Näyttelijät: Eiza González, Jake Gyllenhaal, Henry Cavill, Carlos Bardem, Fisher Stevens, Kristofer Hivju, Rosamund Pike, Kojo Attah, Christian Ochoa Lavernia, Jason Wong, Emmett J. Scanlan ja Mohammed Al Turki
Genre: toiminta, rikos
Kesto: 1 tunti 38 minuuttia
Ikäraja: 12
In the Grey - Miljardikeikka on Guy Ritchien uusi toimintaelokuva. Elokuva kuvattiin jo syksyllä 2023 ja alun perin sen oli tarkoitus ilmestyä tammikuussa 2025, mutta syystä tai toisesta se on vasta nyt saapunut teattereihin. Itse kiinnostuin heti, kun luin Ritchieltä olevan tulossa uusi elokuva ja kiinnostustani vain lisäsi leffan näyttelijäkaarti. Tietämättä juuri mitään elokuvan tarinasta, kävin positiivisin odotuksin katsomassa In the Grey - Miljardikeikan heti sen ensi-iltapäivänä.
Kun rikas tyranni huijaa itselleen miljardin, tehokas eliittijoukko lähetetään hakemaan rahat takaisin, keinolla millä hyvänsä.
In the Grey - Miljardikeikan näyttelijäkaarti koostuu pitkälti Guy Ritchien aiempien leffojen tähdistä. The Ministry of Ungentlemanly Warfaressa (2024) ja Fountain of Youthissa (2025) nähty Eiza González näyttelee Rachel Wildia, joka on täydellinen neuvottelemaan ja suostuttelemaan, saadakseen asiakkaidensa tahdon läpi. Ja mikäli hänen sanalliset lahjansa eivät yksinään riitä, myöskin The Ministry of Ungentlemanly Warfarea, sekä Koodinimi U.N.C.L.E:a(The Man from U.N.C.L.E. - 2015) tähdittäneen Henry Cavillin näyttelemä Sid ja Guy Ritchie's The Covenantia (2023) tähdittäneen Jake Gyllenhaalin esittämä Bronco hoitavat fyysisemmän kovistelun. Paperilla pääkolmikko on mainio, mutta lopputulos ontuu ja pahasti. González, Cavill ja Gyllenhaal patsastelevat yksi-ilmeisesti läpi leffan, eikä heitä auta yhtään se, kuinka totaalisen tylsiä heidän hahmonsa ovat. Rachel on täydellinen sana-arkkunsa kanssa ja tasan tarkkaan tietää sen, kun taas Sid ja Bronco ovat täydellisiä tappelijoita ja ampujia. Siihenpä se jää. Yhdessä pienessä hetkessä González pääsee tuomaan vivahdetta hahmoonsa, kun toimintakohtauksen jäljiltä hänen kätensä tärisee, mutta ei se oikein riitä.
Vastapuolelta taas löytyvät Carlos Bardem niljakkaana Manny Salazarina, jonka miljardivelkaa päätrio lähtee hakemaan, Kristofer Hivju tämän turvamiehenä ja Fisher Stevens asianajajana. Outoa kyllä, pahisosasto pääsee eläytymään enemmän rooleissaan, Salazarin ja muiden turhautuessa yhä voimakkaammin, kun päätrio keksii keinoja ajaa heidät ahtaalle, kiristääkseen miljardin takaisin.
In the Grey - Miljardikeikka oli valitettavasti aikamoinen pettymys, enkä enää yhtään ihmettele, miksi elokuvaa ei olla julkaistu aiemmin, vaikka se kuvattiin jo syksyllä 2023. Pidän usein Guy Ritchien vekkulista tyylittelystä, näppärästä tarinankerronnasta ja tietystä pilkkeestä silmäkulmasta, mutta tämä elokuva kaatuu täysin siihen näppäryyteen. Juonessa on potentiaalia ja näyttelijät ovat ajatuksen tasolla lupaavia, mutta Ritchie on pyöritellyt hyvistä aineksista omituisen sillisalaatin, josta puuttuu lopulta ne kaikkein tärkeimmät asiat: hyvin kirjoitettu tarina kiinnostavilla hahmoilla, joiden puolesta jännittäisi vaarallisen tehtävän aikana.
Nyt kerronta sakkaa, vaikka samalla leffa myös kiirehtii, pitääkseen kestonsa vain hitusen yli puolessatoista tunnissa. Ensimmäinen puolituntinen käytetään vain siihen, että Rachel selittää operaation etenemistä. Ritchiemäinen kikkailu on esillä, mutta siitä puuttuu se jokin. Sidin ja Broncon välinen piikittely jää myös puolitiehen ja dialogi on ylipäätään toisinaan oudon kökköä. Isoin ongelma on tapahtumaketjun täysi yhdentekevyys, sekä se, että päähenkilöt ovat liian täydellisiä työssään. Mitään jännitteen tapaista ei pääse syntymään, kun roistoista ei ole vastusta ja hommat ratkeavat kuin leikiten. Hahmojen puolesta ei jaksa myöskään jännittää siksi, että ei heistä tiedä mitään, joten miksi heidän kohtaloistaan piittaisi. Loppusuora tarjoaa sentään hetkittäin tyylikkäästi tehtyä toimintaa, mutta eipä se tunnu miltään. In the Grey - Miljardikeikka katoaa mielestä yhtä äkillisesti kuin se tuntuu päättyvän ja harmillisesti leffa vajoaa Ritchien heikoimpien rainojen joukkoon.
Ailahtelevaa leikkausta lukuun ottamatta In the Grey - Miljardikeikka on sentään teknisesti ihan pätevä. Elokuvasta löytyy oivallista kameratyöskentelyä, lavasteet ovat mainiot ja puvustus on varsin tyylikästä. Maskeeraukset jäävät aika lapsiystävällisiksi, eli mistään verikekkereistä ei ole tietoa edes silloin, kun aseet otetaan vihdoin käyttöön. Tehosteet ajavat asiansa, joskin on selvää, mitkä räjähdykset on tehty oikeasti ja mitkä tietokoneella. Äänimaailma on osaavasti rakennettu, säveltäjä Christopher Bensteadin yrittäessä parhaansa mukaan luoda edes hieman jännitettä musiikeillaan.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.5.2026
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
In the Grey, Yhdysvallat, 2026, Black Bear International, C2 Motion Picture Group, Toff Guy Films, Yellow Camel Studios
Näyttelijät: Vince Vaughn, James Marsden, Eiza González, Keith David, Jimmy Tatro, Emily Hampshire, Arturo Castro, Ben Schwartz, Stephen Root ja Dolph Lundgren
Genre: komedia, toiminta, scifi
Kesto: 1 tunti 47 minuuttia
Ikäraja: 16
Mike & Nick & Nick & Alice on Vince Vaughnin ja James Marsdenin tähdittämä uusi scifiä ja gangstereita yhdistävä komediaelokuva. BenDavid Grabinski työsti elokuvan käsikirjoituksen ja sai 20th Century Studiosin tarttumaan projektiin vuonna 2023. Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2024 ja nyt Mike & Nick & Nick & Alice on julkaistu Disney+ -palvelussa. Itse kiinnostuin elokuvasta ensiksi sen erikoisen nimen takia ja kiinnostustani lisäsi leffan näyttelijäkaarti. Katsoinkin uteliaana Mike & Nick & Nick & Alicen heti sen julkaisuviikonloppuna.
Rikollisjengistä pois yrittävän Miken ilta muuttuu hämmentäväksi, kun hänen pomonsa Nick pestaa Miken sieppaamaan... Nickin? Tulevaisuuden Nick on nimittäin aikamatkannut menneisyyteen, estääkseen sieppauksen myötä Miken kuoleman.
Kuten elokuvan nimi jo viittaa, sen keskiössä on neljä hahmoa: James Marsdenin näyttelemä Mike, Vince Vaughnin näyttelemä Nick, Vince Vaughnin näyttelemä Nick ja Eiza Gonzálezin näyttelemä Alice. Nick ja Mike ovat työskennelleet vuosikaudet yhdessä gangstereina, mutta Mike piilottelee suurta salaisuutta. Hänellä ja Nickin vaimolla Alicella on nimittäin salasuhde. Ja jos tässä kolmiodraamassa ei olisi jo tarpeeksi, meno muuttuu oudoksi, kun tulevaisuuden Nick saapuu aikakoneella menneisyyteen ja pyytää Mikea sieppaamaan menneisyyden Nickin, pelastaakseen Miken hengen. Marsden on oiva valinta rooliinsa rikolliselta polulta pois haikailevaksi Mikeksi ja González ajaa asiansa tämän salarakkaana, joka jää hahmona tosin aika ohkaiseksi. Marsdenin ja Gonzálezin väliltä löytyy myös passelisti kemiaa. Vaughn on kuitenkin yllättävän poissaoleva kumpanakin Nickinä, aivan kuin hän olisi vain käynyt nappaamassa helpot rahat. Kahden Nickin toteutus on varsin pätevä ja heidän väliset kanssakäymiset ovat luontevasti toteutetut, vaikkei Vaughn ole tietenkään todellisuudessa voinut olla tuplana kameran edessä. Toista Nickiä on esittänyt sijaisnäyttelijä ja tämä on jälkikäteen korvattu erikseen kuvatulla Vaughnilla.
Elokuvassa nähdään myös Keith David koko rikollisorganisaation johtajana Sosana, Jimmy Tatro vastikään vankilasta vapautuneena Jimmy Boyna, Emily Hampshire poliisi Samina, sekä Ben Schwartz aikakoneen keksijänä Symonina. David ja Tatro ovat lystikkäät iäkkäänä gangsterina ja tämän suojattina.
Elokuvaksi, joka sisältää kylmäverisiä gangstereita, vaarallisia salasuhteita, uhkarohkeita petturuuksia, sekä jopa aikamatkustusta ja kannibaalipalkkamurhaajia, Mike & Nick & Nick & Alice on jopa omituisen vaisu leffa. Paperilla elokuva vaikuttaa erittäin lystikkäältä rikoskomedialta scifimausteineen, mutta lopputulos jää harmillisen puolitiehen. Elokuva ei missään kohtaa lähde niin lennokkaasti liikkeelle kuin voisi toivoa, vaikka sekaan mahtuukin erilaisia käänteitä, selkäänpuukotuksia ja räiskyviä toimintakohtauksia. Tietty puolivillainen ote vaivaa leffaa läpi keston ja olisin halunnut tykätä rainasta paljon enemmän.
Ei Mike & Nick & Nick & Alice mikään kehno tapaus ole, mutta kaikessa keskinkertaisuudessaan se jää kauas potentiaalistaan. Erityisen ponnetonta on elokuvan huumoriosasto. Komedia tarjoaa joitain yksittäisiä hymähdyksiä, mutta omalla kohdallani nekin syntyivät lähinnä Sosan ja dorkan Jimmy Boyn kanssakäymisistä tai Jimmy Boyn ja kenties vielä dorkemman Tomppeli-Tonyn (Arturo Castro) välisistä keskusteluista. Se tärkein, eli Miken ja Nickin välinen vitsailu jätti minut lähes täysin kylmäksi, sillä Marsdenilta ja Vaughnilta uupuu se tietty kemia, mitä tällainen kaverikomedia kaipaa. Kenties huvittavinta lopulta on, kuinka hahmot tuntuvat todella nopeasti olevan sinut sen kanssa, että aikakone on keksitty. Sen enempää ajassa matkustamiseen liittyvää logiikkaa ei kuitenkaan kannata jäädä pohtimaan, sillä siinä kohtaa BenDavid Grabinskin käsikirjoitus romahtaa kuin korttitalo.
Grabinski ei ollut itselleni entuudestaan tuttu nimi, mutta eipä hän tällä leffalla juuri vakuuttanut kyvyistään käsikirjoittajana tai ohjaajana. Grabinski on keksinyt veikeän ja tuoreen idean, mutta siitä pyöritelty lopullinen leffa tuotti minulle pettymyksen. Teknisestikin Mike & Nick & Nick & Alice jätti ajoittain toivomisen varaa. Se on pääasiassa hyvin kuvattu, mutta sekaan on ujutettu todella tökerön näköisesti nykiviä hidastuksia, mikä ei ollut mielestäni yhtään niin toimiva tehokeino kuin tekijät taisivat ajatella. Lavasteet, puvustus ja maskeeraukset ovat mainiot ja äänimaailma on osaavasti rakennettu, vaikka Joseph Trapanesen säveltämät musiikit jäävätkin aika yhdentekeväksi taustahälinäksi.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.3.2026
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Mike & Nick & Nick & Alice, Yhdysvallat, 2026, 20th Century Studios, Mad Chance
Pääosissa: Yahya Abdul-Mateen II, Jake Gyllenhaal, Eiza González, Garret Dillahunt, Jackson White, Keir O'Donnell, Olivia Stambouliah, Moses Ingram, Cedric Sanders, Colin Woodell, A Martinez, Jesse Garcia, Wale Folarin ja Devan Chandler Long
Genre: toiminta, jännitys
Kesto: 2 tuntia 16 minuuttia
Ikäraja: 16
Ambulance on uudelleenfilmatisointi tanskalaisesta toimintaelokuvasta Ambulancen vuodelta 2005. Michael Bayta pyydettiin ohjaamaan amerikkalaisversio leffasta, mutta aluksi hän kieltäytyi ja pestin sai Phillip Noyce, joka taas korvattiin myöhemmin Navot Papushadolla ja Aharon Keshalesilla. Kuitenkin kun koronapandemia esti Bayta kuvaamasta suunnittelemansa toimintaleffan "Black Five", hän puhui Universal Picturesille, joka tarjosi uutta mahdollisuutta ohjata Ambulancen. Bay suostui ja Papushado ja Keshales saivat kenkää projektista. Kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 2021 ja nyt Ambulance on ilmestynyt elokuvateattereihin. Itse en pahemmin jaksanut innostua, kun kuulin Baylta olevan tulossa uusi toimintarymistely. Päätin silti toki antaa leffalle mahdollisuuden ja kävinkin katsomassa Ambulancen sen ensi-iltaviikonloppuna IMAX-salissa Filmikela-arvostelusivua kirjoittavan ystäväni kanssa, samana päivänä kun kävimme katsomassa kauhu-uutuuden X(2022).
Rahaa vaimonsa leikkaukseen tarvitseva Will Sharp päättää lähteä mukaan veljensä Dannyn pankkiryöstökeikalle. Kun suunnitelmat menevät pieleen, veljekset ottavat pakoautokseen ambulanssin, panttivankeinaan ensihoitaja ja ammuttu poliisi.
Yahya Abdul-Mateen II näyttelee Will Sharpia, jonka vaimo (Moses Ingram) on vakavasti sairas. Will ei saa vakuutusta korvaamaan vaimonsa tarvitsemaa leikkausta, mutta hän tarvitsee rahaa nopeasti ja paljon. Niinpä hän kääntyy veljensä, Jake Gyllenhaalin esittämän Dannyn puoleen, jolla on rikollista taustaa. Dannylla onkin kätevästi juuri sinä päivänä tiedossa pankkiryöstö, johon Will lähtee mukaan kuskiksi. Abdul-Mateen II ja Gyllenhaal tekevät ihan kelvollista työtä rooleissaan, mutta kumpikaan ei säväytä kuten yleensä. Gyllenhaal ampuu paikoitellen pahasti yli hahmonsa sekopäisyydellä, kun taas joskus hän hoitaa hommansa hassun maltillisesti. Abdul-Mateen II:n ongelmaksi taas koituu se, että ryöstön alettua hänelle jää tehtäväksi lähinnä ajaa autoa. Kaikki mielenkiintoinen tapahtuu hänen ympärillään, vaikka juuri hänen rahantarpeensa käynnistää koko tarinan.
Elokuvassa nähdään myös Eiza González ensihoitaja Camina ja Colin Woodell tämän työparina Scottina, Garret Dillahunt ylikomisario Monroena, Jackson White ja Cedric Sanders poliisipari Zachina ja Markina, Keir O'Donnell FBI-agentti Clarkina, Olivia Stambouliah nuorena tekniikkavelho Dhazghiginä, sekä A Martinez, Jesse Garcia, Wale Folarin ja Devan Chandler Long veljeksiä ryöstössä auttavina rikollisina. Sivunäyttelijöistä erityisesti González vakuuttaa tiukkahermoisena ensihoitajana, joka joutuu panttivangiksi veljesten siepatessa ambulanssin pakoautokseen. Dillahuntista löytyy myös karismaa osaansa pitkää poliisiuraa tehneenä ylikomisariona.
Ambulance on juuri niin Michael Bayn elokuva kuin siltä voi odottaa. Ohjaajan tavaramerkit löytyvät aika lailla kaikki jenkkihabituksesta ja ylipitkästä kestosta suuriin räjähdyksiin, teknologialla kikkailuun, voimakkaaseen kontrastiin värimäärittelyssä ja omiin leffoihinsa viittaamiseen. Hahmot käyvät keskusteluja, kuten "mitä Sean Connery sanoikaan elokuvassa The Rock - paluu helvettiin (The Rock - 1996)" ja "noustaan autosta coolisti niin kuin leffassa Pahat pojat(Bad Boys - 1995)". Oikeastaan vain vähäpukeiset naiset puuttuvat, eivätkä autot muutu taisteluroboteiksi. Ohjaajan fanit voivat siis olla riemuissaan uutuusleffasta, eikä Bayn elokuviin kyllästyneiden kannata tuhlata aikaansa tähän teokseen.
Omasta mielestäni Ambulance on paikoitellen ihan viihdyttävä toimintarymistely, josta löytyy kuitenkin huomattavia epäkohtia ja vikoja, jotka estävät sitä nousemasta aidosti mainioksi takaa-ajojännäriksi. Kahden tunnin ja vartin kestossaan kyseessä on aivan liian pitkä leffa, joka käy välillä jopa hieman pitkäveteiseksi, kun kohtaus toisensa perään tuntuu ihan samalta. Elokuvasta saisi ainakin vartin saksittua pois, jotta lopputulos olisi tiiviimpi paketti. Siten viihdyttävyys ja jännite pysyisivät paremmin yllä läpi leffan. Mukana on muutama selvän irrallinen kohtaus, jotka olisi voinut tiputtaa pois ja säästää vaikka pidennettyyn versioon Blu-raylle. Parhaimmillaan takaa-ajo onnistuu olemaan mukaansatempaavaa seurattavaa.
Elokuvan yritykset olla hauska eivät pahemmin jaksa naurattaa, joskin eräs laulukohtaus huvitti aidosti koko yleisöä. Sen sijaan itseäni nauratti elokuvan tahaton koomisuus, mikä syntyy niin hölmöistä ratkaisuista kuin leffan teknisestä kikkailusta. Ambulancen kuvauksessa hyödynnetään lennokkeja enemmän kuin olen aiemmin nähnyt elokuvissa. Vaikka mukana onkin muutamia todella tyylikkäitä ja uskomattomasti ajoitettuja lennokkiotoksia, joissa kamera kiitää autojen välissä ja yllä, sekaan mahtuu joitain koomisen näköisiä kierteitä, joilla ei tunnu olevan mitään pointtia. Kuvaus on muutenkin todella epätasaista pitkin leffaa. Kamera heiluu minkä kerkeää, menee liian lähelle ihmisten kasvoja ja pyörii turhan villisti kohteiden ympärillä. Asiaa ei auta elokuvan turboleikkaus, missä toimintakohtausten aikana (eli lähes koko ajan) kuvat saavat kestää vain suunnilleen sekunnin. Välillä editointi on niin typerryttävää, että on vaikea sanoa, mitä valkokankaalla edes tapahtuu. Ketä hahmot nyt ampuvat? Missä tässä nyt oikein ajetaan?
Baylla on kyllä silmää näyttävälle tuholle, mutta hänellä tuntuu vuosi vuodelta olevan isompia vaikeuksia pitää paketteja kasassa ohjauksellaan. Ambulance keulii paikoitellen väärillä hetkillä turhan lujaa, mistä voi syyttää myös Chris Fedakin käsikirjoitusta. Joko Fedak tai Bay eivät tunnu millään osaavan päättää, kumpi veljeksistä on leffan keskiössä. Lavasteiltaan, asuiltaan ja maskeerauksiltaan homma toimii ja äänimaailma rymistelee varsin mukavasti. Lorne Balfe on tainnut kuunnella Tenetin(2020) musiikkeja elokuvan sävellyksiä tehdessään, sillä niin samanlaista jumputusta on livahtanut mukaan.
Yhteenveto:Ambulance on heikko, joskin paikoitellen ihan viihdyttävä toimintarymistely. Kestoa leffalla on aivan liikaa ja kahden tunnin ja vartin mitassa filmi ehtii käydä välillä pitkäveteiseksi - vaikka ruudulla onkin menoa ja meininkiä kaiken aikaa. Tiiviimmällä kestolla seasta ei löytyisi liikaa samanlaisten kikkojen turhaa toistoa ja jännite pysyisi kasassa eheämmin. Toimintakohtaukset ovat monesti leikattu liian silpuksi, mitä ei auta heiluva kuvaus ja paikoitellen aika koomisesti kieputtelevat lennokkiotokset. Huumoripuoli on lähinnä kiusallista ja naurut syntyvät lähinnä tahattoman hauskoista hetkistä. Yahya Abdul-Mateen II ja Jake Gyllenhaal tekevät tavallista heikompaa työtä, mutta Eiza González suoriutuu hommastaan varsin passelisti. Autoiksi muuttuvia robotteja lukuun ottamatta Michael Bay tuo leffaan aika lailla kaikki tavaramerkkinsä ja ohjaajaa yhä fanittaville Ambulance tarjoaa varmasti suurta hupia. Itse koin leffan kuitenkin mitäänsanomattomana ja aika kömpelösti kasaan kyhättynä. Elokuvasta löytyy hyvät hetkensä, mutta ne eivät riitä pelastamaan kokonaisuutta.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.3.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Ambulance, 2022, Universal Pictures, Bay Films, Endeavor Content, New Republic Pictures, Project X Entertainment
Pääosissa: Isabela Merced, Julianne Moore, Jake Gyllenhaal, Marsai Martin, Mckenna Grace, Walton Goggins, Andre Braugher, Lucian Perez, Joe Hart ja Eiza González
Genre: animaatio, seikkailu
Kesto: 1 tunti 28 minuuttia
Ikäraja: 7
DreamWorksin animaatioelokuva Spirit - villi ja vapaa(Spirit: Stallion of the Cimarron - 2002) oli kriitikoiden kehuma pienimuotoinen menestys. Vuonna 2017 sen tarinaa päätettiin jatkaa Netflixissä televisiosarjan Spirit - Vapauden kutsu (Spirit Riding Free) muodossa. Kaksi vuotta myöhemmin DreamWorks ilmoitti työstävänsä elokuvasovitusta Netflix-sarjan pohjalta. Animoinnin käynnistyessä koronaviruspandemia alkoi ja elokuva täytyi tehdä lähes kokonaan etätyönä. Filmi saatiin kuitenkin valmiiksi ja nytSpirit - Kesyttämätön on saanut ensi-iltansa. Itselleni alkuperäinen Spirit - villi ja vapaa ei ollut koskaan erityinen elokuva ja kuten arvostelussani kerroin, katsoin sen vasta vähän aikaa sitten ensi kertaa kunnolla alusta loppuun. Netflix-sarjaa näkemättä menin katsomaan Spirit - Kesyttämättömän sen ensi-iltapäivän aamun ensimmäiseen näytökseen.
Fortuna "Lucky" Navarro-Prescottin jouduttua jälleen ongelmiin, hänet päätetään lähettää kesäksi isänsä luokse pieneen Miraderon kaupunkiin, missä hän ystävystyy villin hevosen Spiritin kanssa. Häijyn Hendricksin johtamalla rosvoryhmällä on kuitenkin katala suunnitelma ottaa hevonen kiinni ja myydä se ulkomaille.
Siinä, missä alkuperäinen Spirit-elokuva kertoi juurikin Matt Damonin ääninäyttelemästä Spirit-hevosesta, Spirit - Kesyttämätön keskittyy Netflix-sarjan tavoin Fortuna Navarro-Prescottiin, eli Luckyyn, jota ääninäyttelee Isabela Merced. Lucky on hyvin tyypillinen heppaleffan päähenkilö; tyttö, joka ei sopeudu elämäänsä hienommissa piireissä, joten hänet lähetetään pikkukaupunkiin tai maaseudulle jonkun sukulaisensa luokse, kunnes hän oppii käytöstavoille. Tavanomaisuudestaan huolimatta Lucky on pidettävä hahmo, jonka haluaa nähdä onnistuvan tavoitteissaan.
Muita hahmoja elokuvassa ovat mm. Luckyn täti Cora (Julianne Moore), joka matkaa Luckyn kanssa Miraderoon Luckyn isän Jimin (Jake Gyllenhaal) luokse. Miraderossa Lucky tapaa myös heppatytöt Prun (Marsai Martin) ja Abigailin (Mckenna Grace), Abigailin pikkuveljen Snipsin (Lucian Perez), Prun isän Alin (Andre Braugher), sekä ikikurisen Hendricksin (Walton Goggins), joka katalan konnakoplansa kanssa aikoo tehdä pahaa hevosille. Niin ja onhan mukana toki se nimikkohepo Spirit, joka ajautuu lähinnä sivuhenkilöksi omassa elokuvassaan. Sivuhahmot jäävät pääasiassa hyvin yksiulotteisiksi. Mooren ja Gyllenhaalin kaltaiset lahjakkuudet ovat käyneet keräämässä helpot rahat ja Goggins yrmyilee tyypilliseen tapaansa pahiksen osassa.
"Tyypillinen" ja "tavanomainen" ovat hyviä sanoja kuvailemaan Spirit - Kesyttämätöntä. Se kulkee todella tyypillisiä ja tavanomaisia latuja kuin monet, monet muut heppaleffat vuosikymmenten varrelta. Villi tyttö lähetetään sukulaisensa luokse maaseudulle oppimaan käytöstapoja. Siellä hän kuitenkin ystävystyy villin hevosen kanssa, jota kukaan muu ei onnistu kesyttämään. Ja sitten on pahis, joka haluaa tehdä pahoja hevosille. Sama on nähty lukuisia kertoja ja tullaan varmasti näkemään lukuisia kertoja uudestaan. Yllätyksiä leffa ei tarjoa, eikä se siihen edes pyri. Vielä vähemmän yllätyksiä on luvassa Netflixin Spirit - Vapauden kutsu -sarjan faneille, sillä lukemani perusteella Spirit - Kesyttämätön on suorastaan kopio sen tarinasta. Tämä voikin tulla monelle katsojalle pettymyksenä, jotka odottivat uutta tarinaa näiden samojen hahmojen kanssa.
Sitten taas alkuperäisen Spirit - villin ja vapaan faneille voi tulla pettymyksenä se, kuinka erilainen tämä uusi filmi on. Siinä, missä alkuperäinen elokuva oli hyvin rauhallinen, seesteinen ja luonnonläheinen, esitellen oivallisesti Spiritin mielenmaisemaa Matt Damonin selostuksen kautta, Spirit - Kesyttämätön on nykyajalle tyypillistä vauhdikasta menoa ja meininkiä, missä nimikkohevonen jää sivuosaan, eikä hevosen ajatuksia kuulla puheena lainkaan. Jatko-osan sijaan näkisinkin Spirit - Kesyttämättömän enemmän erilaisena tulkintana samasta hevosesta uudelle sukupolvelle. Nykylapsille ja erityisesti tuoreille heppatytöille elokuva varmasti iskee lujaa. Itse koin filmin kaikessa mielikuvituksettomuudessaan ja unohdettavuudessaan ihan viihdyttäväksi. Vajaan puolentoista tunnin kesto on nopeasti ohi, sillä leffassa tapahtuu vähän väliä jotain.
Harmillisesti elokuvan animaatiolaatu on vielä innottomampaa kuin sen käsikirjoitus. DreamWorks teetätti leffan tarkoituksella halvemman animaatiofirman, Jellyfish Picturesin kautta. Hahmot ja hevoset näyttävät sentään hyviltä, mutta monet taustat ovat viimeistelemättömän näköisiä. Asiaa ei yhtään auta se tieto, että leffaa tehtiin etätyönä koronarajoitusten takia. Halpuus paistaa läpi filmistä ja kovien näyttelijöiden, kuten Gyllenhaalin ja Mooren näkeminen lopputeksteissä onkin siksi vielä yllättävämpää. Äänitehosteet toimivat sujuvasti ja Amie Dohertyn säveltämät musiikit tuovat mukaan reippautta ja seikkailullisuutta. Valitettavasti filmin laulut ovat aika yhdentekeviä rallatuksia.
Yhteenveto:Spirit - Kesyttämätön on ihan katsottava, mutta silti aika keskinkertainen heppaleffa, joka voi koitua pettymykseksi useammallakin tavalla. Ensinnäkin sen tarina on nähty aivan liian monta kertaa hevoselokuvissa, eikä tuttua kaavaa edes viitsitä muuttaa millään tavalla. Toiseksi tarina on lähes suoraan kopioitu Netflixin Spirit - Vapauden kutsu -sarjasta, mikä on varmasti tylsä ratkaisu sarjan faneille, jotka halusivat nähdä uuden kertomuksen tuttujen hahmojen kera. Kolmanneksi alkuperäisen Spirit - villin ja vapaan kannattajille uusi elokuva voi olla liiankin erilainen vauhdikkaamman menon takia, minkä lisäksi filmi puskee nimikkoheppansa sivurooliin. Neljänneksi sen animaatiolaatu näyttää paikoitellen viimeistelemättömältä ja DreamWorksin kitsastelu budjetin suhteen, sekä koronarajoitusten aiheuttama etätyö näkyvät läpi lopputuloksesta. Heikkouksistaan huolimatta Spirit - Kesyttämätön pitää sujuvasti mukanaan läpi kestonsa ja aika ajoin viihdyttää ihan passelisti. Uudelle heppatyttöjen sukupolvelle leffa iskee varmasti täysillä ja kaipa se on loppupeleissä tärkeintä.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.7.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Spirit Untamed, 2021, DreamWorks Animation, Walden Media
Pääosissa: Millie Bobby Brown, Rebecca Hall, Kaylee Hottle, Alexander Skarsgård, Brian Tyree Henry, Julian Dennison, Demián Bichir, Shun Oguri, Eiza González, Lance Reddick ja Kyle Chandler
Genre: toiminta, fantasia, scifi
Kesto: 1 tunti 53 minuuttia
Ikäraja: 12
Japanilaisen hirviökauhuelokuva Godzillan(ゴジラ - 1954) amerikkalaisversio Godzilla(2014) oli menestys, jolle päätettiin tehdä jatkoa. Kuitenkin ennen kuin Godzilla: King of the Monsters (2019) sai ensi-iltansa, sarjaan päätettiin yhdistää toinen legendaarinen elokuvahirviö, vuonna 1933 ensiesiintymisensä tehnyt King Kong. Kong: Pääkallosaari(Kong: Skull Island - 2017) oli myös hitti, mutta Godzilla: King of the Monsters jäi taloudelliseksi pettymykseksi. Se ei kuitenkaan estänyt tekijöitä huipentamasta aloittamaansa ideaa ja pistää nämä kaksi monsteri-ikonia taistelemaan toisiaan vastaan. Kuvaukset käynnistyivät marraskuussa 2018 ja elokuvan oli tarkoitus ilmestyä marraskuussa 2020, mutta koronaviruspandemian takia julkaisua on siirretty. Maaliskuussa 2021 Godzilla vs. Kong päätettiin vihdoin julkaista maailmalla niissä maissa, joissa elokuvateatterit ovat auki ja nopeasti filmi nousi pandemia-ajan menestyneimmäksi elokuvaksi. Valitettavasti Suomi ei kuulunut näiden onnekkaiden maiden joukkoon maalis-, eikä huhtikuussa, mutta nyt vaikuttaisi siltä, että elokuva on ihan oikeasti tulossa katsottavaksi myös meille. Itselleni sarjan kolme aiempaa hirviörymistelyä olivat kaikki enemmän tai vähemmän pettymyksiä, joten odotukseni eivät olleet korkeat, kun tekijät ilmoittivat Godzilla vs. Kongista. Elokuvan traileri oli kuitenkin yllättävän mainio ja sai minut innolla odottamaan leffan näkemistä. Odotus tuntuikin todella pitkältä, kunnes tänä tiistaiaamuna kävin jopa hieman epäuskoisena vihdoin ja viimein katsomassa Godzilla vs. Kongin sen lehdistönäytöksessä.
Kun suojelijaksi luultu Godzilla yllättäen hyökkää ihmisten kimppuun, ihmiskunnan ainoa toivo titaanin pysäyttämiseksi on Kong.
Godzilla: King of the Monsters -elokuvasta tutut hahmot Madison (Millie Bobby Brown) ja hänen isänsä Mark (Kyle Chandler) tekevät paluun ja saavat kaverikseen uusia ihmishahmoja. Alexander Skarsgård esittää Nathania, joka tutkii sarjan aiemmissa osissa esiteltyä teoriaa maanalaisista valtavista luolastoista, joissa titaanit elelevät. Rebecca Hall näyttelee Ileneä, joka tutkii Kongia Pääkallosaarella. Brian Tyree Henry esittää salaliittoteorioita viljelevää Bernietä, kun taas Julian Dennison nähdään Madisonin kaverina Joshina. Demián Bichir näyttelee Apex Cybernetics -yhtiön johtajaa Walter Simmonsia, Eiza González tämän tytärtä Maiaa ja Shun Oguri edellisistä Godzilla-leffoista tutun Ishiro Serizawan (Ken Watanabe) poikaa Reniä. Siinä, missä aiemmissa MonsterVerse-elokuvissa yksiulotteisen tylsät ja kehnot, mutta silti liikaa ruutuaikaa saavat ihmishahmot koituivat leffojen ongelmaksi, Godzilla vs. Kongissa osataan hyvin tasapainottaa hirviöiden ja ihmisten osuudet. Paria poikkeusta lukuunottamatta ihmishahmot toimivat yllättävänkin kelvollisesti. Erityisesti Brian Tyree Henry toimii hilpeänä koomisena sivuhahmona. Ihmishahmoista ehdottomasti paras on kuitenkin Pääkallosaarella syntynyt kuuro Jia-tyttö (Kaylee Hottle), joka on muodostanut ystävyyden Kongin kanssa. Jia on äärimmäisen sympaattinen ja Hottle on erinomainen roolissaan. Jian ja Kongin yhteys luo filmiin sydäntä, mikä on puuttunut täysin aiemmista MonsterVersen rainoista.
Mutta tuskin kukaan lähtee katsomaan Godzilla vs. Kong -nimistä elokuvaa ihmishahmojen takia, vaan juurikin näiden legendaaristen monstereiden vuoksi. Ja ai että, sillä saralla leffa kyllä todella tarjoaa! Erityisesti Kong on mukana kaiken aikaa ja suuresta gorillasta tehdään sankaria samalla, kun atomihenkäystään hönkivästä Godzillasta maalaillaan tällä kertaa vihollista ihmiskunnalle. Kun nämä kaksi ikonista titaania pistetään vihdoin vastakkain, on hirviöiden turpaanveto kaiken odotuksen arvoista. Rakennukset ja laivasto saavat toden teolla kyytiä, kun Godzilla ja Kong ottavat yhteen maalla ja merellä. Leffa ei säästele iskuissaan ja tarjoaa juurikin sitä, mistä katsoja on maksanut. Elokuva on totaalisen rehtiä, ison luokan popcorn-viihdettä ja yllättävänkin onnistunutta sellaista. Aiemmin pienen luokan filmejä tehnyt ohjaaja Adam Wingard selvästi tietää, mitä tekee ja Godzilla vs. Kong onkin kirkkaasti tämän Monsterversen paras elokuva.
Toki leffaan mahtuu tietyt vikansa, liittyen esimerkiksi hölmöihin scifijuttuihin, mitkä pitää katsoa sormien läpi, jotta pysyy menossa mukana. Itse en kokenut siihen vaikeuksia, sillä filmi on niin pirun viihdyttävä alusta loppuun. Kyseessä on sarjan lyhyin elokuva kestoltaan ja ihan hyvä niin, sillä tiiviinä pakettina ei aika ehdi käydä pitkäksi. Sarjan aiemmista osista löytyi jokaisesta omat ongelmansa, kuten nimikkohahmon jääminen tylsien sivumörköjen varjoon ja itse leffan ollessa pitkäveteinen ja ankean harmaa (Godzilla), hyvien näyttelijöiden tuhlatessa aikaansa keskinkertaisessa seikkailuleffassa (Kong: Pääkallosaari) ja potentiaalisten taistelujen peittyessä milloin savuun, myrskyyn ja muuten vain pimeyteen, samalla kun huonot ihmishahmot ärsyttävät (Godzilla: King of the Monsters). Ne leffat tuntuivatkin lähinnä pelkiltä harjoituksilta ja tämä on se kunnon ottelu. Niillä leffoilla testattiin, mikä toimii ja mikä ei, jotta Godzilla vs. Kong sisältäisi juurikin ne oikeat ainekset.
Tässä ei peitetä titaanien turpaanvetoa pimeydellä, sumulla ja sateella, vaan monsterit mättävät toisiaan pataan pääasiassa täysin näkyvissä ja päivänvalossa. Yölläkin on toimintaa, mutta Godzillan ja Kongin öinen yhteenotto Hong Kongissa on todella upeaa katseltavaa, kaupungin rakennusten valaistessa hirviöt neonvaloin. Kaikin puolin leffa on äärimmäisen komeaa seurattavaa. Hirviöt on toteutettu huikein tietokonetehostein. Kong ja erityisesti Godzilla näyttävät upeilta, enkä voinut olla hymyilemättä innokkaasti joka kerta, kun olennot kohtasivat toisensa. Erityisen veikeää on, kuinka kekseliäitä kuvakulmia ja kamera-ajoja taisteluihin keksitään. Virtuaalikameraa on aseteltu monipuolisin tavoin ja niin katutasolta kuin talojen sisältä kuvatut otokset, sekä Kongin nyrkkien mukana päin Godzillan näköä tumahtavat kuvat ovat hienoja. Ympärillä tuhoutuvat rakennukset ovat myös vaikuttavasti toteutetut. Kaikin puolin elokuvan tehostetiimi ansaitsee aplodit näyttävästä työstään.
Eric Pearsonin ja Max Borensteinin käsikirjoituksesta löytyy toki heikkoutensa paikoitellen kiusallisen kehnosta dialogista hetkiin, joissa hahmojen ongelmia ratkotaan kohtausten ulkopuolella, jotta ei tarvitse selittää katsojalle, miten jokin tietty asiaa saatiin hoidettua. Tarvitaankin näitä ikonisimpia leffamörököllejä ymmärtävä ja rakastava tekijä, jotta kaksikon tekstistä saa aikaiseksi päräyttävän elokuvaelämyksen ja sen Wingard tosiaan tekee. Sen lisäksi, että leffa näyttää todella hyvältä, se myös kuulostaa erittäin voimakkaalta. Tom Holkenborgin säveltämät musiikit jytisevät lujaa, paisuen eeppisiin mittoihin aina Godzillan ja Kongin tappelujen aikana. Äänimaailma pauhaa myös kovalla ja kun nämä monsterit karjuvat raivokkaasti toisiaan päin, ihoni nousi ihan kananlihalle.
Yhteenveto: Godzilla vs. Kong on mitä mainiointa popcornviihdettä, joka tarjoaa mahtipontisia monsteritaistoja koko rahan edestä. Leffasta löytyy käsikirjoituksellisia vikoja ja pari kehnompaa ihmishahmoa, mutta suurimmaksi osaksi viat pystyy katsomaan edes osittain sormien läpi, kun meno on näin innostavaa ja komeaa. Godzillan ja Kongin taistelut todella ovat odotuksen arvoisia ja ne on loihdittu huikein tietokonetehostein. Efektitiimi tarjoaa ällistyttävän hienoa kuvastoa, kahden legendaarisen titaanin vetäessä toisiaan turpaan kirkkaassa päivänvalossa ja tyylikkäiden neonvärien loisteessa. Myös äänimaailma jytisee upeasti tehosteiden ja Tom Holkenborgin säveltämien eeppisten musiikkien voimalla. Filmi onnistuu tasapainottamaan mukaan ihmisten juonikuvioita sujuvammin kuin Monsterversen aiemmat tuotokset ja muutenkin leffa on ylivoimaisesti uuden sarjansa paras elokuva. Edellisten leffojen ongelmista on otettu opiksi ja Godzilla vs. Kong on erittäin viihdyttävä hirviöleffa, jonka ainakin itse haluan nähdä mahdollisimman pian uudestaan. Tämä elokuva todella on tehty teattereihin, eivätkä edes isot 4K-televisiot tee lopulta oikeutta filmin näyttävyydelle. Jos siis saatte mahdollisuuden nähdä Godzilla vs. Kongin mahdollisimman isolta valkokankaalta kunnon äänijärjestelmän kera, suosittelen tarttumaan siihen!
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.5.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Godzilla vs. Kong, 2021, Warner Bros., Legendary Entertainment
Ohjaus: David S. F. Wilson Pääosissa: Vin Diesel, Guy Pearce, Eiza González, Sam Heughan, Alex Hernandez, Lamorne Morris, Siddharth Dhananjay, Toby Kebbell, Talulah Riley ja Jóhannes Haukur Jóhannesson Genre: toiminta, scifi Kesto: 1 tunti 49 minuuttia Ikäraja: 16
Bloodshot perustuu Valiant Comicsin samannimiseen sarjakuvahahmoon, jonka loivat Kevin VanHook, Don Perlin ja Bob Layton vuonna 1992. Alkuvuodesta 2012 Columbia Pictures hankki sarjakuvan elokuvaoikeudet ja teki Valiant Comicsin kanssa diilin viidestä elokuvasta, mitkä perustuisivat yhtiön sarjakuviin. Alunperin ohjaajiksi valittiin John Wickin (2014) tehneet Chad Stahelski ja David Leitch, mutta vuonna 2017 heidät kuitenkin vaihdettiin David S. F. Wilsoniin. Samoihin aikoihin Jared Letoa suunniteltiin pääosaan, mutta vuotta myöhemmin hänet vaihdettiin Vin Dieseliin ja kuvaukset alkoivat elokuussa 2018. Bloodshot sai ensi-iltansa monissa maissa helmikuussa 2020. Suomeen sen oli alunperin tarkoitus saapua maaliskuussa, mutta filmin saaman surkean palautteen ja koronavirustilanteenvuoksi se otettiin pois teatterilevityksestä ja päätettiin julkaista täällä suoraan digitaaliseen myyntiin ja vuokrattavaksi. Itselleni Valiant Comicsin sarjakuvat eivät ole millään lailla tuttuja, enkä tiennyt Bloodshotista etukäteen mitään. Elokuvan traileri ei vakuuttanut minua, mutta kun kyseessä oli Dieselin tähdittämä scifitoimintaleffa, päätin antaa sille mahdollisuuden. Vuokrasinkin Bloodshotin Blockbusterista heti, kun se oli mahdollista.
Tehtävällään tapettu sotilas Ray Garrison herätetään henkiin uudenlaisena supersotilaana, jonka elimistössä kiertävät naniitit tekevät hänestä äärimmäisen voimakkaan, minkä lisäksi ne korjaavat hänen saamansa haavat ja vammat - olivat ne kuinka pahoja tahansa.
Fast & Furious -elokuvista (2001-) parhaiten tuttu Vin Diesel ei ole näyttelijä parhaasta päästä, mutta hän osaa usein murista, tuijottaa tylysti ja esitellä lihaksiaan tarpeeksi vakuuttavasti, jotta hän sopii toimintaelokuvien päärooleihin. Bloodshotin Ray Garrisoniksi hän ei kuitenkaan oikein istu. Tai sitten rooli, missä Dieselin ei tarvitse selittää perheen merkityksestä ja ajaa nopeita autoja, ei vain istu hänelle. Diesel on nimittäin todella pökkelö roolissa ja tuntuu kuin hänen täytyisi väkisin vääntää eri tunnetiloja esiin. Itse hahmo voisi olla mielenkiintoinen, jos häntä osattaisiin käsitellä oikein. Ray on kuitenkin aika tylsä heppu, mitä pahentaa hänen uusi parannuskykynsä. Tällainen kyky tekee yleensä pelkkää hallaa toimintasankarille (poikkeuksena Wolverine), sillä katsoja ei jännitä sellaisen puolesta, jolle ei voi käydä mitään pahaa. Jos Rayn keho korjaantuu heti räjähdyksestä, on vaikea kuvitella, että mistään olisi hänelle oikeaa vastusta.
Muita hahmoja elokuvassa ovat mm. Rayn takaisin henkiin herättävän Rising Spirit Technologies -yhtiön, eli RST:n johtohahmo, tohtori Emil Harting (Guy Pearce), yhtiön kyberneettisesti parannellut sotilaat KT (Eiza González), Tibbs (Alex Hernandez) ja Dalton (Sam Heughan), sekä tietokonevelho Eric (Siddharth Dhananjay), joka yrittää epätoivoisesti tuoda huumoria mukaan. Pearce on yllättävän kehno tohtorin roolissa, mihin vaikuttaa, kuinka kömpelösti hahmo on kirjoitettu. Muut sivuhahmot ovatkin sitten yksiulotteisia, lähes paperinohuita taistelijoita. González mätkii uskottavasti turpaan KT:na, mutta eipä hänenkään hahmonsa ole kiinnostava.
Minun ei tarvinnut kauaa katsoa Bloodshotia, kun kävi jo selväksi, miksi elokuvaa on haukuttu niin paljon. Leffa tuntuu monin tavoin sellaiselta supersankarielokuvan prototyypiltä, mitä nähtiin yli kymmenen vuotta sitten, kuten Daredevil(2003) tai Ghost Rider - aaveajaja (Ghost Rider - 2007). Christopher Nolanin upean Yön ritari -trilogian (The Dark Knight - 2005-2012) ja Marvelin huippusuositun elokuvauniversumin (MCU - 2008-) jälkeen on aika noloa, että Bloodshotin kaltainen elokuva pistetään markkinoille. Kyseessä on hätäisesti kasaan kyhätty scifitoimintaraina, mikä ei vakuuta millään osa-alueella. Scifipuoli on laiskaa ja asioita selitetään aivan liikaa, elokuvan pitäessä katsojia usein idiootteina. Toimintaosuus taas on tylsää mäiskettä, mitä vain pahentaa se, että päähenkilö on täysin ylivoimainen. Pahikset eivät tarjoa vastusta, eikä minkäänlaista jännitettä muodostu elokuvan aikana.
Lisäksi leffaa vaivaa myös kehno tarinankerronta. Filmi hyppii eteenpäin kovaa vauhtia, peläten, että katsoja tylsistyy, jos se jäisi vaikkapa syventämään hahmojaan. Se luulee sisältävänsä isoja käänteitä, mutta homman todellisen laidan hoksaa ennakkoon hyvissä ajoin - vaikka ei olisi nähnytkään Bloodshotin traileria, mikä paljastaa elokuvasta todella paljon. Elokuva ei koskaan nappaa mukaansa, eikä se onnistu edes viihdyttämään älyvapaassa rymistelyssään. Iso taistelu pilvenpiirtäjän hisseillä on lähinnä huvittava selkeiden digi-ihmisten vuoksi. Filmin huumori tuntuu jälkikäteen uusintakuvauksissa lisätyltä, sillä se on niin irrallista muuten yliampuvan vakavassa elokuvassa. Jotkut vitsit yrittävät tuoda mukaan itseironisuutta, mutta se on lähinnä myötähäpeällinen yritys saada katsoja luulemaan, että leffan kökköydet ovat tarkoituksellisia. Lopputuloksena on täysin tyhjänpäiväinen pätkä, minkä katsomisen unohtaa pian sen päätyttyä.
Elokuvan ohjauksesta vastaa ensikertalainen David S. F. Wilson ja sen myös huomaa. Wilson kopioi paljon muualta, mutta täysin sieluttomasti ja ilman erityistä tyylitajua. Käsikirjoituksen taas ovat kynäilleet Eric Heisserer ja Jeff Wadlow, joiden aiempiin töihin kuuluu sellaisia teoksia kuin Bird Box (2018) ja Totuus vai tehtävä(Truth or Dare - 2018). Ei olekaan ihme, että kun he yhdistävät voimansa, ei siitä ole hyvää seurannut. Kaksikon kirjoittama dialogikin on usein idioottimaista. Joihinkin ylikäytettyihin repliikkeihin he yrittävät tuoda pientä käännettä muokkaamalla niitä hieman, mutta kun lopputuloksena on "Minä etsin sinut ja lopetan sinut", olisivat he voineet hyödyntää perinteistä muotoa tappamisesta. Sentään mukana on joitain hyviä ja sarjakuvamaisesti tyyliteltyjä kuvia, mutta ne on leikattu yhteen todella tökkivästi. Varsinkin toimintakohtausten aikana leikkaus muuttuu silpuksi. Värimaailmakaan ei ole kummoisesti toteutettu ja monet tehosteet viestivät elokuvan pienestä, vain 45 miljoonan dollarin budjetista. Ääniefektit ovat leffan parempaa osastoa, mutta Steve Jablonskyn säveltämät musiikit ovat lähinnä puuduttavaa taustamölyä.
Yhteenveto:Bloodshot on huono ja täysin mitäänsanomaton scifitoimintaraina. Elokuvan idea on ihan mielenkiintoinen, mutta tekijöillä ei tunnu olevan edes aikomusta tehdä sillä mitään kiinnostavaa. Käsikirjoitus on kömpelö, ennalta-arvattava, täynnä hölmöjä repliikkejä ja kaikin puolin hätäisesti kasaan rustattu. Kunhan siinä on alku, keskikohta ja loppu ja tarpeeksi aivottomia toimintakohtauksia, niin kai sillä saa miljoonia tienaavan elokuvan aikaiseksi. Leffa ei tunnu siltä, että kukaan oikeasti yrittäisi sen kanssa ja jopa Vin Diesel tuskailee pääroolissa. Toimintakohtaukset todella ovat älyvapaita, mutta on harmi, etteivät ne onnistu edes viihdyttämään kaikessa pöhköydessään. Jännitettä ei löydy, päähenkilön ollessa ylivoimainen ja samalla tylsä. Elokuva on pääasiassa todella vakava, mutta välillä siihen lisätään todella tönkösti mukaan huumoria. Komediapuolessa pahinta ovat muka-itseironiset vitsit, joilla katsoja yritetään saada katsomaan monet jutut sormien läpi. Jos täysin älyvapaat ja selvän hävyttömästi helpon rahan perässä tehdyt toimintarymistelyt ihastuttavat, voi Bloodshot toimia sinulle. Tai jos haluat välttämättä katsoa uutuuselokuvia, eikä sitä oikein voi tehdä nyt teatterissa, niin kenties tämä leffa paikkaa sitä aukkoa edes jotenkin. Muuten suosittelen pysymään erossa Bloodshotista.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.4.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Bloodshot, 2020, Sony Pictures Entertainment, Columbia Pictures, Original Film, Valiant Entertainment, Bona Film Group, Cross Creek Pictures, One Race Films, The Hideaway Entertainment
Ohjaus: David Leitch Pääosissa: Dwayne Johnson, Jason Statham, Vanessa Kirby, Idris Elba, Eddie Marsan, Eiza González, Cliff Curtis ja Helen Mirren Genre: toiminta, komedia Kesto: 2 tuntia 14 minuuttia Ikäraja: 12
Vin Dieselin ja Paul Walkerin tähdittämä Hurjapäät (The Fast and the Furious - 2001) sai ristiriitaiset arviot, mutta se oli tarpeeksi menevä hitti, jotta leffasarjaa kannatti jatkaa. 2 Fast 2 Furiousissa (2003) ei kuitenkaan nähty enää Dieseliä ja Hurjapäät: Tokio Drift(The Fast and the Furious: Tokyo Drift - 2006) lähti viemään sarjaa suuntaan, mistä monet fanitkaan eivät pitäneet. Niinpä neljännen osan suunniteltiin käynnistävän sarja uudestaan ja hassusti nimetty Fast & Furious (2009) sisälsi jälleen Dieselin ja Walkerin. Elokuva oli isompi hitti kuin edelliset osat ja sarjaa päätettiin jatkaa oikein tosissaan. Fast & Furious 5 (Fast Five - 2011) sisälsi hahmoja aiemmista osista ja se oli vielä suurempi menestys. Fast & Furious 6 (2013) oli jälleen isompi hitti ja Fast & Furious 7(Furious 7 - 2015) onnistui tienaamaan jopa puolitoista MILJARDIA dollaria! Osa menestyksestä johtui siitä, että elokuva jäi Walkerin viimeiseksi, sillä hän menehtyi auto-onnettomuudessa vuonna 2013. Fast & Furious 8(The Fate of the Furious - 2017) onnistui myös ylittämään miljardin rajan, mutta sen teko ei tapahtunut ongelmitta. Fast & Furious 5:ssä sarjaan mukaan saapunut Dwayne Johnson halusi tehdä omasta roolihahmostaan Luke Hobbsista elokuvan ja alkoikin työstämään sitä Dieselin selän takana. Kun Diesel sai tietää tästä ja kun Universal-yhtiö päätti siirtää tulevan Fast & Furious 9:n (2020) julkaisua vuodella eteenpäin, jotta Johnsonin elokuva saataisiin julkaistua, Diesel ja Johnson riitaantuivat, eivätkä suostuneet kuvaamaan kohtauksiaan yhdessä. Jopa sarjassa näyttelevä Tyrese Gibson osoitti avoimesti suuttumustaan Johnsonia kohtaan sosiaalisessa mediassa. Universal oli kuitenkin huomannut Johnsonin voiman leffastarana ja tiesi hänen tähdittämän filmin tuottavan paljon rahaa. Kuvaukset alkoivat syyskuussa 2018 ja nyt Fast & Furious: Hobbs & Shaw on saanut ensi-iltansa. Itse olen viihtynyt Fast & Furious -sarjan parissa jo pidemmän aikaa, vaikka leffojen taso onkin vaihdellut huomattavasti. Kun kuulin tästä lisäosaleffasta ja etenkin siitä, mitä se aiheutti Fast & Furious 8:n kuvauksissa, aloin olla koko Hobbs & Shaw -filmiä vastaan, sillä Dieselin ja Gibsonin tavoin koin sen rikkovan sarjan. Päätin kuitenkin antaa elokuvalle reilun mahdollisuuden ja kun katsoin sarjan kahdeksannen osan uudestaan, muistin, kuinka viihdyttävä kaksikko Johnsonin Hobbs ja Jason Stathamin näyttelemä Shaw ovatkaan ja aloin jollain tapaa jopa odottamaan elokuvan näkemistä. Kävinkin katsomassa Fast & Furious: Hobbs & Shaw'n isäni (joka alunperin tutustutti minut sarjaan) kanssa Cinamon-leffateatterissa heti ensi-iltapäivänä.
Toisiaan vihaavat Luke Hobbs ja Deckard Shaw joutuvat yhdistämään voimansa, kun MI6-agentti Hattie piikittää itseensä vaarallisen viruksen, mikä alkaa leviämään, jos kaksikko ei ehdi saamaan agenttia kiinni. Viruksen perässä on myös geneettisesti muokattu yli-ihminen Brixton Lore.
Dwayne Johnson ja Jason Statham palaavat rooleihinsa DSS-agentti Luke Hobbsina ja palkkasoturi Deckard Shaw'na. Fast & Furious 8 ilahdutti pistämällä nämä kaksi kovanaamaa vastakkain ja pakotti heidän toimimaan yhdessä, ja nyt heidän oma yhteisleffansa tekee tietty samaa. Yksi leffan parhaista puolista onkin Hobbsin ja Shaw'n välinen kettuilu, kun heillä on jatkuva tarve päteä toisilleen. Tämä johtaa hupaisaan sanailuun, mikä tarjoaa paikoitellen makeat naurut. Johnsonin ja Stathamin kemiat iskevät täysillä yhteen ja molemmat sopivat yhä erittäin hyvin rooleihinsa. Molempia hahmoja onnistutaan syventämään hieman leffan aikana, eivätkä he ole pelkkiä turpaanvetäviä muskelikasoja.
Vanessa Kirby näyttelee itseensä viruksen piikittänyttä MI6-agentti Hattieta, jonka perässä hahmot ovat. Vaikka Hattie tarvitsee viruksen kanssa apua, ei se todellakaan tarkoita, että hän olisi mikään avuton neito hädässä, vaan Hattie on itse valmis tekemään kaikkensa noustakseen voitokkaaksi. Toimintakohtauksissa Hattie osoittaa taidokkuutensa ja nokkeluutensa, minkä lisäksi hänestä rakennetaan muutenkin kiinnostava persoona. Kirby sopii todella hyvin agentin rooliin ja hänestä löytyy oikeaa karismaa toimintahahmoksi. Vastaansa Hobbs ja Shaw, sekä Hattie saavat Idris Elban näyttelemän yli-ihmisen Brixton Loren. Yli-ihmisen... muistatteko kun Fast & Furiousissa oli kyse kilpa-ajamisesta ja rekkojen ryöstelystä? On kyllä totta, että sarja on lähtenyt pois alkulähteiltään jo joitain filmejä sitten, mutta kaikessa yliampuvuudessaankin elokuvat ovat siinä mielessä olleet maanläheisiä, ettei mukana ole ollut yliluonnollisia kykyjä omaavia ihmisiä. Vaikka hahmot selviytyvätkin stunteista, mitkä todellisuudessa vaatisivat temppuilijan hengen, ovat he silti olleet pelkkiä ihmisiä. Brixton vie sarjan yliampuvuuden täysin uudelle tasolle. Hän näkee kaiken kuin terminaattori, laskien vastustajiensa lyöntien liikeradat. Hän on vahvempi kuin kukaan muu ja hänen lyöntinsä tekevät valtavia lommoja teräkseen. Hän kestää luoteja ja hänellä on muuntautuva moottoripyörä, joka päästää samanlaisia äänitehosteita kuin robotit Transformers-leffoissa (2007-). Idris Elba on aivan mahtava näyttelijä ja osoittaa lahjansa jälleen, mutta minä en valitettavasti pitänyt hänen hahmostaan lainkaan. Mielestäni Brixton ampuu jopa liian pahasti yli ja on enemmän naurettava kuin uhkaava kykyjensä takia. Toivon, että superihmiset eivät ole tämän sarjan tulevaisuus, kuten Brixton uskoo, mutta tällaisen hahmon jälkeen ei taida olla enää paluuta takaisin. Elokuvassa nähdään myös Helen Mirren Shaw'n äitinä (molemmat Shaw't ovat tainneet unohtaa Deckardin veljen, Luke Evansin näyttelemän Owen Shaw'n, sillä häntä ei mainita sanallakaan), Eddie Marsan viruksen kehittäneenä tiedemiehenä, sekä Eida González huippuvarkaana, joka välittää tietoa ja aseita. Lisäksi mukana on aivan mahtavia cameoita, jotka ovat lopulta koko filmin parasta ja hauskinta antia.
On mennyt kaksi päivää siitä, kun näin Fast & Furious: Hobbs & Shaw'n, enkä vieläkään osaa sanoa, pidinkö leffasta vai en. Tavallaan viihdyin sen parissa, mutta samalla en voinut olla pohtimatta, ettei tätä elokuvaa olisi välttämättä edes tarvinnut tehdä. Itse asiassa, rehellisesti sanottuna, olen sitä mieltä, ettei tätä leffaa olisi tarvinnut tehdä. Tämä on todella tarpeeton lisäosaraina, mikä jää lopulta sarjan heikompaan päätyyn 2 Fast 2 Furiousin ja Hurjapäät: Tokio Driftin kanssa, joista sarjan tekijät eivät itsekään taida pitää. Vaikka Hobbsin ja Shaw'n sanailu tarjoaa muutamat kelpo naurut, eivät he ole läheskään yhtä veikeä kaksikko kuin Fast & Furious 8:ssa, eivätkä he lopulta ole edes tarpeeksi kummoisia hahmoja, jotta heidän oma seikkailunsa jaksaisi herättää mielenkiintoa. Vaikka olin satavarma, ettei näin tule käymään (eikä niin käynytkään), toivoin lähes koko leffan ajan, että Vin Dieselin esittämä Dominic Toretto ja muut tutut pistäytyisivät mukaan edes hetkeksi.
Yksi isoimmista ongelmistani elokuvan kanssa on, ettei se tunnu Fast & Furious -leffalta. Tähän voi toki heittää vasta-argumentin, ettei sen tarvitsekaan, kun kyseessä on Hobbsin ja Shaw'n seikkailu ja niinhän se onkin, mutta itse jäin kaipaamaan jotain tunnelmallista linkkiä sarjan muihin osiin. Elokuvassa on oikeastaan vain yksi todella lyhyt hetki loppuhuipennuksen aikana, joka muistutti, että tämä kuuluu sarjaan, mutta muuten tämä tuntui tunnelmaltaan enemmän Mission: Impossible -sarjalta (1996-). Kyseessä on enemmän agenttileffa, mikä on kyllä ymmärrettävää, kun muistaa, mitä hahmot ovat (olleet) ammatiltaan. Sentään elokuvaan on ahdettu mukaan Fast & Furious -sarjan isoin sanoma perheen tärkeydestä.
Lisäksi itseäni häiritsi leffan yliampuvuus. Sarjan viime osista on ollut hienovaraisuus ja maanläheisyys kaukana, mutta Hobbs & Shaw menee mielestäni liian pitkälle. Fast & Furious ei ole koskaan ollut tunnettu älykkyydestään, mutta tämä on jo liian älytön elokuva. Tämä ei välttämättä muuten haittaisi, mutta kun elokuvalla on kestoa kaksi tuntia ja vartti, ei hölmöily lopulta niinkään viihdytä, vaan alkaa jopa puuduttamaan. Elokuvassa on iso toimintakohtaus, minkä aikana ajattelin, että leffa varmaan päättyy pian, mutta filmi kestääkin vielä ainakin puoli tuntia. Kun on jo nähnyt niin massiivisen toimintamätön, ei loppuhuipennus enää tunnu miltään. Silti, kaikessa ylipitkässä kestossaan, typeryydessään ja turhuudessaan Fast & Furious: Hobbs & Shaw oli ihan katsottava toimintapläjäys. En tiedä, milloin jaksaisin katsoa tätä uudestaan, enkä koe että tämä tarvitsisi jatkoa, mutta kyllähän tämän kerran mulkaisi. Ja se on varmaan paras kehu, minkä voin tälle filmille antaa.
Elokuvan ohjauksesta vastaa David Leitch, jolla on kyllä kokemusta toimintaleffojen parissa. Hän on aiemmin ohjannut Atomic Blonden (2017) jaDeadpool 2:n (2018), minkä lisäksi hän oli mukana työstämässä ensimmäistä John Wickiä (2014). Leitchillä onkin silmää tyylikkäälle toiminnalle ja hän hyödyntää kameraa nokkelasti taisteluiden aikana, mutta muuten hän ei vieläkään tee vaikutusta ohjaajana. Hän ei onnistu luomaan erityisemmin tunteita, minkä lisäksi hänellä on vaikeuksia pitää elokuvat mielenkiintoisina alusta loppuun. Tähän tietty vaikuttaa vahvasti Chris Morganin ja Drew Pearcen pöhkö käsikirjoitus. Kaksikko on tainnut koetella rajojaan, kuinka yliampuvien juttujen kanssa Universal päästää heidät läpi. Tokkopa Universalia on tainnut kiinnostaa käsikirjoituksen laatu, kunhan Johnsonin ja Stathamin staravoima kerää tarpeeksi jengiä teattereihin ja pätäkkää tulee. Kuvaukseltaan leffa on tosiaan tyylikäs, mutta elokuva vaatisi roimasti leikkaamista. Lavasteet ovat hienot ja ääniefektit ovat erinomaisesti rakennettu kaahaavista autoista aseiden tykitykseen, mutta visuaalisista efekteistä paistaa välillä läpi digitaalisuus. Lisäksi Tyler Batesin säveltämiä musiikkeja ei edes huomaa, kun koko elokuva on täynnä muiden artistien elektronista jumputusta.
Yhteenveto:Fast & Furious: Hobbs & Shaw on ylipitkä ja tarpeeton, mutta samalla ihan viihdyttävä toimintarymistely. Sen päähahmojen, Hobbsin ja Shaw'n välistä sanailua on hupaisaa seurata, mutta harmillisesti kaksikko ei ole yhtä hauska kuin Fast & Furious 8:ssa. Hahmot eivät myöskään ole tarpeeksi mielenkiintoisia, jotta he jaksaisivat oikeasti kantaa oman leffansa. Dwayne Johnson ja Jason Statham ovat kuitenkin mainiot rooleissaan. Vanessa Kirby on toimiva MI6-agentin osassa ja vaikka Idris Elba on luultavasti kykenemätön tekemään huonoa roolisuoritusta, on hänen hahmonsa Brixton mielestäni liian yliampuva ja huono. Vaikka sarja ei ole ollut maanläheinen vuosiin, ei mukana sentään ole ollut mitään geneettisesti muokattu superihmistä. Ja kun sarjan on joka osan myötä aina pakko pistää paremmaksi, on hyvin luultavaa, että Fast & Furious siirtyy pian avaruuteen. Leffa pyrkiikin olemaan kaikin tavoin iso ja vaikuttava, mutta suuri tykitys on lopulta hieman puuduttavaa. Elokuvasta myös puuttuu Fast & Furious -henki ja tästä tulee enemmän mieleen köyhän miehen Mission: Impossible. Loppujen lopuksi parasta leffassa ovat hulvattomat cameot. Aivot narikkaan -osaston toimintaelokuvista pitäville Fast & Furious: Hobbs & Shaw on luultavasti mitä parhainta viihdettä. On hölmöä odottaa tältä mitään Shakespearen tasoista tekstiä, mutta silti tämän aivottomuus oli itselleni liikaa.
Lopputekstien aikana ja niiden jälkeen nähdään muuten paljon kaikenlaista - tässä leffassa ei todella ole mitään hienovaraista.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.8.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Fast & Furious: Hobbs & Shaw, 2019, Universal Pictures
Ohjaus: Edgar Wright Pääosissa: Ansel Elgort, Kevin Spacey, Lily James, Jamie Foxx, Jon Hamm, Eiza González, CJ Jones ja Jon Bernthal Genre: toiminta, draama, musiikki, romantiikka Kesto: 1 tunti 52 minuuttia Ikäraja: 16
Kun ensimmäisen kerran kuulin Baby Driverista, en erityisemmin innostunut. Vaikka jotkut elokuvan näyttelijöistä kuulostivatkin toimivilta, en ollut kovin kiinnostunut ryöstelyleffasta. Mielenkiintoni nousi, kun huomasin, että kyseessä on Edgar Wrightin elokuva, joka on aiemmin ohjannut mm. komediat Shaun of the Dead (2004), Hot Fuzz (2007) ja Scott Pilgrim vastaan maailma (Scott Pilgrim vs. the World - 2010). Ne ovat mielestäni hauskoja ja pidän Wrightin tyylistä, joten tiesin kyseessä olevan jotain erikoista. Innostuin filmistä kuitenkin vasta, kun luin sen saamia arvosteluita, joissa leffaa kehuttiin erittäin paljon. Monet jopa sanoivat kyseessä olevan yksi vuoden elokuvatapauksista. Tällaista kun lukee, niin odotukset tietty nousevat ja huomasin, etten malta edes odottaa Baby Driverin näkemistä! Innokkaana menin näytökseen, joka oli noin viikkoa ennen ensi-iltaa.
Baby kuuntelee musiikkia ja auttaa rikollisia pakenemaan ryöstöpaikalta huikeiden ajotaitojensa kanssa. Kuitenkin kun Babyn elämään ilmestyy suloinen tarjoilija, hän haluaisi pois rikollisesta elämästä.
Babyn roolissa nähdään yleensä hurmuria esittävä Ansel Elgort. Ennen leffan näkemistä minua jännitti, miten ratkaisu toimisi, sillä en osannut kuvitella herraa rikosfilmin pääosaan. Yllättävää kyllä, Elgort hoitaa hommansa tyylikkäästi... ainakin silloin kun hän on hiljaa. Silloin hän luo hahmoon erinomaista salaperäisyyttä, mikä tekee hahmosta heti alusta alkaen kiehtovan. Elgortista löytyy myös hienosti energiaa, kun Baby kuuntelee kaiken aikaa musiikkia ja hyvän tilaisuuden tullen hän myös hieman liikkuu sen tahtiin. Valitettavasti aina, kun hän ottaa kuulokkeet ja aurinkolasit pois, ja alkaa puhua, salaperäisyys katkeaa kuin seinään ja "hurmuri"-Elgort tulee esille. Läpi elokuvan minua harmitti, että hahmo puhui yhä vain enemmän, jolloin tietty vangitseva henki katosi Babysta. Babyn pomona, Docina nähdään American Beautysta (1999) tuttu Kevin Spacey, joka on oiva valinta varakkaaksi rikollispomoksi. Spaceysta löytyy arvokkuutta ja oikeaa henkeä hahmoon, mutta muuten Doc jää aika tylsäksi tapaukseksi. Muita rikollishahmoja elokuvassa ovat Seko (Jamie Foxx), joka on nimensä mukaisesti hullu ja arvaamaton, mikä tekee hahmosta uhkaavan, pariskunta Buddy (Jon Hamm) ja Darling (Eiza González) ja lyhyesti esiintyvä Griff (Jon Bernthal). Foxx on todella hyvä vaarallisena rikollisena, minkä lisäksi Bernthalista löytyy mainiota olemusta pahaksi roistoksi, mutta on harmi, ettei hänellä ole lähes ollenkaan tekemistä leffan aikana. Sekossa ja Griffissä on aika paljon samoja piirteita, jolloin hahmot olisi voinut yhdistää yhdeksi henkilöksi. Babyn tapaama tarjoilijatyttö on nimeltään Debbie ja häntä näyttelee Lily James. Suurimmaksi osaksi Debbie tuntuu aika ylimääräiseltä, eikä James oikein vakuuta, mutta onneksi häneltä löytyy myös hyviä hetkiä. Debbie on kiinnostava hahmo, mutta välillä hänen motiivinsa eivät ole kovin selkeitä ja hän tuntuu jossain kohtaa yhtäkkiä tekevän jotain, mitä ei olisi hetkeä aiemmin halunnut tehdä. Elokuvassa nähdään myös CJ Jones, joka esittää kuuroa Joeta, jota Baby auttaa.
Baby Driverin alku on aivan mielettömän huikea. Kun Baby alkaa ensimmäistä kertaa fiilistelemään autossaan, tanssien musiikin mukana, rummuttaen rattia ja soittaen ilmakitaraa, katsojalle tulee erittäin hyvä mieli ja leffa imaisee heti kunnolla mukaansa. Siitä kun sitten siirrytään vauhdikkaaseen ja (ennen kaikkea) tyylikkääseen takaa-ajoon, alkaa ymmärtää, miksi teosta on kehuttu niin paljon. Siihen vielä päälle pari muutakin kohtaa, joissa Baby tekee asioita musiikin tahtiin, sekä monia hauskoja hetkiä, niin katsojana on ihan myyty elokuvalle, eikä malta odottaa, mitä kaikkea filmin aikana pääsee näkemään. Musiikki on äärimmäisen tärkeä osa Baby Driveria ja se lisää teokselle hienoa tunnelmaa. Elokuvan soundtrack koostuu pääasiassa Babyn iPodien sisällöistä, joita hän kuuntelee lähes tauotta. Ja kyllä, sanoin "iPodien", sillä soittimia hänellä on useita. Musiikki on kuin yksi elokuvan hahmoista, jota seuraa kaiken aikaa ja joka luo tunnelmat eri kohtauksille. Yhdessä ammuskelukohtauksessa aseet jopa laukeavat musiikin tahtiin, eikä voi muuta kuin ihailla tekijöiden neroutta.
Valitettavasti elokuva ei kuitenkaan pysy huikean loistavana loppuun asti. Lasku alkaa jo noin puolen tunnin kohdalla, eikä taso nouse kuin muutaman kohtauksen ajaksi. Kun Debbie tulee mukaan tarinaan ja Baby alkaa puhua enemmän, alkupään nerokkuus alkaa hajoilla. Se rikkoutuu jopa yllättävänkin paljon. Niin paljon, että loppupää Baby Driverista ei enää edes tunnu samalta elokuvalta kuin alkupää! Romanssi ei täysin istu tällaisenaan mukaan tarinaan, vaikka se onkin ideana hyvä lisäys. Sen tullessa mukaan leffasta katoilee myös hauskuus, jolloin hymy ei nousekaan enää huulille. Myös omaperäisyys alkaa katoilla, eikä teos ole enää yhtä ihmeellinen. Ei hätää, kyseessä on kyllä todella hyvä teos, mutta ilman erinomaisia kohtauksia ja Babyn musiikkitunnelmointia, taso olisi selvästi heikompi. Loppupäässä on jälleen onnistunut takaa-ajo, joka pitää yleisöä jännityksessä, mutta valitettavasti elokuvan finaali jättää pienesti kylmäksi. Leffan viimeinen vartti käy jopa vähän tylsähköksi, kun Baby Driver vajoaa perinteisten toimintapätkien sarjaan, eikä siinä ole enää sitä iskua, mikä alussa niin hurmasi katsojaa. Loppuhuipennuksen ajan lähinnä vain muistelin, kuinka hieno elokuvan ensimmäinen puolituntinen oli ja toivoin, että pääsisin jälleen näkemään Babyn tanssahtelemassa kadulla aurinkolasit päässään ja kuulokkeet korvissaan. Silloin teos on ehdottomasti parhaimmillaan.
Elokuvan ohjannut ja kirjoittanut Edgar Wright on tavallaan kyllä nero, mutta loppuun asti hän ei ole tätä pätkää miettinyt. Vaikka pidänkin aiemmin mainitsemistani Wrightin leffoista, niissä on kaikissa ongelmana tasoa pienesti laskeva loppuhuipennus. En tiedä, mitä hänen päässään tapahtuu, kun hän kirjoittaa elokuviensa finaalit, mutta hän ei tunnu koskaan oikein onnistuvan täysin ja hänen elokuvansa ovat selvästi parempia alkupäässä kuin lopussa. Wrightin olisi mielestäni pitänyt myös minimoida Babyn repliikit, jolloin hänen mystisyytensä säilyisi läpi leffan. Visuaalisesta ilmeestä ei voi kuitenkaan sanoa mitään pahaa. Baby Driver on kuvattu todella upeasti. Etenkin pitkät kuvat, jotka kiertelevät hahmojen ympärillä ja tasaiset otokset vauhdikkaista takaa-ajoista ovat hienoja. Leikkaus on todella sujuvaa. Autostuntit ovat aivan mielettömän huikeita. Ääniefektit ovat toimivat ja elokuvassa käytetyt kappaleet on hyödynnetty taidokkaasti lähes koko teoksen ajan.
Yhteenveto: Baby Driver alkaa todella upeasti, mutta puolen tunnin jälkeen taso laskee hieman ja loppuhuipennus on jokseenkin antiklimaattinen. Loppuleffa ei edes oikein tunnu samalta teokselta kuin alku, mikä on suuri harmi, sillä elokuvan ensimmäiset puoli tuntia ovat äärimmäisen koukuttavaa katseltavaa. Musiikki on yhdistetty hienosti muuhun kokonaisuuteen ja elokuvan on parhaimmillaan, kun Baby ihan vain fiilistelee biisien tahdissa. Hahmona Baby on todella mainio ja salaperäinen, mutta valitettavasti aina, kun hän alkaa puhua, tunnelma katoaa. Ansel Elgort on muuten toimiva pääroolissa, mutta puheosuuksissa hän ei täysin vakuuta. Muut näyttelijät hoitavat hommansa hyvin, jos heikohkoa Lily Jamesia ei lasketa mukaan. Mukana on paljon mahtavia juttuja, mutta myös paljon parannettavaa. Edgar Wright voisi olla nero, mutta hän ei taida miettiä tarinoitaan loppuun asti kunnolla. Todella hyväksi Baby Driver kuitenkin jää ja suosittelen käymään katsomassa sen. Leffassa on muutamia todella väkivaltaisia ja verisiä hetkiä, joten tämä ei ole kovin nuorille sopiva toimintapätkä. Tiettyjen mestarillisten kohtien takia tämän haluaisi katsoa nopeasti uudestaan, mutta uskon, että menee ensi vuoden puolelle, ennen kuin katson tämän toisen kerran. Toivon kuitenkin, että silloin tunnelman rikkoutuminen ei tunnu samalta ja kokonaisuus iskisi paremmin. Leffalle on mietitty jatko-osaa, mutta toivon, ettei sitä tule, sillä tämä pärjää ihan hyvin yksinään.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.7.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.slashfilm.com
Baby Driver, 2017, Working Title Films, Big Talk Productions, Double Negative, TriStar Pictures, Media Rights Capital (MRC)
