torstai 17. marraskuuta 2022

Arvostelu: The Menu (2022)

THE MENU



Ohjaus: Mark Mylod
Pääosissa: Anya Taylor-Joy, Ralph Fiennes, Nicholas Hoult, Hong Chau, Janet McTeer, John Leguizamo, Judith Light, Reed Birney, Paul Adelstein, Aimee Carraro, Arturo Castro, Mark St. Cyr, Rob Yang ja Peter Grosz
Genre: trilleri, komedia
Kesto: 1 tunti 46 minuuttia
Ikäraja: 16

The Menu on Mark Mylodin ohjaama mustan huumorin trilleri. Elokuva lähti liikkeelle Seth Reissin ja Will Tracyn käsikirjoituksesta, joka nousi Hollywoodin Black Listille suosituimpien tekstien joukkoon, joista ei oltu vielä työstetty elokuvaa. Kun leffaa lähdettiin tekemään, ohjaajana oli aluksi tarkoitus toimia Alexander Payne ja leffan pääosaan kaavailtiin Emma Stonea, mutta kun tuotantoa jouduttiin viivästyttämään koronaviruspandemian takia, Payne ja Stone poistuivat projektista ja heidät korvattiin Mylodilla ja Anya Taylor-Joylla. Kuvaukset käynnistyivät vihdoin syyskuussa 2021 ja nyt The Menu saapuu elokuvateattereihin. Itse kiinnostuin filmistä heti, kun näin sen näyttelijäkaartin ja kävinkin positiivisin mielin katsomassa The Menun sen lehdistönäytöksessä muutamaa päivää ennen ensi-iltaa, tietämättä oikeastaan mitään sen tarinasta.

Pariskunta Tyler ja Margot matkustavat yksityissaarelle, ruokailemaan eksklusiivisessa hienostoravintolassa, Hawthornessa. Ruokalista sisältää kuitenkin yllätyksiä, joihin yksikään syöjistä ei ole osannut varautua.




Nicholas Hoult ja Anya Taylor-Joy nähdään Tylerinä ja Margotina, varsin tuoreena pariskuntana. Tyler on totaalisen innostunut, liki pakkomielteinen ruoasta, sen teosta ja syömisestä. Hän on katsonut useasti läpi monet kokkiohjelmat ja tuntee alan parhaat kokit. Joten kun hänelle tarjoutuu mahdollisuus syödä yhdessä maailman eksklusiivisimmassa ja ylistetyimmässä ravintolassa, on Tylerin tietty pakko päästä kokemaan nämä kehutut makuelämykset. Margotille taas ruoka vaikuttaa olevan enemmänkin ihmisen polttoainetta, jota syö selvitäkseen hengissä. Hän lähtee kuitenkin Tylerin matkaan uteliaana. Hoult ja Taylor-Joy ovat tuttuun tapaansa erittäin mainiot rooleissaan. Hoult tulkitsee erinomaisesti lapsenomaisen innokasta Tyleriä, kun taas Taylor-Joy esittelee lahjojaan skeptisempänä Margotina.
     Pari eivät kuitenkaan ole ravintolan ainoat ruokailijat, vaan hulppean aterian pariin ovat kokoontuneet myös arvostettu ruokakriitikko (Janet McTeer) ja hänen kirjoittamansa sanomalehden vetäjä (Paul Adelstein), sekä ruoasta maltaita maksaneet leffastara (John Leguizamo) ja hänen assistenttinsa (Aimee Carraro), iäkäs pariskunta (Judith Light ja Reed Birney), sekä rääväsuinen ja ylimielinen kolmikko (Arturo Castro, Mark St. Cyr ja Rob Yang). Kaikki näyttelijät hoitavat hommansa oivallisesti, mutta loppujen lopuksi leffan todellinen tähti on Ralph Fiennes, joka uhkuu karismaa Hawthornen arvostettuna keittiömestarina, Julian Slowikina. Fiennes on suorastaan täydellinen valinta rooliin ja niin hahmot kuin katsojat lumoutuvat kuuntelemaan, kun keittiömestari esittelee kerta toisensa perään yhä omituisemmiksi muuttuvat kattaukset.




Vaikka olinkin etukäteen kuullut elokuvasta paljon kehuja, The Menu onnistui silti lyömään minut täysin ällikällä. Kyseessä on ilahduttavan omaperäinen ja omituinen teos, joka jaksaa yllättää läpi kestonsa. Sen lisäksi, että näyttelijät ovat kauttaaltaan lahjakkaita, heitä tukee vahva ohjaus ja sitäkin vahvempi käsikirjoitus. Mark Mylod on tutumpi nimi television puolelta, missä hän on tehnyt jaksoja Game of Thronesiin (2011-2019) ja Successioniin (2018-), eikä hän kompastele yhtään elokuvan kanssa. Hän rakentaa tunnelmaa ihailtavalla antaumuksella, tehden filmistä aika ajoin jopa hypnoottista seurattavaa. Miten voikin olla näin lumoavaa seurata, kun ökyrikkaat kerääntyvät yhteen ja heille tarjotaan toinen toistaan oudompia ruokalajeja? Mylod myös leikittelee taiturimaisesti lajityyppien välillä. The Menu osaa olla niin tiivistunnelmainen trilleri kuin erittäin hilpeä mustan huumorin komedia.

Aivan mahtava on myös Seth Reissin ja Will Tracyn käsikirjoitus. Lähtökohtana rikkaiden matkustaminen syömään jossain hienostoravintolassa keskellä ei-mitään ei välttämättä ole erityisen houkutteleva, mutta kaksikko on pyöritellyt kertomuksesta mitä herkullisimman tapahtumakaaren, joka eskaloituu yhä vain kummallisempiin suuntiin. Hahmot ovat toimivan erilaisia ja heille kirjoitetut repliikit ovat läpikotaisin onnistuneita. Erityisen hienoa Reissin ja Tracyn tekstissä on se, mitä siitä löytyy, kun alkaa kaivella syvemmälle. Leffassa erilaisiin ruokailuihin tottuneet ihmiset kokoontuvat ottamaan vastaan eksentrisen keittiömestarin kokkailut, mikä esitetään omanlaisenaan taideteoksena. Erilaisilla ihmisillä on toki erilaiset mietteensä tarjoilusta ja niitä on hupaisaa kuunnella. Parasta on, että vaikka leffassa tämä "taideteos" esitetään ruokana, voisi se oikeastaan olla mitä vain. Maalaus, elokuva, kirja, muotinäytös, vaikkapa videopeli. Elokuva toimiikin tehokkaana satiirina siitä, miten eri ihmiset nauttivat, kuluttavat ja arvostelevat taidetta. Katsojana on helppoa tunnistaa itsensä ruokailijoiden joukosta. The Menun yleisökin tulee joka näytöksessä koostumaan erilaisista ihmisistä, jotka ottavat tämän taideteoksen vastaan eri tavoin. Itse koin tämän yhtenä vuoden mehukkaimmista aterioista. Nam nam!




Kirsikkana kakun päällä toimii osaavasti työstetty tekninen puoli. Filmi on taidokkaasti kuvattu ja napakasti leikattu. Vajaan parin tunnin leffaa olisi voinut jäänyt toljottamaan vieläkin kauemmin, sillä niin hyvin se pitää imussaan. Hawthorne-ravintolan lavasteet ovat näyttävät ja vaikka lähes koko elokuva tapahtuu samassa tilassa, ei ravintola muutu koskaan tylsäksi paikaksi - pikemminkin päinvastoin. Asut ja maskeerauksetkin ovat mainiot, kuten myös efektit ja äänimaailma. Colin Stetsonin säveltämät musiikit tehostavat hyvin tunnelmaa.

Yhteenveto: The Menu on yllättävänkin onnistunut mustan huumorin trilleri, josta löytyy tehokasta satiiria ihmisten erilaisista tavoista ottaa taidetta vastaan. Omalaatuinen tarina nappaa nopeasti mukaansa ja tälle ravintolamatkalle lähtee kiehtoutuneena. On oudon hypnoottista seurata, kun ruokailijoille esitetään yhä vain erikoisempia ruoka-annoksia ja on veikeää, kuinka erilaisia persoonia syöjien joukkoon mahtuu. Hahmojen joukosta on helppo tunnistaa itsensä eri käytösmallien perusteella. Näyttelijät ovatkin todella hyviä rooleissaan - etenkin tietty pääkolmikko Anya Taylor-Joy, Nicholas Hoult ja fantastinen Ralph Fiennes itse keittiömestarina. Vahva käsikirjoitus yllättää kerta toisensa perään homman eskaloituessa ja Mark Mylodin tehokkaassa ohjauksessa tunnelma on erinomaisesti rakennettu. The Menu on yksi vuoden isoimmista yllättäjistä ja erikoisesta menostaan huolimatta suosittelen sen katsomista erittäin lämpimästi, jos onnistuin herättämään kiinnostuksesi tai jos olit jo pohtinut elokuvan vilkaisemista.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.11.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Menu, 2022, Alienworx Productions, Hyperobject Industries


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti