Arvostelu: 28 viikkoa myöhemmin (28 Weeks Later - 2007)

28 VIIKKOA MYÖHEMMIN

28 WEEKS LATER

Ohjaus: Juan Carlos Fresnadillo
Pääosissa: Robert Carlyle, Rose Byrne, Jeremy Renner, Imogen Poots, Mackintosh Muggleton, Harold Perrineau, Catherine McCormack ja Idris Elba
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 40 minuuttia
Ikäraja: 18

Danny Boylen kauhuelokuva 28 päivää myöhemmin (28 Days Later - 2002) oli kriitikoiden ja genrefanien kehuma menestys, joten Boyle alkoi pian suunnittelemaan sille jatkoa. Vuonna 2005 Boyle päätti kuitenkin luopua ohjaajan hommasta, tehdäkseen scifielokuvan Sunshine (2007) ja hänet korvattiin Juan Carlos Fresnadillolla. Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2006 ja 28 viikkoa myöhemmin sai ensi-iltansa toukokuussa 2007. Elokuva menestyi hyvin ja kriitikot pitivät siitä, vaikkei se saanut yhtä lämmintä vastaanottoa kuin edeltäjänsä. Itse en ollut aiemmin nähnyt 28 viikkoa myöhemmin, ainoastaan ensimmäisen elokuvan joitain vuosia sitten. Kun 28 päivää myöhemmin täytti viime syksynä 20 vuotta, päätin juhlistaa sitä katsomalla leffan uudestaan ja arvostelemalla sen. Samalla päätin tehdä saman myös jatko-osalle ja nyt kun on kulunut 28 viikkoa ensimmäisen osan arvostelusta, on aika ottaa käsittelyyn 28 viikkoa myöhemmin.

On kulunut 28 viikkoa siitä, kun kaamea virus muutti suuren osan Ison-Britannian asukkaista verenhimoisiksi raivohulluiksi. Ensimmäiset ihmiset muuttavat takaisin Lontooseen, kun armeija on saanut tapettua kaikki viruksen kantajat... tai niin he luulevat ja pian on taas helvetti irti.

28 viikkoa myöhemmin ei kerro enää ensimmäisen elokuvan selviytyjähahmoista, Jimistä (Cillian Murphy), Selenasta (Naomie Harris) ja Hannahista (Megan Burns), vaan leffassa pistetään uusi joukko ihmisiä kohtaamaan nämä zombimaiset ihmishirviöt. Robert Carlyle näyttelee Donia, joka on onnistunut pysymään piilossa ja elossa viruksen levitessä, ja joka pääsee vihdoin lastensa Tammyn (Imogen Poots) ja Andyn (Mackintosh Muggleton) luokse, kun nämä saapuvat ensimmäisten joukossa Lontooseen. Jeremy Renner taas esittää tarkka-ampuja Doylea, joka yhdessä helikopterilentäjä Flynnin (Harold Perrineau) kanssa yrittää valvoa, että Lontoo pysyy turvassa. Rose Byrne nähdään sairaanhoitaja Scarletina, Idris Elban näytellessä armeijan kenraali Stonea. Näyttelijäkaarti tekee hyvää työtä rooleissaan, joskin karismaattinen Elba valuu täysin hukkaan muutaman minuutin ruutuajallaan. Carlyle on pätevä perheenisänä ja Poots ja Muggleton sopivat sisaruksiksi, joiden haluaa nähdä selviävän, kun virus lähtee leviämään uudestaan. Renner, Perrineau ja Byrne ovat myös mainiot osissaan. Etenkin Renner istuu erinomaisesti soturiksi, jolla on erittäin hyvä sihti - onhan hän parhaiten tunnettu Marvelin elokuvauniversumin Hawkeye-jousiampujasankarina.

Pelkäsin etukäteen, että todella mainion 28 päivää myöhemmin -elokuvan jälkeen 28 viikkoa myöhemmin vajoaisi perinteiseen kauhujatko-osien tapaan huomattavasti heikompaan päätyyn, mutta elokuva osoittautui positiiviseksi yllätykseksi. Ei leffa tavoita ensimmäisen elokuvan vaikuttavuuksia, mutta se toimii silti varsin pätevänä jatkokertomuksena. Näin korona-ajan jälkeen elokuvan alkupäässä häiritsee lähinnä, kuinka kaikki ovat jo parinkymmenen viikon jälkeen varmoja, että virus on saatu täysin kuriin - etenkin kun kyse on vielä tällaisista ihmislihaa janoavista monstereista. Siitä huolimatta jatko-osa nappaa oivallisesti mukaansa.

Alkupää elokuvasta kulutetaan lähinnä sen odotteluun, milloin virus lähtee taas tosissaan liikkeelle, mutta kun se vihdoin tapahtuu, on loppuleffa onnistuneen jännittävää kyytiä. Tunnelma tiivistyy kaiken aikaa ja pimeässä metrotunnelissa tapahtuvasta loppuhuipennuksesta on saatu aikaiseksi hyvinkin intensiivinen. Pitkin elokuvaa jännitettä rakennetaan eri keinoin ja alkuperäisestä filmistä tuttu pakokauhun ja kaoottisuuden tunne on saatu luotua uudestaan ja nostettua monta astetta korkeammaksi. Budjettia on selvästi ollut enemmän, mikä johtaa paikoin näyttävämpiin lopputuloksiin, mutta samalla ensimmäisen leffan pienimuotoisuutta ja todellista rosoisuutta jää kaipaamaan. Jos jotain elokuva onnistuu kuitenkin tarjoamaan, niin yhden siisteimmistä zombitapoista, jonka olen koskaan nähnyt!

Danny Boyle päätti tosiaan siirtyä muihin ohjausprojekteihin, joten hänen sijaan 28 viikkoa myöhemmin ohjauksesta vastaa espanjalainen Juan Carlos Fresnadillo. Fresnadillo kopioi paljon Boylen tyyliä edellisestä leffasta, saadakseen jatko-osan tuntumaan selkeästi yhtenäiseltä jatkumolta. Vaikka kopiointi onkin taidokasta ja Fresnadillo hyödyntää oivallisesti samanlaisia kikkailuja muun muassa suttuisten hidastusten kautta, on se silti lopulta liiankin selvää kopioimista ja jäin kaipaamaan todellisen Boylen kädenjälkeä. Siitä huolimatta Fresnadillo suoriutuu hommastaan sujuvasti. Tyylittelevän kuvauksen lisäksi leffa on myös pätevästi leikattu. Mukana on niin hyvää valaisua kuin lavasteita, asuja ja rajuja maskeerauksia. Äänimaailma vain lisää karmivuutta, oli kyse sitten hiljaisista tai kovista äänitehosteista tai John Murphyn tunnelmoivista musiikeista.

Yhteenveto: 28 viikkoa myöhemmin on oivallinen jatko-osa erittäin mainiolle kauhuelokuvalle. Se käynnistelee menoaan hiljalleen, mutta kun se pääsee vauhtiin, on loppuleffa tehokkaan jännittävä ja parhaimmillaan jopa hyvinkin intensiivinen. Mukana on useita karmivia kohtaamisia tartunnan saaneiden kanssa ja zombifaneille elokuva tarjoaakin pätevää viihdettä. Elokuvaa on selvästi tehty isommalla rahalla ja vaikka meno onkin toisaalta komeampaa kuin viimeksi, ykkösleffan tiettyä pienimuotoisuutta jää kaipaamaan. Ohjaaja Juan Carlos Fresnadillo kopioi parhaansa mukaan edeltäjäänsä Danny Boylea, mutta lopputulos tuntuu ajoittain liikaakin kopioimiselta, eikä Fresnadillo oikein löydä omaa tyyliään. Näyttelijät suoriutuvat osistaan hyvin. Jos pidit 28 päivää myöhemmin -elokuvasta, kannattaa 28 viikkoa myöhemminkin katsoa. Danny Boyle ja Cillian Murphy ovat viime aikoina vihjailleet jälleen, että vuosien ajan huhuttu kolmas osa voisi vihdoin ja viimein olla tulossa ja itse ainakin ottaisin sen ilomielin vastaan - joskin tässä kohtaa "28 kuukautta myöhemmin" sijaan kolmatta elokuvaa voisi melkeinpä jo kutsua nimellä "28 vuotta myöhemmin".

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.11.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
28 Weeks Later, 2007, Fox Atomic, DNA Films, UK Film Council, Figment Films, Sogecine, Koan Films

Arvostelu: Kun maailma ei riitä (The World Is Not Enough - 1999)

KUN MAAILMA EI RIITÄ

THE WORLD IS NOT ENOUGH

Ohjaus: Michael Apted
Pääosissa: Pierce Brosnan, Sophie Marceau, Robert Carlyle, Denise Richards, Judi Dench, Robbie Coltrane, Desmond Llewelyn, John Cleese, Samantha Bond, Colin Salmon ja Serena Scott Thomas
Genre: toiminta, jännitys
Kesto: 2 tuntia 8 minuuttia
Ikäraja: 16

Kun maailma ei riitä on 19. James Bond -elokuva ja se pohjautuu Ian Flemingin kirjasarjaan. Elokuvan suunnittelu lähti liikkeelle jo ennen kuin sarjan kahdeksastoista osa, Huominen ei koskaan kuole (Tomorrow Never Dies - 1997) oli saanut ensi-iltansa. Tuottaja Barbara Broccoli näki uutisissa juttua suuresta öljykilpailusta ja pohti, että siitä saisi kiinnostavan lähtökohdan uuden leffan tarinalle. Hän palkkasikin Neal Purvisin ja Robert Waden kirjoittamaan idean pohjalta filmin käsikirjoituksen. Ohjaajaksi pohdittiin Joe Dantea ja Peter Jacksonia, kunnes hommaan valittiin Michael Apted ja kuvaukset alkoivat tammikuussa 1999. Alunperin filmin oli tarkoitus ilmestyä vasta vuonna 2000 ja sen nimen huhuiltiinkin olevan "Bond 2000", mutta Bondin suvun moton mukaan nimetty Kun maailma ei riitä saikin ensi-iltansa jo marraskuussa 1999. Elokuva oli suuri hitti, menestyen paremmin lippuluukuilla kuin Pierce Brosnanin kaksi edellistä Bond-leffaa 007 ja kultainen silmä (GoldenEye - 1995) ja Huominen ei koskaan kuole. Se ei kuitenkaan ollut kriitikoiden mieleen ja filmi jopa voitti huonoimman naissivuosan Razzie-palkinnon. Itse näin elokuvan ensimmäistä kertaa vuosia sitten lapsena, samana kesänä kun isäni näytti minulle kaikki tätä edeltäneet "viralliset" Bond-leffat, sekä tämän jälkeen ilmestyneen 007 - Kuolema saa odottaa (Die Another Day - 2002). Olen nähnyt elokuvan kenties kerran uudestaan, mutta siitäkin on jo aikaa. Nyt kun sarja on jälleen saamassa jatkoa leffalla No Time to Die (2020), päätin katsoa ja arvostella sarjan aiemmat osat. Viikko sen jälkeen, kun olin katsonut Huominen ei koskaan kuole, katsoin Kun maailma ei riitä.

MI6 lähettää agentti James Bondin suojelemaan murhatun öljypohatan tytärtä, Elektra Kingiä, jonka uskotaan olevan seuraavaksi salamurhan kohteena.

Pierce Brosnan nähdään kolmatta kertaa maailman kuuluisimman agenttihahmon roolissa ja on kenties parempi tässä kuin kahdessa aiemmassa Bondissaan. Mutta niinhän sitä hoetaan, että kolmas kerta toden sanoo. Brosnanissa on hieman enemmän asennetta tällä kertaa ja samalla Bond-hahmokin tuntuu tehokkaammalta tehtävässään. Tehokkuutta kuitenkin vähennetään hieman sillä, että Bond saa heti alussa ikävän vamman, millä on haittansa taistelussa. Harmi vain, ettei tätä ideaa hyödynnetä loppuun asti ja vamma tuntuu unohtuvan aina välillä.

Tämänkertainen vihollinen on terroristi Victor "Renard" Zokas, jota näyttelee Robert Carlyle. Renardillekin alustetaan mielenkiintoinen oire: hänellä on nimittäin luoti päässä, mikä on vienyt häneltä tuntoaistin pois, jolloin hän ei tunne kipua ja voi myös taistella kauemmin. Valitettavasti tätäkään ei hyödynnetä yhtä hyvin kuin katsoja ehtii jo päässään kuvittelemaan, eikä hahmo muutenkaan tee lopulta vaikutusta. Erikoisen silmäluomensa, arpensa ja hiuksettomuutensa vuoksi Renard näyttää lähinnä Blofeld-kopiolta. Carlyle on pätevä roolissa, mutta käsikirjoitus ei tarjoa hänelle tarpeeksi.
     James Bond kohtaa tälläkin seikkailullaan naisen jos toisenkin. Sophie Marceau näyttelee Elektra Kingiä, edesmenneen öljypohatta sir Robert Kingin (David Calder) tytärtä, joka yrittää nyt pyörittää isänsä bisnestä ja jota Bondin täytyy suojella. Tätä hahmoa onnistutaan onneksi hyödyntämään hyvin ja hänen kanssa on tehty mielenkiintoisia ratkaisuja. Marceau on erittäin hyvä valinta osaansa, mitä ei todellakaan voi sanoa Denise Richardsista, joka esittää filmin toista Bond-tyttöä, ydinfyysikko Christmas Jonesia. Richards voitti roolisuorituksestaan huonoimman naissivuosan Razzien, mikä oli koko sarjan ensimmäinen Razzie-voitto. Itse tosin näen ongelman enemmänkin roolittajien puolella, jotka ovat ajatelleet, että supermallilta näyttävä Richards olisi uskottava ydinfyysikko. En nyt tällä tarkoita, etteikö ydinfyysikkojen joukosta löytyisi potentiaalisia supermalleja, mutta kun Richards vielä puetaan kuin hittipelihahmo Lara Croft, on häntä todella vaikea ottaa tosissaan ja hänet on selvästi valittu ulkonäkönsä vuoksi - varsinkin kun hänellä ei selvästi ole käsitystäkään, mitä hänen hahmonsa repliikit oikeasti tarkoittavat.
     Elokuvassa nähdään myös Robbie Coltrane 007 ja kultaisesta silmästä tuttuna Valentin Zukovskyna, huikea Judi Dench MI6:n pomona M:nä, Samantha Bond tämän sihteeri Moneypennynä, sekä Desmond Llewelyn viimeistä kertaa Bondin laitteistot valmistavana Q:na. Llewelyn ehti uransa aikana näytellä kahdeksassatoista James Bond -elokuvassa ja hän oli jokaisessa aivan mahtava. Hänen kohtauksiaan odottaa joka leffasta ja Llewelyn onnistui aina tuomaan lämpöä ja huumoria mukaan filmeihin. Llewelyn valitettavasti menehtyi auto-onnettomuudessa hieman Kun maailma ei riitä -elokuvan ilmestymisen jälkeen.

Kun maailma ei riitä lähtee käyntiin sarjan pisimmällä aloituksella ennen alkutekstejä ja tekee sen erittäin napakasti. Heti alussa nähdään vauhdikas, tiivistunnelmainen ja veikeä takaa-ajo veneillä, mikä muuttuu kaiken aikaa vain paremmaksi. Mukaan mahtuu hauskoja tilanteita ja onkin hieman harmi, ettei mikään loppuleffassa nouse samalle tasolle. Yhdessä kohtaa nähdään erittäin hyvä takaa-ajo lumisilla vuorilla, mistä löytyy myös omat kekseliäät hetkensä, mutta suurimmaksi osaksi aloituksen jälkeiset toimintakohtaukset jättävät hieman toivomisen varaa, eikä niissä ole toivottua jännitystä. Etenkin loppuhuipennus on hieman antikliimaksinen. Elokuva siis paljastaa parhaat korttinsa liian aikaisin, eikä enää myöhemmin osoita kunnon lahjoja.

Tarinakaan ei erityisemmin nappaa mukaansa. Öljyyn liittyvä kertomus ei ole kovin mielenkiintoinen ja filmistä löytyy pitkäveteiset kohtauksensa. Elokuva aloittaa useita hyviä juttuja, mutta sillä on vaikeuksia viedä niitä päätökseen. Leffasta löytyy kuitenkin onneksi erittäin toimivia käänteitä, mitkä sysäävät sitä uuteen vauhtiin - vaikkakin vain vähäksi aikaa kerrallaan. Romanttinen puoli on tarpeeksi sujuvaa ja huumoria löytyy juuri sopivasti. Mukana on myös tahatonta huumoria, kuten yhden taistelun erikoinen helikopteri-jättisaha-viritelmä, mikä oli lapsena siistein juttu ikinä, mutta näin aikuisena se on lähinnä huvittava. Ei elokuva huono ole, mutta mahtavan 007 ja kultaisen silmän ja erittäin vaikuttavia toimintakohtauksia sisältäneen Huominen ei koskaan kuole -leffan jälkeen Kun maailma ei riitä on hieman unohdettava teos. Se on yksinään kelpo Bond-seikkailu, mutta siitä jää uupumaan vielä paljon, jotta sen voisi laskea sarjan parhaimmistoon.

Elokuvan ohjaaja Michael Apted ei säväytä taidoillaan yhtä hyvin kuin monet sarjan aiemmista tekijöistä, mutta hän pitää pakettia kuitenkin tarpeeksi toimivasti kasassa. Aptedin työtä on vaikeuttanut Neal Purvisin, Robert Waden ja Bruce Feirsteinin hieman epätasainen käsikirjoitus, sekä Denise Richardsin hölmö roolitus ydinfyysikoksi. Teknisesti filmi on kuitenkin taidokkaasti tehty, vaikka parissa kohtaa digiefektit pistävätkin silmään. Alun venetakaa-ajo on kuitenkin upea suoritus. Elokuva on kuvattu oivallisesti ja mukana on hienoja lavasteita. Ääniefektit ovat mainiot ja säveltäjä David Arnold tekee toistamiseen hyvää työtä musiikkien kanssa, tuoden kiinnostavasti mukaan elektronisempia vivahteita. Garbage-yhtiön esittämä tunnuslaulu "The World Is Not Enough" on iskevä voimaballadi, joka nostaa ihon helposti kananlihalle, jos äänenvoimakkuuden nupit vääntää kaakkoon.

Yhteenveto: Kun maailma ei riitä on kelpo Bond-leffa, josta löytyy selvät vahvuutensa ja heikkoutensa. Elokuvan aloitus on vahva, mutta sen jälkeen se kulkee epätasaisesti eteenpäin. Mukaan mahtuu niin pöhkön tyylikästä sahahelikopteria kuin oudosti roolitettua ydinfyysikkoa. Leffasta löytyy kuitenkin toimivia käänteitä, joiden avulla se lähtee aina hetkellisesti uuteen, mielenkiintoisempaan suuntaan - ainakin vähäksi aikaa. Filmi on paikoitellen hieman pitkäveteinen, eivätkä sen toimintakohtauksetkaan ole viihdyttävimmästä päästä. Loppuhuipennus on varsinkin pettymys. Hyvää huumoria kuitenkin löytyy ja epätasaisuudestaan huolimatta teos jää plussan puolelle. Pierce Brosnan tekee tähän mennessä parhaan suorituksensa James Bondina ja Desmond Llewelynin näyttelemän Q:n jäähyväiset on onnistuneen haikea hetki. Garbagen "The World Is Not Enough" -kappale on todella hyvä. Kun maailma ei riitä ei kuulu sarjan parhaimpiin eikä huonoimpiin, vaan se putoaa kaiken keskelle yhtenä sarjan unohdettavimmista teoksista. Suosittelenkin tämän vilkaisemista vasta, kun suuri osa 007-leffoista on nähty.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.11.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The World Is Not Enough, 1999, Eon Productions, Metro-Goldwyn-Mayer, Danjaq, United Artists

Arvostelu: T2 Trainspotting (2017)

T2 TRAINSPOTTING (2017)

Ohjaus: Danny Boyle
Pääosissa: Ewan McGregor, Ewen Bremner, Jonny Lee Miller, Robert Carlyle, Anjela Nedyalkova, Pauline Turner, Scot Greenan ja Shirley Henderson
Genre: draama
Kesto: 1 tunti 57 minuuttia
Ikäraja: 16

Irvine Welshin samannimiseen kirjaan (1993) perustuva elokuva Trainspotting oli hitti ilmestyessään vuonna 1996. Se voitti sekä kriitikot että tavalliset katsojat puolelleen. Parisenkymmentä vuotta myöhemmin tekijät palasivat yhteen ja tekivät leffalle jatko-osan nimeltä T2 Trainspotting. Itse näin alkuperäisen Trainspottingin vasta pari viikkoa sitten, valmistautumisena jatko-osaa varten. Elokuva ei tehnyt kovin suurta vaikutusta minuun, eikä mikään ihme, sillä se on selkeästi tehty juurikin ihmisille, jotka olivat 1990-luvulla nuoria. Kovin suuria odotuksia ei siis löytynyt jatkoa kohtaan. Eniten mietin, että miksi leffa päätettiin tehdä? Mielessäni kävi pieni pelko, että mitä jos tässä kävisi samalla lailla kuin Dumb and Dumber Tossa (2014) ja Independence Day: Resurgencessa (2016), eli että kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen jatko-osan vääntäminen tuottaisi pettymyksen kaikille. Varautuneena menin katsomaan elokuvan ja toivoin, että kyseessä olisi edes ihan kiva pätkä.

Mark Renton palaa Edinburghiin, jossa hänen vanhat ystävänsä Spud, Sick Boy ja Begbie yhä asuvat. Kovin lämmintä vastaanottoa ei ole luvassa.

Ewan McGregorin näyttelemä Mark Renton on päässyt kuiville huumeista ja hänellä tuntuu menevän paremmin. Hän toimii kirjanpitäjänä ja vapaa-ajallaan mm. lenkkeilee. Oli mielenkiintoista nähdä päähahmo täysin eri lähtökohdissa kuin ensimmäisessä osassa ja on kiinnostavaa katsoa, kuinka vanhojen tuttujen ympäröimänä Mark tuntuu palaavan takaisin vanhaan elämäänsä pieni askel kerrallaan. McGregor on tuttuun tapaansa hyvä roolissaan.
     Ewen Bremnerin esittämä Spud ei ole päässyt eroon heroiinista, jonka takia hän on menettänyt tyttöystävänsä Gailin (Shirley Henderson) ja poikansa Fergusin (Kyle Fitzpatrick). Spud tuntuu säälittävältä tapaukselta ja elokuvan aikana haluaisi useaan otteeseen nähdä Spudin tekevän parannuksen ja onkin ilo nähdä, kuinka Markin seurassa hän alkaa muuttua. Spudin päättäväisyys ei ole valitettavasti kovin vahva, joten lipsahduksia entiseen sattuu usein. Hän päättääkin keksiä jotain muuta tekemistä, johon voisi purkaa addiktionsa ja alkaa kirjailemaan ylös ystävysten vanhoja seikkailuita. Bremnerin suoritus on mainio.
     Jonny Lee Millerin Sick Boy ei ole enää Sick Boy, vaan Simon, joka yrittää olla hieman kunnollisempi, mutta käyttää silti kokaiinia ja tuntuu äkkipikaiselta. Yhdessä tyttöystävänsä Veronikan (Anjela Nedyalkova) kanssa hän kiristää rikkaita, jotta tienaisi itse paremmin. Simon omistaa pubin, jolla ei tosin mene kovin kummoisesti. Aluksi hän ei pidä yhtään siitä, että Mark on palannut, mutta vanha ystävyys vie kuitenkin voiton. Edellisessä osassa hieman kylmäksi jättänyt Miller on tässä parempi. Veronika on hyvä lisäys tarinaan ja hän yrittääkin pitää miehiä kasassa ja järkevinä.
     Robert Carlylen Begbie on päätynyt vankilaan, mutta karkaa sieltä elokuvan alussa. Begbie kokee suurta katkeruutta Markia kohtaan ja olisi aivan valmis tappamaan Markin, jos hän kävelisi vastaan. Begbien äkkipikaisuutta on nostettu ja hahmo on arvaamaton. Hahmosta on vaikea pitää, vaikka hänelle on yritetty vääntää herkkää puolta June-vaimon (Pauline Turner) ja Franco Junior -pojan (Scot Greenan) kautta.

Elokuva tapahtuu tosiaan kaksikymmentä vuotta alkuperäisen Trainspottingin tapahtumien jälkeen. Heti alussa tehdään hyvin selväksi, miten päähenkilöiden elämät ovat menneet vuosien varrella. Kun Mark ja Simon saavat sovittua riitansa, Simon esittää bisnesideansa Markille. Hän aikoo nimittäin perustaa bordellin, jonka avulla hän voisi tienata kunnolla. Mark alkaa auttamaan häntä projektissa, samalla kun yrittää pitää Spudin erossa heroiinista. Suurimman osan elokuvan ajasta Begbie tuntuu todella irtonaiselta, mutta onneksi hänellekin löytyy osa tarinasta, sillä muuten tuntuisi siltä, että hahmo on pidetty mukana vain, koska hän oli edellisessäkin leffassa. Vaikka tarinassa onkin mukana bordellihanke, tuntuu T2 Trainspotting lähinnä vain vanhojen muistelulta. Välillä leffan päätarina tuntuukin olevan vain se, että ensimmäisen osan loppuratkaisua selvitellään ja bordelliosuus jää täysin taka-alalle.

"Valitse elämä" ja Skotlannin huonoin vessa. Esimerkiksi tällaisiin asioihin viitataan T2 Trainspottingissa, minkä lisäksi mukana on paljon muitakin tuttuja juttuja alkuperäisestä osasta. Jos näki alkuperäisen leffan, kun se ilmestyi, tuo tämä pätkä varmasti paljon nostalgian tunnetta, mutta jos on käynyt kuten minun tapauksessani, eli näki leffan vasta viikkoja ennen jatko-osaa, ei leffa pysty luomaan kunnollista tunnesidettä katsojaan. T2 Trainspotting on vakavampi kuin edeltäjänsä ja vaikka siinä onkin pari huvittavaa kohtaa, ei katsojana pääse kovin paljoa nauramaan. Edellisen elokuvan indie-leffamaisuus ja taiteellisuus ovat poissa ja tämä tuntuukin aika normaalilta 2010-luvun teokselta. Välillä draamailu menee nappiin ja tuntuu hyvin rakennetulta, mutta useaan otteeseen elokuva ei kykene koskettamaan. Hyviä kohtauksia on mukana, mutta kokonaisuus jää vain lähinnä tasolle "ihan hyvä".

Danny Boyle jatkaa ohjaajana ja vaikka tuntuu, että hän taitaa näyttelijäohjauksen, niin samalla tuntuisi siltä, ettei hänen visionsa ole riittänyt toiseen osaan asti. Käsikirjoitus on jonkinlainen yhdistelmä "Trainspottingia" ja Welshin toista kirjaa "Pornoa" (2002), mutta tarina on pääasiassa elokuvaa varten kirjoitettu. Itse en ole kirjoja lukenut, enkä usko, että tulen lukemaankaan. Hienoja kuvia on mukana, mutta useat kuvista ovat epätasaisia tai vinoja, mikä itseäni ärsytti. Kuvauksen takia tuntui välillä siltä, että katsoin Thoria (2011), enkä Trainspottingia. Yhdessä yökohtauksessa kuva on oudon huonolaatuista. Leikkaus on ihan sujuvaa. Alkupuolella leikkaus on todella mainiota, kun se on rytmitetty musiikkiin. Itseäni häiritsi, että useasti kuvat pysähtyivät hetkeksi, ennen kuin siirtyivät seuraavaan kuvaan. Visuaalisia efektejä ei ole kovin paljoa, mutta muutamissa kohtauksissa ruudulle ilmestyvät tekstit toimivat.

Yhteenveto: T2 Trainspotting on ihan hyvä elokuva, joka toimii varmasti paremmin, jos näki nuorena alkuperäisen Trainspottingin, kun se ilmestyi. Jos ensimmäistä osaa ei ole nähnyt, niin eipä tästä saa mitään irti. Päänäyttelijät vetävät hyvät suoritukset, vaikka Begbiestä onkin vaikea tykätä. Ensimmäisen osan taiteellisuus on kadonnut ja leffa tuntuu olevan enemmän 2010-lukua. Vaikka mukana onkin oma tarina, T2 Trainspotting tuntuu lähinnä vanhan muistelulta. Viittauksia alkuperäiseen elokuvaan on paljon. Kuvaus on välillä hienoa, välillä epätasaista, välillä huonolaatuista ja välillä vinoa. Alkupään leikkaus toimii hienosti ja siinä on hyvin yhdistetty musiikin käyttöä. Pysähtyvät kuvat tuntuvat oudoilta. Lopputuloksena on ihan kiva pätkä, jota ei luultavasti tarvitse katsoa toistamiseen. Jos alkuperäinen Trainspotting oli sinulle nuorena tärkeä pätkä, niin kannattaa käydä vilkaisemassa myös T2 Trainspotting. Muuten sen voi ihan hyvin jättää väliin.

Kirjoittanut: Joonatan, 14.2.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.heyuguys.com
T2 Trainspotting, 2017, DNA Films, Decibel Films, Cloud Eight Films, TriStar Pictures, Film4, Creative Scotland

Arvostelu: Trainspotting (1996)

TRAINSPOTTING (1996)

Ohjaus: Danny Boyle
Pääosissa: Ewan McGregor, Ewen Bremner, Jonny Lee Miller, Kevin McKidd, Robert Carlyle, Susan Vidler, Peter Mullan ja Pauline Lynch
Genre: draama
Kesto: 1 tunti 34 minuuttia
Ikäraja: 16

Viime vuosien aikana kuulin Trainspottingista muutamaan otteeseen, mutta en tarpeeksi, jotta olisin kiinnostunut siitä. Huomasin, että leffalla on aika korkea keskiarvo Internet Movie Databasessa ja se olikin ainoa syy, miksi halusin nähdä Trainspottingin. Uusi syy tuli, kun kuulin, että elokuva saa jatkoa tänä keväänä leffalla T2 Trainspotting (2017), joten sitä ennen täytyi tietysti katsoa ensimmäinen osa, jotta olisi perillä tapahtumista. Etukäteen tiesin, että Trainspottingin pääosassa nähtäisiin Ewan McGregor ja että se käsittelisi huumeita, sekä sen että leffa perustuu samannimiseen Irvine Welshin kirjaan vuodelta 1993. Kovin suuria odotuksia minulla ei ollut, kun pistin elokuvan pyörimään Netflixista.

Narkkari Renton yrittää päästä eroon huumeista, mutta prosessia vaikeuttavat hänen huumausaineita käyttävät ystävänsä.

Ennen kuin Ewan McGregor taisteli valomiekalla Obi-Wan Kenobina leffassa Star Wars: Episode I - The Phantom Menace (1999), hän taisteli huumeriippuvuutta vastaan Trainspottingissa. Hän tosiaan näyttelee päähenkilö Rentonia, joka on nuori, villi ja vapaa sielu. Hän on kuitenkin vapaudestaan huolimatta päihteiden vanki ja yrittääkin aina välillä lopettaa niiden käytön, epäonnistuen joka kerralla. McGregor on todella hyvä pääosassa ja hänen ilmeensä viestivät paljon siitä, mitä hahmon pään sisällä tapahtuu - etenkin silloin kun hänen naamaansa kuvataan erittäin läheltä. Elokuvan aikana kuullaan paljon Rentonin kertojaääntä.
     Rentonin ystäviä ovat Spud (Ewen Bremner), Sick Boy (Jonny Lee Miller), Tommy (Kevin McKidd) ja Begbie (Robert Carlyle). Spud on hömelö tapaus, kun taas Sick Boy on enemmän johtajatyyppiä. Tommy kuvaa pornoa yhdessä tyttöystävänsä Lizzyn (Pauline Lynch) kanssa ja Begbie on todella äkkipikainen tapaus. Hahmoille on hieman luotu erilaisuuksia, jotta heidät tunnistaa toisistaan, mutta jälkikäteen he eivät jää mieleen kuin vain hämärästi. Ystävistä suosikikseni nousi Spud.
     Elokuvassa nähdään myös Susan Vidler heroiiniaddikti Allisonina ja Peter Mullan huumeita myyvänä Mother Superiorina. "Trainspotting"-teoksen kirjoittanut Irvine Welsh esiintyy myös lyhyesti leffassa.

Aluksi Trainspotting tuntuu sujuvan mainiosti. Elokuvasta löytyy huumoria ja tarinan hahmot esitellään toimivasti. Huumeaddiktien karseaa elämää on yllättävän mielenkiintoista seurata. Leffassa tuodaan hienosti esille, kuinka päihteet ohjailevat päähahmojen elämää. Välillä juttu muuttuu kummalliseksi, kun hallusinaatiot tulevat mukaan. Paikoitellen leffa onnistuu naurattamaan hieman ja paikoitellen taas melkein yökkäämään - nimittäin kohtaus jossa Renton käy Skotlannin huonoimmassa vessassa, on oikeasti ällö. Herkimmille kohta voi tuottaa pahoinvointia, sillä jo itselleni vessan lian, ulosteen ja epämääräisen nesteen määrät tuntuivat pahalta. Pystyin melkein haistamaan sen vessan, eli on pakko nostaa hattua tekijöille, kun he ovat saaneet toteutettua niin inhottavan kohtauksen. Mukana on myös muutakin hämärää ja yksi parhaista kohtauksista on, kun Renton kokee pahoja vieroitusoireita. Siinä leffan piinaavuus tulee hyvin esille. Ehdottomasti parasta elokuvassa onkin ahdistus, jonka se useaan otteeseen tuottaa.

Valitettavasti muuten Trainspotting ei oikeastaan tunnu lähtevän liikkeelle. Kun yksittäiset hienot kohdat unohtaa hetkeksi ja yrittää miettiä tarinaa, niin sellaista ei erityisemmin tunnu löytyvän. Elokuva tuntuukin lähinnä kertovan osia hahmojen elämästä, eikä kunnollista vieroituskertomusta. Loppupuoli on huomattavasti heikompi kuin alku ja puolentoistatunnin pätkäksi Trainspotting tuntuu välillä yllättävän pitkäveteiseltä. Puolen välin kohdalla leffa tuntuu menettävän otettaan. Jonkun mielestä kyseessä on taidetta, mutta itse näen vain yhden englantilaisen indie-leffan muiden joukossa. Hienoja hetkiä on mukana, mutta ne eivät valitettavasti täysin pelasta kokonaisuutta. Jos haluan nähdä oikeasti mainion elokuvan huumeongelmista, katson Requiem for a Dreamin (2000) uudestaan, sillä se piinasi vielä lopputekstien jälkeenkin. Trainspotting jää paria kohtaa lukuunottamatta unholaan nopeasti.

Ohjauksesta vastaa Danny Boyle, joka oli tätä ennen ohjannut muutaman TV-leffan ja sarjan lisäksi vain yhden leffalevityksen saaneen elokuvan, eli Shallow Graven (1994). Nykyään hänet tunnetaan mm. 28 Days Laterin (2002), Slumdog Millionairen (2008) ja 127 Hoursin (2010) ohjaajana. Itse en ymmärrä ohjaajan elokuvien suosiota ja esimerkiksi äsken mainitsemani 28 Days Later on yksi huonoimmista zombileffoista, mitä olen nähnyt. Trainspotting oli Oscar-ehdokkaana käsikirjoituksestaan (John Hodgen kynäilemä), josta se voitti BAFTA-palkinnon vuonna 1996. Kuvaus on toimivaa ja ahdistavat lähikuvat parantavat tunnelmaa. Leikkaus on ihan sujuvaa.

Yhteenveto: Trainspotting alkaa toimivasti, mutta menettää otteensa puolen välin jälkeen. Elokuvassa on hienoja (sekä kuvottavia) asioita, mutta tarina tuntuu paikoitellen puuttuvan. Ewan McGregor on hyvä pääosassa, mutta muut hahmot tuntuvat unohtuvan nopeasti. Vieroituskohtaus ja Skotlannin huonoin vessa ovat ehdottomasti parhaat kohdat elokuvassa. Jotkut lähikuvat tuovat ahdistusta mukaan toimivasti. Jos haluat nähdä ahdistavan huumeleffan, niin tässä olisi sellainen tarjolla. Lastenelokuva tämä ei todellakaan ole ja herkimmille tätä voi olla vaikea katsoa. Trainspotting on ihan kiva, mutten ymmärrä sen suosiota, enkä sitä että elokuvalle on tulossa jatkoa. Luulisi, että Dumb and Dumber To (2014) ja Independence Day: Resurgence (2016) olisivat jo osoittaneet tarpeeksi hyvin, ettei kahdenkymmenen vuoden jälkeen kannata enää tehdä jatkoa leffoille.

Kirjoittanut: Joonatan, 6.2.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.goldposter.com
Trainspotting, 1996, Channel Four Films, Figment Films, The Noel Gay Motion Picture Company