PROPELLER ONE-WAY NIGHT COACH
Ohjaus: John Travolta
Näyttelijät: Clark Shotwell, Kelly Eviston-Quinnett, John Travolta, Ella Bleu Travolta, Olga Hoffman, Brian Murphy, C. Andrew Garrison, Miles McMahon, Ann Travolta, Ellen Travolta, Margaret Travolta ja Joey Travolta
Genre: draama
Kesto: 1 tunti 1 minuutti
Ikäraja: 7
Propeller One-Way Night Coach perustuu näyttelijä John Travoltan samannimiseen lastenkirjaan vuodelta 1997. Vuonna 2025 Travolta paljasti itse tekevänsä kirjansa pohjalta elokuvasovituksen, toimien ensimmäistä kertaa ohjaajana. Kuvaukset käynnistyivät kesällä 2025 ja maailmanensi-iltansa Propeller One-Way Night Coach sai toukokuussa 2026 Cannesin elokuvajuhlilla. Nyt elokuva on julkaistu maailmalla Apple TV:n kautta. Itse en ollut kuullutkaan koko jutusta, ennen kuin leffa oli jo ilmestynyt Apple TV:n valikoimaan. Kun huomasin, että kyseessä on John Travoltan esikoisohjaus, joka vieläpä pohjautuu miehen omaan kirjaan, kiinnostukseni heräsi ja eräänä päivänä katsoin Propeller One-Way Night Coachin.
Loppuvuodesta 1962 lentämisestä innostuneen Jeff-pojan unelma käy toteen, kun hän pääsee ihka oikean lentokoneen kyytiin, Jeffin ja hänen äitinsä matkustaessa Los Angelesiin, jotta hänen äitinsä voisi kokeilla onneaan Hollywoodissa.
Elokuvan pääroolissa kahdeksanvuotiaana Jeff-poikana nähdään ensikertalainen Clark Shotwell, joka on oiva valinta. Sympaattinen Shotwell tulkitsee hyvin hahmonsa intoa lentämistä kohtaan ja hänen riemunsa on tarttuvaa, kun Jeff saa kuulla, että hän pääsee vihdoin ja viimein ensimmäistä kertaa elämässään lentämään aidolla lentokoneella. Matkan syynä on hänen näyttelijäksi pyrkivän äitinsä Helenin (Kelly Eviston-Quinnett) yritys lyödä läpi Hollywoodissa, minkä takia äiti ja poika reissaavat kohti Los Angelesia. Shotwellin tavoin myös Eviston-Quinnett on hyvä valinta osaansa. Hänestä löytyy oikeanlaista äitimäisyyttä, mutta samalla tiettyä diivamaisuutta, Helenin ollessa varma kirkkaasta tulevaisuudestaan filmitähtenä. Shotwellin ja Eviston-Quinnettin John Travolta onkin sitten ympäröinyt lähinnä sukulaisillaan. Joey-veli, siskot Ellen, Ann ja Margaret, sekä tytär Ella Bleu Travolta esittävät eri hahmoja Jeffin isoäidistä lentoemäntiin ja radiokuuluttajiin. Toimiipa itse John tarinan kertojana ja nähdään hänet elokuvan lopussa myös pilottina.
Propeller One-Way Night Coach on ristiriitainen tapaus. Toisaalta elokuvasta huokuu John Travoltan aito palo projektia kohtaan. Elokuvassa on ehtaa vilpittömyyttä ja sydäntä mukana. Näyttelemisen lisäksi Travolta on ollut innostunut lapsesta pitäen myös lentämisestä ja Jeffin ja Helen-äidin kautta hän esitteleekin näitä kahta elämänsä ammattia, jotka merkitsevät hänelle enemmän kuin pelkkää työtä. Kyseessä on selvä intohimoprojekti, joka saa katsojan iloiseksi Travoltan puolesta, että hän pääsi toteuttamaan leffan lähes 30 vuoden jälkeen.
Harmillisesti edes se vilpittömyys ja sydän eivät vielä johda hyvään elokuvaan ja Propeller One-Way Night Coachin ikävä kompastuskivi on Travoltan kokemattomuus niin kirjoittajana kuin ohjaajana. Tietty amatöörimäisyys leijailee leffan yllä ensimmäisestä kohtauksesta asti. Päänäyttelijät Shotwell ja Eviston-Quinnett ovat tosiaan hyviä rooleissaan, mutta eipä Travolta tee hommasta heille helppoa, sillä iso osa leffan dialogista on kiusallisen kornia. Travoltan itsensä nauhoittama kertojaääni kuulostaa jo siltä kuin sen olisi työstänyt tekoäly, sillä niin tietynlaisia kaavoja se mukailee - aivan kuin kone joka yrittää tulkita ihmistunteita. Ymmärrän myös, että leffa rakentuu Travoltalle rakkaan muiston ympärille, mutta jossain kohtaa elokuvan ylisentimentaalisuus ja siirappi alkavat puskea korvista ulos. Toisinaan leffa on jopa tahattoman koominen näinä hetkinä.
Minua ei edes juuri haittaa, ettei tarinassa ole juuri konfliktia, kasvua, jännitettä tai opetuksia, vaan se on yksinkertaisesti äidin ja pojan lentomatka New Yorkista Los Angelesiin, koostuen lähinnä erilaisten ihmisten tapaamisesta reissun aikana. Ongelma muodostuu siitä, kuinka nämä kohtaamiset ovat joko aika latteita tai hitusen kyseenalaisia. Oliko Travoltan pakko roolittaa oma tyttärensä lentoemännäksi, johon Travoltaan itseensä pohjautuva päähenkilö ihastuu? Ja miksi kertojaääni-Jeff kuvailee äitiään seksikkääksi naiseksi? Noh, vain tunnin ja yhden minuutin mitassa Propeller One-Way Night Coach on sentään todella lyhyt elokuva. Tosin ottaen huomioon, kuinka leffa tuntuu usein enemmän mainokselta TWA-lentoyhtiölle, mainokseksi tunti ja minuutti on taas aivan liian pitkä.
Teknisesti Propeller One-Way Night Coach on kuitenkin pääasiassa kelvollinen, vaikka yhdessä kohtaa huomasin, että selin kameraan oleva Jeff jatkoi puhumistaan, mutta hänet on mykistetty hetkellisesti ennen kanssakeskustelijan vuoroa vastata. Pidin paljon leffan vanhanaikaisesta, jopa aika satumaisesta estetiikasta, oli kyse sitten kameratyöskentelystä, lavasteista, asuista tai lämpimästä värimaailmasta. Tehosteet näyttävät suurimman osan ajasta hyviltä ja äänityöskentelykin on kelvollista Tim Aaronsin, Alec Puron ja Eric Meyersin säveltämiä musiikkeja myöten. Kolmikon työ olisi riittänyt oikein hyvin, ilman että leffaan olisi tarvinnut tunkea kaikista kliseisimpiä lentämiseen liittyviä biisejä. Suomalaiskatsojille todennäköistä huvitusta tarjoaa Francis Lain melodia Un homme et une femme, jonka moni yhdistää Silja Linen mainoksiin.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.7.2026
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Propeller One-Way Night Coach, Yhdysvallat, 2026, JTP Films, Kids At Play
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti