Arvostelu: Tron (1982)

TRON

Ohjaus: Steven Lisberger
Pääosissa: Jeff Bridges, Bruce Boxleitner, David Warner, Cindy Morgan, Barnard Hughes, Dan Shor ja Peter Jurasik
Genre: scifi, seikkailu
Kesto: 1 tunti 36 minuuttia
Ikäraja: 12

Tron on Steven Lisbergerin ohjaama ja käsikirjoittama tieteisseikkailu, joka perustuu Lisbergerin ja Bonnie MacBirdin yhteisideaan. Idea lähti liikkeelle, kun animaattorina toiminut Lisberger näki ensimmäistä kertaa Pong-videopelin ja alkoi suunnittelemaan tarinaa videopelin sisällä. Lisberger oli jo aiemmin kehitellyt Tron-nimisen seikkailijahahmon ja koki vihdoin keksineensä kertomuksen, jossa hyödyntää hahmoaan. Aluksi Lisberger halusi tehdä elokuvasta animaation, mutta kun tietojenkäsittelytieteilijä Alan Kay sai tietää Lisbergerin ideasta, hän ehdotti, että elokuva toteutettaisiin oikeiden näyttelijöiden ja tietokoneanimaation sekoituksena. Yhdessä Kayn ja MacBirdin kanssa Lisberger alkoi työstämään filmiä, kirjoittaen käsikirjoitusta ja tehden samalla esimerkkivideoita, joilla he havainnollistivat studioille, mistä heidän ideassaan on kyse. Warner Bros. Pictures, Metro-Goldwyn-Mayer ja Columbia Pictures torjuivat Lisbergerin, mutta Walt Disney Productions kiinnostui tieteistarinasta. Näin mittavaa tietokonetehosteiden käyttöä ei oltu ennen kokeiltu elokuvissa ja tekijät joutuivatkin käyttämään kaikkea luovuuttaan saadakseen filmin valmiiksi. Tekijät onnistuivat pistämään elokuvan kasaan ja lopulta Tron sai maailmanensi-iltansa 9. heinäkuuta 1982 - tasan 40 vuotta sitten! Elokuva oli pienimuotoinen menestys ja se sai positiivisen vastaanoton kriitikoilta uudenlaisten efektiensä ansiosta, mutta kritiikkiä käsikirjoituksestaan. Elokuva sai Oscar-ehdokkuudet parhaasta puvustuksesta ja parhaista äänistä, muttei saanut parhaiden erikoistehosteiden ehdokkuutta, Oscar-akatemian kokiessa, että elokuva oli enemmän animaatiota kuin erikoistehosteita. Kuitenkin vuonna 1996 elokuva sai erityispalkinnon teknisistä saavutuksista. Vuosien varrella Tronista on muodostunut kulttiklassikko ja niin scifigenren kuin erikoistehoste-elokuvien merkkipaalu, jota on jatkettu videopelien, sarjakuvien, animaatioiden ja jatko-osan, Tron: Perinnön (Tron: Legacy - 2010) voimalla. Minä en ole nähnyt tätä alkuperäistä Tronia koskaan ennen, mutta kävin katsomassa Tron: Perinnön enoni kanssa elokuvateatterissa, kun se ilmestyi joulukuussa 2010. Vuosien varrella olen pohtinut alkuperäisfilmin katsomista useasti, mutta eri syistä se on jäänyt tekemättä. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 40 vuotta, päätin vihdoin ja viimein sivistää itseäni katsomalla alkuperäisen Tronin.

Insinööri Kevin Flynn yrittää tunkeutua ENCOM-yhtiön tietokonejärjestelmään ja paljastaa yrityksen johtajan, herra Dillingerin varastaneen ideansa Flynniltä. Järjestelmää kuitenkin suojelee Master Control -ohjelma, joka siirtää Flynnin kokonaan tietokonejärjestelmän sisälle.

Jeff Bridges näyttelee Kevin Flynniä, tietokoneinsinööriä, joka sai vuosia aiemmin neronleimauksia tietokoneisiin ja videopeleihin liittyen, mutta hänen ideansa varastettiin ja nyt hän kantaa kaunaa varasta, herra Dillingeriä (David Warner) kohtaan. Bridges on oiva valinta päärooliin ja Flynnillä on hyvät motiivit ryhtyä taistoon Dillingeriä ja ENCOM-yhtiötä vastaan, mutta silti hahmo on jotenkin todella tylsä. Hänellä ei ole oikein mitään kehityskaarta, vaan hän vain päätyy videopelien maailmaan ja siinä se. Flynnin ohella Bridges esittää myös tietokoneohjelma Cluta, minkä lisäksi tympeää bisnesmiestä hyvin esittävä Warner ääninäyttelee pahaa Master Control -ohjelmaa, sekä näyttelee tämän käskyläistä Sarkia, joka on aika tylsä vastus Flynnille.

     Oikeastaan kaikki elokuvan merkittävät näyttelijät nähdään niin todellisessa maailmassa kuin tietokonejärjestelmän sisällä. Bruce Boxleitner esittää ENCOM:in työntekijää Adamia, sekä turvaohjelma Tronia. Cindy Morgan näyttelee Adamin tyttöystävä Loraa, sekä Yori-ohjelmaa, joka auttaa Tronia. Barnard Hughes taas nähdään tohtori Gibbsinä, joka luo laitteen, jolla todellisesta maailmasta voidaan siirtää objekteja tietokoneen sisälle, sekä suojeluohjelma Dumontia. Itse Tron-hahmo on harmillisen tylsä sankaritapaus, eivätkä sen koommin muutkaan hahmot (tai heidän näyttelijänsäkään) vakuuta.

Kuten alun esittelystä kävi selväksi, Tron oli erikoistehosteidensa saralla lähes ennennäkemätön työ, missä yhdisteltiin oikeita näyttelijöitä, perinteistä käsin piirrettyä animaatiota ja tietokone-efektejä. Lopputuloksena on omana aikanaan varmasti säväyttänyt teos, mutta jonka visuaalinen puoli on pahasti ajan julmien hampaiden nakertama. Ihailen toki tekijöiden luovuutta kokeilla uusia juttuja tehosteiden kanssa, sekä kunnioitan, mitä he saivat oman aikansa laitteistolla aikaan, mutta silti läpi leffan en voinut olla miettimättä, että moni asia ei näytä enää hyvältä. Hommaa ei auta se, että elokuvaa varten hyödynnettiin useaa eri animaatiofirmaa, jotka kaikki tekivät työnsä eri tavoin. Niinpä efektit ovatkin selvästi monien panosten summa ja tehosteiden taso vaihtelee valtavasti. Jotkut jutut näyttävät yhä kelvollisilta, kun taas toiset pistävät silmään keskeneräisen näköisinä. Animointi on usein todella pökkelöä ja töksähtelevää, mikä tekee monista jännittäviksi tarkoitetuista kohtauksista lähinnä koomisia. Monet pelkistetyt jutut eivät johdu vain videopelimäisen ulkonäön saavuttamisesta, vaan monista teknisistä rajoitteista, joiden takia tekijöiden oli pakko minimalisoida monia asioita. Vuonna, jolloin tehtiin paljon scifin merkkiteoksia, kuten E.T. the Extra-Terrestrial (1982), Blade Runner (1982), The Thing - "se" jostakin (The Thing - 1982) ja Star Trek II: Khanin viha (Star Trek II: The Wrath of Khan - 1982), Tron on kestänyt aikaa heikoiten.

Toki tähän vaikuttaa suuresti se, että noiden neljän efektit perustuvat pääasiassa käytännön tehosteisiin, eikä tietokonekikkailuun. Tronin visuaalisessa puolessa parasta ovatkin käytännön efektit, eli virtuaalihahmojen ulkonäöt. Hahmot näyttävät muuten mustavalkoisilta, mutta heidän asujaan pitkin kulkee energiavirralta näyttäviä värikkäitä viivoja. Nykypäivänä tällaisen saisi helposti aikaan, mutta ei vuonna 1982. Näyttelijöiden piti pukea päälleen asut, jotka olivat pääasiassa valkoiset, mutta viivat mustat. Jälkitöissä nämä värit käännettiin negatiiviksi, jolloin asut muuttuivat mustiksi ja viivat valkoisiksi, jonka jälkeen nämä viivat pystyttiin jälkikäteen valottamaan eri värein. Tämä voi kuulostaa vielä helpolta, mutta sen lisäksi hahmot piti leikata käsityöllä irti taustasta ja liittää tietokonetehostetaustoihin. Asiaa vain vaikeuttaa se, että jokaisen näyttelijän naama piti myös leikata irti taustasta ja valottaa ja värittää uudestaan, ennen kuin se liitettiin takaisin värimuunneltuun asuun. Ja kun kyseessä on filmiaika, tämä piti tehdä fyysisesti joka ikiselle kuvalle, joka pääsi mukaan elokuvaan. Ja jos yhdessä sekunnissa näytetään 24 kuvaa, yhtä minuuttia varten tekijöiden piti tehdä tätä leikkaa-liimaa-temppua yli 1400 kertaa! Ja nämä virtuaalihahmot ovat ruudulla noin tunnin verran. Puhutaan siis kymmenistä tuhansista kuvista, jotka piti leikata käsin pariinkin otteeseen.

Heikosti vanhentuneet tehosteetkin voi katsoa sormien läpi, jos käsikirjoitus on kunnossa. Harmillisesti veikeää pohjaideaa lukuun ottamatta Steven Lisberger ei saa paljoa aikaiseksi seikkailustaan tietokonemaailman sisällä. Tronia ennen Lisberger oli toiminut lähinnä vain animaattorin hommissa ja hyppy siitä käsikirjoittajaksi ja ohjaajaksi ei suju luontevasti. Lisberger luottaa liikaa efektiensä voimaan ja kun niiden voima on ajan myötä hiipunut, jäljelle jää lähinnä aika tyhjänpäiväinen kuljeskelu virtuaalitodellisuudessa tylsien hahmojen ja lähinnä kiusallisten toimintakohtausten kera. Vaaran ja kiireellisyyden tunne puuttuu kokonaan, eikä tarina pidä mukanaan. Seikkailuhenkeäkään ei löydy. Kerronta on kömpelöä ja hahmojen käsittely jopa aika kehnoa. Tron on loppujen lopuksi lähinnä oman aikansa mullistavien erikoistehosteiden show. Se on elokuva, jonka teknisten saavutusten ja vuosikymmenien varrella uusien elokuvantekijöiden inspiroimisen vuoksi kunnioitan sitä enemmän kuin oikeasti pidän siitä leffana.

Yhteenveto: Tron on hyvistä ideoistaan ja oman aikansa vallankumouksellisista erikoistehosteistaan huolimatta aika keskinkertainen tieteisseikkailu. Tarina lähtee kiinnostavasti liikkeelle, mutta muuttuu harmillisen latteaksi hahmojen astuessa pelimaailmaan. Seikkailuhenki ja vaaran tunne uupuvat, eikä toivottavaa kiireellisyyttä ja jännitystä löydy. Hahmotkaan eivät pahemmin vakuuta, eivätkä näyttelijät ole erityisen kaksisia rooleissaan. Elokuva jää lopulta uudenlaisten erikoistehosteidensa esittelyksi. Osa efekteistä, kuten hahmojen ihailtavan monimutkikkaasti työstetyt asut näyttävät yhä hyviltä, mutta monet digitaalisesti tehdyt taustat ja alukset ovat nähneet parhaat päivänsä vuosia, ellei jopa vuosikymmeniä sitten. Steven Lisbergerin ohjaus ja käsikirjoitus ovat hieman ontuvia ja kaipaisivat lisäpotkua. Tron kuuluu niihin klassikkoelokuviin, joita enemmänkin kunnioitan kuin joista oikeasti pidän. Se on oman aikansa merkkiteoksia, joka ei ole kuitenkaan kestänyt aikaa kummoisesti. Vuoden 1982 scifielokuvien tarjonnasta suosittelenkin tämän ylitse kaikkea muuta koko perheen leffa E.T. The Extra-Terrestrialista kauhuleffaan The Thing - "se" jostakin ja avaruusseikkailu Star Trek II: Khanin vihasta pohdiskelevaan Blade Runneriin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.2.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Tron, 1982, Walt Disney Productions, Lisberger/Kushner