Klik! (Click - 2006) - elokuva-arvostelu

KLIK!

CLICK

Ohjaus: Frank Coraci

Näyttelijät: Adam Sandler, Christopher Walken, Kate Beckinsale, Henry Winkler, Julie Kavner, David Hasselhoff, Sean Astin, Jennifer Coolidge, Danielle Tatum McCann, Joseph Castanon, Lorraine Nicholson, Jonah Hill, Katie Cassidy, Jake Hoffman, Cameron Monaghan, Sally Insul, Nick Swardson, Jana Kramer, Rob Schneider, Terry Crews ja James Earl Jones

Genre: komedia, draama, scifi

Kesto: 1 tunti 47 minuuttia

Ikäraja: 7

Click, eli suomalaisittain Klik! on Adam Sandlerin tähdittämä scifi- ja draamaelementtejä sisältävä komediaelokuva. Steve Koren ja Mark O'Keefe keksivät idean leffaan William Bennettin antologiakirja The Book of Virtues: A Treasury of Great Moral Storiesin (1993) tarinasta The Magic Thread. He työstivät käsikirjoituksen ja saivat Sony Picturesin innostumaan siitä. Kuvaukset käynnistyivät keväällä 2005 ja lopulta Klik! sai maailmanensi-iltansa 14. kesäkuuta 2006 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva sai kriitikoilta nuivan vastaanoton, mutta se oli taloudellinen menestys ja sai parhaan maskeerauksen Oscar-ehdokkuuden. Itse näin Klikin jo lapsena ja pidin siitä paljon. Olen nähnyt leffan pari kertaa uudestaan, mutta viime kerrasta on kulunut jo useampi vuosi. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen pitkästä aikaa ja samalla arvostella sen.

Arkkitehti Michael Newman ei osaa tasapainotella elämässä perheensä ja työnsä välillä. Hänen maailmansa kuitenkin mullistuu, kun hän saa käsiinsä yleiskaukosäätimen, jolla hän pystyy kontrolloimaan niin televisiota kuin muutakin elämäänsä ympärillään.

Adam Sandler näyttelee Michael Newmania, arkkitehtiä ja perheenisää, joka on aikamoisen burnoutin partaalla. Hän yrittää olla mahdollisimman hyvä perheelleen, mutta samalla hän on todella lähellä kunnon läpimurtoa töissä, mikä ampaisisi hänet kohti tavoitteitaan ja niinpä hänestä onkin tullut pakkomielteinen hommistaan. Tämä puolestaan ajaa häntä kauemmas vaimostaan Donnasta (Kate Beckinsale) ja lapsistaan Benistä (Joseph Castanon) ja Samanthasta (Danielle Tatum McCann), vaikka miehen aikomus on nimenomaan tarjota heille parempi elämä. Sandler on roolissaan pääasiassa hyvä, vaikka häneltä löytyykin tuttuja, hiukan ärsyttäviä maneereita myös tässä. Beckinsale on kelpo Michaelin yhä vain turhautuneempana vaimona.

     Elokuvassa nähdään myös Henry Winkler ja Julie Kavner Michaelin vanhempina Tedinä ja Trudynä, Jennifer Coolidge Donnan parhaana ystävänä Janinena, David Hasselhoff Michaelin pomona John Ammerina, Sean Astin Ben-pojan uintiopettaja Billinä, sekä Christopher Walker Bed Bath & Beyondin varastossa työskentelevänä Mortyna, joka antaa Michaelille ihmeellisen kaukosäätimen, jolla hän pystyy kontrolloimaan elämäänsä. Lisäksi esimerkiksi Gotham-sarjan (2014-2019) "Jokerina" tunnettu Cameron Monaghan tekee yhden ensimmäisistä rooleistaan naapurin raivostuttavana Kevin-poikana. Sivunäyttelijät irrottelevat passelisti rooleissaan - erityisesti Coolidge ja Hasselhoff.

Klik! sisältää mielestäni Adam Sandlerin filmografian parhaan tarinaidean, eikä ihme että Sony Pictures tarttui tähän Steve Korenin ja Mark O'Keefen kertomukseen - saman duon kynästä syntyi pari vuotta aiemmin Jim Carreyn menestyskomedia Bruce - taivaanlahja (Bruce Almighty - 2003), jossa elämäänsä turhautunut mattimeikäläinen sai Jumalan voimat. Kukapa ei olisi joskus haaveillut olevansa paremmin hallinnassa omasta elämästään? Kukapa ei joskus toivoisi voivansa hypätä yli päivien tylsiä puolia? Kukapa ei joskus haluaisi pystyä kirjaimellisesti hiljentämään ihmistä, jonka juttuja ei jaksaisi kuunnella? Mitä jos olisi olemassa kaukosäädin, joka mahdollistaa kaiken tämän? Aivan mahtava idea - ainakin elokuvan tarinaksi.

On hupaisaa seurata, kun Michael ottaa kaukosäätimen käyttöönsä alun epäuskosta huolimatta ja alkaakin vähittelen käyttämään sitä yhä enemmän arjessa. Vähitellen komedia saa kuitenkin väistyä, kun mies huomaa hyppivänsä yli merkittäviä hetkiä elämästään. Pienten alakouluikäisten muksujen sijaan edessä onkin yhtäkkiä pari nuorta aikuista ja peiliin katsoessa rypyt ja harmaat hiukset ovat lisääntyneet. Siinä, missä Klikin ensimmäinen puolisko menee huumorin parissa, toinen puolisko on huomattavasti draamapainotteisempi ja mielestäni juuri tällä toisella puoliskolla elokuva pääsee kunnolla vauhtiin. Meno synkkenee yllättävänkin paljon ja loppusuoralla voi jopa huomata pyyhkivänsä kyyneliä poskiltaan. Ja sitä reaktiota eivät Sandlerin elokuvat yleensä aiheuta.

Klik! on mielestäni edelleen yksi Sandlerin parhaista elokuvista, etenkin kun katsoo, millaisia mätäpaiseita hän on tähdittänyt viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Siitä löytyy kuitenkin omat vikansa ja etenkin näin 20 vuotta myöhemmin katsottuna sen ensimmäiseltä puoliskolta löytyy useita vaivaannuttavan huonosti vanhentuneita vitsejä, joista Rob Schneider arabiprinssi Habeeboona on pahin. Nämä onneksi uupuvat toiselta puoliskolta ja mielestäni leffa paranee kaikin puolin edetessään.

Juan José Campanellan oli alun perin tarkoitus ohjata Klik!, mutta hän lopulta jätti projektin ja tilalle astui Frank Coraci, joka oli aiemmin tehnyt Sandlerin kanssa komediat The Wedding Singerin (1998) ja Juomahemmon (The Waterboy - 1998). Coraci näyttää kyntensä, siirtyessään sulavasti häröstä huumorista traagiseen draamaan, mitä tukee Korenin ja O'Keefen teksti. Käsikirjoitus sisältää mainioita teemoja siitä, että hetkessä on hyvä elää ja pitäisi osata arvostaa sitä mitä on jo, eikä aina vain tavoitella jotain mitä ei vielä ole. Klik! on myös teknisesti pääasiassa hyvin tehty. Se on oivallisesti kuvattu, lavasteet näyttävät hyviltä ja puvustus on pätevää. Tietokonetehosteita hyödynnetään kekseliäästi, kun Michael esimerkiksi pysäyttää tai pikakelaa maailmaa ympärillään. Äänimaailma on osaavasti työstetty Rupert Gregson-Williamsin tunnelmoivia musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.8.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Click, 2006, Columbia Pictures, Revolution Studios, Happy Madison Productions, Original Film

Simpsonit, kausi 37 (The Simpsons - 2025-2026) - sarja-arvostelu

SIMPSONIT - KAUSI 37

THE SIMPSONS

Luoja: Matt Groening

Näyttelijät: Dan Castellaneta, Julie Kavner, Nancy Cartwright, Yeardley Smith, Hank Azaria, Harry Shearer, Tress MacNeille, Kevin Michael Richardson, Grey DeLisle, Alex Désert, Kelly Macleod ja Maggie Roswell

Genre: animaatio, komedia

Jaksomäärä: 15

Jakson kesto: noin 23 minuuttia - Yhteiskesto: noin 5 tuntia 40 minuuttia

Ikäraja: 12

Matt Groeningin luoma animaatiokomediasarja Simpsonit nousi valtavaan suosioon, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä joulukuussa 1989. Vaikka katsojaluvut ovatkin vuosikymmenten varrella laskeneet, sarja on silti pysynyt niin suosittuna, että keväällä 2025 Fox-kanava tilasi tekijöiltä neljä tuotantokautta sarjaa lisää. Ääninäyttelijät nauhoittivat uudet repliikit tuttuun tapaansa, animaattorit ryhtyivät hommiin ja nyt Simpsonien jo 37. tuotantokausi on saanut päätöksensä. Itse olen lapsesta asti pitänyt Simpsoneista ja vaikkei sarja minunkaan mielestäni ole enää yhtä loistava kuin vuosia sitten, miellän uudetkin kaudet varsin hupaisiksi ja katsoin jälleen ilomielin uudet jaksot heti niiden ilmestymispäivinä.

Lisasta tulee muoti-ikoni, pukeuduttuaan äitinsä Margen vanhoihin vaatteisiin. Homer pestataan Kimalaismiehen stunt-näyttelijäksi, kun taas Bart päätyy professori Frinkin assistentiksi.

Tuttu Simpsonien perhe hauskuuttaa jälleen kerran, päätyessään erilaisiin kommelluksiin, joihin liittyy aarrejahtia, maskuliinisuusleirejä ja teinihormoneja. Homer-isä (Dan Castellaneta), Marge-äiti (Julie Kavner), Bart-poika (Nancy Cartwright) ja Lisa-tytär (Yeardley Smith) seikkailevat niin yhdessä kuin omissa jaksoissaan, saaden aika tasaisesti ruutuaikaa jokainen kauden varrella. Tämä perhenelikko on aina yhtä mahtava ja Homerin, Margen, Bartin ja Lisan metkuihin onkin aina mukavaa uppoutua puolen tunnin ajaksi. Tällä kaudella Maggie-vauvakin pääsee hyvin esille tulevaisuuteen sijoittuvassa jaksossa, jossa Maggien äänenä kuullaan Lindsay Lohan.

     Springfieldin tutuista kaupunkilaisista esille pääsevät tällä kaudella erityisesti ylitarkastaja Chalmers (Hank Azaria), rehtori Skinner (Harry Shearer), professori Frink (Azaria), pormestari Quimby (Castellaneta), Kimalaismies (Humberto Vélez), sekä Bartin parhaan kaverin Milhousen (Kelly Macleod) isä Kirk Van Houten (Azaria), mutta myös muutkin tutut, kuten naapuri Ned Flanders (Harry Shearer), poliisipäällikkö Wiggum (Azaria), Margen siskot Patty (Kavner) ja Selma (Kavner), baarimikko Moe (Azaria) ja kiusaaja Nelson (Cartwright) ovat menossa mukana. Vierailevina tähtinä kaudella kuullaan Lohanin lisäksi Idris Elba, Michael Keaton, Viola Davis, Carrie Coon, Domhnall Gleeson, Kieran Culkin, Johnny Knoxville, Julianne Moore, Kevin Bacon, sekä ohjaaja Alejandro González Iñárritu.

Simpsonit jatkaa tutuksi tulleella linjallaan, joka pitää sarjaa yhä seuraavat katsojat tyytyväisinä ja viihdytettyinä, mutta joka tuskin enää saa takaisin niitä katsojia, jotka kivenkovaa vannovat sen nimeen, ettei sarja olisi ollut hyvä enää tällä vuosituhannella. Minulla oli jälleen hauskaa näiden hahmojen ja heidän seikkailujensa parissa, vaikka kaikkien jaksojen juonikuviot eivät olleetkaan järin mielenkiintoisia. Hilpeitä juttuja ja hetkiä on saatu ripoteltua sinne tänne jaksojen varrella ja nauroin taas kerran useasti ääneen. Huumoria revitään irti niin ajankohtaisista aiheista, kuten tekoälyn käytöstä kouluissa ja Las Vegasin järjettömästä Sphere-tapahtumarakennuksesta, mutta toki myös lukuisista popkulttuuriviittauksista. Kauden varrella nähdäänkin parodiaa muun muassa elokuvista Late Night with the Devil (2023) ja Trap (2024), sekä sarjoista Severance - Erotus (Severance - 2022-) ja The Pitt (2025-).

Suosikkijaksojani kaudelta olivat seitsemäs jakso, joka mukailee lystikkäästi Kummisetä osa II:n (The Godfather Part II - 1974) kerrontatyyliä, näyttämällä niin koulunsa vaaleihin osallistuvaa Joe Quimby junioria kuin hänen isäänsä nuorena, tämän vasta saapuessa Amerikkaan, yhdeksäs jakso, jossa tuohtunut Patty kirjaa Homerin lain silmissä kuolleeksi, mutta tämä osoittautuu vain hyväksi jutuksi Homerille, sekä kymmenes jakso, jossa rehtori Skinner löytää koulun kirjastossa asuvan pojan ja bondaa tämän kanssa.

Teknisesti Simpsonit pysyy ennallaan ja mainiona. Animaatiojälki on oivallista. Hahmot liikkuvat sulavasti, taustat ovat sopivan yksityiskohtaisia ja visuaalinen ilme on ilahduttavan värikäs. Eniten visuaalista kikkailua löytyy heti kauden alussa nähtävässä perinteikkäässä Kauhujen talo -jaksossa. Myös äänimaailma on oivallisesti rakennettu musiikkeja myöten. On tosin sääli, että ikoninen intro taidetaan nähdä vain kerran, sarjan 800. jakson kunniaksi. Jakson sohvaläppä on hauskan itsetietoinen, ruhjeisen Homerin tullessa järkyttyneenä ihmettelemään, miksi Marge ajoi hänet läpi autotallin ovesta ja miksi lapset eivät reagoineet tilanteeseen mitenkään.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.3.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

The Simpsons, Yhdysvallat, 1989-, Gracie Films, 20th Television Animation, Fox Television Animation, The Curiosity Company

Ella McCay (2025) - elokuva-arvostelu

ELLA MCCAY

Ohjaus: James L. Brooks

Näyttelijät: Emma Mackey, Jamie Lee Curtis, Jack Lowden, Julie Kavner, Kumail Nanjiani, Spike Fearn, Albert Brooks, Woody Harrelson, Rebecca Hall ja Ayo Edebiri

Genre: komedia, draama

Kesto: 1 tunti 55 minuuttia

Ikäraja: 

Ella McCay on James L. Brooksin ohjaama ja käsikirjoittama draamakomedia. Marraskuussa 2023 Brooks ilmoitti työstävänsä ensimmäistä elokuvaansa sitten vuoden 2010 How Do You Know'n. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2024 ja lopulta Ella McCay sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa joulukuussa 2025. Elokuvan oli tarkoitus saapua Suomenkin teattereihin tammikuussa, mutta kun leffa sai murskavastaanoton niin kriitikoilta kuin lippuluukuilla, se päätettiin julkaista suoraan Disney+ -palvelussa. Nyt leffa onkin saapunut kotikatsottavaksi ja itse olen odottanut elokuvan näkemistä kiinnostuneena - alun perin lupaavan työryhmän ja näyttelijäkaartin takia ja viime aikoina nähdäkseni, onko leffa niin kehno esitys kuin maailmalta kantautuneet puheet sanovat. Katsoinkin Ella McCayn heti sen julkaisupäivänä.

Kun kuvernööri Moore on siirtymässä ministeriksi, hänen paikkansa siirtyy hänen lähimmälle avustajalleen, Ella McCaylle. Ellan aloittaessa virkakautensa, hän joutuu samalla tasapainoilemaan siviilielämänsä vaikeuksien kanssa.

Pääroolissa Ella McCayna nähdään Emma Mackey, minkä on vaikea kuvitella olevan sattumaa, sillä niin samanlaiset roolihahmon ja tämän näyttelijän nimet ovat. Ella on kolmikymppinen nainen, joka työskentelee kuvernööristä seuraavana, eli Ellalle aukeaakin unelmapaikka, kun kuvernööri Moore (Albert Brooks) siirtyy uusiin tehtäviin ministeriksi. Homma on kuitenkin kaikkea muuta kuin helppo, mitä ei auta yhtään siviilielämän vaikeudet. Ella on oiva hahmo, mutta Mackey kompuroi hieman roolissaan. Mackeyn ongelmaksi muodostuu erityisesti leffan kömpelöllä dialogilla täytetty käsikirjoitus.

     Elokuvassa nähdään myös Rebecca Hall ja Woody Harrelson Ellan vanhempina Clairena ja Eddienä, Spike Fearn Ellan pikkuveljenä Caseyna ja Jamie Lee Curtis Ellan tätinä Heleninä, Jack Lowden Ellan aviomiehenä Ryanina, Kumail Nanjiani Ellan kuskina ja henkivartijana Nashina, sekä Simpsonit-animaatiosarjasta (The Simpsons - 1989-) Marge-äidin äänenä tunnettu Julie Kavner Ellan sihteerinä Estellenä. Kyseessä on ensimmäinen rooli lähes kahteen vuosikymmeneen, kun Kavner näyttelee kameran edessä eikä pelkkänä äänenä, joskin hän toimii samalla myös tarinan kertojana. Sivunäyttelijöiden työ on vaivaannuttavan ailahtelevaa, aivan kuin näyttelijäkaarti ei olisi samalla aaltopituudella sen suhteen, kuinka dramaattiseksi tai komedialliseksi elokuva on tarkoitettu. Erityisesti yleensä mainio Harrelson ja Slow Horses -sarjasta (2022-) tuttu Lowden ovat kiusallisen kehnoja Ellan elämän ruikuttavina miehinä.

En enää ihmettele, minkä takia Ella McCay sai niin torjuvan vastaanoton, että sen maailmanlaajuinen teatterikierros peruttiin viime tipassa ja lopulta leffa dumpattiin aika vähin äänin Disney+:n valikoimiin. Paperilla kaikki vaikuttaa hyvältä. Näyttelijät ovat nimekkäitä ja lahjakkaiksi itsensä osoittaneita, ja ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa Hellyyden ehdoilla -elokuvasta (Terms of Endearment - 1983) kolme Oscar-palkintoa voittanut James L. Brooks, jolla on katalogissa myös roppakaupalla hauskoja Simpsonit-jaksoja. Tämän kaiken huomioon ottaen Ella McCay on jotenkin... nolo. Ei se mikään totaali pohjanoteeraus ole, mutta heikko esitys lähes kaikin tavoin.

Elokuva on kömpelö niin komediana, draamana kuin kantaaottavana kertomuksena naiseudesta poliittisessa ympäristössä. Tunnelma on levällään. Dramaattiset kohtaukset ovat joko siirappisia tai väkinäistä nyyhkyilyä. Komediaosasto taas aiheuttaa lähinnä myötähäpeää. Eikä siis siksi, että hahmot olisivat myötähäpeällisen hauskoja, vaan siksi, että tämänkö on muka tarkoitus olla hauskaa? Ja kun tarina yrittää kertoa nuoren naisen vaikeuksista patriarkaattisessa poliittisessa ympäristössä, on kiusallisenkin selvää, että leffa on yli 80-vuotiaan miehen tekemä.

Myös tarina ontuu ja pahasti. Pohjana oleva kertomus Ellan urahaasteiden ja siviilielämän ongelmien setvimisestä on lupaava, mutta se esitetään töksähdellen ja omituisesti ajassa hyppien. Hahmojen väliset konfliktit tuodaan esille kehnon dialogin kautta - sellaisen, kun katsojalle tarvitsee selittää, mikä hahmojen välejä hiertää, jolloin hahmot pohjustavat tuntemuksiaan tavalla, jota ei tosielämässä tapahtuisi. Dialogi on muutenkin paikoitellen pöyristyttävän kehnoa ja jäykkää. Tämän katsojaltaan pitkää pinnaa vaativan elokuvan läpikahlausta ei auta totaalisen turha sivujuoni Ellan pikkuveljestä, joka ei suostu poistumaan kotoaan ja joka haikailee rakastamansa naisen perään.

Sentään Ella McCayn tekniseltä osastolta löytyy positiivista sanottavaa. Jos jotain, niin elokuva on osaavasti kuvattu. Lavastukset ovat mainiot ja asut tyylikkäät. Efekteistä huomioni herätti Ellan poliittisia aikomuksia kuunneltuaan tylsistyneenä nukahtaneen henkilön digikuola. Kaikkea ne tehostevelhot pääsevät tekemään. Äänimaailma on kelvollisesti rakennettu, joskin Hans Zimmerin säveltämät musiikit ovat täysin yhdentekevät. Tämä tuntuu vain helppojen rahojen perässä tehdyltä välityöltä Zimmerille.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.2.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Ella McCay, Yhdysvallat, 2025, 20th Century Studios, Gracie Films, TSG Entertainment

Arvostelu: The Simpsons Movie (2007)

THE SIMPSONS MOVIE

Ohjaus: David Silverman
Pääosissa: Dan Castellaneta, Julie Kavner, Nancy Cartwright, Yeardley Smith, Hank Azaria, Harry Shearer, Tress MacNeille, Albert Brooks ja Tom Hanks
Genre: animaatio, komedia
Kesto: 1 tunti 27 minuuttia
Ikäraja: 7

Vuonna 1989 alkanut The Simpsons, eli suomalaisittain Simpsonit saattaa olla maailman tunnetuin televisiosarja. 27. tuotantokausi alkoi juuri pyöriä Suomessa ja aiempia jaksoja on jo satoja, joten on ihan mahdotonta, että joku ei olisi koskaan kuullut tai nähnyt mitään sarjaan liittyvää. Sarjan isona fanina Simpsoneista tehty elokuva on upea juttu. En kuitenkaan ollut kummoinen fani silloin, kun vuosien työstämisen jälkeen The Simpsons Movie ilmestyi kesällä 2007. Teattereihin sen menin katsomaan, mutten ollut päässyt vielä täysin mukaan juttuun ja suuri osa Springfieldin naamoista oli minulle tuntemattomia. The Simpsons Movie saikin minut innostumaan enemmän Homerin perheen seikkailuista ja olen vuoden 2007 jälkeen nähnyt lähes kaikki sarjan jaksot, sekä nähnyt itse elokuvan useita kertoja uudestaan. Olen nähnyt leffan niinkin monta kertaa, että muistan sen repliikit lähestulkoon ulkoa.

Lisa Simpsonin aloitteesta Springfieldin järven saastutus lopetetaan, mutta hänen isänsä Homerin mokatessa pahemman kerran, EPA-järjestö sulkee Springfieldin kuvun alle liian saasteisena kaupunkina. Vihaiset kaupunkilaiset saavat Simpsonien perheen pakenemaan, joka lähtee etsimään uutta elämää muualta.

Homer on oma ihanan tyhmä itsensä, joka on kuitenkin kaikkien sankari. Hänen toilailujaan on aina hulvatonta katsoa. Kuten suurimmaksi osaksi sarjan jaksoista, Homer on elokuvankin päähenkilö. Dan Castellanetan suoritus Homerin lisäksi myös Abe Simpsonina, Hassuna ja tämän apinana, Sideshow Melinä, pormestari Quimbynä, Barneyna ja monena muuna, on huikea.
     Bartin villiys menee äärirajoille, hänen rullalautaillessa kaupungin halki alasti. Aikoinaan Bart oli oma lempihahmoni, mutta hahmo osaa olla myös usein ärsyttävä ja vanhetessani Homer on noussut ykkössijalle. Nancy Cartwright, joka esittää Bartia, on äänenä myös Nelsonille, Ralphille ja Toddille. Cartwright vetää lasten äänet loistavasti, varsinkin kun ottaa huomioon, että naisnäyttelijän roolit ovat kaikki poikia. Harmi, ettei Bart pääse elokuvassa soittelemaan pilapuheluita Moelle, kuten hän usein sarjassa tekee.
     Lisaan saadaan lisää syvyyttä, hänen ihastuessa kaupunkiin muuttaneeseen poikaan, Coliniin. Perinteinen ympäristöstä luennointi on pysynyt ennallaan ja hahmo on edelleen perheen fiksuin, mutta hahmoa on kiva nähdä ihastuneena. Milhouse on tietenkin mukana yrittämässä iskeä Lisaa. Yeardley Smith esittää vain Lisaa ja vetää tuttuun tapaansa onnistuneesti.
     Marge on aina ollut mielestäni tylsin hahmo perheestä, sillä hän on vain aika tavallinen kotiäiti. The Simpsons Moviessa Marge pääsee näyttämään enemmän tunteita, mikä on hyvä. Ja tietysti hänellä on mukana perheen vauva, Maggie. Julie Kavner näyttelee kaikkia Bouvierin sukuun kuuluvia, eli esittää myös Margen siskoja, Pattya ja Selmaa, jotka eivät kuitenkaan pääse tekemään elokuvassa mitään.
     The Simpsons Moviessa esiintyvät myös muut Springfieldin asukeista, vaikka suurin osa onkin mukana vain todella lyhyen ajan. Naapurissa asuva Ned Flanders on isossa roolissa, mutta muut tuntuvat olevan elokuvassa vain, koska kuuluvat sarjaan. Onneksi kaikille ei ole yritetty saada hirveästi ruutuaikaa, sillä muuten elokuva olisi todella sekava.
     Pahiksena on A. Brooksin esittämä Russ Cargill, joka on luotu elokuvaa varten. Hahmo on ihan hyvä lisäys, muttei kovin muistettava. Sarjan kaltaisesti elokuvaan on myös saatu lisättyä muutama cameo. Green Day -yhtyeen jäsenet Billie Joe Armstrong, Mike Dirnt ja Tré Cool esiintyvät elokuvan alussa ja mukana on myös Tom Hanks omana itsenään.

Elokuva ei käytä ollenkaan aikaa esitelläkseen sarjan maailmaa ihmisille, joille Simpsonit eivät ole vielä tuttuja. The Simpsons Movie on periaatteessa yksi todella pitkä jakso tavallisten jaksojen joukossa. Minusta on parempi, ettei elokuvassa käytetä aikaa turhaan, vaan näin se yhdistyy sarjaan sulavasti ja myöhemmin sarjassa leffaan on viitattu hauskoilla tavoilla. Joidenkin mielestä ylipitkä jakso ei ole toimiva ratkaisu, mutta minusta se toimii, eikä leffa koskaan käy tylsäksi - ei edes silloin, kun sen on nähnyt parikymmentä kertaa kuten minä olen. Sarja käsittelee yhteiskunnallisia asioita ja tässä käsitellään saastuttamista. Simpsonien perinteiseen tapaan asiat näytetään siten, että amerikkalaiset ovat hölmöjä ja etenkin saastuttamisen esteeksi rakennetun muurin testaaminen kuvastaa hyvin hahmojen idioottimaisuutta. USA:n hallitusta pilkataan sillä, että Arnold Schwarzenegger on presidenttinä - harmi vain, ettei oikea Arska ole mukana ääninäyttelemässä.

The Simpsons Movie on teemaltaan isä-poikaleffa. Bart ei koe, että Homer on isänä sellainen, kuin hän kaipaa ja alkaa toivoa, että kuuluisi Flandersin perheeseen, jossa lapsia hoivataan. Varsinkin Homerin ottaessa Hämähäkkipossun huostaansa, Bart kokee jääneensä ulkopuolelle. Homer tuntuu vähät välittävän omasta lapsestaan. Kun sarjaa on katsonut vuosia, hahmojen kohtaloilla tuntuu oikeasti olevan iso merkitys ja siksi Homerin ja Bartin totaalisesti murenevan ihmissuhteen näkeminen voi olla vaikeaa. Parissa kohtaa elokuva onnistuu olemaan yllättävänkin liikuttava.

Elokuva on täynnä vitsejä, jotka ovat hyvin samanlaisia kuin sarjassa. Jokainen hahmo toilailee normaaliin tapaansa ja varsinkin Homerin kivulle nauretaan useaan otteeseen. Kun Simpsonit-jaksossa katsotaan Tikku ja Takku -sarjaa, niin The Simpsons Moviessa katsotaan loogisesti Tikku ja Takku -elokuvaa. Tämän lyhyen prologin jälkeen alkaa hieman muunnettu alkutunnari, josta on valitettavasti jätetty pois perinteinen "sohvaläppä". Viittauksia sarjaan on kuitenkin mukana, joista yksi tärkeimmistä on, kun Homerin ja Margen häävideon taustalla soiva kappale "Close to You", joka soi sarjan jaksossa, jossa näytetään, miten Homer tapaa Margen ensimmäistä kertaa. Monilta biisi menee luultavasti ohi, mutta tarkkaavaisimmille katsojille saattaa vierähtää tippa linssiin - riippuen kuinka kova juttu Simpsonit itselle on. Sarjassa on ollut vitsinä, ettei kerrota, missä Springfieldissä Simpsonit asuvat, joten myös elokuvaan on saatu ujutettua viittaus siihen. Sarjan teemamusiikin luojan Danny Elfmanin sijaan elokuvan musiikista vastaa Hans Zimmer. Elokuvan musiikki poikkeaa Zimmerin muusta tuotannosta ja hän on saanut luotua hyviä teemoja eri hahmoille.

Elokuva on animoitu samoin kuin sarja, mutta paikoitellen taustojen animointiin tuntuu olevan panostettu hieman enemmän. Elokuvassa on paljon klaffivirheitä (esim. jokin asia ei ole samalla lailla seuraavassa kuvassa kuin edellisessä). Välillä taustalta puuttuu joitain yksityiskohtia, mutta niiden huomaamiseen tarvitaan erittäin tarkka ihminen tai joku, joka on nähnyt elokuvan todella monta kertaa. Elokuvassa on otettu pieniä vapauksia Springfieldin kartassa - esimerkiksi Simpsonien talo on yhtäkkiä kaupungin laidalla, ja kirkko ja Moen baari ovat vierekkäin, joka tosin toimii täydellisesti yhden elokuvan vitsin kannalta.

Blu-rayn kuvanlaatu on hyvä. Hahmojen, paikkojen ja asioiden ääriviivat ovat tarkat ja selkeät, eikä kuva ole mitään pikselimössöä. Elokuvan voi katsoa alkuperäisen englannin kielen lisäksi muutamalla muulla kielellä, kuten suomeksi ja painotan sitä, ettette katso elokuvaa suomeksi puhuttuna, sillä se kuulostaa ihan kauhealta. Kerran olen nähnyt elokuvan kokonaisuudessaan suomeksi ja se oli ihan kauhea kokemus. Blu-raylla ei ole erikseen valikkoa, vaan elokuva alkaa heti. Lisämateriaalina Blu-raylla on poistettuja kohtauksia, trailereita ja noin kolme ja puoli minuuttia kestävän "Special Stuffin", joka sisältää lyhyet videot: "Homer's Monologue on the Tonight Show", "The Simpsons Judge American Idol", "Homer Introduces American Idol" ja "The Lobby".

Yhteenveto: The Simpsons Movie on todella viihdyttävä elokuva. Vaikka elokuvan on käsikirjoittanut kymmenhenkinen tiimi, se pysyy toimivasti kasassa yhtenäisenä tarinana ja siinä on samanlaista henkeä kuin sarjassa. Leffa on todella hauska vielä useammankin katselukerran jälkeen ja näiden mahtavien hahmojen seikkailua on aina ilo seurata. Elokuva on monen vuoden työn tulos ja sarjan fanien on pakko nähdä se. Leffaa ei kannata pistää pois heti, kun lopputekstit alkavat, sillä niiden aikana tulee vielä lyhyitä pätkiä. Todella toivon, että The Simpsons Movielle tehtäisiin joskus jatkoa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.3.2016 - Muokattu 12.1.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.reggiestaketwo.wordpress.com
The Simpsons Movie, 2007, 20th Century Fox Film Corporation