Arvostelu: Damsel (2024)

DAMSEL

Ohjaus: Juan Carlos Fresnadillo

Pääosissa: Millie Bobby Brown, Ray Winstone, Angela Bassett, Brooke Carter, Nick Robinson, Robin Wright ja Shohreh Aghdashloo

Genre: fantasia, jännitys

Kesto: 1 tunti 48 minuuttia

Ikäraja: 13

Damsel on Millie Bobby Brownin tähdittämä fantasiaelokuva. Dan Mazeau työsti elokuvan käsikirjoituksen ja Juan Carlos Fresnadillo pestattiin ohjaajaksi. Kuvaukset käynnistyivät alkuvuodesta 2022 ja alun perin elokuvan oli tarkoitus ilmestyä lokakuussa 2023, mutta Hollywoodin näyttelijöiden ja käsikirjoittajien lakon takia julkaisua päätettiin siirtää. Nyt Damsel on julkaistu Netflixin suoratoistopalvelussa ja itse odotin leffan näkemistä kiinnostuneena. Sen premissi vaikutti hyvältä, minkä lisäksi olin toiveikas näkemään fantasiaelokuvan, joka ei perustunut vaikkapa kirjaan tai videopeliin, eikä ollut uudelleenfilmatisointi jostain aiemmasta elokuvasta. Katsoinkin Damselin heti sen julkaisupäivänä.

Taloudellisissa vaikeuksissa rypevän perheen tytär Elodie naitetaan kuninkaallisperheen prinssille. Hääonni ei kestää kauaa, kun Elodie kauhukseen huomaa, että hänet tarvittiinkin vain rituaaliuhriksi kuninkaallisia vuosisatoja piinanneelle lohikäärmeelle.

Netflixin Stranger Things -sarjasta (2016-) ja Elona Holmes -elokuvista (2020-2022) tuttu Millie Bobby Brown näyttelee Elodieta, nuorta naisenalkua, joka naitetaan Aurean kuningaskunnan prinssille (Nick Robinson), jotta Elodien perheen talousongelmat saataisiin ratkottua. Elodie ehtii hetken uskoa, että perheen onni kääntyy, kunnes hänet hääiltana heivataan vuorella luolastoon, jossa vaanii nälkäinen lohikäärme (äänenä Shohreh Aghdashloo). Elodien täytyy käyttää kaikkea neuvokkuuttaan ja taitojaan, jos hän mielii päästä luolastosta ulos elävänä. Brown suoriutuu roolistaan tuttuun tapaansa menevästi, tulkiten hyvin Elodien kasvavaa sinnikkyyttä ja taistelutahtoa. On hetkiä, joissa Brown ei täysin vakuuta, mutta pääasiassa hän ajaa hyvin asiansa.

     Elokuvassa nähdään myös Ray Winstone Elodien isänä ja Brooke Carter Elodien pikkusiskona Floriana, sekä Angela Bassett siskosten äitipuolena ja Robin Wright Aurean kuningattarena Isabellena. Sivunäyttelijät hoitavat tonttinsa myös pääasiassa menevästi. Winstone ja Bassett ovat mainiot Elodien vanhempien osissa ja Netflixin House of Cards -sarjassa (2013-2018) häikäissyt Wright istuu jälleen täydellisesti arvokkaan, mutta häikäilemättömän johtajan osaan. Robinson on hieman puinen prinssi Harryna, kun taas Aghdashloon ääni sopii erinomaisesti luolastossa lymyilevälle lohikäärmeelle. Aghdashloon äänestä löytyy tiettyä pehmeyttä, mutta myös viekkautta ja uhkaavuutta, joilla lohikäärmeelle luodaan jännittävä presenssi silloinkin, kun sitä ei haluta vielä näyttää kunnolla katsojille.

Damselista löytyy vikansa, mutta elokuva onnistui silti jopa hieman yllättämään minut. Netflixin omat leffat eivät ole järin tunnettuja laadukkuudestaan ja vaikka aiemmin mainitsemieni pointtien takia toivoinkin hyvää lopputulosta, olin silti varautunut siihen, että kyseessä ei olisi kovin hyvä raina. Damsel kuitenkin osoittautui oikein toimivaksi fantasiaelokuvaksi, joka leikittelee hieman satukliseillä. Jo elokuvan nimi viittaa avuttomiin neitokaisiin, jotka ovat hädässä, usein jonkin hirviön armoilla. Elodie ei kuitenkaan jää odottamaan mitään prinssi Uljasta pelastamaan päivää, vaan ottaa selviytymisensä omiin käsiinsä. Uskon, että erityisesti nuoriin naiskatsojiin Damsel puree lujaa.

Elokuva lähtee käyntiin vielä varsin tyypillisin satutavoin. Vaikka heti prologista lähtien viestitään tulevasta tulisesta uhkasta, leffa esittää jonkin aikaa olevansa värikäs ja ihana rakkaustarina, kunnes paljastaa todelliset kyntensä, kun prinssi Henry pudottaa pahaa-aavistamattoman Elodien syvään kuiluun ja lohikäärmeen pesään. On pääasiassa jännittävää seurata Elodien yritystä päästä ulos luolastosta. Kohtaamiset lohikäärmeen kanssa ovat vauhdikkaita ja tiivistunnelmaisia, eivätkä ne sovi perheen pienimmille. Leffan ongelmiin taas kuuluu kertomuksen täysi ennalta-arvattavuus, joka toisaalta syö jännitettä. On myös vähän väliä turhauttavaa, kuinka Elodie ähkii ja puhkii menemään luolastossa, vaikuttaen jatkuvasti unohtavan vaanivan vaaran. Lohikäärmeen hajuaisti taas vaihtelee tarkkuudessaan kohtausten välillä. Toisinaan peto osaa paikallistaa Elodien tarkasti, välillä taas neito saattaa piileskellä viereisen kivenmurikan takana, eikä lohikäärme löydä häntä. Yhdessä kohtaa taas lohikäärme aiheuttaa aivan järjetöntä tuhoa liekeillään ja seuraavassa kohtauksessa sama alue esitetään koskemattomana ja vehreänä.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Juan Carlos Fresnadillo, joka oli aiemmin tehnyt muun muassa 28 viikkoa myöhemmin -kauhuleffan (28 Weeks Later - 2007). Fresnadillo tuokin mukavia kauhuvivahteita mukaan Damseliin, eikä tee siitä mitään koko perheen fantasiaseikkailua. Dan Mazeaun käsikirjoitus sisältää todella hyviä ideoita ja kelpo toteutuksen, joka kuitenkin kaipaisi hieman lisäpotkua, tiettyjen epäkohtien viilausta ja turhien, katsojille liikaa ja tyhmästi selittelevien repliikkien poistoa. Esimerkiksi yhdessä kohtaa katsojalle on jo hyvin tehty selväksi, ettei Elodie ole suinkaan ensimmäinen sinisilmäinen nuori nainen, jolle on tehty vastaava temppu, mutta silti Elodien täytyy lähes suoraan kameralle selittää tilannetta. Teknisiltä ansioiltaan Damsel yllättää erityisesti. Se on hyvin kuvattu ja luolastossa valaisua hyödynnetään tyylikkäästi. Pimeys vallitsee, mutta katsoja näkee silti täysin hyvin, mitä Elodie puuhaa. Lavasteet ovat hienot, puvut oivalliset ja maskeeraajat ovat saaneet aikaan ikävän näköisiä palovammoja. Isoimmaksi huojennuksekseni itse lohikäärme on vaikuttava digihirviö, mutta jotkut tietokoneella luoduista taustoista ja rakennuksista eivät ihan vakuuta. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja David Flemingin säveltämät musiikit tunnelmoivat mainiosti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.3.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Damsel, 2024, PCMA Management and Productions, Roth/Kirschenbaum Films

Arvostelu: Renfield (2023)

RENFIELD

Ohjaus: Chris McKay

Pääosissa: Nicholas Hoult, Awkwafina, Nicolas Cage, Ben Schwartz, Shohreh Aghdashloo, Adrian Martinez, Brandon Scott Jones ja James Moses Black

Genre: komedia, kauhu

Kesto: 1 tunti 33 minuuttia

Ikäraja: 16

Renfield pohjautuu Bram Stokerin klassikkokirjaan Dracula (1897). 2010-luvun alussa Universal Pictures ryhtyi työstämään elokuvauniversumia ikonisten monstereiden, kuten kreivi Draculan ja Frankensteinin hirviön pohjalta, mutta molemmat universumin käynnistysyritykset, Dracula Untold (2014) ja The Mummy (2017) saivat nuivan vastaanoton niin kriitikoilta kuin katsojilta. Studiolla ryhdyttiinkin pohtimaan suunnitelmia uudelleen. Robert Kirkman kynäili tarinan Draculan palvelijasta Renfieldistä ja sai Universalin innostumaan. Alun perin ohjaajaksi palkattiin Dexter Fletcher, mutta muiden kiireiden takia hän joutui jättämään projektin ja tilalle valittiin Chris McKay. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2022 ja nyt Renfield saapuu elokuvateattereihin. Itse kiinnostuin heti, kun kuulin, että olisi tulossa elokuva, jossa Nicolas Cage näyttelisi kreivi Draculaa. Elokuvan traileri vaikutti lupaavalta ja kävinkin positiivisin mielin katsomassa Renfieldin sen lehdistönäytöksessä muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.

Vampyyrikreivi Draculan palvelijan, Renfieldin tehtävänä on tuoda uhreja pimeyden herralleen. Vuosikymmeniä hommaa hoitanut Renfield alkaa kuitenkin uhmata Draculaa, kun hän löytää toksisissa ihmissuhteissa kamppailevien tukiryhmän ja tapaa New Orleansin korruptiota vastustavan poliisin.

Nicholas Hoult näyttelee eläviin kuolleisiin liittyvää hahmoa, jolla on R-kirjaimella alkava nimi. Hahmo on vuosia tottunut elämään tietyllä tavalla, johon liittyy viattomien ihmisten joutuminen ruokalistalle. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun hahmo tapaa toiminnallisen naisen, joka näyttää, että R voisikin muuttaa tapansa ja vastustaa pahoja voimia. Samalla hahmo alkaa löytämään kadottamaansa ihmisyyttä. Jos tämä kuulostaa tutulta, olet luultavasti nähnyt Houltin tähdittämän romanttisen zombikomedian Warm Bodies (2013). Tällä kertaa Hoult ei tosin esitä zombia, vaan Renfieldiä, vampyyreistä mahtavimman kirottua palvelijaa, jonka tehtävänä on suojella ja ruokkia mestariaan. Hoult on mainio osassaan, esittäen hyvin hahmonsa monimutkikkaat tuntemuksensa pomoaan ja tehtäväänsä kohtaan. Elokuvan vetonaula on kuitenkin totta kai Nicolas Cage itse vampyyrikreivi Draculan roolissa. Cage hoitaa hommansa juuri niin kuin Cagen voi kuvitella esittävän Draculaa. Hän on riemastuttavan teatraalinen, eläytyen täysillä yhden elokuva- ja kirjallisuushistorian ikonisimman pahishahmon osaan. Kyseessä on muuten Cagen ja Houltin toinen yhteistyöelokuva, kaksikon näyteltyä isää ja poikaa elokuvassa Säämies (The Weather Man - 2005).

     Elokuvassa nähdään myös Awkwafina poliisi Rebecca Quincynä, Adrian Martinez tämän työparina Marcosina, James Moses Black heidän päällikkönään Browningina, Brandon Scott Jones myrkyllisissä ihmissuhteissa olevien tukiryhmän vetäjänä Markina, Shohreh Aghdashloo rikollisjengin johtajana Ellana ja Ben Schwartz tämän huligaanipoikana Teddynä. Awkwafina toimii mainiosti roolissaan ja Aghdashloo istuu rikollispomoksi, joskin hänen hahmonsa jää hieman yksiulotteisen tylsäksi. Schwartz taas on hieman rasittava ja yliampuva ylimielisen Teddyn osassa.

Nicolas Cage on tosiaan aivan mahtavassa vedossa kreivi Draculana ja Nicholas Hoult istuu hyvin rooliinsa vampyyrin palvelijaksi, joka yrittää päästä eroon narsistisesta pomostaan. Lähtökohdiltaan tästä konseptista voisi saada aikaan loistoleffan, mutta harmillisesti Renfield osoittautui itselleni pieneksi pettymykseksi. Se on tällaisenaankin kelpo elokuva, jossa on muutamia huippuhetkiä, mutta joka jätti silti minulle vahvan tunteen, että tästä olisi voinut tehdä paljon paremmankin. En piitannut lähes ollenkaan elokuvaan pusketusta rikollisjengikuviosta, vaan se tuntui jotenkin todella kummalliselta ja väkinäiseltä kaiken keskellä.

Elokuvalla on kestoa vain puolitoista tuntia ja vaikka se onkin oikein passeli pituus tällaiselle kauhukomedialle, niin iso osa leffan kestosta käytetään juuri tähän tylsempään rikollisjengikuvioon, että se syö useita potentiaalisesti todella mehukkaita kohtauksia Renfieldin ja Draculan välillä. Elokuva onkin selvästi parhaimmillaan, kun Nicolas ja Nicholas ovat kohtauksessa ihan vain kahdestaan. Hahmojen välinen outo dynamiikka nostaa hymyn väkisinkin katsojan huulille. On myös huvittavaa seurata, kun Renfield yrittää tukiryhmässä selittää ongelmaansa, ilman että paljastaa, mitä hänen pomonsa todellisuudessa tekee. Renfield ja Quincy ovat myös kiinnostava kaksikko ja sen sijaan, että katsoja seuraa heidän yrityksiään kaataa jotain rikollisorganisaatiota, olisi paljon kiinnostavampaa katsoa ihan vain sitä, kun he yrittävät keksiä keinon saada Draculan hengiltä. Jo tällaisenaan Renfield on mainion vekkuli leffa, joka tarjoaa hupaisia hetkiä, sekä hassun piirrosmaisiksi muuttuvia toimintajaksoja, joissa ihmisiä revitään riekaleiksi ja naurettavan keskeneräistä digiverta roiskitaan litrakaupalla.

Mutkien kautta elokuvan ohjaajaksi päätyi Chris McKay, joka oli aiemmin tehnyt aivan mahtavan animaation Lego Batman Elokuva (The Lego Batman Movie - 2017) ja hieman keskinkertaiseksi jääneen scifitoimintarainan Taistelu huomisesta (The Tomorrow War - 2021). Renfieldissä McKay näyttää jälleen osaavansa, mutta hänen ongelmakseen koituu Ryan Ridleyn epätasainen käsikirjoitus. Elokuva on taitavasti kuvattu, valaistu ja leikattu. Lavasteet ja asut ovat mainiot ja Draculan maskeeraukset ovat etenkin elokuvan alkupäässä erinomaiset. Leffan erikoistehosteista kuitenkin korostuu pieni budjetti. Visuaalisesti parasta on elokuvan nopea kertaus Renfieldin ja Draculan ensikohtaamisesta, jossa on upeasti onnistuttu toistamaan Bela Lugosin kauhuklassikko Dracula - vanhan vampyyrin (Dracula - 1931) ilmettä. Äänimaailma on kelvollisesti rakennettu Marco Beltramin säveltämiä musiikkeja myöten.

Yhteenveto: Renfield on kelpo kauhukomedia, jossa olisi kuitenkin ainekset paljon parempaankin leffaan. Ideana elokuva kreivi Draculan palvelijasta, joka haluaa eroon pomostaan, on vekkuli, mutta jostain syystä tekijät keskittyvät mieluummin tylsempään juonikuvioon New Orleansin korruptiosta ja sen vastustamisesta. Parhaimmillaan elokuva on Renfieldin ja Draculan kahdenkeskeisissä kohtauksissa, minkä lisäksi toimintakohtaukset ovat hilpeitä yliampuvuudessaan ja naurettavan kököissä veritehosteissaan. Nicholas Hoult on mainio nimikkoroolissa Renfieldinä ja Awkwafinakin toimii passelisti poliisin osassa. Nicolas Cage on tietty huippuvedossa itse vampyyrikreivi Draculana, herkutellen kunnolla roolissaan. Paremman käsikirjoituksen kanssa tästä olisi voinut saada aikaan suorastaan mahtavan elokuvan, mutta jo tällaisenaan Renfield on viihdyttävä ja kelvollinen hömppä. Jos haluat nähdä Cagen Draculana, katso ihmeessä tämä leffa, vaikka Cagen ympärille jääkin kaipaamaan parempaa kokonaisuutta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.4.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Renfield, 2023, Universal Pictures, Skybound Entertainment