Arvostelu: Elio (2025)

ELIO

Ohjaus: Madeline Sharafian, Domee Shi ja Adrian Molina

Pääosissa: Yonas Kibreab, Zoe Saldaña, Remy Edgerly, Brad Garrett, Brandon Moon, Jameela Jamil, Dylan Gilmer, Jake Getman, Matthias Schweighöfer, Ana de la Reguera, Atsuko Okatsuka, Shirley Henderson, Brendan Hunt, Naomi Watanabe ja Bob Peterson

Genre: animaatio, seikkailu, scifi, komedia

Kesto: 1 tunti 38 minuuttia

Ikäraja: 7

Elio on Pixarin uusi animaatioelokuva. Adrian Molina kehitteli elokuvan tarinan oman lapsuutensa pohjalta ja rakkaudestaan scifileffoihin. Molina halusi elokuvan myös heijastelevan sitä, kuinka ulkopuolista on varttua queer-nuorena. Kuitenkin kun Pixarin ja Disneyn seksuaalivähemmistöjä sisältäneet elokuvat, kuten Lightyear (2022) ja Ihmeellinen maailma (Strange World - 2022) floppasivat lippuluukuilla, Disney päätti poistaa animaatioistaan seksuaalivähemmistöihin liittyvät jutut. Niinpä Eliota ryhdyttiin muovaamaan, eikä Molina ollut tyytyväinen ja päättikin jättää projektin. Myös osa animaattoreista ja ääninäyttelijä America Ferrera jättivät elokuvan, osoittaakseen tyytymättömyyttään Disneytä kohtaan. Molina korvattiin Domee Shillä ja Madeline Sharafianilla ja leffan teko käynnistyi uudelleen. Alun perin elokuvan oli tarkoitus ilmestyä jo maaliskuussa 2024, mutta kun tuotanto jouduttiin keskeyttämään keväällä 2023 Hollywoodin käsikirjoittajien ja näyttelijöiden lakon takia, julkaisua siirrettiin yli vuodella eteenpäin. Nyt Elio on saapunut elokuvateattereihin ja itse olen odottanut suurella mielenkiinnolla sen näkemistä. Vaikka Pixarin taso onkin laskenut, olen aina kiinnostunut näkemään, mitä yhtiöllä on tarjottavanaan, erityisesti jos kyseessä on täysin uusi elokuva, eikä osa jotain franchisea. Lomamatkani ja muuttokiireideni takia minulta kesti kuitenkin puolitoista viikkoa, kunnes vihdoin ehdin käydä katsomassa Elion.

Nuori Elio-poika on koko ikänsä intoillut avaruudesta ja hänen suurin unelmansa onkin joutua avaruusolentojen sieppaamaksi. Kun tämä eräänä yönä toteutuu, Elio päätyy elämänsä seikkailuun ja setvimään intergalaktista konfliktia.

Elio kertoo, noh, Eliosta (äänenä Yonas Kibreab), nuoresta pojasta, joka on intoillut koko ikänsä kaikesta avaruuteen liittyvästä. Kun hänen vanhempansa menehtyvät auto-onnettomuudessa ja hän joutuu armeijan leivissä työskentelevän tätinsä Olgan (Zoe Saldaña) hoteisiin, Elio alkaa tosissaan toivoa, että avaruuden muukalaiset sieppaisivat hänet, sillä hän kokee ettei Maalla ja ihmisillä ole enää mitään tarjottavanaan hänelle. Yksinäiseen Elioon on helppo samaistua ja vaikka avaruusoliot eivät katsojaa kiinnostaisikaan, voi hyvin ymmärtää pojan palavaa halua kuulua omanlaistensa joukkoon. Elio on heti pidettävä hahmo, jonka kanssa hyppää mielellään seikkailun pyörteisiin, kun ihka aito avaruusalus vie pojan mennessään... luullessaan Eliota Maan johtajaksi ja tarjotessaan pojalle paikkaa intergalaktisen Yhteisversumin neuvostossa.

     Avaruusmatkansa aikana Elio tapaa muun muassa Yhteisversumin neuvostoon kuuluvat lähettiläät Helixin (Brandon Moon), Questan (Jameela Jamil) ja Tegmenin (Matthias Schweighöfer), supertietokone Ooooon (Shirley Henderson), universaalin tietokirjan (Bob Peterson), toukkamaisen Glordonin (Remy Edgerly), sekä sotaisaa heimoaan johtavan lordi Grigonin (Brad Garrett), joka on katkera Yhteisversumille, koska nämä eivät suostu ottamaan häntä neuvostoonsa ja haluaakin siksi tuhota koko Yhteisversumin. Sivuhahmoista suosikiksi nousee ehdottomasti Glordon, jonka kanssa Elio ystävystyy ja jota syvennetään onnistuneesti elokuvan edetessä.

Kuten odotin ja toivoin, Elio osoittautui oikein mainioksi koko perheen scifiseikkailuksi. Elokuva ei ihan yllä siihen potentiaaliin, mitä siitä löytyisi, mutta jo tällaisenaan homma toimii tyydyttävästi. Leffalla kestää oma aikansa päästä käyntiin, mutta kun Elio vihdoin tempaistaan pois Maasta, seikkailu nappaa hyvin mukaansa. On kiinnostavaa päästä tutkimaan tätä Yhteisversumia, missä eri planeettojen edustajat kohtaavat ja pyrkivät pitämään rauhan koko maailmankaikkeudessa. Konflikti elokuvaan syntyy, kun neuvosto toteaa lordi Grigonin olevan liian vihamielinen neuvoston jäseneksi ja lordi päättää ryhtyä sotajalalle. Tilanteen ratkaisu jääkin Elion harteille.

Elokuvassa riittää vauhtia ja vaaratilanteita, joista osa voi olla yllättävänkin hurjia ja jännittäviä perheen pienimmille katsojille. Pari kohtausta muistuttivat jopa kauhuleffoista. Sekaan mahtuu myös runsaasti huumoria, joskin hyvin epätasaista sellaista. Elokuvan hauskimmaksi anniksi koin sen, kun Eliosta tehdään hitusen kömpelö klooni, joka lähetetään Maahan, jottei kukaan ihmettele pojan katoamista. Ja toki tuttuun Pixar-tyyliin loppupäässä voi herkästi tulla tippa linssiin, joskin meno ei ihan äidy todellisiksi itkukekkereiksi, kuten yhtiön elokuvissa pahimmillaan - tai siis parhaimmillaan.

"Olemmeko yksin universumissa" on kysymys, joka on vuosisatojen varrella mietityttänyt lukemattomia ihmisiä, mukaan lukien Elion nimikkohahmoa. Sen lisäksi, että elokuva käsittelee tätä kysymystä sen tunnetuimman tulkinnan kautta, eli "onko Maan ulkopuolella elämää", kysymystä käsitellään myös huomattavasti intiimimmin, kun elokuvassa käsitellään kirjaimellisesti yksinäisyyttä tässä valtavassa maailmankaikkeudessa. Elio on pitkään kokenut, ettei hän kuulu minnekään, mutta tämä muuttuu, kun hän pääsee toivomalleen seikkailulle. Mutta ovatko avaruuden loputtomat mahdollisuudet sittenkään juuri sitä, mistä poika on haaveillut, vai saako matka hänet vain arvostamaan sitä, mitä hänellä on jo?

Temaattisesti Elio on ollut viime aikoina kohujen keskellä, kun kävi ilmi, että elokuvan idean isä ja alkuperäinen ohjaaja Adrian Molina lähti kävelemään, kun Disney pakotti poistamaan elokuvasta kaikki viittaukset seksuaalivähemmistöihin. Vaikka aiheesta onkin saksittu, voi elokuvan onneksi edelleen tulkita kertovan queer-nuoresta, joka kokee, ettei kuulu yhteiskuntaan sellaisena, miten "normit" on määritelty. Avaruusolennot taas voi mieltää vertauskuvaksi HLBTIQA+ -yhteisöstä, jonka seurassa Elio ei enää koe itseään ulkopuoliseksi ja oudoksi. Omalla tavallaan se, ettei elokuva sano suoraan, mihin tämä kaikki on vertauskuva, mahdollistaa sen, että tarinaa voi tulkita monipuolisemmin. Oli kyse sitten vaikkapa autisminkirjosta tai ADHD:sta tai mistä tahansa "normaalista poikkeavasta", kuka tahansa erinäisistä syistä ulkopuolisuutta kokenut voi nähdä itsensä Eliossa. Ulkopuolisuuden tunne ja yksinäisyys ovat todella rankkaa, mutta pitää vain uskoa ja luottaa siihen, että jostakin ne omanhenkiset tyypit löytyvät. Ei välttämättä ulkoavaruudesta, mutta jostakin.

Kuten arvata saattaa, visuaalisesti Elio on aikamoista silmäkarkkia, joskin en missään kohtaa täysin lämmennyt ihmishahmojen ulkoiselle toteutukselle. Avaruusolennot ovat sen sijaan toinen toistaan mielikuvituksellisempia ja taustat ovat pullollaan upeita yksityiskohtia. Maassa tapahtuvat kohtaukset on niin taitavasti animoituja, että välillä maisemat näyttävät oikeassa luonnossa kuvatulta videomateriaalilta. Värien, valojen ja varjojen käyttö on myös vakuuttavaa. Äänimaailmakin on hyvin rakennettu ja Rob Simonsenin säveltämät musiikit tunnelmoivat oivallisesti taustalla.

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.7.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Elio, 2025, Pixar Animation Studios, Walt Disney Pictures