Näyttelijät: Harold Perrineau, Catalina Sandino Moreno, Eion Bailey, David Alpay, Elizabeth Saunders, Ricky He, Scott McCord, Chloe Van Landschoot, Corteon Moore, Pegah Ghafoori, Hannah Cheramy, Simon Webster, Avery Konrad, Robert Joy, Elizabeth Moy, Deborah Grover, Nathan D. Simmons, Kaelen Ohm, A.J. Simmons, Angela Moore, Samantha Brown, Cliff Saunders, Vox Smith, Shuoxin Fu, Thom Payne, Sarah Booth, Tamara Fifield, Reid Price, Shaun Majumder ja Douglas E. Hughes
Genre: kauhu
Jaksomäärä: 10
Jakson kesto: 43 minuuttia - 56 minuuttia - Yhteiskesto: noin 8 tuntia 12 minuuttia
Ikäraja: 16
John Griffinin luoma kauhumysteerisarja Fromnousi suosioon, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä televisioissa helmikuussa 2022. Keväällä 2023 julkaistu toinen kausi kasvatti suosiota, joten jatkoa oli luvassa lisää. Kuvaukset käynnistyivät joulukuussa 2023 ja lopulta Fromin kolmannen kauden esitys alkoi syyskuussa 2024. Tämäkin kausi sai positiivista palautetta kriitikoilta ja faneilta, sekä piti hyviä katsojalukuja yllä. Minun tietoisuuteeni sarja tuli toisen kauden julkaisun tienoilla. Sarja on kuitenkin ollut saatavilla Suomessa vain MTV Katsomon kautta, jota minulla ei ole ollut käytössä. Kuitenkin nyt kun From on saamassa jo neljännen tuotantokautensa, päätin vihdoin ryhtyä tuumasta toimeen. Otin MTV Katsomon ilmaisen kokeilujakson ja katsoin kolme julkaistua tuotantokautta yhden viikon aikana.
Samalla kun kaupungin väki yrittää toipua koettelemuksistaan, Tabitha herää sairaalasta ulkomaailmassa.
Fromin tutut, edelleen elossa olevat hahmot tekevät jälleen paluun ja nyt yksi heistä, Tabitha (Catalina Sandino Moreno) on onnistunut keplottelemaan itsensä ulkomaailmaan. Tabithan etsiessä keinoa auttaa niin perhettään kuin muita kaupunkilaisia, kauhujen ja mysteerien riivaamassa kaupungissa muut hahmot ovat omien ongelmiensa äärellä. Tabithan mies Jim (Eion Bailey) yrittää löytää kadonneen vaimonsa, samalla kun heidän tyttärensä Julie (Hannah Cheramy), sekä Marielle (Kaelen Ohm) ja Randall (A.J. Simmons) yrittävät toipua edelliskauden koettelemuksistaan. Seriffi Boyd (Harold Perrineau) ja Colony Housea johtava Donna (Elizabeth Saunders) yrittävät pitää järjestystä yllä, samalla kun Boydin poika Ellis (Corteon Moore) ja Fatima (Pegah Ghafoori) valmistautuvat lapsensa syntymiseen. Kaupungin pitkäaikaisin asukas Victor (Scott McCord) yrittää muistaa lapsuudentraumansa, samalla kun Jimin ja Tabithan poika Ethan (Simon Webster) ja symboleita näkevä Jade (David Alpay) ärsyttävät häntä kysymyksillään. Myös lääkäri Kristi (Chloe Van Landschoot), kuppilaa pyörittävä Tian-Chen (Elizabeth Moy) ja hänen poikansa Kenny (Ricky He), syyllisyydentunteen kanssa kipuileva Sara (Avery Konrad), bussikuski Bakta (Angela Moore), iäkäs Tillie (Deborah Grover), sympaattinen Elgin (Nathan D. Simmons), sekä tympeä Dale (Cliff Saunders) ovat menossa mukana. Osa hahmoista pääsee aiempaa paremmin esille ja Tabithan seikkailun myötä mukaan saadaan pari uuttakin lisäystä. Näyttelijäkaarti on edelleen oivallisessa vedossa, Perrineaun ja Saundersin vakuuttaessa jälleen parhaiten Boydina ja Donnana.
From ei suostu pettämään vieläkään. Toisen kauden viimeisten minuuttien aikana ehdin jo hieman huolestua, että Tabithan herättyä sairaalasta kävisikin ilmi, että kaikki olisi ollut enemmän tai vähemmän unta, mutta onneksi sarja ei lähde sellaiselle linjalle. Naisen kohtaukset ulkomaailmassa tuovat sarjaan oivaa lisäpotkua, mutta onhan homman juju edelleen siinä, mitä kauhujen pikkukaupungissa tapahtuu. Ja voi pojat, siellä kyllä tapahtuu jälleen monenmoista, mikä pitää taas kerran huolen siitä, että jaksot tuntuvat huomattavasti kestojaan lyhyemmiltä ja että niitä haluaa ahmia monta yhtä kyytiä.
Mysteerisyys ja jännite ovat jälleen useasti huipussaan ja lomittain kulkevat kiinnostavat juonikuviot varmistavat, ettei aika käy koskaan pitkäksi. Eri hahmoilla on erilaiset ongelmansa ja aina kun yksi saadaan jotenkin setvittyä, seuraava pulma jo nostaakin päätään. Kauhukohtaukset ovat tälläkin kaudella tehokkaan karmivia ja mukaan mahtuu muutamia erityisen shokeeraavia ja intensiivisiä hetkiä. Erityisesti finaalijakso on todella tiivistunnelmaista seurattavaa, jättäen kauden lopussa katsojan tuijottamaan lopputekstejä suu ammollaan. Kausi sisältää myös kauden tähän mennessä koskettavimpia, jopa suorastaan riipaisevan tunteikkaita hetkiä. Samalla kolmoskausi on omalla tavallaan palkitsevan tuntuinen, sillä moniin kysymyksiin aletaan vihdoin ja viimein antamaan vastauksia. On varmaan sanomattakin selvää, että odotan nyt todella innokkaana tulevaa neljättä tuotantokautta.
Tuotantokauden ohjaajat tekevät vahvaa työtä tunnelman kanssa, samalla kun käsikirjoittajat keksivät jälleen jos jonkinlaista hahmojen päiden menoksi, sekä kuljettavat useita juonikuvioita sulavasti yhdessä. Teknisestikin From jatkaa laadukkaalla linjallaan. Kolmoskausi on taitavasti kuvattu, pätevästi leikattu ja hyvin valaistu. Tutut lavasteet ovat yhä hienot, puvustus on oivaa ja maskeeraukset ovat jälleen varsin rujot. Tietokonetehosteet ajavat hyvin asiansa ja äänimaailma on onnistuneesti rakennettu, Chris Tiltonin tuodessa jälleen vahvan lisänsä ilmapiiriin musiikeillaan.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.1.2026
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com
From, Yhdysvallat, 2022-, AGBO, Epix Studios, MGM International TV Productions, MGM Television, Midnight Radio
Näyttelijät: Harold Perrineau, Catalina Sandino Moreno, Eion Bailey, Elizabeth Saunders, Hannah Cheramy, Simon Webster, Scott McCord, David Alpay, Ricky He, Chloe Van Landschoot, Corteon Moore, Pegah Ghafoori, Avery Konrad, Elizabeth Moy, Angela Moore, Nathan D. Simmons, A.J. Simmons, Kaelen Ohm, Cliff Saunders, Deborah Grover, Reid Price, Phoebe Rex, Zach Faye, Jamie McGuire, Taras Lesiuk, Seamus Patterson, Robert Verlaque, Vox Smith ja Shaun Majumder
Genre: kauhu
Jaksomäärä: 10
Jakson kesto: 43 minuuttia - 56 minuuttia - Yhteiskesto: noin 7 tuntia 47 minuuttia
Ikäraja: 16
John Griffinin luoma kauhusarja Fromnousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä helmikuussa 2022, joten jatkoa oli luvassa. Kuvaukset käynnistyivät jo heinäkuussa 2022 ja Fromin toisen tuotantokauden esitys alkoi huhtikuussa 2023. Kausi vain kasvatti suosiota ja keräsi kehuja kriitikoilta. Itselleni sarja tuli tutuksi tämän kakkoskauden ilmestymisen aikaan, kun näin yllä olevan julisteen, joka herätti heti huomioni. Kuitenkin koska sarja on näkynyt Suomessa vain MTV Katsomossa, jota minulla ei ole, on sarjan katselu jäänyt sikseen. Mutta nyt kun From on saamassa jo neljännen tuotantokautensa, päätin vihdoin ryhtyä tuumasta toimeen. Otin MTV Katsomon ilmaisen kokeilujakson ja katsoin Fromin toisen tuotantokauden muutamassa päivässä.
Samalla kun kaupungin asukkaat ottavat vastaan bussillisen uusia ihmisiä ja yrittävät saada heidät tajuamaan tilanteensa vakavuuden, seriffi Boyd jatkaa tutkimusretkeään, mikä johtaa uusiin kauhuihin.
Fromin tutut, yhä elossa olevat hahmot tekevät paluun. Matthewsin perhe, eli Jim-isä (Eion Bailey), Tabitha-äiti (Catalina Sandino Moreno), Julie-tytär (Hannah Cheramy) ja Ethan-poika (Simon Webster), sekä heidän kanssa samaan aikaan saapunut Jade (David Alpay) ovat alkaneet asettua kaupunkiin. Seriffi Boydin (Harold Perrineau) lähdettyä murhaaja-Saran (Avery Konrad) kanssa etsimään vastauksia metsästä, apulaisseriffi Kenny (Ricky He) ja Colony Housea johtava Donna (Elizabeth Saunders) yrittävät pitää järjestystä yllä kaupungissa. Menossa ovat mukana myös kaupungin vanhin asukas Victor (Scott McCord), lääkäri Kristi (Chloe Van Landschoot), Boydin poika Ellis (Corteon Moore) ja hänen tyttöystävänsä Fatima (Pegah Ghafoori), Kennyn kokkiäiti Tian-Cheu (Elizabeth Moy), baarimikko Tom (Reid Price), sekä riitaa haastava Dale (Cliff Saunders). Hahmot pysyvät mainioina ja lähes kaikkia heistä syvennetään onnistuneesti kauden varrella. Näyttelijät jatkavat hyvää suorittamistaan, joskin Konrad jää näyttelijäkaartin heikoimmaksi lenkiksi. Konradilta luonnistui arvaamattoman Saran esittäminen ykköskaudella, mutta katuvan Saran tulkitseminen ei suju häneltä yhtä sulavasti.
Kuten ykköskauden päätteeksi jo nähtiin, kaupunkiin on saapunut bussillinen uusia poloisia, jotka eivät tiedä yhtään, mikä heitä odottaa. On muun muassa bussikuski Bakta (Angela Moore), enneunia näkevä Elgin (Nathan D. Simmons), vanha Tillie (Deborah Grover), sairaanhoitaja Marielle (Kaelen Ohm), säännöistä vähät välittävä Randall (A.J. Simmons), panikoiva Brick (Seamus Patterson) ja pariskunta Kelly (Phoebe Rex) ja Brian (Taras Lesiuk). Uusista tuttavuuksista löytyy kiinnostavia tyyppejä, jotka sekoittavat pakkaa onnistuneesti.
Fromin toinen tuotantokausi jatkaa suoraan siitä, mihin avauskaudella jäätiin, niin tasonsa kuin tarinansa puolesta. Bussin saapuessa kaupunkiin Jimin ja Jaden radiokoe meni pieleen, Tabitha putosi talonsa alla olevaan tunneliverkostoon Victorin seuraksi ja Boyd päätyi taikapuun kautta jonkin sortin kaivon pohjalle. Tästä käynnistyy jälleen mysteerejä ja jännittäviä tapahtumia täynnä oleva tuotantokausi, joka vastailee osaan aiemmin heränneistä kysymyksistä, mutta myös herättää täysin uusia kysymyksiä ja samalla luo uusia kauhuja jumissa olevien kaupunkilaisten päiden menoksi. Ja niitä ei pystykään pitämään loitolla lukitsemalla ovet ja ikkunat tai edes minkään kivitalismaanin avulla.
Kuten viimeksi, kausi alkaa uusien saapumisella kaupunkiin juuri, kun yö on alkamassa. Jännite nostetaan saman tien korkealle ja From pääsee heti näyttämään kyntensä uudelleen. Kyntensä sarja näyttää myös koukuttavuudessaan, enkä kokenut tälläkään kertaa ongelmaksi ahmia sarjaa monta jaksoa kerrallaan. Joko hahmot päätyvät todella stressaaviin tilanteisiin tai sitten ovat lähellä löytää vastauksia. Niin tai näin, seuraava jakso on melkeinpä pakko pistää aina pyörimään edellisen päätyttyä. Uudet mysteerit ja uhkat tekevät Fromista entistä kiehtovamman ja jopa aika intensiivisen päätösjakson jälkeen kolmatta tuotantokautta jää odottamaan vesi kielellä... vaikka samaan aikaan kauden lopetuskohtaus saa myös huolestumaan siitä, millaiselle reitille tekijät saattavat olla menossa.
Tuotantokauden ohjaajatrio Jack Bender, Alexandra La Roche ja Brad Turner rakentavat ilmapiiriä jälleen taitavasti, samalla kun John Griffinin johdolla käsikirjoitustiimi vie tarinaa uusiin suuntiin, pitäen jälleen katsojan arvelemassa, kuka selviää ja kuka kuolee. Kirjoittajien ainoa turhauttava tapa tällä kaudella on se, että hahmot eivät suostu kommunikoimaan. Moni asia ratkeaisi helpommalla, jos hahmot kertoisivat muille näkemästään, ihan sama kuinka hullulta se kuulostaisi. Teknisesti From pitää myös kutinsa. Toinen kausi on taitavasti kuvattu ja sulavasti leikattu. Lavasteet pysyvät mainioina, samoin asut ja maskeeraukset. Tehosteet näyttävät hyviltä ja äänimaailma on osaavasti työstetty Chris Tiltonin säveltämiä musiikkeja myöten.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.1.2026
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com
From, Yhdysvallat, 2022-, AGBO, Epix Studios, MGM International TV Productions, MGM Television, Midnight Radio
Näyttelijät: Harold Perrineau, Eion Bailey, Catalina Sandino Moreno, Hannah Cheramy, Simon Webster, Elizabeth Saunders, Avery Konrad, Ricky He, David Alpay, Shaun Majumder, Chloe Van Landschoot, Scott McCord, Pegah Ghafoori, Corteon Moore, Paul Zinno, Elizabeth Moy, Reid Price, Cynthia Jimenez-Hicks, Simon Sinn, Bob Mann, Colby Conrad, Jessica Barry, Vox Smith ja Lisa Ryder
Genre: kauhu
Jaksomäärä: 10
Jakson kesto: 41 minuuttia - 51 minuuttia - Yhteiskesto: noin 7 tuntia 39 minuuttia
Ikäraja: 16
From on John Griffinin luoma kauhusarja. Griffin sai ideansa ensin läpi YouTube Redillä vuonna 2018, mutta vuonna 2021 projekti siirtyi Epix-kanavalle, YouTube Redin muututtua YouTube Premiumiksi ja hylättyä käsikirjoitetut sarjat ohjelmistostaan. Kuvaukset käynnistyivät saman vuoden toukokuussa ja lopulta Fromin ensimmäisen tuotantokauden esitys alkoi helmikuussa 2022. Sarja keräsi kehuja niin kriitikoilta kuin katsojilta ja nousi nopeasti suosituksi. Itse olen tiennyt Fromista jo pitkään, mutta koska se on pyörinyt Suomessa MTV Katsomon kautta, mikä on suunnilleen ainoa palvelu, mitä minulta ei löydy, en ole saanut aikaiseksi katsottua sarjaa. Kuitenkin nyt kun sarja on saamassa jo neljännen tuotantokautensa, päätin vihdoin ryhtyä tuumasta toimeen. Hankin MTV Katsomon viikon ilmaisen kokeilujakson ja katsoin Fromin ensimmäisen kauden heti yhdessä päivässä.
Ajaessaan Yhdysvaltojen halki, Matthewsin perhe päätyy pikkukaupunkiin, mistä ei vaikuta pystyvän päästä pois - ihan sama, minne lähdet ajamaan, päädyt aina mysteerisesti takaisin kaupunkiin. Todellinen painajainen alkaa kuitenkin öisin ja Matthewsit saavat heti huomata, että pimeän laskeutuessa tärkeintä on päästä sisälle taloon, lukita ovet ja naulata ikkunat umpeen...
Eion Bailey ja Catalina Sandino Moreno näyttelevät Matthewsin pariskuntaa Jimiä ja Tabithaa, jotka ovat raahanneet lapsensa, teini-ikäisen Julien (Hannah Cheramy) ja pikkupoika Ethanin (Simon Webster) mukaansa ajelulle Coloradoon sukulaisia tapaamaan. Matka kuitenkin katkeaa yllättäen, kun perhe ajaa ränsistyneeseen pikkukaupunkiin, mistä ei vaikuta pystyvän päästä pois - tie ulos kaupungista johtaa lopulta aina vain takaisin kaupunkiin. Matthewsit ovat oiva poppoo, joka toimii katsojan välikappaleena, kun he tutustuvat tähän omituiseen ilmiöön, mikä muuttuu kaiken aikaa hurjemmaksi. Bailey, Moreno, Cheramy ja Webster ovat rooleissaan mainioita, tulkitessaan hyvin perheensä rikkinäistä dynamiikkaa.
Kiinnostavammat hahmot löytyvät kuitenkin kaupungista. On paikallinen seriffi Boyd Stevens (Harold Perrineau) ja hänen etääntynyt poikansa Ellis (Corteon Moore), sekä Ellisin tyttöystävä Fatima (Pegah Ghafoori). On apulaisseriffi Kenny (Ricky He), hänen iäkkäät vanhempansa, muistisairas Bing-Qian -isä (Simon Sinn) ja paikallista kuppilaa pyörittävä Tian-Chen -äiti (Elizabeth Moy), sekä Kennyn paras kaveri ja ihastuksenkohde, paikallinen lääkäri Kristi (Chloe Van Landschoot). On paikallinen pappi Khatri (Shaun Majumder), sisarukset Sara (Avery Konrad) ja Nathan (Paul Zinno), baarimikko Tom (Reid Price), sekä kommuunijohtaja Donna (Elizabeth Saunders) ja kommuunissa asuvat vaaterohmu Trudy (Cynthia Jimenez-Hicks), kummallinen Victor (Scott McCord), sekä alkoholisoitunut Frank (Bob Mann). Kaupunki on täynnä monenmoista tyyppiä, jotka ovat kaikki joskus aiemmin päätyneet kaupunkiin samalla tavalla kuin Matthewsit. Kaikki suhtautuvat tilanteeseensa eri tavalla. Näyttelijäkaarti on läpikotaisin hyvässä vedossa, mutta onhan sarjan tähti jöötä pitävää seriffiä esittävä, Lost-sarjasta (2004-2010) parhaiten tunnettu Perrineau.
Olin kuullut aika lailla pelkkiä kehuja Fromista, mutta olin silti yllättynyt, kuinka tehokkaasti sarja veikään mennessään, enkä lopulta kokenut mitään ongelmaa tuijottaa koko ensimmäistä tuotantokautta lähes yhtä kyytiä saman päivän aikana. Sarjan idea on jo perustasollaan mielenkiintoinen ja meno muuttuu jakso jaksolta kiehtovammaksi, kun siihen aletaan kasaamaan erilaisia kerroksia ja mysteeri kaupungin ympärillä sen kuin syvenee. Kuten Matthewsit, myös katsoja alkaa saman tien esittämään erilaisia kysymyksiä. Mikä tämä paikka oikein on? Miksei sieltä voi lähteä? Ja mitä tarkalleen ovat yöllä kaupunkia ympäröivästä metsästä esiin kävelevät, ihmisiltä näyttävät hirviöt, jotka himoitsevat lihaa ja jotka pitävät loitolla vain taloihin ripustetut kummalliset kivitalismaanit?
Kutkuttavien mysteerien lisäksi From tarjoaa myös kosolti jännitystä, mikä vain lisää kauden koukuttavuutta. Päiväsaikaan saadaan paljon irti näistä hahmoista, kun taas yöaikaan jännitetään, onnistuvatko monsterit keplottelemaan itsensä taloihin sisälle. Nimittäin talismaaneista huolimatta ne pääsevät uhriensa luokse, mikäli he onnistuvat huijaamaan ihmisiä avaamaan ovensa tai ikkunansa. Lopputuloksena on jopa yllättävät verimässäilyt ja sen enempää paljastamatta sanon vain, että näihin hahmoihin ei ihan hirveästi kannata kiintyä. Suunnilleen kenelle tahansa voi käydä mitä tahansa ja jo sarjan avauskohtaus näyttää, että edes lapset eivät ole turvassa täällä. Kaiken kaikkiaan Fromin ensimmäinen tuotantokausi on todella vahva startti erittäin mukaansatempaavalle kauhumysteerille ja odotankin suurella innolla näkeväni, miten tarina tästä eskaloituu.
Tuotantokauden ohjaajanelikko rakentaa ilmapiiriä onnistuneesti, samalla kun sarjan luojan John Griffinin johdolla käsikirjoitustiimi herättää kiehtovia kysymyksiä ja sekoittelee pakkaa tehokkaan shokeeraavasti joidenkin öiden aikana. From on myös teknisesti vakuuttava. Avauskausi on taitavasti kuvattu ja sujuvasti leikattu kasaan. Lavasteet ovat hienot, puvustus oivaa ja maskeeraukset äityvät erittäin brutaaleiksi. Äänimaailma on hyvin työstetty ja Chris Tilton tunnelmoi jännittävästi musiikeillaan. Sarjan tunnuskappaleeksi valikoitunut Pixiesin versio Que Sera, Sera (Whatever Will Be, Will Be) -laulusta on mahtava käynnistys jaksoille.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.1.2026
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.imdb.com
From, Yhdysvallat, 2022-, AGBO, Epix Studios, MGM International TV Productions, MGM Television, Midnight Radio
Ohjaus: Juan Carlos Fresnadillo Pääosissa: Robert Carlyle, Rose Byrne, Jeremy Renner, Imogen Poots, Mackintosh Muggleton, Harold Perrineau, Catherine McCormack ja Idris Elba Genre: kauhu Kesto: 1 tunti 40 minuuttia Ikäraja: 18
Danny Boylen kauhuelokuva 28 päivää myöhemmin(28 Days Later - 2002) oli kriitikoiden ja genrefanien kehuma menestys, joten Boyle alkoi pian suunnittelemaan sille jatkoa. Vuonna 2005 Boyle päätti kuitenkin luopua ohjaajan hommasta, tehdäkseen scifielokuvan Sunshine (2007) ja hänet korvattiin Juan Carlos Fresnadillolla. Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2006 ja 28 viikkoa myöhemmin sai ensi-iltansa toukokuussa 2007. Elokuva menestyi hyvin ja kriitikot pitivät siitä, vaikkei se saanut yhtä lämmintä vastaanottoa kuin edeltäjänsä. Itse en ollut aiemmin nähnyt 28 viikkoa myöhemmin, ainoastaan ensimmäisen elokuvan joitain vuosia sitten. Kun 28 päivää myöhemmin täytti viime syksynä 20 vuotta, päätin juhlistaa sitä katsomalla leffan uudestaan ja arvostelemalla sen. Samalla päätin tehdä saman myös jatko-osalle ja nyt kun on kulunut 28 viikkoa ensimmäisen osan arvostelusta, on aika ottaa käsittelyyn 28 viikkoa myöhemmin.
On kulunut 28 viikkoa siitä, kun kaamea virus muutti suuren osan Ison-Britannian asukkaista verenhimoisiksi raivohulluiksi. Ensimmäiset ihmiset muuttavat takaisin Lontooseen, kun armeija on saanut tapettua kaikki viruksen kantajat... tai niin he luulevat ja pian on taas helvetti irti.
28 viikkoa myöhemmin ei kerro enää ensimmäisen elokuvan selviytyjähahmoista, Jimistä (Cillian Murphy), Selenasta (Naomie Harris) ja Hannahista (Megan Burns), vaan leffassa pistetään uusi joukko ihmisiä kohtaamaan nämä zombimaiset ihmishirviöt. Robert Carlyle näyttelee Donia, joka on onnistunut pysymään piilossa ja elossa viruksen levitessä, ja joka pääsee vihdoin lastensa Tammyn (Imogen Poots) ja Andyn (Mackintosh Muggleton) luokse, kun nämä saapuvat ensimmäisten joukossa Lontooseen. Jeremy Renner taas esittää tarkka-ampuja Doylea, joka yhdessä helikopterilentäjä Flynnin (Harold Perrineau) kanssa yrittää valvoa, että Lontoo pysyy turvassa. Rose Byrne nähdään sairaanhoitaja Scarletina, Idris Elban näytellessä armeijan kenraali Stonea. Näyttelijäkaarti tekee hyvää työtä rooleissaan, joskin karismaattinen Elba valuu täysin hukkaan muutaman minuutin ruutuajallaan. Carlyle on pätevä perheenisänä ja Poots ja Muggleton sopivat sisaruksiksi, joiden haluaa nähdä selviävän, kun virus lähtee leviämään uudestaan. Renner, Perrineau ja Byrne ovat myös mainiot osissaan. Etenkin Renner istuu erinomaisesti soturiksi, jolla on erittäin hyvä sihti - onhan hän parhaiten tunnettu Marvelin elokuvauniversumin Hawkeye-jousiampujasankarina.
Pelkäsin etukäteen, että todella mainion 28 päivää myöhemmin -elokuvan jälkeen28 viikkoa myöhemmin vajoaisi perinteiseen kauhujatko-osien tapaan huomattavasti heikompaan päätyyn, mutta elokuva osoittautui positiiviseksi yllätykseksi. Ei leffa tavoita ensimmäisen elokuvan vaikuttavuuksia, mutta se toimii silti varsin pätevänä jatkokertomuksena. Näin korona-ajan jälkeen elokuvan alkupäässä häiritsee lähinnä, kuinka kaikki ovat jo parinkymmenen viikon jälkeen varmoja, että virus on saatu täysin kuriin - etenkin kun kyse on vielä tällaisista ihmislihaa janoavista monstereista. Siitä huolimatta jatko-osa nappaa oivallisesti mukaansa.
Alkupää elokuvasta kulutetaan lähinnä sen odotteluun, milloin virus lähtee taas tosissaan liikkeelle, mutta kun se vihdoin tapahtuu, on loppuleffa onnistuneen jännittävää kyytiä. Tunnelma tiivistyy kaiken aikaa ja pimeässä metrotunnelissa tapahtuvasta loppuhuipennuksesta on saatu aikaiseksi hyvinkin intensiivinen. Pitkin elokuvaa jännitettä rakennetaan eri keinoin ja alkuperäisestä filmistä tuttu pakokauhun ja kaoottisuuden tunne on saatu luotua uudestaan ja nostettua monta astetta korkeammaksi. Budjettia on selvästi ollut enemmän, mikä johtaa paikoin näyttävämpiin lopputuloksiin, mutta samalla ensimmäisen leffan pienimuotoisuutta ja todellista rosoisuutta jää kaipaamaan. Jos jotain elokuva onnistuu kuitenkin tarjoamaan, niin yhden siisteimmistä zombitapoista, jonka olen koskaan nähnyt!
Danny Boyle päätti tosiaan siirtyä muihin ohjausprojekteihin, joten hänen sijaan 28 viikkoa myöhemmin ohjauksesta vastaa espanjalainen Juan Carlos Fresnadillo. Fresnadillo kopioi paljon Boylen tyyliä edellisestä leffasta, saadakseen jatko-osan tuntumaan selkeästi yhtenäiseltä jatkumolta. Vaikka kopiointi onkin taidokasta ja Fresnadillo hyödyntää oivallisesti samanlaisia kikkailuja muun muassa suttuisten hidastusten kautta, on se silti lopulta liiankin selvää kopioimista ja jäin kaipaamaan todellisen Boylen kädenjälkeä. Siitä huolimatta Fresnadillo suoriutuu hommastaan sujuvasti. Tyylittelevän kuvauksen lisäksi leffa on myös pätevästi leikattu. Mukana on niin hyvää valaisua kuin lavasteita, asuja ja rajuja maskeerauksia. Äänimaailma vain lisää karmivuutta, oli kyse sitten hiljaisista tai kovista äänitehosteista tai John Murphyn tunnelmoivista musiikeista.
Yhteenveto:28 viikkoa myöhemmin on oivallinen jatko-osa erittäin mainiolle kauhuelokuvalle. Se käynnistelee menoaan hiljalleen, mutta kun se pääsee vauhtiin, on loppuleffa tehokkaan jännittävä ja parhaimmillaan jopa hyvinkin intensiivinen. Mukana on useita karmivia kohtaamisia tartunnan saaneiden kanssa ja zombifaneille elokuva tarjoaakin pätevää viihdettä. Elokuvaa on selvästi tehty isommalla rahalla ja vaikka meno onkin toisaalta komeampaa kuin viimeksi, ykkösleffan tiettyä pienimuotoisuutta jää kaipaamaan. Ohjaaja Juan Carlos Fresnadillo kopioi parhaansa mukaan edeltäjäänsä Danny Boylea, mutta lopputulos tuntuu ajoittain liikaakin kopioimiselta, eikä Fresnadillo oikein löydä omaa tyyliään. Näyttelijät suoriutuvat osistaan hyvin. Jos pidit 28 päivää myöhemmin -elokuvasta, kannattaa 28 viikkoa myöhemminkin katsoa. Danny Boyle ja Cillian Murphy ovat viime aikoina vihjailleet jälleen, että vuosien ajan huhuttu kolmas osa voisi vihdoin ja viimein olla tulossa ja itse ainakin ottaisin sen ilomielin vastaan - joskin tässä kohtaa "28 kuukautta myöhemmin" sijaan kolmatta elokuvaa voisi melkeinpä jo kutsua nimellä "28 vuotta myöhemmin".
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.11.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
28 Weeks Later, 2007, Fox Atomic, DNA Films, UK Film Council, Figment Films, Sogecine, Koan Films
Ohjaus: Lana Wachowski ja Lilly Wachowski Pääosissa: Keanu Reeves, Carrie-Anne Moss, Laurence Fishburne, Hugo Weaving, Jada Pinkett Smith, Mary Alice, Harry Lennix, Harold Perrineau, Nathaniel Lees, Clayton Watson, Ian Bliss, David Roberts, Nona Gaye, Collin Chou, Lambert Wilson, Monica Bellucci, Bruce Spence, Anthony Zerbe ja Helmut Bakaitis Genre: toiminta, scifi Kesto: 2 tuntia 9 minuuttia Ikäraja: 16
Wachowskin sisarusten The Matrix (1999) oli kriitikoiden ja kansan ylistämä menestyselokuva, joten jatkoa oli tietty luvassa. Wachowskit kirjoittivat heti kahden jatko-osan käsikirjoitukset ja ne kuvattiin peräkkäin. The Matrix Reloaded ilmestyi keväällä 2003 ja vaikka se oli menestys, ei se ollut yhtä pidetty kuin ensimmäinen osa. Trilogian päätösosa, The Matrix Revolutions ilmestyi loppuvuodesta 2003, vain puoli vuotta toisen osan jälkeen! Sekin oli suuri hitti, vaikka tuottikin vähemmän rahaa kuin edelliset osat. Valitettavasti se sai kriitikoilta murskaavan vastaanoton, eivätkä monet sarjan fanitkaan pitäneet siitä. Itse näin The Matrix Revolutionsin, kun sain koko trilogian lainaan enoltani. Katsoin kaikki kolme osaa ja pidin niistä. Olen nähnyt leffan muutamaan otteeseen uudestaan, viimeksi parisen vuotta sitten ja omistan koko trilogian Blu-rayna. Olen jo pitkään ajatellut trilogian osien katsomista uudelleen ja vuoden 2017 alussa pidin äänestyksen, jossa lukijat saivat päättää yhden leffasarjan, jonka osat arvostelen. The Matrix -trilogia oli ehdolla, mutta se ei voittanut. Ajatus leffojen arvioimisesta kävi välillä mielessäni, mutta kun muita arvosteltavia oli niin paljon, tämä sarja pysyi hyllyssä. Kun Finnkino päätti aloittaa uuden "Kuukauden klassikko" -sarjan näyttämällä alkuperäisen The Matrixin leffateatterissa, oli minun pakko mennä katsomaan se ja samalla päätin myös arvostella koko trilogian. Katsoinkin The Matrix Reloadedin ja päätösosa The Matrix Revolutionsin pari päivää ensimmäisen elokuvan jälkeen.
HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia The Matrix ja The Matrix Reloaded!
Morpheuksen ja Trinityn täytyy pelastaa Neo, joka on jäänyt jumiin todellisen maailman ja Matrixin välille. Aika on loppumassa, sillä koneiden armeija on saapumassa Siioniin. Myös Smith-ohjelma täytyy pysäyttää, sillä hän on levittäytynyt koko Matrixiin.
Vaikka Keanu Reevesin näyttelemä Neo on yhä valittu ja trilogian pääsankari, jää hän oudon paljon sivuun, mikä todella on outoa ottaen huomioon, että kyseessä on tarinan huipennus, jossa hänen olisi tarkoitus toteuttaa kohtalonsa. Leffassa on jopa pitkä pätkä noin puolen välin kohdalla, jolloin Neota ei näytetä lainkaan. Tavallaan se on todella häiritsevää, mutta eipä Neon tarinasta ole enää paljoa kerrottavaa. Reeves on tuttuun tyylinsä toimiva pääroolissa, vaikkei näyttelijänä ole mitä ihmeellisin. Myös Trinityn (Carrie-Anne Moss) ja Morpheuksen (Laurence Fishburne) roolit ovat pienentyneet. Molemmat ovat mukana, mutta heillä ei ole kovin paljoa tehtävää. Morpheus, joka oli ensimmäisessä osassa johtohahmo, joka esitteli Neolle ja katsojille eri maailmat, ei oikeastaan tee tässä mitään muuta kuin uskoo Neon onnistuvan. Trinity taas seuraa rakastaan minne vain, mutta hänkin on alikäytetty elokuvassa. Moss ja Laurence ovat kuitenkin yhä hyviä.
Sen sijaan muut edellisessä elokuvassa esitellyt vastarintahahmot nousevat sankareiksi.The Matrix Reloadedissa mitäänsanomaton kapteeni Niobe (Jada Pinkett Smith) osoittaakin olevansa erittäin taitava pilotti. Siionin komentaja Lock (Harry Lennix) on entistä tympeämpi. Aiemmin vain nopeasti nähty kapteeni Mifune (Nathaniel Lees) on johtamassa joukkoja taistoon. Neota ihaileva nimetön poika (Clayton Watson) yrittää todistaa olevansa sotilas siinä missä muutkin. Myös operaattori Linkin (Harold Perrineau) tyttöystävä Zee (Nona Gaye) haluaa osallistua sotaan. Link taas jää pääkolmikon tavoin taka-alalle, mikä on harmi, sillä hän oli todella pidettävä tyyppi. Hugo Weavingin näyttelemä ex-agentti Smith jatkaa itsensä monistamista. Vaikka olen yhä sitä mieltä, että Weaving on osuva valinta rooliin, löytyy häneltä silti muutamia kohtia, joissa hänen esiintymisensä on yliampuvaa. Yhdessä kohtaa hän esimerkiksi alkaa nauramaan kuin mikäkin hullu, joka aiheuttaa lähinnä myötähäpeää. On kuitenkin hienoa, että vaikka leffassa pääasiassa taistellaan robotteja vastaan, löytyy leffasta iso antagonisti, jolla on ihmisen kasvot, josta voi lukea tunteita. Tavallisia agentteja filmissä ei harmillisesti nähdä lainkaan. Elokuvassa nähdään myös edellisestä osasta tutut ylimielinen Merovingi (Lambert Wilson), tämän vaimo Persefone (Monica Bellucci), Smithin turmelema Bane (Ian Bliss), Matrixin luoja Arkkitehti (Helmut Bakaitis), sekä tietysti Oraakkeli (Gloria Fosterin kuoleman takia näyttelijä vaihtunut Mary Aliceen) ja tämän suojelija Serafi (Collin Chou). Bane ei vieläkään ole kovin hyvin kirjoitettu hahmo, vaikka tässä käy paremmin järkeen, miksi hän on paha. Uusina tulokkaina leffassa esitellään Junamies (Bruce Spence) ja pieneltä tytöltä näyttävä Sati-ohjelma (Tanveer K. Atwal).
The Matrix Reloaded ja The Matrix Revolutions kuvattiin tosiaan peräkkäin ja siten ne pitää myös katsoa, sillä tämä leffa jatkaa suoraan siitä, mihin edellinen jäi. Siinä missä Reloaded oli suuren huipennuksen ensimmäinen osa, joka teki vain pohjustusta ja katkesi sitten kesken, Revolutions alkaa samantien pohjustettuun tunnelmaan ja aloittaa huipennuksensa lähes heti. Tämä on kuitenkin selvästi se parempi puolisko trilogian finaalista. Sen sijaan, että elokuva vain esittelisi uusia asioita ja hahmoja, se hyödyntää olemassa olevia juttuja ja se todella on huipennus. Filmin alku ei kuitenkaan vielä vakuuta, kun Neo täytyy pelastaa oudosta limbotilasta, johon hän joutui edellisen leffan lopuksi. Tavallaan on hyvä ratkaisu, että tällä kertaa supervoimilla varustettu henkilö pitää pelastaa, mutta ensimmäiset kohtaukset tuntuvat silti hieman laimeilta. Ihan viihdyttävän, vaikkakin suoraan ensimmäisestä osasta kopioidun ammuskelukohtauksen alku kuitenkin sisältää, minkä lisäksi Neo ymmärtää jotain uutta konemaailmasta, mutta silti filmi lähtee käyntiin vasta, kun Siionin suuri taistelu ihmisten ja koneiden välillä vihdoin alkaa.
Ja huhhuh, millaisesta taistosta onkaan kyse! Eeppisyyttä ei ole turhaan säästelty, vaan mittasuhteet ovat kaikin puolin massiiviset aina jättimäisestä lokaatiosta parinsadan tuhannen robotin armeijaan asti. Vaikka tavallaan harmittaa, ettei Siionin taisto sisällä yhtäkään päähenkilöistä, on sitä silti äärimmäisen viihdyttävää seurata, eikä se onneksi koostu vain aivottomasta tulituksesta. Mukana on hieno jännite, kun massiiviset porakoneet yrittävät kaivautua syvemmälle Siioniin ja niitä tuntuu olevan mahdotonta tuhota. On kiinnostavaa päästä välillä seuraamaan, kun yksittäiset sotilaat yrittävät päästä turvalliseen asemaan, jotta voivat ampua singolla poria. Muutamat kuvat piileskelevistä hahmoista lisäävät uhkaavuutta, jolloin tuntuu todella siltä kuin tosi olisi kyseessä. Samaan aikaan toisaalla tapahtuu hurjan vauhdikas takaa-ajo, kun apujoukot yrittävät päästä Siioniin, samalla kun joutuvat itse koneiden hyökkäämiksi. Toisin kuin edellisissä sarjan elokuvissa, taistot käydään suurimmaksi osaksi oikeassa maailmassa, mutta trilogian "grande finale", eli Neon ja Smithin välinen taistelu tapahtuu onneksi Matrixissa. Ja voi pojat, kun siitäkin on tehty eeppinen, etenkin taustalla pauhaavan, upean "Neodammerung"-hoilotuksen ansiosta. Finaalista on saatu myös kiehtovan erilainen, sillä jos ei ole seurannut elokuvaa tarkasti, voi lopetus tuntua kummalliselta. Upeista taisteluistaan huolimatta The Matrix Revolutions ei kuitenkaan ole erityisen hyvä filmi. Se on kelpo päätös sarjalle ja selkeä parannus heikon Reloadedin jälkeen, mutta eeppisten sotimisten ja turpaanvetojen väliset hetket eivät ole mitä parhaimmat. Mukana on yksi kohtaus, joka on tarkoitettu koskettavaksi, mutta joka ei ole kovin hyvin toteutettu, jolloin se tuntuu aika laimealta. Banea koskeva sivujuoni ei vieläkään ole erityisen hyvin kirjoitettu, vaikka hänen ja Smithin yhteyden ymmärtää paremmin. Huonointa kuitenkin koko elokuvassa on, ettei se tosiaan kerro edellisten osien päähenkilöiden tarinaa. Neon on tietty aika toteuttaa kohtalonsa, mistä on tehty kiinnostavaa, sillä hänelle määrätty kohtalo ei olekaan sitä, mitä hän luuli, mutta Trinity ja Morpheus ovat täysin statisteja, mikä on suuri harmi. Ja vaikka itse pidän lopusta, on viimeinen kohtaus mielestäni hieman liian arvoituksellinen, jolloin lopputekstien aikana on aika hämmentävä olo. Jotkut eivät ymmärrä lainkaan miksi ja miten trilogia päättyy niin kuin se päättyy, minkä vuoksi he eivät pidä filmistä ollenkaan.
Erikoinen lopetus on toisaalta osuva Wachowskien ohjaamalle työlle, sillä kaksi aiempaakin osaa ovat olleet paikoitellen kummallisia. Jälleen kerran Wachowskeilla on ollut silmää toiminnalle, mutta sitä ympäröivää osuutta olisi voinut tuumia pidempään esituotantovaiheessa. Dialogi on paikoitellen hieman tönkköä, eikä syvällisyyksiä oikein löydy, vaikka uskonnollisia teemoja on taas kerran mukana paljon. Paikoitellen elokuvan aikana tuntuu siltä, että siitä ja edellisestä osasta olisi pitänyt ottaa asioita pois ja yhdistää kaksi filmiä toisiinsa, jolloin huipennus olisi eheämpi paketti. Leffa on pääasiassa hyvin kuvattu ja leikattu. Lavasteet ovat mainiot, kuten myös puvustus. Visuaaliset efektit ovat suurimmaksi osaksi tyylikkäät, vaikka myös heikompiakin efektejä on mukana. Vaikka lopputaistelussa on pariin otteeseen käytetty digitaalisesti toteutettuja ihmisiä, näyttävät he paljon paremmilta kuin Smith-armeija The Matrix Reloadedissa. Äänimaailma on erinomainen ja musiikit säveltänyt Don Davis on tehnyt oivallista työtä. Kuten jo sanoin, eeppinen "Neodammerung"-kappale on todella upea.
Yhteenveto:The Matrix Revolutions on mainio päätös trilogialle, joka käy välillä jopa hienon eeppisissä sfääreissä. Aloitusosio ei vielä ole kummoinen, mutta Siionin taistelun alkaessa muuttuu filmi todella kiinnostavaksi. Taisto ei ole onneksi pelkkää aivotonta tulitusta, vaan siihen on saatu kunnon sodan henkeä näyttämällä tilannetta erilaisin tavoin. Edellisessä leffassa nopeasti esitellyt hahmot nostetaan sankareiksi, joille on luotu oivia hetkiä. Harmi vain, että trilogian päähenkilöt jäävät usein sivuun, etenkin Morpheus, jolla ei ole mitään tekemistä koko elokuvan aikana. Vaikka Neon on tarkoitus vihdoin toteuttaa kohtalonsa jollain tapaa, on leffassa pitkä pätkä, jolloin häntä ei nähdä lainkaan. Lopputaistelu on todella mainio, etenkin "Neodammerung"-kappaleen ansiosta. Lopetus on hieman liian arvoituksellinen, jolloin se saattaa jättää oudon tunteen sarjasta, minkä lisäksi jotkut taistojen ympärillä olevat kohdat eivät ole erityisen onnistuneita. Muuten The Matrix Revolutions toimii hyvänä päätöksenä sarjalle, vaikkei todellakaan ole yhtä upea kuin The Matrix. Jos pidit The Matrixista, niin kannattaa vilkaista myös The Matrix Reloaded ja tämä peräkkäin, sillä niin ne on tarkoitus nähdä. Jos oikeasti pidit Reloadedista, niin pidät luultavasti myös tästä. Sarjaa on mietitty käynnistää uudelleen lisäosien voimin, mutta toivon, että niin ei tapahdu, sillä mielestäni The Matrix -sarja on tässä. Yhdeksästä sarjaa laajentavasta lyhytanimaatiosta koostuvan anime-teos The Animatrixin (2003) ymmärrän vielä jotenkin - vaikken olekaan sitä nähnyt - mutta muuten trilogian pitäisi jäädä elokuvahistoriaan tällaisenaan.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.10.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.pinterest.com
The Matrix Revolutions, 2003, Warner Bros. Pictures, Village Roadshow Pictures, NPV Entertainment, Silver Pictures
Ohjaus: Lana Wachowski ja Lilly Wachowski Pääosissa: Keanu Reeves, Carrie-Anne Moss, Laurence Fishburne, Hugo Weaving, Harold Perrineau, Gloria Foster, Harry Lennix, Randall Duk Kim, Lambert Wilson, Monica Bellucci, Jada Pinkett Smith, Anthony Zerbe, Nona Gaye, Collin Chou, Ian Bliss, Clayton Watson ja Helmut Bakaitis Genre: toiminta, scifi Kesto: 2 tuntia 18 minuuttia Ikäraja: 12
Wachowskin sisarusten elokuva The Matrix (1999) oli suuri hitti, jota monet ylistävät nykyäänkin. Ei ole siis ihme, että sille päätettiin tehdä jatkoa. Leffan työstäminen alkoikin, kun alkuperäinen elokuva huomattiin menestykseksi. Wachowskit kirjoittivat suoraan kahden jatko-osan käsikirjoitukset ja ne päätettiin kuvata peräkkäin. Kuvaukset alkoivat alkuvuodesta 2001 ja päättyivät vasta seuraavana vuonna. The Matrix Reloaded sai ensi-iltansa keväällä 2003 ja se oli edeltäjäänsä suurempi hitti, tuottaen lähes 750 miljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti! Elokuva ei kuitenkaan ollut yhtä pidetty. Leffan suosio on vain laskenut vuosien varrella ja nykypäivänä monet jopa vihaavat sitä. Itse näin filmin ala-asteella, noin pari kuukautta sen jälkeen, kun olin nähnyt ensimmäisen osan. Sain enoltani trilogian lainaan ja katsoin sen parin päivän sisällä kokonaan. Olen nähnyt leffan muutaman kerran uudestaan, mutta viime kerrasta on jo pari vuotta aikaa. Vuoden 2017 alussa pidin äänestyksen, jossa lukijat saivat valita yhden leffasarjan arvostelut saman vuoden kesälle ja The Matrix -trilogia oli ehdolla. Sitä ei kuitenkaan valittu, enkä ajatellut vähään aikaan kirjoittavani siitä. Kuitenkin kun Finnkino järjesti "Kuukauden klassikko" -leffaillan, jossa näytettiin ensimmäinen The Matrix, oli minun pakko mennä katsomaan se elokuvateatteriin. Siinä samalla päätin kirjoittaa trilogian osista arvostelut ja katsoinkin The Matrix Reloadedin pari päivää ensimmäisen osan jälkeen. HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa The Matrix!
Koneet ovat hyökkäämässä Siioniin, todellisen maailman viimeiseen ihmiskaupunkiin. Neon, Morpheuksen ja Trinityn täytyy keksiä keino toteuttaa valitun ennustus, jotta sota voidaan pysäyttää, ennen kuin koko ihmiskunta tuhoutuu.
Valitun, eli Neon roolissa nähdään yhä Keanu Reeves, joka ei vieläkään vakuuta taidoistaan. Silti, jotenkin mystisesti, hänestä löytyy tarpeeksi jotain, jotta häntä katsoo mielellään läpi elokuvan. Neo sen sijaan on muuttunut hieman tylsäksi hahmoksi. Edellisen leffan lopussa hän löysi itsestään valitun voimat. Niiden avulla hän pystyy lentämään, pysäyttämään luoteja ajatuksensa voimalla ja ties mitä muuta Matrixissa, mikä on kyllä siistiä, mutta minkä takia yksikään taistelu ei tunnu enää haasteelta hänelle. Se ei kuitenkaan ole tylsintä hahmossa, vaan se, että läpi leffan tuntuu siltä kuin Neon matka olisi jo käsitelty edellisessä elokuvassa. Hänestä on tullut valittu ja tässä filmissä hänen tarkoituksensa on vain pohtia, mikä hänen kohtalonsa oikeasti on? Carrie-Anne Mossin näyttelemä Trinity, eli Neon tyttöystävä, on taas kerran kova taistelija. Trinity vaikuttaa yhä kylmältä, mutta hänestä löytyy enemmän herkkää puolta Neon seurassa. Hahmolla on tärkeä merkitys tarinaan Neon rakkauden kautta, mutta muuten hän tuntuu jäävän usein sivuun. Moss on roolissaan kuitenkin oikein mainio. Laurence Fishburnen esittämä Morpheus uskoo yhä lujasti siihen, että Neo on ratkaisu sotaan koneita vastaan. Fishburnesta löytyy samaa johtajahenkeä kuin edellisessäkin osassa, mutta on kiinnostavaa nähdä, ettei Morpheus ole todellisuudessa niin suuri johtaja kuin aiemmin olisi voinut luulla. Muita vastarinnan hahmoja leffassa ovat Nebukadnessarin uusi operaattori Link (Harold Perrineau), hänen tyttöystävänsä Zee (Nona Gaye), Siionin tympeä komentaja Lock (Harry Lennix), Siionin valtuutettu Hamann (Anthony Zerbe), kapteeni Niobe (Jada Pinkett Smith), vastarinnan taistelija Bane (Ian Bliss) ja nuori Neota ihaileva poika (Clayton Watson). Link on oiva lisäys ja hänestä on luotu todella pidettävä hahmo, minkä lisäksi vanha valtuutettu on mukava heppu. Muut hahmot lähinnä vain roikkuvat mukana - etenkin Bane, joka on todella surkeasti kerrottu hahmo. Elokuvan pahiksena nähdään edellisestä elokuvasta tuttu agentti Smith (Hugo Weaving), joka ei ole kuitenkaan enää agentti, vaan hän on päässyt vapaaksi, mitä hän halusikin The Matrixissa. Hahmoon on saatu luotua uutta uhkaavuutta, sillä hän pystyy monistamaan itseään, mutta hän ei silti ole ihan yhtä toimiva hahmo enää. Weaving on kuitenkin loistava antagonisti, jolloin Smithiä haluaa nähdä enemmän. Perinteinen agenttikolmikkokin on mukana ja tällä kertaa he ovat agentti Johnson (Daniel Bernhardt), agentti Jackson (David A. Kilde) ja agentti Thompson (Matt McColm). Elokuvassa nähdään myös Gloria Foster vanhana tuttuna Oraakkelina, Collin Chou tämän suojelija Seraphina, Lambert Wilson ylimielisenä Merovinginä, Monica Bellucci tämän vaimona Persefonena, Randall Duk Kim tärkeänä Avaimentekijänä ja Helmut Bakaitis Arkkitehtinä, joka pitää yhden tylsimmistä puheista, joita olen filmeissä nähnyt. Tämä elokuva jäi Gloria Fosterin viimeiseksi, sillä hän menehtyi syyskuussa 2001, ennen kuin sarja ehdittiin kuvata loppuun.
The Matrix Reloaded tehtiin samaan aikaan The Matrix Revolutionsin kanssa ja sen myös huomaa. Tämä on nimittäin todella selkeä väliosa ja aika lailla pelkkää pohjustusta trilogian loppuhuipennukseen. Jotkut uusista hahmoista vain esitellään, sillä he tulevat olemaan myöhemmin tärkeitä ja hyvin nopeasti voi huomata, ettei tässä tulla näkemään minkäänlaista ratkaisua mihinkään. Siinä missä The Matrix oli erinomainen scifitoimintaseikkailu, on tämä vain ihan katsottavaa viihdettä, joka pitää katsoa muun sarjan yhteydessä. Yksinään tämä on aika mitäänsanomaton. Heti alussa kerrotaan, että koneiden armeija on hyökkäämässä Siioniin, millä luodaan oiva jännite. Edellisessä elokuvassa osoitettiin, että jopa pari robottivartijaa on vaikea tuhota ja nyt olisi vastassa parisataa tuhatta samanlaista. Jännitettä kasvatetaan läpi leffan, mutta koska tämä on vasta ensimmäinen osa huipennuksesta, ei kasvatus johda mihinkään ja tämä vain päättyy kesken. Filmin lopetus on hyvinkin antiklimaattinen. Vaikka se saa katsojan haluamaan nähdä myös päätösosan, leffan jälkeen jää vain aika tyhjä olo, sillä elokuva itsessään on lopulta hieman tyhjä, vaikka se onkin täynnä kaikenlaista.
Leffaan on tungettu paljon erilaisia asioita, sekä liian monta sivujuonta. Elokuvan alussa on hienoa päästä vihdoin näkemään Siion, joka vain mainittiin edellisessä osassa, mutta sen sijaan, että sitä tutkittaisiin paremmin, filmi esittelee liudan uusia hahmoja ja yrittää kehitellä jokaiselle jonkin taustatarinan. Link on kyllä mainio hahmo ja häneen tuodaan onnistunutta syvyyttä sillä, että hänellä on tyttöystävä Siionissa. Katsojana toivoo näkevänsä Linkin palaavan jonain päivänä onnellisesti rakkaansa luokse, mutta myös Zeelle on luotu oma taustansa. Hän on edellisessä osassa nähtyjen Tankin (jonka poissaoloa ei selitetä) ja Dozerin veli, jonka takia hän pelkää menettävänsä miehensä, mutta haluaisi myös itse taistella. Ja sitten on nimetön Neo-ihailija, joka haluaisi taistella, mutta noin puolen välin kohdalla hän katoaa tarinasta täysin. Katsojana arvaa nopeasti, että he tulevat tekemään jotain merkittävää vasta seuraavassa filmissä. Hieman naurettavaa on Morpheuksen, komentaja Lockin ja kapteeni Nioben välille luotu kolmiodraama, jota ei käsitellä oikeastaan mitenkään, vaan sillä yritetään nopeasti selittää, miksi Morpheus ja Lock eivät pidä toisistaan, mihin olisi riittänyt se, ettei Morpheus noudata sääntöjä. Kehnoin sivujuoni liittyy kuitenkin Baneen. Elokuvan alkupäässä on tärkeä kohtaus, joka on harmillisesti niin kömpelösti toteutettu, että Banen myöhemmät teot tuntuvat tulevan ihan puskista. Hänet on kirjoitettu mukaan surkeasti, mikä on harmi, sillä hänkin tulee selvästi olemaan tärkeä seuraavassa leffassa.
Pelkkä pohjustus ei kuitenkaan riitä täyttämään yli kahden tunnin kestoa, joten mukana pyörii juoni, jossa Neon pitää tajuta, mikä hänen todellinen tarkoituksensa on. Vaikka se onkin ihan kiinnostavaa, eikä lopputulos ole perinteisimmästä päästä, on juonta hieman hankala seurata, koska ympärillä tapahtuu niin paljon kaikkea. Juoni kulkee eteenpäin joko keskusteluiden tai toiminnan avulla, eikä siinä sinänsä mitään, mutta kun keskustelukohtaukset ovat hieman liiankin arvoituksellisia ja pitkäveteisiä, minkä lisäksi toiminnassa ei ole jännitettä, sillä mistään ei ole vastusta Neolle, on seuraaminen entistä vaikeampaa. Aluksi taistelu Smith-armeijaa vastaan on mainio ja se vaikuttaa haastavalta, mutta se muuttuu lähinnä koomiseksi, kun Neo ottaa yhdestä Smithistä kiinni ja heittää hänet muita päin, jotka kaatuvat kuin keilat. Kohdassa käytetty ääniefektikin tuo mieleen keilaamisen. Tehosteetkaan eivät ole kohtauksessa kummoiset ja hahmot näyttävät selkeästi digitaalisilta kumiukoilta. Se ei silti ole huonointa leffassa. Mielestäni huonointa on alkupään tanssikohtaus, joka vain kestää ja kestää. Ymmärrän, että sillä on tarkoituksensa osoittaa, ettei kaikki todellisessa maailmassa ole kurjaa, mutta se on vain niin surkeasti toteutettu, että suorastaan inhoan sitä!
En kuitenkaan inhoa The Matrix Reloadedia kokonaisuutena kuten monet. Se ei todellakaan ole yhtä hyvä kuin The Matrix, ei lähelläkään. Huono se ei ole, mutta siinä on kuitenkin tarpeeksi huonoja juttuja, jottei se saavuta edes "ihan kiva" -tasoa. Viihdyttäviä hetkiä on kuitenkin luvassa. Parasta koko filmissä on moottoritieosio, jota katsoo oikein mielellään ja jonka aikana teos tuntuu oikein hyvältä. Siihen toimintapätkään on löydetty oivaa jännitettä, sillä siinä taistelevat Trinity ja Morpheus, jotka eivät ole läheskään yhtä taitavia kuin Neo. He taas saavat vastaansa kaksoset, joita tuntuu olevan mahdotonta pysäyttää, jolloin tilanne vaikuttaa tukalalta katsojastakin.
Ohjaajasisarukset Lana ja Lilly Wachowski eivät valitettavasti osuneet maaliinsa tällä kertaa. Tavallaan on kiinnostavaa, että he ovat kehittäneet yhdessä suuren huipennuksen, mutta lopputulos tämän filmin kohdalla osoittaa, että heidän olisi pitänyt keskittyä yhteen elokuvaan kerrallaan. Käsikirjoitus ei ole kummoinen, eikä leffa ole yhtä mukaansatempaava kuin edeltäjänsä. Wachowskeilla on silmää tyylikkäälle toiminnalle, mutta tässä elokuvassa he halusivat selvästi kikkailla liikaa, jolloin taistelut menettävät aika lailla merkityksensä. Syvällisyyksiäkään ei ole samalla lailla, vaikka läpi leffan yritetään tunkea sanomaa syystä ja seurauksesta. Kuvaus ja leikkaus ovat kuitenkin sujuvasti toteutetut. Värimäärittelyllä kaksi eri maailmaa erottuvat jälleen selvästi toisistaan. Maskeeraus, lavasteet ja asut ovat oivalliset. Visuaaliset efektit eivät kuitenkaan ole kovin hyvät enää nykyään. Smith-armeija on aluksi luotu taitavasti, mutta kun heidän ja Neon välinen taisto muuttuu kokonaan digitaalisesti toteutetuksi, sen myös huomaa ja kaikki näyttää vain koomiselta piirretyltä. Smithit liikkuvat niin luonnottoman näköisesti, etteivät he voi mitenkään olla aitoja. Äänitehosteet ovat kuitenkin paria poikkeusta lukuunottamatta onnistuneita ja säveltäjä Don Davis on tehnyt jälleen kelpo työtä musiikkien parissa.
Yhteenveto: The Matrix Reloaded on ihan katsottava väliosa, joka pohjustaa sarjan huipennusta, mutta siihen se jää. Edellisen osan hienoutta se ei saavuta kertaakaan. Mukana on mainioita hetkiä, kuten suuri moottoritiellä tapahtuva toimintakohtaus, mutta vastapainona on erittäin huonoja kohtia, kuten alkupään venytetty ja myötähäpeällinen tanssiosio. Toimintakohtauksiin ei valitettavasti ole saatu jännitettä mukaan, sillä kenestäkään ei ole vastusta Neolle. Hänen ja Smith-armeijan taisto on aluksi viihdyttävä, mutta muuttuu lähinnä koomiseksi surkeiden efektiensä takia. Filmiin on tungettu todella paljon uusia hahmoja, jotka vain esitellään huipennusta varten, eivätkä tunnu Linkiä lukuunottamatta oikein miltään. Näyttelijät ovat pääasiassa hyviä rooleissaan, mutta hahmoja ei ole kirjoitettu erityisen hyvin. En tiedä, mitä Wachowskeille on käynyt tätä tehdessä, mutta heidän työtään ei voi tällä kertaa kutsua melkein millään tasolla onnistuneeksi. Käsikirjoitus kulkee eteenpäin sieluttomien toimintakohtausten ja pitkäveteisten keskustelujen kautta, jolloin filmi tuntuu paikoitellen jopa tylsältä ja laimealta. Jos siis pidit ensimmäisestä The Matrixista, kannattaa tämä vilkaista suurella varauksella. The Matrix Reloaded on ihan viihdyttävää mutta heikkoa hömppää, josta ei kovin paljoa jää mieleen. Lopputekstien jälkeen nähdään vielä lyhyt traileri trilogian päätösosasta, The Matrix Revolutionsista (2003), joka täytyy katsoa heti tämän jälkeen, sillä yksinään tämä tuntuu todella antiklimaattiselta pohjustukselta.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.10.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.solfriddale.wordpress.com
The Matrix Reloaded, 2003, Warner Bros. Pictures, Village Roadshow Pictures, Silver Pictures, NPV Entertainment, Heineken Branded Entertainment
