Arvostelu: Panic Room (2002)

PANIC ROOM

Ohjaus: David Fincher
Pääosissa: Jodie Foster, Kristen Stewart, Forest Whitaker, Dwight Yoakam, Jared Leto ja Patrick Bauchau
Genre: trilleri
Kesto: 1 tunti 52 minuuttia
Ikäraja: 16

Panic Room on David Fincherin ohjaama trilleri. Käsikirjoittaja David Koepp luki artikkeleja siitä, kuinka rikkaat olivat alkaneet rakennuttamaan turvahuoneita taloihinsa ja suunnitteli sen idean ympärille elokuvan. Koepp myi käsikirjoituksensa Sony Picturesille ja hetken aikaa Ridley Scott aikoi ohjata leffan, kunnes Fincher sai pestin. Kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 2001, mutta jo kahden viikon jälkeen päänäyttelijäksi valittu Nicole Kidman jouduttiin vaihtamaan Jodie Fosteriin, sillä Kidmanin polvimurtuma Moulin Rouge! -musikaalin (2001) kuvauksista ei ollutkaan parantunut täysin, mikä esti Kidmania työskentelemästä hetkeen. Taloudellisista syistä korvaaja täytyi löytää nopeasti ja Foster sai vain viikon aikaa valmistautua rooliinsa. Lopulta elokuva saatiin kuitenkin valmiiksi ja Panic Room sai maailmanensi-iltansa 18. maaliskuuta 2002 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli iso hitti, joka keräsi kehuja kriitikoiltakin. Itse en ollut aiemmin nähnyt Panic Roomia, vaikka se on kiinnostanut minua jo vuosia, sillä olen pitänyt kaikista muista Fincherin elokuvista. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 20 vuotta, päätin vihdoin ja viimein vilkaista, mistä oikein on kyse ja arvostella leffan sen juhlavuoden kunniaksi!

Vastikään eronnut Meg Altman muuttaa tyttärensä Sarahin kanssa uuteen asuntoon. Samana yönä asuntoon murtautuu kolme varasta ja Meg ja Sarah piiloutuvat asunnostaan löytyvään turvahuoneeseen. Harmi vain, että se, mitä varkaat etsivät, löytyy juurikin turvahuoneesta.

Nicole Kidmanin jouduttua jättämään elokuvan polvimurtuman vuoksi, päärooliin Meg Altmaniksi pohdittiin mm. Robin Wrightia, Sandra Bullockia ja Angelina Jolieta, kunnes tekijät päätyivät Jodie Fosteriin. Valinta meni mielestäni täysin nappiin, enkä voi kuvitella, että yksikään näistä muista vaihtoehdoista olisi hoitanut hommaa paremmin. Uhrilampaissa (The Silence of the Lambs - 1991) valtavan vaikutuksen tehnyt ja palkintojakin saanut Foster näyttää jälleen kyntensä trillerissä. Hän on karismaattinen äitinä, joka yrittää kaikkensa suojellakseen tytärtään (Kristen Stewart), varkaiden tunkeuduttua heidän uuteen kotiinsa. Panic Roomissa nähtiin myöhemmin Twilight-elokuvista (2008-2012) maailmankuuluksi nousseen Stewartin ensimmäinen merkittävä roolityö ja hän sopii yllättävänkin passelisti osaansa, vaikka elokuvan parin ensimmäisen kohtauksen aikana Sarah-tyttö onkin hieman ärsyttävä hahmo näsäviisaudessaan. Heti kun varkaat saapuvat, Sarahista muodostuu pidettävämpi hahmo ja katsoja jännittää äidin ja lapsen selviytymisen puolesta.

     Altmanien uuteen kotiin tunkeutuvina varkaina taas nähdään Forest Whitaker (jota Ridley Scottin jälkeen kysyttiin ohjaajaksi, ennen kuin Fincher tarttui projektiin), Jared Leto (jonka olen nähnyt neljästi livenä Thirty Seconds to Mars -yhtyeensä kera) ja muusikko Dwight Yoakam. Varaskolmikko toimii yllättävänkin erinomaisesti ja he saavat ihan yhtä hyvin ruutuaikaa kuin pelokkaat asukkaat. Whitaker, Leto ja Yoakam ovat kaikki mainioita ja ennen kaikkea erilaisia rooleissaan, rakentaessaan kolme täysin erilaista persoonaa, jotka suhtautuvat keikkaan eri tavoin. Tästä saattaakin muodostua mielenkiintoista konfliktia hahmojen välille, tuoden lisäjännitystä filmiin.

Miksi ihmeessä olin viivästellyt näin kauan Panic Roomin katsomisen suhteen, enkä katsonut sitä heti, kun koin suurimman David Fincher -innostukseni joitain vuosia takaperin ja katsoin paria lukuun ottamatta kaikki muut hänen filminsä? Kyseessä ei ole herran paras teos, mutta Panic Room on silti erittäin väkevä jännäri, joka pitää tiukasti mukanaan läpi kestonsa. Elokuva ei ole tarinaltaan yhtä monimutkikas kuin Fincherin edelliset leffat Seitsemän (Se7en - 1995), The Game - oletko valmis peliin? (The Game - 1997) tai Fight Club (1999), vaan se on juoneltaan huomattavasti suoraviivaisempi. Se ei kuitenkaan haittaa, ei yhtään. Alkukohtauksen ja -esittelyn jälkeen filmi hyppää nopeasti itse murtoon ja pian Meg ja Sarah ovat jo jumissa turvahuoneessa, samalla kun varaskolmikko yrittää keksiä keinoa murtautua huoneeseen sisään tai saada äidin ja tyttären poistumaan huoneesta. Konsepti on hyvin simppeli ja juuri siksi niin toimiva.

Jonkun toisen ohjaajan käsissä kyseessä olisi luultavasti täysin kertakäyttöinen tusinatrilleri, mutta juurikin David Fincherin lahjat kameran takana ja Fosterin ja Whitakerin lahjat kameran edessä nostavat Panic Roomin korkeuksiin, joihin muut ohjaajat eivät välttämättä yltäisi. Tiivis tunnelma ei koskaan hellitä leffan aikana, vaikka kestoa on liki kaksi tuntia, ja ensimmäistä ja viimeistä kohtausta lukuun ottamatta elokuva tapahtuu saman yön aikana. Fincher vain pistää lisää pökköä pesään ja sekoittaa pakkaa tasaisin väliajoin, nostattaen jännitystä entisestään. Mutkia ja onnistumisia tulee vastaan huoneen molemmin puoliin. Vaikka mitään mullistavia twistejä ei olekaan luvassa, kuten Fincherin aiemmissa (ja myöhemmissä) töissä, leffasta löytyy silti omat käänteensä ja nokkeluutensa. Tärkeintä tietty on, että katsoja on kiinnostunut hahmoista niin turvahuoneessa kuin sen ulkopuolellakin ja haluaa nähdä, mitä kaikille käy yön päätteeksi.

Kun kyseessä on Fincherin elokuva, on varmaa, että lahjakkaasti rakennetun tunnelman ja muutenkin vahvan ohjauksen lisäksi leffa myös näyttää hyvältä. Panic Room on visuaalisesti yllättävänkin vaikuttava. Jo Fight Clubissa Fincher kikkaili tietokonetehosteilla, viedäkseen kameraa oudonkin lähelle kohteitaan, sekä kuljettaakseen kameraa mahdottomia polkuja ja hän vie kikkailun äärimmilleen Panic Roomissa. Erityisesti filmin alkupäässä nähtävä todella pitkä kamera-ajo, mikä kulkee ympäri asuntoa, mm. kahvipannujen kahvojen, avaimenreikien ja kattojen ja lattioiden läpi, on ällistyttävän hieno. Kuvasommittelu, ja etu- ja taka-alan sekä tarkennuksen käyttö ovat kaikki mestarillista elokuvantekoa. Visuaalista ilmettä vain koristaa Fincherille tyypillinen nuhjuisuus ja kelmeästi tyylittelevä värimaailma. Äänipuolikin on oivallisesti kasattu ja säveltäjä Howard Shore tunnelmoi mainiosti musiikeillaan.

Yhteenveto: Panic Room on vahva trilleri, joka suostuu hellittämään tiukkaa otettaan vasta, kun lopputekstit lähtevät rullaamaan. Jonkun toisen ohjaajan käsissä kyseessä olisi luultavasti täysin yhdentekevä jännäri, mutta David Fincher saa revittyä yksinkertaisesta konseptista kaiken potentiaalin tiivistunnelmaiseen tapahtumaketjuun. Elokuva hyppää nopeasti itse asiaan ja muuttuu kaiken aikaa vain jännittävämmäksi. Erilaiset käänteet, takaiskut ja onnistumiset niin ryöstäjien kuin asukkaiden puolelta sekoittavat pakkaa hyvin, nostattaen tunnelmaa entisestään. Näyttelijät suoriutuvat rooleistaan mainiosti, erityisesti Jodie Foster ja Forest Whitaker. Visuaalisesti filmi on todella tyylikäs näyttävästi kikkailevan kameratyöskentelynsä ja kelmeän värimäärittelynsä ansiosta. Panic Room ei jää samalla lailla mieleen kuin moni muu Fincherin töistä, mutta se on silti vahvasti omilla jaloillaan seisova trilleri, jota suosittelen erittäin lämpimästi katsomaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.6.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Panic Room, 2002, Columbia Pictures, Hofflund/Polone, Indelible Pictures