perjantai 8. maaliskuuta 2024

Arvostelu: Ferrari (2023)

FERRARI



Ohjaus: Michael Mann
Pääosissa: Adam Driver, Penélope Cruz, Shailene Woodley, Gabriel Leone, Patrick Dempsey, Jack O'Connell, Sarah Gadon, Giuseppe Festinese, Domenico Fortunato, Jonathan Burteux, Marino Franchitti ja Tommaso Basili
Genre: draama, urheilu
Kesto: 2 tuntia 11 minuuttia
Ikäraja: 16

Ferrari perustuu Brock Yatesin kirjaan Enzo Ferrari: The Man, the Cars, the Races, the Machine vuodelta 1991, joka puolestaan pohjautuu Ferrari-autotehtaan perustaja Enzo Ferrarin elämään. Jo 2000-luvun alussa Michael Mann kiinnostui tekemään miehestä elokuvan ja työstikin käsikirjoitusta yhdessä Troy Kennedy Martinin kanssa, joka tosin kuoli syöpään vuonna 2009. Vuonna 2015 Paramount Pictures hyppäsi mukaan elokuvan tekoon ja Christian Bale pestattiin päärooliin. Bale kuitenkin jätti projektin jo muutama kuukausi myöhemmin ja teki lopulta hieman aihetta risteävän elokuvan Le Mans 66 - täydellä teholla (Ford v Ferrari - 2019), jolloin hänet korvattiin Hugh Jackmanilla. Paramount jätti leffan myös ja STX Entertainment nappasi sen itselleen. Kun tuotanto viivästyi kerta toisensa perään, Jackmankin lopulta hylkäsi projektin ja pestin sai lopulta Adam Driver. Kuvaukset käynnistyivät elokuussa 2022 ja Ferrari sai maailmanensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla elokuussa 2023. Elokuva ei kuitenkaan saanut Suomessa teatterilevitystä, vaan se on saapunut katseltavaksi Amazon Prime Video -suoratoistopalvelun kautta. Itse kiinnostuin, kun kuulin pari vuotta sitten Michael Mannin tekevän elokuvaa Ferrarista. Harmittelin, kun Ferrari ei saapunut Suomen teattereihin ja kun huomasin sen ilmestyneen Prime Videon valikoimaan, katsoin sen aika lailla heti.

Vuonna 1957 italialainen autotehtailija Enzo Ferrari kamppailee niin perhe- kuin talousongelmien keskellä, samalla kun hän valmistelee tiimiään osallistumaan kilpa-ajajien kestokykyä testaavaan Mille Miglia -kisaan.




Elokuvan pääroolissa nähdään Adam Driver, jota osuvasta nimestään huolimatta ei kuitenkaan nähdä ratin takana alun lyhyttä mustavalkoista pätkää lukuun ottamatta. Driver näyttelee itse Enzo Ferraria, Ferrari-autotehtaan perustajaa ja omistajaa, jolla elokuvan alkaessa ei pyyhi enää kovin lujaa. Sen lisäksi, että Ferrari on valtavien talousongelmien keskellä, mies suree poikansa Dinon kuolemaa, mikä tapahtui vuotta aiemmin. Hän on ollut jo kauan erkaantunut vaimostaan Laurasta (Penélope Cruz) ja hänelle on vuosia sitten kehkeytynyt salasuhde Lina Lardin (Shailene Woodley) kanssa, jonka kautta rakastavaiset ovat saaneet salatun lapsen, Pieron (Giuseppe Festinese). Driver tulkitsee oivallisesti hankalassa elämäntilassa eteenpäin puskevaa bisnesmiestä, joskin hänen italialaisaksenttinsa jättää toivomisen varaa. Ferrarista elokuva ei maalaile erityisen positiivista kuvaa, vaan mies esitetään jopa aika epämiellyttävänä tyyppinä. Woodley on lähinnä kelvollinen Ferrarin salarakkaana, kun taas Cruz tarjoaa leffan parhaan näyttelijäsuorituksen tympeänä, sanavalmiina ja miehensä toimintaan kyllästyneenä vaimona.
     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Gabriel Leone, Jack O'Connell ja Patrick Dempsey Ferrarin kilpa-ajajina Alfonso de Portagona, Peter Collinsina ja Piero Taruffina, sekä Domenico Fortunato Ferrarin isoimpana kilpailijana, Maseratin omistavana Adolfo Orsina. Sivunäyttelijät hoitavat tonttinsa ihan pätevästi, joskin kuskit jäävät hahmoina turhan pintaraapaisuiksi, jolloin tietyt tapahtumat eivät herätä katsojassa niin voimakkaita tunteita kuin voisi toivoa.




Ferrari-elokuva jättää valitettavasti muutenkin paljon toivomisen varaa. Se on hyvä leffa, jossa olisi kuitenkin ainesta huomattavasti parempaan ja lukuun ottamatta erästä tehokkaan shokeeraavaa kohtausta, se jättää tunnepuolella todella kylmäksi. Vähän päälle kahden tunninkin kestossa elokuva tuntuu pelkältä pintaraapaisulta, jossa on käynnissä useita juonikuvioita, joihin ei kuitenkaan yhteenkään panosteta täysillä. Ottaen huomioon, että Michael Mann on työstänyt elokuvaa jo kahden vuosikymmenen ajan, on hämmentävää, kuinka sinne suuntaan vasemmalla kädellä hutaistulta lopputulos ajoittain tuntuu. Muun muassa Viimeisen mohikaanin (The Last of the Mohicans - 1991), Heat - ajojahdin (Heat - 1995) ja Collateral - väärän ajan väärän paikan (Collateral - 2004) ohjaajalta odottaisi huomattavasti säväyttävämpää ja koukuttavampaa menoa.

Jos katsojana odottaa bensiininkatkuista ja nopeatempoista autourheiluelokuvaa, kannattaa kääntyä alussa mainitun Le Mans 66 - täydellä teholla -elokuvan puoleen, johon Ferrarin alkuperäiseksi tähdeksi kaavailtu Christian Bale tosiaan loikkasi. Ferrari on enemmän elokuva miehestä näiden tunnettujen autojen takana. Tai oikeastaan vain pieni palanen hänen elämästään. 1957 oli aikamoinen vuosi Enzo Ferrarille, mutta pelkästään siihen keskittyminen tekee osittain hallaa elokuvalle. Oli kyse sitten käsikirjoituksesta (josta kunnia lopputeksteissä on annettu yksin viisitoista vuotta sitten menehtyneelle Troy Kennedy Martinille), leikkauksesta tai Mannin tietoisesta valinnasta, eheän elokuvan sijaan Ferrari tuntuu lopulta parilta jaksolta Ferrarista kertovasta minisarjasta. Seasta löytyy useita hyviä kohtauksia ja huipennuksena toimiva tuhannen mailin Mille Miglia -kisa pitää kelvollisesti otteessaan. Kokonaisuutena filmi jää kuitenkin yhdeksi Mannin uran tasapaksuimmista ja unohdettavimmista.




Teknisiltä ansioiltaan Ferrari on kuitenkin pääasiassa pätevästi tehty. Se on hyvin kuvattu ja etenkin Mille Miglia -kaahailusta löytyy komeaa kameratyöskentelyä. Erikoistehosteet näyttävät tosin kömpelöiltä, oli kyse sitten selvistä ihmisnukeista tai viimeistelemättömistä digiefekteistä, jotka saavat esimerkiksi alkupäässä traagiseksi tarkoitetun kolarin näyttämään lähinnä koomiselta. Lavastus-, puvustus- ja maskeeraustiimit tekevät hyvää työtä ajankuvan kanssa, sekä muokatessaan Adam Driverista enemmän esikuvansa näköistä. Äänitys on ajoittain heikkoa ja muutamissa kohtauksissa voi kuulla vaatteiden hankaavan mikrofonia vasten. Muu äänimaailma kuitenkin toimii Daniel Pembertonin säveltämiä musiikkeja myöten.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.2.2024
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Ferrari, 2023, STX Entertainment, Forward Pass, Ketchup Entertainment, Storyteller Productions, Iervolino & Lady Bacardi Entertainment, Esme Grace Media/COIL, Red Sea Film Fund


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti