Pääosissa: Timothée Chalamet, Edward Norton, Elle Fanning, Monica Barbaro, Dan Fogler, Boyd Holbrook, Norbert Leo Butz, Eriko Hatsune, Scoot McNairy, Will Harrison, Big Bill Morganfield ja P. J. Byrne
Genre: draama, musiikki
Kesto: 2 tuntia 21 minuuttia
Ikäraja: 7
A Complete Unknown perustuu Elijah Waldin kirjaan Dylan Goes Electric! vuodelta 2015, joka puolestaan perustuu artisti Bob Dylanin elämään ja uraan. Vuonna 2020 James Mangold ilmoitti ohjaavansa ja käsikirjoittavansa elämäkertaelokuvan Dylanista, joka kulki aluksi työnimellä "Going Electric". Koronaviruspandemia kuitenkin esti alkuperäiset suunnitelmat kuvaamisesta, mutta se antoi päätähti Timothée Chalametille reippaasti aikaa tutkia Dylania ja opetella kitaran ja huuliharpun soittoa. Kuvauksia viivästytti lisää vuoden 2023 näyttelijöiden ja käsikirjoittajien lakko, jolloin elokuvaan kiinnitetty Benedict Cumberbatch joutui jättämään projektin ja hänet korvattiin Edward Nortonilla. Kuvaukset käynnistyivät vihdoin maaliskuussa 2024 ja maailmanensi-iltansa A Complete Unknown sai saman vuoden joulukuussa. Nyt elokuva on saapunut Suomenkin teattereihin, elokuvan saatua kahdeksan Oscar-ehdokkuutta (paras elokuva, ohjaus, miespääosa, miessivuosa, naissivuosa, sovitettu käsikirjoitus, puvustus ja äänitys). Minun on pakko tunnustaa, että Bob Dylan ei ollut itselleni juuri yhtään tuttu tapaus - tiesin häneltä ainoastaan The Times They Are a-Changin' -kappaleen ja senkin vain, koska se soi Watchmen-elokuvan (2009) alkuteksteissä. Kävin kuitenkin uteliaana katsomassa A Complete Unknownin heti ensi-iltapäivänä.
Vuonna 1961 nuori Bob Dylan matkustaa New Yorkiin ja nousee pian suursuosituksi artistiksi, joka kohtaa kuitenkin hurjan vastareaktion, kun hän haluaa ravistella folk-musiikin rajoja.
Hollywoodin tämän hetken ehkä jopa kuumin nimi Timothée Chalamet nähdään Bob Dylanina, joka nuorena poikana matkustaa pelkän kitaransa ja haaveidensa kanssa New Yorkiin kokeilemaan onneaan ja vakuuttaakin nopeasti juuri oikeat ihmiset kyvyillään, lähtien varsinaiseen kiitoon suosiossaan. Chalamet on tehnyt jo useita väkeviä roolisuorituksia, eikä Bob Dylanin esittäminen ole poikkeus. Elokuvassa on hetkiä, jolloin Chalamet tuntuu vain näyttelevän, mutta myös runsaasti kohtauksia, joissa hän katoaa täysin roolihahmokseen. Chalamet käytti tosiaan korona-ajan Dylanin maneerien ja äänen matkimisen, sekä kitaran ja huuliharpun soittamisen opetteluun ja tämä kyllä kannatti. Chalamet esittää laulut itse ja lopputulos kuulostaa häkellyttävän paljon Dylanilta, josta kuitenkin kuulee Chalametin, kun tarkkaan käyttää korviaan.
Elokuvassa nähdään myös muun muassa Edward Norton folk-laulaja Pete Seegerinä, joka ensimmäisenä hoksaa Dylanin kyvyt ja auttaa nuorukaista saamaan jalkansa musiikkialan oven väliin, Elle Fanning Dylanin tyttöystävä Sylvienä, Monica Barbaro folk-laulaja Joan Baezina, Dan Fogler Dylanin manageri Albert Grossmanina, sekä Boyd Holbrook laulaja Johnny Cashina. Sivunäyttelijätkin tekevät vakuuttavaa työtä, eivätkä edes täysin jää Chalametin varjoon. Holbrook katoaa onnistuneesti Johnny Cashiksi, joskin olisi ollut hauskaa, jos rooliin olisi saatu taivuteltua Joaquin Phoenix, joka esitti Cashia A Complete Unknownin ohjanneen James Mangoldin elokuvassa Walk the Line (2005) parikymmentä vuotta sitten.
A Complete Unknown osoittautui oikein mainioksi ja lahjakkaasti näytellyksi filmiksi uraauurtavasta muusikosta, joka olisi voinut kuitenkin pureutua hieman syvemmälle keskiössä olevaan Bob Dylaniin. Toisaalta on veikeää, ettei miehen taustoista selviä ihan kauheasti, vaan hän jää elokuvan nimen mukaisesti "täydeksi tuntemattomuudeksi", jonka tarinoille nuoruudesta sirkuksessa kohottelevat kulmiaan niin katsojat kuin naiset, joihin Dylan yrittää tehdä vaikutusta. Välillä pelkät Chalametin silmät kertovat paljon, mutta sitten taas olisi kiva, jos elokuva olisi saanut paremmin ymmärtämään Dylania siinä, miksi hän toimii kuten hän toimii. Hänet esitetään usein negatiivisessakin valossa, esimerkiksi pettämässä tyttöystäväänsä, kokematta siitä sen kummempia omantunnontuskia, mutta tämän puolen käsittely jää hieman puolitiehen. Lisäksi Dylanin ongelmat alkoholin ja huumeiden kanssa jäävät täysin pintaraapaisuksi.
Mutta vaikka elokuva onkin toisinaan hieman pintapuoleinen, siinä on myös vahvat onnistumisensa. Vaikka Dylan on välillä suoranainen mulkku - mikä vain pahenee, kun hänestä tulee suosittu - hänen haluaa nähdä onnistuvan tavoitteissaan. Dylanin ura lähti liikkeelle folk-artistina, mutta miestä ei todellakaan kiinnostanut jämähtää yhteen juttuun ja hän päättikin kokeilla rajojaan, mikä herätti monenlaisia tuntemuksia niin hänen taustatiimissään kuin faneissaan. Onkin huvittavaa, että kun Dylan laulaa Newportin folkfestivaaleilla The Times They Are A-Changin'in, kappale otetaan vastaan innokkaasti laulaen mukana, mutta kun ne muutoksen tuulet sitten oikeasti puhaltavat seuraavalla esiintymisellä samoilla festivaaleilla, Dylan saakin osakseen buuausta. Tällaiset vastareaktiot eivät ole hälvenneet mihinkään musiikkialalla ja suunnilleen aina kun joku artisti tai yhtye haluaa kokeilla jotain uutta, näitä muutoksia katsotaan nenänvartta pitkin. Dylan ei halunnut miellyttää ketään ja vaikka välillä tämä tekeekin hänestä ihmisenä epämiellyttävän, on tämä itsepäisyys taiteilijasielussa myös valtavan ihailtavaa.
James Mangold on useasti näytellyt lahjojaan ohjaajana, eikä A Complete Unknown ole poikkeus. Hänen rakentamansa ilmapiiri on mainio ja etenkin konserttikohtauksiin hän saa aikaan vangitsevuutta. Mangoldin ja Jay Cocksin käsikirjoitus on kuitenkin hitusen ailahteleva ja kaipaisi hieman syväluotaavampaa lähestymistä. Tekniseltä toteutukseltaan leffa on vakuuttava ja 1960-luvun ajankuva on upeasti loihdittu lavastein ja asuin. Kameratyöskentelykin on oivaa ja äänimaisema pätevästi rakennettu laulut mukaan lukien.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.2.2025
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
A Complete Unknown, 2024, Searchlight Pictures, Veritas Entertainment, The Picture Company, Range Media Partners, Big Indie Pictures, TSG Entertainment
Pääosissa: Dwayne Johnson, Kevin Hart, Kate McKinnon, John Krasinski, Vanessa Bayer, Natasha Lyonne, Diego Luna, Marc Maron, Thomas Middleditch, Ben Schwartz, Keanu Reeves, Olivia Wilde, Jameela Jamil, Jemaine Clement, John Early, Daveed Diggs, Dascha Polanco, Winona Bradshaw, Keith David, Dan Fogler, Alfred Molina ja Lena Headey
Genre: animaatio, seikkailu, komedia, toiminta
Kesto: 1 tunti 46 minuuttia
Ikäraja: 7
DC League of Super-Pets, eli suomalaisittain DC Superlemmikkien liiga perustuu DC Comicsin sarjakuvahahmoihin, jotka tekivät ensiesiintymisensä vuonna 1962. Vuonna 2018 Warner Bros. alkoi kehitellä elokuvaa sarjakuvien pohjalta. Näyttelijät äänittivät repliikkinsä, animointiprosessi käynnistyi ja alun perin elokuvan oli tarkoitus ilmestyä toukokuussa 2021, mutta koronaviruspandemian takia sen julkaisua päätettiin siirtää. Nyt DC Superlemmikkien liiga on saapunut elokuvateattereihin ja itse en ollut kovinkaan kiinnostunut leffasta. Päätin kuitenkin toki käydä vilkaisemassa, mistä on oikein kyse. Pääsin tosin katsomaan elokuvan vasta ensi-iltaviikonlopun jälkeen, sillä siitä oli niin heikosti näytöksiä alkuperäisellä englanninkielellä.
Superman ja hänen koiransa Krypto ovat olleet parhaat ystävät siitä asti, kun heidät lähetettiin vauvana ja pentuna Maahan tuhoutuvalta Krypton-planeetalta. Kun ilkikurinen marsu Lulu onnistuu sieppaamaan Supermanin, Krypton ja hänen uusien eläinkaveriensa täytyy pelastaa sankari pulasta.
Myöhemmin syksyllä ilmestyvää Black Adam -elokuvaa (2022) tähdittävä Dwayne Johnson tekee DC-debyyttinsä DC Superlemmikkien liigassa Kryptona, Supermanin (äänenä John Krasinski) koirana. Krypto seuraa ikonista sankaria uskollisesti kaikkialle ja ollessaan itsekin kotoisin Krypton-planeetalta, myös hauva omaa supervoimat lentämisestä vahvuuteen, laserkatseeseen ja hyytävään henkäykseen. Krypto on omaksunut monia omistajansa maneereista, yrittäen siviilissä naamioitua itsekin silmälasien taakse Bark Kentinä. Koira on hupaisa tapaus ja Johnson tekee hyvää työtä hännänheiluttajan äänenä. Superman itse jää taka-alalle, vaikka hänellä on oma juonikuvionsa, hahmon aikoessa kosia rakastaan, toimittaja Lois Lanea (Olivia Wilde).
Elokuvan pahisosastoa edustavat Supermanin arkkivihollinen Lex Luthor (Marc Maron), sekä suuruudenhullu marsu Lulu (Kate McKinnon), joka kidnappaa Supermanin ja jonka pelastamiseen Krypto tarvitsee apua. Mutta kun Justice Leaguen jäsenet, eli Batman (Keanu Reeves), Wonder Woman (Jameela Jamil), Aquaman (Jemaine Clement), Flash (John Early), Cyborg (Daveed Diggs) ja Green Lantern (Dascha Polanco) osoittautuvat hyödyttömiksi, koiran täytyy kääntyä muiden supervoimaisten eläinten, Ace-koiran (Kevin Hart), PB-possun (Vanessa Bayer), Merton-kilpikonnan (Natasha Lyonne) ja Chip-oravan (Diego Luna) puoleen. Ikonisten sankareiden muuttaminen lähes kyvyttömiksi marsun edessä on ratkaisu, joka saa katsojan herkästi kohottelemaan kulmiaan - etenkin kun Lulu on pahiksena aika rasittava. Onneksi kuitenkin Krypton tapaamat eläinhahmot toimivat hyvin. Acella on onnistunut taustatarina ja Merton tarjoaa aikuiskatsojalle parhaat naurut.
Minulla ei ollut ennakkoon mitään odotuksia DC Superlemmikkien liigaa kohtaan. Tuumin, että onhan se kiva, että lapsillekin saadaan tarjottua leffa Supermanin, Batmanin jne. kera, mutta ajatus supervoimaisten eläinten seikkailuista ei herättänyt minussa kiinnostusta. Nyt elokuvan nähtyäni täytyy kuitenkin todeta, että olen positiivisesti yllättynyt. Ei DC Superlemmikkien liiga erityisen säväyttävä ja hieno teos ole, mutta se on oikein kelpo viihdettä, joka onnistuu naurattamaan usein. Leffa ei mene ihan samoille meta-tasoille kuin muutaman vuoden takainen Lego Batman Elokuva(The LEGO Batman Movie - 2017), mutta hieman sen tapaan tässäkin heitetään oivaltavaa piikittelyä DC:n hahmoja, tarinoita ja yleisesti supersankarileffoja kohtaan.
Elokuvasta löytyy heikkoutensa esimerkiksi ärsyttävään pahikseen liittyen, mutta muuten leffa toimii varsin passelisti. Eläinten seikkailu vie sujuvasti mukanaan ja jaksaa pääasiassa kantaa läpi keston. Mukana on kaikenlaista kommellusta, joka onnistuu ilahduttamaan eri-ikäisiä katsojia ja vaikka filmi onkin pääasiassa lapsiyleisölle tehty, ei siinä ole onneksi unohdettu vanhempia. Leffassa nähdään ihan kekseliäitä ja vauhdikkaita toimintakohtauksia, joissa eläinten erilaisia voimia hyödynnetään sopivan tasaisesti. Itseäni ilahdutti erityisesti hahmojen kohtaaminen psykopaattisen Whiskers-kissan (Winona Bradshaw) kanssa. Lopputaistelu äityy hieman liian massiiviseksi, mutta silti elokuva pitää katsojan tyytyväisenä viime minuuteille asti.
Elokuvan animaatiojälki on oivallista, joskin se ei yllä samalle tasolle kuin Disneyn ja Pixarin näyttävissä luomuksissa. Hahmot ovat veikeän näköiset ja taustoista löytyy hyvin yksityiskohtia. Valoja ja varjoja hyödynnetään taitavasti ja elokuva on miellyttävän värikäs. Äänimaailmakin on hyvin rakennettu ja Steve Jablonsky tunnelmoi kelvollisesti musiikeillaan. Jared Sternin ohjaus, sekä käsikirjoitus yhdessä John Whittingtonin kanssa toimivat mainiosti. Kaksikko on saanut kirjoitettua useita hauskoja vitsejä, jotka naurattavat lapsia ja aikuisia joko yhdessä tai vuorotellen.
Yhteenveto:DC Superlemmikkien liiga on oikein passelia supersankariviihdettä koko perheelle. Elokuva on oivallisen mukaansatempaava ja onnistuu naurattamaan niin lapsia kuin aikuisia kommelluksellaan ja monitulkintaisilla vitseillään. Supereläimistä on saatu toinen toistaan lystikkäämpiä hahmoja ja niiden seikkailua seuraa mielellään, vaikka se tarkoittaakin, että ikonisista sankareista, kuten Supermanista ja Wonder Womanista tehdään liki hyödyttömiä kömpelyksiä. Elokuvan pahis ei oikein vakuuta ja loppuhuipennus äityy turhankin isoksi mekastukseksi, mutta muuten filmi toimii todella passelina hömppänä. Animaatiojälki on oivallista ja ääninäyttelijät suoriutuvat pääasiassa hyvin hommastaan. DC Superlemmikkien liiga sopii täydellisesti lasten ensiaskeleeksi ikonisten supersankarien maailmaan, tarjoten samalla myös vanhemmille hyvää hupia.
Lopputekstien aikana ja niiden jälkeen nähdään vielä lyhyet kohtaukset.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.8.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
DC League of Super-Pets, 2022, Warner Animation Group, DC Entertainment, Seven Bucks Productions, A Stern Talking To
Pääosissa: Eddie Redmayne, Jude Law, Dan Fogler, Mads Mikkelsen, Ezra Miller, Callum Turner, Alison Sudol, Jessica Williams, William Nadylam, Victoria Yeates, Poppy Corby-Tuech, Richard Coyle, Oliver Masucci, Maria Fernanda Cândido, Dave Wong ja Katherine Waterston
Genre: fantasia, seikkailu
Kesto: 2 tuntia 22 minuuttia
Ikäraja: 12
J. K. Rowlingin Harry Potter -kirjojen (1997-2007) ja -elokuvien (2001-2011)velhomaailmaa laajentamaan tarkoitettu elokuva Ihmeotukset ja niiden olinpaikat(Fantastic Beasts and Where to Find Them - 2016) oli kriitikoiden kehuma menestys, joten jatkoa oli tietty luvassa. Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset(Fantastic Beasts: The Crimes of Grindelwald - 2018) keräsi huomattavasti heikompaa palautetta niin kriitikoilta kuin faneilta, eikä se ollut taloudellisesti edeltäjänsä veroinen hitti. Se oli silti tarpeeksi menestynyt, jotta viiden osan elokuvasarjaksi tarkoitettua projektia oli kannattavaa jatkaa. Kolmannen elokuvan kuvausten oli tarkoitus alkaa alkuvuodesta 2020, mutta kun Johnny Depp erosi elokuvasta studion pyynnöstä, hänen jouduttua oikeusdraaman keskelle ex-vaimonsa Amber Heardin kanssa, kuvauksia jouduttiin viivästyttämään. Viivästykseen vaikutti myös juuri alkanut koronaviruspandemia. Lopulta kuvaukset saatiin aloitettua syksyllä 2020 ja nyt Ihmeotukset: Dumbledoren salaisuudet saapuu elokuvateattereihin. Itse olen ollut lapsesta asti Harry Potterin suuri fani ja olinkin innoissani, kun ensimmäinen Ihmeotukset-leffa ilmestyi. Jatko-osa Grindelwaldin rikokset kuitenkin tuotti minulle suuren pettymyksen ja niinpä odotukseni elokuvasarjan jatkoa kohtaan laskivat huimasti. Deppin erottaminen, sekä Rowlingin trans-kommenttien ympärille noussut kohu vain saivat minut menettämään kiinnostustani entisestään ja meninkin lopulta aika matalin odotuksin katsomaan Ihmeotukset: Dumbledoren salaisuuksia sen lehdistönäytökseen IMAX-salissa muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.
Albus Dumbledore lähettää Lisko Scamanderin ystävineen vaaralliselle tehtävälle estämään pahan velho Gellert Grindelwaldin nousun koko taikamaailman johtajaksi.
Monet tutut hahmot kahdesta aiemmasta Ihmeotukset-elokuvasta tekevät paluun ja päätyvät uudelle seikkailulle alati laajenevassa velhomaailmassa. Mainion Eddie Redmaynen näyttelemällä zoologi Lisko Scamanderilla on onneksi oikea tarkoituskin tässä leffassa, eikä hän jää statistiksi ihmeotustensa kanssa kuten viimeksi kävi. Dan Foglerin esittämä jästileipuri Jacob Kowalski raahataan tällekin matkalle ja Jacob toimii jälleen leffasarjan oivallisena huumorihahmona, josta kuitenkin löydetään uusia puolia. Liskon auroriveli Theseus (Callum Turner) nostetaan isompaan osaan, joskin hän on tuntunut liki unohtaneen morsiamensa Leta Lestrangen (Zoë Kravitz) kuoleman viime elokuvan huipennuksessa. Viime leffasta myös merkittävään velhosukuun kuuluva Yusuf Kama (William Nadylam) ja nopeasti nähty Liskon assistentti Bunty (Victoria Yeates) tekevät paluun. Uutena hahmona mukaan tuodaan Jessica Williamsin näyttelemä taikaopettaja Lally Lande, joka nousee yhdeksi filmin parhaista tapauksista. Albus Dumbledoren osaan paluun tekee karismaattinen Jude Law, joka istuu yhä erittäin hyvin nuoreksi Tylypahkan tulevaksi rehtoriksi. Hahmon kohdalla odotan eniten näkeväni, milloin Dumbledore päättää siirtyä tyylikkäistä puvuista eksentrisiin kaapuihin. Moni varmasti ilahtuu, että Dumbledoren homous nostetaan vihdoin kunnolla esille, eikä siitä vain vihjailla äärimmäisen hienovaraisesti.
Johnny Deppin jouduttua poistumaan elokuvasarjasta, pahan Gellert Grindelwaldin roolin nappasi Mads Mikkelsen. Mikkelsen on hieno näyttelijä, joka on vuodesta toiseen tehnyt vaikutuksen. Grindelwaldiksi hän ei kuitenkaan sovi, ei sitten millään. Depp teki pimeän velhosta persoonallisen ja viekkaan manipuloivan tapauksen. Hän oli myös varsin persoonallisen näköinen valkoisten hiustensa ja eriväristen silmiensä kanssa. Mikkelsenistä puuttuu kaikki tämä. Vasta IMAX:in jättikankaalta huomasin, että hänen silmissään on sävyeroa, mutta muuten hän näyttää vain tavalliselta herrasmieheltä, jonka aiemmin tummat hiukset ovat alkaneet harmaantumaan. Deppin jälkeen Mikkelsen on jopa hieman tylsä roolissa, eikä hän onnistu enää leffasarjan kolmannessa osassa hyppäämään luontevasti menoon mukaan.
Paluun tekevät myös Grindelwaldin puolelle loikanneet Valio, eli Aurelius Dumbledore (Ezra Miller) ja Jacobin rakas Queenie Goldstein (Alison Sudol). Valion taustoja avataan taas lisää, mutta hahmoa hyödynnetään silti yhä vain kömpelömmin, mitä pidemmälle filmi etenee. Queeniestäkin saadaan esille uusia puolia. Sudol on roolissaan parempi ja monisävyisempi kuin ennen, mutta Miller on todella puinen ja näyttää siltä kuin hän kamppailisi sitä vastaan, kuinka hillitty hänen kuuluu olla.
Ihmeotukset: Dumbledoren salaisuudet on onneksi parannus keskinkertaisen Grindelwaldin rikokset -elokuvan jälkeen, mutta vielä on harmillisesti aikamoinen matka, jotta leffasarja pääsisi takaisin ensimmäisen Ihmeotukset-filmin tasolle. Pari lisävuotta elokuvien välissä on selvästi tehnyt hyvää ja J. K. Rowlingilla tuntuu olevan selkeämpi visio siitä, minne hän haluaa elokuvasarjaa viedä. Lisäksi hän on hoksannut, että jos elokuvasarja mielii kantaa yhä Ihmeotukset-nimeä, siinä pitäisi myös olla niitä taikaolentoja. Tämänkertainen tarina, josta en lähde sen enempää paljastamaan, kulkee vahvasti erään otuksen ympärillä, mikä on askel oikeaan suuntaan Grindelwaldin rikosten sinne tänne rönsyilevän tarinan jälkeen.
Vielä olisi tehtävänä korjausliikkeitä ja Dumbledoren salaisuuksien ongelmaksi koituu lähinnä, että Rowlingilla olisi valtavasti kerrottavanaan, mutta kaikkea ei vain saa mahdutettua vajaan kahden ja puolen tunnin filmiin. Niinpä esimerkiksi Valion osuus jää töksähtäväksi. Kokonaisuus ontuu hieman, mutta aina silloin tällöin elokuva nappaa iskevästi mukaansa. Pitkä vakoojamainen osuus Saksassa on elokuvan mukaansatempaavinta antia, minkä lisäksi loppuhuipennuksesta löytyy varsin jännittävä osio. Muuten loppuhuipennus jättää kuitenkin hieman toivomisen varaan. Se nostattaa tunnelmaa oivallisesti, mutta jää lopulta antikliimaksiksi, kun tekijät muistivat, että "ai niin, näitä leffoja pitäisi tehdä vielä kaksi lisää".
Jos jossain elokuva onnistuu, niin laajentamaan jälleen Rowlingin jo valmiiksi rikasta taikamaailmaa. Tässäkin leffassa matkustetaan maasta toiseen ja esitetään ripauksia eri maiden taikakulttuureista. Uusia paikkoja haluaisi päästä tutkimaan enemmän, mutta myös vanhat ja tutut lokaatiot jaksavat kiehtoa. Valehtelisin, jos sanoisin, etteikö kasvoilleni olisi levinnyt riemastunut hymy, kun Tylypahka ilmestyy kuvaan ja John Williamsin Harry Potter -melodiat alkavat soida. Hymy levisi myös joistain aidosti hyvistä hahmojen välisistä hetkistä ja Jacob tarjosi toki useammat makeat naurut. Taistelukohtauksissa hyödynnetään erittäin tyylikkäästi ja monipuolisesti erilaisia loitsuja, joskin parissa kohtaa minusta tuntui siltä kuin olisin katsonut Doctor Strangea (2016), enkä mitään Rowlingin velhomaailmaan liittyvää...
Ohjaajana jatkaa kaksi aiempaa Ihmeotukset-elokuvaa, sekä neljä viimeistä Harry Potteria ohjannut David Yates, joka onneksi vaikuttaisi yhä innostuvan tästä maailmasta. Hän jatkaa kelpo työtään, synkistäen menoa entisestään. Tällä kertaa käsikirjoituksesta ei vastaa yksin Rowling, vaan hänen apunaan toimii Harry Potter ja Feeniksin kiltaa(Harry Potter and the Order of the Phoenix - 2007) lukuun ottamatta kaikki Potterit elokuvamuotoon kirjoittanut Steve Kloves. Kaksikon yhteistyö toimii ihan hyvin, Rowlingin tarjotessa visionsa tästä maailmasta ja tarinasta ja Klovesin auttaessa muovaamaan tämän luovuuden tulvan filmiksi. Teknisiltä ansioiltaan Dumbledoren salaisuudet on varsin toimiva. Se on tyylikkäästi kuvattu ja ihan hyvin leikattu. Vaikka juonikuvioita on kenties yksi liikaa, monien juttujen välillä hypitään sulavammin kuin viimeksi. Lavasteet ja maskeeraukset ovat tietty huippuluokkaa, mutta on sääli, etteivät puvustajat leikittele niin villisti velhojen ja noitien asujen kanssa kuin Harry Pottereissa. Erikoistehosteet ovat pääasiassa oivalliset, mutta tietty digitaalisuus on näkyvissä ihan kaikessa. Välillä jopa tuntuu, että yli kymmenen vuotta sitten ilmestyneissä Pottereissa nähtiin parempia efektejä. Äänimaailma on vaikuttavasti rakennettu ja James Newton Howardin seikkailullisista ja tunnelmoivista musiikeista ei löydy moitittavaa.
Yhteenveto:Ihmeotukset: Dumbledoren salaisuudet on kelpo fantasiaseikkailu ja parannus keskinkertaisen Grindelwaldin rikosten jälkeen. Yhä jäädään kuitenkin kauas ensimmäisestä Ihmeotukset-elokuvasta, sekä Harry Potter -filmeistä. J. K. Rowlingilla on edelleen huiman paljon kerrottavaa tästä kaiken aikaa laajenevasta taikamaailmasta ja yksi filmin ongelmista onkin, kuinka paljon siinä on kaikkea. Kaikkeen ei ole tarpeeksi aikaa ja niinpä esimerkiksi tärkeänä aloitettu juonikuvio Valion sukupuusta käsitellään harmillisen löyhästi. Lisko Scamanderin ja kumppaneiden uusi seikkailu vie toimivasti mukanaan ja pitää sisällään viihdyttäviä, hauskoja ja jännittäviäkin hetkiä. Toisin kuin viimeksi, Liskolla on oikea funktio tarinassa ja niitä ihmeotuksiakin on kunnolla mukana. Paikoitellen tarinankerronta ontuu, loppuhuipennus jättää hieman kylmäksi ja pari taistelukohtausta muistuttavat aivan liikaa toisesta leffasarjasta. Mads Mikkelsenin harmillisen tylsää Grindelwald-tulkintaa ja Ezra Millerin puista Valiota lukuun ottamatta näyttelijät suoriutuvat hyvin rooleistaan. Tekniseltä puoleltaan elokuva on taidokkaasti tehty. Ihmeotukset: Dumbledoren salaisuudet on askel parempaan suuntaan, mutta tätäkin leffaa katsoessa tuntuu siltä, että Rowlingin maailman todellinen taikuus hiipuu jo. Nähtäväksi jää, onnistuvatko kaksi seuraavaa leffaa palauttamaan tason siihen, mistä tämä lisäosasarja lähti liikkeelle...
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.4.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Fantastic Beasts: The Secrets of Dumbledore, 2022, Warner Bros., Heyday Films
Ohjaus: David Yates Pääosissa: Eddie Redmayne, Katherine Waterston, Dan Fogler, Alison Sudol, Ezra Miller, Zoë Kravitz, Jude Law, Johnny Depp, Callum Turner, Claudia Kim, William Nadylam, Carmen Ejogo, Poppy Corby-Tuech ja Brontis Jodorowsky Genre: fantasia, seikkailu Kesto: 2 tuntia 14 minuuttia Ikäraja: 12
J. K. Rowlingin fantasiakirjasarja "Harry Potter" (1997-2007) nousi käsittämättömään suureen suosioon, joten tietysti siitä tehtiin myös elokuvat. Harry Potter -leffat (2001-2011) olivat pitkään kaikkien aikojen menestynein elokuvasarja, kunnes Marvel Cinematic Universe (2008-) ja Star Wars (1977-) ohittivat sen pari vuotta sitten. Harry Potterin suosio ei näyttänyt minkäänlaista hiipumista, vaikka kaikki kirjat ja elokuvat olivat ilmestyneet, joten oli vain loogista, että sarjaa jatkettaisiin lisää. Rowling itse päätti kirjoittaa käsikirjoituksen uuteen leffaan, mikä pohjautui hänen kirjoittamaansa opukseen "Ihmeotukset ja niiden olinpaikat" ("Fantastic Beasts and Where to Find Them" - 2001). Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -elokuva (Fantastic Beasts and Where to Find Them) ilmestyi marraskuussa 2016 ja se oli suuri menestys, mistä myös kriitikot pitivät. Samalla tekijät ilmoittivat, että kyseessä olisi viisiosaisen leffasarjan avausosa ja jatkoa olisi tulossa. Jo elokuvan ilmestyessä Rowling oli kirjoittanut jatko-osan tarinan ja kuvaukset lähtivät käyntiin kesällä 2017. Nyt Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset on vihdoin saanut ensi-iltansa ja Harry Potterin massiivisena fanina en voi sanoin kuvailla, kuinka innostunut olin leffan näkemisestä. Innostustani hieman laski se, että trailerit vaikuttivat paljastavan todella paljon ja mietin, jääkö leffasta enää mitään koettavaa? Innostukseni kuitenkin kohosi, kun pari päivää ennen Grindelwaldin rikoksia katsoin Ihmeotukset ja niiden olinpaikat uudestaan ja meninkin erittäin positiivisin mielin katsomaan elokuvan Finnkinon järjestämään faniennakkonäytökseen.
HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Ihmeotukset ja niiden olinpaikat!
Pimeyden velho Gellert Grindelwald pakenee ja alkaa keräämään joukkojaan. Samaan aikaan noitakoulu Tylypahkan professori Dumbledore lähettää Lisko Scamanderin salaiselle tehtävälle.
Eddie Redmayne palaa rooliinsa Lisko Scamanderina ja osoittaa jälleen kerran olevansa äärimmäisen lahjakas näyttelijä. Redmayne tekee paljon kasvoillaan ja eleillään, heittäytyen rooliinsa pienillä tavoilla. Paikoitellen hän pääsee heittäytymään isomminkin ja filmissä nähdään hänen kohdalla lähes samanlaista pöhköyttä kuin edellisessäkin osassa. Lisko on mitä pidettävin päähahmo ja hänen kanssaan on jälleen mahtavaa lähteä seikkailulle. Onkin vain suuri harmi, että Lisko on loppujen lopuksi lähes merkityksetön tarinan kannalta. Tarinan tärkeimmät tapahtumat kulkisivat samalla tavalla, vaikkei Liskoa nähtäisi ollenkaan. Liskon lisäksi muutkin tutut hahmot edellisestä elokuvasta tekevät paluun. Katherine Waterstonin näyttelemä Tina on saanut aurorin paikkansa takaisin ja pyrkii eroon tietystä herkkyydestään. Alison Sudol ei valitettavasti vakuuta samalla lailla Tinan siskona Queeniena kuin edellisessä osassa, minkä lisäksi hänen hahmonsa on aika kömpelösti kirjoitettu. Dan Fogler sen sijaan jatkaa hauskuuttamista jästi-Jacobina, jonka paluu selitetään tosin liian helposti. Ezra Millerin näyttelemää Valiota aletaan kiehtovasti syventämään, mutta hahmon traagisuus ei täysin luonnistu Milleriltä. Myös Yhdysvaltain taikakongressin presidentti Picquery (Carmen Ejogo) nähdään pikaisesti.
Ensimmäisessä Ihmeotukset-leffassa alle minuutin ruudulla näkynyt Johnny Depp palaa pääroisto Gellert Grindelwaldin rooliin ja on huojentavaa sanoa, että ennakkohuolet osoittautuivat turhiksi ja Depp suoriutuu pimeyden velhon roolista erittäin mainiosti. Ennakkoon monet pelkäsivät, että Depp tekisi Grindelwaldista liian karikatyyrimaisen hahmon, mitä hän on tehnyt muissa leffoissa viimeisen vuosikymmenen ajan. Tämän lisäksi Deppin roolitus synnytti paheksuntaa fanien keskuudessa, sillä Deppin ex-vaimo Amber Heard syytti miestään väkivaltaisuudesta. Ulkopuolisena en ole mitään sanomaan, mitä parin välillä oikeasti tapahtui, mutta täytyy kyllä myöntää, että pelkäsin Deppin olevan väärä näyttelijä Grindelwaldiksi. Deppin alkoholismi ei ole mikään huhu, sillä näyttelijä on itse vahvistanut asian, joten huolestuin, että hän olisi humalassa Grindelwaldia esittäessään. Näin ei onneksi käynyt, vaan Depp tekee ensimmäisen maltillisen roolityön aikoihin ja luo hienolla tavalla uhkaavuutta. Kaikkein parasta on, että itse hahmo on kirjoitettu hyvin eri lailla kuin Harry Potter -leffojen päävihulainen lordi Voldemort. Grindelwald leikkii psykologisia temppuja ja on manipuloiva, eikä kylmäverinen massamurhaaja. Pelottavinta hahmossa on, että hänen sanomisissaan on tavallaan jopa järkeä, jolloin on ymmärrettävää, miksi monet velhot kääntyvät hänen puolelleen. Tällä kertaa vanhana viisaana professori Albus Dumbledorena nähdään Jude Law... paitsi että tämä Dumbledore ei ole vanha, vaan enemmänkin charmikas Oxford-tieteilijä. Ja täytyy kyllä sanoa, etten ole täysin varma, mitä ajatella tästä versiosta. Tavallaan tuttu salamyhkäinen Dumbledore on olemassa, mutta hänestä puuttuu se lämpö, mitä hän säteili Harry Pottereissa. Law on varmasti lopulta oikein passeli valinta nuoreksi Dumbledoreksi, mutta vielä tämän leffan kohdalla hän vaatii hieman totuttelua. Muita hahmoja elokuvassa ovat edellisessä leffassa vain nopeasti mainitut Leta Lestrange (Zoë Kravitz) ja Liskon veli Theseus Scamander (Callum Turner), Valion uusi kirottu ystävä (Claudia Kim), Valiota metsästävät Yusuf (William Nadylam) ja Grimmson (Ingvar Eggert Sigurðsson), sekä Grindelwaldin oikea käsi (Poppy Corby-Tuech). Uudet hahmot vaikuttavat aluksi mielenkiintoisilta ja katsojana haluaa nähdä, mikä heidän paikkansa on tässä tarinassa, mutta valitettavasti heidät on kirjoitettu yllättävänkin tylsiksi ja unohdettaviksi. Kravitz ja Kim tekevät parhaansa sen kanssa, mitä heille on annettu, mutta heidän hahmonsa jättävät toivomisen varaan.
Olen aina ihaillut J. K. Rowlingia kirjoittajana. Hän on aivan mahtava tarinankertoja, minkä osoittaa esimerkiksi se, kuinka hienosti Potter-sarjan viimeinen kirja "Harry Potter ja kuoleman varjelukset" ("Harry Potter and the Deathly Hallows" - 2007) sitoo koko sarjan kunnolla yhteen ja vie kaikki kirjojen aikana syntyneet kysymykset, hahmokaaret ja juonikuviot mestarillisesti päätökseen. Rowling taitaa useiden juonikuvioiden kertomisen päällekäin ja täyttää tarinansa mitä kiehtovimmilla hahmoilla, joista vähintäänkin sadalle hän on luonut historian ja monipuolisen sukupuun. Hän on myös erinomainen rakentamaan fantasiamaailmaa ja laajentamaan sitä maagisin eri tavoin. Rowling on selvästi täynnä upeita ideoita ja tarinoita, joita hän pääsee esittelemään tämän uuden leffasarjan kautta ... tai näin minä ajattelin, kunnes näin Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset. Tämä elokuva on iso pettymys, eikä lähellekään Rowlingin tasoinen kertomus.
Tuntuu siltä kuin Rowling olisi ollut malttamaton pääsemään esittelemään uusia hahmoja ja näyttämään, kuinka taitava hän on keksimään näille menneisyyksiä, mutta samalla hän on unohtanut, että leffan pitäisi myös kertoa oma tarinansa. Tästä viestii jo se, että elokuva käyttää käsittämättömän pitkän ajan ihan vain selittääkseen mahdollisimman monimutkistettua mysteeriä joidenkin hahmojen sukuhistoriasta, vaikka leffan nimi viestii ihmeotuksista ja Grindelwaldin pahoista teoista. Toki niitä erilaisia olentoja löytyy, mutta välillä tuntuu siltä kuin ne olisivat mukana vain, koska ensimmäinen osa kertoi niistä, eikä Rowling voi enää kirjoittaa niitä ulos tarinasta. Grindelwald viestii pahuuttaan, muttei oikeastaan tee kovin kummoisia rikoksia. Ja kuten jo sanoin, tarinan päähenkilö Lisko Scamander tuntuu lähestulkoon statistilta omassa elokuvassaan. Hän siirtyy paikasta toiseen, puhuu paljon ja näkyy tärkeissä kohtauksissa taustalla, mutta ei häntä tarvita tarinan etenemiseen ja tämä on elokuvan isoin virhe. Tällä kertaa Rowling ei onnistu yhdistelemään useita päällekäin kulkevia juonikuvioita, vaan ne sotkeentuvat ja tekevät filmistä tarpeettoman vaikeasti seurattavan. Mysteerisyys on ymmärrettää, mutta kun mysteerit eivät ole kovin kiinnostavia tai kummoisesti kirjoitettuja, kannattaako niitä edes tunkea mukaan?
Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset tuntuu vielä vähemmän omalta seikkailultaan, kun Rowling on kokenut pakottavaa tarvetta lisäillä hurjan määrän viittauksia Harry Potter -sarjaan. Onhan se kiva nähdä tiettyjä hahmoja pitkästä aikaa (tai ensimmäistä kertaa) ja käydä tutuissa paikoissa (Tylypahkan näkeminen saa monet fanit pissaamaan housuun innostuksesta), mutta tämä tuntuu lopulta siltä, ettei Rowling luotakaan uuteen tarinaansa, vaan lisäilee viittauksia siinä toivossa, etteivät fanit huomaa, kuinka ohut tarina on. Kyseessä on täysin selvä väliosa, joka lähinnä pohjustaa tulevia tapahtumia. Nämä tulevat jutut kuulostavat kyllä kiehtovilta ja Grindelwaldin visio saa fanin innostumaan leffasarjan seuraavista osista, mutta elokuva ei herätä samanlaista kiinnostusta katsoa tätä kyseistä elokuvaa uudestaan. Tämän lisäksi filmistä löytyy myös keskusteluja tapahtumista, jotka kuulostavat huomattavasti kiinnostavammilta kuin tämän leffan "mysteeri". Tina mainitsee lukeneensa Liskon kirjoittaman ihmeotus-oppaan - miksei tämän julkaisua näytetty? Lisko olisi voinut kiertää ympäri Eurooppaa markkinoimassa kirjaansa ja siitä sitten päätyä uuteen seikkailuun. Tai entäpä ne kuoleman varjelukset, jotka ovat tärkeä osa Grindelwaldin tarinaa? Grindelwald heiluttelee seljasauvaa, mutta elokuva ei vaivaudu avaamaan, mistä hän sen sai.
Vaikka tämä arvostelu antaakin aika negatiivisen kuvan elokuvasta, en silti sanoisi, että Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset olisi huono leffa. Siitä löytyy kyllä selkeitä hyviä hetkiä. Elokuva alkaa todella vahvasti Grindelwaldin paetessa ja saa katsojan vanhoihin tuttuihin tunnelmiin esittelemällä Liskon uuden kodin ihmeotuksille. Elokuvan ehdottomasti parasta antia ovatkin Liskon ja otusten yhteiset kohtaukset - oli kyseessä sitten vanha tuttu kulta-addikti haisku tai uudet olennot, kuten jättimäinen zouwu-hirviö. Seikkailuhenki on vahvasti mukana leffassa ja kömpelösti yhdistellyistä juonikuvioista huolimatta täytyy kehua Rowlingin tekstiä siitä, ettei tarina ole ennalta-arvattava, vaan onnistuu yllättämään käänteillään. Rowling myös osoittaa taitonsa laajentaa maailmaansa ja on äärimmäisen kiehtovaa nähdä ranskalaista taikakulttuuria. Huumoria on paljon mukana, vaikka tunnelma on muuten edellistä osaa synkempi. Filmi on myös kaikesta huolimatta todella viihdyttävä ja vähän yli kahden tunnin kesto hujahtaa hetkessä ohi.
Ihmeotukset ja niiden olinpaikat tavoin elokuvan on ohjannut David Yates, joka vastasi myös neljästä viimeisestä Harry Potter -filmatisoinnista. Yates osoittaa taas kerran olevansa oikea mies hommaan ja saa luotua hyvää tunnelmaa Rowlingin epätasapainoisesta tekstistä huolimatta. Elokuva on myös todella taidokkaasti kuvattu, vaikka parissa kohtaa nähdään turhankin tiukkoja lähikuvia hahmojen naamoista. Leikkaus on kohtausten sisällä sujuvaa, mutta kohtaukset on liitetty yhteen hieman liian äkkipikaisesti ja leffaan voisi pistää sinne sun tänne lyhyitä hetkiä lisää, jotta elokuva hengittäisi paremmin. Synkkyydestään huolimatta valaisu on hyvin hoidettu ja katsoja näkee kaiken tarpeellisen. Lavastus-, puvustus-, maskeeraus- ja efektitiimit ovat jälleen kerran tehneet mielettömän huikeaa työtä tuodessaan velhomaailmaa valkokankaille. Lavasteet ovat näyttävät, puvut viestivät 1920-luvun ajankuvaa ja tehosteet sulautuvat hienosti oikeiden näyttelijöiden mukaan. Äänimaailma on efektiensä puolesta loistavasti rakennettu, mutta musiikit eivät tee suurta vaikutusta. Säveltäjä James Newton Howardin työstä jää lähinnä mieleen vain Ihmeotukset-sarjan tunnusmusiikki, sekä John Williamsilta kierrätetyt ikoniset Potter-sävelmät.
Yhteenveto:Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset ei valitettavasti ole kovin ihmeellinen elokuva. Leffan tarina on ohut, minkä peittämiseksi sen juonikuvioita monimutkistetaan ihan liikaa. Fanien hämäämiseksi elokuva on myös täynnä viittauksia Potter-leffoihin ja -kirjoihin, jottei heti huomaisi, että kyseessä on vain aika tarpeeton väliosa, jonka tapahtumat olisi voinut tiivistää sarjan seuraavaan osaan. Yllättävän tylsien sivuhahmojen juonikuviot nousevat oudon isoon rooliin, eikä päähenkilöille jää paljoa tehtävää. Itse asiassa Lisko Scamanderin voisi poistaa koko leffasta, eikä tarinan lopputulokseen tapahtuisi muutosta. Onneksi elokuvasta löytyy hyvin luotua tunnelmaa, viihdyttävää seikkailua ja lystikkäitä otuksia, jotka ovat ainoa ihmeellinen asia leffassa. Liskon ja otusten yhteiset hetket ovat elokuvan parasta antia ja niitä pitäisi olla huomattavasti enemmän. Ennakkopeloista huolimatta Johnny Depp osoittautuu loistovalinnaksi tarinan pahiksena, mutta Jude Law'n Dumbledore vaatii pientä totuttelua. Visuaalisesti elokuva on tietysti aivan huikea. Rowlingin kömpelöhkön käsikirjoituksen hyviä puolia ovat ennalta-arvattavuuden välttely ja tulevien osien kiehtovuus. Hieman kuitenkin jännittää, milloin sarja vihdoin pääsee niihin kiinnostaviin asioihin ja tulevatko pari seuraavaakin leffaa olemaan tällaisia väliosia? Aiemmin olin innoissani, että Ihmeotukset-leffoja ilmestyy yhteensä viisi kappaletta, mutta tämän jälkeen toivon, että Rowling olisi osannut tiivistää Liskon ja kumppaneiden seikkailut trilogiaksi. Harry Potter -fanithan menevät tietty katsomaan elokuvan kritiikistä huolimatta, mutta ne, jotka eivät ole velhomaailmasta aiemmin innostuneet, voivat turvallisin mielin pysyä erossa Grindelwaldin rikoksista, sillä en todellakaan usko tämän elokuvan muuttavan mieltänne sarjasta.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.11.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Fantastic Beasts: The Crimes of Grindelwald, 2018, Warner Bros. Pictures, Heyday Films
Ohjaus: David Yates Pääosissa: Eddie Redmayne, Dan Fogler, Katherine Waterston, Alison Sudol, Colin Farrell, Ezra Miller, Carmen Ejogo, Samantha Morton, Jon Voight, Ron Perlman ja Johnny Depp Genre: fantasia, seikkailu Kesto: 2 tuntia 13 minuuttia Ikäraja: 12
Päivää ennen elokuvan näkemistä (14.11.2016): Minua oikeasti jännittää todella paljon mennä katsomaan Ihmeotukset ja niiden olinpaikat. Jos olette lukeneet arvostelujani Harry Potter -elokuville (2001-2011), tiedätte, että sarja on todella tärkeä minulle ja lähellä sydäntäni. Vaikka elokuvat eivät ole täydellisiä, niin ne ovat mielestäni kokonaisuutena jotain todella upeaa ja hienoa. Olen kasvanut Potter -kirjojen (1997-2007) ja -elokuvien (2001-2011) parissa, joten Tylypahka on tavallaan "kotini". Kun kuulin, että Harry Potterin maailmaa laajennettaisiin uudella elokuvalla, joka nimensä perusteella perustuisi J.K. Rowlingin kirjoittamaan samannimiseen opaskirjaan vuodelta 2001, mietin, että olisiko kyseessä vain jotain rahastusta? Kun minulle selvisi, että Rowling itse kirjoittaisi elokuvan käsikirjoituksen ja että neljä viimeistä Potteria ohjannut David Yates palaisi ohjaajaksi, olin huojentunut, mutta samalla minua alkoi pelottaa, millainen lopputuloksesta tulisi. Elokuvalla olisi todella suuret paineet, sillä sen täytyisi miellyttää vanhoja Potter-faneja, mutta se ei saa silti olla liian lähellä Potteria, koska se tapahtuu vuosikymmeniä ennen kuin Harry astuikaan Tylypahkaan ja sen pitäisi esitellä kokonaan erilainen taikamaailma, sekä saada uudet ihmiset innostumaan sarjasta. Aluksi oli puhe, että elokuvalle tulisi kaksi jatko-osaa, mutta vain kuukausia sitten tuli selville, että Ihmeotukset ja niiden olinpaikat on ensimmäinen osa VIIDEN leffan sarjasta. Siinä kohtaa alkoi todella pelottaa, että miten juttu toimisi. Se voisi olla parasta ikinä tai hirveä pyhäinhäväistys. Olen yrittänyt olla katsomatta trailereita, sillä en halua, että odotukseni olisivat liian korkealla, jos lopulta pettyisin. Nyt kuitenkin kun olen menossa huomenna katsomaan elokuvan kaksi kertaa, odotukseni ovat nousseet korkealle ja voin vain toivoa, että elokuva olisi hyvä.
Lisko Scamander saapuu New Yorkiin viimeistelläkseen ihmeotuksista kertovan kirjansa. Matkalaukussaan hän kantaa otuksia, joita hän on kerännyt ympäri maailmaa ja osa niistä pääsee vapaaksi, jolloin Liskon täytyy etsiä ne uusien tuttaviensa kanssa. Samaan aikaan pimeä velho Gellert Grindelwald yrittää saada aiheutettua sodan taikaväen ja ei-taikien välille.
Pääosassa Lisko Scamanderina nähdään Eddie Redmayne, joka on mielestäni aivan mielettömän hyvä näyttelijä. Kun kuulin, että Redmayne esittää pääroolia, tulin iloiseksi, sillä hänen roolisuorituksensa elokuvissa Kaiken teoria (The Theory of Everything - 2014) ja Tanskalainen tyttö (The Danish Girl - 2015) osoittivat, että kyseessä on todella lahjakas näyttelijä. Hieman tietysti jännitti, miten Redmayne suoriutuisi elokuvassa, joka ei ole tositapahtumiin perustuva draama, mutta jännitin ihan turhaan. Eddie Redmayne on täydellinen valinta pääosaan. Mielestäni on hienoa, että tällä kertaa elokuvan tapahtumat eivät tapahdu päähenkilön takia, kuten Harry Pottereissa, vaan Lisko tulee mukaan hieman vahingossa ja onkin aluksi vain sivustakatsoja. On myös kiehtovaa, että päähenkilö osaa jo valmiiksi taikuutta, jolloin hän pystyy hyödyntämään kykyjään läpi elokuvan. Lisko on sympaattinen tyyppi, joka välittää paljon väärinymmärretyistä ihmeotuksistaan ja tulisi varmaan hyvin juttuun Hagrid-jättiläisen kanssa. Oli jostain syystä todella hienoa, kun Lisko huudahtaa yhdessä kohtaa: "Merlinin parta!" New Yorkissa Lisko tapaa ei-taikin (yhdysvaltalaisten nimitys jästeille) nimeltä Jacob Kowalski, jota esittää Dan Fogler. Pidin todella paljon siitä, että elokuvassa on isossa roolissa hahmo, joka ei osaa taikuutta, jonka takia Jacob joutuu selviytymään muilla keinoilla. Jacobille tietysti kaikki on uutta ja ihmeellistä, joten suurimmaksi osaksi hahmo onkin lähinnä suu auki tuijottamassa eri taikuuksia ja otuksia, joita elokuvassa esiintyy. Fogler on mainio roolissaan ja hänen hahmonsa tuo huumoria mukaan sopivasti. Kowalski yrittää perustaa itselleen leipomoa, mutta suunnitelmat muuttuvat, kun hän tapaa Liskon. Katherine Waterston näyttelee Tina Goldsteinia, joka on aikoinaan ollut aurori, mutta hänet on alennettu taikasauvalupaosastolle. Goldstein on epäileväinen Liskoa ja tämän motiiveja kohtaan, mutta auttaa häntä silti. Waterston ei aluksi täysin vakuuta, mutta hänen suorituksensa paranee elokuvan aikana, samalla kun hahmokin muuttuu mielenkiintoisemmaksi. Alison Sudol esittää Tinan siskoa, Queenie Goldsteinia, joka on lukilitis, eli hän voi lukea ihmisten mieliä. Harry Potter -elokuvissa tällaiseen tarvittiin erikseen taika, mutta Queenie pystyy lukemaan ajatuksia tuosta vain. Sudol on hyvä roolissaan. Olisin toivonut hieman enemmän osoitusta siitä, että Tina ja Queenie ovat siskokset, mutta sitä nähdään toivottavasti sitten tulevissa osissa. Colin Farrell nähdään aurori Vakana, joka tutkii elokuvan läpi kulkevaa mystistä tapahtumaa. Vaka ei pidä Liskosta ja on muutenkin aika tympeä persoona. Hänestä huomaa heti, että hänessä on jotain hämärää, muttei oikein tiedä, että mitä. Farrell on oiva roolissaan.
Ezra Miller näyttelee Valiota, joka kuuluu toissalemilaisjärjestöön, jotka ovat taikuutta vastustavia ei-taikeja. Valio joutuukin viettämään päivänsä kaduilla, jakamassa taikavastaisia ilmoituksia New Yorkin kansalaisille. Miller ei valitettavasti oikein vakuuttanut minua, mutta toisaalta hahmokaan ei ole kovin ihmeellinen. Taikaministeriön sijaan USA:ssa toimii Amerikan Yhdysvaltain taikakongressi, jonka johtajaa, presidentti Picquerya esittää Carmen Ejogo. Presidentti Picquerylla on aika pieni rooli, joten on hieman vaikea sanoa, millainen hahmo on oikeasti kyseessä. Elokuvassa nähdään myös Samantha Morton toissalemilaisten inhottavana johtohahmona Mary Louna, Jon Voight ei-taikien suuren sanomalehden pomona herra Shaw'na, sekä Ron Perlman maahisgangsteri herra Murjokana. Ennen elokuvan näkemistä ajattelin, ettei herra Murjoka tulisi toimimaan ja hahmo näytti mielestäni huonosti tehdyltä, mutta itse elokuvassa hahmo toimikin ihan sujuvasti. Hahmon kasvoista tunnistaa välillä Ron Perlmanin kasvonpiirteitä ja Perlmanin äänikin oli tunnistettavissa. Monet fanit päättivät alkaa boikotoimaan elokuvaa, kun he kuulivat Johnny Deppin olevan mukana siinä. Jos et tiedä, ketä Depp esittää elokuvassa, niin hyppää suoraan seuraavaan kappaleeseen, välttyäksesi SPOILERILTA! Johnny Depp näyttelee nimittäin Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1:ssä (Harry Potter and the Deathly Hallows - Part 1 - 2010) mainittua entistä pimeyden velhoa, Gellert Grindelwaldia, joka oli suuri pahis ennen lordi Voldemortia. Hahmo ei esiinny elokuvassa kuin todella vähän aikaa, mutta hahmosta puhutaan useaan otteeseen, joten voi olettaa, että kyseessä on tämän elokuvasarjan pääpahis.
Heti, kun Warner Brosin logo ilmestyy pilvien keskeltä ja tuttu Potter-musiikki alkaa soimaan, voi faneilta päästä ilopissa housuihin. Toivoinkin, että elokuva alkaisi juuri näin ja olin todella iloinen, kun toiveeni toteutui. Se ei kuitenkaan vielä tarkoittaisi, että itse elokuva olisi hyvä. Sanon suoraan, että kyllä se on! Ihmeotukset ja niiden olinpaikat on erittäin hyvä uusi osa J.K. Rowlingin luomalle taikamaailmalle. Minua jännitti koko elokuvan ajan, mutten oikein osaa sanoa, johtuiko se siitä, että minua pelotti, olisiko elokuva hyvä, vai siitä, että tunnelma oli jännittävä. Jännittävyyttä lisää se, ettei tapahtumia voi tietää etukäteen. Jos on lukenut Harry Potter -kirjat, tietää, mitä Potter-leffoissa on tulossa tapahtumaan, mutta tämän kohdalla voi vain arvailla. Tosifanit voivat tietenkin Potterissa mainittujen juttujen takia päätellä joitain asioita, mutta lopputulosta ei voi tietää etukäteen. Mukana on muutama juonenkäänne, jotka voi arvata, jos seuraa elokuvaa tarkkaan. Huumoria on erittäin mainiosti mukana ja elokuvan aikana saa nauraa useasti ääneen. Tämän voi jopa katsoa jouluelokuvana, sillä Keskuspuisto näytetään lumisena ja yhdessä kaupassa on joulukoristeita jo esillä.
Minun on pakko tunnustaa, että meinasin alkaa itkemään elokuvan aikana ihan vain sen takia, että olin niin iloinen päästessäni takaisin velhomaailmaan. Ja vielä kun paluu on toteutettu todella mallikkaasti, niin voiko muuta kuin iloita? Uskoisin, että tulee olemaan niitäkin, jotka eivät tästä pidä, mutta tiedän, että tulee olemaan myös niitä, jotka eivät ole koskaan nähneet tai lukeneet ainuttakaan Harry Potteria ja innostuvat tästä elokuvasta. Kyllähän se tuo tälle lisäarvoa, jos maailma on jo entuudestaan tuttu, mutta tämän voi kyllä mennä katsomaan, vaikka velhomaailmasta ei tietäisi mitään. Olen varma, että suurinta osaa vanhoista faneista tämä tulee miellyttämään. Tavallaan kyseessä on vasta pintaraapaisu ja Ihmeotukset ja niiden olinpaikat voi mieltää "esittelyelokuvaksi", mutta sellainen sen kuuluukin olla. Se on todella mainio seikkailuelokuva, joka pohjustaa tulevia tapahtumia, muttei onneksi liikaa, jolloin se osaa keskittyä myös omaan tarinaansa. Siinä esitellään erinomaisesti uudet hahmot ja vaikka maailma onkin tuttu entuudestaan, on se myös erilainen kuin mitä aiemmin on nähty.
Elokuva tapahtuu 1920-luvulla, eli noin seitsemänkymmentä vuotta ennen kuin Harry Potter astui Tylypahkan porteista ensimmäisen kerran sisään. Elokuvassa kyllä mainitaan Tylypahka ja se nähdään myös vilaukselta, mutta pääasiassa keskitytään siihen, millainen taikayhteisö New Yorkissa on ollut. Yhdysvaltalaiset taikojat ovat hieman vanhoillisempia kuin britit, eivätkä perusta ei-taikeista. He eivät hyväksy ei-taikien ja taikovien suhteita, ja yrittävät pitää taikamaailman visusti salassa. Yhdysvalloissa ei tosiaan ole taikaministeriötä, vaan Amerikan Yhdysvaltain taikakongressi, joka esitetään aika samanlaisena, mutta jota ei kuitenkaan vielä kovin paljoa avata. Mielestäni oli hauska yksityiskohta, että kun Harry Potter ja Feeniksin killassa (Harry Potter and the Order of the Phoenix - 2007) sanotaan, että aikoinaan ministeriö käytti pöllöjä viestien kuljettamiseen, mutta sotkun takia siirryttiin paperilennokkeihin, niin tässä taikakongressi käyttää pöllöjä. On aivan upeaa, että noin pieniä yksityiskohtia on saatu mukaan. Monet pikkujutut menevät varmasti massakatsojilta ohi, mutta isoimmat fanit saavat tuntea innostusta useaan otteeseen todella pienistä asioista. Silti pitää myöntää, ettei kyseessä ole yhtä maaginen maailma kuin aiemmin nähty. Samaan aikaan ei-taikien maailmassa toissalemilaiset yrittävät levittää tietoa taikayhteisöstä muille ei-taikeille. Pidin siitä, kuinka aivopestyiltä toissalemilaiset vaikuttavat, etenkin pikkutyttö joka hyräilee lorua noitien tappamisesta. En malta odottaa, miten sekä maagista että ei-taikien maailmoja laajennetaan tulevissa elokuvissa. Yhdessä kohtauksessa mainitaan Yhdysvaltojen taikakoulu Ilvermorny ja toivon, että se nähtäisiin jo sarjan toisessa osassa.
Kuten elokuvan nimi viittaa, tarina pyörii vahvasti Liskon ihmeotusten ympärillä. Muutamia vanhoja tuttuja olentoja on mukana, kuten kotitonttuja, maahisia ja jopa kirskuristajia, mutta suurin osa otuksista nähdään ensimmäistä kertaa ruudulla. Elokuvassa nähdään mm. terävähampainen myrsyli, arvoesineitä varasteleva haisku (joka luultavasti nousee katsojien suursuosikiksi), suloisia kuutamolleja, sukupuuton partaalla olevia rynnisarvia, mystisiä obskuureja, tilan täyttäviä okkameja, sekä Harry Potter -kirjoissa mainittuja pokkuroijia, jotka ovat pieniä kasviolentoja. Tuttuja loitsuja, kuten "tulejo" ja "alohomora" on tietenkin mukana, mutta myös uusia taikoja nähdään. Aivan paras oli mielestäni taikasauvan päästä ilmestyvä läpinäkyvä sateenvarjo, joka olisi oikeasti todella käytännöllinen. Ilmiintymistä ja kaikkoontumista nähdään paljon. Pidin siitä, että taikamaailma on jo tuttu, eikä kaikkea tarvitse esitellä uudestaan. Vaikka fanina kokee, että taioissa ei ole enää mitään kovin ihmeellistä, niin silti kohtaus Goldsteinien luona, jossa kaikki taustalla tapahtuu taikuuden avulla, on hämmästyttävää ja kiehtovaa katsottavaa. Etenkin ruoanlaitto-osuus on ihan oikeasti maaginen. Maagiselta tuntuu myös kohtaus Liskon matkalaukun sisällä. Elokuvassa on mukana muitakin tuttuja juttuja, joista fanit varmasti innostuvat, sillä ne ovat joko viittauksia Harry Potterien tapahtumiin tai asioita, jotka on mainittu vain kirjoissa, mutta joita ei olla ennen nähty valkokankaalla.
Elokuvan on ohjannut David Yates, joka ohjasi neljä viimeistä Potter-leffaa (Feeniksin kilta, Puoliverinen prinssi 2009, Kuoleman varjelukset, osa 1 ja Kuoleman varjelukset, osa 2 2011). Olin innostunut, että Yates palasi ohjaajaksi sarjaan, vaikka kauhean Tarzanin legendan (The Legend of Tarzan - 2016) jälkeen hieman pelotti, että miten tämän elokuvan kävisi. Taas kerran pelkäsin turhaan, sillä Yates on hoitanut hommansa tyylillä. Kaikista eniten olin innoissani siitä, että koko sarjan luonut ja Potter-kirjat kirjoittanut J.K. Rowling kirjoitti Ihmeotukset ja niiden olinpaikat käsikirjoituksen, joten kyseessä todella on hänen tarinansa. Uskoisin, että kova nimi kun on, Rowling on saanut tehdä kirjoituksen rauhassa ilman, että studiopomot olivat kaiken aikaa hönkimässä niskaan. Rowling osaa yhä asiansa ja on tehnyt huikeaa työtä luodessaan uutta tarinaa taikamaailmaan. David Heyman on tietysti pysynyt tuottajana.
Elokuva on todella hyvin kuvattu. Leikkaus on erittäin sujuvaa. Visuaalisesti elokuva on todella hienon näköinen, vaikka muutama ihmeotus näyttääkin hieman heikommin tehdyltä. Silti elokuva on pääasiassa silmäkarkkia katsojille. Lavasteet ovat huikeat ja puvustus on tyylikkäästi toteutettua. Äänimaailmalla on tuotu hienosti lisäsisältöä elokuvaan. Useasti äänitehosteet erottuvat selkeästi ja ovat erinomaisesti toteutettuja. Minua hieman jännitti, että millainen elokuvan soundtrack olisi, sillä Potter-elokuvien musiikit ovat todella hienot. Jännitin jälleen turhaan, sillä säveltäjä James Newton Howard on tehnyt todella mainiota työtä elokuvan musiikkien kanssa. Tuttuja teemoja Pottereista on havaittavissa, mutta mukaan on luotu paljon uutta. Vanhan ja uuden musiikin yhdistelmä toimii täydellisesti. Elokuvassa kuullaan myös sävelmää, josta tulee vahvasti mieleen 1900-luvun alun New York. Erityisesti pidän kohdasta, jossa elokuvan logo ilmestyy ruutuun. 3D-tehoste toimi yllättävän hyvin, kun istui tarpeeksi lähellä valkokangasta.
Blu-rayn kuvanlaatu on täydellinen. Lisämateriaalina Blu-raylla on hahmoista kertova viisiosainen "Characters", ihmeotuksista kertova seitsemänosainen "Creatures", lavasteista ja lokaatioista kertova kuusiosainen "Designs", pätkä "Before Harry Potter: A New Era of Magic Begins!" jossa kerrotaan siitä, miten elokuvan teko lähti liikkeelle, sekä poistettuja kohtauksia. Katsottavaa on yhteensä lähes kahdeksi tunniksi.
Yhteenveto: Ihmeotukset ja niiden olinpaikat on erinomainen paluu J.K. Rowlingin luomaan taikamaailmaan. Siinä on paljon tuttuja juttuja, mutta myös todella paljon uutta, jolloin katsoja pääsee jälleen hämmästelemään. Jos taikamaailma on entuudestaan tuttu, niin tästä nauttii varmasti vielä enemmän, mutta ei haittaa, vaikka ei olisikaan lukenut tai nähnyt Pottereita ennen tämän katsomista. Uskoisin, että tulee olemaan niitä faneja, jotka eivät tästä pidä, mutta tiedän, että suurin osa tulee rakastamaan tätä elokuvaa. Se ei ole yhtä hieno kuin Harry Potter, mutta jotain todella huikeaa silti. Eddie Redmayne on aivan mahtava pääosassa Lisko Scamanderina. Muut näyttelijät ovat pääosin myös mainioita, mutta Ezra Miller jättää hieman kylmäksi. Tehosteet ovat pääasiassa näyttäviä. Kyseessä on jännittävä ja hauska seikkailuelokuva ja suosittelenkin sitä kaikille Harry Potter -faneille, sekä fantasiaelokuvien ystäville. Kyseessä on yksi vuoden parhaista elokuvista, eikä minua enää pelota, onko kyseessä turha rahastussarja. Tämän näkemisen jälkeen on vain pakko sanoa, että lisää kiitos! Toivon, että tulevissa sarjan elokuvissa tuodaan lisäsisältöä Yhdysvaltain taikamaailmaan, mutta toivon myös, että Liskon seikkailut vievät häntä ympäri maailman, jotta katsojat pääsevät näkemään erilaisia taikakulttuureita. Huhujen mukaan seuraavassa elokuvassa käytäisiin Tylypahkassa ja siinä tullaan näkemään nuori Albus Dumbledore. Ihmeotusten jatko-osa ilmestyy vuonna 2018, enkä malta odottaa sen näkemistä. En myöskään malta odottaa, että näen tämän elokuvan uudestaan. Palatkaa takaisin taikamaailmaan ja käykää katsomassa Ihmeotukset ja niiden olinpaikat!
Kirjoittanut: Joonatan, 16.11.2016 - muokattu: 29.5.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.joblo.com
Fantastic Beasts and Where to Find Them, 2016, Warner Bros Pictures, Heyday Films
