Arvostelu: Mad Max 2 - asfalttisoturi (Mad Max 2 - 1981)

MAD MAX 2 - ASFALTTISOTURI

MAD MAX 2

Ohjaus: George Miller

Pääosissa: Mel Gibson, Bruce Spence, Mike Preston, Max Phipps, Kjell Nilsson, Emil Minty, Vernon Wells, Virginia Hey, Arkie Whiteley, Steven J. Spears, Moira Claux, Syd Heylen ja David Downer

Genre: toiminta

Kesto: 1 tunti 36 minuuttia

Ikäraja: 16

George Millerin esikoiselokuva, Mel Gibsonin tähdittämä Mad Max (1979) oli taloudellinen hitti, joka voitti vähitellen myös kriitikot puolelleen. Elokuvan suosio herätti Hollywoodin kiinnostuksen Milleriin ja Gibsoniin, ja Milleriä houkuteltiinkin ohjaamaan muun muassa ensimmäinen Rambo-elokuva, Taistelija (First Blood - 1982). Miller ei ollut kiinnostunut siitä, vaan hän halusi tehdä leffan rockista, joka kulki pitkään työnimellä "Roxanne". Projekti ei kuitenkaan edennyt, jolloin Miller alkoikin pohtia Mad Maxin jatko-osan tekemistä. Todella pienellä budjetilla tehdyn ensimmäisen elokuvan menestyksen myötä Miller sai jatko-osaa varten kymmenkertaisen budjetin. Kuvaukset käynnistyivät alkuvuodesta 1981 ja lopulta samaisen vuoden joulukuussa ensi-iltansa sai Mad Max 2, joka julkaistiin Yhdysvalloissa keväällä 1982 nimellä The Road Warrior ja Suomeen elokuva saapui jouluna 1982 näiden kahden tittelin yhdistelmällä Mad Max 2 - asfalttisoturi. Elokuva oli hitti, joskin se ei yltänyt ensimmäisen osan korkeisiin lipputuloihin. Se kuitenkin voitti välittömästi niin katsojat kuin kriitikot puolelleen, sekä voitti kotimaassaan Australiassa useita AACTA-palkintoja, muun muassa ohjauksesta, lavastuksesta, puvustuksesta ja leikkauksesta. Vuosien varrella leffan arvostus on vain kasvanut ja nykyään Mad Max 2 - asfalttisoturia pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista toimintaelokuvista. Itse katsoin elokuvan alkuvuodesta 2015, odotellessani sarjan neljännen osan, Mad Max: Fury Roadin (2015) ilmestymistä. Pidin jatko-osasta enemmän kuin alkuperäisestä, mutten ole katsonut sitä toistamiseen. Kuitenkin nyt kun elokuvasarja on jälleen saamassa jatkoa elokuvalla Furiosa: A Mad Max Saga (2024), päätin katsoa alkuperäistrilogian uudestaan ja samalla arvostella sen. Katsoin Mad Max 2 - asfalttisoturin jo viikkoa ensimmäisen leffan jälkeen.

Perheensä menettänyt Max Rockatansky ajelee ympäri suuren sodan tuhoamaa maailmaa, etsien ruokaa ja bensiiniä, kun hän päätyy auttamaan pientä kylää, jota piinaa häijy lordi Humungus barbaarijoukkoineen.

Mel Gibson tekee paluun rooliinsa Max Rockatanskyksi, joka vaimonsa ja lapsensa murhan jälkeen erosi poliisivoimista ja ajelee nyt koiransa kanssa ympäri aavikoitunutta Australiaa, etsien ruokaa ja bensiiniä, sekä joutuen ongelmiin erilaisten tahojen kanssa. Jo ensimmäisessä Mad Maxissa Gibson esitteli karismaansa ratin takana, mutta Mad Max 2:ssa mies pääsee vielä paremmin vauhtiin asfalttisoturina. Gibson pysyttelee lähinnä yhdessä ilmeessä, mutta näyttää myös oikeilla hetkillä enemmänkin tunteita, yleensä silloin kun kukaan muu ei näe. Maxista kirjoitetaan tälläkin kertaa kiinnostava ja hänen kehityksensä elokuvan aikana on onnistunut. Hahmoa kiinnostaa lähinnä oma selviytymisensä, mutta asiat muuttuvat hiljalleen, kun hän päätyy keskelle kahden ryhmän konfliktia. Koirakaverin ohella toimivan lisänsä Maxiin tuo hänen jalkatukensa, jollaisia harvemmin näkee toimintaelokuvien keulakuvilla.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Bruce Spence vekkulina helikopteripilottina, joka takertuu Maxin mukaan, Mike Preston Pappagallona, joka johtaa pientä öljypumppujen ympärille rakennettua kylää, jossa asustavat myös esimerkiksi Virginia Heyn esittämä soturinainen, Emil Mintyn näyttelemä villi lapsi ja Steven J. Spearsin esittämä mekaanikko, sekä ruotsalainen Kjell Nilsson barbaarien joukkoa komentavana lordi Humungusina ja esimerkiksi Max Phipps ja Vernon Wells tätä seuraavina roistoina. Sivunäyttelijätkin tekevät suurimmaksi osaksi hyvää työtä. Spence tuo muuten varsin synkeään elokuvaan hyvää huumoria pilottihahmollaan, kun taas Minty toimii villilapsena, joka alkaa idolisoimaan Maxia. Nilsson näyttää aluksi koomiselta Humungusina, joka näyttää siltä kuin Perjantai 13. päivä -kauhuleffojen (Friday the 13th - 1980-2009) murhaaja Jason Voorhees olisi käynyt vaateostoksilla seksikaupassa, mutta hän onnistuu luomaan hahmosta uhkaavan vastuksen Maxille ja kyläläisille.

Alkuperäinen Mad Max -elokuva oli erittäin pätevä ja pieneen budjettiinsa nähden yllättävänkin säväyttävä toimintaraina. Mad Max 2 - asfalttisoturin katsomisen jälkeen ensimmäinen elokuva alkaa kuitenkin tuntua pikemminkin harjoitustyöltä. Harvoin jatko-osa nostaa tasoaan näin reippaasti kaikilla osa-alueilla. Mel Gibson on vielä vakuuttavampi kameran edessä ja George Miller on vielä näppärämpi kameran takana. Lopputuloksena on mahtava toimintaelokuva, joka pistää yhä yli 40 vuotta ilmestymisensä jälkeen suuren osan lajityypin edustajista nurkkaan häpeämään. Ilman mitään tietokonetehosteita toteutetut autokohtaukset vauhdikkaine takaa-ajoineen ja huimine stuntteineen ovat edelleen äärimmäisen komeaa seurattavaa ja niin adrenaliini kuin jännitys vain kasvavat elokuvan edetessä. 

Oikeastaan vain henkilökohtaisesta konfliktista ja kostosta kertova juoni oli vahvempaa antia ykkösosassa, kun jatko-osassa Max lähinnä vain ilmestyy paikalle kahden muun porukan välienselvittelyn keskelle. Tarinankerronta on kuitenkin väkevämpää ja Miller onkin entistä enemmän halunnut panostaa visuaaliseen kerrontaan ja minimoida dialogia entisestään. Sen lisäksi siinä, missä ykkösleffan varsinainen kostoretki elokuvan lopussa jäi turhan lyhyeksi, Asfalttisoturin bensankatkuinen huipennus ei todellakaan jätä millään lailla kylmäksi. Vaikka viimeksikin Miller ja kumppanit saivat tyylikästä jälkeä aikaan aikamoisella pikkusummalla, jatko-osan moninkertainen budjetti näkyy ja kuuluu kyllä kaikin tavoin. Kun ykkösosassa sivilisaatio oli vasta romahtamisen partaalla, jatko-osa sijoittuu jo kunnon maailmanlopun karuihin maisemiin.

Puolentoista tunnin kesto on tälläkin kertaa tehokkaan napakka mitta elokuvalle ja menosta on turhat karsittu pois. Toimintaa riittää ja sitä kasvatellaan koko ajan kohti huippuaan finaalissa. Vaikka Miller joutuikin leikkaamaan leffasta pahimpia raakuuksia varsin runsaalla kädellä, jotta se myönnettiin eri tahojen toimesta julkaisukelvolliseksi, on väkivalta tälläkin kertaa brutaalia. Toiminnan ohelle löytyy muutakin sisältöä, oli kyse sitten pilotin tuomasta huumorista, pienestä romantiikan vireestä lämpimään sydämeen, kun Max alkaa hiljalleen hyväksyä muitakin ihmisiä ympärilleen. 

Ensimmäisen Mad Maxin teosta kokemusta rikkaampi George Miller tykittelee vaikuttavasti menemään jatko-osan ohjaksissa, rakentaen toinen toistaan hienompia toimintakohtauksia. Millerillä on myös tarkkaa silmää huikeille visuaalisuuksille. Mad Max 2 - asfalttisoturi on nimittäin erinomaisesti kuvattu. Kameratyöskentely on todella näyttävää, oli kyse sitten etu- ja taka-alaa esimerkillisesti hyödyntävästä kuvasommittelusta, tarkkaan suunnitelluista kamera-ajoista tai hurjista laajoista kuvista, joissa monien kulkuneuvojen aiheuttama kaaos pääsee tosissaan oikeuksiinsa. Lavasteet ovat hienot, maskeeraukset mainiot ja erikoistehosteet vaikuttavat. Puvustajat ovat tehneet varsin kummia ratkaisuja Humungusin joukon kanssa, mutta vähitellen joistain erittäin tuhmista orgioista paikalle tupsahtaneiden näköisiin ukkoihin tottuu. Ääniefektit rymistelevät hyvin menemään ja Brian Mayn (joka ei vieläkään ole se Queenin kitaristi) säveltämät musiikit tehostavat räjähtävää menoa entisestään.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.9.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Mad Max 2, 1981, Kennedy Miller Productions