Arvostelu: Road House - kuuma kapakka (Road House - 1989)

ROAD HOUSE - KUUMA KAPAKKA

ROAD HOUSE

Ohjaus: Rowdy Herrington

Pääosissa: Patrick Swayze, Kelly Lynch, Kevin Tighe, Ben Gazzarra, Sam Elliott, Red West, Jeff Healey, Sunshine Parker, Marshall Teague, John Doe, Kathleen Wilhoite, Terry Funk, Anthony De Longis, Travis McKenna ja Keith David

Genre: toiminta

Kesto: 1 tunti 54 minuuttia

Ikäraja: 16

Road House - kuuma kapakka on Patrick Swayzen tähdittämä toimintaelokuva. Projekti lähti liikkeelle David Lee Henryn ideasta, johon Silver Pictures -yhtiö tarttui. Kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 1988 ja lopulta Road House - kuuma kapakka sai ensi-iltansa toukokuussa 1989. Elokuva oli taloudellinen hitti, joka sai kuitenkin lähinnä negatiivista palautetta kriitikoilta ja viisi Razzie-ehdokkuutta (huonoin elokuva, ohjaus, miespääosa, miessivuosa ja käsikirjoitus). Itse en ollut aiemmin nähnyt Road House - kuumaa kapakkaa ja tiesin elokuvan oikeastaan vain Family Guy -animaatiosarjan (1999-) kautta. Nyt kun elokuvasta on tulossa Jake Gyllenhaalin tähdittämä uudelleenfilmatisointi Road House (2024), päätin sitä ennen vihdoin ja viimein katsoa, sekä arvostella alkuperäisleffan.

Yökerhon järjestyksenvalvojana toimiva Dalton saa työtarjouksen siistiä todelliseksi räkäläksi muuttuneen Double Deuce -pikkukapakan. Ryhtyessään hommiin, Dalton saa vihamiehekseen paikallisen ja häikäilemättömän bisnesmies Brad Wesleyn, jolla on omat suunnitelmansa Double Deucen varalle.

Pääroolissa Road House - kuumassa kapakassa nähdään tosiaan Patrick Swayze, joka oli noussut isoksi tähdeksi pari vuotta aiemmin ilmestyneen Dirty Dancing - kuuman tanssin (Dirty Dancing - 1987) myötä. Swayze näyttelee portsarina toimivaa Daltonia, josta on vuosien varrella muodostunut suorastaan legenda ja myytti baaripiireissä. Dalton on niin kova ja kokenut äijä, ettei hän helposta säikähdä. Puukoniskunkin jälkeen hän vain mulkaisee, että "helvettiäkö sinä siinä tökit!" Dalton on siis täydellinen mies pistämään täydellisen mellakan vallassa olevan Double Deuce -kapakan takaisin ruotuun. Swayze istuu rooliinsa erittäin hyvin, tehden vähäsanaisesta ja tarkasta hahmostaan nopeasti kiinnostavan ja tykättävän. Kun Daltonin täytyy todistaa katsojalle olevansa muiden puheiden tasoinen tekijä, Swayze vakuuttaa mainiosti.

     Elokuvassa nähdään myös Kevin Tighe Double Deucen omistajana Frank Tillmanina, Sunshine Parker farmari Emmettinä, jonka latoon Dalton muuttaa työkeikkansa ajaksi, Ben Gazzarra inhottavana bisnesmies Brad Wesleynä, joka periaatteessa määrää kaiken tapahtuvan lähiseudulla, Kelly Lynch tohtori Elizabeth Clayna, johon Dalton iskee silmänsä, Red West Elizabethin enona ja paikallisen pikkukaupan myyjänä Websterinä, Sam Elliott Daltonin vanhana tuttuna Wade Garrettina, sekä muun muassa Kathleen Wilhoite, John Doe, Terry Funk ja Keith David Double Deucen työntekijöinä. Sokea muusikko ja omalaatuista kitaransoittotapaa hyödyntävä Jeff Healey esiintyy bändeineen Double Deucessa joka ilta. Sivunäyttelijät ajavat asiansa tarpeeksi hyvin. Lynch ei pahemmin vakuuta pakollisena tyttöystävälisäyksenä, eikä Gazzarrankaan Wesley-pahis juuri säväytä. Elliott on kuitenkin mainio kenties vielä Daltoniakin kokeneempana pokena.

Road House - kuuma kapakka on ilmestymisestään asti nauttinut varsin ristiriitaisista mielipiteistä. Jotkut pitävät sitä tyhmänä roskana, jotkut pitävät sitä niin huonona, että se on hyvä ja jotkut taas aidosti viihtyvät sen parissa. Yllätyksekseni kuuluin tähän jälkimmäiseen joukkoon. Kyseessä on mielestäni oikein mainio leffa, joka nappaa hyvin mukaansa ja pitääkin menevästi mukanaan läpi kestonsa. Rakkauspuoli tuntuu tosiaan väkinäiseltä ja pahisosastokin lähinnä ajaa asiansa, mutta silti homma toimii. On kiinnostavaa lähteä Daltonin kanssa parantamaan rähjäisen kapakan oloja ja leffa tekee hyvää työtä pohjustaakseen Daltonin taitoja. Elokuvan parasta antia ovatkin ensimmäiset kohtaukset Double Deucessa, kun näemme, millaisesta räkälästä onkaan kyse ja kun Dalton alkaa pikkuhiljaa ottamaan hommaa haltuunsa. Kohtaukset ovat myös perin hupaisia, baaritappelujen ampuessa veikeästi yli.

Toisella puoliskollaan elokuva vakavoituu ja ryhtyy enemmän rakentamaan konfliktia Daltonin ja Wesleyn välille. Daltonin pinna pistetään kohtaus kohtaukselta kireämmälle, kunnes katsoja jo lähes huutaa ruudulle, että voisiko mies jo käydä vetämässä ylimielistä bisnesmulkvistia turpaan. Homma eskaloituu yhä vain isommaksi ja loppuhuipennuksen välienselvittelyt ovat yllättävässä verisyydessään odotuksen arvoista seurattavaa.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Rowdy Herrington, joka oli aiemmin työskennellyt elokuvissa lähinnä valaisupuolella, muun muassa alkuperäisessä Painajainen Elm Streetillä -kauhuklassikossa (A Nightmare on Elm Street - 1984). Herrington rakentaa tunnelmaa mainiosti ja pitää pakettia hyvin kasassa. David Lee Henryn idean pohjalta hänen ja Hilary Henkinin käsikirjoitus on menevä, tarjoten paikoitellen hauskoja hetkiä. Road House - kuuma kapakka on myös teknisiltä ansioiltaan pätevästi tehty. Se on hyvin kuvattu, Double Deucen lavasteet ovat hienot kaikessa ränsistyneisyydessään, maskeeraukset käyvät loppua kohti yhä vain raaemmiksi ja äänimaailma on kelvollisesti työstetty Michael Kamenin musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.2.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Road House, 1989, Silver Pictures, Star Partners II Ltd.