Arvostelu: Dredd (2012)

DREDD

Ohjaus: Pete Travis
Pääosissa: Karl Urban, Olivia Thirlby, Lena Headey, Wood Harris, Domhnall Gleeson, Warrick Grier, DeObia Oparei, Rakie Ayola, Francis Chouler, Daniel Hadebe, Langley Kirkwood, Edwin Perry, Karl Thaning ja Michele Levin
Genre: toiminta, scifi
Kesto: 1 tunti 35 minuuttia
Ikäraja: 18

Dredd perustuu John Wagnerin ja Carlos Ezquerran Judge Dredd -sarjakuvaan, joka ilmestyi ensi kertaa vuonna 1977 osana 2000 AD -lehteä. Sarjakuvan pohjalta oli jo vuonna 1995 tehty Sylvester Stallonen tähdittämä elokuva Judge Dredd - tuomari (Judge Dredd), joka sai negatiivisen vastaanoton sarjakuvan faneilta. Vuonna 2006 Alex Garland ryhtyi työstämään käsikirjoitusta kokonaan uudelle elokuvalle sarjakuvan pohjalta. Hän sai DNA Filmsin, IM Globalin ja Reliance Big Picturesin tekemään yhteistyötä saadakseen filmin tehtyä. Kuvaukset käynnistyivät marraskuussa 2010 ja lopulta Dredd sai maailmanensi-iltansa San Diegon Comic-Conissa 11. heinäkuuta 2012 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuvaa kehuivat niin fanit kuin kriitikot, mutta se oli taloudellinen pettymys. Itse näin Dreddin vasta vuonna 2013 vuokralta ja pidin elokuvasta todella paljon. Olen nähnyt elokuvan muutamaan otteeseen uudestaan ja kun huomasin Dreddin täyttävän nyt kymmenen vuotta, päätin tietty katsoa sen jälleen ja arvostella sen juhlavuoden kunniaksi.

Tulevaisuudessa Yhdysvallat ovat lähes kokonaan aavikoitunutta jätemaata ja koko maan asukkaat ovat ahtautuneet yhteen valtavaan kaupunkiin, Mega City Oneen, missä rikos kukoistaa ja lakia valvovat vain tuomarit. Tuomari Dredd ja hänen kokelaansa Anderson saavat tehtäväksi pysäyttää suurta tornitaloa hallitsevan huumeparonitar Ma-Man.

Pääroolissa tuomari Dreddinä nähdään Karl Urban, joka oli jo nähty esimerkiksi Taru sormusten herrasta -trilogiassa (The Lord of the Rings - 2001-2003) ja Star Trekissä (2009), mutta joka nousi vihdoin tässä leffassa kunnolla toimintasankariksi... ja vietti koko elokuvan lähes koko naaman peittävä kypärä päässään. Urbanin täytyy tehdä lähes kaikki työ äänellään, suullaan ja päänsä kääntelyillä, sillä Dreddin silmät ovat piilossa koko elokuvan ajan. Ratkaisu on toimiva ja Urban saa yllättävänkin paljon aikaan hyvin vähällä. Hän huokuu karismaa ja äijäilee täydellisesti läpi filmin. Hahmona tuomari Dredd on mitä tylyin lainvalvoja, joka on ottanut elämäntehtäväkseen puhdistaa Mega City Onen saastaa niin paljon kuin ehtii. Hän seuraa lakia kuin se määrittäisi pyhästi kaiken hänen elämässään, eikä anna armoa niille, jotka poikkeavat laista. Avukseen tehtävälleen Dredd saa kokelastuomari Andersonin, jota esittää Olivia Thirlby. Anderson tuo huomattavasti enemmän tunteita esille kuin Dredd ja Thirlby suoriutuu mainiosti osastaan. Hahmosta löytyvät omat kiinnostavat puolensa, joiden vuoksi en ihmettele, vaikka osa katsojasta innostuu enemmän Andersonista kuin Dreddistä.

     Elokuvan pahiksena toimii Game of Thrones -sarjan (2011-2019) Cersei Lannisterina parhaiten tunnetun Lena Headeyn näyttelemä huumeparonitar Ma-Ma. Headey osoittaa tässäkin olevansa mitä parhain valinta häikäilemättömän vihollisen osaan ja oikein kunnolla eläytyy inhan hahmonsa vietäväksi. Lisäksi leffassa nähdään mm. Wood Harris, Domhnall Gleeson ja Warrick Grier Ma-Man kätyreinä, jotka avustavat huumeparonitarta joko vapaasta tahdostaan tai pakotettuina.

Jos Dreddin tarina lainvalvojista, jotka jäävät jumiin tornitaloon, rikollispomon joukkojen jahdatessa heitä, kuulostaa tutulta, olet mitä luultavimmin nähnyt indonesialaisen toimintaelokuvan The Raid: Redemption (2011). Elokuvien väliltä löytyy paljon samankaltaisuuksia, mutta ottaen huomioon, että Dreddiä lähdettiin kuvaamaan jo lähes vuosi ennen The Raid: Redemptionin ilmestymistä, yhteydet ovat luultavasti puhdasta sattumaa. Vaikka The Raid: Redemption onkin filminä hieman parempi ja sen toimintakohtaukset tyylikkäämpiä, olen silti aina intoillut Dreddistä enemmän. Suurimmat syyt tähän ovat Dredd itse, sekä elokuvan synkkä kuva tulevaisuudesta. Yhdysvaltojen muuttuminen pääasiassa kuolleeksi ja myrkylliseksi autiomaaksi ja koko kansan ahtautuessa samaan rikollisuuden valtaamaan kaupunkiin, jota puolustaa vain tuomariryhmä, on kiehtova ajatus. Elokuva esittelee heti alussa tämän dystopian napakasti, eikä aikaakaan, kun Dredd ja Anderson ovat jumissa Ma-Man hallitsemassa tornitalossa ja toiminta voi alkaa.

Ja kun puhun toiminnasta, niin tarkoitan ääriväkivaltaista ja brutaalia taistelua, jonka vuoksi leffan korkea K18-ikäraja on täysin perusteltu. Toimintaa ei ole siistitty yhtään nuoremmille katsojille sopivaksi, vaan veri roiskuu ja elokuvassa keksitään yhä vain luovempia ja kauheampia tapoja pistää ihmisiä hengiltä. Dredd ei todellakaan sovellu herkemmille katsojille, mutta itse olen aina pitänyt filmin toimintapuolesta. Toiminnan kuuluukin olla onnistunutta, sillä elokuvan tarina on todella ohut, eikä päähahmolle ole vaivauduttu kirjoittamaan kehityskaarta. Kun tykitys alkaa, on meno niin päheää, etteivät tällaiset puutteet paljoa vaivaa. Vasta muutaman uudelleenkatselun myötä tiettyihin vikoihin alkaa kiinnittää huomiota, mutta silti Dredd on tarpeeksi rautainen teos, että se pitää tiukasti mukanaan. Osa leffan viehätystä on sen tietynlainen yksinkertaisuus. Turhat on karsittu pois ja kesto on ymmärretty pitää vain puolessatoista tunnissa, jolloin aika ei käy pitkäksi.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Pete Travis, joka rakentaa mukaan erittäin ytimekkään tunnelman ja täyttää elokuvan mitä mainioimmalla toimintarytinällä. Travisilla on myös silmää tyylikkäille visuaalisuuksille. Dredd on vaikuttavasti kuvattu, erityisesti silloin, kun hahmot käyttävät SloMo-huumetta, joka saa ajan hidastumaan käyttäjänsä vinkkelistä. Hidastuksena kuvattuja hetkiä vahvistaa aistikkaaksi muuttuva räikeä värimaailma. Lavasteet, asut ja maskeeraukset ovat taidokkaasti tehdyt ja alle 50 miljoonan dollarin budjetin filmiksi erikoistehosteet ovat yllättävänkin hyvin kestäneet aikaa. Äänimaailma on myös onnistunut, niin tykittävien tehosteiden kuin Paul Leonard-Morganien musiikkien puolesta.

Yhteenveto: Dredd on tehokas toimintarymistely, joka tykittelee tyylikkäästi menemään. Vain puolentoista tunnin kestossaan homma on napakka, eikä turhalle jää aikaa. Elokuva vie hyvin mukanaan, esitellessään alussa nopeasti dystooppinen tulevaisuudenkuvansa ja heittäen sankarit sitten selviytymistaistelun keskelle. Toiminta on brutaalia ja häijyä, ja leffa on ehdottomasti K18-ikärajansa ansainnut. Rankat tappotavat tekevät leffasta vaikeaa katseltavaa osalle katsojista, kun taas toiset tulevat tykkäämään häpeilemättömästä meiningistä. Tarina on todella yksinkertainen, mutta silti tehokas. Karl Urban on erinomainen valinta tylyn tuomari Dreddin rooliin ja muutkin näyttelijät suoriutuvat hyvin osistaan - etenkin Olivia Thirlby alokastuomari Andersonina ja Lena Headey huumeparonitar Ma-Mana. Aika pienen budjetin leffaksi Dredd näyttää yhä oikein hyvältä. Jos kaipaat tylyä toimintateosta iltaasi ja/tai olit pettynyt Stallonen tähdittämään tulkintaan sarjakuvien pohjalta, suosittelen erittäin lämpimästi Dreddiä, etenkin nyt sen kymmenvuotisjuhlan kunniaksi. Elokuva on yksi viime vuosikymmenen parhaista toimintarainoista ja on huutava vääryys, ettei sille ole vieläkään saatu jatkoa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.7.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Dredd, 2012, DNA Films, Peach Trees, Rena Films, IM Global, Reliance Big Pictures, Reliance Big Entertainment