Arvostelu: Walter Mittyn ihmeellinen elämä (The Secret Life of Walter Mitty - 2013)

WALTER MITTYN IHMEELLINEN ELÄMÄ

THE SECRET LIFE OF WALTER MITTY

Ohjaus: Ben Stiller

Pääosissa: Ben Stiller, Kristen Wiig, Adam Scott, Kathryn Hahn, Shirley MacLaine, Patton Oswalt, Adrian Martinez, Ólafur Darri Ólafsson ja Sean Penn

Genre: seikkailu, draama

Kesto: 1 tunti 54 minuuttia

Ikäraja: 12

The Secret Life of Walter Mitty, eli suomalaisittain Walter Mittyn ihmeellinen elämä perustuu James Thurberin samannimiseen novelliin vuodelta 1939. Tarinan pohjalta oli jo vuonna 1947 tehty elokuva Hurjimus (The Secret Life of Walter Mitty), jonka tuottajan, Samuel Goldwynin poika, Samuel Goldwyn Jr. ryhtyi 1990-luvulla suunnittelemaan Jim Carreyn tähdittämää uudelleenfilmatisointia. Walt Disney Pictures kiinnostui projektista, mutta Goldwyn päätti viedä ideansa New Line Cinemalle. Alun perin Ron Howardin oli tarkoitus ohjata elokuva, mutta kun projekti ei edennyt, hän jätti elokuvan ja hänen tilalle otettiin Chuck Russell. Goldwyn kuitenkin koki, että New Line Cinema alkoi rikkoa heidän sopimustaan, yrittäen puskea Goldwyniä pois tuotannosta ja vei asian oikeuteen. New Line Cinema palautti oikeudet Goldwynille, joka vei projektin Paramount Picturesille ja sitä kautta DreamWorksille, jossa Steven Spielberg innostui ajatuksesta ohjata elokuvan. Spielbergkin tosin jätti leffan tehdäkseen Maailmojen sodan (War of the Worlds - 2005) ja uudeksi ohjaajaksi pohdittiin Mark Watersia ja Gore Verbinskiä. Kun Carrey jätti projektin, päärooliin kaavailtiin Owen Wilsonia, Mike Myersiä ja Sacha Baron Cohenia, ennen kuin Ben Stiller nappasi roolin itselleen. Stiller päätti myös ohjata elokuvan ja kuvaukset käynnistyivät vihdoin kesällä 2012. Lopulta Walter Mittyn ihmeellinen elämä sai maailmanensi-iltansa New York Film Festivalilla 5. lokakuuta 2013 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva oli pienimuotoinen menestys, mutta sai kriitikoilta ristiriitaista palautetta. Itse katsoin leffan vasta pari vuotta myöhemmin vuokralta, enkä pitänyt sitä kovin kummoisena. Kun huomasin Walter Mittyn ihmeellisen elämän täyttävän nyt kymmenen vuotta, päätin juhlan kunniaksi antaa sille uuden mahdollisuuden ja katsoa ja arvostella elokuvan.

Tylsää elämää Life-lehden valokuvien negatiivivastaavana viettävä Walter Mitty päätyy jatkuvasti haaveilemaan seikkailullisemmasta ja vauhdikkaammasta elämästä. Kun Life päättää siirtyä verkkolehdeksi, Walter Mittyn täytyy lähteä todelliseen seikkailuun, saadakseen lehden viimeiseen fyysiseen numeroon huikeimman kansikuvaotoksen ikinä.

Lähes parikymmentävuotisen tuotantohelvetin jälkeen Walter Mittyn ihmeellisen elämän ohjaksiin tarttui lopulta pysyvästi Ben Stiller, joka otti haltuunsa myös vastuun nimikkoroolin, eli Walter Mittyn esittämisestä. Walter ei ole mitenkään erityisen kiinnostava tapaus. Hän on päällisin puolin aika tylsä tyyppi, joka ei tee oikein mitään elämällään, muuta kuin käy töissä Life-sanomalehdellä. Walter pakenee tylsää elämäänsä omaan mielikuvitusmaailmaansa, jossa hän näkee itsensä muiden ihailunkohteena, itsevarmana ja seikkailullisena sankarina. Kun Life päättää siirtyä sataprosenttisesti internetiin ja lakkauttaa painettavan sanomalehtensä, Walterin täytyy löytää itsestään oikea seikkailija, saadakseen viimeisen painettavan numeron kanteen täydellisen otoksen. Stiller tulkitsee hahmoaan oivallisesti, Walterin löytäessä pitkin elokuvaa uusia puolia itsestään. Haaveilukohtauksissa hän pääsee myös näyttämään leikkisämpää puolta.

     Elokuvassa nähdään myös Kathryn Hahn Walterin siskona Odessana ja Shirley MacLaine heidän äitinään Ednana, Kristen Wiig Walterin työkaverina ja ihastuksenkohteena Cherylinä, Adam Scott Lifen uutta siirtymävaihetta valvovana Tedinä, Patton Oswalt nettideittailusivun asiakaspalvelijana Toddina, sekä Sean Penn maailmankuuluna valokuvaajana Sean O'Connellina, jota Walter lähtee etsimään toiselle puolelle maailmaa. Sivunäyttelijät toimivat ihan hyvin osissaan, vaikka jäävätkin aika yksiulotteisiksi tyypeiksi. Wiigin hahmo jää hieman tylsäksi ja Scottin on tarkoitus olla pelkkä inhottava mulkero.

Walter Mittyn ihmeellinen elämä ei vielä toisella katselukerrallakaan tehnyt minuun vaikutusta, vaikka pidin siitä nyt hieman enemmän kuin viimeksi. Isoin ongelmani leffan kanssa on yhä se, ettei Walter Mittyn ns. ihmeellinen elämä tunnu kovin... noh, ihmeelliseltä - ei edes silloin, kun hän päätyy seikkailuun, mihin kuuluu hain kanssa uimista ja purkautuvalta tulivuorelta pakenemista. Kaikista villeimmät tilanteet tapahtuvatkin Walterin mielen sisällä, miehen jäädessä haaveilemaan junapysäkillä, työpaikalla ja milloin missäkin. Välillä tuntuukin, että budjetti loppui kesken tai Steve Conradilta loppui puhti käsikirjoitusta työstäessään. Leffaan olisi varmasti saanut vielä hurjempia tapahtumaketjuja, Walterin seuratessa valokuvaaja O'Connellia maailmalla. Tällaisenaan homma tuntuu todella rajoittuneelta ja pitkän tuotantohelvetin jälkeen ei voi kuin pohtia, että eikö aiheesta tämän parempaa filmiä saatu?

Elokuvasta löytyy oivallisia teemoja esimerkiksi arjesta irti päästämisen tärkeydestä ja seikkailullisen vapauden tunteen huumasta, sekä siitä, että haaveilun sijaan pitäisi vain antaa palaa ja painaa menemään. Mutta kun leffa ei itse anna palaa ja paina menemään niin täysillä kuin voisi toivoa, homma jää aika vaisuksi. Elokuva on myös turhan pitkä ja sitä voisi hyvin tiivistää etenkin alkupäästä, jotta varsinainen seikkailu lähtisi nopeammin käyntiin. Heikkouksineenkin Walter Mittyn ihmeellinen elämä on silti ihan kelpo filmi. Vaikkei se mene niin pitkälle kuin itse ainakin toivoisin, löytyy siitä omat hyvät hetkensä. Elokuvan henki on myös miellyttävä ja aika sympaattinenkin, ja tarinaan uppoutuu tarpeeksi passelisti.

Näyttelemisen lisäksi Stiller hoitaa myös ohjaajan hommat oivallisesti ja hänen ongelmakseen koituu lähinnä Conradin paikoitellen ponneton ja tapahtumaköyhähkö käsikirjoitus. Hetkittäin kummatkin hoitavat tonttinsa erityisen hyvin, mutta kokonaisuus jää laihaksi. Elokuva on kuitenkin kuvattu todella mainiosti ja leikkaus on usein ihailtavan sulavaa. Lavasteet, asut ja maskeeraukset toimivat hyvin, mutta erikoistehosteet näyttävät halvoilta. Kun kyse on Walterin haaveiluista, heikot digiefektit voi katsoa osittain sormien läpi, koska kyseessä on pelkkä mielikuvituksen tuote, mutta todellisuudessa tapahtuvissa kohtauksissa huonosti ikääntyneet tehosteet pistävät ikävästi silmään. Äänimaailma on oivasti työstetty ja Theodore Shapiron, Jose Gonzalezin ja Rogue Waven säveltämät musiikit tuovat kelvollisen lisänsä tunnelmaan, joskin leffan päätteeksi katsojalle jää lähinnä mieleen elokuvassa hyödynnetty David Bowien klassikkobiisi Space Oddity.

Yhteenveto: Walter Mittyn ihmeellinen elämä ei ole elokuvana erityisen ihmeellinen, lähinnä vain kelvollinen. Elokuvan seikkailu ei koskaan lähde niin hyvin lentoon kuin voisi toivoa, vaan homma jää harmillisesti hieman vaisuksi. Walterin kuvittelemat jutut ovat mielikuvituksellisempia ja niiden jälkeen aito seikkailu tuntuukin hieman siltä, että budjetti olisi loppunut kesken. Elokuva tarjoaa kuitenkin silloin tällöin hyviä hetkiä ja passelia seikkailun tuntua. Se on ajoittain hilpeä, toisinaan taas jopa hieman jännittävä. Teemat esimerkiksi arjesta irti päästämisestä ovat hyviä ja leffan aikana sitä tuleekin ajateltua, että voisipa vain joskus itse hypätä seikkailun pyörteisiin Walterin tavoin. Ben Stiller suoriutuu hyvin niin ohjaajana kuin päänäyttelijänäkin. Steve Conradin käsikirjoitus jää ajoittain hieman latteaksi ja leffan erikoistehosteiden parhaat päivät ovat jo takanapäin. Walter Mittyn ihmeellinen elämä sopii tarpeeksi hyvin kerran katsottavaksi seikkailuelokuvaksi, mutta mitään aidosti ihmeellistä siltä on turha odottaa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.8.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Secret Life of Walter Mitty, 2013, Twentieth Century Fox, TSG Entertainment, Samuel Goldwyn Films, Red Hour Films, New Line Cinema, Big Screen Productions, Down Productions, Ingenious Media

Arvostelu: Renfield (2023)

RENFIELD

Ohjaus: Chris McKay

Pääosissa: Nicholas Hoult, Awkwafina, Nicolas Cage, Ben Schwartz, Shohreh Aghdashloo, Adrian Martinez, Brandon Scott Jones ja James Moses Black

Genre: komedia, kauhu

Kesto: 1 tunti 33 minuuttia

Ikäraja: 16

Renfield pohjautuu Bram Stokerin klassikkokirjaan Dracula (1897). 2010-luvun alussa Universal Pictures ryhtyi työstämään elokuvauniversumia ikonisten monstereiden, kuten kreivi Draculan ja Frankensteinin hirviön pohjalta, mutta molemmat universumin käynnistysyritykset, Dracula Untold (2014) ja The Mummy (2017) saivat nuivan vastaanoton niin kriitikoilta kuin katsojilta. Studiolla ryhdyttiinkin pohtimaan suunnitelmia uudelleen. Robert Kirkman kynäili tarinan Draculan palvelijasta Renfieldistä ja sai Universalin innostumaan. Alun perin ohjaajaksi palkattiin Dexter Fletcher, mutta muiden kiireiden takia hän joutui jättämään projektin ja tilalle valittiin Chris McKay. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2022 ja nyt Renfield saapuu elokuvateattereihin. Itse kiinnostuin heti, kun kuulin, että olisi tulossa elokuva, jossa Nicolas Cage näyttelisi kreivi Draculaa. Elokuvan traileri vaikutti lupaavalta ja kävinkin positiivisin mielin katsomassa Renfieldin sen lehdistönäytöksessä muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.

Vampyyrikreivi Draculan palvelijan, Renfieldin tehtävänä on tuoda uhreja pimeyden herralleen. Vuosikymmeniä hommaa hoitanut Renfield alkaa kuitenkin uhmata Draculaa, kun hän löytää toksisissa ihmissuhteissa kamppailevien tukiryhmän ja tapaa New Orleansin korruptiota vastustavan poliisin.

Nicholas Hoult näyttelee eläviin kuolleisiin liittyvää hahmoa, jolla on R-kirjaimella alkava nimi. Hahmo on vuosia tottunut elämään tietyllä tavalla, johon liittyy viattomien ihmisten joutuminen ruokalistalle. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun hahmo tapaa toiminnallisen naisen, joka näyttää, että R voisikin muuttaa tapansa ja vastustaa pahoja voimia. Samalla hahmo alkaa löytämään kadottamaansa ihmisyyttä. Jos tämä kuulostaa tutulta, olet luultavasti nähnyt Houltin tähdittämän romanttisen zombikomedian Warm Bodies (2013). Tällä kertaa Hoult ei tosin esitä zombia, vaan Renfieldiä, vampyyreistä mahtavimman kirottua palvelijaa, jonka tehtävänä on suojella ja ruokkia mestariaan. Hoult on mainio osassaan, esittäen hyvin hahmonsa monimutkikkaat tuntemuksensa pomoaan ja tehtäväänsä kohtaan. Elokuvan vetonaula on kuitenkin totta kai Nicolas Cage itse vampyyrikreivi Draculan roolissa. Cage hoitaa hommansa juuri niin kuin Cagen voi kuvitella esittävän Draculaa. Hän on riemastuttavan teatraalinen, eläytyen täysillä yhden elokuva- ja kirjallisuushistorian ikonisimman pahishahmon osaan. Kyseessä on muuten Cagen ja Houltin toinen yhteistyöelokuva, kaksikon näyteltyä isää ja poikaa elokuvassa Säämies (The Weather Man - 2005).

     Elokuvassa nähdään myös Awkwafina poliisi Rebecca Quincynä, Adrian Martinez tämän työparina Marcosina, James Moses Black heidän päällikkönään Browningina, Brandon Scott Jones myrkyllisissä ihmissuhteissa olevien tukiryhmän vetäjänä Markina, Shohreh Aghdashloo rikollisjengin johtajana Ellana ja Ben Schwartz tämän huligaanipoikana Teddynä. Awkwafina toimii mainiosti roolissaan ja Aghdashloo istuu rikollispomoksi, joskin hänen hahmonsa jää hieman yksiulotteisen tylsäksi. Schwartz taas on hieman rasittava ja yliampuva ylimielisen Teddyn osassa.

Nicolas Cage on tosiaan aivan mahtavassa vedossa kreivi Draculana ja Nicholas Hoult istuu hyvin rooliinsa vampyyrin palvelijaksi, joka yrittää päästä eroon narsistisesta pomostaan. Lähtökohdiltaan tästä konseptista voisi saada aikaan loistoleffan, mutta harmillisesti Renfield osoittautui itselleni pieneksi pettymykseksi. Se on tällaisenaankin kelpo elokuva, jossa on muutamia huippuhetkiä, mutta joka jätti silti minulle vahvan tunteen, että tästä olisi voinut tehdä paljon paremmankin. En piitannut lähes ollenkaan elokuvaan pusketusta rikollisjengikuviosta, vaan se tuntui jotenkin todella kummalliselta ja väkinäiseltä kaiken keskellä.

Elokuvalla on kestoa vain puolitoista tuntia ja vaikka se onkin oikein passeli pituus tällaiselle kauhukomedialle, niin iso osa leffan kestosta käytetään juuri tähän tylsempään rikollisjengikuvioon, että se syö useita potentiaalisesti todella mehukkaita kohtauksia Renfieldin ja Draculan välillä. Elokuva onkin selvästi parhaimmillaan, kun Nicolas ja Nicholas ovat kohtauksessa ihan vain kahdestaan. Hahmojen välinen outo dynamiikka nostaa hymyn väkisinkin katsojan huulille. On myös huvittavaa seurata, kun Renfield yrittää tukiryhmässä selittää ongelmaansa, ilman että paljastaa, mitä hänen pomonsa todellisuudessa tekee. Renfield ja Quincy ovat myös kiinnostava kaksikko ja sen sijaan, että katsoja seuraa heidän yrityksiään kaataa jotain rikollisorganisaatiota, olisi paljon kiinnostavampaa katsoa ihan vain sitä, kun he yrittävät keksiä keinon saada Draculan hengiltä. Jo tällaisenaan Renfield on mainion vekkuli leffa, joka tarjoaa hupaisia hetkiä, sekä hassun piirrosmaisiksi muuttuvia toimintajaksoja, joissa ihmisiä revitään riekaleiksi ja naurettavan keskeneräistä digiverta roiskitaan litrakaupalla.

Mutkien kautta elokuvan ohjaajaksi päätyi Chris McKay, joka oli aiemmin tehnyt aivan mahtavan animaation Lego Batman Elokuva (The Lego Batman Movie - 2017) ja hieman keskinkertaiseksi jääneen scifitoimintarainan Taistelu huomisesta (The Tomorrow War - 2021). Renfieldissä McKay näyttää jälleen osaavansa, mutta hänen ongelmakseen koituu Ryan Ridleyn epätasainen käsikirjoitus. Elokuva on taitavasti kuvattu, valaistu ja leikattu. Lavasteet ja asut ovat mainiot ja Draculan maskeeraukset ovat etenkin elokuvan alkupäässä erinomaiset. Leffan erikoistehosteista kuitenkin korostuu pieni budjetti. Visuaalisesti parasta on elokuvan nopea kertaus Renfieldin ja Draculan ensikohtaamisesta, jossa on upeasti onnistuttu toistamaan Bela Lugosin kauhuklassikko Dracula - vanhan vampyyrin (Dracula - 1931) ilmettä. Äänimaailma on kelvollisesti rakennettu Marco Beltramin säveltämiä musiikkeja myöten.

Yhteenveto: Renfield on kelpo kauhukomedia, jossa olisi kuitenkin ainekset paljon parempaankin leffaan. Ideana elokuva kreivi Draculan palvelijasta, joka haluaa eroon pomostaan, on vekkuli, mutta jostain syystä tekijät keskittyvät mieluummin tylsempään juonikuvioon New Orleansin korruptiosta ja sen vastustamisesta. Parhaimmillaan elokuva on Renfieldin ja Draculan kahdenkeskeisissä kohtauksissa, minkä lisäksi toimintakohtaukset ovat hilpeitä yliampuvuudessaan ja naurettavan kököissä veritehosteissaan. Nicholas Hoult on mainio nimikkoroolissa Renfieldinä ja Awkwafinakin toimii passelisti poliisin osassa. Nicolas Cage on tietty huippuvedossa itse vampyyrikreivi Draculana, herkutellen kunnolla roolissaan. Paremman käsikirjoituksen kanssa tästä olisi voinut saada aikaan suorastaan mahtavan elokuvan, mutta jo tällaisenaan Renfield on viihdyttävä ja kelvollinen hömppä. Jos haluat nähdä Cagen Draculana, katso ihmeessä tämä leffa, vaikka Cagen ympärille jääkin kaipaamaan parempaa kokonaisuutta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.4.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Renfield, 2023, Universal Pictures, Skybound Entertainment

Arvostelu: I Feel Pretty (2018)

I FEEL PRETTY

Ohjaus: Abby Kohn ja Marc Silverstein
Pääosissa: Amy Schumer, Rory Scovel, Michelle Williams, Aidy Bryant, Busy Phillips, Lauren Hutton, Tom Hopper, Emily Ratajkowski ja Adrian Martinez
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 50 minuuttia
Ikäraja: 12

I Feel Pretty on Amy Schumerin tähdittämä komedia ja Abby Kohnin ja Marc Silversteinin esikoiselokuva ohjaajina. Elokuvasta ilmoitettiin keväällä 2017 ja sen kuvaukset alkoivat samaisena kesänä. Elokuvan oli tarkoitus ilmestyä kesäkuussa 2018, mutta testiyleisöreaktioiden takia sen julkaisua päätettiin aikaistaa jo paria kuukautta aikaisemmaksi. Lopulta I Feel Pretty saikin ensi-iltansa viime huhtikuussa ja se oli pienimuotoinen menestys, muttei voittanut kriitikoita puolelleen. Minun oli tarkoitus mennä katsomaan leffa jo sen lehdistönäytökseen, mutta jostain syystä jätinkin sen väliin. Päätin kuitenkin katsoa sen jossain kohtaa, kun se ilmestyy vuokrattavaksi. Kun tulin joulukuussa kipeäksi, päätin hyödyntää sairaslomani katsoen elokuvia, joita en nähnyt teatterissa. Vuokrasin I Feel Prettyn Blockbusterista ja katsoin sen.

Ulkonäköpaineista kärsivä Renee kadehtii malleja ja toivoisi olevansa itsekin ihailtu ja kaunis. Eräänä päivänä Renee putoaa kuntopyörältä ja kolauttaa päänsä. Herätessään Renee luuleekin olevansa mitä kaunein ilmestys ja aloittaa itsevarmemman elämän, vaikka ulkoisesti hänessä ei ole muuttunut mikään.

Pääroolissa Renee Bennettinä nähdään koomikko Amy Schumer, joka on vasta aloittelemassa uraansa filmitähtenä. Itselleni Schumer ei ollut etukäteen tuttu muuten kuin nimeltä, joten minua kiinnosti nähdä, olisiko hänessä potentiaalia nousta televisio-ohjelmien koomikosta elokuvanäyttelijäksi. Ja vaikka Schumer pärjää ihan kelvollisesti osassaan, ei hän tee erityisen suurta vaikutusta. Tämä johtuu myös siitä, ettei hänen hahmoaan ole kirjoitettu kummoisesti. Renee on helposti samaistuttava hahmo, sillä kukapa ei olisi edes joskus kokenut itsetunto-ongelmia ja paineita omasta ulkonäöstä? Elokuva luottaa täysillä siihen, että tämä tekee hänestä myös pidettävän, mutta hahmosta on hyvin vaikea pitää, kun hän lyö päänsä ja kuvittelee olevansa maailman upein ihminen. Kun koko leffa tuntuu pyörivän sen ympärillä, että Renee kehuskelee muille ulkonäköään, tuntuu hahmo välillä jopa inhottavalta.
     Renee on töissä muotifirma Lily LeClairessa ja hän ihastelee yhtiötä johtavaa LeClairen sukua. Entinen malli Lauren Hutton sopii erittäin mainiosti arvokkaan johtaja Lily LeClairen rooliin, mutta yleensä todella hyvä Michelle Williams tekee yllättävänkin kehnon roolisuorituksen hänen lapsenlapsena, Avery LeClairena. Averylle on kirjoitettu ihan kiinnostava juonikuvio siitä, että hänen äänensä on todella kimeä, minkä takia hän pelkää, ettei häntä oteta tosissaan. Williams kuitenkin vetää tämän roolin yli, eikä valitettavasti edes sillä tavalla, että hän olisi hauska. Tom Hopper taas esittää Averyn veljeä Grantia, joka on mukana lähinnä ulkonäkönsä vuoksi. Hopper yrittää olla hurmuri, mutta vaikuttaa enemmän pökkelöltä näyttelijältä.
    Muita hahmoja elokuvassa ovat Reneen kaverit Viv (Aidy Bryant) ja Jane (Busy Phillips), jotka joutuvat seuraamaan ystävänsä uutta kummallista puuhailua, kuvaaja Ethan (Rory Scovel), jonka kanssa Reneellä tapahtuu hieman säpinää, Reneen ihailema ja kadehtima kaunotar Mallory (Emily Ratajkowski), sekä Reneen outo työkaveri Mason (Adrian Martinez). Bryant ja Phillips ovat oivat valinnat rooleihinsa, mutta paremman vaikutuksen tekee Scovel, joka tekee huvittavan roolityön miehenä, jonka Renee luulee olevan ihastunut Reneen. Ethanin tuoma häpeällisyys jaksaa hymähdyttää muuten aika pitkäveteisessä leffassa.

I Feel Pretty sisältää hyvän ajatuksen ja kiinnostavan alkuasetelman. Kuten jo totesin, kukapa ei olisi joskus ollut epävarma omasta kehostaan ja ajatellut, ettei kelpaa kenellekään sellaisena kuin on? Elokuva osoittaa hyvin, että myös median luomat unelmavartalot omaavat voivat olla epävarmoja vartalostaan, ja sisältää sanomaa siitä, että ulkokuoren ei pitäisi olla se, mikä merkitsee, vaan ihmisen sisältö määrittää kauneuden. Eipä siinä, hyviä juttujahan nämä ovat ja niillä voisi saada aikaan oikeasti ajatuksia herättävän ja arvostetun filmin. I Feel Pretty valitettavasti vain on loppujen lopuksi pelkkä ulkokuori, eikä sen sisältö oikein toimi. Kivoista ideoistaan huolimatta elokuva kompastuu todella pahasti omaan nilkkaansa ja kaatu täysillä naamalleen. Hyvien teemojen elokuvaksi I Feel Pretty sisältää erikoisen paljon lihavuuden pilkkaamista ja muotimaailman ihannoimista. Pitkään leffa tuntuu viestivän, että ylipainoiset ovat vain kömpelöitä ja hassuja, kun taas laihat ovat lähes täydellisiä kaikessa.

Elokuva kyllä tuo viestinsä sisäisestä kauneudesta esille, mutta sillä kestää käsittämättömän pitkä aika päästä itse asiaan ja silloinkin se muuttuu myötähäpeälliseksi saarnaamiseksi. Tätä ennen katsojan täytyy kärvistellä läpi yli puolitoista tuntia vitsejä ylipainoisuudesta ja kaiken aikaa ylimielisemmäksi muuttuvaa päähenkilöä. Alussa tietty näytetään, kun Renee pyörii vaatekaupoilla ja hän joutuu lähtemään tyhjin käsin, sillä ei löydä omaa kokoaan ja tämä on vielä toimivaa, sillä se on monille samaistuttava tilanne. Mutta sitten elokuva vie asioita niinkin pitkälle, että Renee hymyilee kaupassa vauvalle ja tämä alkaa parkumaan. Ja kun Renee kolauttaa päänsä ja kuvittelee olevansa kaunein olento, mitä maa päällään kantaa, itseäni lähinnä vain ärsytti ja turhautti seuraavan tunnin ajan. Kaikki pyörii vain Reneen navan ympärillä, jolloin hänestä on hyvin vaikea pitää, eivätkä hänen saavutuksensa tunnu ansaituilta. Hän kuvittelee kaikkien ympärillään olevien ihailevan häntä ja on täysin varma, että jokainen vastaan tuleva mies tekisi mitä vain saadakseen hänet.

Ainoa asia, mistä oikeasti pidin elokuvassa on, ettei siinä koskaan nähdä, millaisena Renee näkee itsensä, luullessaan itseään kaunottareksi. Tässä nostan tekijöille hattua, että he ovat malttaneet jättää tämän katsojan mielikuvituksen varaan. Muuten I Feel Pretty on erittäin heikko tekele. Sen yritykset sanoa jotain menevät täysin päin mäntyä, sen traagisemmat hetket vellovat melodramaattisuudessa ja on outoa, että tätä markkinoidaan komediana, kun leffan aikana ei saa nauraa lähes kertaakaan. Lähes kahden tunnin kestossaan elokuva on myös aivan liian pitkä, jolloin se ei välillä tunnu etenevän lainkaan, vaan lähinnä pitkästyttää. Jotkut ovat kehuneet I Feel Prettyä feministejä voimaannuttavaksi teokseksi, mitä itse hämmästelen, sillä elokuva tuo useasti esille, että Renee tarvitsee miesten hyväksyntää ja apua.

Elokuvan ovat ohjanneet ensikertalaiskaksikko Abby Kohn ja Marc Silverstein, jotka ovat aiemmin tehneet lähinnä käsikirjoituksia. Kaksikko on kirjoittanut tämänkin ja kuten on jo voinut arvostelustani päätellä, ei heidän tekstinsä suju toivotusti. Kohn ja Silverstein ovat keksineet kelpo idean, mutta ovat hyödyntäneet sitä käsittämättömän kömpelösti. Heidän komediataitonsa ovat myös pahasti ruosteessa, eivätkä he tunnu keksivän asioita, mitkä oikeasti naurattaisivat. Sentään I Feel Pretty on oivallisesti kuvattu, mutta leikkauksessa filmiä olisi voinut typistää vartilla. Lavasteet ovat hyvin toteutetut, kuten on myös puvustus mallimaailmassa. Michael Andrewsin säveltämät musiikit eivät kuitenkaan pääse lainkaan esille, sillä leffa on vain täynnä jo olemassa olevia radiojumputuksia.

Yhteenveto: I Feel Pretty sisältää hyvän ja samaistuttavan pohjan, mutta elokuva ei valitettavasti osaa hyödyntää sitä ja kompastelee pahasti läpi kestonsa. Leffan on selvästi tarkoitus viestiä, ettei ulkonäöllä pitäisi olla väliä, vaan ihmisen sisällön pitäisi olla ratkaiseva tekijä, mutta kun elokuva käyttää puolitoista tuntia lihavien pilkkaamiseen, kauneuden ihannoimiseen ja päähenkilön narsistiseen käyttäytymiseen, tulee elokuvan viesti todella kömpelösti esille. Kun filmi lopussa tuo esille, mitä se yrittää sanoa, muuttuu se vain ärsyttäväksi saarnaamiseksi. Elokuva ei valitettavasti edes naurata, minkä lisäksi sen draamapuoli on paikoitellen häiritsevän melodramaattista. Ohjaaja-käsikirjoittajaduo Kohn ja Silverstein ovat tehneet todella kehnoa työtä leffan kanssa. He ovat keksineet hyvän idean, mutteivät ole osanneet käsitellä sitä lainkaan. Amy Schumer on pääosassa ihan ok, muttei hän erityisemmin vakuuta näyttelijänä eikä koomikkona. I Feel Pretty on huono filmi, enkä harmillisesti voi suositella sitä kenellekään.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.1.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
I Feel Pretty, 2018, Huayi Brothers Pictures, Voltage Pictures, Wonderland Sound and Vision

Yhteistyössä