Arvostelu: Ambulance (2022)

AMBULANCE

Ohjaus: Michael Bay

Pääosissa: Yahya Abdul-Mateen II, Jake Gyllenhaal, Eiza González, Garret Dillahunt, Jackson White, Keir O'Donnell, Olivia Stambouliah, Moses Ingram, Cedric Sanders, Colin Woodell, A Martinez, Jesse Garcia, Wale Folarin ja Devan Chandler Long

Genre: toiminta, jännitys

Kesto: 2 tuntia 16 minuuttia

Ikäraja: 16

Ambulance on uudelleenfilmatisointi tanskalaisesta toimintaelokuvasta Ambulancen vuodelta 2005. Michael Bayta pyydettiin ohjaamaan amerikkalaisversio leffasta, mutta aluksi hän kieltäytyi ja pestin sai Phillip Noyce, joka taas korvattiin myöhemmin Navot Papushadolla ja Aharon Keshalesilla. Kuitenkin kun koronapandemia esti Bayta kuvaamasta suunnittelemansa toimintaleffan "Black Five", hän puhui Universal Picturesille, joka tarjosi uutta mahdollisuutta ohjata Ambulancen. Bay suostui ja Papushado ja Keshales saivat kenkää projektista. Kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 2021 ja nyt Ambulance on ilmestynyt elokuvateattereihin. Itse en pahemmin jaksanut innostua, kun kuulin Baylta olevan tulossa uusi toimintarymistely. Päätin silti toki antaa leffalle mahdollisuuden ja kävinkin katsomassa Ambulancen sen ensi-iltaviikonloppuna IMAX-salissa Filmikela-arvostelusivua kirjoittavan ystäväni kanssa, samana päivänä kun kävimme katsomassa kauhu-uutuuden X (2022).

Rahaa vaimonsa leikkaukseen tarvitseva Will Sharp päättää lähteä mukaan veljensä Dannyn pankkiryöstökeikalle. Kun suunnitelmat menevät pieleen, veljekset ottavat pakoautokseen ambulanssin, panttivankeinaan ensihoitaja ja ammuttu poliisi.

Yahya Abdul-Mateen II näyttelee Will Sharpia, jonka vaimo (Moses Ingram) on vakavasti sairas. Will ei saa vakuutusta korvaamaan vaimonsa tarvitsemaa leikkausta, mutta hän tarvitsee rahaa nopeasti ja paljon. Niinpä hän kääntyy veljensä, Jake Gyllenhaalin esittämän Dannyn puoleen, jolla on rikollista taustaa. Dannylla onkin kätevästi juuri sinä päivänä tiedossa pankkiryöstö, johon Will lähtee mukaan kuskiksi. Abdul-Mateen II ja Gyllenhaal tekevät ihan kelvollista työtä rooleissaan, mutta kumpikaan ei säväytä kuten yleensä. Gyllenhaal ampuu paikoitellen pahasti yli hahmonsa sekopäisyydellä, kun taas joskus hän hoitaa hommansa hassun maltillisesti. Abdul-Mateen II:n ongelmaksi taas koituu se, että ryöstön alettua hänelle jää tehtäväksi lähinnä ajaa autoa. Kaikki mielenkiintoinen tapahtuu hänen ympärillään, vaikka juuri hänen rahantarpeensa käynnistää koko tarinan.

     Elokuvassa nähdään myös Eiza González ensihoitaja Camina ja Colin Woodell tämän työparina Scottina, Garret Dillahunt ylikomisario Monroena, Jackson White ja Cedric Sanders poliisipari Zachina ja Markina, Keir O'Donnell FBI-agentti Clarkina, Olivia Stambouliah nuorena tekniikkavelho Dhazghiginä, sekä A Martinez, Jesse Garcia, Wale Folarin ja Devan Chandler Long veljeksiä ryöstössä auttavina rikollisina. Sivunäyttelijöistä erityisesti González vakuuttaa tiukkahermoisena ensihoitajana, joka joutuu panttivangiksi veljesten siepatessa ambulanssin pakoautokseen. Dillahuntista löytyy myös karismaa osaansa pitkää poliisiuraa tehneenä ylikomisariona.

Ambulance on juuri niin Michael Bayn elokuva kuin siltä voi odottaa. Ohjaajan tavaramerkit löytyvät aika lailla kaikki jenkkihabituksesta ja ylipitkästä kestosta suuriin räjähdyksiin, teknologialla kikkailuun, voimakkaaseen kontrastiin värimäärittelyssä ja omiin leffoihinsa viittaamiseen. Hahmot käyvät keskusteluja, kuten "mitä Sean Connery sanoikaan elokuvassa The Rock - paluu helvettiin (The Rock - 1996)" ja "noustaan autosta coolisti niin kuin leffassa Pahat pojat (Bad Boys - 1995)". Oikeastaan vain vähäpukeiset naiset puuttuvat, eivätkä autot muutu taisteluroboteiksi. Ohjaajan fanit voivat siis olla riemuissaan uutuusleffasta, eikä Bayn elokuviin kyllästyneiden kannata tuhlata aikaansa tähän teokseen.

Omasta mielestäni Ambulance on paikoitellen ihan viihdyttävä toimintarymistely, josta löytyy kuitenkin huomattavia epäkohtia ja vikoja, jotka estävät sitä nousemasta aidosti mainioksi takaa-ajojännäriksi. Kahden tunnin ja vartin kestossaan kyseessä on aivan liian pitkä leffa, joka käy välillä jopa hieman pitkäveteiseksi, kun kohtaus toisensa perään tuntuu ihan samalta. Elokuvasta saisi ainakin vartin saksittua pois, jotta lopputulos olisi tiiviimpi paketti. Siten viihdyttävyys ja jännite pysyisivät paremmin yllä läpi leffan. Mukana on muutama selvän irrallinen kohtaus, jotka olisi voinut tiputtaa pois ja säästää vaikka pidennettyyn versioon Blu-raylle. Parhaimmillaan takaa-ajo onnistuu olemaan mukaansatempaavaa seurattavaa.

Elokuvan yritykset olla hauska eivät pahemmin jaksa naurattaa, joskin eräs laulukohtaus huvitti aidosti koko yleisöä. Sen sijaan itseäni nauratti elokuvan tahaton koomisuus, mikä syntyy niin hölmöistä ratkaisuista kuin leffan teknisestä kikkailusta. Ambulancen kuvauksessa hyödynnetään lennokkeja enemmän kuin olen aiemmin nähnyt elokuvissa. Vaikka mukana onkin muutamia todella tyylikkäitä ja uskomattomasti ajoitettuja lennokkiotoksia, joissa kamera kiitää autojen välissä ja yllä, sekaan mahtuu joitain koomisen näköisiä kierteitä, joilla ei tunnu olevan mitään pointtia. Kuvaus on muutenkin todella epätasaista pitkin leffaa. Kamera heiluu minkä kerkeää, menee liian lähelle ihmisten kasvoja ja pyörii turhan villisti kohteiden ympärillä. Asiaa ei auta elokuvan turboleikkaus, missä toimintakohtausten aikana (eli lähes koko ajan) kuvat saavat kestää vain suunnilleen sekunnin. Välillä editointi on niin typerryttävää, että on vaikea sanoa, mitä valkokankaalla edes tapahtuu. Ketä hahmot nyt ampuvat? Missä tässä nyt oikein ajetaan?

Baylla on kyllä silmää näyttävälle tuholle, mutta hänellä tuntuu vuosi vuodelta olevan isompia vaikeuksia pitää paketteja kasassa ohjauksellaan. Ambulance keulii paikoitellen väärillä hetkillä turhan lujaa, mistä voi syyttää myös Chris Fedakin käsikirjoitusta. Joko Fedak tai Bay eivät tunnu millään osaavan päättää, kumpi veljeksistä on leffan keskiössä. Lavasteiltaan, asuiltaan ja maskeerauksiltaan homma toimii ja äänimaailma rymistelee varsin mukavasti. Lorne Balfe on tainnut kuunnella Tenetin (2020) musiikkeja elokuvan sävellyksiä tehdessään, sillä niin samanlaista jumputusta on livahtanut mukaan.

Yhteenveto: Ambulance on heikko, joskin paikoitellen ihan viihdyttävä toimintarymistely. Kestoa leffalla on aivan liikaa ja kahden tunnin ja vartin mitassa filmi ehtii käydä välillä pitkäveteiseksi - vaikka ruudulla onkin menoa ja meininkiä kaiken aikaa. Tiiviimmällä kestolla seasta ei löytyisi liikaa samanlaisten kikkojen turhaa toistoa ja jännite pysyisi kasassa eheämmin. Toimintakohtaukset ovat monesti leikattu liian silpuksi, mitä ei auta heiluva kuvaus ja paikoitellen aika koomisesti kieputtelevat lennokkiotokset. Huumoripuoli on lähinnä kiusallista ja naurut syntyvät lähinnä tahattoman hauskoista hetkistä. Yahya Abdul-Mateen II ja Jake Gyllenhaal tekevät tavallista heikompaa työtä, mutta Eiza González suoriutuu hommastaan varsin passelisti. Autoiksi muuttuvia robotteja lukuun ottamatta Michael Bay tuo leffaan aika lailla kaikki tavaramerkkinsä ja ohjaajaa yhä fanittaville Ambulance tarjoaa varmasti suurta hupia. Itse koin leffan kuitenkin mitäänsanomattomana ja aika kömpelösti kasaan kyhättynä. Elokuvasta löytyy hyvät hetkensä, mutta ne eivät riitä pelastamaan kokonaisuutta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.3.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Ambulance, 2022, Universal Pictures, Bay Films, Endeavor Content, New Republic Pictures, Project X Entertainment

Arvostelu: Curse of Chucky (2013)

CURSE OF CHUCKY

Ohjaus: Don Mancini

Pääosissa: Fiona Dourif, Danielle Bisutti, Brennan Elliott, Maitland McConnell, Summer H. Howell, Brad Dourif, Chantal Quesnel, A Martinez, Jennifer Tilly ja Alex Vincent

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 37 minuuttia

Ikäraja: 18

Don Mancinin ideoima kauhuelokuva Child's Play (1988) oli kehuttu hitti, joten sille päätettiin tietty tehdä jatkoa. Child's Play 2 - murhaava nukke (Child's Play 2 - 1990) oli myös menestys, mutta Child's Play 3 (1991) tuotti taloudellisen pettymyksen. Sarjaa päätettiin viedä uuteen suuntaan ja vuonna 1998 ilmestynyt komediallinen Chuckyn morsian (Bride of Chucky) nousi elokuvasarjan menestyneimmäksi osaksi. Samalla linjalla tehty Seed of Chucky (2004) oli kuitenkin fanienkin haukkuma floppi, joten Mancini päätti viedä sarjan takaisin juurilleen ja tehdä kuudennesta elokuvasta jälleen kauhua. Alun perin "Revenge of Chucky" -nimellä kulkeneen leffan kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2012 ja lopulta Curse of Chucky sai ensi-iltansa elokuussa 2013. Koska elokuva julkaistiin vain muutamissa maissa teattereissa ja pääasiassa se pistettiin suoraan vuokralle ja myyntiin Blu-raylla ja DVD:llä, ei se menestynyt kummoisesti. Itse olin aiemmin nähnyt elokuvasarjasta vain alkuperäisen osan ja sen uudelleenfilmatisoinnin, Child's Playn vuodelta 2019. Nyt kun elokuvat ovat saamassa jatkoa uuden Chucky-televisiosarjan (2021-) myötä, päätin vihdoin katsoa ja samalla myös arvostella kaikki Chucky-elokuvat. Muutama viikko kamalan huonon Seed of Chuckyn jälkeen katsoin Curse of Chuckyn.

Alaraajahalvaantunut Nica Pierce saa anonyymin paketin, mikä sisältää Good Guy -nuken, joka kutsuu itseään Chuckyksi. Kun Nican perheenjäsenille alkaa käydä ikäviä asioita, Nican epäilykset osuvat mystiseen nukkeen.

Chuckyn ääninäyttelijä Brad Dourifin tytär Fiona Dourif näyttelee pyörätuolissa kulkevaa, alaraajahalvaantunutta Nica Pierceä, joka saa salaperäiseltä lähettäjältä lahjaksi Chucky-nuken. Tytär-Dourif ei harmillisesti erityisemmin vakuuta pääroolissa. Hänen esittämänsä reaktiot ja sanomansa repliikkinsä eivät näytä tai kuulosta luontevilta. Osasyyllinen tähän on varmasti leffan kömpelö ohjaus ja tönkkö käsikirjoitus, joihin palataan kohta tarkemmin.

     Nican lisäksi muita hahmoja ovat hänen äitinsä Sarah (Chantal Quesnel), siskonsa Barb (Danielle Bisutti) ja tämän mies Ian (Brennan Elliott) ja heidän pieni tyttärensä Alice (Summer H. Howell), tämän lastenhoitaja Jill (Maitland McConnell), sekä pappi Frank (A Martinez). Hahmogalleria koostuu toinen toistaan pahvisemmista ja tylsemmistä tyypeistä, joiden kohtalot eivät jaksa kiinnostaa pätkääkään. Nican vielä haluaisi nähdä pääsevän pakoon, mutta muiden kohdalla en välittänyt lainkaan, elävätkö vai kuolevatko he tappajanuken käsissä. Sivunäyttelijät eivät tee kaksista työtä ja erityisesti Barb-siskoa esittävä Bisutti on huono osassaan.

     Harmillisesti Brad Dourif ei enää yksinään onnistu pelastamaan ympärillä lahoavaa elokuvaa - etenkään, kun hänen esittämä Chucky-nukkensakin on onnistuttu pilaamaan. Jostain syystä tekijät eivät ole halunneet käyttää täysin samannäköistä nukkea kuin edellisissä osissa, vaan nuken kasvoja on muokattu hieman, eikä muutos ole todellakaan tapahtunut parempaan päin. Chucky näyttää halvemmalta, mitä ei auta yhtään se, kuinka päivänselvästi tekijät käyttävät eri nukkea aina, kun Chucky alkaa puhua. Toteutus on surkuhupainen ja siitä tulee mieleen Halloween - naamioiden yön (Halloween - 1978) monet jatko-osat, joissa murhaaja Michael Myersin naamari näyttää todella tyhmältä.

Seed of Chucky -fiaskon jälkeen Don Mancini onneksi ymmärsi itsekin, että nyt oli menty liian pitkälle ja hän päätti kuljettaa Chuckyn takaisin juurilleen ja palauttaa kauhun sarjaan. Alusta asti Curse of Chuckyn henki onkin täysin erilainen kuin parissa edellisessä osassa. Huumori loistaa poissaolollaan ja elokuva yrittää olla synkkä ja karmiva. Valitettavasti viimeistään tässä elokuvassa käy selväksi, ettei Mancini osaa ohjata. Hän epäonnistui kaameasti Seed of Chuckyn komediapuolessa ja nyt hän osoittaa, ettei hän hallitse kauhuakaan. Kauhuosastolla Mancini luottaa mitä mielikuvituksettomiin ja nolompiin äkkisäikäytyksiin, eikä hänen yrityksensä rakentaa piinaavaa jännitettä onnistu, ei sitten millään. Elokuva on täynnä toinen toistaan typerämpiä böö-pelotteluja, kun joku hahmo hiipii pelokkaana pimeässä ja sitten joku toinen hahmo ilmestyy ruutuun tai tarraa pelokkaasta hahmosta kiinni kovan äänitehosteen säestämänä. Kenties joku kokee nämä pelottaviksi hetkiksi. Itse lähinnä tuhahtelin tylsistyneenä.

Curse of Chucky on nimittäin todella tylsä elokuva, mikä koituu sen isoimmaksi synniksi. Leffa palaa takaisin Child's Play -elokuvien kerrontaan siinä, että seuraamme ihmishahmoja Chuckyn sijaan. Kun Chuckyn morsiamessa ja Seed of Chuckyssä katsojan kuului kannustaa nukkea, ei paluu hahmon pelkäämiseen enää luonnistu. Tavallaan sitä haluaisi kannustaa nukkea listimään kaikki ihmishahmot, sillä he ovat niin tylsiä tyyppejä, mutta kun Chuckystakin uupuu se veikeys ja ennen kaikkea oikea ulkonäkö, ei katsoja haluaisi seurata ketään hahmoa - ihmistä tai nukkea. Leffa tuntuu myös todella tapahtumaköyhältä. Murhat ovat laiskoja, eikä Chuckyn riehumisen odottelu enää innosta. Kun leffassa alkaa vihdoin tapahtua, ollaan jo loppuhuipennuksessa. Ja sen lisäksi, että elokuvalla on vaikeuksia lähteä käyntiin, sillä on vielä isompia vaikeuksia päättyä. Viimeinen kymmenminuuttinen on täynnä kohtauksia, joiden luulisi olevan filmin viimeinen, mutta sitten Mancini päättääkin "ei kun yksi kohtaus vielä".

Sen lisäksi, ettei Chuckyä ole tehty hyvin (yhdessä kohtaa nukke on jopa kiusallisen selvä digiluomus), ei elokuvan tekninen toteutus muutenkaan vakuuta. On päivänselvää, että elokuva tehtiin todella halvalla ja pääasiassa suoraan televisiokatseluun, niin halvalta televisiorainalta Curse of Chucky näyttää. Paria veikeää otosta lukuun ottamatta kuvaus on mitäänsanomatonta ja leikkauksessa vaikuttaisi jopa siltä, että mukaan on valmiiksi asetettu mainoskatkojen paikat. Lavasteet ovat sentään kelvolliset, mutta maskeeraukset heikot - erityisesti, kun ottaa huomioon, että leffa ilmestyi alle kymmenen vuotta sitten. Äänimaailma luottaa liikaa koviin säikäytysääniin, eikä säveltäjä Joseph LoDuca edes yritä tarjota mitään luovaa mukaan.

Yhteenveto: Curse of Chucky on harmillisen kehno yritys palauttaa leffasarja takaisin juurilleen kauhun ääreen. Katsojan vietettyä juuri pari viime elokuvaa kannustaen Chuckyä, on nyt vaikea palata takaisin pelkäämään nukkea. Karmivaa Chuckyssä onkin lähinnä hänen pilattu ulkonäkönsä, mikä tekee monista kohtauksista jopa kiusallisen katsottavan. Chuckyn riehumisen odottelu on pitkäveteistä puuhaa, eikä ohjaaja Don Mancini onnistu luomaan jännittävää tunnelmaa. Kenenkään kohtalo ei jaksa kiinnostaa, sillä hahmot ovat toinen toistaan pahvisempia ja näyttelijät aika lailla kaikki heikkoja. Elokuvasta huokuu läpi suoraan televisioesitystä varten tehdyn tuotannon halpuus efektejä myöten. Filmiä katsoessa onkin vaikea olla harmittelematta, kuinka alas tämä elokuvasarja onkaan vajonnut. Seuraavaksi sitten nähdään, voiko Dourifin leffasarjan toistaiseksi viimeinen osa, Cult of Chucky (2017) enää nostaa tasoa takaisin alkupään korkeuksiin...

Lopputekstien jälkeen nähdään vielä lyhyt kohtaus, mikä on selvästi elokuvan parasta antia.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.8.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com

Curse of Chucky, 2013, Universal 1440 Entertainment