AMERICAN FICTION
Ohjaus: Cord Jefferson
Pääosissa: Jeffrey Wright, Erika Alexander, John Ortiz, Sterling K. Brown, Tracee Ellis Ross, Issa Rae, Leslie Uggams, Mary Lucretia Taylor, Adam Brody, Okieriete Onaodowan ja Keith David
Genre: komedia, draama
Kesto: 1 tunti 57 minuuttia
Ikäraja: 18
American Fiction perustuu Percival Everettin kirjaan Erasure vuodelta 2001. Televisiosarjoissa The Good Place (2016-2020) ja Watchmen (2019) käsikirjoittajana työskennellyt Cord Jefferson halusi kääntää kirjan elokuvaksi ja päätti tehdä siitä esikoisohjauksensa. Kuvaukset käynnistyivät loppuvuodesta 2022 ja lopulta American Fiction sai maailmanensi-iltansa Toronton elokuvajuhlilla syyskuussa 2023, missä se voitti yleisöpalkinnon. Siitä huolimatta, että elokuva sai parhaan komedia- tai musikaalielokuvan ja miespääosan Golden Globe -ehdokkuudet ja parhaan elokuvan, miespääosan, miessivuosan, sovitetun käsikirjoituksen ja musiikin Oscar-ehdokkuudet, sitä ei päätetty tuoda Suomen teattereihin. Odotellessani Oscar-gaalaa, minua alkoi harmittaa, että kävisikö tänäkin vuonna niin, että yksi parhaan elokuvan ehdokkaista saapuisi Suomeen liian myöhään ja ilahduinkin, kun huomasin American Fictionin ilmestyneen kaikessa hiljaisuudessa Amazon Prime Videon valikoimaan. Katsoinkin elokuvan aika lailla heti.
Kirjailija ja kirjallisuuden professori Thelonious "Monk" Ellison on turhautunut siitä, kuinka tummaihoisten elämää kuvataan kirjoissa. Hän päättääkin kirjoittaa satiirin tällaisista kirjoista, mutta tuleekin tehneeksi jättimenestyksen, jota ylistetään Monkin mielestä täysin vääristä syistä.
Elokuvan pääroolissa Thelonious Ellisonina, eli siis Monkina nähdään Jeffrey Wright, joka on jo vuosien ajan tehnyt minuun useasti vaikutuksen sivurooleissa, erityisesti Westworld-sarjassa (2016-2022). American Fictionissa Wright pääsee irrottelemaan isommin ja paremmin kuin olen aiemmin häneltä nähnyt. Wright tulkitsee erinomaisesti monisävyistä hahmoaan, joka on tuskastunut siitä, kuinka tummaihoiset esitetään kirjallisuudessa - ja usein vieläpä tummaihoisten itsensä toimesta. Monk näkee tämän kaiken valkoisille mielistelynä, eikä asiaa auta, kun hänen omat kirjansa, jotka eivät liity stereotyyppiseen tummien elämään, eivät mene kaupaksi. Monk päättää eräänä päivänä kirjoittaa satiirin, yliampuvan stereotyyppisen kuvauksen tummaihoisten elämän rankkuudesta, vain huomatakseen, ettei opusta nähdä minkäänlaisena parodiana, vaan traagisena kuvauksena, josta tulee valtava hitti. On todella kiinnostavaa seurata, kuinka Monk suhtautuu uuden kirjansa tuottamaan maineeseen. Pystyykö hän pysymään moraaliensa mittaisena miehenä, vai olisiko tässä kokemuksessa jotain opittavaa?
Elokuvassa nähdään myös muun muassa Tracee Ellis Ross ja Sterling K. Brown Monkin Lisa-siskona ja Cliff-veljenä, Leslie Uggams heidän äitinään Agnesina ja Myra Lucretia Taylor tämän avustajana Lorrainena, John Ortiz Monkin agenttina Arthurina, Erika Alexander naapurissa asuvana asianajaja Coralinena, sekä Issa Rae kirjailija Sintara Goldenina, jonka valtavan suosion saavuttanut uutuuskirja herättää Monkissa idean uudelle teokselleen. Sivunäyttelijät suoriutuvat myös mainiosti osistaan.
American Fiction osoittautui erittäin mehukkaaksi ja oivaltavaksi yhteiskuntakritiikiksi. Heti avauskohtauksestaan lähtien leffa ottaa varsin reilulla otteella kantaa tummaihoisten esittämiseen kirjoissa ja mediassa, sekä valkoihoisten hyvesignalointiin. Monk on turhautunut siitä, kuinka hän kokee, että tummaihoiset näytetään tarinoissa vain kärsijöinä, joiden elämät pyörivät rap-musiikin, poliisiväkivallan, jengisotien, perheensä jättäneiden isien ja huonon kielitaidon ympärillä. Häntä turhauttaa Sintara Goldenin kaltaiset kirjailijat, jotka hänen mukaansa mielistelevät tragedioita rakastavia valkoisia, kirjoittamalla kirjoja juuri näiden stereotyyppisten aihepiirien ympärillä. Hän ei jaksa valkoisia puolestaloukkaantujia, jotka toimivat "liittolaisina" lähinnä pönkittämässä omaa hyvyyttään muiden silmissä. Häntä ärsyttävät pakotetut monimuotoisuudet ja että huomio hänessä keskittyy aina hänen ihonväriinsä, eikä hänen saavutuksiinsa.
Todellinen yhteiskuntakritiikki vasta alkaakin, kun Monk saa päähänsä kirjoittaa "Minun pafologiani" -kirjan valeminän alla. Sen sijaan, että ihmiset hoksaisivat kyseen olevan satiirista, Monk alkaa saada valtavien summien diilitarjouksia kustantamoilta ja elokuvaoikeuksien perässä olevilta tuottajilta, jotka ovat muka syvästi liikuttuneita tästä "raadollisesta ja osuvasta kuvauksesta". Kohtaukset, jotka liittyvät tähän kirjahässäkkään ovat parhaimmillaan hulvatonta seurattavaa kaikkine silmienpyörittelyineen. Leffasta löytyy runsaasti napakkaa sanottavaa, joka pistää takuulla itse kunkin miettimään - myös Monkin. Yksi elokuvan huippuhetkistä onkin, kun Monk ja Sintara juttelevat toistensa kirjoista ja näkevät enemmän toistensa pointteja. Vastapainona tässä ovat Monkin muu elämä ja perhedraama. Toisaalta tämä puoli on kaikessa arkisuudessaan varsin tavanomaista ja sanoisinko jopa että hieman pitkäveteistä. Se kuitenkin sopii täydellisesti leffaan, kun pointti onkin siinä, ettei tummaihoisten elämä ole sitä yliampuvan mässäilevää kurjuuskuvausta, mitä Monk niin kritisoi. American Fictionin saamat lukuisat palkintoehdokkuudet taas pistävät pohtimaan, katsoivatko eri akatemiat leffaa oikeasti lainkaan, hoksasivatko he mitä leffalla oli sanottavanaan ja todistavatko palkintoehdokkuudet vain elokuvan pointin mediakulttuurimme menosta?
Ensikertalaiseksi Cord Jefferson tekee loistotyötä ohjaajana. Hän saa näyttelijöistä paljon irti ja rakentaa tunnelmaa taidokkaasti, tasapainotellen hyvin komedian ja draaman välillä. Hänen käsikirjoituksensa on sitäkin parempi. Se on täynnä nerokasta dialogia, joka tarjoaa useita nauruja ja pistää tosissaan ajattelemaan. Erityisen hyvä on kohtaus, jossa tuomaristo äänestää, mille kirjalle he antaisivat merkittävän palkinnon ja valkoihoinen enemmistö valitsee tietty Monkin kirjan, sillä he kokevat, että ihmisten pitäisi kuunnella enemmän, mitä tummaihoisilla on sanottavanaan - siitä huolimatta, että tuomariston tummaihoiset jäsenet ovat äänestäneet kirjaa vastaan. Käsikirjoitus on täynnä syvällisyyksiä, joissa riittäisi aihioita ja teemoja monisivuisiin esseisiin asti. Kaiken tämän päälle American Fictionin tekniset aspektit ovat myös kohdillaan kuvausta, leikkausta, lavasteita ja äänityöskentelyä myöten. Laura Karpmanin tunnelmoivat musiikit ovat ansaitusti ehdolla Oscar-palkinnosta.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.2.2024
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
American Fiction, 2023, Metro-Goldwyn-Mayer, Orion Pictures, 3 Arts Entertainment, MRC Film, Media Rights Capital, T-Street
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti