PAINAJAINEN ELM STREETILLÄ 7: UUSI PAINAJAINEN
WES CRAVEN'S NEW NIGHTMARE
Ohjaus: Wes Craven
Näyttelijät: Heather Langenkamp, Miko Hughes, Robert Englund, John Saxon, Tracy Middendorf, David Newsom, Fran Bennett, Wes Craven, Robert Shaye, Matt Winston, Rob LaBelle ja Lin Shaye
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 52 minuuttia
Ikäraja: 18
Wes Cravenin ohjaama kauhuelokuva Painajainen Elm Streetillä (A Nightmare on Elm Street - 1984) oli menestys, joten sille päätettiin tietty tehdä jatkoa. Craven ei kuitenkaan pitänyt jatko-osa Painajainen Elm Streetillä 2 - Freddyn koston (A Nightmare on Elm Street 2: Freddy's Revenge - 1985) käsikirjoituksesta, joten hän kieltäytyi sen ohjaamisesta. Craven oli kuitenkin kehitellyt omaa ideaansa jatko-osasta, joka liikkuisi erikoisilla metatasoilla ja ehdotti sitä New Line Cinemalle, kun yhtiö pyysi häntä ohjaamaan kolmannen elokuvan, Painajainen Elm Streetillä 3 - Unien soturit (A Nightmare on Elm Street 3: Dream Warriors - 1987), mutta yhtiö torjui idean ja Craven kieltäytyi jälleen ohjaamisesta. Painajainen Elm Streetillä 4 - Unien valtias (A Nightmare on Elm Street 4: The Dream Master - 1988) oli vielä hitti, mutta kun Painajainen Elm Streetillä 5 - Painajaisten lapsi (A Nightmare on Elm Street 5: The Dream Child - 1989) ja Viimeinen painajainen Elm Streetillä: Freddyn kuolema (Freddy's Dead: The Final Nightmare - 1991) pärjäsivät toivottua heikommin, New Line Cinema palasi Cravenin juttusille ja tarjosi ohjaajalle mahdollisuutta toteuttaa aiemman villin ideansa. Craven ryhtyikin toimeen ja kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 1994. Lopulta Wes Craven's New Nightmare, eli suomalaisittain Painajainen Elm Streetillä 7: Uusi painajainen sai ensi-iltansa saman vuoden lokakuussa. Elokuva oli taloudellisesti sarjan huonoiten menestyvä osa, mutta se sai parasta palautetta kriitikoilta sitten alkuperäisen elokuvan ja sen ympärille on muodostunut oma vannoutunut fanikuntansa. Itse olin aiemmin nähnyt sarjasta vain muutaman osan ja kun huomasin alkuperäisen Painajaisen Elm Streetillä täyttävän viime vuonna 40 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa ja arvostella koko elokuvasarjan läpi. Pidin ensimmäisestä ja kolmannesta leffasta, mutta muut osat jättivät minut kylmäksi. Aloitin silti uteliain mielin Uuden painajaisen katselun, koska olin kuullut siitä paljon hyvää.
Painajainen Elm Streetillä -elokuvasarjan kymmenvuotisjuhla lähestyy ja alkuperäistä elokuvaa tähdittänyt Heather Langenkamp alkaa nähdä painajaisia Freddy Kruegerista. Onko elokuvien murhaaja tunkeutumassa todelliseen maailmaan?
Kuten jo erikoisesta juonikuvauksesta voi päätellä, alkuperäistä Painajaista Elm Streetillä tähdittänyt ja myös kolmososa Unien sotureissa näytellyt Heather Langenkamp ei palaa rooliinsa Nancy Thompsoniksi, vaan näyttelee Uudessa painajaisessa itseään - tai no, hitusen fiktiivistä versiota itsestään. Kuten tosielämän Langenkamp, myös elokuvan Heather on naimisissa elokuvien parissa työskentelevän miehen kanssa, joskin leffan Chase-mies on erikoistehostetyöntekijä, eikä maskeeraaja, kuten tosielämän Langenkampin mies David LeRoy Anderson. Tosielämässä Langenkamp oli saanut ikävän stalkkerin, näyteltyään Just the Ten of Us -komediasarjassa (1988-1990) ja piina meni siihen pisteeseen, että nainen joutui muuttamaan Isoon-Britanniaan Yhdysvalloista. Langenkamp halusi aspektin mukaan elokuvaan ja niinpä Heatherin rauhaa rikkovat ikävät puhelut. Langenkamp ei valitettavasti ole näyttelijänä juurikaan petrannut vuosien saatossa, eikä hän erityisemmin vaikuta tälläkään kertaa, mutta ajaa silti asiansa passelisti. Parhaiten Langenkamp tulkitsee huolta hahmonsa poikaa Dylania (Miko Hughes) kohtaan, joka vaikuttaisi kommunikoivan itse Freddy Kruegerin kanssa. Nuori Hughes ajaa myös asiansa, joskin hänen hahmostaan tulee mieleen ihan toinen kauhuelokuva, eli Hohto (The Shining - 1980), eikä Painajainen Elm Streetillä.
Langenkamp ei jää ainoaksi, joka näyttelee elokuvassa fiktiivistä versiota itsestään, vaan myös ohjaaja Wes Craven, tuottaja Robert Shaye, Nancyn isää esittänyt John Saxon ja leffassa myös Freddy Kruegeria näyttelevä Robert Englund nähdään omina itsenään. Onkin hupaisaa nähdä Englund hyvin erilaisessa roolissa tässä leffasarjassa, sillä ainakin elokuvan maalaama kuva Englundista on oikein mukava mies. Sen sijaan tämänkertaisesta Freddystä on tehty häijy ja julma hirviö, josta on aiemmista leffoista tuttu kiero vitsiniekka kaukana.
Painajainen Elm Streetillä 7: Uusi painajainen on mukava piristysruiske varsin kehnoksi latistuneeseen elokuvasarjaan, joskin suomenkielisestä nimestä huolimatta elokuvaa ei kannata katsoa sarjan seitsemäntenä osana, vaan omana erikoisena lisänään Elm Street -saagaan. Vuoden 1996 Screamia pidetään yleensä itsetietoisilla metatasoilla liikkuvien kauhuelokuvien isänä, mutta jo pari vuotta aiemmin saman ohjaajan Uusi painajainen leikitteli samanlaisilla kokeiluilla. Ajatuksen tasolla voi tuntua suorastaan koomiselta, että Heather Langenkamp, Wes Craven ja Robert Englund joutuvat kohtaamaan elokuvista todelliseen maailmaan pyrkivän Freddy Kruegerin, mutta niin vain aika pöhköstä premissistä on saatu aikaiseksi pitkästä aikaa jopa karmiva Elm Street -elokuva.
Jos elokuvalta odottaa aiempien osien tapaan viihdyttäviä unikohtauksia, joissa virnuileva Freddy pistää teinejä hengiltä erilaisin varsin mielikuvituksellisin ja verisin tavoin, voi vastassa olla pettymys. Wes Craven ei ole todellakaan halunnut toistaa aiempaa, vaan tehdä jotain täysin uutta tutuista palikoista. Freddyä ei nähdä juuri lainkaan, mutta tämän luoma uhka vaanii kaiken aikaa hahmojen yllä, luoden onnistuneen tiivistunnelmaista ilmapiiriä. Elokuvan kauhu kuitenkin syntyy enemmän psykologisesta puolesta kuin tyypillisistä slasher-kliseistä. Onko Freddy nyt ihan oikeasti tunkeutumassa todelliseen maailmaan, vai onko kyse vain Heatherin paranoiasta tämän inhottavan stalkkeritapauksen takia? Omalaatuinen Uusi painajainen ei taatusti toimi kaikille Painajainen Elm Streetillä -sarjan faneille, mutta itse mielsin sen kuuluvan sarjan ehdottomaan kärkikolmikkoon alkuperäisen kauhuklassikon ja Unien sotureiden rinnalle.
Teknisiltä ansioiltaan Painajainen Elm Streetillä 7: Uusi painajainen on pääasiassa mainio. Elokuva on hyvin kuvattu ja valaistu, lavasteet ovat mainiot, veriset maskeeraukset ovat oivat ja äänimaailmakin on pätevästi rakennettu. J. Peter Robinsonin säveltämät musiikit ovat hyvin poikkeukselliset aiempiin osiin nähden, tarjoten jopa aika mahtipontisia melodioita tuttujen sävelmien sekaan. Tehosteiden taso vaihtelee riippuen toteutustavasta, ja siinä, missä monet käytännön efektit näyttävät yhä hyviltä, tuohon aikaan vielä kokeiluvaiheessa olleet tietokonetehosteet ovat nähneet parhaat päivänsä aikoja sitten. Ja vaikka muuten pidän elokuvan synkemmästä Freddy-tulkinnasta, en juurikaan välittänyt hahmon ulkoasusta. Idean tasolla pidän uudesta maskeerauksesta, mikä näyttää siltä, että Freddyn ihoa olisi revitty ja leikelty irti sen sijaan, että mies olisi palanut, mutta toteutukseltaan Freddyn pärstä on oudon muovinen. Kaikkein häiritsevin seikka on kuitenkin hahmon uusi veitsihanska, jonka on kai tarkoitus näyttää siltä kuin Freddyn luut törröttäisivät ulos hänen lihastaan, mutta tämäpä vasta muoviselta näyttääkin ja lopputuloksesta tulee mieleen enemmän jokin scifiasuste.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.3.2025
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Wes Craven's New Nightmare, Yhdysvallat, 1994, New Line Cinema
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti