THE SPY WHO DUMPED ME
Ohjaus: Susanna Fogel
Pääosissa: Mila Kunis, Kate McKinnon, Sam Heughan, Justin Theroux, Hasan Minhaj, Ivanna Sakhno ja Gillian Anderson
Genre: komedia, toiminta
Kesto: 1 tunti 56 minuuttia
Ikäraja: 16
Kun ensimmäisen kerran kuulin The Spy Who Dumped Me -elokuvasta, ajattelin heti samaa, mitä varmasti moni muukin tuumasi: taasko uusi James Bond -parodia?! Ian Flemingin luomasta agentti 007:stä on tehty niin paljon vitsiä vuosien varrella, että homma on alkanut tosissaan käymään tylsäksi. Itselläni asiaa ei parantanut se, että päärooleissa nähtäisiin hyvin epätasaisia roolisuorituksia tekevä Mila Kunis ja aivan järkyttävän kauhea Kate McKinnon. Traileri näytti hyvin typerältä kohellukselta ja meninkin katsomaan The Spy Dumped Men todella alhaisin odotuksin, toivoen pienesti, että elokuva onnistuisikin yllättämään positiivisesti.
Audrey ja hänen paras ystävänsä Morgan päätyvät keskelle toimintaa, kun Audreyn poikaystävä paljastuu CIA:n salaiseksi agentiksi, jolla on hallussa esine, jota jahtaavat niin muut agentit kuin terroristit ja salamurhaajatkin.
Mila Kunis näyttelee Audreyta, elokuvan päähenkilöä, joka on aika mitäänsanomaton tapaus. Audreyn hahmo lähtee liikkeelle tylsänä taviksena, joka tietty tehtävän aikana kerää jostain outoa rohkeutta ja alkaa jossain kohtaa tekemään asioita, joita moni ei tosielämässä koskaan tekisi. Hahmona Audrey ei tarjoa paljoa, eikä Kuniskaan onnistu säväyttämään millään tavalla. Kuniksen suoritusten taso vaihtelee tosiaan voimakkaasti ja tässä leffassa hän tekee aika keskivertoa duunia. Hän ei ole kovin hyvä, muttei huonokaan.
Kunis tarjoaa kuitenkin Oscarin arvoisen roolisuorituksen, jos häntä vertaa Morgania esittävään Kate McKinnoniin, joka ei edes yritä olla mitään muuta kuin oma raivostuttava itsensä. McKinnon ääntelehtii ja vääntelee naamaansa kuin hän yrittäisi olla naisversio Jim Carreysta, mutta toisin kuin Carrey, McKinnon ei osaa rytmittää vitsejään oikein, eikä hän edes osaa olla hauska. McKinnon taitaa oikeasti kuvitella, että jos hän vain pöhköilee kuin mikäkin hullu, hän olisi ihmisten mielestä hulvaton, eikä kukaan ole tajunnut kertoa hänen olevan väärässä. Hän on selvästi improvisoinut suurimman osan repliikeistään, sillä kukaan muu koomikko kuin hän ei ole yhtä huono keksimään vitsejä lennosta. Ihan sama, mikä hänen hahmonsa nimi on, McKinnon taitaa vain yhdenlaisen sekopään roolin ja se tosissaan käy hermoilleni.
Naisduon lisäksi muita hahmoja elokuvassa ovat mm. Audreyn vakoojapoikaystävä Drew (osaansa ihan kelvosti käyvä Justin Theroux), MI6:n agentti Sebastian (erittäin pökkelösti näyttelevä Sam Heughan) ja hänen työparinsa Duffer (yhtä ainoaa vitsiä heittävä Hasan Minhaj), sekä salaisen palvelun pomo (kylmän akan rooliin täydellisesti sopiva Gillian Anderson) ja pääkaksikkoa jahtaava salamurhaaja Nadedja (Ivanna Sakhno käy hyvin kylmästä tappajasta). Vaikka jotkut näyttelijöistä toimivatkin rooleissaan, ei yksikään tarjoa oikeasti hyvää roolityötä. Andersonin taidot valuvat hukkaan, kun hänen hahmonsa on kirjoitettu niin kehnosti, ettei katsoja ole koskaan täysin varma johtaako hän CIA:ta vai MI6:a.
Vaikken odottanut The Spy Who Dumped Me -leffalta lähestulkoon mitään, se silti onnistui alittamaan odotukseni. Ajattelin, että kyseessä olisi edes lystikkään mukaansatempaavaa kohellusta, minkä aikana saisi nauraa muutaman kerran, mutta ei. En muista, milloin olisin viimeksi nähnyt yhtä epähauskan komedian kuin tämä. Vitsit ovat pääasiassa mitä laiskimpia, tylsimpiä ja typerimpiä juttuja, mitä vain voi kuvitella. Elokuvassa oli noin neljä kertaa, jolloin naurahdin tai hymähdin ääneen ja yksi niistä koski todella ala-arvoista ja liian pitkäksi venytettyä kakkavitsiä. Ja sillekin naurahdin lähinnä siksi, että jostain syystä tekijät kokivat tarpeelliseksi pistää sen mukaan. Muut kerrat, jolloin tekijät kokivat tarpeelliseksi venyttää leffaa täysin turhilla vitseillä (joista suurin osa koostuu Kate McKinnonin sekoilusta), aiheuttivat lähinnä pitkästymistä. The Spy Who Dumped Me kestää lähes kaksi tuntia, mistä saisi helposti leikattua puoli tuntia pois. Ei leffa siitä hyväksi muuttuisi, mutta siten filmi saisi edes jonkinlaista viihdearvoa.
Elokuvan tekijät ovat tainneet uskoa, että jos kaksi kovaäänistä, jatkuvasti huutavaa naista laittaa keskelle toimintakohtauksia, vitsi jaksaisi kantaa kahden tunnin ajan. Voi pojat, että he olivat väärässä. Vitsi vanhenee ennen kuin se ehtii alkaakaan ja monet kohtaukset muuttuvat melusaasteen takia vain raivostuttaviksi. Ainoa kerta, kun leffa onnistuu naurattamaan Kunisin ja McKinnonin sekoilulla on, kun salamurhaaja Nadedja palkataan jahtaamaan heitä ja hänen kohteiksiin ilmoitetaan kaksi tyhmää amerikkalaisnaista. Nadedja etsii kiväärillään kohteita ja näkee useita muita tähän kuvaukseen sopivia pareja. Silloin elokuva sentään tiedostaa päähenkilöidensä typeryyden. Jos filmi olisi tiedostanut oman typeryytensä, voisi sekin nostaa viihdearvoa hieman. Nyt Audrey ja Morgan vain ryntäilevät paikasta toiseen kuin päättömät kanat. Ja kun puhun paikoista, tarkoitan ties kuinka montaa Euroopan maata, sillä jostain syystä tekijät ovat halunneet kuvata elokuvaansa niin Yhdyvalloissa kuin myös Itävallassa, Tšekeissä, Saksassa, Ranskassa, Unkarissa ja Alankomaissa. Jälkimmäinen maa on mukana vain pidentämässä leffaa lisää. Kai tällä yritetään heittää vitsiä siitä, kuinka agenttileffoissa vakoojat kiertävät ympäri maailmaa tehtäviensä aikana, mutta se jää liian vaisuksi, jotta se naurattaisi, enkä usko tekijöiden pohtineen tällaisia juttuja. Ainoa hauska asia, mitä reissaaminen tarjosi itselleni, oli että Audrey ja Morgan matkustavat Wienistä Prahaan junalla, mikä on sellainen matka, minkä itse tein tänä keväänä. Kaksikko jopa lähtee Wienistä samalta juna-asemalta, mistä minäkin!
Kehnosta näyttelijätyöstä ja surkeasta komiikasta huolimatta elokuvan huonoin asia on kuitenkin sen tarina. Käsikirjoittajakaksikko Susanna Fogel ja David Iserson ovat halunneet kertoa mahdollisimman monimutkaisen juonen, mikä sisältää mahdollisimman monia käänteitä. Jossain kohtaa alkaa kuitenkin käydä tylsäksi, että lähes jokainen, jonka Audrey ja Morgan tapaavat matkallaan, paljastuukin joksikin muuksi kuin minä he ovat itsensä esitelleet. On myös hyvin puuduttavaa katsoa tarinaa, joka alkaa avautumaan vasta noin puolessa välissä, mitä ennen filmi ei tee minkäänlaista työtä saadakseen katsojia kiinnostumaan tarinastaan. Tarina poukkoilee sinne sun tänne samalla lailla, miten päähenkilöt vaihtavat maata vähän väliä. Turha monimutkikkuus tekee juonesta sekavan, eikä katsojaa kiinnosta enää loppupeleissä tietää, kuka nyt onkaan hyvä ja kuka paha tai kuka työskentelee millekin järjestölle? Tarina on täynnä mitä typerimpiä juttuja, jotka tekevät katselukokemuksesta entistäkin vaikeamman.
Onko The Spy Who Dumped Me -leffassa sitten mitään hyvää? Itse asiassa kyllä. Olin nimittäin yllättynyt toimintakohtausten toteutuksesta. Tai no, Audreyn ja Morganin kanssa toiminta on vain typerää säheltämistä, mutta kun vakoojat tappelevat toisiaan vastaan, on meno yllättävänkin viihdyttävää - ja yllättävän veristä. Ajattelin elokuvan olevan esiteineille tehty hömppä, mutta muutamissa kohdissa lenteli oikein kunnolla verta! Ja siinäpä ne hyvät puolet sitten olivatkin...
Käsikirjoittamisen lisäksi Susanna Fogel on myös ohjannut elokuvan ja vaikka häneltä löytyy silmää toimintakohtauksiin, ei hän onnistu millään pitämään pakettia kasassa. Fogelilla on kehno huumorintaju rytmityksen kannalta, mikä pilaa useimmat vitseistä. Tämän lisäksi hän ei ole ymmärtänyt karsia turhia osioita pois ja hän on jättänyt mukaan useita hetkiä, jotka olisivat parempia Blu-rayn poistettujen kohtauksien joukossa. Monessa kohtaa The Spy Who Dumped Me on oivallisesti kuvattu ja sen digiefektit ovat kelvollisesti toteutetut. Maskeeraukset ovat onnistuneita ja puvustajat ovat päässeet pistämään näyttelijät tyylikkäimpiin vaatteisiin, kuten agenttileffoissa kuuluukin tehdä. Ääniefektit ovat erinomaisia etenkin toimintakohtauksissa aseiden lauetessa ja niskojen katkeillessa, mutta säveltäjä Tyler Bates ei ole saanut aikaan mitään muistettavaa musiikkien parissa.
Yhteenveto: The Spy Who Dumped Me on huono, epähauska ja jopa ala-arvoisen typerä agenttikomedia. Lähes yksikään vitseistä ei toimi, tarina on surkeasti kerrottu sekasotku, eikä hommaa yhtään helpota, että päänäyttelijät tekevät kehnoa työtä. Tai no, Mila Kunis on ihan ok, mutta Kate McKinnon on tuttuun tapaansa vain raivostuttava ja hän osoittaa jälleen, miksei hän kuulu elokuviin. Muutkaan näyttelijät eivät ole kaksisia osissaan - etenkin Sam Heughan on todella puinen vakoojana. Toimintakohtaukset ovat sentään osittain tyylikkäitä ja niistä löytyy yllättävän paljon veriroiskeita, mutta tämä ei todellakaan auta pelastamaan kokonaisuutta. Filmi on ainakin puoli tuntia liian pitkä, jolloin sitä ei voi edes pitää kevyenä hömppänä. Elokuva ei myöskään onnistu olemaan tarpeeksi itseironinen, jotta sen huonous kääntyisi hyväksi asiaksi. Loppujen lopuksi kyseessä on yksi tylsimmistä komedioista aikoihin, sekä yksi vuoden 2018 huonoimmista elokuvista. The Spy Who Dumped Me ei siis todellakaan saa minulta suosituksia. Sen sijaan kannattaa katsoa Melissa McCarthyn tähdittämä vakoojakomedia Spy - vakoojan asussa (Spy - 2015), joka on ihan oikeasti hulvattoman hauska, nokkela ja jopa mainiosti kirjoitettu. Vaikka se kestää hieman kauemmin kuin The Spy Who Dumped Me, on Spy selkeästi viihdyttävämpi ja paremmin rytmitetty, jolloin se tuntuu paljon lyhyemmältä teokselta. Lopputekstien aikana nähdään muuten vielä lyhyt kohtaus, jos kiinnostaa ja jos eksyittekin teattereihin katsomaan tätä.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.8.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Spy Who Dumped Me, 2018, Lionsgate, Imagine Entertainment
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti