Voittamaton, kausi 4 (Invincible - 2026) - sarja-arvostelu

VOITTAMATON - KAUSI 4

INVINCIBLE

Luoja: Robert Kirkman

Näyttelijät: Steven Yeun, J. K. Simmons, Gillian Jacobs, Christian Convery, Seth Rogen, Sandra Oh, Zoey Deutch, Walton Goggins, Peter Cullen, Jeffrey Dean Morgan, Lee Pace, Mark Hamill, Shantel VanSanten, Ben Schwartz, Fred Tatasciore, Chris Diamantopoulos, Clancy Brown, Tatiana Maslany, Jay Pharoah, Ross Marquand, Grey Griffin, Jonathan Banks, Cliff Curtis, Eric Bauza, Winston Duke, Michael Dorn, Danai Gurira, Matthew Rhys, Troy Baker, Indira Varma, Chloe Bennet, Frank Welker ja Bruce Campbell

Genre: animaatio, toiminta, scifi

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 49 minuuttia - 55 minuuttia - Yhteiskesto: noin 6 tuntia 59 minuuttia

Ikäraja: 18

Robert Kirkmanin samannimiseen sarjakuvaan perustuva animaatiosarja Voittamaton nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Amazon Prime Videossa maaliskuussa 2021. Toinen ja kolmas kausi vain kasvattivat suosiota, joten jatkoa oli luvassa lisää. Ääninäyttelijät palasivat nauhoittamaan uudet repliikkinsä, animaattorit kävivät jälleen töihin ja nyt Voittamattoman neljäs tuotantokausi on pyörinyt loppuun Prime Videossa. Itse olen pitänyt paljon sarjan aiemmista kausista ja olenkin positiivisin mielin odottanut sen jatkumista. Katsoinkin neljännen kauden uudet jaksot heti niiden ilmestymispäivinä.

Nolan ja Allen valmistautuvat yhdessä Planeettakoalition kanssa käymään taistoon julmien viltrumilaisten kanssa, mutta siihen Nolan tarvitsee poikansa Voittamattoman apua.

Mark "Voittamaton" Grayson (äänenä Steven Yeun) pistetään pahan paikan äärelle. Hän on hädin tuskin toipunut vammoistaan, jotka hän sai taistelussa Valloittajan (Jeffrey Dean Morgan) kanssa, kun hänen pitäisi lähteä kauas avaruuteen sotaan muita viltrumilaisia vastaan ja ennen kaikkea luottaa isäänsä, tuhansia tappaneeseen Nolaniin, eli Omni-Maniin (J. K. Simmons). Voittamaton pysyy mainiona päähenkilönä, mutta kauden kiinnostavin tyyppi on Nolan, joka on käynyt kausien varrella läpi aikamoista kehityskaarta, miehen ymmärrettyä hirmutekonsa ja käännyttyä omaa kansaansa, viltrumilaisia vastaan.

     Myös muut vanhat tutut, Voittamattoman äiti Debbie (Sandra Oh), velipuoli Oliver (Christian Convery), tyttöystävä Atomi-Eve (Gillian Jacobs), hämärämies Cecil (Walton Goggins), avaruusolento Allen (Seth Rogen), Planeettakoalition johtaja Thaedus (Peter Cullen) ja viltrumilaisten johtaja Thragg (Lee Pace) ovat menossa mukana, kun taas uutena hahmona esitellään Kirkmanin Tech Jacket -sarjakuvista tuttu Zoe Thompson, supersankari, joka päätyy myös auttamaan suuressa planeettojen välisessä sodassa. Sivuhahmotkin ovat mainioita ja osaan heistä saadaan hyvin syvyyttä kauden varrella, mutta joista osa, kuten Maapallon Vartijat ja edelliskaudella isosti esillä ollut Cecil, jäävät enemmän taka-alalle. Thraggista saadaan rakennettua onnistunut uhka, jonka saapuminen taisteluun kauden loppusuoralla tarjoaa oikeasti jännitettä.

Voittamaton jatkaa mainiota kulkuaan neljännellä kaudellaan. Panokset ovat korkeammat kuin aiemmin, kun varsinainen sota viltrumilaisia vastaan alkaa. Jo yhdessä näistä häikäilemättömistä valloittajista on haastetta useammalle supersankarille, mutta nyt olisi tarkoitus pistää koko Thraggin armeija hengiltä, pysäyttääkseen heidän hirmutekonsa lopullisesti. Kausi pääasiassa vain paranee jakso jaksolta, tarjoaa vauhdikkaan viihdyttäviä toimintakohtauksia, sekä onnistuneen shokeeraaviakin tilanteita. Sarjan korkea ikäraja käy kyllä jälleen hyvin selväksi, koska veri roiskuu ja pahimmillaan ihmisiä suorastaan revitään riekaleiksi.

Kaiken rytinän ja mäiskeen keskellä kauden parasta antia on kuitenkin Nolanin ja Markin vaikea isä-poika-suhde, kun heidän pitäisi tehdä yhteistyötä suurempaa uhkaa vastaan, mutta Mark kokee ymmärrettävästi suuria vaikeuksia luottaa isäänsä ykköskauden tapahtumien jälkeen. Oivallista on myös Markin ja Even välinen draamaosasto, kun he pohtivat yhteistä tulevaisuuttaan supersankari-identiteettiensä kanssa. Sen sijaan kauden kevyesti heikoin puoli on täysin tarpeeton väliseikkailu Helvetissä. Jep, kaiken tämän viltrumilaismenon keskelle on ympätty jakso, jossa Mark käy kirjaimellisesti Helvetissä. Jaksoa ei pelasta edes se, että itse Saatanaa ääninäyttelee Bruce Campbell. Jakso on omituinen kompastus muuten erittäin hyvällä kaudella. Onneksi loppusuora on tasaisen väkevä ja jättää odottamaan innolla jo työn alla olevaa viidettä tuotantokautta.

Animaatiojäljeltään Voittamattoman neljäs kausi on kuitenkin ailahteleva. Ajoittain meno on varsin komeaa, mutta usein animaattorit ovat menneet siitä, mistä aita on matalin, esimerkiksi vain raahaamalla pysäytyskuvaa hahmosta ruudun poikki, simuloiden lentämistä ilman sen kummempia yksityiskohtia. Hahmojen tapa kommunikoida avaruudessa telepaattisesti mahdollistaa myös sen, ettei suiden liikkeitä tarvitse animoida moniin kohtauksiin. Pidän kuitenkin siitä, miltä hahmot näyttävät, yksityiskohtaisista taustoista, sekä värien käytöstä. Äänimaailmakin on onnistuneesti rakennettu John Paesanon mainioita musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.4.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste ja kuvat / poster and still images of Invincible season 4 www.press.amazonstudios.com

Copyright material used under fair use for review and educational purposes.

Invincible, Yhdysvallat, 2021-, Amazon Studios, Image Comics, Skybound Entertainment

Mike & Nick & Nick & Alice (2026) - elokuva-arvostelu

MIKE & NICK & NICK & ALICE

Ohjaus: BenDavid Grabinski

Näyttelijät: Vince Vaughn, James Marsden, Eiza González, Keith David, Jimmy Tatro, Emily Hampshire, Arturo Castro, Ben Schwartz, Stephen Root ja Dolph Lundgren

Genre: komedia, toiminta, scifi

Kesto: 1 tunti 47 minuuttia

Ikäraja: 16

Mike & Nick & Nick & Alice on Vince Vaughnin ja James Marsdenin tähdittämä uusi scifiä ja gangstereita yhdistävä komediaelokuva. BenDavid Grabinski työsti elokuvan käsikirjoituksen ja sai 20th Century Studiosin tarttumaan projektiin vuonna 2023. Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2024 ja nyt Mike & Nick & Nick & Alice on julkaistu Disney+ -palvelussa. Itse kiinnostuin elokuvasta ensiksi sen erikoisen nimen takia ja kiinnostustani lisäsi leffan näyttelijäkaarti. Katsoinkin uteliaana Mike & Nick & Nick & Alicen heti sen julkaisuviikonloppuna.

Rikollisjengistä pois yrittävän Miken ilta muuttuu hämmentäväksi, kun hänen pomonsa Nick pestaa Miken sieppaamaan... Nickin? Tulevaisuuden Nick on nimittäin aikamatkannut menneisyyteen, estääkseen sieppauksen myötä Miken kuoleman.

Kuten elokuvan nimi jo viittaa, sen keskiössä on neljä hahmoa: James Marsdenin näyttelemä Mike, Vince Vaughnin näyttelemä Nick, Vince Vaughnin näyttelemä Nick ja Eiza Gonzálezin näyttelemä Alice. Nick ja Mike ovat työskennelleet vuosikaudet yhdessä gangstereina, mutta Mike piilottelee suurta salaisuutta. Hänellä ja Nickin vaimolla Alicella on nimittäin salasuhde. Ja jos tässä kolmiodraamassa ei olisi jo tarpeeksi, meno muuttuu oudoksi, kun tulevaisuuden Nick saapuu aikakoneella menneisyyteen ja pyytää Mikea sieppaamaan menneisyyden Nickin, pelastaakseen Miken hengen. Marsden on oiva valinta rooliinsa rikolliselta polulta pois haikailevaksi Mikeksi ja González ajaa asiansa tämän salarakkaana, joka jää hahmona tosin aika ohkaiseksi. Marsdenin ja Gonzálezin väliltä löytyy myös passelisti kemiaa. Vaughn on kuitenkin yllättävän poissaoleva kumpanakin Nickinä, aivan kuin hän olisi vain käynyt nappaamassa helpot rahat. Kahden Nickin toteutus on varsin pätevä ja heidän väliset kanssakäymiset ovat luontevasti toteutetut, vaikkei Vaughn ole tietenkään todellisuudessa voinut olla tuplana kameran edessä. Toista Nickiä on esittänyt sijaisnäyttelijä ja tämä on jälkikäteen korvattu erikseen kuvatulla Vaughnilla.

     Elokuvassa nähdään myös Keith David koko rikollisorganisaation johtajana Sosana, Jimmy Tatro vastikään vankilasta vapautuneena Jimmy Boyna, Emily Hampshire poliisi Samina, sekä Ben Schwartz aikakoneen keksijänä Symonina. David ja Tatro ovat lystikkäät iäkkäänä gangsterina ja tämän suojattina.

Elokuvaksi, joka sisältää kylmäverisiä gangstereita, vaarallisia salasuhteita, uhkarohkeita petturuuksia, sekä jopa aikamatkustusta ja kannibaalipalkkamurhaajia, Mike & Nick & Nick & Alice on jopa omituisen vaisu leffa. Paperilla elokuva vaikuttaa erittäin lystikkäältä rikoskomedialta scifimausteineen, mutta lopputulos jää harmillisen puolitiehen. Elokuva ei missään kohtaa lähde niin lennokkaasti liikkeelle kuin voisi toivoa, vaikka sekaan mahtuukin erilaisia käänteitä, selkäänpuukotuksia ja räiskyviä toimintakohtauksia. Tietty puolivillainen ote vaivaa leffaa läpi keston ja olisin halunnut tykätä rainasta paljon enemmän.

Ei Mike & Nick & Nick & Alice mikään kehno tapaus ole, mutta kaikessa keskinkertaisuudessaan se jää kauas potentiaalistaan. Erityisen ponnetonta on elokuvan huumoriosasto. Komedia tarjoaa joitain yksittäisiä hymähdyksiä, mutta omalla kohdallani nekin syntyivät lähinnä Sosan ja dorkan Jimmy Boyn kanssakäymisistä tai Jimmy Boyn ja kenties vielä dorkemman Tomppeli-Tonyn (Arturo Castro) välisistä keskusteluista. Se tärkein, eli Miken ja Nickin välinen vitsailu jätti minut lähes täysin kylmäksi, sillä Marsdenilta ja Vaughnilta uupuu se tietty kemia, mitä tällainen kaverikomedia kaipaa. Kenties huvittavinta lopulta on, kuinka hahmot tuntuvat todella nopeasti olevan sinut sen kanssa, että aikakone on keksitty. Sen enempää ajassa matkustamiseen liittyvää logiikkaa ei kuitenkaan kannata jäädä pohtimaan, sillä siinä kohtaa BenDavid Grabinskin käsikirjoitus romahtaa kuin korttitalo.

Grabinski ei ollut itselleni entuudestaan tuttu nimi, mutta eipä hän tällä leffalla juuri vakuuttanut kyvyistään käsikirjoittajana tai ohjaajana. Grabinski on keksinyt veikeän ja tuoreen idean, mutta siitä pyöritelty lopullinen leffa tuotti minulle pettymyksen. Teknisestikin Mike & Nick & Nick & Alice jätti ajoittain toivomisen varaa. Se on pääasiassa hyvin kuvattu, mutta sekaan on ujutettu todella tökerön näköisesti nykiviä hidastuksia, mikä ei ollut mielestäni yhtään niin toimiva tehokeino kuin tekijät taisivat ajatella. Lavasteet, puvustus ja maskeeraukset ovat mainiot ja äänimaailma on osaavasti rakennettu, vaikka Joseph Trapanesen säveltämät musiikit jäävätkin aika yhdentekeväksi taustahälinäksi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.3.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Mike & Nick & Nick & Alice, Yhdysvallat, 2026, 20th Century Studios, Mad Chance

Arvostelu: Sonic the Hedgehog 3 (2024)

SONIC THE HEDGEHOG 3

Ohjaus: Jeff Fowler

Pääosissa: Ben Schwartz, Jim Carrey, Idris Elba, Colleen O'Shaughnessey, Keanu Reeves, James Marsden, Tika Sumpter, Krysten Ritter, Tom Butler, Shemar Moore, Natasha Rothwell, Lee Madjoub, Alyla Browne ja Adam Pally

Genre: seikkailu, toiminta, komedia

Kesto: 1 tunti 50 minuuttia

Ikäraja: 7

Segan hittipeleihin perustuva elokuva Sonic the Movie (Sonic the Hedgehog - 2020) oli fanien kehuma taloudellinen hitti, joten jatkoa oli luvassa. Sonic the Movie 2 (Sonic the Hedgehog 2 - 2022) oli vielä isompi menestys, joten kolmannen elokuvan teko käynnistyi heti. Kuvaukset alkoivat heinäkuussa 2023 ja nyt Sonic the Hedgehog 3 saapuu elokuvateattereihin. Omasta mielestäni kaksi ensimmäistä elokuvaa olivat kelvollisia, mutta en voinut sietää tässä välissä ilmestynyttä Knuckles-televisiosarjaa (2024). Odotukseni kolmatta elokuvaa kohtaan eivät olleet korkeat, mutta kävin silti ihan positiivisin mielin katsomassa Sonic the Hedgehog 3:n sen lehdistönäytöksessä viikkoa ennen ensi-iltaa.

Sonicin, Tailsin ja Knucklesin täytyy tehdä yhteistyötä entisen vihamiehensä Eggmanin kanssa, pysäyttääkseen 50 vuoden horroksestaan heränneen, kostoa janoavan Shadow'n.

Aiemmista Sonic-elokuvista tutut hahmot tekevät paluun, lähtien tietty itse sinisestä vauhtisiili Sonicista (äänenä Ben Schwartz), joka tasapainottelee jälleen hauskan ja ärsyttävän välillä. Jatkuvasti vitsailevasta Sonicista saadaan onneksi leffan loppua kohti kaivettua hieman syvyyttäkin. Sonicin ei tarvitse toimia enää yksin, vaan hänen rinnallaan kulkevat toistamiseen lentävä tekniikkavelho Tails (Colleen O'Shaughnessey), sekä tällä kertaa myös äksy ja nyrkkejään heilutteleva Knuckles (Idris Elba), eikä pidä toki unohtaa ihmishahmoja, James Marsdenin näyttelemää Tomia ja Tika Sumpterin esittämää Maddieta, jotka toimivat kummallisten olioiden huoltajina. Myös Jim Carrey saatiin takaisin rooliinsa tohtori Ivo "Eggman" Robotnikiksi, siitäkin huolimatta, että Carrey ilmaisi kakkosleffan jälkeen jäävän eläkkeelle näyttelemisestä. Tällä kertaa Carrey nähdään tuplaroolissa, sillä hän esittää myös Eggmanin isoisää, Gerald Robotnikia, joka on vähintään yhtä mielipuolinen tiedemies kuin lapsenlapsensa. Aiemmin hupaisa Carrey lipsahtaa harmillisesti tällä kertaa ärsyttävyyden ja myötähäpeän puolelle, mitä ei auta, että hän näyttelee kahta hyvin samankaltaista hahmoa.

     Vastaansa hahmot saavat mustan, kaaosenergialla ladatun siilin Shadow'n (Keanu Reeves), kuten kakkosleffan lopputekstien aikana vihjailtiinkin. Shadow on kirkkaasti parasta elokuvassa ja on hienoa, että leffa ei väännä myös tätä hahmoa puhtaaksi vitsiksi. Hahmon taustatarina on onnistuneen traaginen ja katsoja voi ymmärtää raivon, mikä puskee Shadow'ta eteenpäin. Reeves on nappivalinta hahmon ääneksi.

Sonic the Hedgehog 3 jatkaa mallikkaasti kahden ensimmäisen elokuvan kelpo linjalla, saaden antamaan anteeksi pöyristyttävän surkean Knuckles-sarjan. Jos pidit edellisistä leffoista, pidät takuulla tästäkin, mutta jos et välittänyt aiemmista, ei tämä elokuva voita sinua puolelleen. Eipä tämäkään Sonic-leffa erityisen ihmeellinen elokuvana ole, mutta epätasaisenakin paketti viihdyttää pääasiassa mukavasti. Etenkin Sonicin ja Shadow'n kohtaamiset ovat mainiot, kuten trailereissakin mainostettu takaa-ajokohtaus Tokiossa, Akira-animea (アキラ - 1988) mukailevien moottoripyöräotosten kera. Shadow'n menneisyyteen pureutuvat takaumat ovat myös kiinnostavaa seurattavaa. Tapa, jolla hahmoa käsitellään, tuskin tuottaa faneille pettymystä.

Siinä, missä toimintakohtaukset toimivat ja Shadow'n takaumat olivat jopa hitusen liikuttavia, pakollinen ja överiksi vedetty huumoripuoli jätti kuitenkin minut pääasiassa kylmäksi ja useat vitsit aiheuttivat lähinnä myötähäpeää naurujen sijaan. Parit ihan hauskat heitot mahtuu sekaan, mutta etenkin Carreyn koheltaminen oli mielestäni todella vaivaannuttavaa. Useat kohtaukset rakentuvat täysin kahden tohtori Robotnikin välille ja jossain kohtaa jopa toivoin, että olisin voinut kelata vaikkapa kiusallisen tanssinumeron yli ja siirtyä takaisin Sonicin, Shadow'n ja muiden pariin.

Jeff Fowler jatkaa edelleen ohjaajan penkillä. Fowler työskenteli parikymmentä vuotta sitten Shadow the Hedgehog -videopelin (2005) parissa, mikä selittää sen, miksi hän on hoitanut kaiken Shadow'iin liittyvän niin onnistuneesti. Fowler kuitenkin kokee vaikeuksia tasapainotella vakavien ja hupsujen juttujen välillä, jolloin katsojaa heitellään välillä varsin armottomasti tunnetilasta toiseen. Sonic the Hedgehog 3 on kelvollisesti kuvattu, lavasteet ovat oivat, puvustus menevää ja Robotnikien maskeeraukset veikeät. Tietokonetehosteet näyttävät pääasiassa hyviltä ja äänimaailmakin on onnistuneesti rakennettu Tom Holkenborgin säveltämiä musiikkeja myöten. Musiikeista löytyy faneille bongailtavaa läpi leffan.

Lopputekstien aikana ja niiden jälkeen nähdään vielä lyhyet, jatko-osaa pohjustavat kohtaukset.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.12.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Sonic the Hedgehog 3, 2024, Paramount Pictures, Sega Sammy Group, Original Film, Marza Animation Planet, Blur Studio

Arvostelu: Turbo (2013)

TURBO

Ohjaus: David Soren

Pääosissa: Ryan Reynolds, Paul Giamatti, Michael Peña, Samuel L. Jackson, Bill Hader, Luis Guzmán, Snoop Dogg, Maya Rudolph, Ben Schwartz, Mike Bell, Ken Jeong, Michelle Rodriguez ja Richard Jenkins

Genre: animaatio, komedia, urheilu

Kesto: 1 tunti 36 minuuttia

Ikäraja: 7

Turbo on DreamWorksin animaatioelokuva. DreamWorks Animation piti työntekijöilleen 2000-luvun alussa kilpailun, jossa jokainen pystyi esittelemään studiolle oman tarinaideansa. David Soren kynäili kertomuksen hurjan nopeasta etanasta, joka osallistuisi kilpa-ajoihin ja sai studion kiinnostumaan hänen ideastaan. Muutaman vuoden odottelun jälkeen Soren pääsi tosissaan työstämään elokuvaa ja lopulta Turbo sai maailmanensi-iltansa 20. toukokuuta 2013 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen hitti, mutta sai hieman ristiriitaista palautetta kriitikoilta. Itse katsoin leffan vuotta myöhemmin Netflixistä ja pidin sitä ihan veikeänä tapauksena. En ole katsonut elokuvaa uudestaan, kunnes huomasin sen nyt täyttävän kymmenen vuotta. Juhlan kunniaksi päätin katsoa Turbon toistamiseen ja arvostella sen.

Itseään Turboksi kutsuva Theo on haaveillut koko ikänsä kilpailevansa Indianapolis 500 -tapahtumassa huippukuski Guy Gagnéa vastaan. Ongelma tosin on, että Theo on hidas etana. Erään yön onnettomuuden jälkeen Theo kuitenkin herää ylietanallisen nopeuden kera ja päättää vihdoin tehdä unelmastaan totta.

Ryan Reynolds kuullaan Theo-etanan, eli Turbon äänenä. Theolla on hurjia suunnitelmia vauhdikkaista kilpa-ajoista, joille muut pihan etanat, mukaan lukien Theon veli Chet (Paul Giamatti) pyörittelevät silmiään ja toivovat, että Theo käyttäytyisi kuin kaikki muutkin. Asetelmasta tulee hieman mieleen Rottatouille-animaation (Ratatouille - 2007) Remy-rotta, jolle muu lauma naureskeli tämän haaveista laittaa ruokaa. Theolle muodostuu tilaisuus todistaa kykynsä, kun hän vauhdikkaan tapahtumaketjun myötä huomaa olevansa yhtä nopea kuin kilpa-autot. Theo on mainio päähenkilö, jonka haluaa nähdä osoittavan epäilijänsä vääriksi.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat etanat Piiskuri (Samuel L. Jackson), Softis (Snoop Dogg), Bööna (Maya Rudolph), Luisu (Ben Schwartz) ja Vaalea varjo (Mike Bell), sekä ihmishahmot autokuski Guy Gagné (Bill Hader), tacorekkaa pyörittävät veljekset Tito (Michael Peña) ja Angelo (Luis Guzmán), sekä automekaanikko Paz (Michelle Rodriguez), omaa puotiaan pitävä Bobby (Richard Jenkins) ja kosmetologi Kim-Ly (Ken Jeong). Sivuhahmot ajavat oivallisesti asiansa ja läpi leffan on hauska huomata, ketä kaikkia isoja nimiä onkaan saatu mukaan. Titon ja Angelon välinen kiista isommista jutuista haaveilemisesta heijastuu mainiosti Theon ja Chetin väliseen konfliktiin.

Turbo pitää sisällään kyllä varsin vekkulimaisen lähtökohdan: mitä jos yhtenä maailman hitaimpana tunnettu eläin, etana, muuttuisi vauhtihirmuksi? Tällainen ääripäästä toiseen kulkeminen kykyjensä kanssa on hauska idea ja sen idean pohjalta on saatu oikein kelvollinen animaatioelokuva, jonka parissa koko perhe voi viihtyä. Lapsikatsojille Turbo tehoaa varmasti aikuisia paremmin, mutta kyllä varttuneempikin yleisö voi löytää lystiä leffasta. Mitään erityisiä aikuisia kosiskelevia syvällisyyksiä elokuvasta ei löydy, mutta onhan se ihan kaikille hyvä opetus, ettei kuuntele pessimistien torjuntaa, vaan tavoittelee unelmiaan täysillä. Eihän sitä ikinä tiedä, mihin haaveet voivat johtaa.

Puolentoista tunnin kesto pitää sujuvasti mukanaan, eikä aika käy pitkäksi, vaikka toinen puolikas filmistä on mielestäni hieman ensimmäistä heikompi. Ensimmäinen puolikas tarjoaa paljon hupia. Seassa on aika kierojakin vitsejä, esimerkiksi etanoiden joutuessa joka päivä hyvästelemään jonkun ystävistään, joka päätyy ahneen linnun kitaan. On hupaisaa myös seurata, kun Theo huomaa uudet voimansa ja ryhtyy kokeilemaan rajojaan. Loppuhuipennuksesta on saatu sopivan koukuttava. Lapsikatsojia jännittää takuulla, kuinka elokuva tullaan viemään päätökseen ja vaikka aikuinen voi helposti arvata lopputuloksen, voi silti huomata sydämen takovan hieman lujempaa. Ei Turbo mikään erityisen ihmeellinen teos ole, mutta se toimii varsin passelina hömppäviihteenä.

Visuaalisesti kyseessä on pätevästi animoitu leffa. Animaatiojälki on kestänyt hyvin aikaa ja värikästä ja vauhdikasta elokuvaa on miellyttävää katsoa. Etanat ovat hassun näköisiä ja niiden silmiä hyödynnetään usein nokkelin tavoin kuin ihmiskäsiä. Taustoista löytyy hyvin yksityiskohtia ja valaisukin on tyylikästä. Hyviä visuaalisuuksia tukee oiva äänimaailma Henry Jackmanin mainioiden musiikkien kera. David Sorenin ohjaus ja Darren Lemken ja Robert Siegelin kanssa työstetty käsikirjoitus toimivat. Soren on saanut kyllä erittäin lennokkaan idean ja on hyvä, että DreamWorks päätti tarttua siihen.

Yhteenveto: Turbo on mainio koko perheen animaatioelokuva, joka pitää sisällään mitä vekkuleimman premissin. Idea vauhdikkaasta etanasta kilpa-ajoissa on veikeä ja hassua tarinaa lähtee seuraamaan mielellään, kannustaen Theo-etanaa voittoon. Elokuva tarjoaa hauskoja vitsejä, sekä perheen pienimmille myös tehokasta jännitystä loppusuorallaan. Leffan toinen puolisko ei ole ihan yhtä hilpeä ja mukaansatempaava kuin ensimmäinen, mutta tarina viedään silti passelisti loppuun asti. Elokuvan hahmot ovat toimivia ja heidän näyttelijäkaartinsa varsin huima. Animaatiojälki on taitavaa ja yksityiskohtainen elokuva on miellyttävän värikäs. Suosittelenkin Turboa lämpimästi lapsille ja lapsenmielisille, joita pelkkä idea nopeasta etanasta huvittaa positiivisesti. Ei kyseessä mikään erityisen ihmeellinen elokuva ole, mutta se on passelin viihdyttävä ja sen teema unelmien tavoittelusta on samaistuttava.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.3.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Turbo, 2013, DreamWorks Animation

Arvostelu: Renfield (2023)

RENFIELD

Ohjaus: Chris McKay

Pääosissa: Nicholas Hoult, Awkwafina, Nicolas Cage, Ben Schwartz, Shohreh Aghdashloo, Adrian Martinez, Brandon Scott Jones ja James Moses Black

Genre: komedia, kauhu

Kesto: 1 tunti 33 minuuttia

Ikäraja: 16

Renfield pohjautuu Bram Stokerin klassikkokirjaan Dracula (1897). 2010-luvun alussa Universal Pictures ryhtyi työstämään elokuvauniversumia ikonisten monstereiden, kuten kreivi Draculan ja Frankensteinin hirviön pohjalta, mutta molemmat universumin käynnistysyritykset, Dracula Untold (2014) ja The Mummy (2017) saivat nuivan vastaanoton niin kriitikoilta kuin katsojilta. Studiolla ryhdyttiinkin pohtimaan suunnitelmia uudelleen. Robert Kirkman kynäili tarinan Draculan palvelijasta Renfieldistä ja sai Universalin innostumaan. Alun perin ohjaajaksi palkattiin Dexter Fletcher, mutta muiden kiireiden takia hän joutui jättämään projektin ja tilalle valittiin Chris McKay. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2022 ja nyt Renfield saapuu elokuvateattereihin. Itse kiinnostuin heti, kun kuulin, että olisi tulossa elokuva, jossa Nicolas Cage näyttelisi kreivi Draculaa. Elokuvan traileri vaikutti lupaavalta ja kävinkin positiivisin mielin katsomassa Renfieldin sen lehdistönäytöksessä muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.

Vampyyrikreivi Draculan palvelijan, Renfieldin tehtävänä on tuoda uhreja pimeyden herralleen. Vuosikymmeniä hommaa hoitanut Renfield alkaa kuitenkin uhmata Draculaa, kun hän löytää toksisissa ihmissuhteissa kamppailevien tukiryhmän ja tapaa New Orleansin korruptiota vastustavan poliisin.

Nicholas Hoult näyttelee eläviin kuolleisiin liittyvää hahmoa, jolla on R-kirjaimella alkava nimi. Hahmo on vuosia tottunut elämään tietyllä tavalla, johon liittyy viattomien ihmisten joutuminen ruokalistalle. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun hahmo tapaa toiminnallisen naisen, joka näyttää, että R voisikin muuttaa tapansa ja vastustaa pahoja voimia. Samalla hahmo alkaa löytämään kadottamaansa ihmisyyttä. Jos tämä kuulostaa tutulta, olet luultavasti nähnyt Houltin tähdittämän romanttisen zombikomedian Warm Bodies (2013). Tällä kertaa Hoult ei tosin esitä zombia, vaan Renfieldiä, vampyyreistä mahtavimman kirottua palvelijaa, jonka tehtävänä on suojella ja ruokkia mestariaan. Hoult on mainio osassaan, esittäen hyvin hahmonsa monimutkikkaat tuntemuksensa pomoaan ja tehtäväänsä kohtaan. Elokuvan vetonaula on kuitenkin totta kai Nicolas Cage itse vampyyrikreivi Draculan roolissa. Cage hoitaa hommansa juuri niin kuin Cagen voi kuvitella esittävän Draculaa. Hän on riemastuttavan teatraalinen, eläytyen täysillä yhden elokuva- ja kirjallisuushistorian ikonisimman pahishahmon osaan. Kyseessä on muuten Cagen ja Houltin toinen yhteistyöelokuva, kaksikon näyteltyä isää ja poikaa elokuvassa Säämies (The Weather Man - 2005).

     Elokuvassa nähdään myös Awkwafina poliisi Rebecca Quincynä, Adrian Martinez tämän työparina Marcosina, James Moses Black heidän päällikkönään Browningina, Brandon Scott Jones myrkyllisissä ihmissuhteissa olevien tukiryhmän vetäjänä Markina, Shohreh Aghdashloo rikollisjengin johtajana Ellana ja Ben Schwartz tämän huligaanipoikana Teddynä. Awkwafina toimii mainiosti roolissaan ja Aghdashloo istuu rikollispomoksi, joskin hänen hahmonsa jää hieman yksiulotteisen tylsäksi. Schwartz taas on hieman rasittava ja yliampuva ylimielisen Teddyn osassa.

Nicolas Cage on tosiaan aivan mahtavassa vedossa kreivi Draculana ja Nicholas Hoult istuu hyvin rooliinsa vampyyrin palvelijaksi, joka yrittää päästä eroon narsistisesta pomostaan. Lähtökohdiltaan tästä konseptista voisi saada aikaan loistoleffan, mutta harmillisesti Renfield osoittautui itselleni pieneksi pettymykseksi. Se on tällaisenaankin kelpo elokuva, jossa on muutamia huippuhetkiä, mutta joka jätti silti minulle vahvan tunteen, että tästä olisi voinut tehdä paljon paremmankin. En piitannut lähes ollenkaan elokuvaan pusketusta rikollisjengikuviosta, vaan se tuntui jotenkin todella kummalliselta ja väkinäiseltä kaiken keskellä.

Elokuvalla on kestoa vain puolitoista tuntia ja vaikka se onkin oikein passeli pituus tällaiselle kauhukomedialle, niin iso osa leffan kestosta käytetään juuri tähän tylsempään rikollisjengikuvioon, että se syö useita potentiaalisesti todella mehukkaita kohtauksia Renfieldin ja Draculan välillä. Elokuva onkin selvästi parhaimmillaan, kun Nicolas ja Nicholas ovat kohtauksessa ihan vain kahdestaan. Hahmojen välinen outo dynamiikka nostaa hymyn väkisinkin katsojan huulille. On myös huvittavaa seurata, kun Renfield yrittää tukiryhmässä selittää ongelmaansa, ilman että paljastaa, mitä hänen pomonsa todellisuudessa tekee. Renfield ja Quincy ovat myös kiinnostava kaksikko ja sen sijaan, että katsoja seuraa heidän yrityksiään kaataa jotain rikollisorganisaatiota, olisi paljon kiinnostavampaa katsoa ihan vain sitä, kun he yrittävät keksiä keinon saada Draculan hengiltä. Jo tällaisenaan Renfield on mainion vekkuli leffa, joka tarjoaa hupaisia hetkiä, sekä hassun piirrosmaisiksi muuttuvia toimintajaksoja, joissa ihmisiä revitään riekaleiksi ja naurettavan keskeneräistä digiverta roiskitaan litrakaupalla.

Mutkien kautta elokuvan ohjaajaksi päätyi Chris McKay, joka oli aiemmin tehnyt aivan mahtavan animaation Lego Batman Elokuva (The Lego Batman Movie - 2017) ja hieman keskinkertaiseksi jääneen scifitoimintarainan Taistelu huomisesta (The Tomorrow War - 2021). Renfieldissä McKay näyttää jälleen osaavansa, mutta hänen ongelmakseen koituu Ryan Ridleyn epätasainen käsikirjoitus. Elokuva on taitavasti kuvattu, valaistu ja leikattu. Lavasteet ja asut ovat mainiot ja Draculan maskeeraukset ovat etenkin elokuvan alkupäässä erinomaiset. Leffan erikoistehosteista kuitenkin korostuu pieni budjetti. Visuaalisesti parasta on elokuvan nopea kertaus Renfieldin ja Draculan ensikohtaamisesta, jossa on upeasti onnistuttu toistamaan Bela Lugosin kauhuklassikko Dracula - vanhan vampyyrin (Dracula - 1931) ilmettä. Äänimaailma on kelvollisesti rakennettu Marco Beltramin säveltämiä musiikkeja myöten.

Yhteenveto: Renfield on kelpo kauhukomedia, jossa olisi kuitenkin ainekset paljon parempaankin leffaan. Ideana elokuva kreivi Draculan palvelijasta, joka haluaa eroon pomostaan, on vekkuli, mutta jostain syystä tekijät keskittyvät mieluummin tylsempään juonikuvioon New Orleansin korruptiosta ja sen vastustamisesta. Parhaimmillaan elokuva on Renfieldin ja Draculan kahdenkeskeisissä kohtauksissa, minkä lisäksi toimintakohtaukset ovat hilpeitä yliampuvuudessaan ja naurettavan kököissä veritehosteissaan. Nicholas Hoult on mainio nimikkoroolissa Renfieldinä ja Awkwafinakin toimii passelisti poliisin osassa. Nicolas Cage on tietty huippuvedossa itse vampyyrikreivi Draculana, herkutellen kunnolla roolissaan. Paremman käsikirjoituksen kanssa tästä olisi voinut saada aikaan suorastaan mahtavan elokuvan, mutta jo tällaisenaan Renfield on viihdyttävä ja kelvollinen hömppä. Jos haluat nähdä Cagen Draculana, katso ihmeessä tämä leffa, vaikka Cagen ympärille jääkin kaipaamaan parempaa kokonaisuutta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.4.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Renfield, 2023, Universal Pictures, Skybound Entertainment

Arvostelu: DC Superlemmikkien liiga (DC League of Super-Pets - 2022)

DC SUPERLEMMIKKIEN LIIGA

DC LEAGUE OF SUPER-PETS

Ohjaus: Jared Stern

Pääosissa: Dwayne Johnson, Kevin Hart, Kate McKinnon, John Krasinski, Vanessa Bayer, Natasha Lyonne, Diego Luna, Marc Maron, Thomas Middleditch, Ben Schwartz, Keanu Reeves, Olivia Wilde, Jameela Jamil, Jemaine Clement, John Early, Daveed Diggs, Dascha Polanco, Winona Bradshaw, Keith David, Dan Fogler, Alfred Molina ja Lena Headey

Genre: animaatio, seikkailu, komedia, toiminta

Kesto: 1 tunti 46 minuuttia

Ikäraja: 7

DC League of Super-Pets, eli suomalaisittain DC Superlemmikkien liiga perustuu DC Comicsin sarjakuvahahmoihin, jotka tekivät ensiesiintymisensä vuonna 1962. Vuonna 2018 Warner Bros. alkoi kehitellä elokuvaa sarjakuvien pohjalta. Näyttelijät äänittivät repliikkinsä, animointiprosessi käynnistyi ja alun perin elokuvan oli tarkoitus ilmestyä toukokuussa 2021, mutta koronaviruspandemian takia sen julkaisua päätettiin siirtää. Nyt DC Superlemmikkien liiga on saapunut elokuvateattereihin ja itse en ollut kovinkaan kiinnostunut leffasta. Päätin kuitenkin toki käydä vilkaisemassa, mistä on oikein kyse. Pääsin tosin katsomaan elokuvan vasta ensi-iltaviikonlopun jälkeen, sillä siitä oli niin heikosti näytöksiä alkuperäisellä englanninkielellä.

Superman ja hänen koiransa Krypto ovat olleet parhaat ystävät siitä asti, kun heidät lähetettiin vauvana ja pentuna Maahan tuhoutuvalta Krypton-planeetalta. Kun ilkikurinen marsu Lulu onnistuu sieppaamaan Supermanin, Krypton ja hänen uusien eläinkaveriensa täytyy pelastaa sankari pulasta.

Myöhemmin syksyllä ilmestyvää Black Adam -elokuvaa (2022) tähdittävä Dwayne Johnson tekee DC-debyyttinsä DC Superlemmikkien liigassa Kryptona, Supermanin (äänenä John Krasinski) koirana. Krypto seuraa ikonista sankaria uskollisesti kaikkialle ja ollessaan itsekin kotoisin Krypton-planeetalta, myös hauva omaa supervoimat lentämisestä vahvuuteen, laserkatseeseen ja hyytävään henkäykseen. Krypto on omaksunut monia omistajansa maneereista, yrittäen siviilissä naamioitua itsekin silmälasien taakse Bark Kentinä. Koira on hupaisa tapaus ja Johnson tekee hyvää työtä hännänheiluttajan äänenä. Superman itse jää taka-alalle, vaikka hänellä on oma juonikuvionsa, hahmon aikoessa kosia rakastaan, toimittaja Lois Lanea (Olivia Wilde).

     Elokuvan pahisosastoa edustavat Supermanin arkkivihollinen Lex Luthor (Marc Maron), sekä suuruudenhullu marsu Lulu (Kate McKinnon), joka kidnappaa Supermanin ja jonka pelastamiseen Krypto tarvitsee apua. Mutta kun Justice Leaguen jäsenet, eli Batman (Keanu Reeves), Wonder Woman (Jameela Jamil), Aquaman (Jemaine Clement), Flash (John Early), Cyborg (Daveed Diggs) ja Green Lantern (Dascha Polanco) osoittautuvat hyödyttömiksi, koiran täytyy kääntyä muiden supervoimaisten eläinten, Ace-koiran (Kevin Hart), PB-possun (Vanessa Bayer), Merton-kilpikonnan (Natasha Lyonne) ja Chip-oravan (Diego Luna) puoleen. Ikonisten sankareiden muuttaminen lähes kyvyttömiksi marsun edessä on ratkaisu, joka saa katsojan herkästi kohottelemaan kulmiaan - etenkin kun Lulu on pahiksena aika rasittava. Onneksi kuitenkin Krypton tapaamat eläinhahmot toimivat hyvin. Acella on onnistunut taustatarina ja Merton tarjoaa aikuiskatsojalle parhaat naurut.

Minulla ei ollut ennakkoon mitään odotuksia DC Superlemmikkien liigaa kohtaan. Tuumin, että onhan se kiva, että lapsillekin saadaan tarjottua leffa Supermanin, Batmanin jne. kera, mutta ajatus supervoimaisten eläinten seikkailuista ei herättänyt minussa kiinnostusta. Nyt elokuvan nähtyäni täytyy kuitenkin todeta, että olen positiivisesti yllättynyt. Ei DC Superlemmikkien liiga erityisen säväyttävä ja hieno teos ole, mutta se on oikein kelpo viihdettä, joka onnistuu naurattamaan usein. Leffa ei mene ihan samoille meta-tasoille kuin muutaman vuoden takainen Lego Batman Elokuva (The LEGO Batman Movie - 2017), mutta hieman sen tapaan tässäkin heitetään oivaltavaa piikittelyä DC:n hahmoja, tarinoita ja yleisesti supersankarileffoja kohtaan.

Elokuvasta löytyy heikkoutensa esimerkiksi ärsyttävään pahikseen liittyen, mutta muuten leffa toimii varsin passelisti. Eläinten seikkailu vie sujuvasti mukanaan ja jaksaa pääasiassa kantaa läpi keston. Mukana on kaikenlaista kommellusta, joka onnistuu ilahduttamaan eri-ikäisiä katsojia ja vaikka filmi onkin pääasiassa lapsiyleisölle tehty, ei siinä ole onneksi unohdettu vanhempia. Leffassa nähdään ihan kekseliäitä ja vauhdikkaita toimintakohtauksia, joissa eläinten erilaisia voimia hyödynnetään sopivan tasaisesti. Itseäni ilahdutti erityisesti hahmojen kohtaaminen psykopaattisen Whiskers-kissan (Winona Bradshaw) kanssa. Lopputaistelu äityy hieman liian massiiviseksi, mutta silti elokuva pitää katsojan tyytyväisenä viime minuuteille asti.

Elokuvan animaatiojälki on oivallista, joskin se ei yllä samalle tasolle kuin Disneyn ja Pixarin näyttävissä luomuksissa. Hahmot ovat veikeän näköiset ja taustoista löytyy hyvin yksityiskohtia. Valoja ja varjoja hyödynnetään taitavasti ja elokuva on miellyttävän värikäs. Äänimaailmakin on hyvin rakennettu ja Steve Jablonsky tunnelmoi kelvollisesti musiikeillaan. Jared Sternin ohjaus, sekä käsikirjoitus yhdessä John Whittingtonin kanssa toimivat mainiosti. Kaksikko on saanut kirjoitettua useita hauskoja vitsejä, jotka naurattavat lapsia ja aikuisia joko yhdessä tai vuorotellen.

Yhteenveto: DC Superlemmikkien liiga on oikein passelia supersankariviihdettä koko perheelle. Elokuva on oivallisen mukaansatempaava ja onnistuu naurattamaan niin lapsia kuin aikuisia kommelluksellaan ja monitulkintaisilla vitseillään. Supereläimistä on saatu toinen toistaan lystikkäämpiä hahmoja ja niiden seikkailua seuraa mielellään, vaikka se tarkoittaakin, että ikonisista sankareista, kuten Supermanista ja Wonder Womanista tehdään liki hyödyttömiä kömpelyksiä. Elokuvan pahis ei oikein vakuuta ja loppuhuipennus äityy turhankin isoksi mekastukseksi, mutta muuten filmi toimii todella passelina hömppänä. Animaatiojälki on oivallista ja ääninäyttelijät suoriutuvat pääasiassa hyvin hommastaan. DC Superlemmikkien liiga sopii täydellisesti lasten ensiaskeleeksi ikonisten supersankarien maailmaan, tarjoten samalla myös vanhemmille hyvää hupia.

Lopputekstien aikana ja niiden jälkeen nähdään vielä lyhyet kohtaukset.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.8.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

DC League of Super-Pets, 2022, Warner Animation Group, DC Entertainment, Seven Bucks Productions, A Stern Talking To

Arvostelu: Sonic the Movie 2 (Sonic the Hedgehog 2 - 2022)

SONIC THE MOVIE 2

SONIC THE HEDGEHOG 2

Ohjaus: Jeff Fowler

Pääosissa: Ben Schwartz, Jim Carrey, James Marsden, Tika Sumpter, Colleen O'Shaughnessey, Idris Elba, Natasha Rothwell, Shemar Moore, Adam Pally, Lee Majdoub ja Tom Butler

Genre: seikkailu, komedia, toiminta

Kesto: 2 tuntia 2 minuuttia

Ikäraja: 7

Segan hittivideopeleihin perustuva elokuva Sonic the Movie (Sonic the Hedgehog - 2020) onnistui olemaan taloudellinen hitti siitä huolimatta, että se julkaistiin juuri koronaviruspandemian alussa, joten jatkoa oli tietty luvassa. Kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2021 ja nyt Sonic the Movie 2 saa ensi-iltansa. Itse pidin ensimmäistä Sonic-leffaa yhtenä parhaista videopeleihin perustuvista elokuvista ja odotin positiivisin mielin jatko-osan näkemistä. Kävinkin katsomassa Sonic the Movie 2:n yhdessä Episodi-lehteen kirjoittavan ystäväni kanssa heti ensi-iltapäivän aamuna.

Vauhdikas Sonic-siili jatkaa elämäänsä Wachowskien kanssa Maassa, käyttäen yönsä supersankaria leikkien. Samaan aikaan tohtori Robotnik lyöttäytyy yhteen echidna-olento Knucklesin kanssa, kostaakseen Sonicille.

Ensimmäisestä Sonic the Moviesta tutut hahmot tekevät paluun jatko-osassa. Sonic (äänenä Ben Schwartz) elää nyt Green Hillsin seriffi Tom Wachowskin (James Marsden) ja tämän vaimon Maddien (Tika Sumpter) kanssa, käyttäytyen päivät kuin lapsi ja yöt kuin ihmisiä suojeleva supersankari. Sonic toimii toistamiseen mainiosti elokuvamuodossa ja alkuperäinen, aivan kaamea hahmon ulkoasu leffoja varten on jäänyt unholaan. Paikoitellen hahmon ylienerginen käytös ja aika kehnot vitsit käyvät hermoille, mutta muuten Sonicin uuteen seikkailuun lähtee mielellään mukaan. Wachowskien osuus tässä elokuvassa sen sijaan jää tylsemmäksi, parin lähtiessä Havaijille Maddien siskon (Natasha Rothwell) häihin.

     Päänvaivaa Sonicille aiheuttaa edelleen Jim Carreyn näyttelemä tohtori Robotnik eli Eggman, joka pääsee karkuun sieniplaneetalta, minne Sonic sai hänet siirrettyä ensimmäisen elokuvan päätteeksi. Siellä tohtori Robotnik kohtaa punaisen ja voimakkaan Knucklesin (äänenä Idris Elba), joka kantaa myös kaunaa Sonicille ja niinpä kaksikko päättää liittoutua kostoretkeä varten. Knucklesin lisäksi uutena hahmona mukaan tuodaan ykkösleffan lopputekstikohtauksessa esiintynyt keltainen ja fiksu Tails (äänenä peleistä tuttu Colleen O'Shaughnessey). Carrey on yhä varsin hilpeä osassaan, vaikka jotkut hänen naamanvääntelyistään ja kehon nytkimisistään aiheuttavat enemmän kulmien kohottelua kuin nauruhermojen hivelyä. Elban jylhä ääni sopii täydellisesti Knucklesille ja O'Shaughnessey tuo lapsenomaista riemua Tailsiin, joka ryhtyy auttamaan Sonicia.

Sonic the Movie 2 ei ihan onnistu tavoittamaan ensimmäisen elokuvan oivallisuutta, mutta se on silti ihan viihdyttävää jatkoa ja ihailen, että tekijät saivat filmin näinkin nopeasti tehtyä korona-aikana. Leffan ongelmiin kuuluu ehdottomasti liian pitkä kesto. Siinä, missä ensimmäinen Sonic the Movie kesti vain vähän päälle puolitoista tuntia, jatko-osa on venytetty hieman yli kahteen tuntiin. Kestoa saisi helposti tiivistettyä ja varsinkin Rachel-siskon hääkuvio tuntuu aika ylimääräiseltä (vaikka tarjoaakin lopulta muutamat hyvät naurut). Osa kestosta syntyy perinteisestä jatko-osan tekemisen virheajattelusta, että isompi ja enempi tarkoittaisi parempaa. Ensimmäinen elokuva jopa hyötyi tietystä pienimuotoisuudestaan, sillä jatko-osassa syntyy ähky loppupäässä, kun mekastus äityy turhan massiivisiin mittoihin. Siihen mennessä on nähty niin paljon vauhtia ja vaaratilanteita, että suuri taisto tohtori Robotnikia vastaan ei enää innosta.

Kaikki elokuvan vitseistä eivät todellakaan osu napakymppiin, eikä osa osu edes maalitaulun lähelle, mutta filmi tarjoaa silti passelisti hupia ja positiivisia hymähdyksiä, että sen parissa jaksaa viihtyä loppuun asti. Muutaman kerran nauroin jopa ääneen. On hyvä, että mukaan saatiin tuotua Knuckles lisävastukseksi, sillä Carreyn Robotnik ei jaksa toista kertaa naurattaa samalla lailla. Tails taas tuo hyvän lisäyksen Sonicin puolelle, sillä eipä Wachowskeistakaan ole tällä kertaa paljoa iloa. Olentokolmikon näkeminen ruudulla nostaa varmasti monen pelisarjan fanin huulille leveän hymyn ja vaikken itse ole paljoa Sonicia pelannut, riemastuin itsekin, kun Sonic, Tails ja Knuckles olivat yhtä aikaa kohtauksessa mukana.

Jeff Fowler toimii tälläkin kertaa ohjaajana ja hän onnistuu pitämään reippaan tunnelman yllä. Pat Casey ja Josh Miller jatkavat käsikirjoittajina, yhdessä John Whittingtonin kanssa. Kolmikon kynäilemä teksti lähtee paikoitellen keulimaan liikaa ja pitää sisällään turhan monta kuviota. Päätarina vihreän voimasmaragdin jahtaamisesta toimii kuitenkin hyvänä pohjana seikkailulle. Elokuva on kelvollisesti kuvattu, valaistu ja lavastettu. Tohtori Robotnikin asusta tehdään kaiken aikaa peleille uskollisempi. Sonicin lisäksi myös Tails ja Knuckles ovat hyvin toteutetut. Erikoistehosteet eivät ole mitään huippuluokkaa ja osa efekteistä näyttää viimeistelemättömiltä, mutta ne ajavat kuitenkin asiansa. Ääniefektit rymistelevät mukavasti ja Tom Holkenborgin säveltämät musiikit tehostavat tunnelmaa. Onkin harmi, että Holkenborgin työtä pyritään jatkuvasti peittämään hieman kömpelösti mukaan ujutetuilla kappalevalinnoilla.

Yhteenveto: Sonic the Movie 2 on ihan viihdyttävää jatkoa mainiolle videopelielokuvalle. Leffa sortuu harmillisesti monien jatko-osien kompastuskiveen, yrittäessään ylittää edellisen osan kaikin tavoin. Kaikkea on hieman liikaa ja niinpä leffasta löytyy tiivistämisen varaa. Kahden tunnin kesto alkaa loppupäässä tuntua, kun mekastus nousee turhan isoihin mittoihin. Sitä ennen on kuitenkin luvassa muutamakin varsin mainio vauhtikohtaus, jotka viihdyttävät passelisti. Osa vitseistä ei iske ollenkaan, mutta mukaan mahtuu kyllä hilpeitä lausahduksia ja hetkiä. Sonic toimii edelleen erittäin hyvin ja Tails on oiva lisäys hänen puolelleen. Jim Carrey ampuu paikoitellen liikaa yli tohtori Robotnikina ja onkin hyvä, että hänen seuraansa on otettu Knuckles, jonka rooliin Idris Elba on nappivalinta. Visuaalisesti filmi näyttää menevältä, vaikka osasta efektejä huokuu liiallinen digitaalisuus. Sonic the Movie 2 ei tavoita ensimmäisen osan aitoa ilahduttavuutta, mutta on se silti ihan toimivaa jatkoa. Paramount on selvästi huomannut elokuvien potentiaalin, sillä kolmatta filmiä tehdään jo nyt ja myös Knuckles on saamassa oman televisiosarjansa Paramount+ -palveluun.

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.4.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Sonic the Hedgehog 2, 2022, Paramount Pictures, Sega Sammy Group, Original Film, Marza Animation Planet, Blur Studio

Arvostelu: Sonic the Movie (Sonic the Hedgehog - 2020)

SONIC THE MOVIE

SONIC THE HEDGEHOG

Ohjaus: Jeff Fowler
Pääosissa: Ben Schwartz, James Marsden, Jim Carrey, Tika Sumpter, Lee Madjoub, Natasha Rothwell, Adam Pally, Neal McDonough ja Frank C. Turner
Genre: seikkailu, komedia, toiminta
Kesto: 1 tunti 39 minuuttia
Ikäraja: 7

Sonic the Movie perustuu japanilaisen Sega-yhtiön "Sonic the Hedgehog" -pelisarjaan, mikä alkoi vuonna 1991 ja on vain kasvattanut suosiotaan vuosien varrella. Vuonna 1993 tehtiin animaatiosarja Adventures of Sonic the Hedgehog (1993-1996), minkä aikana alkoi suunnittelu myös elokuvasta. Sarjaa työstänyt Michealene Risley yritti saada ideaa leffasta läpi Hollywood-yhtiöille, mutta Segan johtohahmo Tom Kalinske ei pitänyt ajatuksesta, sillä toinen vastaavaan hittipeliin perustunut elokuva Super Mario Bros. (1993) oli fanien ja kriitikoiden haukkuma taloudellinen pettymys ja Kalinske uskoi saman käyvän myös Sonic the Hedgehogille elokuvamuodossa. Sega-yhtiön muut tärkeät tekijät olivat kuitenkin eri mieltä ja yhtiö tekikin sopimuksen Metro-Goldwyn-Mayerin kanssa Sonic-elokuvasta kesällä 1994. Richard Jefferies palkattiin kirjoittamaan elokuvan käsikirjoitus vuonna 1995, mutta projekti ei lähtenyt liikkeelle. MGM yritti myydä elokuvaoikeuksia DreamWorksille, mutta kun yhtiö ei tarttunut niihin, projekti pistettiin jäihin. Vasta vuonna 2013 Sony hankki Sonicin elokuvaoikeudet ja alkoi työstämään filmatisointia. Patrick Casey ja Josh Miller alkoivat työstämään uutta käsikirjoitusta, samalla kun ensikertalainen Jeff Fowler palkattiin ohjaajaksi. Kuitenkin vuonna 2017 Sony keskeytti elokuvan teon, jolloin Paramount Pictures nappasi sen, pitäen saman työryhmän. Näyttelijät valittiin ja kuvaukset alkoivat syyskuussa 2018. Elokuvan oli tarkoitus ilmestyä marraskuussa 2019, mutta kun Sonicin ulkonäkö julkaistiin trailerissa, se aiheutti niin suuren faniraivon, että tekijät ilmoittivat työstävänsä hahmon uuteen uskoon ja ensi-iltaa siirrettiin. Nyt Sonic the Movie saa vihdoin ensi-iltansa ja itse olin todella ristiriitainen filmistä. "Sonic the Hedgehog" -pelit eivät ole koskaan olleet minulle tärkeitä ja olen pelannut joitain niistä vain hieman. Sen lisäksi olin itsekin järkyttynyt Sonicin ulkonäöstä ensimmäisessä trailerissa ja vaikka uusi ulkonäkö onkin huomattavasti parempi, eivät muut asiat mainoksissa ole vakuuttaneet minua. Meninkin aika alhaisin odotuksin katsomaan Sonic the Movieta sen lehdistönäytökseen.

Pikkukaupungin sheriffi Tom Wachowski päätyy auttamaan kotimaailmastaan paennutta sinistä ja supernopeaa siiliä, Sonicia, jota jahtaa paha tohtori Robotnik.

On ymmärrettävää, että elokuvien kuten Alvin ja pikkuoravat (Alvin and the Chipmunks - 2007) ja Smurffit (The Smurfs - 2011) jälkeen tekijät pelkäsivät, että suoraan videopelistä repäisty Sonic näyttäisi liian piirrosmaiselta oikeiden näyttelijöiden rinnalla ja he halusivat tehdä hahmosta "realistisemman". Ensimmäisessä trailerissa nähty versio oli kuitenkin niin surkea adaptaatio hahmosta, että on hyvä, että tekijät päättivät sittenkin yrittää, toimisiko videopelimäinen versio näytellyssä leffassa. Lopputulos on poikkeuksellisen onnistunut ja Sonic näyttää aika lailla täydelliseltä. Hahmo itsessään on veikeä tapaus kaikessa lapsellisuudessaan ja energisyydessään. Hahmoa syvennetään tarpeeksi mainiosti leffan aikana ja nekin, jotka eivät ole pelejä pelanneet, huomaavat välittävänsä tästä vauhtisiilestä. Sonicin äänenä kuullaan Ben Schwartz, joka tuo hienosti eloa ja sydäntä hahmoon.
     Sheriffi Tom Wachowskina taas nähdään James Marsden, jolle digieläimille puhuminen ei ole uusi juttu. Marsden esiintyi vuoden 2011 pääsiäispupuleffassa Hop, mutta tekee Sonic the Moviessa huomattavasti parempaa työtä. Marsden on oikeissa tilanteissa hauska ja oikeissa vakava. Sonicin ja Tomin välille luodaan oiva kaveruus, mikä saa katsojan välillä jopa unohtamaan Sonicin digitoteutuksen.

Sonicia jahtaavaa arkkivihollista, tohtori Robotnikia näyttelee Jim Carrey, joka tekee mahtavan paluun tuttuun tyyliinsä. Viime vuosien aikana Carreyn puuhastelu on ollut lähinnä myötähäpeällisen pakotettua yrittämistä, mutta tässä elokuvassa Carrey löytää sisältään taas sen riemastuttavan eläytymisen, mikä teki hänestä aikoinaan tähden. Paikoitellen Carrey vetää yli silloin, kun keskittymisen pitäisi olla jossain muussa, mutta suurimmaksi osaksi hän on yllättävänkin hyvä valinta hullun tiedemiehen osaan.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat mm. Tomin vaimo Maddie (Tika Sumpter), tämän lystikäs sisko Rachel (Natasha Rothwell), tohtori Robotnikin apuri Stone (Lee Madjoub), sekä hölmö poliisi Wade (Adam Pally), joka on poikkeuksellisen onnistunut idioottihahmo.

Iloisesti voin myös kertoa, että Sonic the Movie on poikkeuksellisen onnistunut videopelielokuva. Peleihin perustuvat filmatisoinnit ovat parhaimmillaan keskinkertaisia, mutta yleensä ne jättävät pahasti toivomisen varaan. Ei tämäkään mikään mahtava teos ole, mutta Sonic the Movie on oikein hyvä elokuva, mikä tarjoaa paljon hupia niin lapsille kuin hahmon aikuisfaneillekin. Vielä leffan turhankin kliseinen aloitus keskeltä loppuhuipennusta, repliikin "ihmettelette varmaan, miten päädyin tähän tilanteeseen" kanssa, pistää epäilemään elokuvan puolesta, mutta nopeasti sen lystikkyys ja mukaansatempaavuus alkavat voittamaan puolelleen. Leffan aikana saa nauraa jatkuvasti ja siinä on yllättävänkin nokkelaa sanailua muutamassa kohtaa. Mukana on tasapuolisesti vitsejä, mitkä ovat vain lapsille tai vain aikuisille, ja elokuva osaa oikeissa kohdissa rauhoittuakin syventämään jotain asiaa. Draamapuoli ei todellakaan ole kovin kummoista, mutta se ajaa asiansa tarpeeksi hyvin road trip -henkisessä komediassa, minkä päähenkilö on salamannopea digisiili. Toimintaakin on luvassa ja vaikka se pidetään aika lapsiystävällisenä, on tuhon määrä yllättävänkin massiivista. Kyllä olisi Michael Bay ylpeä.

Leffan heikkouksiin kuuluvat parit juoniaukot, jotka aiheutuvat lähinnä sen takia, että mukaan saadaan muutama vitsi lisää. Kliseisiä piirteitä on paljon, eikä erityistä jännitettä onnistuta koskaan luomaan. Carrey osaa tarpeen vaatiessa olla häijy Robotnikina, mutta samalla hän vesittää sen myötähäpeällisellä tanssikohtauksella. Kohtaukset, mitkä demonstroivat Sonicin nopeutta, ovat huvittavia, mutta ne lähinnä kopioivat X-Men -elokuvien (2000-) Quicksilver-hahmon tähtihetkiä. Lisäksi elokuvalla on kummallisia asioita mainostettavanaan, mitkä saavat lähinnä hämmentymään kuin nauramaan. Olive Garden -ravintolaa hehkutetaan useammankin kerran todella tökerösti. Tiesittekö, että Olive Gardenilla on käytännöllinen puhelinsovellus, minkä voit ladata ilmaiseksi? Heidän pastansa ei koskaan lopu ja ravintolassa olet kuin perheenjäsen! Sonic the Movien tuottajat ovat vastuussa myös Fast & Furious -kaahailuleffoista (2001-) ja elokuvassa viitataankin niihin. Lisäksi elokuva toimii jonkin sortin promootiona Dwayne Johnsonin mahdolliselle presidenttikampanjalle. On vaikea sanoa, oliko kyseessä pelkkä vitsi vai kannanotto. Johnson on vihjannut, että haluaisi pyrkiä presidentiksi tulevaisuudessa. Lisäksi hänen on huhuttu esiintyvän Sonic the Movien jatko-osassa, joten kenties seuraavaksi näemmekin poliittisen draaman perinteikkään toimintaseikkailun sijaan...

Vaikka kyseessä on ohjaaja Jeff Fowlerin esikoistyö, hän tekee menevää työtä. Erityisen menevää työtä, kun ottaa huomioon, että kyseessä taitaa olla paras videopelileffa ikinä! Pat Caseyn ja Josh Millerin käsikirjoitus vaatisi tiettyä hiomista, etenkin todella kehnosti toteutetun piilomainonnan kohdalla. Kuvaukseltaan Sonic the Movie on tyylikäs ja leikkauskin on suurimmaksi osaksi sujuvaa. Efektitiimi on tehnyt hyvää työtä Sonicin uuden ilmeen kanssa, vaikka paikoitellen visuaalisuudet vaatisivat pientä viimeistelyä. Ja olisiko joku voinut sanoa efektitiimille, kun he työstivät Sonicia uudestaan, että hahmon voitontanssin olisi voinut vaihtaa? Flossaaminen ei taida olla enää muodikasta. Lavasteet ovat oivalliset ja puvustajat ovat onnistuneet tohtori Robotnikin asujen kanssa. Äänimaailma on erinomainen ja Tom Holkenborgin musiikit toimivat hyvin, vaikkakin monille faneille voi tulla pettymyksenä, että elokuva hädintuskin käyttää videopeleistä tuttua teemamusiikkia.

Yhteenveto: Ongelmallisen tuotantonsa vuoksi Sonic the Movie voisi olla aikamoinen katastrofi, mutta kaikkien odotusten vastaisesti elokuva pääsee yllättämään positiivisesti. Elokuva on oikeasti todella mukaansatempaava ja hauska, tarjoten paljon lystikkyyttä koko perheelle. Huumoria on monipuolisesti kaikenikäisille, joten on aika varmaa, että jokainen nauraa ainakin jossain kohtaa ja pudistaa sitten päätään jollekin toiselle vitsille. Myötähäpeää aiheuttavia tanssinumeroitakin on toki tiedossa. Erityistä jännitettä ei ole mukana kuin perheen pienemmille, mutta viihdepuolella leffa on erittäin tasokas kaikille. Samalla se kuitenkin sisältää kummallisia ideoita, kuten todella tökeröä mainontaa. Jos leffa jossain epäonnistui, niin minun ei ole lainkaan tehnyt mieli syödä Olive Gardenissa. Sonicin päivitetty ulkonäkö on kuitenkin suuri onnistuminen. Leffaa katsoessa voi vain kuvitella sitä painajaista, jos leffassa olisi pidetty ensimmäisessä trailerissa nähty versio Sonicista. Jim Carrey ilahduttaa energisellä paluullaan hulluttelun pariin ja toimii todella hyvin pahana tohtori Robotnikina. Suosittelenkin Sonic the Movieta lämpimästi koko perheen elokuvahetkeen, sekä aikuisten Sonic-fanien katseltavaksi. Kyseessä on kenties paras videopelileffa ikinä ja jäänkin positiivisin mielin odottamaan jatkoa.

Lopputekstien aikana nähdään vielä pari kohtausta, mitkä tarjoavat varmasti suurta riemua pelien faneille...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.2.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Sonic the Hedgehog, 2020, Paramount Pictures, Sega, Original Film, Blur Studio, Marza Animation Planet, DJ2 Entertainment, Paramount Animation, Stories International