unbearable Weight of Massive Talent, 2022, Lionsgate, Saturn Films
Pääosissa: Keanu Reeves, Jessica Henwick, Yahya Abdul-Mateen II, Carrie-Anne Moss, Jonathan Groff, Neil Patrick Harris, Toby Onwumere, Max Riemelt, Brian J. Smith, Eréndira Ibarra, Priyanka Chopra Jonas, Lambert Wilson ja Jada Pinkett Smith
Genre: toiminta, scifi
Kesto: 2 tuntia 28 minuuttia
Ikäraja: 12
Scifitoimintaelokuva The Matrix (1999) oli kriitikoiden kehuma jättimenestys, joten sille päätettiin tietty tehdä jatkoa. Peräkanaa tehdyt The Matrix Reloaded(2003) ja The Matrix Revolutions (2003) saivat vaihtelevaa palautetta, vaikka olivatkin taloudellisia hittejä. Kolmannen elokuvan jälkeen ohjaajat Lana ja Lilly Wachowski totesivat vieneensä elokuvasarjan päätökseensä ja ettei heillä ollut aikomustakaan jatkaa tarinaa. Vuosien varrella alkoi liikkua huhuja neljännestä Matrix-leffasta, vaikka kerta toisensa perään Wachowskit kielsivät tämän, sekä torjuivat Warner Brosin tarjoukset, studion halutessa lisää jatkoa. Warner Bros. alkoikin lopulta kehittelemään itsenäisesti jatkoa käsikirjoittaja Zak Pennin kanssa. Kuitenkin yrittäessään toipua vanhempiensa kuolemasta, Lana Wachowski sai eräänä yönä idean neljännestä elokuvasta ja otti lopulta yhteyttä Warner Brosiin, joka luopui ideoistaan Pennin kanssa, saadessaan alkuperäisen tekijän takaisin. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2020, mutta ne jouduttiin keskeyttämään jo kuukautta myöhemmin koronaviruspandemian takia. Tämä sai Wachowskin epäröimään ja hän ajattelikin jonkin aikaa jättävänsä elokuvan kesken, mutta näyttelijöiden ja työryhmän painostuksesta hän päätti tehdä leffan valmiiksi. Kuvaukset jatkuivat syksyllä 2020 ja nyt The Matrix Resurrections saapuu elokuvateattereihin... ja itseäni ei voinut vähempää kiinnostaa. Alkuperäinen The Matrix on niin toiminta- kuin scifielokuvien mestariteos ja muutenkin yksi lempileffoistani. Vaikka jatko-osat Reloaded ja Revolutions ovatkin huomattavasti heikompia, veivät ne trilogian pätevästi loppuunsa, enkä kokenut mitään tarvetta jatkolle. Kun neljännestä elokuvasta ilmoitettiin, pidin ideaa täysin tarpeettomansa rahastuksena, eikä tämä ajatus ole kadonnut mielestäni. Meninkin todella skeptisin odotuksin katsomaan The Matrix Resurrectionsia sen lehdistönäytökseen Finnkinon upeassa IMAX-salissa muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.
Menestyneen videopelisarja Matrixin tehnyt Thomas Anderson näkee kummallisia unia koneiden sodasta, joita hän yrittää vähentää ahmimalla sinisiä pillereitä terapeuttinsa käskystä. Todellisuus hänen ympärillään tuntuu kuitenkin olevan hajoamispisteessä ja herra Anderson päättää selvittää, mistä oikein on kyse?
Keanu Reeves nähdään Thomas Andersonina, menestyneitä scifipelejä tehneenä miehenä, jota piinaavat erikoiset näyt lentämisestä ja taistelemista robottien armeijaa vastaan. Niitä hän yrittää tukehduttaa terapeuttinsa (Neil Patrick Harris) määräämillä sinisillä pillereillä, samalla kun hänen pomonsa (Jonathan Groff) painostaa häntä tekemään neljännen osan Matrix-pelisarjaan. Jos Reevesistä oli miellyttävää palata takaisin The Matrix -elokuvasarjan pariin, ei hän sitä onnistu suorituksellaan välittämään. Reeves on roolissaan aikamoinen puupökkelö, jolle tuottaa vaikeuksia lausua repliikkejään uskottavasti. Pitkien hiuksiensa ja partansa, sekä alati hämmentyneen ilmeensä vuoksi näyttää jatkuvasti siltä kuin Reeves olisi luullut kävelleensä John Wick nelosen kuvauksiin ja pohtinut, että mitä kummaa on oikein meneillään?
Lisäksi elokuvassa nähdään myös Carrie-Anne Moss herra Andersonin kahvilassa kohtaamana Tiffanyna, Yahya Abdul-Mateen II uutena Morpheuksena, sekä Jessica Henwick valkoisella jänistatuoinnilla koristeltuna Bugsina. Tämän enempää en lähde kenenkään hahmoa avaamaan. Moss on pätevä osassaan, Henwick myös. Harris ja Groff eivät vakuuta rooleissaan, eikä Abdul-Mateen II omista samaa uhkuvaa karismaa kuin edeltäjänsä Laurence Fishburne.
Mistäköhän sitä lähtisi purkamaan The Matrix Resurrectionsia, jonka todellisia puolia on kovasti yritetty pitää salassa markkinoinnissa? Niinkin salassa, että monille on yhä hieman epäselvää siitä, mitä elokuva edes on? Siinä, missä alkuperäisessä The Matrixissa pohdittiin, mikä on salaperäinen Matrix, nyt pohditaan, mikä on The Matrix Resurrections? Onko se jatko-osa trilogialle vai vain alkuperäiselle elokuvalle, vai onko se alkuperäisen leffan uudelleenfilmatisointi, vai jonkinlainen muu yritys käynnistää leffasarja takaisin henkiin? Kai se on aika lailla kaikkea tuota samanaikaisesti. Ennen kaikkea The Matrix Resurrections on lässähtävä sekamelska, jonka katsominen turhautti minua suuresti.
Lähdetään vaikka siitä liikkeelle, että elokuva yrittää aivan liian paljon olla itsetietoinen ja itseironinen, mutta pilkka osuu täysillä omaan nilkkaan. Leffalla on mukamas paljon sanottavaa Hollywoodin nykyisestä tavasta tehdä pelkkiä tyhjänpäiväisiä ja turhia jatko-osia alkuperäisideoiden sijaan, mutta samalla The Matrix Resurrections on malliesimerkki tyhjänpäiväisestä ja turhasta jatko-osasta. Elokuva käyttää aivan liikaa aikaa perustellakseen omaa olemassaoloaan ja jossain kohtaa homma muuttuu jo epätoivoiseksi. Leffan alkupäässä on pitkä montaasi, mikä tuntuu siltä kuin joku olisi kuvannut leffaa suunnittelevaa käsikirjoitustiimiä. Väliin jopa kuuluu repliikki "miten voisimme tehdä jotain siistimpää kuin bullet time?" Siinä kohtaa, kun Reevesin hahmolle todetaan, että Warner Bros. olisi tehnyt neljännen Matrixin ilman alkuperäisiä tekijöitä, koko elokuva alkaa tuntua Wachowskin viimeiseltä oljenkorrelta pitää ainoa menestynyt tuotoksensa itsellään. Elokuvassa puhutaan paljon valinnoista ja valinnanvapaudesta, sekä sen puutteesta. Onko tämä Lana Wachowskin tapa ilmaista, ettei hän lopulta voinut valita, tekeekö uuden Matrixin vai ei?
Sen lisäksi, että elokuva yrittää kovasti perustella olemassaoloaan, vaikka Wachowskit vuosia vänkäsivät jatko-osaa vastaan, leffa myös pitää aiempia elokuvia turhankin suuressa arvossa. Alkuperäinen The Matrix on toki toiminta- ja tieteiselokuvia mullistanut mestariteos ja moderni klassikko, mutta tarvitseeko The Matrix Resurrectionsin käyttää näin paljon aikaa alkuperäisleffan hehkuttamiseen? Kun Wachowski itse alkaa ylistämään omaa elokuvaansa näin mittavasti sen jatko-osassa, alkaa katsojalla pyöriä silmät päässä.
The Matrix Resurrections käyttää lopulta niin paljon aikaa tällaiseen, että se unohtaa siinä samalla kertoa uuden, mielenkiintoisen tarinan ja siten ihan oikeasti perustella sen, miksi The Matrix -saagaa piti jatkaa, vaikka Revolutionsissa homma vietiin päätökseen Neon uhrauksella. Tarina ei koskaan onnistunut nappaamaan minua mukaansa ja sillä kestää aivan liian kauan lähteä käyntiin. Elokuva on kömpelösti rytmitetty, ensimmäisen puoliskon laahustaessa ja toisen puoliskon taas kiirehtiessä kohti finaaliaan. Valitettavasti tähän väliin ei mahdu yhden yhtä muistettavaa, näyttävää ja ihot kananlihalle nostattavaa toimintakohtausta. The Matrix mullisti toimintaelokuvat ja on suorastaan surullista, kuinka laiskaa toimintaa leffasarjan neljäs osa tarjoaa. Tulitaistelut ovat ponnettomia ja jännityksettömiä. Vaikka hahmot pohtivat ääneen, kuinka voisivat tehdä jotain siistimpää kuin bullet time ja hidastukset, se ei yritä tarjota mitään siistimpää. Ja jos Matrix-leffa ei onnistu tarjoamaan edes siistejä toimintakohtauksia, epäonnistuminen on aikamoinen. Jopa heikko The Matrix Reloaded tarjosi upean moottoritietakaa-ajon.
En voi kuin ihmetellä, kuinka kehnoa työtä Lana Wachowski tekee elokuvan kanssa. Kaksikymmentä vuotta aiemmin hän oli osallisena mullistamassa elokuvahistoriaa ja nyt hän tekee mitä laiskimman jatko-osan sille. Wachowskin silmä tyylikkäälle toiminnalle loistaa poissaolollaan ja hänen aiemmin niin kiehtova filosofisointi rajoittuu nyt siihen, että mikä teki alkuperäisestä The Matrix -leffasta niin upean? Wachowskin, David Mitchellin ja Alexander Hemonin käsikirjoitus on tönkkö. Kolmikon yritys liikkua metatasoilla on lähinnä kiusallista ja vielä nolompaa on tämänkertaisen antagonistin pitkä pahismonologi. The Matrix Resurrections ei vakuuta edes teknisen puolensa kanssa. Kuvaus on lähinnä kelvollista, mutta toimintakohtauksissa käytetään liikaa heiluvaa lähikuvaa. Menoa ei auta taisteluiden äkkipikainen editointi. Leikkauspöydällä filmi kaipaisi muutenkin paljon lisätöitä ja kahden ja puolen tunnin kestossa elokuva käy pitkäveteiseksi. Lavasteet ja asut ovat oivalliset, mutta erään tutun näyttelijän maskeeraaminen vanhemmaksi näyttää lähinnä koomiselta. Erikoistehosteista paistaa digitaalisuus läpi ja välillä filmi näyttää siltä kuin se olisi tehty suoraan striimipalveluun. Äänimaailma sentään jumputtaa mukavasti. Johnny Klimek ja Tom Tykwer kierrättävät parhaansa mukaan vanhoja Matrix-musiikkeja ääniraidallaan.
Yhteenveto:The Matrix Resurrections on huono ja täysin tarpeeton yritys herättää ajat sitten kuollutta elokuvasarjaa takaisin henkiin. Elokuvasta huokuu se, etteivät Wachowskit halunneet palata leffasarjan pariin ja leffa käyttää liikaa aikaa yrittääkseen perustella olemassaoloaan. Lisäksi elokuva käyttää kiusallisenkin paljon aikaa alkuperäisen The Matrix -leffan ihailemiseen ja hehkuttamiseen. Leffan yritykset liikkua itsetietoisilla metatasoilla kompastuvat jatkuvasti omaan nilkkaan. Kritiikki turhanpäiväisiä jatko-osia ja hävyttömiä studioita kohtaan tuntuu oudolta, kun elokuvasta paistaa läpi turhanpäiväisyys ja studion hävyttömyys. Lana Wachowski ei edes yritä piilottaa sitä, että hänet painostettiin takaisin mukaan. Itserakkaudessa kieriskelyn ohessa hommasta on unohtunut hyvä tarina ja elokuva onkin aika pitkäveteinen ja ponneton. Ensimmäinen puolisko laahustetaan läpi ja sitten pikakelataan kohti lopputekstejä. Kenties isoin pettymys on, ettei elokuva tarjoa yhden yhtä näyttävää toimintakohtausta. Taistelut ovat tönkösti tehtyjä, heiluvalla kameratyöskentelyllä, äkkipikaisella leikkauksella ja heikoilla erikoistehosteilla pilattuja. Keanu Reeves on pääroolissa puupökkelö, Yahya Abdul-Mateen II ei tee vaikutusta uutena Morpheuksena, eivätkä Jonathan Groff ja Neil Patrick Harris toimi osissaan. Carrie-Anne Moss ja Jessica Henwick ovat näyttelijäkaartin parasta antia, mutta eivät yksinään onnistu pelastamaan uppoavaa laivaa. Lopussa tietty jätetään auki mahdollisuus uudesta jatko-osasta, mutta enpä tämän jälkeen todellakaan halua enää nähdä uutta Matrixia. En tiedä, haluanko nähdä edes The Matrix Resurrectionsia enää toistamiseen. Vaikka pidänkin The Matrix Reloadedia ja The Matrix Revolutionsia varsin ongelmallisina teoksina, pystyn sujuvasti katsomaan ne alkuperäisen The Matrixin perään. Resurrections on kuitenkin sellainen pohjanoteeraus, että mieluummin leikin, ettei sitä ole edes olemassa.
Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.12.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Matrix Resurrections, 2021, Warner Bros., Village Roadshow Pictures, NPV Entertainment, Silver Pictures
