Arvostelu: Lehmäjengi (Home on the Range - 2004)

LEHMÄJENGI

HOME ON THE RANGE

Ohjaus: Will Finn ja John Sanford

Pääosissa: Roseanne Barr, Judi Dench, Jennifer Tilly, Cuba Gooding Jr., Randy Quaid, Carole Cook, Charles Dennis, Charles Haid, Joe Flaherty, Richard Riehle, Sam J. Levine, Patrick Warburton, Lance LeGault, G. W. Bailey, Dennis Weaver ja Steve Buscemi

Genre: animaatio, komedia, seikkailu

Kesto: 1 tunti 16 minuuttia

Ikäraja: S

Home on the Range, eli suomalaisittain Lehmäjengi on Walt Disneyn animaatioelokuvien klassikkosarjan 44. osa. 1990-luvun alussa ohjaaja Mike Gabriel ehdotti Disneylle ideoitaan villiin länteen sijoittuvasta seikkailuelokuvasta, mutta yhtiö tarttui mieluummin hänen toiseen ideaansa, josta muodostui historiaan pohjautuva Pocahontas (1995). Kun elokuva saatiin valmiiksi, Gabriel palasi studiopomojen luokse vanhojen ideoidensa kanssa ja sai johtohommissa työskennelleen Peter Schneiderin kiinnostumaan projektista, joka kulki aluksi nimellä "Seating Bullets". Elokuvan tarina muovautui kuitenkin villisti kehittelyvaiheessa - yhdessä kohtaa se kertoi jopa kummituskaupunkiin päätyneestä cowboysta. Vuonna 1999 piirtäjä Michael LaBash ehdotti ideaa karjavarasta jahtaavista lehmistä ja tämän pohjalta Will Finn ja John Sanford työstivät käsikirjoituksen. Kaksikko myös korvasi Mike Gabrielin ohjaajina, kun animointiprosessi käynnistyi. Lopulta Lehmäjengi sai maailmanensi-iltansa 21. maaliskuuta 2004 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva sai ristiriitaista palautetta kriitikoilta, eikä se menestynyt lippuluukuilla. Juuri tämän leffan huonot tulot johtivat Disneyn siirtymiseen käsin piirretyistä animaatioista tietokoneanimaatioihin. Itse kävin katsomassa Lehmäjengin tätini kanssa elokuvateatterissa, kun se saapui Suomeen syksyllä 2004. Pidin leffasta lapsena, mutta en ole tainnut katsoa sitä lapsuuden jälkeen kertaakaan uudestaan. Kun huomasin Lehmäjengin täyttävän nyt 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen vuosien tauon jälkeen ja samalla arvostella sen.

Kolme lehmää päättävät pelastaa tilansa, heidän omistajansa jouduttua pahoihin velkoihin pankin kanssa. Lehmät aikovat napata kiinni hävyttömän karjavarkaan, Alameda Slimin ja käyttää tästä saadut palkkiorahat velkojen kuittaamiseen.

Kuten elokuvan suomalainen nimi vihjaakin, tämän lännenleffan päähahmoina nähdään lehmiä. On entinen show-lehmä Maggie (äänenä stand-up-koomikko Roseanne Barr), tiukka rouva Calloway (Judi Dench), sekä muiden päätöksiin myöntyvä ja mukana kulkeva Grace (Jennifer Tilly). Melkeinpä parasta elokuvassa onkin tämä kolmikko. Sen lisäksi, että hahmot tuovat erilaista ja kaivattua naisenergiaa Disney-animaatioihin, on veikeä idea tehdä lehmistä, yleensä hitaina ja vähä-älyisinä mielletyistä eläimistä, seikkailun sankareita.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat lehmien asustaman Poutapilvi-farmin omistaja Pearl (Carole Cook), farmin muut eläimet, kuten äksy Jeb-vuohi (Joe Flaherty) ja Audrey-kana (Estelle Harris), paikallinen sheriffi Sam (Richard Riehle), tämän innokas hevonen Buck (Cuba Gooding Jr.), Buckin ihailema palkkionmetsästäjä Rico (Charles Dennis), sekä pahiksen virkaa toimittava karjavaras Alameda Slim (Randy Quaid), jolla on varsin hupaisa keino napata lehmiä ja muita maatilojen eläimiä. Sivuhahmot ovat ihan vekkuleita tapauksia, mutta he eivät ole erityisen muistettavia tapauksia. Alameda Slim on kelpo vihollinen, mutta hän kaipaisi pientä lisäpotkua herkullisen häijyyden suhteen.

Elokuvien suhteen yksi omista suosikkijutuistani aikuisiällä on huomata, kuinka monet lapsuuden suosikit toimivat edelleen. Oli kyse sitten nostalgiasta tai ihan vain aidosti hienoista filmeistä, esimerkiksi Leijonakuningas (The Lion King - 1994), Toy Story - leluelämää (Toy Story - 1995), Shrek (2001) ja Ihmeperhe (The Incredibles - 2004) ovat mielestäni kaikki aivan mahtavia filmejä, joiden teho ei ole hiipunut minnekään. Ehkä jopa päinvastoin ja pidän joistain niistä enemmän nykyään. Ja sitten on niitä, jotka viihdyttivät lapsena hyvin, mutta joista ei enää aikuisena irtoa juuri mitään. Lehmäjengi on harmillisesti tätä jälkimmäistä kastia. Lapsille se tarjoaa passelin seikkailun villin lännen maisemissa hassujen eläinhahmojen kanssa, mikä viihdyttää takuulla läpi tunnin ja vartin keston. On paljon menoa ja meininkiä, ja pääasiassa koheltamiseen liittyvä huumori naurattaa varmasti perheen pienempiä katsojia.

En kuitenkaan yhtään ihmettele, miksi Lehmäjengi sai niin lattean vastaanoton sekä kriitikoilta, että myös taloudellisesti. Samaan aikaan ilmestyneet Pixarin työstämät animaatioelokuvat olivat visuaalisesti jotain uutta digitoteutuksellaan, mutta samalla nämä leffat puhuttelivat lasten lisäksi myös aikuisia. Esimerkiksi vuotta aiemmin ilmestynyt Nemoa etsimässä (Finding Nemo - 2003) herkisti vanhempia tehokkaammin kuin lapsia. Lehmäjengi on täydellisen keskinkertainen ja unohdettava leffa, jolla ei ole paljoa tarjottavanaan. Sen tarina tilaansa pelastavista farmieläimistä tuntuu aivan liian nähdyltä ja sen huumori jättää vanhemmat kylmäksi. Ei leffa sinänsä huono ole, se on vain todella yhdentekevä kertakäyttöraina, jota ei muista enää pari päivää myöhemmin.

Elokuvan ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastasivat lopulta Will Finn ja John Sanford, joiden kynäilemä teksti on aika ponneton, ihan kelvollisista lähtökohdistaan huolimatta. Kaksikko jättää leffan todella pintapuoleiseksi, eikä siitä löydy sellaisia syvyyksiä kuin mitä Disneyn animaatioilta voisi odottaa, jos sitä vertaa vaikkapa edellisvuonna ilmestyneeseen Karhuveljeni Kodaan (Brother Bear - 2003), jossa karhuksi muuttunut päähenkilö joutuu moraaliseen dilemmaan, ryhtyessään suojelemaan pientä karhupentua, tapettuaan aiemmin ihmisenä tämän emon. On myös paikoin turhauttavaa, kuinka tekijät eivät selvästi luota lasten älykkyyteen. Kohtaus, jossa Alameda Slim selittää kätyreilleen ilkikurista juontaan, on todella tyhmentävästi kirjoitettu, aivan kuin tekijät asettaisivat katsojan Slimin umpitollojen kätyreiden asemaan. Visuaalisesti Lehmäjengi on kuitenkin mainio. Animaattorit tekevät taidokasta työtä hupsujen eläin- ja ihmishahmojen kanssa ja heidän piirtämänsä maisemat ovat parhaimmillaan komeita näkyjä. Leffa on myös mukavan värikäs. Äänitehosteet muuttuvat kuitenkin toisinaan turhaksi melskaamiseksi. Alan Menkenin säveltämistä musiikeista löytyy oivaa länkkärihenkeä, mutta elokuvassa kuullut laulut jäävät todella mitäänsanomattomiksi rallatuksiksi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.3.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Home on the Range, 2004, Walt Disney Pictures, Walt Disney Animation Studios