Arvostelu: Trainspotting (1996)

TRAINSPOTTING (1996)

Ohjaus: Danny Boyle
Pääosissa: Ewan McGregor, Ewen Bremner, Jonny Lee Miller, Kevin McKidd, Robert Carlyle, Susan Vidler, Peter Mullan ja Pauline Lynch
Genre: draama
Kesto: 1 tunti 34 minuuttia
Ikäraja: 16

Viime vuosien aikana kuulin Trainspottingista muutamaan otteeseen, mutta en tarpeeksi, jotta olisin kiinnostunut siitä. Huomasin, että leffalla on aika korkea keskiarvo Internet Movie Databasessa ja se olikin ainoa syy, miksi halusin nähdä Trainspottingin. Uusi syy tuli, kun kuulin, että elokuva saa jatkoa tänä keväänä leffalla T2 Trainspotting (2017), joten sitä ennen täytyi tietysti katsoa ensimmäinen osa, jotta olisi perillä tapahtumista. Etukäteen tiesin, että Trainspottingin pääosassa nähtäisiin Ewan McGregor ja että se käsittelisi huumeita, sekä sen että leffa perustuu samannimiseen Irvine Welshin kirjaan vuodelta 1993. Kovin suuria odotuksia minulla ei ollut, kun pistin elokuvan pyörimään Netflixista.

Narkkari Renton yrittää päästä eroon huumeista, mutta prosessia vaikeuttavat hänen huumausaineita käyttävät ystävänsä.

Ennen kuin Ewan McGregor taisteli valomiekalla Obi-Wan Kenobina leffassa Star Wars: Episode I - The Phantom Menace (1999), hän taisteli huumeriippuvuutta vastaan Trainspottingissa. Hän tosiaan näyttelee päähenkilö Rentonia, joka on nuori, villi ja vapaa sielu. Hän on kuitenkin vapaudestaan huolimatta päihteiden vanki ja yrittääkin aina välillä lopettaa niiden käytön, epäonnistuen joka kerralla. McGregor on todella hyvä pääosassa ja hänen ilmeensä viestivät paljon siitä, mitä hahmon pään sisällä tapahtuu - etenkin silloin kun hänen naamaansa kuvataan erittäin läheltä. Elokuvan aikana kuullaan paljon Rentonin kertojaääntä.
     Rentonin ystäviä ovat Spud (Ewen Bremner), Sick Boy (Jonny Lee Miller), Tommy (Kevin McKidd) ja Begbie (Robert Carlyle). Spud on hömelö tapaus, kun taas Sick Boy on enemmän johtajatyyppiä. Tommy kuvaa pornoa yhdessä tyttöystävänsä Lizzyn (Pauline Lynch) kanssa ja Begbie on todella äkkipikainen tapaus. Hahmoille on hieman luotu erilaisuuksia, jotta heidät tunnistaa toisistaan, mutta jälkikäteen he eivät jää mieleen kuin vain hämärästi. Ystävistä suosikikseni nousi Spud.
     Elokuvassa nähdään myös Susan Vidler heroiiniaddikti Allisonina ja Peter Mullan huumeita myyvänä Mother Superiorina. "Trainspotting"-teoksen kirjoittanut Irvine Welsh esiintyy myös lyhyesti leffassa.

Aluksi Trainspotting tuntuu sujuvan mainiosti. Elokuvasta löytyy huumoria ja tarinan hahmot esitellään toimivasti. Huumeaddiktien karseaa elämää on yllättävän mielenkiintoista seurata. Leffassa tuodaan hienosti esille, kuinka päihteet ohjailevat päähahmojen elämää. Välillä juttu muuttuu kummalliseksi, kun hallusinaatiot tulevat mukaan. Paikoitellen leffa onnistuu naurattamaan hieman ja paikoitellen taas melkein yökkäämään - nimittäin kohtaus jossa Renton käy Skotlannin huonoimmassa vessassa, on oikeasti ällö. Herkimmille kohta voi tuottaa pahoinvointia, sillä jo itselleni vessan lian, ulosteen ja epämääräisen nesteen määrät tuntuivat pahalta. Pystyin melkein haistamaan sen vessan, eli on pakko nostaa hattua tekijöille, kun he ovat saaneet toteutettua niin inhottavan kohtauksen. Mukana on myös muutakin hämärää ja yksi parhaista kohtauksista on, kun Renton kokee pahoja vieroitusoireita. Siinä leffan piinaavuus tulee hyvin esille. Ehdottomasti parasta elokuvassa onkin ahdistus, jonka se useaan otteeseen tuottaa.

Valitettavasti muuten Trainspotting ei oikeastaan tunnu lähtevän liikkeelle. Kun yksittäiset hienot kohdat unohtaa hetkeksi ja yrittää miettiä tarinaa, niin sellaista ei erityisemmin tunnu löytyvän. Elokuva tuntuukin lähinnä kertovan osia hahmojen elämästä, eikä kunnollista vieroituskertomusta. Loppupuoli on huomattavasti heikompi kuin alku ja puolentoistatunnin pätkäksi Trainspotting tuntuu välillä yllättävän pitkäveteiseltä. Puolen välin kohdalla leffa tuntuu menettävän otettaan. Jonkun mielestä kyseessä on taidetta, mutta itse näen vain yhden englantilaisen indie-leffan muiden joukossa. Hienoja hetkiä on mukana, mutta ne eivät valitettavasti täysin pelasta kokonaisuutta. Jos haluan nähdä oikeasti mainion elokuvan huumeongelmista, katson Requiem for a Dreamin (2000) uudestaan, sillä se piinasi vielä lopputekstien jälkeenkin. Trainspotting jää paria kohtaa lukuunottamatta unholaan nopeasti.

Ohjauksesta vastaa Danny Boyle, joka oli tätä ennen ohjannut muutaman TV-leffan ja sarjan lisäksi vain yhden leffalevityksen saaneen elokuvan, eli Shallow Graven (1994). Nykyään hänet tunnetaan mm. 28 Days Laterin (2002), Slumdog Millionairen (2008) ja 127 Hoursin (2010) ohjaajana. Itse en ymmärrä ohjaajan elokuvien suosiota ja esimerkiksi äsken mainitsemani 28 Days Later on yksi huonoimmista zombileffoista, mitä olen nähnyt. Trainspotting oli Oscar-ehdokkaana käsikirjoituksestaan (John Hodgen kynäilemä), josta se voitti BAFTA-palkinnon vuonna 1996. Kuvaus on toimivaa ja ahdistavat lähikuvat parantavat tunnelmaa. Leikkaus on ihan sujuvaa.

Yhteenveto: Trainspotting alkaa toimivasti, mutta menettää otteensa puolen välin jälkeen. Elokuvassa on hienoja (sekä kuvottavia) asioita, mutta tarina tuntuu paikoitellen puuttuvan. Ewan McGregor on hyvä pääosassa, mutta muut hahmot tuntuvat unohtuvan nopeasti. Vieroituskohtaus ja Skotlannin huonoin vessa ovat ehdottomasti parhaat kohdat elokuvassa. Jotkut lähikuvat tuovat ahdistusta mukaan toimivasti. Jos haluat nähdä ahdistavan huumeleffan, niin tässä olisi sellainen tarjolla. Lastenelokuva tämä ei todellakaan ole ja herkimmille tätä voi olla vaikea katsoa. Trainspotting on ihan kiva, mutten ymmärrä sen suosiota, enkä sitä että elokuvalle on tulossa jatkoa. Luulisi, että Dumb and Dumber To (2014) ja Independence Day: Resurgence (2016) olisivat jo osoittaneet tarpeeksi hyvin, ettei kahdenkymmenen vuoden jälkeen kannata enää tehdä jatkoa leffoille.

Kirjoittanut: Joonatan, 6.2.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.goldposter.com
Trainspotting, 1996, Channel Four Films, Figment Films, The Noel Gay Motion Picture Company