Freddy vs. Jason (2003) - elokuva-arvostelu

FREDDY VS. JASON

Ohjaus: Ronny Yu

Näyttelijät: Monica Keena, Robert Englund, Ken Kirzinger, Jason Ritter, Kelly Rowland, Katharine Isabelle, Chris Marquette, Lochlyn Munro, Brendan Fletcher, Kyle Labine, David Kopp, Jesse Hutch, Tom Butler, Jack Ward, Garry Chalk ja Paula Shaw

Genre: kauhu, toiminta

Kesto: 1 tunti 38 minuuttia

Ikäraja: 18

Vuonna 1980 ilmestynyt kauhuelokuva Perjantai 13. (Friday the 13th) ja vuonna 1984 ilmestynyt Painajainen Elm Streetillä (A Nightmare on Elm Street) olivat menestyksiä, jotka saivat useita jatko-osia, sekä vannoutuneet fanikuntansa. Jo 1980-luvulla fanit alkoivat toivoa elokuvaa, jossa Perjantai 13. päivä -leffasarjan murhaaja Jason Voorhees kohtaisi Elm Street -elokuvien murhaajan Freddy Kruegerin. Elokuvasarjojen oikeudet omistavat Paramount Pictures ja New Line Cinema ryhtyivät jo vuonna 1987 suunnittelemaan elokuvaa näiden tappajien yhteentörmäyksestä, mutta kun yhtiöt eivät päässeet yhteisymmärrykseen raha-asioista, projekti kaatui. Kun Perjantai 13. päivä VIII: Jason Manhattanilla (Friday the 13th Part VIII: Jason Takes Manhattan - 1989) epäonnistui taloudellisesti, Paramount suostui myymään elokuvasarjan New Line Cinemalle. Yhtiön ensimmäinen oma Perjantai 13. päivä -elokuva Jason Goes to Hell: The Final Friday (1993) vihjaili lopussa Jasonin ja Freddyn yhteiselokuvasta, mutta kun alkuperäisen Painainen Elm Streetillä -leffan ohjaaja Wes Craven päätti tehdä Uuden painajaisen (Wes Craven's New Nightmare - 1994), suunnitelmat yhteisleffasta viivästyivät jälleen ja Perjantai 13. päivä -sarja jatkui elokuvalla Jason X (2001). 2000-luvun alussa New Line Cinema ryhtyi tosissaan työstämään Jasonin ja Freddyn yhteiselokuvaa. Vuosien varrella pelkkään leffan käsikirjoitukseen oli palanut muutama miljoona, koska uutta kirjoittajaa pestattiin kerta toisensa perään, mutta studio oli tyytymätön lukemaansa. Mark Swift ja Damian Shannon saivat lopulta tekstinsä läpi vuonna 2002 ja Ronny Yu palkattiin ohjaajaksi pitkän taivuttelun jälkeen. Kuvaukset käynnistyivät saman vuoden syyskuussa ja lopulta Freddy vs. Jason sai ensi-iltansa elokuussa 2003. Elokuva oli taloudellinen hitti, menestyen paremmin kuin yksikään hahmojen soololeffoista, mutta kriitikoilta se sai nuivan vastaanoton. Itse olen katsonut Freddy vs. Jasonin kerran aiemmin, mutten juuri piitannut siitä. Kuitenkin kun ryhdyin arvostelemaan Painajainen Elm Streetillä -elokuvia läpi, arvosteltuani Perjantai 13. päivä -elokuvat jo aiemmin, päätin katsoa Freddy vs. Jasonin uusiksi ja arvostella sen nyt, perjantai 13. päivän kunniaksi.

Unimurhaaja Freddy Krueger on menettänyt voimansa, kun kukaan ei enää muista tai pelkää häntä. Freddy manipuloi Jason Voorheesin matkaamaan Crystal Lakelta Elm Streetille ja aiheuttamaan kauhua, jotta paikalliset nuoret luulisivat Freddyn palanneen.

Robert Englund palasi kahdeksatta ja näillä näkymin viimeistä kertaa Freddy Kruegeriksi, lasten tappajaksi, joka murhattiin suuttuneiden vanhempien toimesta, mutta joka palasi nuorten uniin, pystyen tappamaan heidät sitä kautta. Valitettavasti Kane Hodder ei kuitenkaan saanut jatkaa Jason Voorheesinä, joka lapsena hukkui Crystal Lakella ja palasi sitten tappamaan kaikki, jotka kehtasivat saapua retkeilemään järvellä. Ohjaaja Ronny Yulla oli oma visionsa Jasonista, eikä Hodder sopinut siihen, jolloin hänet korvattiin Ken Kirzingerillä, joka oli tehnyt stuntteja Jason Manhattanilla -elokuvaan. Englund on tietty kuin kotonaan Freddynä, varastaen show'n eksentrisen persoonansa kanssa hitaasti köntystävältä ja mykältä järkäleeltä Jasonilta. Freddyn räikeä persoona ja Jasonin persoonattomuus tekevätkin näistä kahdesta ikonista täydelliset vastaparit toisilleen, eikä siis ihme, että juuri heidät haluttiin nähdä ottamassa miehestä mittaa.

     Elokuvassa nähdään myös toki pakollinen joukko teinejä, jotka joutuvat näiden kahden tappajan välienselvittelyn keskelle. On pariskunta Lori (Monica Keena) ja Blake (David Kopp), pariskunta Gibb (Katharine Isabelle) ja Trey (Jesse Hutch), heidän ystävänsä Kia (Kelly Rowland), pelokas Linderman (Chris Marquette), pössyttelijä Freeburg (Kyle Labine), sekä uniongelmien takia mielisairaalassa olevat Will (Jason Ritter) ja Mark (Brendan Fletcher). Kuten arvata saattaa, nämä teinit ovat toinen toistaan tylsempiä tyyppejä, joista monen haluaakin nähdä kuolevan jommankumman kauhuikonin terästä. Näyttelijöiden työ on lähinnä huvittavaa, useiden ylinäytellessä tiensä läpi leffan.

Sanotaan se nyt suoraan: Freddy vs. Jason on aika kehno elokuva. Jo paperilla sen tarina, jolla nämä kaksi kauhulegendaa yritetään pistää napit vastakkain, on suorastaan pöljä. Freddy Krueger on unohdettu, minkä seurauksena kukaan ei osaa pelätä miestä, minkä seurauksena taas Freddy on menettänyt voimansa tappaa teinejä näiden unissa. Mutta miehessä on silti tarpeeksi virtaa tunkeutua Jason Voorheesin uneen ja tämän äitiä esittämällä komentaa Jason marssimaan Elm Streetille tappamaan nuoria - mutta niin huomaamattomasti, että ihmiset luulisivat Freddyn tehneen paluun. Jason pääsee kuitenkin tappamisen makuun, pilaten Freddyn suunnitelmat ja niinpä unien herra ottaa tämän matojen syömän elävänkuolleen kohteekseen. Niin ja siinä samalla Elm Streetin teinit yrittävät saada selville paikallista mysteeriä.

On jotenkin jopa älytöntä, että vuosia kestäneen käsikirjoittajien torjumisen jälkeen tämä on se teksti, johon New Line Cinemalla oltiin tyytyväisiä. Käsikirjoitus on todella höttöinen ja hölmö, mutta eipä tässä leffassa olekaan pointtina mikään kunnon tarina. Tärkeintähän on toki päästä näkemään Freddy Krueger ja Jason Voorhees samassa elokuvassa ja vaikka leffan laatutaso onkin mitä on, täytyy myöntää, että kun näiden kahden mittely alkaa, en voinut olla viihtymättä. Vähäinenkin kauhu katoaa kokonaan ja hahmot menettävät paljon uhkaavuudestaan, kun he vuoronperään riepottelevat toisiaan kuin räsynukkeja. Freddy vs. Jason on huono elokuva, mutta sentään se on niin huono, että sen huonous tekee siitä hauskan. Se on vekkuli osa kummankin kauhuikonin valkokangashistoriaa, sekä muutenkin omanlaisensa merkkitapaus kauhugenressä. Kun kerää kaverit kasaan tämän leffan pariin, nämä (onneksi vain puolitoistatuntiset) tukkanuottaset viihdyttävät passelisti.

Pitkän taivuttelun jälkeen ohjaajan pestin otti vastaan hongkongilainen Ronny Yu, joka oli aiemmin tehnyt Chuckyn morsiamen (Bride of Chucky - 1998). Yun yritykset rakentaa jännitettä ovat latteita ja hän pääseekin vauhtiin vasta loppusuoralla, kun hän pääsee vihdoin pistämään Freddyn ja Jasonin mätkimään toisiaan turpaan ja vetääkin homman sopivasti yli. Teknisiltä ansioiltaan Freddy vs. Jason on ailahteleva. Kameratyöskentely on tarpeeksi kelvollista ja leikkaus paikoin kömpelöä (yhdessä kohtaa Freddy on Jasonin riepoteltavana, mutta ilmestyykin yhtäkkiä juoksemaan teinien perässä, selittämättä miten hän pääsi itse karkuun). Lavasteet ovat mainiot ja niin Freddyn kuin Jasonin asut ja maskeeraukset hienot. Tietokonetehosteet ovat naurettavan huonot ja äänimaailma luottaa liikaa koviin böö-pelotteluihin. Graeme Revellin sävellykset yhdistelevät ihanasti kummankin hahmon tunnusmusiikkeja, mutta lähinnä leffasta jää mieleen 2000-luvun alulle ominaiset nu-metal-rymistelyt, joita elokuva käyttää muka-coolisti.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.6.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Freddy vs. Jason, 2003, New Line Cinema, Avery Pix, British Columbia Hydro Authority, Crystal Lake Entertainment, Sean S. Cunningham Films, WTC Productions, Yannix Technology Corporation

Arvostelu: Sonic the Hedgehog 3 (2024)

SONIC THE HEDGEHOG 3

Ohjaus: Jeff Fowler

Pääosissa: Ben Schwartz, Jim Carrey, Idris Elba, Colleen O'Shaughnessey, Keanu Reeves, James Marsden, Tika Sumpter, Krysten Ritter, Tom Butler, Shemar Moore, Natasha Rothwell, Lee Madjoub, Alyla Browne ja Adam Pally

Genre: seikkailu, toiminta, komedia

Kesto: 1 tunti 50 minuuttia

Ikäraja: 7

Segan hittipeleihin perustuva elokuva Sonic the Movie (Sonic the Hedgehog - 2020) oli fanien kehuma taloudellinen hitti, joten jatkoa oli luvassa. Sonic the Movie 2 (Sonic the Hedgehog 2 - 2022) oli vielä isompi menestys, joten kolmannen elokuvan teko käynnistyi heti. Kuvaukset alkoivat heinäkuussa 2023 ja nyt Sonic the Hedgehog 3 saapuu elokuvateattereihin. Omasta mielestäni kaksi ensimmäistä elokuvaa olivat kelvollisia, mutta en voinut sietää tässä välissä ilmestynyttä Knuckles-televisiosarjaa (2024). Odotukseni kolmatta elokuvaa kohtaan eivät olleet korkeat, mutta kävin silti ihan positiivisin mielin katsomassa Sonic the Hedgehog 3:n sen lehdistönäytöksessä viikkoa ennen ensi-iltaa.

Sonicin, Tailsin ja Knucklesin täytyy tehdä yhteistyötä entisen vihamiehensä Eggmanin kanssa, pysäyttääkseen 50 vuoden horroksestaan heränneen, kostoa janoavan Shadow'n.

Aiemmista Sonic-elokuvista tutut hahmot tekevät paluun, lähtien tietty itse sinisestä vauhtisiili Sonicista (äänenä Ben Schwartz), joka tasapainottelee jälleen hauskan ja ärsyttävän välillä. Jatkuvasti vitsailevasta Sonicista saadaan onneksi leffan loppua kohti kaivettua hieman syvyyttäkin. Sonicin ei tarvitse toimia enää yksin, vaan hänen rinnallaan kulkevat toistamiseen lentävä tekniikkavelho Tails (Colleen O'Shaughnessey), sekä tällä kertaa myös äksy ja nyrkkejään heilutteleva Knuckles (Idris Elba), eikä pidä toki unohtaa ihmishahmoja, James Marsdenin näyttelemää Tomia ja Tika Sumpterin esittämää Maddieta, jotka toimivat kummallisten olioiden huoltajina. Myös Jim Carrey saatiin takaisin rooliinsa tohtori Ivo "Eggman" Robotnikiksi, siitäkin huolimatta, että Carrey ilmaisi kakkosleffan jälkeen jäävän eläkkeelle näyttelemisestä. Tällä kertaa Carrey nähdään tuplaroolissa, sillä hän esittää myös Eggmanin isoisää, Gerald Robotnikia, joka on vähintään yhtä mielipuolinen tiedemies kuin lapsenlapsensa. Aiemmin hupaisa Carrey lipsahtaa harmillisesti tällä kertaa ärsyttävyyden ja myötähäpeän puolelle, mitä ei auta, että hän näyttelee kahta hyvin samankaltaista hahmoa.

     Vastaansa hahmot saavat mustan, kaaosenergialla ladatun siilin Shadow'n (Keanu Reeves), kuten kakkosleffan lopputekstien aikana vihjailtiinkin. Shadow on kirkkaasti parasta elokuvassa ja on hienoa, että leffa ei väännä myös tätä hahmoa puhtaaksi vitsiksi. Hahmon taustatarina on onnistuneen traaginen ja katsoja voi ymmärtää raivon, mikä puskee Shadow'ta eteenpäin. Reeves on nappivalinta hahmon ääneksi.

Sonic the Hedgehog 3 jatkaa mallikkaasti kahden ensimmäisen elokuvan kelpo linjalla, saaden antamaan anteeksi pöyristyttävän surkean Knuckles-sarjan. Jos pidit edellisistä leffoista, pidät takuulla tästäkin, mutta jos et välittänyt aiemmista, ei tämä elokuva voita sinua puolelleen. Eipä tämäkään Sonic-leffa erityisen ihmeellinen elokuvana ole, mutta epätasaisenakin paketti viihdyttää pääasiassa mukavasti. Etenkin Sonicin ja Shadow'n kohtaamiset ovat mainiot, kuten trailereissakin mainostettu takaa-ajokohtaus Tokiossa, Akira-animea (アキラ - 1988) mukailevien moottoripyöräotosten kera. Shadow'n menneisyyteen pureutuvat takaumat ovat myös kiinnostavaa seurattavaa. Tapa, jolla hahmoa käsitellään, tuskin tuottaa faneille pettymystä.

Siinä, missä toimintakohtaukset toimivat ja Shadow'n takaumat olivat jopa hitusen liikuttavia, pakollinen ja överiksi vedetty huumoripuoli jätti kuitenkin minut pääasiassa kylmäksi ja useat vitsit aiheuttivat lähinnä myötähäpeää naurujen sijaan. Parit ihan hauskat heitot mahtuu sekaan, mutta etenkin Carreyn koheltaminen oli mielestäni todella vaivaannuttavaa. Useat kohtaukset rakentuvat täysin kahden tohtori Robotnikin välille ja jossain kohtaa jopa toivoin, että olisin voinut kelata vaikkapa kiusallisen tanssinumeron yli ja siirtyä takaisin Sonicin, Shadow'n ja muiden pariin.

Jeff Fowler jatkaa edelleen ohjaajan penkillä. Fowler työskenteli parikymmentä vuotta sitten Shadow the Hedgehog -videopelin (2005) parissa, mikä selittää sen, miksi hän on hoitanut kaiken Shadow'iin liittyvän niin onnistuneesti. Fowler kuitenkin kokee vaikeuksia tasapainotella vakavien ja hupsujen juttujen välillä, jolloin katsojaa heitellään välillä varsin armottomasti tunnetilasta toiseen. Sonic the Hedgehog 3 on kelvollisesti kuvattu, lavasteet ovat oivat, puvustus menevää ja Robotnikien maskeeraukset veikeät. Tietokonetehosteet näyttävät pääasiassa hyviltä ja äänimaailmakin on onnistuneesti rakennettu Tom Holkenborgin säveltämiä musiikkeja myöten. Musiikeista löytyy faneille bongailtavaa läpi leffan.

Lopputekstien aikana ja niiden jälkeen nähdään vielä lyhyet, jatko-osaa pohjustavat kohtaukset.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.12.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Sonic the Hedgehog 3, 2024, Paramount Pictures, Sega Sammy Group, Original Film, Marza Animation Planet, Blur Studio

Arvostelu: Sonic the Movie 2 (Sonic the Hedgehog 2 - 2022)

SONIC THE MOVIE 2

SONIC THE HEDGEHOG 2

Ohjaus: Jeff Fowler

Pääosissa: Ben Schwartz, Jim Carrey, James Marsden, Tika Sumpter, Colleen O'Shaughnessey, Idris Elba, Natasha Rothwell, Shemar Moore, Adam Pally, Lee Majdoub ja Tom Butler

Genre: seikkailu, komedia, toiminta

Kesto: 2 tuntia 2 minuuttia

Ikäraja: 7

Segan hittivideopeleihin perustuva elokuva Sonic the Movie (Sonic the Hedgehog - 2020) onnistui olemaan taloudellinen hitti siitä huolimatta, että se julkaistiin juuri koronaviruspandemian alussa, joten jatkoa oli tietty luvassa. Kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2021 ja nyt Sonic the Movie 2 saa ensi-iltansa. Itse pidin ensimmäistä Sonic-leffaa yhtenä parhaista videopeleihin perustuvista elokuvista ja odotin positiivisin mielin jatko-osan näkemistä. Kävinkin katsomassa Sonic the Movie 2:n yhdessä Episodi-lehteen kirjoittavan ystäväni kanssa heti ensi-iltapäivän aamuna.

Vauhdikas Sonic-siili jatkaa elämäänsä Wachowskien kanssa Maassa, käyttäen yönsä supersankaria leikkien. Samaan aikaan tohtori Robotnik lyöttäytyy yhteen echidna-olento Knucklesin kanssa, kostaakseen Sonicille.

Ensimmäisestä Sonic the Moviesta tutut hahmot tekevät paluun jatko-osassa. Sonic (äänenä Ben Schwartz) elää nyt Green Hillsin seriffi Tom Wachowskin (James Marsden) ja tämän vaimon Maddien (Tika Sumpter) kanssa, käyttäytyen päivät kuin lapsi ja yöt kuin ihmisiä suojeleva supersankari. Sonic toimii toistamiseen mainiosti elokuvamuodossa ja alkuperäinen, aivan kaamea hahmon ulkoasu leffoja varten on jäänyt unholaan. Paikoitellen hahmon ylienerginen käytös ja aika kehnot vitsit käyvät hermoille, mutta muuten Sonicin uuteen seikkailuun lähtee mielellään mukaan. Wachowskien osuus tässä elokuvassa sen sijaan jää tylsemmäksi, parin lähtiessä Havaijille Maddien siskon (Natasha Rothwell) häihin.

     Päänvaivaa Sonicille aiheuttaa edelleen Jim Carreyn näyttelemä tohtori Robotnik eli Eggman, joka pääsee karkuun sieniplaneetalta, minne Sonic sai hänet siirrettyä ensimmäisen elokuvan päätteeksi. Siellä tohtori Robotnik kohtaa punaisen ja voimakkaan Knucklesin (äänenä Idris Elba), joka kantaa myös kaunaa Sonicille ja niinpä kaksikko päättää liittoutua kostoretkeä varten. Knucklesin lisäksi uutena hahmona mukaan tuodaan ykkösleffan lopputekstikohtauksessa esiintynyt keltainen ja fiksu Tails (äänenä peleistä tuttu Colleen O'Shaughnessey). Carrey on yhä varsin hilpeä osassaan, vaikka jotkut hänen naamanvääntelyistään ja kehon nytkimisistään aiheuttavat enemmän kulmien kohottelua kuin nauruhermojen hivelyä. Elban jylhä ääni sopii täydellisesti Knucklesille ja O'Shaughnessey tuo lapsenomaista riemua Tailsiin, joka ryhtyy auttamaan Sonicia.

Sonic the Movie 2 ei ihan onnistu tavoittamaan ensimmäisen elokuvan oivallisuutta, mutta se on silti ihan viihdyttävää jatkoa ja ihailen, että tekijät saivat filmin näinkin nopeasti tehtyä korona-aikana. Leffan ongelmiin kuuluu ehdottomasti liian pitkä kesto. Siinä, missä ensimmäinen Sonic the Movie kesti vain vähän päälle puolitoista tuntia, jatko-osa on venytetty hieman yli kahteen tuntiin. Kestoa saisi helposti tiivistettyä ja varsinkin Rachel-siskon hääkuvio tuntuu aika ylimääräiseltä (vaikka tarjoaakin lopulta muutamat hyvät naurut). Osa kestosta syntyy perinteisestä jatko-osan tekemisen virheajattelusta, että isompi ja enempi tarkoittaisi parempaa. Ensimmäinen elokuva jopa hyötyi tietystä pienimuotoisuudestaan, sillä jatko-osassa syntyy ähky loppupäässä, kun mekastus äityy turhan massiivisiin mittoihin. Siihen mennessä on nähty niin paljon vauhtia ja vaaratilanteita, että suuri taisto tohtori Robotnikia vastaan ei enää innosta.

Kaikki elokuvan vitseistä eivät todellakaan osu napakymppiin, eikä osa osu edes maalitaulun lähelle, mutta filmi tarjoaa silti passelisti hupia ja positiivisia hymähdyksiä, että sen parissa jaksaa viihtyä loppuun asti. Muutaman kerran nauroin jopa ääneen. On hyvä, että mukaan saatiin tuotua Knuckles lisävastukseksi, sillä Carreyn Robotnik ei jaksa toista kertaa naurattaa samalla lailla. Tails taas tuo hyvän lisäyksen Sonicin puolelle, sillä eipä Wachowskeistakaan ole tällä kertaa paljoa iloa. Olentokolmikon näkeminen ruudulla nostaa varmasti monen pelisarjan fanin huulille leveän hymyn ja vaikken itse ole paljoa Sonicia pelannut, riemastuin itsekin, kun Sonic, Tails ja Knuckles olivat yhtä aikaa kohtauksessa mukana.

Jeff Fowler toimii tälläkin kertaa ohjaajana ja hän onnistuu pitämään reippaan tunnelman yllä. Pat Casey ja Josh Miller jatkavat käsikirjoittajina, yhdessä John Whittingtonin kanssa. Kolmikon kynäilemä teksti lähtee paikoitellen keulimaan liikaa ja pitää sisällään turhan monta kuviota. Päätarina vihreän voimasmaragdin jahtaamisesta toimii kuitenkin hyvänä pohjana seikkailulle. Elokuva on kelvollisesti kuvattu, valaistu ja lavastettu. Tohtori Robotnikin asusta tehdään kaiken aikaa peleille uskollisempi. Sonicin lisäksi myös Tails ja Knuckles ovat hyvin toteutetut. Erikoistehosteet eivät ole mitään huippuluokkaa ja osa efekteistä näyttää viimeistelemättömiltä, mutta ne ajavat kuitenkin asiansa. Ääniefektit rymistelevät mukavasti ja Tom Holkenborgin säveltämät musiikit tehostavat tunnelmaa. Onkin harmi, että Holkenborgin työtä pyritään jatkuvasti peittämään hieman kömpelösti mukaan ujutetuilla kappalevalinnoilla.

Yhteenveto: Sonic the Movie 2 on ihan viihdyttävää jatkoa mainiolle videopelielokuvalle. Leffa sortuu harmillisesti monien jatko-osien kompastuskiveen, yrittäessään ylittää edellisen osan kaikin tavoin. Kaikkea on hieman liikaa ja niinpä leffasta löytyy tiivistämisen varaa. Kahden tunnin kesto alkaa loppupäässä tuntua, kun mekastus nousee turhan isoihin mittoihin. Sitä ennen on kuitenkin luvassa muutamakin varsin mainio vauhtikohtaus, jotka viihdyttävät passelisti. Osa vitseistä ei iske ollenkaan, mutta mukaan mahtuu kyllä hilpeitä lausahduksia ja hetkiä. Sonic toimii edelleen erittäin hyvin ja Tails on oiva lisäys hänen puolelleen. Jim Carrey ampuu paikoitellen liikaa yli tohtori Robotnikina ja onkin hyvä, että hänen seuraansa on otettu Knuckles, jonka rooliin Idris Elba on nappivalinta. Visuaalisesti filmi näyttää menevältä, vaikka osasta efektejä huokuu liiallinen digitaalisuus. Sonic the Movie 2 ei tavoita ensimmäisen osan aitoa ilahduttavuutta, mutta on se silti ihan toimivaa jatkoa. Paramount on selvästi huomannut elokuvien potentiaalin, sillä kolmatta filmiä tehdään jo nyt ja myös Knuckles on saamassa oman televisiosarjansa Paramount+ -palveluun.

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.4.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Sonic the Hedgehog 2, 2022, Paramount Pictures, Sega Sammy Group, Original Film, Marza Animation Planet, Blur Studio