Arvostelu: Hain tarina (Shark Tale - 2004)

HAIN TARINA

SHARK TALE

Ohjaus: Vicky Jenson, Bibo Bergeron ja Rob Letterman

Pääosissa: Will Smith, Renée Zellweger, Robert De Niro, Jack Black, Martin Scorsese, Angelina Jolie, Michael Imperioli, Ziggy Marley, Doug E. Doug, Vincent Pastore, Peter Falk, Katie Couric, David P. Smith ja David Soren

Genre: animaatio, komedia

Kesto: 1 tunti 30 minuuttia

Ikäraja: 3

Shark Tale, eli suomalaisittain Hain tarina on DreamWorksin animaatioelokuva. Alun perin "Sharkslayer"-nimellä tuotantoon päätynyt elokuva vaihtoi pian nimensä, tekijöiden kokiessa alkuperäisen nimen olevan liian synkkä, joten he päätyivät perheystävällisempään lopulliseen versioon. Teko käynnistyi keväällä 2002 ja lopulta Hain tarina sai maailmanensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla 10. syyskuuta 2004 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli yksi ilmestymisvuotensa menestyneimmistä leffoista, joka sai parhaan animaatioelokuvan Oscar-ehdokkuuden, mutta johon kriitikot suhtautuivat aika nuivasti. Itse näin elokuvan pian sen ilmestymisen jälkeen vuokralta, kun olin lapsi ja tuolloin pidin leffasta. Olen nähnyt elokuvan kerran tai pari uudestaan, mutta viime katselusta on kulunut jo vähintään vuosikymmen. Nyt kun huomasin Hain tarinan täyttävän 20 vuotta, päätin juhlavuoden kunniaksi katsoa sen pitkästä aikaa uudestaan ja samalla myös arvostella sen.

Huonosti menestyvä kala Oscar valehtelee tappaneensa hai-mafiapomon pojan, noustakseen kuuluisaksi, mutta saa kostonhimoiset hait peräänsä. Oscarin ainoa apu on mafiapomon toinen poika, kasvissyöjähai Lenny.

Hain tarina pitää sisällään aikamoisen ääninäyttelijäkaartin isoja Hollywood-nimiä. Jopa ohjaaja Martin Scorsese on mukana, eikä vain missään pienessä cameo-roolissa, vaan useammassa kohtauksessa valaspesulan omistajana, Sykesina! Elokuvan pääroolissa kuullaan Will Smith renttumaisena Oscar-kalana, joka työskentelee valaspesulassa ja on huimia summia velkaa Sykesille. Varsin mitäänsanomatonta elämää viettävä Oscar haaveilee hulppeammista jutuista ja piireistä, kuvitellen itsestään turhankin paljon. Kun eriskummallinen onnettomuus tarjoaa Oscarille mahdollisuuden esittää paikallisen kalakaupungin suurta sankaria, haintappajaa, hän tietysti tarttuu koukkuun. Ylimielinen Oscar käy toisinaan hermoille, eikä elokuva tee tarpeeksi hyvää työtä, jotta katsojan sympatiat olisivat toilailevan kalan puolella.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat Oscarin työkaveri ja tähän ihastunut Angie (Renée Zellweger), Oscarin ihastuksenkohde, hienostofisu Lola (Angelina Jolie), hai-mafiaperheen pomo Don Lino (Robert De Niro), tämän pojat, hurja Frankie (Michael Imperioli) ja herkkähipiäinen kasvissyöjä Lenny (Jack Black), Sykesin medusakätyrit Ernie (Ziggy Marley) ja Bernie (Doug E. Doug), sekä paikallinen uutistoimittaja Katie Current (tosielämänkin journalisti Katie Couric). Elokuva herätti ilmestyessään kritiikkiä haiden esittämisestä stereotyyppisinä italialaisamerikkalaisina gangstereina. Hahmoihin onkin selvästi otettu vaikutteita Kummisetä-trilogiasta (The Godfather - 1972-1990), sekä tuohon aikaan suurta suosiota nauttineesta The Sopranos -televisiosarjasta (1999-2007). Eipä ihme, että kummankin proggiksen näyttelijöitä, mm. äsken mainitsemaani Robert De Niroa ja Michael Imperiolia on pyydetty mukaan.

Tiedättekö sen, kun lapsuutenne suosikkielokuvat toimivat mainiosti vielä aikuisiällä? DreamWorksin alkupään tuotannosta Tie El Doradoon (The Road to El Dorado - 2000), Kananlento (Chicken Run - 2000), Shrek (2001) ja Shrek 2 (2004) tehoavat edelleen todella hyvin, parhaimmillaan aivan mahtavasti. Harmillisesti Shrek 2:n kanssa samana vuonna teattereihin uinut Hain tarina ei kuulu tähän kategoriaan. Kyseessä on enemmän niitä "aika kultaa muistot" -juttuja, jotka olisi kannattanut jättää suosiolla sinne lapsuuteen. Ei kyseessä mikään umpisurkea kammotus ole, mutta aika laimeasta ja laiskasta leffasta on kyse. Vaikka kestoa on vain puolitoista tuntia ja elokuva koheltaa menemään jopa hieman epätoivoisesti, homma käy toisinaan aika raskassoutuiseksi ja pitkäveteiseksi.

Lapsia elokuva varmaan viihdyttää passelisti, eikä aikuiskatsojiakaan ole täysin unohdettu. Moni vanhempi on varmasti tuhahtanut, että "totta kai", kun elokuva käynnistyy Tappajahai-leffan (Jaws - 1975) tunnusmusiikin tahdissa. Mafialeffoihin löytyy tosiaan silmäniskuja haiden puolelta, minkä lisäksi elokuva on muutenkin täynnä pop-kulttuuriviittauksia, joista osa on ihan veikeitä - haiden asuttamassa Titanicin hylyssä roikkuu seinällä Titanic-leffasta (1997) tuttu maalaus Rosesta - ja toiset taas ovat aika kiusallisia - eräässä kohtauksessa Oscar viljelee putkeen repliikkejä muun muassa Gladiaattorista (Gladiator - 2000) ja Kunnian miehistä (A Few Good Men - 1993). Myötähäpeä iskee vähän väliä leffaa katsoessa, etenkin silloin, kun se yrittää vedota perheen pienimpiin älyvapaalla sekoilullaan. Oikeastaan hupaisin vitsi löytyy leffan alkupäästä, kun tätä kalojen yhteiskuntaa esitellään ja nopeasti näytetyssä sushi-ravintolassa ei tietenkään ole yhden yhtä asiakasta.

Hain tarinan tarina ei ole kovin häävi, etenkin kun haiden sijaan leffa keskittyy hieman rasittavaan Oscariin. Välillä katsojana saattaa jopa huomata toivovansa, että poikansa kuolemasta järkyttynyt ja suuttunut Don Lino saisi kostonsa ja popsisi Oscarin kitaansa. Lapsia varmasti huvittaa, kun Oscar saa apua hyväsydämiseltä Lenny-hailta, pitääkseen imagoaan yllä. Lenny taitaa jopa olla elokuvan mielenkiintoisin puoli. Kasvissyöjä Lenny ei sovellu lihansyöjäperheeseensä, muttei kehtaa omien sanojensa mukaan tulla "kaapista ulos" perheelleen. Aikuiskatsojat saattavatkin herkästi mieltää Lennyn juonikuvion allegoriaksi homoseksuaalisuudesta. Tämä potentiaalisesti kypsä ja fiksu puoli leffasta kuitenkin tukahtuu kaiken ylienergisen kohkaamisen alle. Leffan mutkat turhan helposti ja höttöisesti suoriksi vetävä finaali toimii latteana huipennuksena epätasaiselle lastenrainalle.

Visuaalisesti elokuva on nähnyt parhaat päivänsä vuosia sitten. Sen tietokoneanimaatiojälki näyttää tänä päivänä keskeneräiseltä ja turhan pelkistetyltä. Eikä kyse ole edes vain siitä, että Hain tarinaa uudemmat animaatioelokuvat näyttävät ymmärrettävästikin paremmalta, vaan esimerkiksi vuotta aiemmin ilmestynyt Pixarin kala-animaatio Nemoa etsimässä (Finding Nemo - 2003) on huomattavasti paremmin animoitu. Myös DreamWorksin edelliset digianimaatiot, Shrek ja Shrek 2 ovat kestäneet paremmin aikaa ihan pelkkää visuaalisuutta katsoen. Hain tarina on mukavan värikäs, mutta se saisi myös uskaltaa synkentyäkin hieman. Äänimaailma on kelvollisesti rakennettu, joskin Hans Zimmerin säveltämät musiikit peittyvät täysin leffassa käytettyjen hiphop- ja pop-kappaleiden alle.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.1.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com

Shark Tale, 2004, DreamWorks Pictures, DreamWorks Animation

Arvostelu: Turbo (2013)

TURBO

Ohjaus: David Soren

Pääosissa: Ryan Reynolds, Paul Giamatti, Michael Peña, Samuel L. Jackson, Bill Hader, Luis Guzmán, Snoop Dogg, Maya Rudolph, Ben Schwartz, Mike Bell, Ken Jeong, Michelle Rodriguez ja Richard Jenkins

Genre: animaatio, komedia, urheilu

Kesto: 1 tunti 36 minuuttia

Ikäraja: 7

Turbo on DreamWorksin animaatioelokuva. DreamWorks Animation piti työntekijöilleen 2000-luvun alussa kilpailun, jossa jokainen pystyi esittelemään studiolle oman tarinaideansa. David Soren kynäili kertomuksen hurjan nopeasta etanasta, joka osallistuisi kilpa-ajoihin ja sai studion kiinnostumaan hänen ideastaan. Muutaman vuoden odottelun jälkeen Soren pääsi tosissaan työstämään elokuvaa ja lopulta Turbo sai maailmanensi-iltansa 20. toukokuuta 2013 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen hitti, mutta sai hieman ristiriitaista palautetta kriitikoilta. Itse katsoin leffan vuotta myöhemmin Netflixistä ja pidin sitä ihan veikeänä tapauksena. En ole katsonut elokuvaa uudestaan, kunnes huomasin sen nyt täyttävän kymmenen vuotta. Juhlan kunniaksi päätin katsoa Turbon toistamiseen ja arvostella sen.

Itseään Turboksi kutsuva Theo on haaveillut koko ikänsä kilpailevansa Indianapolis 500 -tapahtumassa huippukuski Guy Gagnéa vastaan. Ongelma tosin on, että Theo on hidas etana. Erään yön onnettomuuden jälkeen Theo kuitenkin herää ylietanallisen nopeuden kera ja päättää vihdoin tehdä unelmastaan totta.

Ryan Reynolds kuullaan Theo-etanan, eli Turbon äänenä. Theolla on hurjia suunnitelmia vauhdikkaista kilpa-ajoista, joille muut pihan etanat, mukaan lukien Theon veli Chet (Paul Giamatti) pyörittelevät silmiään ja toivovat, että Theo käyttäytyisi kuin kaikki muutkin. Asetelmasta tulee hieman mieleen Rottatouille-animaation (Ratatouille - 2007) Remy-rotta, jolle muu lauma naureskeli tämän haaveista laittaa ruokaa. Theolle muodostuu tilaisuus todistaa kykynsä, kun hän vauhdikkaan tapahtumaketjun myötä huomaa olevansa yhtä nopea kuin kilpa-autot. Theo on mainio päähenkilö, jonka haluaa nähdä osoittavan epäilijänsä vääriksi.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat etanat Piiskuri (Samuel L. Jackson), Softis (Snoop Dogg), Bööna (Maya Rudolph), Luisu (Ben Schwartz) ja Vaalea varjo (Mike Bell), sekä ihmishahmot autokuski Guy Gagné (Bill Hader), tacorekkaa pyörittävät veljekset Tito (Michael Peña) ja Angelo (Luis Guzmán), sekä automekaanikko Paz (Michelle Rodriguez), omaa puotiaan pitävä Bobby (Richard Jenkins) ja kosmetologi Kim-Ly (Ken Jeong). Sivuhahmot ajavat oivallisesti asiansa ja läpi leffan on hauska huomata, ketä kaikkia isoja nimiä onkaan saatu mukaan. Titon ja Angelon välinen kiista isommista jutuista haaveilemisesta heijastuu mainiosti Theon ja Chetin väliseen konfliktiin.

Turbo pitää sisällään kyllä varsin vekkulimaisen lähtökohdan: mitä jos yhtenä maailman hitaimpana tunnettu eläin, etana, muuttuisi vauhtihirmuksi? Tällainen ääripäästä toiseen kulkeminen kykyjensä kanssa on hauska idea ja sen idean pohjalta on saatu oikein kelvollinen animaatioelokuva, jonka parissa koko perhe voi viihtyä. Lapsikatsojille Turbo tehoaa varmasti aikuisia paremmin, mutta kyllä varttuneempikin yleisö voi löytää lystiä leffasta. Mitään erityisiä aikuisia kosiskelevia syvällisyyksiä elokuvasta ei löydy, mutta onhan se ihan kaikille hyvä opetus, ettei kuuntele pessimistien torjuntaa, vaan tavoittelee unelmiaan täysillä. Eihän sitä ikinä tiedä, mihin haaveet voivat johtaa.

Puolentoista tunnin kesto pitää sujuvasti mukanaan, eikä aika käy pitkäksi, vaikka toinen puolikas filmistä on mielestäni hieman ensimmäistä heikompi. Ensimmäinen puolikas tarjoaa paljon hupia. Seassa on aika kierojakin vitsejä, esimerkiksi etanoiden joutuessa joka päivä hyvästelemään jonkun ystävistään, joka päätyy ahneen linnun kitaan. On hupaisaa myös seurata, kun Theo huomaa uudet voimansa ja ryhtyy kokeilemaan rajojaan. Loppuhuipennuksesta on saatu sopivan koukuttava. Lapsikatsojia jännittää takuulla, kuinka elokuva tullaan viemään päätökseen ja vaikka aikuinen voi helposti arvata lopputuloksen, voi silti huomata sydämen takovan hieman lujempaa. Ei Turbo mikään erityisen ihmeellinen teos ole, mutta se toimii varsin passelina hömppäviihteenä.

Visuaalisesti kyseessä on pätevästi animoitu leffa. Animaatiojälki on kestänyt hyvin aikaa ja värikästä ja vauhdikasta elokuvaa on miellyttävää katsoa. Etanat ovat hassun näköisiä ja niiden silmiä hyödynnetään usein nokkelin tavoin kuin ihmiskäsiä. Taustoista löytyy hyvin yksityiskohtia ja valaisukin on tyylikästä. Hyviä visuaalisuuksia tukee oiva äänimaailma Henry Jackmanin mainioiden musiikkien kera. David Sorenin ohjaus ja Darren Lemken ja Robert Siegelin kanssa työstetty käsikirjoitus toimivat. Soren on saanut kyllä erittäin lennokkaan idean ja on hyvä, että DreamWorks päätti tarttua siihen.

Yhteenveto: Turbo on mainio koko perheen animaatioelokuva, joka pitää sisällään mitä vekkuleimman premissin. Idea vauhdikkaasta etanasta kilpa-ajoissa on veikeä ja hassua tarinaa lähtee seuraamaan mielellään, kannustaen Theo-etanaa voittoon. Elokuva tarjoaa hauskoja vitsejä, sekä perheen pienimmille myös tehokasta jännitystä loppusuorallaan. Leffan toinen puolisko ei ole ihan yhtä hilpeä ja mukaansatempaava kuin ensimmäinen, mutta tarina viedään silti passelisti loppuun asti. Elokuvan hahmot ovat toimivia ja heidän näyttelijäkaartinsa varsin huima. Animaatiojälki on taitavaa ja yksityiskohtainen elokuva on miellyttävän värikäs. Suosittelenkin Turboa lämpimästi lapsille ja lapsenmielisille, joita pelkkä idea nopeasta etanasta huvittaa positiivisesti. Ei kyseessä mikään erityisen ihmeellinen elokuva ole, mutta se on passelin viihdyttävä ja sen teema unelmien tavoittelusta on samaistuttava.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.3.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Turbo, 2013, DreamWorks Animation

Arvostelu: Captain Underpants: The First Epic Movie / Kapteeni Kalsari -elokuva (2017)

CAPTAIN UNDERPANTS: THE FIRST EPIC MOVIE (2017)

KAPTEENI KALSARI -ELOKUVA

Ohjaus: David Soren
Pääosissa: Kevin Hart, Thomas Middleditch, Ed Helms, Nick Kroll, Jordan Peele ja Kristen Schaal
Genre: animaatio, seikkailu, supersankarielokuva
Kesto: 1 tunti 29 minuuttia
Ikäraja: 7

Captain Underpants: The First Epic Movie, eli suomeksi Kapteeni Kalsari -elokuva perustuu Dav Pilkeyn lastenkirjasarjaan "Captain Underpants" (1997-2015), eli "Kapteeni Kalsari". DreamWorks yritti jo 1990-luvun lopulla saada kirjojen elokuvaoikeudet, mutta Pilkey ei suostunut siihen. Yhtiö jatkoi silti suostuttelua ja vihdoin vuonna 2011 sai luvan elokuvaversion tekoon, jolloin sen työstäminen lähti liikkeelle. Filmin oli tarkoitus ilmestyä jo alkuvuodesta 2017, mutta The Boss Babyn (2017) ilmestymisen takia sen uudeksi ilmestymisajankohdaksi päätettiin saman vuoden kesä. Kapteeni Kalsari -elokuva oli iso hitti ja se oli kriitikoidenkin mieleen, mutta jostain syystä se ei saanut ensi-iltaa Suomessa. Minä luin ala-asteella "Kapteeni Kalsari" -kirjoja, kuten monet muutkin ikäiseni. Ne eivät olleet kovin hyviä, mutta ne olivat niin viihdyttävää pöhköilyä, että niistä tuli jollain tapaa tärkeitä ja koko hommaan liittyy nostalgia-arvoa. Olinkin jokseenkin jopa innoissani, kun kuulin, että kirjojen pohjalta oli vihdoin tulossa animaatioelokuva! Innostukseni muuttui pieneksi suruksi, kun leffa ei ilmestynytkään Suomessa. Kuukausien kuluessa ehdin unohtaa koko filmin, kunnes eräänä päivänä näin sen Blu-rayna Stockmannilla. Huomasin että se on saapunut myös vuokralle, joten päätin pistäytyä Makuunissa vuokraamassa sen. Samalla päätin myös arvostella sen, sillä tiedän "Kapteeni Kalsarin" kuuluvan monien muidenkin lapsuuteen.

Sarjakuvia piirtävät kaverukset Erno Parta ja Huuko Hollins hypnotisoivat ilkeän rehtorinsa kuvittelemaan, että hän on kaksikon luoma supersankari Kapteeni Kalsari. Ernon ja Huukon hassuttelulle löytyy järkevääkin käyttöä, kun paha professori Poksupöksy aikoo poistaa naurun maailmasta ja sankaria tarvitaan oikeasti.

Erno Parta (Kevin Hart) ja Huuko Hollins (Thomas Middleditch) ovat keppostelevia ala-asteikäisiä lapsia, jotka ovat perustaneet oman sarjakuvafirmansa "Puumaja-sarjat Oy". Vaikka ystävykset tykkäävät tehdä jäyniä, ovat he kuitenkin oikeasti mukavia heppuja. Heistä löytyy paljon energiaa, mutta he eivät ole koskaan ärsyttäviä. Ernon ja Huukon ystävyys tuodaan täydellisesti esille läpi leffan, etenkin kohtauksissa joissa he työstävät uutta Kapteeni Kalsari -sarjakuvaa, sillä silloin heidän luovuutensakin pääsee hienosti näkyviin. Kaksikko toimii erittäin hyvin ja heidän tarinaansa on mukava katsoa. Aluksi Hartin todella tunnistettava ääni ei oikein sopinut Ernolle, mutta Hart ei kuitenkaan puhunut liian korkealta, jolloin hänen roolityöhönsä tottui filmin aikana.
     Rehtori Kruppi (Ed Helms) todella on kammottava äijä. Rehtori Kruppi on todella tiukka ja käyttää valtaansa erittäin kauheasti. Häntä oppii inhoamaan heti alussa, kun näkee miten oppilaat pelkäävät häntä. Katsojana kannustaakin Ernoa ja Huukoa toteuttamaan erilaisia kepposiaan. Kapteeni Kalsarina hahmo taas on täysin toisenlainen. Sankari ei ole kenellekään ilkeä, vaan todella hyväsydäminen. Kapteeni Kalsari ei kuitenkaan ole kovin fiksu, joten hän joutuu jatkuvasti ongelmiin, joista Ernon ja Huukon täytyy hänet pelastaa. Vaikka rehtori Kruppi onkin inhottava, on hän silti loistohahmo ja ihan tarpeeksi oiva pahis leffaan...
     ...mutta harmillisesti filmiin on pitänyt tunkea ilkeä professori Poksupöksy (Nick Kroll), jonka nimi naurattaa perheen pienimpiä, mutta aiheuttaa vain myötähäpeää aikuiskatsojissa. Onneksi professori Poksypöksyn pahasta suunnitelmasta ei ole tehty mitään liian karmivaa, vaan naurun poistaminen sopii leffan yleiseen henkeen ja hahmolle on annettu oiva syy suunnitelman keksimiseen. Tavallaan hahmo toimii, mutta tavallaan hän myös heikentää elokuvan tasoa.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat Ernon ja Huukon luokan nörtti Melvin (tämän vuoden kehutuimman kauhuleffan, Get Outin - 2017 - ohjaaja Jordan Peele) ja koulun keittäjätäti Eevi (Kristen Schaal). Melvin on hauska, vaikkakin aika ärsyttävä lisäys.

Kapteeni Kalsari -elokuvassa kaikkein parasta on se, miten siihen on saatu siirrettyä aika lailla täydellisesti kirjojen henki. En nimittäin usko, että niistä kirjoista saisi aikaiseksi kovin paljon parempaa filmiä kuin tämä. Mukaan on otettu yksittäisiä sarjakuvan lukuhetkiä, samanlaista tunnelmaa ja jopa "Flip-O-Rama" -osio, jossa toimintakohtaus kerrotaan heiluttamalla kirjan sivua niin, että sivuille piirretyt kuvat näyttäisivät liikkuvan. Ne olivat aivan parhaita kirjoissa ja on upeaa, että ne on päätetty lisätä mukaan elokuvaankin. Mukana on myös useita viittauksia eri kirjoihin, joita oli hauska bongailla. Jos kirjoja ei ole lukenut, tällaiset hetket saattavat tuntua oudoilta. Onneksi elokuva ei kuitenkaan luota siihen, että kirjat ovat tuttuja, vaan alussa käytetään oivasti aikaa hahmojen ja tarinan lähtökohtien esittelyyn. Leffa saa helposti imaistua katsojan mukaansa, sillä kyseessä on oikein viihdyttävä teos. Filmissä on hauskoja hetkiä kaikenikäisille ja siinä on hyvää seikkailuhenkeä. Lapset kokevat siitä varmasti enemmän riemua ja useat vitsit ovat varmasti todella typeriä aikuisille, mutta myös vanhemmille on keksitty ihan hassuja juttuja.

Harmillisesti elokuvan loppuhuipennus rikkoo noin tunnin ajan rakennetun mainion tunnelman. Huipennukseen asti filmi on kevyttä kaverusten hassuttelua, kun he pistävät luomansa "supersankarin" tekemään erilaisia toilailuja, mutta loppuun on päätetty lisätä iso taistelu, joka ei tunnu paikoitellen enää samalta elokuvalta. Silloin kevyt viihde muuttuu ihan älyvapaaksi sekoiluksi, mikä käy nopeasti tylsäksi. On harmi, että elokuva, joka lähinnä tekee pilaa supersankarileffoista, muuttuu lopussa sellaiseksi mistä se tekee pilkkaa. Lapsille lopputaistelu on varmasti hauskaa viihdettä, mutta itse en pitänyt siitä. En myöskään oikein pitänyt neljännen seinän rikkomisesta, kun Erno ja Huuko alkoivat välillä puhumaan katsojille ja katsoivat "kameraan" (mitä ei tietenkään ole, kun kyseessä on animaatio). Muuten Kapteeni Kalsari -elokuva on ihan hauskaa viihdettä, joka toimii parhaiten lapsille. Itselleni se oli sopiva nostalgiapaukku, kuten se on varmasti monille muillekin, jotka lukivat "Kapteeni Kalsari" -kirjoja lapsena. Silti minusta tuntuu hieman, että elokuva tuli noin kymmenen vuotta myöhässä. Nykyään en nimittäin näe lapsia samalla lailla lukemassa "Kapteeni Kalsareita" kuten aikoinaan, eikä niitä ole korostettu kaupoissa kuten ennen. Voi siis olla, että monille nykypäivän lapsille koko juttu tulee aivan uutena leffan myötä. Toisaalta se voi myös onnistuneesti saada lapset lukemaan niitä kirjoja.

Visuaalisesti Kapteeni Kalsari -elokuva on taidokkaasti animoitu. Se ei ole yhtä yksityiskohtainen ja huikean mahtavan näköinen kuin Walt Disneyn ja Pixarin animaatiot, mutta se näyttää täysin kirjoilta, mikä on tietty tärkein juttu. Elokuvassa on kirkkaat värit, mistä pidän todella paljon animaatioissa ja sitä on visuaalisuutensa puolesta oikein kiva katsella. Elokuvan on ohjannut David Soren, joka on aiemmin tehnyt vain DreamWorksin animaation Turbo (2013), joka oli myös ihan hauskaa viihdettä. Soren osaa selvästi tehdä kelpo lastenleffoja ja toivon, että hän jatkaa yhtiöllä ja vain parantaa tasoaan. Käsikirjoituksesta vastaa komediaohjaaja Nicholas Stoller, joka on saanut mukaan hauskoja hetkiä niin lapsille kuin aikuisillekin. Loppuhuipennusta Stoller olisi voinut miettiä uudestaan, mutta muuten tarina on mukaansatempaava. Musiikeista vastaa Theodore Shapiro, jonka työ ei harmillisesti pääse kovin hyvin esille. Mukaan on myös tungettu pari lauluosiota, jotka eivät sovi kokonaisuuteen.

Yhteenveto: Kapteeni Kalsari -elokuva on ihan kivaa viihdettä koko perheelle. Elokuva on tyylikkäästi samanlainen kuin kirjat joihin se perustuu, joten niille, joille "Kapteeni Kalsari" -kirjat ovat tuttuja, myös leffa luultavasti toimii edes jotenkin. Filmi on pääasiassa lapsille tehty, mutta siitä löytyy myös hauskoja hetkiä aikuisillekin. Koheltamista filmissä riittää, mutta kaikki on silti sopivaa, hyvin kevyttä ja toimivaa. Ja sitten tulee loppuhuipennus, joka muuttuu liian massiiviseksi ja erikoisen tylsäksi. Se ja paha professori Poksupöksy rikkovat filmin menevää henkeä, ja pudottavat kokonaisuudelta pisteen. Erno ja Huuko ovat kuitenkin oikein mainiot päähenkilöt, minkä lisäksi rehtori Kruppi on oiva yhdistelmä Kapteeni Kalsariksi. Visuaalisesti kyseessä on tyylikäs ja ihanan värikäs elokuva, jota on oikein mukava seurata. Mitään ihmeellistä ei ole kyseessä, mutta silti Kapteeni Kalsari -elokuva onnistui tarjoamaan sopivan nostalgiapommin itselleni ja varmasti monille muille. Se saattoi kuitenkin ilmestyä liian myöhään, enkä osaa sanoa, tietävätkö nykylapset hahmoa ollenkaan. Toivon silti, että leffa nostaisi hahmon takaisin suosioon ala-asteikäisten keskuudessa. Itse voisin nimittäin ihan mielelläni katsoa tälle jatkoa, vaikken usko että minun tarvitsisi tätä nähdä enää uudestaan. Lopputekstien aikana nähdään vielä ihan hassu lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.12.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Captain Underpants: The First Epic Movie, 2017, DreamWorks Animation, Treehouse Comix