SILENCE (2016)
Ohjaus: Martin Scorsese
Pääosissa: Andrew Garfield, Adam Driver, Yôsuke Kubozuka, Issei Ogata, Ciarán Hinds, Shin'ya Tsukamoto, Yoshi Oida, Tabanodu Asano ja Liam Neeson
Genre: draama
Kesto: 2 tuntia 41 minuuttia
Ikäraja: 16
Silence herätti mielenkiintoni, kun näin sen julisteen ja sain tietää sen päätähdet. Liam Neeson Takenista (2008), Andrew Garfield The Amazing Spider-Manista (2012) ja Adam Driver Star Wars: The Force Awakensista (2015) kuulostivat toimivalta kolmikolta. Kun sain tietää, mistä elokuva kertoo, kiinnostukseni laski hieman, sillä itseeni uskontoihin liittyvät tarinat eivät erityisemmin kolahda. Siihen vielä päälle se, että Silencen oli ohjannut Martin Scorsese, niin en ollut erityisemmin varma, toimisiko leffa minulle ollenkaan. The Wolf of Wall Street (2013) on mielestäni kyllä mainio, mutta sitä edeltäneet Hugo (2011) ja Shutter Island (2010) jättivät minut kylmäksi. Mieleeni ilmestyi pelko, että mitä jos Silence olisi The Last Temptation of Christin (1988) tasoista puudutusta. Vaikka elokuva saikin hyviä arvosteluja, olin silti todella skeptinen koko jutun suhteen. Kävin kuitenkin katsomassa elokuvan ja eniten jännitin, toimisiko elokuva lähes kolmen tunnin kestossaan tarpeeksi hyvin, vai muuttuisiko se puuduttavaksi aiheidensa takia?
1600-luvulla kaksi pappia lähtevät etsimään oppi-isäänsä Japanista, jossa kristittyjä vainotaan.
Andrew Garfield osoitti kahdesti vuonna 2016, että hän on siirtynyt pois hurmuri- Spider-Manin roolista. Aluksi hän näytti olevansa erinomainen sotaleffa Hacksaw Ridgessa (2016) ja nyt hän osoittaa olevansa tosissaan varteenotettava näyttelijä. Garfield näyttelee isä Rodriguesia, jota seurataan koko elokuvan ajan. Hän on siis lähes kaiken aikaa ruudulla ja kun kyseessä on melkein kolmen tunnin leffa, täytyy päänäyttelijän olla oikeasti hyvä, jotta hän jaksaa kantaa harteillaan suurta taakkaa. Garfield suoriutuu siitä hienosti ja hänen lahjansa hämmästyttävät. Hän on vakuuttava uskon miehenä ja hänen pehmeä äänensä tuo täydellistä rauhallisuutta hahmoon. Isä Rodriguesin kertojaääntä kuullaan läpi elokuvan ja se tuo hyvin esille, mitä hahmon päässä liikkuu ja miten Japanissa koetut tapahtumat vaikuttavat hänen mielenterveyteensä. Toivottavasti Andrew Garfieldia nähdään tulevaisuudessa usein.
Isä Rodriguesin mukana kulkee Adam "Kylo Ren" Driverin näyttelemä isä Garupe, joka on levottomampi kuin toverinsa. Isä Garupe haluaisi löytää oppi-isä Ferreiran nopeasti, eikä jaksa sitä, että heidän täytyy lähinnä olla paikoillaan. Hahmo esiintyy yllättävän vähän elokuvassa, eikä isä Garupe pääse olemaan kovin usein äänessä, sillä isä Rodrigues hoitaa suurimman osan puhumisesta. Hyvä niin, sillä Driverin äänenkäyttö on liian voimakas verrattuna Garfieldiin. Silti hahmoa olisi voinut olla enemmän, sillä Driver näyttää jälleen olevansa lupaava näyttelijä.
Japanissa pappeja auttaa Kichijiro-niminen mies, jota esittää Yôsuke Kubozuka. Hahmosta kiehtovan tekee se, että hän pettää kenet tahansa ajaakseen omaa etuaan. Kichijiro haluaa pysyä hengissä ja yrittää tehdä kaikkensa sen eteen. Häntä painaa menneisyytensä traumat ja hänen täytyy jatkuvasti saada tunnustaa syntinsä, vaikka kaikki tietävät, että hän tulee tekemään pahaa myöhemminkin. Kubozuka on hyvä ja hän tuo hahmon erikoisuuden toimivasti esille.
Kristittyjen vainoa johtaa inkvisaattori Inoue (Issei Ogata), jota useat kyläläiset pelkäävät. Papit taas uskovat, että hänen kanssaan voisi järkeilläkin. Hahmon todellista luonnetta en paljasta, mutta häijy kaveri on kyseessä ja Ogata sopii osaan erinomaisesti. Elokuvassa nähdään myös mm. Yoshi Oida ja Shin'ya Tsukamoto kristittyinä kyläläisinä ja Ciarán Hinds isä Valignanona. Isä Rodriguesin ja isä Garupen oppi-isä Ferreiraa näyttelee Liam Neeson, joka on yllättävän pienessä roolissa. Aluksi hahmo tuntuu toimivan ja Liam Neeson vaikuttaa sopivan osaan, mutta loppujen lopuksi hän ei sovi lainkaan hahmoksi. Neeson on hyvä näyttelijä, mutta väärä valinta rooliin.
Silence kärsii juuri siitä ongelmasta, mistä ajattelinkin: se on liian pitkä, eli myös pitkäveteinen ja paikoitellen puuduttava. Onneksi puuduttavuus ilmenee vain muutamassa kohtaa. Liian pitkä leffa se joka tapauksessa on. Elokuvasta voisi helposti pudottaa parikymmentä minuuttia pois kokonaan, jolloin se toimisi paremmin. Vaikea tosin sanoa, mitä kohtia siitä ottaisi pois, sillä kohtauksilla oli kuitenkin jonkinlainen tarkoitus tarinan eteenpäin viemisessä. Joka puolelta voisi kuitenkin ottaa sekunteja, jolloin useat sekunnit muodostaisivat yhdessä useita minuutteja. Yksittäiset kohtaukset itsessään kestävät kauan, mutta niissä on hienoa, että ne kulkevat omalla painollaan eteenpäin. Elokuva ei kertaakaan kiirehdi, vaan siinä on rauhallinen tunnelma. Valitettavasti rauhallisuus saattaa helposti väsyttää katsojaa...
Välillä olin yllättynyt ja häkeltynyt, kuinka hieno elokuva pystyi olemaan. Sen tunnelma on tuotu juuri oikein mukaan ja siinä tuodaan hyvin selville, kuinka tavallaan on ymmärrettävää, että kristityt haluavat uskonsa leviävän Japaniin, mutta samalla ymmärtää myös, miksi japanilaiset haluavat kristinuskon pois maastaan. Vaikka kristittyjä vainotaan, Silencessa ei ole pahaa. On vain kahden eri uskonnon kamppailu. Samalla tapahtuu myös pappien henkinen kamppailu, kun heidän pitäisi kaiken näkemänsä keskellä yhä pystyä uskomaan Jumalaansa. Etenkin isä Rodriguesin pään ja sydämen sisällä tapahtuvat taistot ovat vaikuttavasti tuotu esille. Julmuutta esiintyy tarinassa paljon ja raakoja kohtia on muutamia. Lapsiystävällisyyttä ei olla tekovaiheessa mietitty ja minut yllättikin, kun yhtäkkiä joltakulta katkaistaan pää irti niin, että veri suihkuaa ympäriinsä. Herkille tätä voi olla vaikea katsoa ja elokuvassa on paikoitellen ikävän painostava tunnelma. Silti sitä on joskus jopa kiehtovaa katsella, etenkin kun maisemat näyttävät niin tyylikkäiltä.
Kaikkein hienointa koko elokuvassa on kuitenkin tapa, miten se on toteutettu. Silencesta voisi nimittäin sanoa, että se on jokseenkin "ajattomasti" toteutettu. Ajankuva kyllä on selkeästi tehty näyttämään 1600-luvulta, mutta sitä en tarkoitakaan ajattomalla. Jos elokuvasta vaihtaisi näyttelijät ja se olisi vanhemmalle filmille kuvattu, Silence voisi näyttää vaikka 1960-luvulla tehdyltä. Vain tutut 2000-luvun näyttelijät ja todella terävä kuvanlaatu osoittavat, että kyseessä on lähivuosina tehty elokuva. Muuten tämän olisi voinut tehdä kuva kuvalta samanlaiseksi jo vuosikymmeniä sitten. Ja se jos mikä ansaitsee hatunnoston. Siitä voi suoraan kiittää ohjaaja Martin Scorsesea, joka on selvästi jämähtänyt 1900-luvun tapaan tehdä elokuvia ja siksi hän on tehnyt Silencen samassa hengessä kuin kymmeniä vuosia sitten tehdyt filmit. Scorsese onkin sanonut, että hänen mielestään lähes kaikki nykyleffat ovat roskaa ja että häntä kuvottaa tehostemässäilyiden, jatko-osien ja uudelleenfilmatisointien määrä. Viimeisessä kohdassa pilkka kolahtaa omaan nilkkaan, sillä elokuva nimittäin perustuu Shūsaku Endōn samannimiseen kirjaan vuodelta 1966, josta on tehty elokuva Chinmoku vuonna 1971. Tavallaan Silencen voi siis miettiä uudelleenfilmatisointina. Sinänsä ymmärrän, miksi herra Scorsese on niin tuohtunut, mutta itse valtavirtaelokuvien kuluttajana en samalla tavalla puhu nykyelokuvista. Onhan se kuitenkin hienoa, että joku tekee yhä elokuvia vanhemmalla tavalla ja Silencesta huokuu Scorsesen vahva visio.
Silence herättää ristiriitaisia tunteita, sillä sen taso vaihtelee niin huimasti läpi leffan. Kun kyseessä on välillä heikko pätkä ja välillä loistava, niin miten sen voi arvioida? Ja kun paikoitellen elokuva on todella mainio ja joskus vain ihan kiva, niin minkä arvosanan sille voi antaa? Itse päädyin pitkän miettimisen jälkeen siihen, että kyseessä on hyvä elokuva, sillä se tuntui keskiarviolta, eli selkeimmältä kohtalta heikon ja hienon välillä. Silencesta ei myöskään tunnu löytyvän uudelleenkatsottavuusarvoa, mikä pudottaa tasoa, sillä mielestäni jos elokuva on oikeasti hyvä, niin kyllä sen haluaisi nähdä uudelleenkin. Tekijät ovat olleet hyvin rohkeita, sillä nykypäivänä tällaiselle teokselle voi olla vaikeaa löytää yleisöä, ihan sama ketkä siinä ovatkaan pääosassa. Suosittelen kuitenkin antamaan tälle mahdollisuuden, jos hieman erilaiset ja vanhemmat elokuvat kiinnostavat. Silence on pitkä, mutta se on ainakin yhden katselukerran arvoinen. Jonkun mielestä tämä voi olla hienoin elokuva, mitä on koskaan tehty ja jonkun mielestä tämä voi olla tekopyhää paskaa. Mielipiteitä on monia. Niin on myös uskontoja ja niitä pitäisi osata kunnioittaa, vaikka olisikin eri mieltä ja uskoisi eri asiaan kuin toinen. Sitä tässä elokuvassa yritetään opettaa.
Elokuva on kuvattu upeasti, eikä siinä oikeastaan esiinny ainuttakaan huonoa kuvaa. Leikkaukset sen sijaan ovat paikoitellen hieman kummallisia. Muutaman kerran elokuvan aikana ihmettelin tosissani, että näinkö juuri äsken tarpeettoman leikkauksen? Visuaalisesti Silence on näyttävä, vaikkei siinä esiinnykään erityisemmin tehosteita. Äänitehosteita on kyllä käytetty - etenkin läpi elokuvan kuuluvaa heinäsirkkojen siritystä, joka tuntuu korvaavan musiikin täysin. Elokuvaan on kyllä sävelletty musiikkia, mutta se meni minulta täysin ohi, sillä luontoäänet ovat niin voimakkaasti esillä. Äänileikkaus ei ole täysin onnistunutta ja taustan kohinan muuttumiseen erottaa todella usein, kun kuva vaihtuu. Ehkä siinä on haettu samanlaista ajatonta toteutustapaa, mutta se ei vain valitettavasti toimi ja tuntuu viimeistelemättömältä.
Yhteenveto: Silence olisi hieno elokuva, jos se ei kärsisi pitkäveteisyydestä. Se olisi heikko elokuva, jos se ei sisältäisi useita huikeita hetkiä. Elokuvan paras asia on, että se on toteutettu niin, ettei katsoja voisi ilman tuttuja näyttelijöitä ja terävää kuvaa päätellä, miltä vuosikymmeneltä leffa on. Pääosassa nähtävä Andrew Garfield on erittäin upea, mutta Adam Driver jää hieman liian taka-alalle. Liam Neeson ei sopinut rooliinsa yhtään. Inkvisaattori Inoue on epämiellyttävä tyyppi. Vaikka elokuva tavallaan esittää kristittyjä vainoavat japanilaiset pahiksina, tarinasta käy kuitenkin selville, etteivät kristitytkään mitään puhtaita pulmusia ole, kun saapuvat eri maahan tuputtamaan uskoaan kansalaisille. Välillä elokuva kulkee liian hitaasti eteenpäin, mutta useissa kohtauksissa toimii, että ne kulkevat rauhassa ja omalla painollaan. Martin Scorsesen visio on ollut vahva ja kuvaus on huikeasti toteutettu. Leikkaus on valitettavasti paikoitellen kehnoa ja jotkut leikkaukset ovat tarpeettomia. Yksi suurimmista miinuksistani on äänileikkaus, joka on toteutettu kuulostamaan tönköltä ja viimeistelemättömältä. Suuri osa katsojista ei luultavasti kiinnittäisi huomiota tällaiseen, mutta omaan korvaani se tuntui ikävältä. Silence ei todellakaan ole kaikille ja massanuoriso voi jättää tämän kokonaan väliin. Jos aihe kiinnostaa, niin kannattaa vilkaista, etenkin jos olet kyllästynyt muuhun nykypäivän elokuvatarjontaan. En usko, että minun tarvitsisi enää nähdä Silencea uudestaan, mutta onneksi katsoin sen kerran.
Kirjoittanut: Joonatan, 23.1.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.indiewire.com
Silence, 2016, Cappa Defina Productions, Emmett/Furla/Oasis Films, Fábrica de Cine, SharpSword Films, Sikelia Productions, Verdi Productions, Waypoint Entertainment
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti