sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Arvostelu: The Fast and the Furious / Hurjapäät (2001)

THE FAST AND THE FURIOUS (2001)

HURJAPÄÄT



Ohjaus: Rob Cohen
Pääosissa: Paul Walker, Vin Diesel, Michelle Rodriguez, Jordana Brewster, Chad Lindberg, Matt Schulze, Johnny Strong, Rick Yune ja Ted Levine
Genre: toiminta, trilleri
Kesto: 1 tunti 46 minuuttia
Ikäraja: 16

Kun ensimmäistä The Fast and the Furious -elokuvaa tehtiin, ei voinut kukaan arvata, millainen menestyssarja siitä lähtisi liikkeelle. Tällä hetkellä Fast & Furious (2001-) on yhdeksänneksi menestynein leffasarja, tienattujen lähes neljän miljardin dollarin voimin. Useimmat eivät ymmärrä sarjan suosiota ja pitävät koko juttua ala-arvoisena roskana. En itsekään ymmärrä suosiota, mutta omasta mielestäni kyseessä on kuitenkin oikein viihdyttävä sarja. Näin sarjan avausosan, eli The Fast and the Furiousin, kun olin ala-asteella ja innostuin vauhdikkaasta meiningistä. Olen nähnyt leffan muutamaan otteeseen uudestaan, kuten myös sen jatko-osat ja omistankin koko sarjan Blu-raylla. Nyt kun sarja on saamassa lisäystä elokuvalla The Fate of the Furious (2017), täytyi minun tietysti katsoa koko sarja alusta asti ja arvostella kaikki leffat.

Tekniikkalaitteita kuljettavien rekkojen kimppuun hyökätään öisin ja niiden lastit varastetaan. Brian-niminen poliisi lähetetään peitetehtävässä tutkimaan, miten laittomien katuajojen kuningas Dominic Toretto ja hänen jenginsä liittyvät tapauksiin.

Briania näyttelee vuonna 2013 menehtynyt Paul Walker, joka on mainio roolissaan. Peitetehtävissä olevana poliisina hän on uskottava, sillä häneltä sujuu sekä valehahmon esittäminen että vakavasti otettavan kytän rooli. On hienoa, että alkupuolella ei heti näytetä hahmon olevan poliisi, jolloin Brian tuntuu vain innokkaalta kilpailijalta. Hahmo on myös onnistuneen moniulotteinen, mikä tekee aina päähenkilöstä vielä toimivamman.
     Dominic Torettona nähdään Vin Diesel, joka on tuttuun tyyliinsä pullisteleva kova äijä. Dieselilta löytyy katu-uskottavuutta ja hän vaikuttaa selkeästi johtajatyypiltä, joten hän sopii Domiksi todella hyvin. Aluksi Dom vaikuttaa lähinnä ylimieliseltä idiootilta, mutta hänestä löytyy myös syvällisempiäkin puolia. Brianin ja Domin hitaasti syntyvä ystävyys on hienosti tuotu esille.
     Domin tyttöystävä Lettya esittää Michelle Rodriguez. Letty on myös loistava katuajoissa ja häneltä löytyy samanlaista vahvaa itseluottamusta kuin Domiltakin. Rodriguez on sopiva valinta mimmiksi, jolle ei kannata ryttyillä.
     Domilla on sisko nimeltä Mia (Jordana Brewster), johon Brian iskee silmänsä. Dom ei tietenkään täysin hyväksy, että hänen rakkaan siskonsa lähellä pyörii tuntematon heppu. Mia ei ole villi tapaus, kuten veljensä ja työskenteleekin pienessä perheyritysravintolassa. Kun Domin ryhmä ei tunnu hyväksyvän Briania, Mia on puolustamassa häntä. Brewster toimii roolissaan.
     Domin ryhmään kuuluvat keskittymishäiriöstä kärsivä Jesse (Chad Lindberg), joka tietää paljon autoista; kaiken aikaa suuttuneen oloinen Vince (Matt Schulze), joka ei pidä Brianista yhtään ja Leon (Johnny Strong), joka jää selkeästi taka-alalle, eikä ole millään lailla muistettava. Muita hahmoja elokuvassa ovat Rick Yunen esittämä Johnny Tran, jonka kanssa Domilla on riitaa ja Ted Levinen näyttelemä poliisipäällikkö Tanner, joka ohjeistaa Briania.

The Fast and the Furious on tasaisesti ihan kiva elokuva. Se ei ole ihmeellinen, vaikka siinä onkin toimivia henkilöitä. Syy sille, miksi Brian soluttautuu Domin ryhmään, ei ole kovin mielenkiintoinen, mutta muuten soluttautumisaihe toimii. Katsojana jännittää aina välillä, miten kävisi, jos Brian jää kiinni. Dominic inhoaa pettureita ja saa ihmisiä helposti sairaalakuntoon, minkä lisäksi myös Vince auttaisi varmasti Brianin hakkaamisessa, jos totuus paljastuisi. Vaikka hieman toivoisi, että Brian löytäisi Domin jengistä jotain hämärää ja saisi heidät telkien taakse, niin silti haluaisi mieluummin nähdä, kun Brian jättää poliisihommat ja jää mukaan ryhmään. Useaan otteeseen näkyy, että Brian ei ole täysin varma, kuinka hän haluaisi toimia.

Jos nopeat autot ja autokilpailuiden katsominen ovat juttunne, niin katsokaa The Fast and the Furious, sillä se sisältää niitä paljon! Autoja löytyy niin monen merkkisiä kuin monen värisiäkin. Konepeltien alta paljastuu huippuvarusteltuja moottoreita ja kaaroja on muutenkin tuunailtu paljon, jotta niissä olisi enemmän tehoja. Rateista löytyy napit, joilla saa vielä lisää vauhtia. Autoja kuvataan paljon ja monesta suunnasta. Kun ilta koittaa, ihmiset saapuvat tyhjälle kadulle - osa ajamaan ja osa katselemaan. Jotkut ovat vahdissa kuuntelemassa poliisiradiota. Sopivan hetken tullessa kisa starttaa ja hurjapäät painavat kaasua. Itse en ole erityisemmin autoihminen, mutta tämä elokuva (ja koko loppusarjakin) saa minut innostumaan nopeasta meiningistä. Toimintaa on muutenkin mukana, kuten myös vähäpukeisia naisia kannustamassa machomiehiä kisoissa. Vaikka hyviä asioita löytyy, leffasta tuntuu silti puuttuvan jotain, jonka ansiosta se olisi oikeasti hyvä pätkä. Tällaisenaan sen kyllä katsoo mielellään, vaikka hieman ärsyttääkin, että värimäärittelyssä on tehty kuvaan oranssinen vivahde ja että kuvissa on myös pölyinen ja tunkkainen sävy. Kovin ihmeellistä taidepläjäystä ei ole tiedossa.

The Fast and the Furiousin on ohjannut Rob Cohen, joka oli tätä ennen ohjannut mm. leffan Daylight (1996), jota tähdittää Sylvester Stallone. Cohen tuntuu taitavan toimintakohtauksien ohjaamisen, vaikka hänen seuraava elokuvansa xXx (2002) onkin ristiriidassa tämän lauseen kanssa. Idean isä on Gary Scott Thompson ja koko juttu lähti liikkeelle Ken Lin lehtiartikkelista "Racer X", joka kertoo laittomista katuajoista New Yorkissa. Thompsonin lisäksi käsikirjoituksesta vastaa mm. Suicide Squadin (2016) ohjaaja David Ayer. Rauhallisissa kohtauksissa kuvaus on tasaista, mutta kaahailuosuuksissa kamera tuntuu heiluvan välillä liikaa. Joitain ajokuvia on nopeutettu hieman, jotta meininki olisi vielä hurjempaa. Valitettavasti nopeutuksen käytön huomaa. Leikkaus on paikoitellen rauhatonta, mutta se tuntuu sopivan tyyliin. Tehosteet ovat ihan toimivia ja stuntit näyttäviä. Äänitehosteilla on korostettu upeasti toimintakohtauksia. Musiikkina on käytetty lähinnä useita jo olemassa olevia kappaleita, jotka toimivat kyllä vauhdikkaissa kilpailukohtauksissa, mutta muuten vain lähinnä ärsyttävät.

Blu-rayn kuvanlaatu on ihan hyvä. Valitettavasti Blu-ray korostaa kuvan pientä rakeisuutta. Lisämateriaalina Blu-raylla on kahdeksantoistaminuuttisen "The Making of The Fast and the Furiousin" lisäksi poistettuja kohtauksia, musiikkivideoita ja trailereita, sekä pätkiä kuten "Quarter Mile at a Time", joka kertoo kilpa-ajojen historiasta, "Tricking Out of Hot Import Car", jossa näytetään autojen tuunausta, "Featurette on Editing for the Motion Picture Association of America", jossa ohjaaja ja leikkaaja Peter Honess käyvät läpi loppukohtausta, "Visual Effects Montage", joka esittelee leffan efektejä ja "Sneak Peek at 2 Fast 2 Furious", jossa annetaan hieman esimakua elokuvan jatko-osasta 2 Fast 2 Furious (2003). Mukana on myös "Multiple Camera Angle - Stunt Sequence", jossa näytetään loppukohtauksen stuntkuva monesta eri kuvakulmasta, "Paul Walker Public Service Announcement", jossa Walker selittää, ettei stunteja saa kokeilla kotona, sekä "Storyboards-to-Final Feature Comparison", jossa verrataan kuvakäsikirjoitusta lopulliseen elokuvaan. Lisämateriaalia riittää noin kahdeksi tunniksi.

Yhteenveto: The Fast and the Furious on ihan hyvä leffa, mutta jos autot ovat suuri rakkauden kohde, niin elokuvan laatutaso saattaa nousta paremmaksi. Vauhdikasta menoa ja nopeaa kaahailua löytyy paljon. Syy peitetehtävään ei ole kovin erikoinen, mutta muuten peitetehtäväosio toimii. Paul Walker ja Vin Diesel ovat päärooleissa hyviä. Toimintaa on mukana sopivasti ja ne ovat hyvin toteutettuja. Kuvaus on paikoitellen heiluvaa, mikä ärsyttää, mutta nopeatempoinen leikkaus ei yllättävää kyllä häiritse erityisemmin. Kaikkein eniten leffassa ärsyttää hieman oranssiksi värimääritelty kuva, joka on myös pölyinen. Jos haet elokuvista vain laatua, niin jätä tämä väliin, mutta jos hölmöt rymistelyt kelpaavat, niin tämä voi mitä luultavimmin viihdyttää. Minulla ei ole vieläkään mitään käsitystä, miten tästä nousi sellainen megaleffasarja, mutta niin vain tapahtui. Elokuvassa nähdään lyhyt kohtaus lopputekstien jälkeen, joten ei kannata pistää leffaa pois vielä, kun lopputekstit alkavat.




Kirjoittanut: Joonatan, 31.1.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.images2.fanpop.com
The Fast and the Furious, 2001, Universal Pictures, Original Film, Mediastream Film GmbH & Co. Productions KG, Ardustry Entertainment

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti