Arvostelu: Commando (1985)

COMMANDO

Ohjaus: Mark L. Lester

Pääosissa: Arnold Schwarzenegger, Rae Dawn Chong, Vernon Wells, Dan Hedaya, Alyssa Milano, James Olson, David Patrick Kelly, Charles Meshack, Bill Duke, Drew Snyder, Michael Delano ja Bill Paxton

Genre: toiminta

Kesto: 1 tunti 30 minuuttia

Ikäraja: 16

Commando on Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä toimintaelokuva. Jeph Loeb työsti elokuvan alkuperäisen tarinan, joka kertoi väkivallasta luopuneesta israelilaissotilaasta ja jonka päärooliin kaavailtiin Kiss-yhtyeen basistia Gene Simmonsia. Simmons kuitenkin torjui elokuvan ja tilalle valikoitui lopulta Schwarzenegger. Steven E. de Souza kirjoitti elokuvan käsikirjoituksen uusiksi ja kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 1985. Lopulta Commando sai maailmanensi-iltansa 4. lokakuuta 1985 - tasan 40 vuotta sitten! Elokuva sai kriitikoilta ristiriitaisen vastaanoton, mutta se oli taloudellinen hitti. Leffalle on myös vuosien varrella kehkeytynyt maine yhtenä kaikkien aikojen kovimmista toimintaelokuvista. Itse näin Commandon ensimmäistä kertaa yli kymmenen vuotta sitten, jolloin pidin sitä varsin viihdyttävänä. En ole katsonut leffaa uudestaan, mutta nyt kun huomasin sen täyttävän 40 vuotta, päätin juhlan kunniaksi pistää Commandon vihdoin pyörimään ja samalla arvostella elokuvan.

Eläköitynyt armeijan eversti John Matrix pakotetaan takaisin toimintaan, kun hänen entinen tiimiläisensä sieppaa hänen tyttärensä ja kiristää häntä salamurhaamaan eteläamerikkalaisen valtion presidentin.

Gene Simmonsin kieltäydyttyä elokuvasta, Commandon päärooliin John Matrixiksi valittiin Arnold Schwarzenegger, joka oli tuohon aikaan tekemässä kovaa kiitoa Hollywoodin isoimmaksi toimintastaraksi leffojen Conan - barbaari (Conan the Barbarian - 1982) ja Terminator - tuhoaja (The Terminator - 1984) myötä. Vaikkei Schwarzenegger ole mikään Oscar-tason luonnenäyttelijä, hän istuu tällaiseen rooliin enemmän kuin täydellisesti. John Matrix on eläköitynyt armeijan eversti, joka on jättänyt sotimiset taakseen kasvattaakseen tytärtään Jennyä (Alyssa Milano), joka on hänelle kaikki kaikessa. Joten kun Jenny siepataan, Matrix päättää tehdä kaikkensa tytön pelastamiseksi. Schwarzenegger uhkuu karismaa varsinaisena supersotilaana, joka tappaa pahiksia minkä ehtii, haistaa väijyvän vihollisen ja repii vaikka puhelinkopin irti maasta paljain käsin, toki vekkuleita repliikkejä samalla laukoen. Matrixina Schwarzenegger sementoi asemaansa kaikkien aikojen toimintastarana, eikä tälle äijälle kehtaisi missään nimessä ryttyillä.

     Elokuvassa nähdään myös James Olson Matrixin vanhana kenraalina Kirbynä, Vernon Wells Matrixin entisenä tiimiläisenä Bennettinä, Dan Hedaya Bennettin palkanneena Ariuksena, joka haluaa hyödyntää Matrixia syrjäyttämään fiktiivisen Val Verden valtion presidentin vallasta, Charles Meshack ja David Patrick Kelly Ariuksen kätyreinä Henriquesina ja Sullynä, sekä Rae Dawn Chong matkaan tarttuvana lentoemäntä Cindynä. Näyttelijätyö on läpi leffan ailahtelevaa, mutta kaikki periaatteessa ajavat asiansa. Mad Max 2 - asfalttisoturista (Mad Max 2 - 1981) tuttu Wells on oivan tärähtänyt Matrixia vihaavana Bennettinä.

On helppoa ymmärtää, miksi Commando on niin suosittu toimintaelokuvafanien keskuudessa, etenkin niiden, jotka olivat nuoria elokuvan ilmestymisen aikaan 1980-luvulla. Kyseessä on ehta toimintaspektaakkeli, johon kiteytyy aika lailla kaikki genren kliseet ja kasarijuusto, niin hyvässä kuin varmasti jonkun muun mielestä myös pahassa. Elokuva tihkuu testosteronia ja se on täynnä nasevia heittoja. Puolentoista tunnin kesto myös takaa tiiviin napakan paketin, josta ei turhaa tyhjäkäyntiä löydy. Elokuva nappaa välittömästi mukaansa, eikä irrota otettaan ennen kuin lopputekstit rullaavat. Jännite pidetään kaiken aikaa yllä, vaikkei juuri kenestäkään ole pahemmin vastusta Matrixille. Arius voisi palkata parempia sotilaita, sillä nämä heput eivät osu juuri mihinkään.

Commando myös tarjoaa aivan perhanan komeaa ja viihdyttävää toimintamäiskettä, jota seuratessa ei aika käy pitkäksi. Elokuva kasvattelee onnistuneesti menoaan pitkin kestoaan, tarjoten niin vauhdikasta takaa-ajoa, intiimimpiä lähitappeluita kuin lopulta todellista konetuliaseiden ja räjähdysten juhlaa. Massiiviseksi paisuva finaali ei aiheuta ähkyä, sillä siinä keksitään niin luovia tapoja pistää ihmisiä päiviltä, minkä lisäksi menossa on juuri sopivasti kieli poskessa. Yksi isoimmista syistä, miksi pidin Commandosta niin paljon, on nimenomaan sen huumori. Mistään puhtaasta toimintakomediasta ei ole kyse, mutta kyllä leffa hyvät naurut tarjoaa useampaan otteeseen. Ei elokuva missään nimessä ole mikään korkeakulttuurinen klassikko, mutta omassa lajityypissään se edustaa parhaimmistoa ja leffa löytyy ihan syystä toimintafanien suosikkielokuvien joukosta.

Elokuvan ohjauksesta vastasi Mark L. Lester ja Commando jäikin miehen tunnetuimmaksi työksi. Lester on selvästi halunnut pitää hauskaa elokuvan kanssa, mutta tarjoten silti päheää meininkiä. Steven E. de Souzan työstämä käsikirjoitus on äärimmäisen yksinkertainen, mutta osittain juuri siksi niin toimiva. Commando on myös hyvin kuvattu ja pääasiassa sujuvasti leikattu kasaan. Lavasteet ovat oivalliset, mutta puvustus on vaihtelevaa. Lopussa Matrixin sotasopa on vaikuttava, mutta sen sijaan Bennettin asuvalinta on lievästi sanottuna erikoinen. Käytännön tehosteet ovat todella näyttävät ja visuaalisuuksia tukee tietty vahva äänimaailma, joka jylisee ja rymisee. James Hornerin säveltämät musiikit ovat mahtavat ja pitävät tunnelmaa korkealla alusta loppuun. 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.6.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Commando, 1985, Twentieth Century Fox, Silver Pictures, SLM Production Group

Arvostelu: Mad Max 2 - asfalttisoturi (Mad Max 2 - 1981)

MAD MAX 2 - ASFALTTISOTURI

MAD MAX 2

Ohjaus: George Miller

Pääosissa: Mel Gibson, Bruce Spence, Mike Preston, Max Phipps, Kjell Nilsson, Emil Minty, Vernon Wells, Virginia Hey, Arkie Whiteley, Steven J. Spears, Moira Claux, Syd Heylen ja David Downer

Genre: toiminta

Kesto: 1 tunti 36 minuuttia

Ikäraja: 16

George Millerin esikoiselokuva, Mel Gibsonin tähdittämä Mad Max (1979) oli taloudellinen hitti, joka voitti vähitellen myös kriitikot puolelleen. Elokuvan suosio herätti Hollywoodin kiinnostuksen Milleriin ja Gibsoniin, ja Milleriä houkuteltiinkin ohjaamaan muun muassa ensimmäinen Rambo-elokuva, Taistelija (First Blood - 1982). Miller ei ollut kiinnostunut siitä, vaan hän halusi tehdä leffan rockista, joka kulki pitkään työnimellä "Roxanne". Projekti ei kuitenkaan edennyt, jolloin Miller alkoikin pohtia Mad Maxin jatko-osan tekemistä. Todella pienellä budjetilla tehdyn ensimmäisen elokuvan menestyksen myötä Miller sai jatko-osaa varten kymmenkertaisen budjetin. Kuvaukset käynnistyivät alkuvuodesta 1981 ja lopulta samaisen vuoden joulukuussa ensi-iltansa sai Mad Max 2, joka julkaistiin Yhdysvalloissa keväällä 1982 nimellä The Road Warrior ja Suomeen elokuva saapui jouluna 1982 näiden kahden tittelin yhdistelmällä Mad Max 2 - asfalttisoturi. Elokuva oli hitti, joskin se ei yltänyt ensimmäisen osan korkeisiin lipputuloihin. Se kuitenkin voitti välittömästi niin katsojat kuin kriitikot puolelleen, sekä voitti kotimaassaan Australiassa useita AACTA-palkintoja, muun muassa ohjauksesta, lavastuksesta, puvustuksesta ja leikkauksesta. Vuosien varrella leffan arvostus on vain kasvanut ja nykyään Mad Max 2 - asfalttisoturia pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista toimintaelokuvista. Itse katsoin elokuvan alkuvuodesta 2015, odotellessani sarjan neljännen osan, Mad Max: Fury Roadin (2015) ilmestymistä. Pidin jatko-osasta enemmän kuin alkuperäisestä, mutten ole katsonut sitä toistamiseen. Kuitenkin nyt kun elokuvasarja on jälleen saamassa jatkoa elokuvalla Furiosa: A Mad Max Saga (2024), päätin katsoa alkuperäistrilogian uudestaan ja samalla arvostella sen. Katsoin Mad Max 2 - asfalttisoturin jo viikkoa ensimmäisen leffan jälkeen.

Perheensä menettänyt Max Rockatansky ajelee ympäri suuren sodan tuhoamaa maailmaa, etsien ruokaa ja bensiiniä, kun hän päätyy auttamaan pientä kylää, jota piinaa häijy lordi Humungus barbaarijoukkoineen.

Mel Gibson tekee paluun rooliinsa Max Rockatanskyksi, joka vaimonsa ja lapsensa murhan jälkeen erosi poliisivoimista ja ajelee nyt koiransa kanssa ympäri aavikoitunutta Australiaa, etsien ruokaa ja bensiiniä, sekä joutuen ongelmiin erilaisten tahojen kanssa. Jo ensimmäisessä Mad Maxissa Gibson esitteli karismaansa ratin takana, mutta Mad Max 2:ssa mies pääsee vielä paremmin vauhtiin asfalttisoturina. Gibson pysyttelee lähinnä yhdessä ilmeessä, mutta näyttää myös oikeilla hetkillä enemmänkin tunteita, yleensä silloin kun kukaan muu ei näe. Maxista kirjoitetaan tälläkin kertaa kiinnostava ja hänen kehityksensä elokuvan aikana on onnistunut. Hahmoa kiinnostaa lähinnä oma selviytymisensä, mutta asiat muuttuvat hiljalleen, kun hän päätyy keskelle kahden ryhmän konfliktia. Koirakaverin ohella toimivan lisänsä Maxiin tuo hänen jalkatukensa, jollaisia harvemmin näkee toimintaelokuvien keulakuvilla.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Bruce Spence vekkulina helikopteripilottina, joka takertuu Maxin mukaan, Mike Preston Pappagallona, joka johtaa pientä öljypumppujen ympärille rakennettua kylää, jossa asustavat myös esimerkiksi Virginia Heyn esittämä soturinainen, Emil Mintyn näyttelemä villi lapsi ja Steven J. Spearsin esittämä mekaanikko, sekä ruotsalainen Kjell Nilsson barbaarien joukkoa komentavana lordi Humungusina ja esimerkiksi Max Phipps ja Vernon Wells tätä seuraavina roistoina. Sivunäyttelijätkin tekevät suurimmaksi osaksi hyvää työtä. Spence tuo muuten varsin synkeään elokuvaan hyvää huumoria pilottihahmollaan, kun taas Minty toimii villilapsena, joka alkaa idolisoimaan Maxia. Nilsson näyttää aluksi koomiselta Humungusina, joka näyttää siltä kuin Perjantai 13. päivä -kauhuleffojen (Friday the 13th - 1980-2009) murhaaja Jason Voorhees olisi käynyt vaateostoksilla seksikaupassa, mutta hän onnistuu luomaan hahmosta uhkaavan vastuksen Maxille ja kyläläisille.

Alkuperäinen Mad Max -elokuva oli erittäin pätevä ja pieneen budjettiinsa nähden yllättävänkin säväyttävä toimintaraina. Mad Max 2 - asfalttisoturin katsomisen jälkeen ensimmäinen elokuva alkaa kuitenkin tuntua pikemminkin harjoitustyöltä. Harvoin jatko-osa nostaa tasoaan näin reippaasti kaikilla osa-alueilla. Mel Gibson on vielä vakuuttavampi kameran edessä ja George Miller on vielä näppärämpi kameran takana. Lopputuloksena on mahtava toimintaelokuva, joka pistää yhä yli 40 vuotta ilmestymisensä jälkeen suuren osan lajityypin edustajista nurkkaan häpeämään. Ilman mitään tietokonetehosteita toteutetut autokohtaukset vauhdikkaine takaa-ajoineen ja huimine stuntteineen ovat edelleen äärimmäisen komeaa seurattavaa ja niin adrenaliini kuin jännitys vain kasvavat elokuvan edetessä. 

Oikeastaan vain henkilökohtaisesta konfliktista ja kostosta kertova juoni oli vahvempaa antia ykkösosassa, kun jatko-osassa Max lähinnä vain ilmestyy paikalle kahden muun porukan välienselvittelyn keskelle. Tarinankerronta on kuitenkin väkevämpää ja Miller onkin entistä enemmän halunnut panostaa visuaaliseen kerrontaan ja minimoida dialogia entisestään. Sen lisäksi siinä, missä ykkösleffan varsinainen kostoretki elokuvan lopussa jäi turhan lyhyeksi, Asfalttisoturin bensankatkuinen huipennus ei todellakaan jätä millään lailla kylmäksi. Vaikka viimeksikin Miller ja kumppanit saivat tyylikästä jälkeä aikaan aikamoisella pikkusummalla, jatko-osan moninkertainen budjetti näkyy ja kuuluu kyllä kaikin tavoin. Kun ykkösosassa sivilisaatio oli vasta romahtamisen partaalla, jatko-osa sijoittuu jo kunnon maailmanlopun karuihin maisemiin.

Puolentoista tunnin kesto on tälläkin kertaa tehokkaan napakka mitta elokuvalle ja menosta on turhat karsittu pois. Toimintaa riittää ja sitä kasvatellaan koko ajan kohti huippuaan finaalissa. Vaikka Miller joutuikin leikkaamaan leffasta pahimpia raakuuksia varsin runsaalla kädellä, jotta se myönnettiin eri tahojen toimesta julkaisukelvolliseksi, on väkivalta tälläkin kertaa brutaalia. Toiminnan ohelle löytyy muutakin sisältöä, oli kyse sitten pilotin tuomasta huumorista, pienestä romantiikan vireestä lämpimään sydämeen, kun Max alkaa hiljalleen hyväksyä muitakin ihmisiä ympärilleen. 

Ensimmäisen Mad Maxin teosta kokemusta rikkaampi George Miller tykittelee vaikuttavasti menemään jatko-osan ohjaksissa, rakentaen toinen toistaan hienompia toimintakohtauksia. Millerillä on myös tarkkaa silmää huikeille visuaalisuuksille. Mad Max 2 - asfalttisoturi on nimittäin erinomaisesti kuvattu. Kameratyöskentely on todella näyttävää, oli kyse sitten etu- ja taka-alaa esimerkillisesti hyödyntävästä kuvasommittelusta, tarkkaan suunnitelluista kamera-ajoista tai hurjista laajoista kuvista, joissa monien kulkuneuvojen aiheuttama kaaos pääsee tosissaan oikeuksiinsa. Lavasteet ovat hienot, maskeeraukset mainiot ja erikoistehosteet vaikuttavat. Puvustajat ovat tehneet varsin kummia ratkaisuja Humungusin joukon kanssa, mutta vähitellen joistain erittäin tuhmista orgioista paikalle tupsahtaneiden näköisiin ukkoihin tottuu. Ääniefektit rymistelevät hyvin menemään ja Brian Mayn (joka ei vieläkään ole se Queenin kitaristi) säveltämät musiikit tehostavat räjähtävää menoa entisestään.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.9.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Mad Max 2, 1981, Kennedy Miller Productions