Arvostelu: Lion (2016)

LION (2016)

Ohjaus: Garth Davis
Pääosissa: Sunny Pawar, Dev Patel, Nicole Kidman, David Wenham, Rooney Mara, Divian Ladwa Abhishek Bharate, Priyanka Bose ja Tannishtha Chatterjee
Genre: draama
Kesto: 1 tunti 58 minuuttia
Ikäraja: 12

Kun kuulin Lionista ensimmäisen kerran, minua kiinnosti lähinnä sen näyttelijäkaarti. Juonesta en tiennyt mitään, mutta julisteissa oli iso Dev Patelin pärstä ja se riitti minulle. Patel on mainio näyttelijä, joka suoriutuu upeasti sekä draama- että komediarooleista. Nicole Kidmanin mukanaolo ei erityisemmin houkuttanut, mutta oli kiva, että pääsisi näkemään The Lord of the Rings: The Two Towersista (2002) tutun David "Faramir" Wenhamin pitkästä aikaa elokuvassa. Ensimmäiseen lehdistönäytökseen en ehtinyt, mutta kävin toisessa näytöksessä katsomassa Lionin, päivä sen jälkeen, kun Oscar-ehdokkaat julkistettiin. Kiinnostukseni nousi tietenkin heti, kun huomasin leffan olevan ehdolla parhaan elokuvan palkinnosta. Se lupailee jo hieman leffan laatutasosta. Pidin myös siitä, etten tiennyt elokuvan juonesta mitään ennen elokuvan näkemistä.

Saroo-lapsi nukahtaa junaan ja herätessään hän huomaa joutuneensa kilometrien päähän kotikylästään. Kasvaessaan vanhemmaksi Saroo yrittää saada selville, mistä hän on peräisin ja miten hän pääsisi takaisin oikean perheensä luokse.

Saroota näyttelee kaksi henkilöä: Sunny Pawar nähdään lapsi-Saroona, kun taas Dev Patel esittää hahmoa aikuisena. Patel on tuttuun tapaansa hyvä, vaikka puolessa välissä elokuvaa häneltä löytyy hieman heikkoja hetkiä. Kuitenkin yleisesti ottaen Patel suoriutuu roolistaan hienosti ja koskettavasti. Tavallaan toivoisin, että hän veisi parhaan miessivuosan palkinnon, mutta toisaalta toivoisin, että hän saisi sen myöhemmin jostain vielä paremmasta roolisuorituksesta. Saroon roolin kuitenkin totaalisesti omistaa Sunny Pawar, erittäin nuori näyttelijänalku, jolle tämä on ensimmäinen roolityö. Pawar suoriutuu osastaan täydellisesti! Ottaen huomioon, ettei hän puhunut lainkaan englantia elokuvaa tehdessä, hänen esiintymisensä englantia puhuvan työryhmän kanssa on niin luonnollista ja sulavaa, että välillä jopa unohtaa katsovansa näyttelemistä. Hänestä löytyy lapsenomaisen riemun lisäksi traagisuutta ja surullisuutta. Myös pelokkuuden hän tuo hienosti esille. Saroo ei lapsena erityisemmin puhu, sillä hän ei osaa englantia tai bengalia, mutta aikuisena hän puhuu paljon. Toivon, että Pawar huomataan ja häntä nähtäisiin tulevaisuudessakin.
     Saroon adoptoi australialaispariskunta Sue (Nicole Kidman) ja John (David Wenham). Vaikka en erityisesti välitäkään Kidmanista, Lionissa hän osoittaa osaavansa. Etenkin yhdessä kohtauksessa hänen roolityöskentelynsä on hieman jopa sydäntäsärkevän koskettavaa. Sue on onnellinen siitä, että Saroo kuuluu heidän perheeseensä. Wenhamin esittämä John on rento kaveri, joka jää valitettavasti hieman taka-alalle. Pariskunta on adoptoinut myös Mantosh-nimisen pojan, jota esittää aikuisena Divian Ladwa. Mantosh on rauhattomampi kuin Saroo ja hän tuntuu tuottavan vaikeita tilanteita perheelleen.
     Aikuisena Saroo tapaa nuoren naisen nimeltä Lucy (Rooney Mara) ja heille tietenkin syntyy lemmen roihu. Kuitenkin kun Saroo vajoaa koti-ikävämasennukseensa, Lucy tuntuu työntyvän pois hänen elämästään. Lucy haluaisi auttaa Saroota, mutta hän ei tunnu antavan Lucylle mahdollisuutta siihen. Rooney Mara on hyvä roolissaan.
     Elokuvassa nähdään myös Abhishek Bharate Saroon Guddu-isoveljenä, jota Saroo ihailee ja
Priyanka Bose Saroon Kamla-äitinä, jota Saroo yrittää auttaa mahdollisimman hyvin. Tannishtha Chatterjee esittää Nooria, joka yrittää auttaa eksynyttä Saroo-lasta.

Lion perustuu tositapahtumiin, mikä mainitaan heti elokuvan alussa. Käsikirjoitus on tehty Saroo Brierleyn omaelämäkertakirja "A Long Way Homen" (2014) pohjalta. Ensimmäinen tunti vietetään Saroo-pojan kanssa Intiassa ja toinen aikuisen Saroon kanssa mm. Australiassa. Omasta mielestäni ensimmäinen puolisko on voimakkaampi ja tunnerikkaampi kuin toinen puolisko. Sunny Pawarin tapa olla kameran edessä on niin kiehtova, että katsojalle on vaikeaa katsoa muualle. Ja kun alkupuoliskossa ei kuulla englantia ja se vietetään Intiassa, tuntuu se hyvin erilaiselta kuin useat elokuvat, joita yleensä katson. Vieraan kulttuurin tapoja on kiinnostavaa nähdä ja Intian suurkaupungin köyhien asema esitetään erittäin karuna, millainen se oikeasti onkin. Intiaosuudessa on hieman dokumenttitunnelmaa, jolloin helposti tietää katsovansa tositapahtumiin perustuvaa tarinaa. Sen lisäksi katsojana kokee suurempaa empatiaa eksynyttä lasta kuin aikuista kohtaan.

Toinen puolisko ei ole ihan yhtä mukaansa imaiseva. Kun tuttuja näyttelijöitä tulee mukaan, Lion alkaa muistuttaa enemmän tavallisempaa elokuvaa ja siitä katoaa jotain tärkeää. Puoliväli on heikoin osuus koko elokuvassa. Siinä aikuis-Saroon koti-ikävä muuttuu niin massiiviseksi, että hän näkee hallusinaatioita perheestään ja lukittautuu kotiinsa keksimään reittiä takaisin lapsuudenkyläänsä. Tämän osuuden draamailu menee paikoitellen jopa pahasti yli, eikä se tule luonnostaan, vaan lähinnä pakotetun oloisesti. Kun ensimmäisen puoliskon koskettavuus tuli sulavasti, on kummallista, että toisen puoliskon koskettavuus paukutetaan katsojille tapaan: "Katsokaa, kun on niin pirun surullista, eikö?!" Onneksi Lion löytää oikean suunnan jälleen ja elokuvan lopetus on erinomainen. Itse en lähes koskaan itke elokuvien aikana, vaikka poikkeuksiakin on ollut, kuten Harry Potter and the Deathly Hallows - Part 1 (2010), Interstellar (2014) ja Inside Out (2015). Tämän leffan lopussa koskettavuus pystyi tarttumaan minuun hyvin syvästi, jonka takia huomasin, että silmäni kostuivat ja alahuuleni alkoi väpättää. Kyyneliä ei kuitenkaan ilmestynyt, mutta olin paljon lähempänä itkemistä kuin moneen kuukauteen. Siitä syystä on pakko nostaa hattua tekijöille.

Ohjauksesta vastaa Garth Davis, jolle tämä on ensimmäinen pitkä elokuva, jonka hän ohjaa. Hyvin hän on suoriutunut työstään. Elokuva on kuvattu mainiosti, kuten myös leikattu. Jotkut kuvat ovat jopa todella hienoja. Lion on Oscar-ehdokkaana musiikeistaan ja vaikka sävellykset eivät jääneetkään erityisemmin mieleen jälkikäteen, leffan aikana ne toimivat hyvin. Musiikista vastaavat Volker Bertelmann ja Dustin O'Halloran. Lopputeksteissä käytetty musiikki on kuitenkin aivan järkyttävän kuuloista.

Yhteenveto: Lion on hölmöstä puolestavälistään huolimatta todella mainio elokuva. Dev Patel on mainio roolissaan. Rooney Mara on hyvä, kuten ovat myös Nicole Kidman ja David Wenham, joista jälkimmäinen jää valitettavasti taka-alalle. Show'n varastaa kuitenkin Sunny Pawar, joka on ikäänsä nähden erinomainen ja ennen kaikkea luonteva roolissaan. Ensimmäinen puolisko on toimivampi, mutta toinenkin puolisko on hyvä. Puolen välin draamailut vievät hieman makua elokuvasta. Onneksi koskettava loppu palauttaa Lionin hienoutta. Suosittelen katsomaan tämän, jos aihe kiinnostaa. Tämän voisi myös esittää kouluissa alkupuolensa takia, näyttämään, millaista toimintaa Intiassa on. Vaikka Lion on todella hyvä ja ehdolla parhaan elokuvan Oscarista, en silti usko, että sillä on mitään mahdollisuuksia voittaa. Kyllä se La La Land (2016) vie isoimmat pystit.

Kirjoittanut: Joonatan, 29.1.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.impawards.com
Lion, 2016, The Weinstein Company, Screen Australia, See-Saw Films, Aquarius Films, Sunstar Entertainment, Narrative Capital