Arvostelu: Ihmeperhe (The Incredibles - 2004)

IHMEPERHE

THE INCREDIBLES

Ohjaus: Brad Bird
Pääosissa: Craig T. Nelson, Holly Hunter, Sarah Vowell, Spencer Fox, Jason Lee, Samuel L. Jackson, Elizabeth Peña, Brad Bird, Wallace Shawn ja John Ratzenberger
Genre: animaatio, supersankarielokuva, toiminta
Kesto: 1 tunti 55 minuuttia
Ikäraja: 7

The Incredibles, eli suomalaisittain Ihmeperhe on Pixar-yhtiön kuudes animaatioelokuva. Leffan idea syntyi ohjaaja Brad Birdille jo 1990-luvun alussa, mutta hän päättikin tehdä toisen suunnittelemansa elokuvan, Rautajätin (The Iron Giant - 1999). Se ei kuitenkaan menestynyt toivotulla tavalla, joten Bird päätti kokeilla onneaan ehdottamalla supersankarileffan ideaa ystävälleen John Lasseterille Pixarilla. Alunperin filmin oli tarkoitus olla piirrosanimaatio, mutta se päätettiin toteuttaa tietokoneella muiden Pixar-leffojen tapaan. Kyseessä oli yhtiön ensimmäinen elokuva, jossa henkilöt olivat ihmisiä, joten yhtiö joutui harjoittelemaan ihmisten animoimista kauan leffan tekoa varten. Koska animaatioprosessi oli niin hankalaa, Disney ehdotti, että filmi tehtäisiinkin oikeiden näyttelijöiden kanssa. Elokuva kuitenkin pidettiin animaationa ja se sai ensi-iltansa loppuvuodesta 2004. Ihmeperhe oli suuri menestys, minkä lisäksi se sai paljon ylistystä kriitikoilta. Filmi oli ehdolla jopa neljästä Oscar-palkinnosta, joista se voitti kaksi; parhaan animaatioelokuvan ja parhaiden äänitehosteiden palkinnot. Elokuva on jäänyt elämään yhtenä 2000-luvun suosituimpana animaatioleffana. Itse näin Ihmeperheen elokuvateatterissa, kun se ilmestyi ja silloin se oli tietty paras juttu ikinä. Leffa oli yksi suosikeistani, kun olin lapsi ja se on yksi suosikeistani edelleen! Olen nähnyt sen useasti uudestaan vuosien varrella ja nyt kun elokuva on viimein saamassa kauan toivotun jatko-osan Ihmeperhe 2 (Incredibles 2 - 2018), oli jälleen aika vilkaista Ihmeperhe ja arvostella se.

Ulkoisesti Vaaran perhe vaikuttaa täysin normaalilta, mutta todellisuudessa he omaavat supervoimia. Vaikka supersankarit ovat olleet jo vuosia laittomia, Ilari-isä saa tehtävän, jossa tarvitaan hänen alter egoaan, Herra Ihmettä. Tehtävä imaisee lopulta koko perheen seikkailuun.

Ihmeperheen jäsenet ovat aivan mahtavia! He ovat selvästi samaistuttavimmat supersankarit sitten koulupoika Peter Parkerin eli Hämähäkkimiehen jälkeen. Ensinnäkin perheen isä, Ilari "Ilu" Vaara (Craig T. Nelson) eli Herra Ihme kärsii pahasta keski-iän kriisistä. Hän haikailee jatkuvasti nuoruutensa perään, kun hän oli vielä suosittu ja ketterä supersankari. Onkin hauska katsoa, kun hän yrittää vanhemmalla iällä elää nuoruuttaan uudestaan, mutta pömppövatsan takia ei liikkuminen ole yhtä helppoa kuin aiemmin. Monet aikuiset voivat helposti samaistua Iluun, sillä hekin haluaisivat välillä elää huolettomampaa nuoruutta, jolloin vastuu lapsista ja töistä ei painanut kaiken aikaa. Herra Ihmeen voima on yliluonnollinen vahvuus, joten pystyy nostamaan äärimmäisen painaviakin asioita.
     Perheen äiti Elli Vaaran (Holly Hunter), eli Neiti Rajattoman voima on taas se, että hänen kehonsa pystyy venymään rajattomasti. Hänkin on useille samaistuttava tapaus. Elli ei samalla tavalla muistele "vanhoja hyviä aikoja", vaan hän on sulkenut riehakkaan menneisyyden elämästään saadessaan lapsia. Kuitenkin pistäessään jälleen puvun päälle, voi katsojana helposti huomata, kuinka paljon Elli on sankaruutta kaivannut. Ihan niin kuin äidit, jotka vakuuttelevat kaikille, ettei elämä ole raskasta, mutta jotka voi nähdä suunnattoman onnellisina, kun he pääsevät viettämään vapaailtaa kavereidensa kanssa.
     Ilulla ja Ellillä on kolme lasta. Vanhin on Ilona (Sarah Vowell); ujo teinityttö, joka on ihastunut luokkansa poikaan, muttei uskalla puhua hänelle. Onkin siis Ilonan onni, että hänen supervoimansa on näkymättömyys. Sen lisäksi hän pystyy myös muodostamaan läpäisemättömiä voimakenttiä. Monet ujot voivat helposti nähdä itsensä Ilonassa, minkä lisäksi monet perheen vanhimmat lapset huomaavat samoja piirteitä, sillä heille kuuluu vastuu nuoremmista sisaruksistaan. Keskimmäinen lapsista on Esa (Spencer Fox), jonka voima on supernopeus. Esa on paljon energisempi tapaus kuin siskonsa ja hän haluaisi päästä urheilemaan, mutta hänen äitinsä ei suostu siihen, sillä muuten pojan voimat paljastuisivat. Ilona ja Esa ovat siinä mielessä todella erilaiset, että Esa haluaisi käyttää voimiaan, kun taas Ilona haluaisi olla täysin normaali. Tavallisten sisarusten tapaan he riitelevät paljon, jolloin onkin mahtavaa nähdä niitä hetkiä, jolloin veli ja sisko ovat täysillä toistensa tukena. Kolmas lapsi on Jaska-vauva, jolla ei ole voimia, minkä takia hän ei pääse mukaan seikkailuun.

Elokuvan pahis on nimeltään Syndrooma (Jason Lee). Hahmolla ei ole voimia, mutta hänelle on keksitty jotain muuta hauskaa tilalle... Syndrooma on erittäin mainio vastus ihmeperheelle menneisyytensä takia, minkä lisäksi hän on kehittänyt ilkeän juonen, joka on yllättävän kekseliäs ja ymmärrettävä. Katsoja ymmärtää myös helposti, miksi Syndroomasta on tullut paha, jolloin hän ei tunnu olevan pahis vain siksi, että supersankarileffa tarvitsee pahiksen.
     Muita hahmoja leffassa ovat Ilun vanha supersankarituttu Julius (Samuel L. Jackson) eli jäävoimilla varustettu Hyytäjä, supersankarien asut valmistava Eira Kuosi (elokuvan ohjaaja Brad Bird), Ilun pomo Huph (Pixarin Toy Story -sarjasta, 1995-, tuttu Wallace "Rex" Shawn), mystinen Mirage-neito (Elizabeth Peña), Vaaran perhettä auttava Riki (Bud Luckey), sekä lastenvahti Mari (Bret Parker). Kuten kaikissa muissakin Pixar-elokuvissa, myös tässä John Ratzenberger tekee ääniroolin. Tällä kertaa hän esittää Raivaaja-nimistä roistoa.

Ihmeperhe ei ole vain mitä parhain supersankarianimaatio, jolla tutustuttaa lapset kyseiseen genreen, vaan se on ihan oikeasti yksi parhaista supersankarielokuvista ikinä! Ensinnäkin leffa on aivan mielettömän nerokas ja kekseliäs. Kuten jo sanoin, perheen hahmoista on tehty todella samaistuttavat, jolloin siitä todella syntyy riemua koko perheen elokuvahetkeen. Jopa Syndroomasta on tehty jollain tapaa samaistuttava, jolloin hänenkin ajatuksenkulkua on helppo seurata. Vaikka hahmot vaikuttavat aluksi yksinkertaisilta, ovat he oikeasti hyvin monipuolisia ja heistä on saatu aikaan yllättävän realistisia, ottaen huomioon että he ovat supersankareita. Upeat hahmot on jo mestarillinen pohja filmille, minkä lisäksi sen huikeasti luotu ajankuva pistää silmiin heti alussa. Leffa lähtee liikkeelle 1950-luvulta, mistä etenkin vanhemmat katsojat voivat ilahtua suuresti, sillä sellaista ei ole erityisemmin nähty tällaisissa leffoissa. Elokuva alkaa yllättäen haastattelulla, joka on saatu näyttämään vanhalta filmikelalta, mitä viestii jo salamannopeasti vilahtava teksti, joka kertoo kyseessä olevan Pixar-yhtiön animaatioteos nimeltä Ihmeperhe. Erittäin tyylikkään prologin jälkeen tapahtuu aikahyppy 1960-luvulle. Vanhempi aikakausi kiehtoo aikuiskatsojia, kun taas lapset kokevat riemua vauhdikkaista tapahtumista ja huimasta seikkailusta - mikä tosin ilahduttaa myös useita aikuisia.

Elokuva ei ole kuitenkaan pelkkää menoa ja meininkiä, vaan se on todella hahmovetoinen kertomus, joka ei kiirehdi, vaan kulkee eteenpäin rauhassa. Tylsiä kohtia ei leffasta silti löydy, sillä siihen on saatu upean mysteeristä tunnelmaa. Muutenkin elokuvan tunnelma on aivan mahtava. Sen lisäksi, että ajankuva tulee esille visuaalisesta puolesta, kuten vaatteista, rakennuksista ja autoista, syntyy se myös tunnelman kautta. Leffasta löytyy nimittäin paikoitellen tiettyä vakoojajännärihenkeä, mitä ei elokuvissa näe enää nykyään. Jännitystä löytyy muutenkin, mikä toimii sekä aikuisille että lapsille. Toimintakohtauksiin on saatu erinomaista jännitettä, minkä lisäksi ne ovat muutenkin loistavasti toteutettuja. Toimintaa on mukana maltillinen määrä ja muun elokuvan tavoin nekin kohtaukset ovat hyvin kekseliäitä ja oivallisen erilaisia toisistaan. Pitkä takaa-ajo viidakossa on aivan huikea ja minun täytyy myöntää, ettei edes monista näytellyistä supersankarielokuvista löydy yhtä täydellistä toimintakohtausta. Myös huumoria on tietysti mukana, mutta sekin on maltillista. Erityisen hauskasta elokuvasta ei ole kyse, mutta eipä se toisaalta haittaa, sillä leffa toimii niin hyvin näin vähällä määrällä vitsejä. Hymy nousee kyllä usein huulille, mutta se tapahtuu pääasiassa mahtavien hahmojen kautta.

Palataan vielä siihen, että kyseessä on täydellinen koko perheen elokuva. Ihan perheen pienimmille leffa ei sovi, sillä mukana on joitain liian hurjia tilanteita. Esimerkiksi yhdessä kohtaa Herra Ihme törmää kuolleen supersankarin karmivaan luurankoon, minkä lisäksi prologissa hän pelastaa jonkun itsemurhayritykseltä. Ihan oikeasti, missä muussa animaatioleffassa on nähty, kun joku päättää hypätä pilvenpiirtäjän katolta päättääksen päivänsä? Ihmeperhe osaa siis olla tarvittaessa yllättävänkin synkkä, mutta se esittää synkkyytensä tarpeeksi hienovaraisesti, jotta lapsilta jäävät varmasti tietyt asiat huomaamatta. Itsekin tajusin vasta vanhemmalla iällä, että kun Mirage soittaa Ilulle, että nyt olisi taas hommia tiedossa, salaa kuunteleva Elli ajattelee, että Ilu pettää häntä toisen naisen kanssa. Filmistä löytyy mestarillisesti erilaisia puolia eri ikäisille, mitkä tekevät siitä suoraan sanottuna täydellisen. Katsoessani Ihmeperhettä arvostelua varten, en keksinyt siitä mitään pahaa sanottavaa. Parin päivän pohdinnan jälkeen päädyinkin siihen tulokseen, että olisi rikos ottaa tältä yhtäkään pistettä pois. Sen draamapuoli on kiehtova, sen toimintakohtaukset ovat jännittäviä, sen viittaukset ovat huikeita, sen hahmot ovat täydellisiä, sen tunnelma on fantastinen, sen tarina on upeasti rakennettu ja se on todella hienosti animoitu.

Nykypäivän Pixar-leffojen tasoa Ihmeperheen animointi ei tosin saavuta, mutta ottaen huomioon, että kyseessä on yhtiön ensimmäinen leffa, jossa ihmiset ovat pääroolissa, ovat hahmot todella hienosti toteutetut. Ongelmani animaatiojäljessä ovat lähinnä pienten yksityiskohtien kanssa. Räjähdykset ja tomun pöllähtämiset näyttävät hieman hätäisesti lisätyiltä ja niihin olisi voinut panostaa enemmän. Muuten filmi on erittäin tyylikästä katseltavaa. On aivan mahtavaa, että Pixar uskalsi antaa Brad Birdille vapaat kädet ohjauksen ja käsikirjoituksen kanssa, sillä hän sai työstettyä aivan mielettömän hienon kokonaisuuden. Bird on saanut mukaan paljon nokkeluuksia, minkä lisäksi vanhempi ajankuva heijastuu selvästi Birdin omista mielenkiinnon kohteista. Ihmeperheen äänitehosteet ovat erinomaiset, minkä lisäksi Michael Giacchinon säveltämät musiikit ovat todella mahtavat! Etenkin leffan tunnusmusiikki saattaa jäädä soimaan päässä loppupäiväksi ja vanhoja James Bond -elokuvia rakastavat voivat tunnistaa tutunkuuloisia teemoja, mitkä vain lisäävät vanhemman ajan jännärin henkeä.

Pixar-elokuvien tavoin myös Ihmeperhe sisältää "easter eggejä", eli piiloviittauksia muihin elokuviin, sarjoihin, hahmoihin, jne. Kyseessä on kuitenkin siinä mielessä poikkeuksellinen Pixar-leffa, ettei se sisällä lainkaan Toy Story - leluelämäästä (Toy Story - 1995) tuttua Pizza Planet -autoa, mikä on nähtävissä yhtiön kaikissa muissa filmeissä. Pixar on kuitenkin pitänyt toisesta perinteestä kiinni ja lisännyt California Institute of the Artsin animaatioluokan huonenumeron A113 jopa kahteen kohtaan. Se on sekä erään kokoushuoneen, että erään vankisellin numero. Leffan alussa Herra Ihmeen seuratessa autonsa kartasta rosvojen lokaatiota, kartalla nähtävät katujen nimet ovat todellisia ja ne ympäröivät Pixarin studiota. Eiran luettelemat kuolleet supersankarit ovat nähtävissä prologissa Ilun ja Ellin häissä, Ilun huoneesta voi bongata nyrkkeilevät lelurobotit Toy Story 2:sta (1999) ja Autot-elokuvan (Cars - 2006) Doc Hudson on tunnistettavissa lopputaistelun aikana.

Yhteenveto: Ihmeperhe on suoraan sanottuna täydellinen supersankarielokuva. Se sisältää huiman seikkailun, tyylikästä toimintaa ja vauhdikkaita tilanteita, mutta mukana on myös kaikkein tärkeimpänä täysin hahmovetoinen tarina ja oikeaa sydäntä mukana. Hahmot ovat hienon samaistuttavia, sillä ihmeperheen jäsenet kokevat monille tuttuja ongelmia. Jopa Syndrooma-pahiksesta on saatu aikaiseksi samaistuttava ja ymmärrettävä henkilö. Elokuva on äärimmäisen kekseliäs ja siihen on saatu mukaan paljon viittauksia, jotka menevät lapsilta ohi, mutta jotka nostavat filmin tasoa aikuisten silmissä. Toimintakohtauksia ei ole paljon, mutta ne ovat silti taidokkaasti toteutettuja. Huumoriakin on hyvin maltillisesti mukana, mutta se ei haittaa, sillä filmin tunnelma on niin mahtava. Leffan ajankuva on voimakkaasti läsnä sekä kuvastonsa että fiiliksensä kautta. Elokuvasta löytyy sellaista jännitystä, mitä ei leffoista nykyään muuten löydä. Ohjaaja Brad Bird on onnistunut aivan huikeasti tämän filmin kanssa! Hän on saanut yhdistettyä kaikki palaset juuri oikein ja luonut yhden kaikkien aikojen parhaista supersankarileffoista, sekä yhden parhaista koko perheen elokuvista! Animaatiojälki on myös näyttävää, vaikkakin se kalpenee Pixarin uudempien filmien rinnalla, mikä on tietty täysin normaalia kehitystä. Kokonaisuudessaan Ihmeperhe on aivan mieletön, fantastinen ja ihmeellinen, joten suosittelen sen katsomista kaikille, sillä siitä todella löytyy jotain aivan kaikille. Olen täysin varma, että monet vanhemmat ovat yllättyneet, kun he ovat ajatelleet näkevänsä lapsille tehdyn trikoosekoilun, mutta ovatkin saaneet fiksun teoksen, joka lämmittää koko perheen sydäntä. Elokuva kuului suosikkeihini lapsena ja se kuuluu yhä! Toivon tulevan Ihmeperhe 2:n olevan myös erittäin hyvä. En usko, että se saavuttaa millään tämän teoksen upeutta, mutta uskon silti, että Birdin tekemänä se on ainakin oikein mainio.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.1.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Incredibles, 2004, Pixar Animation Studios, Walt Disney Pictures