PAINAJAINEN ELM STREETILLÄ 5 - PAINAJAISTEN LAPSI
A NIGHTMARE ON ELM STREET 5: THE DREAM CHILD
Ohjaus: Stephen Hopkins
Pääosissa: Lisa Wilcox, Robert Englund, Kelly Jo Minter, Danny Hassel, Erika Anderson, Joe Seely, Beatrice Boepple, Whit Hetford ja Nicholas Mele
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 29 minuuttia
Ikäraja: 18
Wes Cravenin kauhuelokuva Painajainen Elm Streetillä (A Nightmare on Elm Street - 1984) oli taloudellinen hitti, joten jatkoa oli luvassa. Painajainen Elm Streetillä 2 - Freddyn kosto (A Nightmare on Elm Street 2: Freddy's Revenge - 1985) oli myös hitti ja Painajainen Elm Streetillä 3 - Unien soturit (A Nightmare on Elm Street 3: Dream Warriors - 1987) ja Painajainen Elm Streetillä 4 - Unien valtias (A Nightmare on Elm Street 4: The Dream Master - 1988) menestyivät kumpikin edeltäjäänsä paremmin, joten lisää oli tiedossa. Idea vitososaan syntyi jo Unien sotureita suunnitellessa, mutta tuolloin New Line Cineman tuottaja Sara Risher ei ollut pahemmin piitannut kuulemastaan. Kuitenkin saatuaan lapsen, Risher tuli toisiin ajatuksiin ja pestasi idean keksineen Leslie Bohemin työstämään käsikirjoituksen. Tuotanto kärsi sekä alati muuttuvasta tekstistä että Motion Picture Association of American tahdosta vähentää raakuuksia Hollywood-elokuvissa, jolloin leffaa piti leikata useasti uudestaan. Lopulta elokuva saatiin valmiiksi ja Painajainen Elm Streetillä 5 - Painajaisten lapsi sai ensi-iltansa elokuussa 1989. Elokuva sai negatiivisen vastaanoton kriitikoilta ja huonoimman laulun Razzie-palkinnon, minkä lisäksi se menestyi huonommin kuin aiemmat osat sarjasta. Itse katsoin alkuperäisen Painajaisen Elm Streetillä jo nuorempana ja olen pitänyt siitä paljon. Kun viime vuonna huomasin sen täyttäneen 40 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa ja arvostella koko leffasarjan läpi. Muutama kuukausi Unien valtiaan jälkeen katsoin vihdoin Painajainen Elm Streetillä 5 - Painajaisten lapsen.
On kulunut vuosi siitä, kun Alice päihitti Freddy Kruegerin. Kuitenkin kun Alice saa tietää olevansa raskaana, painajaiset palaavat jälleen ja Alice pelkää Freddyn yrittävän käyttää lasta uudelleensyntymiseensä.
Lisa Wilcox tekee paluun Alice Johnsoniksi, joka edellisessä elokuvassa onnistui päihittämään Freddy Kruegerin (Robert Englund). Vuoden ajan Alice on ehtinyt uskoa, että painajaiset ovat päättyneet, mutta totta kai Freddy tekee jälleen kerran paluun. Wilcox ei tässäkään elokuvassa pahemmin vakuuta Alicena, eikä hänen hahmonsakaan ole erityisen mielenkiintoinen. Englundiltakin näyttäisi jo alkavan puhti loppua, mihin vaikuttaa varmasti se, ettei Freddylle oikein keksitä mitään kiinnostavaa tekemistä, vaan tämä unien valtias jää leffassa pahasti taka-alalle.
Painajainen Elm Streetillä 4:stä paluun tekee myös Danny Hasselin esittämä Dan, joka on nyt parisuhteessa Alicen kanssa. Uusia tuttavuuksiakin on luvassa, kuten sairaanhoitajan hommia tekevä Yvonne (Kelly Jo Minter), äitinsä painostamana malliksi pyrkivä Greta (Erika Anderson) ja sarjakuvista intoileva Mark (Joe Seely), jotka ensiksi tietty pyörittelevät silmiään Alicen kertomuksille nuoria unissa jahtaavasta raitapaidasta, mutta jotka joutuvat toki ennemmin tai myöhemmin kohtaamaan Freddyn omissa painajaisissaan ja taistelemaan hengestään. Dan jää tässäkin leffassa tylsäksi tyypiksi, eikä muissakaan uusissa hahmoissa (tai heidän näyttelijöissään) ole juuri kehumista. Gretan vaikeassa perhekuviossa olisi potentiaalia, mutta homma jää vain pintaraapaisuksi. Markin sarjakuvaintoilua hyödynnetään ihan vekkulisti, mutta hahmo itsessään on aika mitäänsanomaton.
Lukuun ottamatta yllättävän mainiota kolmososaa, Unien sotureita, Painajainen Elm Streetillä -elokuvasarjan taso on luisunut aikamoista alamäkeä. En juuri piitannut suomalaisen Renny Harlinin ohjaamasta neljännestä elokuvasta ja nyt Painajainen Elm Streetillä 5 - Painajaisten lapsi tuotti jo aikamoista tuskailua saada tuijotettua loppuun asti. Leffassa on pari ihan menevää hetkeä, kuten näyttävästi toteutettu moottoripyöräkohtaus ja M. C. Escherin ikonista portaikkotaideteosta mukaileva osio loppuhuipennuksessa, mutta muuten kyseessä on varsin surkea raina, jota ei voi suositella muille kuin Freddyn vannoutuneimmille fanittajille.
Elokuvasta paistaa, että käsikirjoitusta työstettiin läpi kuvausten, että tekijät joutuivat saksimaan leffaa MPAA:n uusien raakuuksia koskevien sääntöjen mukaisesti ja että koko raina pistettiin kasaan vain muutamassa kuukaudessa. Elokuva on niin kiirehditty sillisalaatti, että useammankin kerran sitä tulee kummasteltua, mitä ihmettä tässä oikein tapahtuu? Tutut säännöt Freddyn toiminnasta unien sisällä saavat kyytiä ja nyt tuntuu siltä, etteivät hahmot ole koskaan turvassa, vaan veitsikätinen heppu saattaa iskeä missä vain, milloin vain. Koko vauvakuvio on kirjoitettu turhankin monimutkikkaaksi ja ennen kaikkea typeräksi. Mutta mikä pahinta, kyseessä on pitkästyttävän tylsä elokuva, joka ei pelota tai edes jännitä.
Elokuvan ohjauksesta vastaa Stephen Hopkins, joka oli tätä ennen tehnyt vain yhden elokuvan, Dangerous Game -slasherin (1987). Myöhemmin Hopkins tultaisiin tuntemaan parhaiten Predator 2 - Saalistajan (Predator 2 - 1990) ohjaajana, missä hän tekikin huomattavasti parempaa työtä. Hopkins ei saa rakennettua minkäänlaista jännitettä, eikä asiaa ole taatusti auttanut napakka aikataulu tai Leslie Bohemin alati muovautuva käsikirjoitus eri kirjoittajien toimesta. Sentään Painajainen Elm Streetillä 5 - Painajaisten lapsi on kelvollisesti kuvattu, siinä on muutamia oivallisia erikoistehosteita ja maskeerauksia ja Jay Fergusonin säveltämät musiikit tunnelmoivat kivasti taustalla.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.10.2024
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
A Nightmare on Elm Street 5: The Dream Child, 1989, New Line Cinema, Heron Communications, Smart Egg Pictures, The Fourth New Line-Heron Joint Venture
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti