sunnuntai 14. heinäkuuta 2024

Arvostelu: The Bikeriders (2023)

THE BIKERIDERS



Ohjaus: Jeff Nichols
Pääosissa: Jodie Comer, Austin Butler, Tom Hardy, Michael Shannon, Mike Faist, Boyd Holbrook, Damon Herriman, Beau Knapp, Emory Cohen, Karl Clusman, Toby Wallace, Norman Reedus, Happy Anderson ja Paul Sparks
Genre: rikos, draama
Kesto: 1 tunti 56 minuuttia
Ikäraja: 16

The Bikeriders perustuu Danny Lyonin samannimiseen kuvakirjaan Outlaws-moottoripyöräjengistä 1960-luvulla. Ohjaaja Jeff Nichols luki kirjan ensimmäisen kerran vuonna 2003 ja innostui siitä. Hän pyöritteli pitkään päässään ideaa elokuvasovituksesta, mistä hän puhui vähän väliä luottonäyttelijälleen Michael Shannonille. Koronaviruspandemian aikaan Nichols päätti vihdoin työstää ideansa pohjalta elokuvakäsikirjoituksen ja sai New Regency -yhtiön rahoittamaan filmin. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2022 ja The Bikeriders sai maailmanensi-iltansa Telluriden elokuvajuhlilla elokuussa 2023. Alun perin Disneyn ja 20th Century Studiosin oli tarkoitus levittää leffa maailmalle, mutta viime kesän Hollywoodin näyttelijöiden ja käsikirjoittajien lakon takia alkuperäinen teatteriensi-ilta peruttiin ja lopulta Disney jättäytyi projektista. Universal Pictures nappasi leffan itselleen ja nyt The Bikeriders on vihdoin saapunut elokuvateattereihin. Itselleni kyseessä on ollut yksi eniten odottamistani elokuvista tältä vuodelta, jo ihan vain sen näyttelijäkaartin takia. Kävinkin katsomassa The Bikeridersin heti sen ensi-iltapäivänä.

1960-luvulla Kathy Bauer kertoo haastatteluissa elämästään chicagolaisen Vandals-moottoripyöräjengin parissa.




Kuten jo tuli sanottua, odotin The Bikeridersia paljon jo sen näyttelijäkaartin vuoksi. Killing Eve -sarjassa (2018-2022) häikäissyt ja siitä palkintoja voittanut Jodie Comer näyttelee Kathy Baueria, joka ajautuu chicagolaisen moottoripyöräjengin kyytiin, kun hän rakastuu ensisilmäyksellä Elvis-leffasta (2022) tutun Austin Butlerin näyttelemään vähäsanaiseen oman tiensä kulkijaan Bennyyn. Vandals-jengin johtajana Johnnynä taas nähdään aina karismaattinen ja väkevä Tom Hardy. Jo paperilla kolmikko kuulostaa hyvältä ja ruudulla he toimivat vielä odotettua paremmin. Vaikka keskiössä onkin äijien moottoripyöräpoppoo ja Butler ja Hardy ovat tuttuun tapaansa erinomaisia osissaan, vekkulilla aksentilla varustettu Comer vakuuttaa parhaiten, enkä ihmettele, jos hän nappaa leffasta parhaan naispääosan Oscar-ehdokkuuden.
     Elokuvassa nähdään myös Michael Shannon, Boyd Holbrook, Beau Knapp, Emory Cohen ja The Walking Dead -sarjassakin (2010-2022) prätkällä päristellyt Norman Reedus muina moottoripyöräjengiläisinä, Toby Wallace Vandalsiksi pyrkivänä nuorukaisena, sekä Mike Faist alkuperäisen The Bikeriders -kuvakirjan tekijänä Danny Lyonina, joka haastattelee Kathya kirjaansa varten. Sivunäyttelijätkin ovat hyvässä vedossa ja suunnilleen jokainen värikkään persoonallisesta jengistä saa ainakin yhden kohtauksen verran loistaa.




The Bikeriders ei onneksi tuottanut pettymystä. Kyseessä on todella väkevä draamaelokuva, joka imaisee katsojansa täysin mukaansa 1960-luvun Chicagoon, missä yhteiskunnasta syrjään jääneet miehet löytävät toisensa ja yhteisen intohimon kohteen. Moottoripyöräily ei ole näille miehille vain harrastus, vaan koko elämä. Elokuva kuvaa hyvin sitä huumaa ja vapauden tunnetta, jonka nämä miehet kokevat pyöriensä selässä, ajellen ympäri maanteitä. Samalla leffa myös näyttää, kuinka toisaalta kornia ja koomista tämä överimacho puuha on, kun hahmot viettävät päivänsä baareissa kaljaa litkien ja sitten äänekkäitä kulkuneuvojaan päristellen.

Monin tavoin elokuva tuntuu vanhemmalta kuin se onkaan ja sanon tämän vain ja ainoastaan hyvässä mielessä. Se ei kulje päivänselvän ja simppelin juonen varassa, jossa tapahtuu kaiken aikaa jotain, vaan se kertoo rauhassa tarinaansa tämän jengin synnystä, noususta ja tuhosta. Jengin sisäiset konfliktit rakentuvat onnistuneesti ja eri tyyppien kuviot viedään oivallisesti, paikoin jännittävästi päätökseensä. Toteutus tuntuu ajoittain jopa hieman dokumentaariselta ja näistä ihmisistä kaivetaan kaiken aikaa kiinnostavia puolia. Karskien kuorien alta paljastuu varsin herkkiäkin tarinoita ja rikosten ja väkivallan keskellä tässä jengissä on yhteisöllisyydessään jotain erikoisen kaunista. Hahmojen väliset kanssakäymiset ovat myös usein hersyvän hauskoja. Toisaalta näiden hahmojen parissa voisi viettää kauemminkin aikaa, mutta toisaalta vajaan parin tunnin kesto on sopivan napakka mitta The Bikeridersille.




Pohdittuaan, pähkäiltyään ja pyöriteltyään ideaa mielessään Jeff Nichols teki vihdoin 20 vuoden jälkeen intohimoprojektinsa ja se intohimo myös näkyy. The Bikeriders on kaikin puolin vahva suoritus, etenkin käsikirjoituksensa puolesta. Nicholsin rakentama tarina pohjautuu todellisiin haastatteluihin, mutta se on silti fiktiivinen. Hänen tekstinsä on erinomaista, varsinkin dialogi on ensiluokkaista. Elokuva on myös teknisiltä ansioiltaan vakuuttava. Se on tyylikkäästi kuvattu ja hyvin leikattu kasaan. 1960-luku on herätetty hienosti takaisin eloon upealla lavastuksella ja puvustuksella. Äänimaailma jylisee jämäkästi menemään ja rock-painotteiset kappalevalinnat säestävät menoa mainiosti.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.7.2024
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Bikeriders, 2023, Focus Features, Regency Enterprises, New Regency Productions, Tri-State Pictures, 20th Century Studios


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti