maanantai 14. marraskuuta 2022

Arvostelu: Mutta mitä tapahtui joulupukille? (The Santa Clause - 1994)

MUTTA MITÄ TAPAHTUI JOULUPUKILLE?

THE SANTA CLAUSE



Ohjaus: John Pasquin
Pääosissa: Tim Allen, Eric Lloyd, Wendy Crewson, Judge Reinhold, David Krumholtz, Paige Tamada, Peter Boyle, Larry Brandenburg ja Kenny Vadas
Genre: komedia, joulu
Kesto: 1 tunti 37 minuuttia
Ikäraja: S

The Santa Clause, eli suomalaisittain Mutta mitä tapahtui joulupukille? on Walt Disneyn jouluelokuva. Leffa lähti liikkeelle Steve Rudnickin ja Leo Benvenutin ideasta, johon Disneyn omistama Hollywood Pictures -yhtiö tarttui. Kuvaukset käynnistyivät ja lopulta Mutta mitä tapahtui joulupukille? sai ensi-iltansa marraskuussa 1994. Elokuva oli taloudellinen jättihitti ja keräsi positiivista palautetta myös kriitikoilta. Itse katsoin leffaa useana jouluna lapsena, mutta sen jälkeen en ole tainnut nähdä filmiä kymmeniseen vuoteen. Nyt kun elokuvasarja on saamassa jatkoa Disney+ -suoratoistopalvelun televisiosarjalla Mutta mitä tapahtui joulupukeille? (The Santa Clauses - 2022), päätin katsoa leffat uudestaan ja arvostella ne sarjaa odotellessa. Kun halloween-juhlinta oli tältä vuodelta päättynyt, aloitin joulukauden katsomalla pitkästä aikaa Mutta mitä tapahtui joulupukille?.

Menestyksekkään leluyhtiön omistaja Scott Calvin joutuu toimimaan uutena joulupukkina, aiheutettuaan edellisen pukin kuoleman.




Alun perin lelufirman omistavan Scott Calvinin roolia tarjottiin Chevy Chaselle ja Bill Murraylle ja rooliin harkittiin myös Tom Hanksia ja Mel Gibsonia, mutta lopulta osa meni Tim Allenille, joka oli vasta aloittelemassa uraansa elokuvien puolella, noustuaan tunnetuksi komedianäyttelijäksi ensin televisiossa. Allen on mainio valinta Scottiksi, josta on aluksi hieman vaikea pitää. Mies on töykeä muille, eikä ole hoitanut perhejuttujaan hyvin, mikä onkin johtanut eroon. Tähän kaikkeen tulee muutos, kun jouluyönä Scott säikäyttää vahingossa katollaan hiippailevan joulupukin, joka liukastuu ja putoaa maahan. Ja kuolee. Ja Scottin täytyy ottaa tämän paikka uutena joulupukkina. Tajusinkohan edes lapsena, kuinka synkkä elokuvan konsepti on? Lupsakka Allen tulkitsee oivallisesti hahmonsa muovautumista lämpimämmäksi pukiksi.
     Elokuvassa nähdään myös Wendy Crewson Scottin ex-vaimona Laurana ja Eric Lloyd entisen pariskunnan lapsena Charliena, Judge Reinhold Lauran uutena miehenä, psykiatri Neilinä, Peter Boyle Scottin pomona, herra Whittlenä, sekä David Krumholtz ja Paige Tamada joulupukin pajassa Pohjoisnavalla (hassut amerikkalaiset luulevat joulupukin majailevan siellä Korvatunturin sijaan) työskentelevinä päätonttu Bernardina ja Judynä, joista jälkimmäinen kehuskelee työstäneensä täydellistä kaakaota yli vuosituhannen ajan. Uskoisin, että Coca-Colan tarkoin varjeltu salainen reseptikin syntyi nopeammassa ajassa. Sivunäyttelijät hoitavat hommansa tarpeeksi passelisti, joskin erityisesti Crewsonin tehtäväksi jää lähinnä vain turhautua hahmonsa ex-miehen tekemisiin. Lloyd onnistuu olemaan pidettävä joulusta intoilevana muksuna, joka totta kai riemastuu isänsä uudesta ammatista.




Mutta mitä tapahtui joulupukille? osoittautui olevan yhä aikuisiällä katsottuna oikein pätevä jouluelokuva, vaikka näin jälkikäteen siitä onkin tajunnut, kuinka synkkiä juttuja on mukana. Nämä synkkyydet itse asiassa jopa tehostavat elokuvaa. On hilpeän vinksahtanut ajatus, että joulupukkius olisi ammatti, joka määräytyy pakosti seuraavalle, joka pukee aidon punanutun vaatteet ylleen, edellisen potkaistua tyhjää. Ja kun hommaan ryhtyy edes vahingossa, ei siitä pääse eroon. Kuvitelkaapa, jos päätyisitte auttamaan jossakin työkuviossa, josta ette pahemmin välitä ja pian tämä työ tuhoaa koko elämäsi, saaden ympärilläsi olevat ihmiset näkemään sinut mielipuolena. Scottin isä-poika-suhde Charlieen on jo tarpeeksi hataralla pohjalla ilman, että pukkikuvio saa huolestuneen äidin rajoittamaan Scottin mahdollisuutta nähdä lastaan. Loppupäässä leffaa soitellaan jo poliiseja paikalle kidnappausepäilyksestä.

Nämä nyt on näitä, mitä varttuneemmalla iällä alkaa pohtia elokuvaa katsoessaan. Onneksi nämä eivät vie pois sitä joulun taikaa, mikä elokuvasta välittyi lapsena. Vaikka Korvat... Pohjoisnapa-osuus jääkin hieman latteaksi osittain halvannäköisten lavasteiden takia, on elokuvassa muuten mukavaa ja lämpöistä joulutunnelmaa. Tarina pitää hyvin mukanaan läpi vähän päälle puolentoista tunnin keston, tarjoten useita hupaisia tilanteita ja hassuja juttuja, kuten piereskelevä Komeetta-poro, joka naurattaa varmasti perheen pienempiä - sekä omaa äitiäni. Minulta löytyy hyviä muistoja lapsuudesta tätä elokuvaa katsoessa ja äitini kikattaessa Komeetan päästöille. Elokuva soveltuukin täydellisesti perheen kanssa vietettävään joululeffahetkeen. Perheen merkitys nousee hyvin esille, oli perhe millainen tahansa. Usein yhdysvaltalaisissa jouluelokuvissa hehkutetaan ydinperheitä äidin, isän ja lapsikatraan kera, mutta tästä löytyy rikkinäinen perhe ja sekin on täysin ok.




Elokuvan ohjauksesta vastaa John Pasquin, joka oli tehnyt tätä ennen pelkkiä televisiosarjoja ja jonka elokuvaura ei oikein ottanut tuulta siipiinsä tämänkään myötä. Pasquin hoitaa tonttinsa kelvollisesti ja pitää miellyttävää ilmapiiriä hyvin yllä, vaikka Steve Rudnickin ja Leo Benvenutin laatima käsikirjoitus äityykin ajoittain kieroille poluille. Mutta mitä tapahtui joulupukille? on teknisiltä ansioiltaan ihan toimiva. Se on kuvattu ja leikattu oivallisesti. Pohjoisnavan osittain halpoja settejä lukuun ottamatta lavasteet toimivat ja asut ja maskeerauksetkin näyttävät hyviltä. Erikoistehosteet ovat kuitenkin nähneet parhaat päivänsä, eivätkä digitaaliset lentävä poropoppoo ja reki näytä enää erityisen uskottavilta. Äänimaailma on sujuvasti rakennettu ja Michael Convertinon säveltämät musiikit tehostavat tunnelmaa hyvin.

Yhteenveto: Mutta mitä tapahtui joulupukille? on oiva koko perheen joulukomedia, joka tarjoaa varsin synkät lähtökohdat, jos leffaa alkaa tosissaan miettiä. Tietty vinksahtaneisuus siinä, miten Scott Calvin saa joulupukin pestin on kuitenkin hyvästä, tehden filmistä varsin omaperäisen joululeffan. Tästä tietystä kieroudesta huolimatta elokuva on muuten ilahduttava ja lämmin. Siitä löytyy hauskoja juttuja niin lapsille kuin vanhemmille. Tarinakin vie mukavasti mukanaan. Näyttelijät suoriutuvat rooleistaan passelisti, Tim Allenin ollessa nappivalinta päärooliin Scottiksi, joka vaihtaa työpaikkaa joululelukeskeisen työnarkomaniansa kanssa. Ajan julma hammas on nakerrellut elokuvan efektipuolta, eivätkä Pohjoisnavan lavasteet näytä hääveiltä, mutta muuten tekninen puoli on kelvollinen. Jos et ole Mutta mitä tapahtui joulupukille? -leffaa vielä nähnyt, suosittelen sitä katsottavaksi nyt joulun alla, etenkin jos sinulla on omia lapsia. Se sopii taatusti nostalgiannälkäisille, jotka tapittivat filmiä lapsena joka joulu. Jos viime katselusta on vierähtänyt aikaa, nyt on hyvä kerrata, mistä onkaan kyse, ennen kuin Mutta mitä tapahtui joulupukeille? -sarja tupsahtaa Disney+ -palveluun.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.11.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Santa Clause, 1994, Walt Disney Pictures, Hollywood Pictures, Outlaw Productions


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti